JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

NILS WAHL

12 päivänä maaliskuuta 2015 ( 1 )

Asia C‑497/12

Davide Gullotta ja

Farmacia di Gullotta Davide & C. Sas

vastaan

Ministero della Salute ja

Azienda Sanitaria Provinciale di Catania

(Ennakkoratkaisupyyntö – Tribunale Amministrativo Regionale per la Sicilia (Italia))

”Ennakkoratkaisupyynnöt — Unionin tuomioistuimen toimivalta — Kysymysten tutkittavaksi ottaminen — Yhteen jäsenvaltioon rajoittuvat pääasian tosiseikat — Euroopan unionin perusoikeuskirjan soveltamisala — Sijoittautumisvapaus — Kansanterveys — Itsehoitoapteekit”

1. 

Unionin tuomioistuin on vakiintuneessa oikeuskäytännössään jatkuvasti painottanut, että ennakkoratkaisumenettely on unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen yhteistyön väline, jonka avulla unionin tuomioistuin esittää kansallisille tuomioistuimille ne unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joita ne tarvitsevat ratkaistakseen niiden käsiteltäviksi saatetut asiat. ( 2 ) Unionin tuomioistuin on myös korostanut, että se yhteistyön henki, jonka on vallittava ennakkoratkaisumenettelyssä, merkitsee myös sitä, että kansallinen tuomioistuin ottaa huomioon sen, että unionin tuomioistuimen tehtävänä on myötävaikuttaa lainkäyttöön jäsenvaltioissa eikä antaa neuvoa-antavia lausuntoja yleisluonteisista tai hypoteettisista kysymyksistä. ( 3 )

2. 

Näillä periaatteilla on nykyään entistä suurempi merkitys, sillä unionin tuomioistuimelta pyydetään vuodesta toiseen ennätyksellinen määrä ratkaisuja, joista suurin osa koskee nimenomaan ennakkoratkaisupyyntöjä. ( 4 ) Joissakin ennakkoratkaisuissa unionin tuomioistuimen on tulkittava säännöksiä uusilla unionin lainsäädännön aloilla ja toisissa tapauksissa sovellettava unionin oikeusjärjestyksen keskeisiä periaatteita uudenlaisissa olosuhteissa, joissa voi nousta esiin erityisen arkaluonteisia eettisiä tai yhteiskuntapoliittisia kysymyksiä. ( 5 )

3. 

Vaikka unionin tuomioistuin on tähän asti ollut suhteellisen haluton katsomaan, ettei se olisi SEUT 267 artiklan mukaisesti toimivaltainen, ja on varsin auliisti arvioinut ennakkoratkaisupyyntöjen tutkittavaksi ottamisen edellytykset, voidaan pohtia, kannattaisiko unionin tuomioistuimen tiukentaa kantaansa näissä kysymyksissä. Kuten eräässä aiemmassa yhteydessä totesin, unionin tuomioistuimen toimivallan merkittävä laajeneminen Lissabonin sopimuksen voimaantulon seurauksena ja lisäksi Euroopan unionin kymmenen viime vuoden aikana tapahtunut laajentuminen saattavat vaikuttaa merkittävästi unionin tuomioistuimen valmiuteen ratkaista asioita riittävän ripeästi ja pitää samalla yllä ratkaisujensa korkeaa laatua. ( 6 )

4. 

Nyt käsiteltävä asia tarjoaa tilaisuuden selventää asiaa koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja kiinnittää huomiota joihinkin unionin tuomioistuimen viimeaikaisiin ratkaisuihin, jotka näyttäisivät viittaavan tietynlaiseen muutoskehitykseen. Tämä kehitys on mielestäni samansuuntainen tässä ratkaisuehdotuksessa esittämäni arvioinnin kanssa.

I Asiaa koskevat oikeussäännöt

5.

Italiassa lääkehuolto on määritelty laissa nro 468/1913 niin kutsutuksi ”valtion ensisijaisen tärkeäksi toiminnaksi”, jota saavat harjoittaa ainoastaan kunnalliset apteekit ja hallituksen myöntämän toimiluvan saaneet yksityiset apteekit. Tarjonnan valvomiseksi otettiin käyttöön hallinnollinen keino, aluesuunnitelma (pianta organica), jonka tarkoituksena oli taata lääkkeiden tasapuolinen jakelu koko maan alueella. Sittemmin annetussa kuninkaan asetuksessa nro 1265/1934 kaikkien lääkkeiden myynti uskottiin yksinomaan apteekeille (asetuksen 122 §).

6.

Lailla nro 537/1993 luotiin lääkkeille uusi luokitus, jossa ne jaettiin seuraaviin ryhmiin: A-ryhmä olennaisen tärkeitä lääkkeitä ja kroonisiin sairauksiin nautittavia lääkkeitä varten, B-ryhmä sellaisia muita (A-ryhmään kuulumattomia) lääkkeitä varten, joilla on erityinen lääkinnällinen merkitys, ja C-ryhmä muita kuin A- ja B-ryhmän lääkkeitä varten. Lain nro 537/1993 8 §:n 14 momentin nojalla Servizio Sanitario Nazionale (SSN, kansanterveyslaitos) korvaa kokonaan A- ja B-ryhmän lääkkeiden kustannukset, mutta C-ryhmän lääkkeet kuuluvat asiakkaan itsensä kokonaan kustannettaviksi.

7.

B-ryhmä kumottiin myöhemmin lain nro 388/2000 85 §:n 1 momentilla, ja lain nro 311/2004 1 §:llä luotiin uusi lääkeryhmä, C bis ‑ryhmä, niille lääkkeille, jotka eivät edellytä lääkemääräystä ja joita – toisin kuin muiden ryhmien lääkkeitä – saadaan mainostaa kuluttajille (näistä käytetään yleensä nimitystä itsehoitovalmisteet). C-ryhmän lääkkeiden tavoin myös C bis -ryhmän lääkkeet kuuluvat asiakkaan kustannettaviksi.

8.

Asetuksessa (decreto legge) nro 223/2006, joka on muutettu laiksi lailla nro 248/2006, annettiin mahdollisuus perustaa uudentyyppisiä liikkeitä, jotka eivät ole apteekkeja. Niistä käytetään yleisesti nimitystä itsehoitoapteekit, ja ne saavat myydä (C bis -ryhmään kuuluvia) itsehoitolääkkeitä.

9.

Asetuksella nro 201/2011, joka on sittemmin muutettu laiksi lailla nro 214/2011, on hiljattain laajennettu itsehoitoapteekeissa myytäviksi sallittuja lääkeryhmiä siten, että ne saavat nyt jaella kuluttajille joitain sellaisia C-ryhmän lääkkeitä, jotka eivät edellytä lääkemääräystä. Tämä lainsäädäntö pantiin täytäntöön 18.4.2012 annetulla ministeriön asetuksella. Asetuksella (decreto legge) nro 1/2012, joka on sittemmin muutettu laiksi lailla nro 27/2012, lisättiin lopuksi toimipaikkojen lukumäärää aluesuunnitelmassa (pianta organica), jonka mukaan apteekkeja on nyt oltava yksi toimipaikka jokaista 3300 asukasta kohti, kun määrä aiemmin oli yksi toimipaikka 4500 asukasta kohti.

II Tosiseikat, menettely ja ennakkoratkaisukysymykset

10.

Davide Giuseppe Gullotta (jäljempänä kantaja) on Catanian proviisoriliittoon (Ordine dei Farmacisti di Cataniaa) kuuluva laillistettu proviisori, joka pitää itsehoitoapteekkia Italiassa.

11.

Hän vaatii ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa nostamallaan kanteella Tribunale Amministrativo Regionale per la Siciliaa (jäljempänä TAR Sicilia) kumoamaan 13.8.2011 tehdyn terveysministeriön päätöksen nro 0034681 (jäljempänä riidanalainen päätös), jossa hylättiin kantajan hakemus sellaisten lääkkeiden myynnin aloittamisesta, jotka edellyttävät lääkemääräystä mutta joita SSN ei korvaa. Kantaja väittää useilla perusteilla, että terveysministeriön riidanalaisessa päätöksessä soveltama Italian lainsäädäntö on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa.

12.

TAR Sicilia, joka on epävarma mainitun kansallisen lainsäädännön yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa, on kyseisen menettelyn yhteydessä päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”(1)

Onko kansallinen lainsäädäntö, jonka perusteella laillistettu proviisori, joka on kirjattu asianomaisen ammattiyhteisön luetteloon mutta jolla ei ole apteekkiliikkeiden sijoittamisesta vahvistettuun aluesuunnitelmaan kuuluvaa apteekkiliikettä, ei voi jakaa itsehoitoapteekissaan niitäkään lääkkeitä, jotka edellyttävät vain yksinkertaista tavalliselle paperiarkille ilman lomaketta laadittua lääkemääräystä mutta joita kansanterveyslaitos ei korvaa vaan jotka kansalainen maksaa siten kokonaan itse, ja jossa vahvistetaan myös tällä alalla tiettyjä lääkkeiden ryhmiä koskeva myyntikielto ja rajoitetaan valtion alueelle sijoitettavien apteekkiliikkeiden lukumäärää, ristiriidassa SEUT 49 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa vahvistettujen sijoittautumisvapauden, syrjintäkiellon ja kilpailun suojelun periaatteiden kanssa?

