3.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 52/28


KOMISSION ASETUS (EU) N:o 177/2010,

annettu 2 päivänä maaliskuuta 2010,

tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä annetun asetuksen (ETY) N:o 2454/93 muuttamisesta

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon yhteisön tullikoodeksista 12 päivänä lokakuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 (1) ja erityisesti sen 247 artiklan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Selkeyden vuoksi on aiheellista muuttaa komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 (2) 313 artiklan rakennetta, jossa vahvistetaan tapaukset, joissa tavaroilla katsotaan olevan yhteisöasema.

(2)

Jotta voidaan perustaa sellainen esteetön eurooppalainen meriliikennealue, jota komissio tiedonannossa ja toimintasuunnitelmassa esteettömän eurooppalaisen meriliikennealueen luomiseksi (3) esittää, on aiheellista yksinkertaistaa sekä talouden toimijoiden että tullihallintojen tehtäviä silloin, kun tavaroita kuljetetaan meritse yhteisön tullialueella sijaitsevien satamien välillä.

(3)

On aiheellista säätää erityisesti säännöllisen liikenteen lupamenettelystä ja niiden laivojen rekisteröimisestä, jotka käyttävät asetuksen (ETY) N:o 2454/93 14 x artiklassa säädettyä sähköistä tieto- ja tiedonantojärjestelmää AEO-todistusten myöntämisessä.

(4)

Paperiasiakirjojen käytön vähentämiseksi asetuksen (ETY) N:o 2454/93 324 e artiklassa tarkoitetun tietojenvaihtojärjestelmän välityksellä toimitetun manifestin tulostetta ei pitäisi vaatia, kun tulliviranomaisilla on pääsy sähköiseen tieto- ja tiedonantojärjestelmään, jolla toimitetun manifestin tiedot välitetään.

(5)

On aiheellista muuttaa 324 c artiklan 1 kohtaa leimoja koskeviin turvatoimenpiteisiin liittyvän viittauksen osalta. Passitusilmoituksen sisältöä koskevissa, asetuksen (ETY) N:o 2454/93, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 1192/2008 (4), liitteessä 37a vahvistetuissa tiedoissa olevat virheelliset viittaukset asetuksen (EY) N:o 2454/93 liitteeseen 37c on tarpeen muuttaa.

(6)

Sen vuoksi asetusta (ETY) N:o 2454/93 olisi muutettava.

(7)

Talouden toimijoiden perustellun luottamuksen turvaamiseksi lupia, jotka on myönnetty säännöllistä liikennettä varten ennen tämän asetuksen soveltamista, olisi pidettävä tämän asetuksen mukaisesti myönnettyinä. Sen varmistamiseksi, että kaikki luvat ovat saatavilla samassa sähköisessä järjestelmässä, ennalta annetut luvat olisi tallennettava AEO-todistusten sähköiseen tieto- ja tiedonantojärjestelmään.

(8)

On aiheellista antaa jäsenvaltioille ja tulliviranomaisille riittävästi aikaa täysin toimivan sähköisen tieto- ja tiedonantojärjestelmän perustamiseen.

(9)

Ottaen huomioon sen, että asetuksen (ETY) N:o 2454/93, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 1192/2008, liitteessä 37a vahvistettuja passitusilmoituksen tietoja koskevia säännöksiä sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta 2008, on aiheellista säätää kyseisiä säännöksiä koskevien muutosten soveltamisesta myös mainitusta päivästä.

(10)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat tullikoodeksikomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan asetus (ETY) N:o 2454/93 seuraavasti:

1)

Korvataan 313 artikla seuraavasti:

”313 artikla

1.   Jollei koodeksin 180 artiklasta eikä tämän artiklan 2 kohtaan sisältyvistä poikkeuksista muuta johdu, yhteisön tullialueella olevia tavaroita on pidettävä yhteisötavaroina, ellei vahvisteta, että niillä ei ole yhteisöasemaa.

