9.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 58/20


KOMISSION PÄÄTÖS,

annettu 8 päivänä maaliskuuta 2010,

Kreikan asetusluonnoksesta, joka koskee kaikentyyppisiä maitotuotteita koskevien tietojen esittämistä kyseisten kuluttajille myytävien tuotteiden valmistuksessa käytettävän raaka-aineen (maito) alkuperämaan osalta sekä vähittäiskauppiaiden velvollisuuksia, jotka liittyvät maitotuotteiden esillepanoon kauppojen myyntipisteissä

(tiedoksiannettu numerolla K(2010) 1195)

(Ainoastaan kreikankielinen teksti on todistusvoimainen)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2010/147/EU)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon myytäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20 päivänä maaliskuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/13/EY (1) ja erityisesti sen 19 artiklan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Kreikan viranomaiset ilmoittivat komissiolle 1 päivänä kesäkuuta 2009 direktiivin 2000/13/EY 19 artiklan toisessa kohdassa säädetyllä menettelyllä asetusluonnoksesta, joka koskee kaikentyyppisiä maitotuotteita koskevien tietojen esittämistä kyseisten kuluttajille myytävien tuotteiden valmistuksessa käytettävän raaka-aineen (maito) alkuperämaan osalta sekä vähittäiskauppiaiden velvollisuuksia, jotka liittyvät maitotuotteiden esillepanoon kauppojen myyntipisteissä.

(2)

Ilmoitetun asetuksen 1 §:n 1 momentin mukaan asetusta sovelletaan maitoon, maitosuklaajuomaan, jogurttiin, kaikenlaisiin maitopohjaisiin jälkiruokiin, kreemeihin, riisipuuroon ja kermaan, joita myydään kuluttajille suljetuissa pakkauksissa.

(3)

Ilmoitetun asetusluonnoksen 1 §:n 2 momentissa edellytetään, että kun edellä mainitut tuotteet on valmistettu Kreikassa, tuotteiden suljetuissa pakkauksissa on oltava tiedot tuotteen valmistukseen käytettyjen raaka-aineiden (maito) alkuperästä. Tietojen vähimmäissisällöstä säädetään asetusluonnoksen 1 §:n 2 momentin a ja b kohdassa.

(4)

Ilmoitetun asetusluonnoksen 1 §:n 3 momentissa säädetään, että kun edellä mainitut tuotteet ovat peräisin muista Euroopan unionin jäsenvaltioista kuin Kreikasta tai ne tuodaan maahan EU:n ulkopuolisista maista, tuotteiden suljetuissa pakkauksissa on oltava tiedot, joissa esitetään vähintään kyseisten tuotteiden valmistusmaa tai merkintä ”Valmistettu EU:ssa”.

(5)

Ilmoitetun asetusluonnoksen 1 §:n 6 momentissa vahvistetaan säännöt sille, miten kyseiset tiedot on esitettävä: ne on esitettävä ainakin pakkauksen yhdellä sivulla eli sillä, jota pidetään pakkauksen etusivuna, tuotteen kauppanimen alapuolella selkein ja pysyvin kirjaimin kirjoitettuina kreikan kielellä.

(6)

Direktiivillä 2000/13/EY yhdenmukaistetaan elintarvikkeiden merkintöjä koskevat säännöt säätämällä toisaalta tiettyjen kansallisten säännösten yhdenmukaistamisesta ja toisaalta järjestelyistä, jotka koskevat yhdenmukaistamattomia kansallisia säännöksiä. Yhdenmukaistamisen laajuus määritellään kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa, jossa luetellaan tiedot, jotka on pakollisesti merkittävä elintarvikkeisiin ”edellytyksin, joista säädetään 4–17 artiklassa, ja jollei sanotuista artikloista muuta johdu”. Lisäksi direktiivin 2000/13/EY 4 artiklan 2 kohdassa säädetään mahdollisuudesta vaatia erityiselintarvikkeita koskevissa unionin säännöksissä, tai jos unionin säännöksiä ei ole, kansallisissa säännöksissä merkintöihin sisällytettäviksi kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa mainittujen tietojen lisäksi muita tietoja.

(7)

Direktiivin 2000/13/EY 18 artiklan 2 kohdan mukaan on mahdollista hyväksyä yhdenmukaistamattomia kansallisia säännöksiä, jos niille on jokin kyseisessä kohdassa lueteltu peruste, kuten petollisten toimien torjuminen tai kansanterveyden suojeleminen, ja jos ne eivät ole omiaan estämään direktiivissä 2000/13/EY annettujen määritelmien ja sääntöjen soveltamista. Näin ollen, jos jäsenvaltio on ehdottanut kansallisten merkintäsäännösten antamista, on syytä tarkastella, ovatko ne edellä mainittujen vaatimusten ja perustamissopimuksen määräysten mukaisia.

(8)

Kreikan viranomaisten mukaan ilmoitettu toimenpide on tarpeen kuluttajien suojelemiseksi ja täydellisten tietojen antamiseksi heille, jotta he tietävät kyseisten tuotteiden sisältämän raaka-aineen alkuperämaan. Asetusluonnosta tarvitaan Kreikan viranomaisten mukaan myös siksi, että voidaan turvata kreikkalaisten maidontuottajien edut.

(9)

Direktiivin 2000/13/EY 3 artiklan 1 kohdan 8 alakohdan mukaan elintarvikkeen alkuperän tai lähtöpaikan ilmoittaminen on pakollista, ”jos sen ilmoittamatta jättäminen saattaisi johtaa kuluttajaa olennaisesti harhaan elintarvikkeen todellisesta alkuperästä tai lähtöpaikasta”. Säännöksellä luodaan asianmukainen menettely sitä riskiä vastaan, että kuluttajia johdettaisiin harhaan siinä tapauksessa, että jotkin seikat antaisivat ymmärtää, että tietyn elintarvikkeen alkuperä tai lähtöpaikka olisi jokin muu kuin se todella on. Kreikan viranomaiset eivät esittäneet ilmoitetun asetuksen 1 §:n 1 momentissa lueteltujen maitotuotteiden osalta mitään seikkoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, että jonkin direktiivin 2000/13/EY 18 artiklan 2 kohdassa luetellun tavoitteen saavuttamiseksi on tarpeen ottaa pääsääntöisesti käyttöön velvollisuus ilmoittaa raaka-aineen (maito) alkuperämaa tai valmistusmaa tai varustaa tuote merkinnällä ”Valmistettu EU:ssa”.

(10)

Edellä esitetyn perusteella komissio on päättänyt antaa asiassa kielteisen lausunnon direktiivin 2000/13/EY 19 artiklan kolmannen kohdan mukaisesti.

(11)

Kreikan viranomaisia olisi siksi kehotettava jättämään kyseisen asetusluonnoksen vastaavat säännökset hyväksymättä.

(12)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Kreikan on jätettävä hyväksymättä 1 §:n 2, 3 ja 6 momentti asetusluonnoksesta, joka koskee kaikentyyppisiä maitotuotteita koskevien tietojen esittämistä kyseisten kuluttajille myytävien tuotteiden valmistuksessa käytettävän raaka-aineen (maito) alkuperämaan osalta sekä vähittäiskauppiaiden velvollisuuksia, jotka liittyvät maitotuotteiden esillepanoon kauppojen myyntipisteissä.

2 artikla

Tämä päätös on osoitettu Helleenien tasavallalle.

Tehty Brysselissä 8 päivänä maaliskuuta 2010.

Komission puolesta

John DALLI

Komission jäsen


(1)   EYVL L 109, 6.5.2000, s. 29.