(2)

Onko Euroopan unionin perusoikeuskirjan [jäljempänä perusoikeuskirja] 15 artiklaa tulkittava siten, että siinä vahvistettua periaatetta sovelletaan rajoituksitta myös proviisorin ammattiin, ilman että tähän ammattiin liittyvä julkisoikeudellinen puoli olisi hyväksyttävä perustelu sille, että apteekkien haltijoihin ja itsehoitoapteekkien haltijoihin sovelletaan erilaisia järjestelmiä edellä 1 kohdassa tarkoitettujen lääkkeiden myynnin osalta?

(3)

Onko [SEUT] 102 ja [SEUT] 106 artiklaa tulkittava siten, että määräävän markkina-aseman väärinkäytön kieltoa on sovellettava rajoituksitta proviisorin ammattiin siltä osin kuin perinteisen apteekin haltijana oleva proviisori, joka myy lääkkeitä [SSN:n] kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella, hyötyy itsehoitoapteekkien omistajille asetetusta kiellosta myydä C-ryhmään kuuluvia lääkkeitä, ilman että tätä voitaisiin perustella pätevästi sillä, että proviisorin ammatti on kiistatta erityinen, koska siihen liittyy kansalaisten terveyden suojelua koskeva yleinen intressi?”

13.

Saatuaan tiedoksi unionin tuomioistuimen tuomion Venturini, ( 7 ) joka koskee samaa kansallista lainsäädäntöä kuin nyt käsiteltävä pääasia, TAR Sicilia ilmoitti unionin tuomioistuimelle 1.8.2014 päivätyllä kirjeellä haluavansa säilyttää toisen ja kolmannen ennakkoratkaisukysymyksensä.

14.

Kirjallisia huomautuksia ovat tässä menettelyssä esittäneet Gullotta, Federfarma, Italian, Kreikan ja Espanjan hallitukset sekä komissio. Unionin tuomioistuin on päättänyt olla pitämättä suullista käsittelyä.

III Tarkastelu

15.

Ennen kuin tarkastelen vuorollaan kumpaakin ennakkoratkaisukysymystä, katson aiheelliseksi esittää joitakin alustavia huomautuksia kahdesta erillisestä mutta läheisesti toisiinsa liittyvästä käsitteestä: unionin tuomioistuimen SEUT 267 artiklan mukaisesta toimivallasta ja ennakkoratkaisupyyntöjen tutkittavaksi ottamisesta. Käsiteltävässä asiassa huomautuksia esittäneet osapuolet tuntuvat nimittäin hieman sekoittavan nämä käsitteet. Se ei ole yllättävää, sillä unionin tuomioistuin ei ole aina käyttänyt oikeuskäytännössään yhtenäistä terminologiaa.

A Alustavat huomautukset unionin tuomioistuimen toimivallasta ja ennakkoratkaisupyyntöjen tutkittavaksi ottamisesta

16.

Unionin tuomioistuimen, aivan kuten muidenkin Euroopan unionin toimielinten, asemaa ja tehtäviä määrittää annetun toimivallan periaate. Tältä osin SEU 13 artiklan 2 kohdassa määrätään, että ”kukin toimielin toimii sille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoissa sekä niissä määrättyjen menettelyjen, edellytysten ja tavoitteiden mukaisesti”.

17.

Unionin tuomioistuimen toimivaltaa rajoittaa vastaavasti perussopimuksissa perustettu oikeussuojakeinojen järjestelmä, johon on mahdollista turvautua vain, jos asiaa koskevissa oikeussäännöissä asetetut vaatimukset täyttyvät. ( 8 )

18.

SEUT 267 artiklassa on määritetty nimenomaiset edellytykset unionin tuomioistuimen toimivaltaisuudelle ennakkoratkaisumenettelyssä. ( 9 ) Tämän määräyksen ensimmäisen kohdan mukaan ennakkoratkaisukysymysten on koskettava sellaisia unionin oikeuden säännöksiä, joiden tulkinnasta tai pätevyydestä on epäilystä pääasian oikeudenkäynnissä. Kyseisen määräyksen toisen kohdan mukaan ennakkoratkaisukysymyksen esittävän elimen on oltava jäsenvaltion tuomioistuin, ja sen tulee katsoa, että kysymys on ratkaistava, jotta se voi antaa päätöksen pääasiassa. Viimeksi mainittu edellytys tarkoittaa erityisesti sitä, että ennakkoratkaisua pyytävässä tuomioistuimessa on oltava vireillä oikea riita-asia ja että unionin tuomioistuimen antaman vastauksen on oltava tarpeen sen ratkaisemiseksi. ( 10 )

19.

Näiden toimivaltaisuuden edellytysten ei ole täytyttävä ainoastaan siinä vaiheessa, kun kansallinen tuomioistuin panee ennakkoratkaisupyynnön vireille unionin tuomioistuimessa, vaan koko menettelyn ajan. Jos ne eivät täyty tai eivät enää täyty, unionin tuomioistuimen on jätettävä pyyntö tutkimatta, ja se voi tehdä näin milloin tahansa menettelyn aikana. ( 11 )

20.

Jos taas ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antamat tiedot ovat niin riittämättömät, ettei unionin tuomioistuin pysty konkreettisesti perustamaan niihin toimivaltaansa tai antamaan vastausta, josta olisi hyötyä ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, ennakkoratkaisupyyntö voidaan jättää tutkimatta. Tiedot, jotka ennakkoratkaisupyyntöön on sisällytettävä, on määritelty työjärjestyksen 94 artiklassa. Tietojen antamisella ennakkoratkaisupyynnöissä pyritään paitsi siihen, että unionin tuomioistuin voisi niiden perusteella antaa vastauksia, joista on hyötyä, myös siihen, että jäsenvaltioiden hallituksilla ja muilla osapuolilla, joita asia koskee, on näiden tietojen perusteella mahdollisuus esittää huomautuksensa Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklan mukaisesti. ( 12 )

21.

Edellä kuvatut kaksi tapausta (toimivallan puuttuminen ja pyynnön tutkimatta jättäminen) liittyvät siten eri menettelykysymyksiin. Toimivallan puuttumisella viitataan lähtökohtaisesti johonkin unionin tuomioistuimen toimivallalle asetettuun rajoitukseen, jonka perusteella sillä ei ole oikeutta antaa ratkaisua tietyssä tilanteessa, kun taas tutkimatta jättämiseen on tavallisesti syynä jokin menettelyvirhe, joka johtuu menettelysääntöjen laiminlyönnistä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

22.

Nämä kaksi tilannetta olisi siis erotettava teoreettisesti toisistaan. ( 13 ) Tällä erottelulla on kuitenkin myös tietty käytännön merkitys. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei nimittäin lähtökohtaisesti voi korjata toimivallan puuttumista. Unionin tuomioistuin ei siis koskaan ota käsiteltäväkseen toimivallan puuttumisen vuoksi tutkimatta jätettyä ennakkoratkaisupyyntöä, paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että asiaan liittyy merkittäviä tosiseikkoja, joista unionin tuomioistuin ei ole ollut tietoinen. ( 14 ) Sen sijaan kansallinen tuomioistuin, jonka pyyntö jätetään tutkimatta, voi kuitenkin tarvittaessa aina esittää unionin tuomioistuimelle uuden ennakkoratkaisupyynnön, joka täyttää kaikki työjärjestyksen 94 artiklassa asetetut edellytykset. ( 15 )

23.

Ennakkoratkaisupyynnöissä voidaan nähdä tiettyjä yhtäläisyyksiä suoriin kanteisiin. Myös kanneasioissa unionin tuomioistuimet tavallisesti erottavat toisistaan tapaukset, joissa niillä ei ole toimivaltaa, ja tapaukset, joissa kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat. Esimerkiksi kumoamiskanne on jätettävä tutkimatta toimivallan puuttumisen perusteella, jos kantaja riitauttaa kansallisten viranomaisten toimien ( 16 ) tai kansallisten tuomioistuinten ( 17 ) tai muiden kansainvälisten tuomioistuinten ( 18 ) antamien tuomioiden pätevyyden. Unionin tuomioistuimet ovat myös todenneet, ettei niillä ole toimivaltaa tutkia unionin ulkopuolisia elimiä, kuten jäsenvaltioiden hallintoviranomaisia, vastaan nostettuja vahingonkorvauskanteita. ( 19 )

24.