2.   Seuraavia tavaroita ei pidetä yhteisötavaroina, ellei niiden yhteisöasemaa vahvisteta tämän asetuksen 314–323 artiklan mukaisesti:

a)

yhteisön tullialueelle koodeksin 37 artiklan mukaisesti tuodut tavarat;

b)

väliaikaiseen varastoon, tämän asetuksen 799 artiklassa tarkoitetun valvontatyypin I mukaiselle vapaa-alueelle tai vapaavarastoon varastoidut tavarat;

c)

suspensiomenettelyyn asetetut tai tämän asetuksen 799 artiklassa tarkoitetun valvontatyypin II mukaiselle vapaa-alueelle siirretyt tavarat.

3.   Jollei vahvisteta, ettei tavaroilla ole yhteisöasemaa, yhteisötavaroina on kuitenkin 2 kohdan a alakohdasta poiketen pidettävä tavaroita, jotka on tuotu yhteisön tullialueelle:

a)

lentoteitse, jos ne on lastattu tai uudelleenlastattu yhteisön tullialueella sijaitsevalla lentoasemalla lähetettäviksi toiselle yhteisön tullialueella sijaitsevalle lentoasemalle, jos kuljetus tapahtuu yhdellä jäsenvaltiossa laaditulla kuljetusasiakirjalla; tai

b)

meritse, jos niitä kuljetetaan yhteisön tullialueella sijaitsevien satamien välillä ja 313 b artiklan mukaisesti hyväksytyssä säännöllisessä liikenteessä.”

2)

Korvataan 313 a ja 313 b artikla seuraavasti:

”313 a artikla

Liikenne on säännöllistä, jos siinä kuljetetaan tavaroita ja jos sen harjoittamiseen käytetyt alukset kulkevat ainoastaan yhteisön tullialueella sijaitsevien satamien välillä eikä niiden lähtö- tai määräpaikkana tai välisatamana ole tämän alueen ulkopuolella sijaitseva paikka tai yhteisön tullialueella sijaitsevassa satamassa oleva, 799 artiklassa tarkoitetun valvontatyypin I mukainen vapaa-alue.

313 b artikla

1.   Meriliikenneyhtiön säännölliselle liikenteelle voidaan antaa lupa sen jäsenvaltion tulliviranomaisille, jonka alueelle kyseinen yhtiö on sijoittautunut, tai muussa tapauksessa, jonka alueella yhtiöllä on aluetoimisto, esitetystä hakemuksesta edellyttäen, että tämän artiklan ja 313 c artiklan edellytykset täyttyvät.

2.   Lupa myönnetään ainoastaan meriliikenneyhtiöille, jotka:

a)

ovat sijoittautuneet yhteisön tullialueelle tai joilla on siellä aluetoimisto ja joiden kirjanpito on toimivaltaisten tulliviranomaisten saatavilla;

b)

täyttävät 14 h artiklassa säädetyt edellytykset;

c)

määrittävät, mitä alusta/aluksia säännölliseen liikenteeseen käytetään ja ilmoittavat käyntisatamat, kun lupa myönnetään;

d)

sitoutuvat siihen, että säännöllisen liikenteen reiteillä ei poiketa yhteisön tullialueen ulkopuolella sijaitsevissa satamissa tai yhteisön tullialueella sijaitsevassa satamassa olevalla valvontatyypin I mukaisella vapaa-alueella eikä tavaroita uudelleenlastata avomerellä toiseen kuljetusvälineeseen;

e)

sitoutuvat siihen, että luvan myöntävä tulliviranomainen rekisteröi säännölliseen liikenteeseen tarkoitettujen alusten nimet ja käyntisatamat.

3.   Haettaessa lupaa säännölliselle liikenteelle on mainittava ne jäsenvaltiot, joissa liikennöidään. Sen jäsenvaltion tulliviranomaisten, jolle reittilupaa koskeva hakemus on jätetty (luvan myöntävä tulliviranomainen), on 14 x artiklassa tarkoitettua tiedonantojärjestelmää käyttäen ilmoitettava asiasta niiden muiden jäsenvaltioiden tulliviranomaisille, joissa liikennöidään (hakemuksen kohteena olevat tulliviranomaiset).