Sen sijaan kantajan tekemä menettelyvirhe, joka estää jatkamasta kanteen käsittelyä, johtaa pelkästään sen toteamiseen, ettei kannetta voida ottaa tutkittavaksi. Tämä pätee tyypillisesti esimerkiksi SEUT 263 artiklassa asetetun kahden kuukauden määräajan päätyttyä nostettuihin kumoamiskanteisiin, ( 20 ) yksityisten nostamiin kanteisiin, joissa ei ole käytetty asianajajaa, ( 21 ) tai jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeviin kanteisiin, jotka on nostettu noudattamatta asianmukaisesti SEUT 258 artiklassa vahvistetun oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn vaatimuksia. ( 22 )

25.

Toimivallan puuttumisen ja tutkimatta jättämisen eroa ei tule kuitenkaan painottaa liikaa, koska käytännössä kumpikin johtaa samaan lopputulokseen. Unionin tuomioistuin jättää kansallisen tuomioistuimen pyynnön tutkimatta ryhtymättä tarkastelemaan ennakkoratkaisukysymysten aineellista sisältöä.

B Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

26.

Ensimmäisellä kysymyksellään TAR Sicilia lähinnä pyytää unionin tuomioistuimen ohjeistusta siihen, voidaanko sijoittautumisvapautta koskevien unionin sääntöjen kanssa yhteensopivana pitää kansallista lainsäädäntöä, jonka mukaan sellaisten lääkemääräystä edellyttävien lääkkeiden myynti, joita SSN ei korvaa vaan jotka kuluttaja maksaa itse, varataan vain apteekeille.

27.

Sanottakoon heti, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi mielestäni katsottava peruuttaneen tämän kysymyksen.

28.

Edellä mainitun Venturini-tuomion taustalla olleessa asiassa TAR Lombardia esitti unionin tuomioistuimelle hyvin samankaltaisen kysymyksen. ( 23 ) Unionin tuomioistuimen kirjaamo toimitti mainitun tuomion tiedoksi TAR Sicilialle. TAR Sicilia ilmoitti haluavansa säilyttää toisen ja kolmannen ennakkoratkaisukysymyksensä muttei ottanut nimenomaisesti kantaa ensimmäiseen kysymykseen. Vastauksesta voidaan tehdä se vastapäätelmä, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkoituksena oli peruuttaa ensimmäinen kysymys. TAR Sicilian vastauksen yleissävy näyttäisi tukevan tätä tulkintaa, sillä kansallinen tuomioistuin panee siinä merkille Venturini-tuomion.

29.

Käsittelen siten ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä ainoastaan lyhyesti, sillä se tarjoaa minulle tilaisuuden tuoda esille joitakin tärkeitä menettelykysymyksiä.

1. Unionin tuomioistuimen toimivalta

30.

Federfarma väittää, ettei ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. Federfarma korostaa, että kaikki ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa käsiteltävän pääasian tosiseikat rajoittuvat Italiaan. Näin ollen ennakkoratkaisukysymystä on pidettävä ainoastaan hypoteettisena siltä osin kuin sijoittautumisvapautta koskevia unionin sääntöjä ei sovelleta.

31.

On totta, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiasiallinen tilanne ei millään tavoin liity perusvapauden käyttämiseen, kansallisen tuomioistuimen ratkaisun antamisen kannalta onkin periaatteessa tarpeetonta tarkastella kyseisen kansallisen lainsäädännön yhteensopivuutta niiden unionin säännösten kanssa, joihin on vedottu. Sikäli kuin EUT-sopimuksen määräyksiä ei sovelleta ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen käsittelemään asiaan, ennakkoratkaisukysymyksiin vastaamisella ei ole merkitystä pääasian ratkaisemisen kannalta. ( 24 )

32.

Unionin tuomioistuin on kuitenkin useissa tapauksissa katsonut olevansa toimivaltainen ja antanut ratkaisun huolimatta siitä, että tosiasiallinen tilanne on rajoittunut pelkästään yhteen jäsenvaltioon.

33.

Ratkaisuehdotuksessani Venturini esitin lyhyen yhteenvedon näistä tapauksista ryhmittelemällä ne kolmeen pääasialliseen ratkaisukäytäntöön. Ensimmäisen tyypin ratkaisukäytännössään (jäljempänä Oosthoek-oikeuskäytäntö) unionin tuomioistuin korosti sitä, että vaikka kaikki pääasian tosiseikat rajoittuivat yhteen ainoaan jäsenvaltioon, tiettyjä riitautetun kansallisen lainsäädännön rajat ylittäviä vaikutuksia ei voitu sulkea pois asiakirja-aineistoon sisältyvien tietojen perusteella. Toisessa ratkaisukäytännössään (jäljempänä Guimont-oikeuskäytäntö) unionin tuomioistuin katsoi voivansa ottaa ennakkoratkaisukysymykset tutkittavakseen, vaikka kaikki pääasian tosiseikat rajoittuivat yhteen ainoaan jäsenvaltioon, siltä osin kuin unionin oikeudesta pyydetystä tulkinnasta näytti olevan hyötyä kansalliselle tuomioistuimelle, koska kyseisen jäsenvaltion kansalaisella on kansallisen oikeuden nojalla oltava samat oikeudet kuin jonkin muun jäsenvaltion kansalaisella on unionin oikeuden perusteella samanlaisessa tilanteessa; toisin sanoen kyseisen jäsenvaltion kansallisessa oikeudessa kiellettiin sen omiin kansalaisiin kohdistuva käänteinen syrjintä. Kolmannessa ratkaisukäytännössään (jäljempänä Thomasdünger-oikeuskäytäntö) unionin tuomioistuin katsoi olevansa toimivaltainen ratkaisemaan unionin oikeuden säännöksiä ja määräyksiä koskevat ennakkoratkaisupyynnöt tapauksissa, joissa pääasian tosiseikat jäävät unionin oikeuden välittömän soveltamisalan ulkopuolelle mutta unionin oikeutta on sovellettu kansallisen lainsäädännön nojalla, jossa on jäsenvaltion sisäisten tilanteiden ratkaisemiseksi noudatettu unionin oikeuden mukaista linjaa. ( 25 )

34.

Määriteltyäni nämä kolme ratkaisulinjaa esitin, että niissä kaikissa oli sovellettu asianmukaisesti SEUT 267 artiklaa. Ne koskivat tapauksia, joissa kaikki asiaankuuluvat tosiseikat rajoittuivat yhteen ainoaan jäsenvaltioon mutta asiaankuuluvat oikeudelliset seikat eivät. Totesin kuitenkin myös, että unionin tuomioistuin näyttäisi joissain tapauksissa perustaneen toimivaltansa pelkkiin olettamuksiin ilman, että se olisi varsinaisesti tarkastellut asiaankuuluvien edellytysten täyttymistä. Ennakkoratkaisupyyntöihin ei nimittäin sisältynyt sellaisia seikkoja, joihin unionin tuomioistuin olisi voinut konkreettisesti perustaa toimivaltansa. Tällaista toimintatapaa pidin ja pidän edelleenkin varsin ongelmallisena. ( 26 )

35.

Koska unionin tuomioistuimen toimivalta täysin jäsenvaltion sisäisissä tilanteissa merkitsee poikkeusta yleisestä periaatteesta, ehdotin ratkaisuehdotuksessani Venturini, että unionin tuomioistuin tiukentaisi kantaansa asiaankuuluvien edellytysten tarkistamisessa. ( 27 ) Ehdotin erityisesti, että unionin tuomioistuin luopuisi asian käsittelystä, jos asiakirja-aineistossa sen paremmin kuin ennakkoratkaisupyynnössäkään ei selvitetä, millä perusteilla se voisi olla toimivaltainen, vaikka pääasiassa on kyseessä täysin valtion sisäinen tilanne. Tässä yhteydessä korostin, että tällaisissa tapauksissa tulisi olla kansallisen tuomioistuimen velvollisuutena selventää unionin tuomioistuimelle, miksi tarkasteltavana olevan kansallisen toimenpiteen soveltaminen saattaisi estää ulkomaalaisia talouden toimijoita käyttämästä jotain perusvapautta, tai mainittava, onko sen oikeusjärjestyksessä käänteisen syrjinnän kieltävä sääntö tai periaate, jota voidaan soveltaa tarkasteltavassa tilanteessa. ( 28 )

36.

Julkisasiamies Kokott tuli myöhemmin samanlaiseen johtopäätökseen ratkaisuehdotuksessaan Airport Shuttle Express. Myös hän kritisoi useita ratkaisuja, joissa unionin tuomioistuin oli vastannut ennakkoratkaisukysymyksiin, vaikka pääasian tosiseikkoihin ei ollut sisältynyt rajat ylittäviä tekijöitä. Julkisasiamies Kokott esitti, että unionin tuomioistuimen tulisi arvioida nykyistä perusteellisemmin SEUT 267 artiklan mukaista toimivaltaansa tapauksissa, joissa näyttää olevan kyse täysin valtionsisäisestä tilanteesta. Hän myönsi, että unionin tuomioistuimen saattaa yhä olla tarpeen antaa ratkaisu joissakin näistä tapauksista, esimerkiksi jos kansallisessa lainsäädännössä kielletään käänteinen syrjintä. Julkisasiamies Kokott kuitenkin korosti, että tällaisissa tilanteissa on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia toimittaa unionin tuomioistuimelle ajantasaisia, luotettavia ja hyödyllisiä tietoja näistä kansallisen oikeuden näkökohdista. Jos nämä tiedot puuttuvat ennakkoratkaisupyynnöstä, unionin tuomioistuimen ei tulisi hevin pitää itseään toimivaltaisena, vaan sen pitäisi yleensä kieltäytyä vastaamasta ennakkoratkaisukysymyksiin. ( 29 )

37.

Useissa unionin tuomioistuimen sittemmin antamissa ratkaisuissa näyttäisi olevan viitteitä siitä, että unionin tuomioistuin arvioi aiempaa tiukemmin SEUT 267 artiklan mukaista toimivaltaansa tilanteissa, joissa kansallinen tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuimelta perusvapauksia koskevien EUT-sopimuksen määräysten tulkintaa siitä huolimatta, että kyse on täysin valtionsisäisestä riidasta.

38.

Edellä mainitussa tuomiossa Airport Shuttle Express unionin tuomioistuin noudatti julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotusta eikä tutkinut kansallisen tuomioistuimen SEUT 49 artiklan tulkinnasta esittämää ennakkoratkaisukysymystä. Se totesi, että pääasia koski täysin Italian sisäistä tilannetta ja ettei ennakkoratkaisupyyntöön sisältynyt tietoja siitä, kuinka kantajien riitauttamat kansalliset toimenpiteet voisivat vaikuttaa ulkomaisiin talouden toimijoihin. Näin ollen unionin tuomioistuin katsoi, ettei sijoittautumisvapautta koskevan SEUT 49 artiklan tulkinnalla ollut merkitystä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltävänä olleiden oikeusriitojen yhteydessä. ( 30 )

39.

Määräyksessä Tudoran unionin tuomioistuin jätti vastaamatta ennakkoratkaisukysymykseen, joka koski tiettyjen Romanian siviiliprosessilain säännösten yhteensopivuutta SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan kanssa, koska pääasiassa oli kyseessä täysin Romanian sisäinen tilanne ja koska ennakkoratkaisupyynnöstä ei ilmennyt mitenkään, että edellä mainittua Guimont- tai Thomasdünger-oikeuskäytäntöä ( 31 ) voitaisiin soveltaa. ( 32 )

40.

Samoin määräyksessä Szabó unionin tuomioistuin jätti yhden ennakkoratkaisukysymyksistä tutkimatta, koska pääasia koski täysin Unkarin sisäistä tapausta ja koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ollut selittänyt, miksi unionin säännöksiä, joista tulkintaa pyydettiin, sovellettaisiin pääasiaan. ( 33 )

41.

Unionin tuomioistuin on noudattanut samaa ratkaisua myös muissa asioissa, joissa ei ollut kyse perusvapauksista mutta joita pidettiin täysin jäsenvaltion sisäisinä asioina, koska niillä ei ollut mitään liittymäkohtaa unionin oikeuteen. Esimerkiksi määräyksessä C unionin tuomioistuin jätti vastaamatta ennakkoratkaisupyyntöön, joka koski rikoksen uhreille maksettavista korvauksista annetun direktiivin 2004/80/EY ( 34 ) säännöksen tulkintaa, koska pääasian kantajalle tehty väkivaltarikos oli tapahtunut hänen asuinvaltiossaan. Unionin tuomioistuin ensinnäkin korosti, että direktiivin 2004/80 mukaan korvausta voi saada vain, jos tahallinen väkivaltarikos on tehty muussa jäsenvaltiossa kuin uhrin asuinvaltiossa. Sen jälkeen se totesi, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin voi esittää siltä pyydetyn tulkinnan myös täysin valtionsisäisessä tilanteessa, jos kansallisessa lainsäädännössä velvoitetaan ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin estämään omiin kansalaisiin kohdistuva käänteinen syrjintä. Unionin tuomioistuin kuitenkin lisäsi, ettei ole sen asia tehdä tällaista aloitetta, jollei ennakkoratkaisupyynnöstä nimenomaisesti ilmene, että kansallisella tuomioistuimella todella on tällainen velvollisuus. Huomattakoon, että ennakkoratkaisupyynnössä ei mainittu mitään tästä aiheesta. ( 35 )

42.

Lisäksi tuomiossa De Bellis ym. unionin tuomioistuin ei katsonut olevansa toimivaltainen vastaamaan luottamuksensuojan periaatetta koskevaan ennakkoratkaisukysymykseen, koska tarkasteltava tilanne ei liittynyt millään tavoin unionin oikeuteen ja koska asiaa koskevissa kansallisissa säännöksissä ei ollut nimenomaista viittausta unionin lainsäädäntöön. Thomasdünger-oikeuskäytännössä asetetut edellytykset eivät siten täyttyneet. ( 36 )

43.

Näiden hiljattaisten ratkaisujen perusteella päättelen, että täysin valtionsisäisissä tapauksissa unionin tuomioistuin ei enää oleta toimivaltansa edellytysten täyttyvän, jos asiakirja-aineistoon sisältyy ainoastaan epämääräisiä tähän viittaavia todisteita. Tällaisissa tapauksissa unionin tuomioistuin edellyttää vastaisuudessa ennakkoratkaisua pyytäviltä tuomioistuimilta entistä ymmärrettävämpää ja perustellumpaa selvitystä siitä, miksi ne katsovat unionin tuomioistuimen olevan asiassa toimivaltainen.

44.

Tätä unionin tuomioistuimen SEUT 267 artiklan mukaisen toimivallan arviointia koskevassa oikeuskäytännössä tapahtunutta muutosta on pidettävä myönteisenä kehityksenä. Mielestäni unionin tuomioistuimen valmius yhteistyöhön kansallisten tuomioistuinten kanssa ei saa johtaa siihen, että se vastaa kysymyksiin, jotka voivat olla ainoastaan hypoteettisia, jolloin sen toimivaltaa voidaan vähintäänkin epäillä.

45.

Kun ensimmäistä ennakkokysymystä tarkastellaan tätä taustaa vasten, on ilmeistä, että – jollei sitä olisi peruutettu – unionin tuomioistuin olisi hyvin voinut tutkia viran puolesta, onko se toimivaltainen vastaamaan kysymykseen. ( 37 ) On kiistatonta, että kaikki pääasian tosiseikat rajoittuvat Italiaan: kantaja on Italian kansalainen, joka oleskelee ja pitää itsehoitoapteekkia Italiassa. Ennakkoratkaisupyynnössä ei viitata mihinkään rajat ylittäviin tekijöihin. Siinä ei muutenkaan selvitetä, miksi SEUT 49 artiklan tulkinnasta voisi kaikesta huolimatta olla hyötyä riidan ratkaisemisessa. Ennakkoratkaisupyynnöstä ei millään tavoin ilmene, että asiaa koskevia Italian säännöksiä olisi tulkittava samoin kuin unionin lainsäädäntöä. Missään ei myöskään mainita, että jokin käänteisen syrjinnän kieltävä kansallinen oikeussääntö suojaisi ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevan asian kantajaa.

46.

Se, että yhdessä tai useammassa samasta jäsenvaltiosta tulleessa ennakkoratkaisupyynnössä on saatettu aiemmin viitata nimenomaisesti johonkin omiin kansalaisiin kohdistuvan käänteisen syrjinnän kieltävään sääntöön tai periaatteeseen, ei ole riittävä peruste olettaa, että kyseinen sääntö tai periaate pätisi myös ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa nyt vireillä olevaan asiaan. Tällainen oletus olisi pelkkää spekulointia, koska unionin tuomioistuin ei voi varmasti tietää kyseisen säännön tai periaatteen soveltamisalaa tai sen asemaa normihierarkiassa eikä myöskään asiaa koskevan lainsäädännön tai oikeuskäytännön kehitystä asianomaisessa jäsenvaltiossa. ( 38 )

2. Asiakysymys

47.

Siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että unionin tuomioistuin haluaisi ottaa ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen tutkittavaksi, sen aineellinen ratkaisu on mielestäni joka tapauksessa ilmeinen.

48.