Rajoittamatta 4 kohdan soveltamista, hakemuksen kohteena olevat tulliviranomaiset voivat 45 päivän kuluessa tällaisen ilmoituksen saamisesta hylätä hakemuksen sillä perusteella, ettei 2 kohdan b alakohdan edellytys täyty, jolloin niiden on ilmoitettava hylkäämisestä 14 x artiklassa tarkoitettua tiedonantojärjestelmää käyttäen. Hakemuksen kohteena olevien tulliviranomaisten on ilmoitettava hylkäämisen perusteet ja tehtyihin rikkomuksiin liittyvät säännökset. Tässä tapauksessa luvan myöntävä tulliviranomainen ei myönnä lupaa vaan sen on ilmoitettava hakijalle hakemuksen hylkäämisestä ja esitettävä syyt siihen.

Jos hakemuksen kohteena olevilta tulliviranomaisilta ei saada hylkäävää tai muuta vastausta, luvan myöntävä tulliviranomainen myöntää luvan myöntämisedellytysten täyttymisen tarkastettuaan luvan, joka liikennöinnin kohteena olevan jäsenvaltion on hyväksyttävä. Lupa tallennetaan 14 x artiklassa tarkoitettuun sähköiseen tieto- ja tiedonantojärjestelmään, jolla ilmoitetaan hakemuksen kohteena oleville tulliviranomaisille luvan myöntämisestä.

4.   Kun meriliikenneyhtiöllä on 14 a artiklan 1 kohdan a tai c alakohdassa tarkoitettu AEO-todistus, tämän artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa vahvistettujen ja 3 kohdassa tarkoitettujen vaatimusten katsotaan täyttyneen.”

3)

Lisätään 313 c–313 f artikla seuraavasti:

”313 c artikla

1.   Kun säännölliselle liikenteelle on annettu 313 b artiklan mukaisesti lupa, kyseisen meriliikenneyhtiön on käytettävä lupa liikennöintiin aluksilla, jotka on ilmoitettu rekisteriin tässä tarkoituksessa.

2.   Meriliikenneyhtiön on ilmoitettava luvan myöntäville tulliviranomaisille kaikista luvan antamisen jälkeen sattuneista tapahtumista, jotka voivat vaikuttaa luvan voimassaoloon tai sisältöön.

Jos luvan myöntävä tulliviranomainen kumoaa luvan tai jos meriliikenneyhtiö sitä pyytää, luvan myöntävän tulliviranomaisen on ilmoitettava kumoamisesta hakemuksen kohteena oleville tulliviranomaisille 14 x artiklassa tarkoitettua sähköistä tieto- ja tiedonantojärjestelmää käyttäen.

3.   Edellä 313 b artiklan 3 kohdassa säädettyä menettelyä sovelletaan, jos lupaa muutetaan niin, että se kattaa jäsenvaltioita, jotka eivät sisältyneet alkuperäiseen tai aiempaan lupaan. Edellä olevan 313 b artiklan 4 kohdan säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin.

313 d artikla

1.   Meriliikenneyhtiön, joka on saanut luvan säännölliseen liikenteeseen, on ilmoitettava luvan myöntävälle tulliviranomaiselle seuraavat tiedot:

a)

säännöllisessä liikenteessä toimivien alusten nimet;

b)

ensimmäinen satama, josta alus aloittaa toimintansa säännöllisessä liikenteessä;

c)

käyntisatamat;

d)

muutokset a, b ja c alakohdassa tarkoitettuihin tietoihin;

e)

päivämäärä ja kellonaika, jolloin d kohdassa tarkoitetut muutokset tulevat voimaan.

2.   Luvan myöntävä tulliviranomainen rekisteröi 1 kohdan mukaisesti ilmoitetut tiedot yhden työpäivän kuluessa siitä, kun tiedot on ilmoitettu 14 x artiklassa tarkoitettua sähköistä tieto- ja tiedonantojärjestelmää käyttäen. Tietojen on oltava yhteisön tullialueella sijaitsevissa satamissa toimivien tulliviranomaisten saatavilla.

Rekisteröinti tulee voimaan ensimmäisenä työpäivänä sen jälkeen, kun tieto on rekisteröity.