Venturini-tuomiossa unionin tuomioistuin katsoi, että riidanalainen kansallinen lainsäädäntö oli omiaan tekemään Italiaan sijoittautumisen vaikeammaksi tai vähemmän houkuttelevaksi proviisorille, joka on toisen jäsenvaltion kansalainen ja joka aikoo pitää Italiassa itsehoitoapteekkia. Kyseinen lainsäädäntö rajoittaa näin ollen SEUT 49 artiklassa tarkoitettua sijoittautumisvapautta. Unionin tuomioistuin kuitenkin katsoi, että tällainen lainsäädäntö soveltui takaamaan väestön varman ja laadukkaan lääkehuollon turvaamista koskevan tavoitteen saavuttamisen ja näin ollen kansanterveyden suojelun eikä sillä ylitetty sitä, mikä on tarpeen kyseisen päämäärän saavuttamiseksi. ( 39 )

49.

Koska pääasiassa merkityksellinen lainsäädäntö on sama kuin se, jonka unionin tuomioistuin tutki Venturini-tuomiossa, ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen olisi – jollei sitä olisi peruutettu – vastattava samalla tavalla: SEUT 49 artiklaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan laillistettu proviisori ei voi tarjota itsehoitoapteekissaan vähittäismyyntiin lääkemääräystä edellyttäviä lääkkeitä, joiden kustannuksista ei vastaa SSN vaan ostaja itse.

C Toinen ennakkoratkaisukysymys

50.

Toisella kysymyksellään TAR Sicilia lähinnä tiedustelee, onko perusoikeuskirjan 15 artiklaa (”Ammatillinen vapaus ja oikeus tehdä työtä”) tulkittava siten, että se on esteenä nyt tarkasteltavan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa apteekkien omistajia kohdellaan eri tavoin kuin itsehoitoapteekkien omistajia siltä osin kuin on kyse oikeudesta myydä ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä tarkoitettuja lääkkeitä.

1. Unionin tuomioistuimen toimivalta

51.

Italian hallitus ja komissio väittävät, ettei unionin tuomioistuimella ole toimivaltaa vastata TAR Sicilian toiseen ennakkoratkaisukysymykseen, koska perusoikeuskirjaa ei sovelleta pääasiassa kyseessä olevaan tilanteeseen.

52.

Mielestäni tämä väite ei pidä paikkaansa.

53.

Nyt jo vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeuskirjan soveltamisala on jäsenvaltioiden toimenpiteiden osalta määritelty perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta. ( 40 )

54.

Tässä määräyksessä myös vahvistetaan unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, jonka mukaan unionin oikeusjärjestyksessä taattuja perusoikeuksia sovelletaan kaikkiin unionin oikeudessa säänneltyihin tilanteisiin mutta ei muihin tilanteisiin. ( 41 ) Silloin, kun oikeudellinen tilanne ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan, unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen arvioimaan tilannetta, eivätkä perusoikeuskirjan määräykset, joihin mahdollisesti tukeudutaan, sellaisinaan voi perustaa kyseistä toimivaltaa. ( 42 )

55.

Tässä yhteydessä on myös korostettava, että perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu käsite ”unionin oikeuden soveltaminen” edellyttää tietynasteisen sellaisen yhteyden olemassaoloa, joka ylittää kyseisten alojen läheisyyden tai niiden väliset epäsuorat vaikutukset. ( 43 ) Sen määrittämiseksi, onko kansallinen säännöstö perusoikeuskirjan 51 artiklassa tarkoitettua unionin oikeuden soveltamista, on muiden seikkojen ohessa tarkastettava i) se, onko sen tavoitteena unionin oikeuden säännöksen täytäntöönpano; ii) tämän säännöstön luonne sekä se, tavoitellaanko sillä eri päämääriä kuin niitä, joita unionin oikeus koskee, vaikka se voikin epäsuorasti vaikuttaa viimeksi mainittuun; iii) sekä se, onko olemassa erityinen alaa koskeva tai siihen mahdollisesti vaikuttava unionin oikeuden säännöstö. ( 44 ) Unionin tuomioistuin on erityisesti todennut, että unionin perusoikeuksia ei sovelleta kansalliseen lainsäädäntöön sen vuoksi, että kyseisen alan unionin säännöksissä ei asetettu jäsenvaltioille minkäänlaista velvoitetta pääasiassa kyseessä olleen tilanteen osalta. ( 45 )

56.

Tutkin seuraavaksi näiden periaatteiden valossa, kuuluuko ennakkoratkaisumenettelyn taustalla oleva oikeudellinen tilanne perusoikeuskirjan 51 artiklassa tarkoitetulla tavalla unionin oikeuden soveltamisalaan.

57.

Ennakkoratkaisupyyntöön ei valitettavasti sisälly konkreettisia tietoja tästä seikasta. Mainitun pyynnön ilmeisistä puutteista huolimatta katson, että tähän kysymykseen on vastattava myöntävästi. Esitän seuraavassa näkemykseni pääasiassa sovellettavien unionin oikeuden säännösten yhteydestä käsiteltävän asian tosiseikkoihin.

58.

Vaikuttaa siltä, ettei kyseisen lainsäädännön varsinaisena tarkoituksena ole soveltaa unionin oikeutta: sillä säännellään lääkkeiden vähittäismyyntiä koko Italian alueella väestön varman ja laadukkaan lääkehuollon turvaamiseksi kansanterveyden suojelun yleisen tavoitteen mukaisesti. ( 46 )

59.

Tässä yhteydessä on muistutettava, että SEUT 168 artiklan 7 kohdan mukaan unionin toiminnassa kansanterveyden alalla on otettava huomioon jäsenvaltioiden velvollisuudet, jotka liittyvät niiden terveyspolitiikan määrittelyyn sekä terveyspalvelujen ja sairaanhoidon järjestämiseen ja tarjoamiseen. Jäsenvaltioiden velvollisuuksiin kuuluvat terveyspalvelujen ja sairaanhoidon hallinnointi sekä niihin osoitettujen voimavarojen kohdentaminen. Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että lähtökohtaisesti jäsenvaltio päättää itse siitä tasosta, jolla se aikoo suojella kansanterveyttä, ja siitä tavasta, jolla kyseinen taso on saavutettava. Koska tämä taso voi vaihdella jäsenvaltiosta toiseen, jäsenvaltioille on tältä osin myönnettävä harkintavaltaa. ( 47 )

60.

Toisaalta unionin oikeuteen sisältyy kuitenkin erityissääntöjä – nimittäin SEUT 49 artikla ja SEUT 52 artiklan 1 kohta – jotka voivat periaatteessa vaikuttaa pääasiassa kyseessä olevan lainsäädännön sovellettavuuteen.

61.

Tästä unionin tuomioistuin on todennut, että erityisesti silloin, kun jäsenvaltio vetoaa yleisen edun mukaisiin pakottaviin syihin sellaisen kansallisen lainsäädännön oikeuttamiseksi, joka on omiaan rajoittamaan jonkin perusvapauden käyttämistä, näiden unionin oikeudessa sallittujen oikeuttamisperusteiden osalta tulkinnassa on otettava huomioon unionin oikeuden yleiset oikeusperiaatteet ja erityisesti sittemmin perusoikeuskirjassa taatut perusoikeudet. Kyseiseen kansalliseen säännöstöön voidaan siten soveltaa määrättyjä poikkeuksia ainoastaan silloin, kun se on niiden perusoikeuksien mukainen, joiden noudattamista unionin tuomioistuin valvoo. ( 48 )

62.

Tämä perusoikeuksien mukaisuuden velvoite kuuluu selvästi unionin oikeuden ja siten perusoikeuskirjan soveltamisalaan. Sitä, että jäsenvaltio soveltaa unionin oikeudessa määrättyjä poikkeuksia oikeuttaakseen EUT-sopimuksessa taatun perusvapauden rajoittamisen, on näin ollen pidettävä – kuten tuomiossa Pfleger katsotaan – perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna unionin oikeuden soveltamisena. ( 49 )

63.

Palataksemme nyt käsiteltävään asiaan, SEUT 49 artiklassa ja SEUT 52 artiklan 1 kohdassa asetetaan siis Italian viranomaisille joitakin velvollisuuksia, joita pääasian tilanteessa on noudatettava. Toimenpidettä, joka muodostaa sijoittautumisvapauden rajoituksen (tiettyjen lääkkeiden vähittäismyynnille asetetut rajoitukset), on muun muassa sovellettava syrjimättä; sillä on voitava taata tavoitellun päämäärän saavuttaminen, eikä sillä saada ylittää sitä, mikä on tarpeen kyseisen päämäärän saavuttamiseksi. ( 50 )

64.

Näin ollen katson, että unionin tuomioistuin on toimivaltainen vastaamaan TAR Sicilian esittämään toiseen ennakkoratkaisukysymykseen. Epäilen kuitenkin vakavasti tämän kysymyksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymistä.

2. Tutkittavaksi ottaminen

65.

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että jotta unionin oikeutta voitaisiin tulkita SEUT 267 artiklalla perustetussa yhteistyössä siten, että tulkinta olisi kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen, sen on määritettävä esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat tai ainakin selostettava ne tosiseikkoja koskevat lähtökohdat, joihin nämä kysymykset perustuvat. ( 51 ) Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin on myös korostanut, että on tärkeää, että kansallinen tuomioistuin ilmoittaa täsmällisesti ne syyt, joiden perusteella unionin oikeuden tulkinta on sille epäselvä ja se on päätynyt siihen, että ennakkoratkaisukysymysten esittäminen unionin tuomioistuimelle on tarpeellista. ( 52 ) Unionin tuomioistuin on erityisesti korostanut, että kansallisen tuomioistuimen on annettava ennakkoratkaisupyynnössä edes vähäinen selostus syistä, joiden perusteella se on valinnut ne unionin oikeuden säännökset ja määräykset, joiden tulkintaa se pyytää, ja siitä, miten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo näiden säännösten ja määräysten ja pääasiassa sovellettavan kansallisen lainsäädännön liittyvän toisiinsa. ( 53 )

66.

Kuten edellä 20 kohdassa mainittiin, nämä ennakkoratkaisupyynnön sisältöä koskevat vaatimukset mainitaan nimenomaisesti työjärjestyksen 94 artiklassa, josta kansallisen tuomioistuimen oletetaan – kuten unionin tuomioistuin on äskettäin korostanut – olevan tietoinen ja jota sen on tunnollisesti noudatettava. ( 54 )

67.

Näiden periaatteiden valossa katson, ettei ennakkoratkaisupyyntö täytä näitä edellytyksiä toisen ennakkoratkaisukysymyksen osalta.

68.

Ennakkoratkaisupyynnössä ei edes tiivistetysti selitetä, miksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää perusoikeuskirjan 15 artiklan tulkintaa tarpeellisena käsiteltävänään olevan riidan ratkaisemiseksi. Kansallinen tuomioistuin mainitsee ainoastaan epäilevänsä, sovelletaanko kyseisessä määräyksessä mainittuja periaatteita rajoituksetta myös proviisorin ammattiin, vaikka tämän ammatin harjoittajille on asetettu useita yleisen edun mukaisia velvoitteita.

69.

Tästä kysymyksestä voin epäröimättä todeta, että perusoikeuskirjan 15 artiklassa taattu oikeus kuuluu aivan jokaiselle sisämarkkinoilla toimivalle työntekijälle ja yritykselle – täysin riippumatta siitä, onko tämän täytettävänä jokin yleisen edun mukainen velvoite tai velvoitteita. Mielestäni on myös vaikea kiistää, että pääasiassa kyseessä oleva lainsäädäntö on omiaan ainakin osittain rajoittamaan tätä oikeutta. ( 55 )

70.

Mikäli kuitenkin on osoitettu, että kyseinen rajoitus voidaan oikeuttaa kansanterveyden suojelun tarpeella, ( 56 ) en ymmärrä, miltä muilta osin kansallinen lainsäädäntö voisi mahdollisesti olla perusoikeuskirjan 15 artiklan perusteella ristiriidassa unionin oikeuden kanssa.

71.

Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjan 15 artiklassa tunnustetun kaltaisten oikeuksien käyttämistä voidaan todella rajoittaa, jos näistä rajoituksista säädetään lailla, jos niissä kunnioitetaan kyseisten oikeuksien ja vapauksien olennaista sisältöä ja jos ne suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia. ( 57 )

72.

Lienee tuskin tarpeellista huomauttaa tässä yhteydessä, että perusoikeuskirjan 35 artiklassa tunnustetaan perusoikeutena myös se, että jokaisella on oikeus saada ehkäisevää terveydenhoitoa ja sairaanhoitoa.

73.

Tämän perusteella olisi odottanut, että ennakkoratkaisupyynnöstä löytyisi jonkinlainen selvitys siitä, miksi kansallinen tuomioistuin katsoo, ettei kyseisiä kahta perusoikeutta ole kyseisessä kansallisessa lainsäädännössä saatettu asianmukaiseen tasapainoon, tai siitä, miksi tässä lainsäädännössä ei sen mukaan ole kunnioitettu perusoikeuskirjan 15 artiklassa taatun oikeuden keskeistä sisältöä.

74.

Koska näistä ratkaisevista näkökohdista ei ole esitetty minkäänlaista selvitystä, on todettava, ettei TAR Sicilian esittämää toista ennakkoratkaisukysymystä voida ottaa tutkittavaksi, koska ennakkoratkaisupyyntö ei täytä työjärjestyksen 94 artiklan vaatimuksia.

3. Asiakysymys

75.

Kansallisen tuomioistuimen esittämän toisen ennakkoratkaisukysymyksen asiasisällöstä tyydyn toteamaan seuraavaa.

76.

Ennakkoratkaisupyyntöön sen paremmin kuin Gullottan huomautuksiinkaan ei mielestäni sisälly mitään sellaista, jonka perusteella voitaisiin kyseenalaistaa se, että kyseisessä kansallisessa lainsäädännössä ammatillinen vapaus ja oikeus tehdä työtä sekä oikeus terveydenhoitoon on saatettu keskenään oikeudenmukaiseen ja riittävään tasapainoon. Mikään ei nähdäkseni viittaa myöskään siihen, että perusoikeuskirjan 15 artiklassa vahvistettua oikeutta olisi niin voimakkaasti rajoitettu, että sen keskeisen sisällön voitaisiin katsoa vaarantuneen.

77.

Tällä perusteella en katso nyt tarkasteltavan kaltaisen kansallisen lainsäädännön olevan ristiriidassa perusoikeuskirjan 15 artiklan kanssa.

D Kolmas ennakkoratkaisukysymys

78.

Kolmannella kysymyksellään kansallinen tuomioistuin haluaa selvittää, onko SEUT 102 ja SEUT 106 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa tiettyjen lääkkeiden vähittäismyynti varataan ainoastaan apteekeille, itsehoitoapteekkeja lukuun ottamatta.

1. Tutkittavaksi ottaminen

79.

Minun on todettava epäileväni myös kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen tutkimisedellytysten täyttymistä. Ennakkoratkaisupyynnössä ei nimittäin taaskaan selitetä millään tavalla, miksi kansallinen tuomioistuin katsoo, ettei kyseinen lainsäädäntö ole SEUT 102 ja SEUT 106 artiklan mukainen.

80.

Ensinnäkään SEUT 102 artiklan tapauksessa ei ole aivan selvää, tarkoittaako ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin, että kukin Italian alueella sijaitsevista yli 15000 apteekista (tai ainakin osa niistä) on yksinään määräävässä asemassa vai että näillä apteekeilla on katsottava olevan yhteisesti määräävä asema. Vaikka toiseksi oletettaisiinkin, että tällainen määräävä asema on mahdollista näyttää toteen, olisi vielä ratkaistava, miten kyseistä asemaa voidaan lainvastaisesti hyödyntää kilpailun poistamiseksi merkityksellisiltä markkinoilta.

81.

SEUT 106 artiklasta on toiseksi huomautettava, että unionin tuomioistuin on äskettäin vahvistanut uudelleen oikeuskäytäntönsä, jonka mukaan jäsenvaltio rikkoo SEUT 106 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä SEUT 102 artiklan kanssa, määrättyjä kieltoja, jos se saa lailla, asetuksella tai hallinnollisilla toimenpiteillä aikaan tilanteen, jossa julkinen yritys tai yritys, jolle se on myöntänyt erityisoikeuksia tai yksinoikeuksia, väistämättä syyllistyy määräävän markkina-asemansa väärinkäyttöön pelkästään käyttämällä sille myönnettyjä etuoikeuksia, tai jos nämä oikeudet ovat omiaan johtamaan tilanteeseen, jossa yritys käyttää asemaansa tällä tavoin väärin. Unionin tuomioistuin on tehnyt selväksi, että SEUT 106 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä SEUT 102 artiklan kanssa, edellytetään sen toteen näyttämistä, että toimenpiteestä, jolla valtio on myöntänyt joillekin yrityksille erityis- tai yksinoikeuksia, voi aiheutua mahdollinen tai tosiasiallinen kilpailunvastainen seuraus. ( 58 )

82.

On siten ilmeistä, että – olettaen, että kyseisellä lainsäädännöllä voidaan katsoa myönnetyn apteekeille SEUT 106 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja erityis- tai yksinoikeuksia – tarkasteltavassa tapauksessa pitäisi vielä ymmärtää, miten apteekit on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mielestä saatu käyttämään väärin määräävää asemaansa niille myönnetyillä erityis- tai yksinoikeuksilla.

83.

Näistä kysymyksistä ei kuitenkaan esitetä minkäänlaista selvitystä. Tällaisessa tilanteessa on siten mahdoton ymmärtää, miksi tai miten SEUT 102 ja SEUT 106 artikla voisivat olla esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle. ( 59 )

84.

Huomautan, että asiassa Servizi Ausiliari Dottori Commercialisti unionin tuomioistuimelle esitettiin hyvin samankaltainen ennakkoratkaisukysymys, jossa italialainen tuomioistuin tiedusteli, ovatko SEUT 102 ja SEUT 106 artikla esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa tiettyjen vero-oikeudellisten neuvonta- ja avustuspalvelujen tarjoaminen varattiin yksinomaan veroneuvontakeskuksille, Italian valtiovarainministeriön luvan saaneille pääomayhtiöille. Ratkaisussaan unionin tuomioistuin täsmensi, ettei pelkästään määräävän markkina-aseman luominen myöntämällä erityis- tai yksinoikeuksia ole sellaisenaan ristiriidassa perussopimusten kanssa. SEUT 102 artiklan ja SEUT 106 artiklan 1 kohdan rikkominen edellyttää paisi sitä, että kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä on myönnetty tietyille yrityksille erityis- tai yksinoikeuksia, myös sitä, että tällainen lainsäädäntö on voinut saada yritykset käyttämään väärin määräävää markkina-asemaa. Unionin tuomioistuin kuitenkin totesi, ettei ennakkoratkaisupyynnössä eikä kirjallisissa huomautuksissa ole esitetty sellaisia tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joiden perusteella se voisi arvioida, täyttyvätkö edellytykset sille, että SEUT 102 artiklassa ja SEUT 106 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu määräävä markkina-asema on olemassa tai että sitä on käytetty väärin. Tällä perusteella se jätti kysymyksen tutkimatta. ( 60 )

85.

Sama päätelmä on mielestäni tehtävä myös nyt käsiteltävässä asiassa.

2. Asiakysymys

86.

Kuten edellä mainitsin, mikään ennakkoratkaisupyynnössä sen paremmin kuin Gullottan esittämissä huomautuksissakaan ei mielestäni viittaa siihen, että SEUT 102 artiklaa ja SEUT 106 artiklan 1 kohtaa olisi rikottu.

87.

Näin ollen en näe, miksi SEUT 102 ja SEUT 106 artiklaa pitäisi tulkita siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa tiettyjen lääkkeiden vähittäismyynti varataan ainoastaan apteekeille, itsehoitoapteekkeja lukuun ottamatta.

E Loppuhuomautukset

88.

Vuonna 2014 oli lähes 40 tapausta, joissa unionin tuomioistuin jätti ennakkoratkaisupyynnön kokonaan tutkimatta joko tutkimisedellytysten puutteellisuuden tai toimivallan selvän puuttumisen takia. Yhtä merkittävä määrä oli tapauksia, joissa pyyntö jätettiin osittain tutkimatta näillä samoilla perusteilla. Suurimmassa osassa tapauksista syynä olivat nimenomaan tässä ratkaisuehdotuksessa tarkastellun kaltaiset prosessuaaliset ongelmat: i) kysymyksessä pyydettiin perusvapauksien tulkintaa, vaikka kaikki pääasian tosiseikat rajoittuivat ainoastaan yhteen jäsenvaltioon, ( 61 ) ii) kysymyksessä tiedusteltiin perusoikeuskirjan tulkintaa tapauksissa, joilla ei ollut selvää yhteyttä unionin oikeuteen, ( 62 ) tai iii) ennakkoratkaisupyynnössä ei ollut määritetty siinä esitettyihin kysymyksiin liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja. ( 63 )

89.

Valitettavasti ei ole suinkaan epätavallista, että kansalliset tuomioistuimet esittävät unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksiä, joissa epäillään kansallisten lakien yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa, viitaten suhteellisen merkittävään määrään unionin säännöksiä mutta selittämättä lainkaan, mikä merkitys kullakin näistä säännöksistä voi olla tarkasteltavan asian kannalta. Vastaavanlaisia ongelmia aiheuttavat ennakkoratkaisupyynnöt, joissa tiedustellaan kansallisten lakien yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa yksilöimättä mitään erityistä unionin oikeuden säännöstä.

90.

Tällaista menettelytapaa ei voida hyväksyä. Jokainen menettelyllisin perustein tutkimatta jätetty asia merkitsee huomattavaa resurssien tuhlausta sekä ennakkoratkaisua pyytäneessä kansallisessa tuomioistuimessa että Euroopan unionin tuomioistuimessa (etenkin, koska ennakkoratkaisupyyntö on käännettävä kaikille Euroopan unionin virallisille kielille). Samalla ratkaisun antaminen pääasiassa viivästyy asianosaisten saamatta mitään etua ennakkoratkaisumenettelystä.

91.

SEU 19 artiklan 1 kohdassa annetaan sekä unionin tuomioistuimen että jäsenvaltioiden tuomioistuinten tehtäväksi huolehtia siitä, että unionin oikeusjärjestystä ja tuomioistuinjärjestelmää kunnioitetaan. Unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten tehtävänä on siis yhdessä taata unionin oikeuden täysi soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa ja yksityisillä oikeussubjekteilla unionin oikeuden nojalla olevien oikeuksien oikeussuoja. ( 64 )

92.

Tämän keskeisen perustuslaillisen periaatteen mukaisesti unionin tuomioistuin on valmis tekemään kaikkensa auttaakseen kansallisia tuomioistuimia hoitamaan lainkäyttötehtäväänsä unionin oikeusjärjestyksen rajoissa. Unionin tuomioistuin on kuitenkin myös tietoinen sen toiminnalle perussopimuksissa asetetuista rajoituksista.

93.

Myös kansallisten tuomioistuinten olisi otettava huomioon nämä rajoitukset. Samalla niiden tulisi olla tietoisia erityisesti unionin tuomioistuimen viimeaikaisista ratkaisuista, jotka osoittavat sen noudattavan aiempaa tiukempia kriteerejä arvioidessaan toimivaltaansa tutkia SEUT 267 artiklaan perustuvia ennakkoratkaisukysymyksiä ja tällaisten kysymysten tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.

94.

Yleensäkin kansallisten tuomioistuinten tulisi aina pitää mielessä, että SEUT 267 artiklan mukaisen menettelyn taustalla olevaa vilpittömän yhteistyön periaatetta ( 65 ) sovelletaan vastavuoroisesti. Niiden pitäisi siis auttaa unionin tuomioistuinta – auttamaan niitä.

IV Ratkaisuehdotus

95.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian niin, että toinen ja kolmas Tribunale Amministrativo Regionale per la Sicilian asiassa C-497/12 esittämä ennakkoratkaisukysymys jätetään tutkimatta.


( 1 ) Alkuperäinen kieli: englanti.

( 2 ) Ks. esim. tuomio Chartered Institute of Patent Attorneys (C‑307/10, EU:C:2012:361, 31 kohta) ja tuomio Danske Slagterier (C‑445/06, EU:C:2009:178, 65 kohta). Ks. myös tuomio Meilicke (C‑83/91, EU:C:1992:332, 22 kohta).

( 3 ) Ks. muiden muassa tuomio Kamberaj (C‑571/10, EU:C:2012:233, 41 kohta); tuomio Zurita García ja Choque Cabrera (C‑261/08 ja C‑348/08, EU:C:2009:648, 36 kohta) ja tuomio Schneider (C‑380/01, EU:C:2004:73, 23 kohta).

( 4 ) Unionin tuomioistuimen tutkittavaksi saatettujen tapausten määrä on viime vuosina kasvanut jatkuvasti. Tämä kasvukehitys saavutti huippunsa vuonna 2013, jolloin unionin tuomioistuin antoi siihen mennessä suurimman määrän tuomioita ja sai käsiteltäväkseen enemmän uusia tapauksia kuin koskaan aikaisemmin. Kyseisenä vuonna lähes 60 prosenttia näistä tapauksista oli ennakkoratkaisupyyntöjä (ks. Euroopan unionin tuomioistuimen vuosikertomus 2013).

( 5 ) Vain muutamia mainitakseni: tuomio Pringle (C‑370/12, EU:C:2012:756); tuomio Z (C‑363/12, EU:C:2014:159); tuomio D (C‑167/12, EU:C:2014:169); tuomio International Stem Cell Corporation (C‑364/13, EU:C:2014:2451) ja tuomio Gauweiler ym. (C-62/14, vireillä).

( 6 ) Ks. ratkaisuehdotukseni Venturini ym. (C‑159/12–C‑161/12, EU:C:2013:529, jäljempänä Venturini-tuomio), 22–25 kohta.

( 7 ) C‑159/12–C‑161/12, EU:C:2013:791.

( 8 ) Ks. tästä tuomio Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto (C‑50/00 P, EU:C:2002:462, 44 ja 45 kohta).

( 9 ) Ks. tuomio Torralbo Marcos (C‑265/13, EU:C:2014:187, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 10 ) Tästä kysymyksestä ks. ratkaisuehdotukseni Torresi (C‑58/13 ja C‑59/13, EU:C:2014:265, 19–81 kohta).

( 11 ) Ks. unionin tuomioistuimen työjärjestyksen (jäljempänä työjärjestys) 100 artiklan 2 kohta.

( 12 ) Ks. mm. tuomio Viacom (C‑190/02, EU:C:2002:569, 14 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 13 ) Näihin kahteen tilanteeseen viitataan erikseen työjärjestyksen 53 artiklan 2 kohdassa, jossa todetaan seuraavaa: ”Jos asia on selvästi unionin tuomioistuimen toimivaltaan kuulumaton tai jos vaatimuksen tai kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat, unionin tuomioistuin voi julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa päättää asian käsittelyä jatkamatta ratkaista sen perustellulla määräyksellä.”

( 14 ) Muistettakoon, että kansallinen tuomioistuin määrittää merkitykselliset tosiseikat ja sovellettavat kansalliset oikeussäännöt ennakkoratkaisupyynnössään. Unionin tuomioistuin ei lähtökohtaisesti kyseenalaista näitä pyyntöön sisältyviä näkökohtia. Ks. esim. tuomio Trespa International (C‑248/07, EU:C:2008:607, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 15 ) Ks. vastaavasti Naômé, C., Le renvoi préjudiciel en droit européen – Guide pratique, Larcier, Bruxelles, 2010, 2nd ed., s. 85 ja 86.

( 16 ) Ks. tuomio Killinger v. Saksa ym. (C‑396/03 P, EU:C:2005:355, 15 ja 26 kohta).

( 17 ) Ks. esim. määräys Kauk v. Saksa (T‑334/11, EU:T:2011:408).

( 18 ) Ks. esim. määräys Calvi v. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (C‑171/14 P, EU:C:2014:2281).

( 19 ) Ks. erityisesti määräys Gluiber v. Saksa (T‑126/98, ei julkaistu).

( 20 ) Ks. esim. määräys Alsharghawi v. neuvosto (T‑532/14 R, EU:T:2014:732).

( 21 ) Kuten perussäännön 19 artiklassa määrätään. Ks. esim. määräys ADR Center v. komissio (C‑259/14 P, EU:C:2014:2417).

( 22 ) Ks. mm. tuomio komissio v. Ranska (C‑225/98, EU:C:2000:494, 69 kohta).

( 23 ) EU:C:2013:791.

( 24 ) Ks. mm. tuomio USSL no 47 di Biella (C‑134/95, EU:C:1997:16, 19 kohta); tuomio RI.SAN. (C‑108/98, EU:C:1999:400, 23 kohta) ja tuomio Omalet (C‑245/09, EU:C:2010:808, 12 kohta).

( 25 ) Ks. ratkaisuehdotukseni Venturini (EU:C:2013:529, 32–53 kohta).

( 26 ) Ibid., 53 ja 55 kohta.

( 27 ) Ibid., 24 ja 55 kohta.

( 28 ) Ibid., 38, 42–44, 50 ja 51 kohta.

( 29 ) Julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus Airport Shuttle Express (C‑162/12 ja C‑163/12, EU:C:2013:617, 26–60 kohta).

( 30 ) Ks. tuomio Airport Shuttle Express (C‑162/12 ja C‑163/12, EU:C:2014:74, 28–51 kohta).

( 31 ) Ks. edellä 33 kohta.

( 32 ) Määräys Tudoran (C‑92/14, EU:C:2014:2051, 34–42 kohta).

( 33 ) Määräys Szabó (C‑204/14, EU:C:2014:2220, 15–25 kohta).

( 34 ) Rikoksen uhreille maksettavista korvauksista 29.4.2004 annettu neuvoston direktiivi (EUVL L 261, s. 15).

( 35 ) Ks. C‑122/13 (EU:C:2014:59).

( 36 ) Ks. C‑246/14 (EU:C:2014:2291).

( 37 ) Ks. esim. tuomio Romeo (C‑313/12, EU:C:2013:718, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 38 ) Ks. ratkaisuehdotukseni Venturini (EU:C:2013:529, 42–45 kohta) ja julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus Airport Shuttle Express (EU:C:2013:617, 54 ja 55 kohta).

( 39 ) EU:C:2013:791.

( 40 ) Ks. mm. tuomio Åkerberg Fransson (C‑617/10, EU:C:2013:105, 17 kohta) ja määräys Sociedade Agrícola e Imobiliária da Quinta de S. Paio (C‑258/13, EU:C:2013:810, 18 kohta).

( 41 ) Ks. mm. määräys Boncea ym. (C‑483/11 ja C‑484/11, EU:C:2011:832, 29 kohta) ja tuomio Åkerberg Fransson (EU:C:2013:105, 19 kohta).

( 42 ) Ks. vastaavasti määräys Currà ym. (C‑466/11, EU:C:2012:465, 26 kohta) ja tuomio Åkerberg Fransson (EU:C:2013:105, 22 kohta).

( 43 ) Tuomio Siragusa (C‑206/13, EU:C:2014:126, 24 kohta). Ks. myös vastaavasti siinä mainitut oikeuskäytäntöviittaukset.

( 44 ) Ibid. (25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 45 ) Ibid., 26 kohta ja tuomio Julián Hernández ym. (C‑198/13, EU:C:2014:2055, 35 kohta).

( 46 ) Ks. tuomio Venturini (EU:C:2013:791, 40 ja 63 kohta).

( 47 ) Ks. vastaavasti mm. tuomio Blanco Pérez ja Chao Gómez (C‑570/07 ja C‑571/07, EU:C:2010:300, 44 kohta) ja tuomio Venturini (EU:C:2013:791, 59 kohta).

( 48 ) Ks. tuomio Pfleger ym. (C‑390/12, EU:C:2014:281, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 49 ) Ibid., 36 kohta. Ks. myös julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotus Pfleger ym (EU:C:2013:747, 36–46 kohta).

( 50 ) Ks. vastaavasti mm. tuomio Hartlauer (C‑169/07, EU:C:2009:141, 44 kohta) ja tuomio Apothekerkammer des Saarlandes ym. (C‑171/07 ja C‑172/07, EU:C:2009:316, 25 kohta).

( 51 ) Ks. mm. tuomio Mora IPR (C‑79/12, EU:C:2013:98, 35 kohta); määräys Augustus (C‑627/11, EU:C:2012:754, 8 kohta) ja määräys Mlamali (C‑257/13, EU:C:2013:763, 18 kohta).

( 52 ) Ks. vastaavasti tuomio Mora IPR (EU:C:2013:98, 36 kohta); määräys Mlamali (EU:C:2013:763, 20 kohta) ja määräys Talasca (C‑19/14, EU:C:2014:2049, 19 kohta).

( 53 ) Ks. vastaavasti tuomio Asemfo (C‑295/05, EU:C:2007:227, 33 kohta) ja tuomio Mora IPR (EU:C:2013:98, 37 kohta). Ks. myös määräys Laguillaumie (C‑116/00, EU:C:2000:350, 23 ja 24 kohta).

( 54 ) Ks. määräys Talasca (EU:C:2014:204, 21 kohta).

( 55 ) Ks. edellä 48 ja 49 kohta.

( 56 ) Ibid.

( 57 ) Ks. tuomio Schaible (C‑101/12, EU:C:2013:661, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 58 ) Ks. mm. tuomio komissio v. DEI, C‑553/12 P, EU:C:2014:2083, 41–46 kohta; tuomio MOTOE (C-49/07, EU:C:2008:376, 49 kohta) ja tuomio Connect Austria (C-462/99, EU:C:2003:297, 80 kohta).

( 59 ) Unionin tuomioistuin on itse asiassa todennut, että tosiasiallisen ja oikeudellisen asiayhteyden yksilöimistä ennakkoratkaisupyynnössä on edellytettävä erityisesti kilpailun alalla, jolle on luonteenomaista tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen monimutkaisuus: ks. määräys Laguillaumie (EU:C:2000:350, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 60 ) C‑451/03, EU:C:2006:208, 20–26 kohta.

( 61 ) Ks. mm. tuomio Airport Shuttle Express (EU:C:2014:74); määräys Tudoran (EU:C:2014:2051) ja määräys Szabó (EU:C:2014:2220).

( 62 ) Ks. mm. määräys Kárász (C‑199/14, EU:C:2014:2243); määräys Pańczyk (C‑28/14, EU:C:2014:2003) ja määräys Široká (C‑459/13, EU:C:2014:2120).

( 63 ) Ks. mm. määräys Herrenknecht (C‑366/14, EU:C:2014:2353); määräys Hunland-Trade (C‑356/14, EU:C:2014:2340) ja määräys 3D I (C‑107/14, EU:C:2014:2117).

( 64 ) Ks. lausunto 1/09, EU:C:2011:123, 66–69 kohta.

( 65 ) Ks. edellä 1 kohta.