313 e artikla

Jos säännölliseen liikenteeseen rekisteröidyn aluksen on olosuhteiden pakosta suoritettava uudelleenlastaus avomerellä toiseen kuljetusvälineeseen tai jäätävä väliaikaisesti satamaan, joka ei liity säännölliseen liikenteeseen, yhteisön tullialueen ulkopuolella sijaitsevat satamat tai yhteisön tullialueella sijaitsevassa satamassa oleva valvontatyypin I mukainen vapaa-alue mukaan lukien, meriliikenneyhtiön on ilmoitettava asiasta viipymättä asianomaisen säännöllisen reitin varrella olevien seuraavien yhteisön käyntisatamien tulliviranomaisille. Näissä satamissa lastattuja tai purettuja tavaroita ei pidetä yhteisötavaroina.

313 f artikla

1.   Tulliviranomaiset voivat vaatia meriliikenneyhtiöltä todisteen siitä, että 313 b–313 e artiklan säännöksiä on noudatettu.

2.   Jos tulliviranomaiset toteavat, ettei meriliikenneyhtiö ole noudattanut 1 kohdassa tarkoitettuja säännöksiä, niiden on välittömästi 14 x artiklassa tarkoitettua sähköistä tieto- ja tiedonantojärjestelmää käyttäen ilmoitettava tästä kaikille tulliviranomaisille, joiden alueella liikennöidään, jotta kyseiset viranomaiset voivat toteuttaa tarvittavat toimenpiteet.”

4)

Korvataan 324 c artiklan 1 kohdan toinen alakohta seuraavasti:

”Sovelletaan liitteessä 37d olevan 27 jakson säännöksiä soveltuvin osin.”

5)

Korvataan 324 e artiklan 4 kohdan c ja d alakohta seuraavasti:

”c)

sähköisellä tietojenvaihtojärjestelmällä toimitettu manifesti (sähköinen manifesti) on esitettävä lähtösataman tulliviranomaisille viimeistään aluksen lähtöä seuraavana työpäivänä ja joka tapauksessa ennen aluksen saapumista määräsatamaan. Tulliviranomaiset voivat vaatia, että tietojenvaihtojärjestelmällä toimitetusta manifestista esitetään tuloste, jos niillä ei ole tulliviranomaisten hyväksymällä tavalla pääsyä tietojenvaihtojärjestelmään, jolla manifesti on toimitettu;

d)

tietojenvaihtojärjestelmällä toimitettu manifesti on esitettävä määräsataman tulliviranomaisille. Tulliviranomaiset voivat vaatia, että tietojenvaihtojärjestelmällä toimitetusta manifestista esitetään tuloste, jos niillä ei ole pääsyä tulliviranomaisten hyväksymään tietojenvaihtojärjestelmään, jolla manifesti on toimitettu.”

6)

Muutetaan liitteessä 37a olevan II osaston B kohdassa ”Passitusilmoituksen sisältö” tietoryhmä ”TAVARAERÄ – KOLLIT” seuraavasti:

a)

korvataan määrite ”Kollien merkit ja numerot” seuraavasti:

”Kollien merkit ja numerot

(31 kohta)

Tyyppi/pituus: an ..42

 

Määritettä käytetään, jos määrite ”Pakkauslaji” sisältää muita liitteessä 38 mainittuja koodeja kuin irtotavarakoodeja (VQ, VG, VL, VY, VR tai VO) tai koodin ”Pakkaamaton” (NE, NF, NG). Määrite on valinnainen, jos määrite ”Pakkauslaji” sisältää yhden edellä mainituista koodeista.”

b)

korvataan määrite ”Pakkausten lukumäärä” seuraavasti:

”Kolliluku

(31 kohta)

Tyyppi/pituus: n ..5

 

Määritettä käytetään, jos määrite ”Pakkauslaji” sisältää muita liitteessä 38 mainittuja koodeja kuin irtotavarakoodeja (VQ, VG, VL, VY, VR tai VO) tai koodin ”Pakkaamaton” (NE, NF, NG). Sitä ei voi käyttää, jos määrite ”Pakkauslaji” sisältää yhden edellä mainituista koodeista.”

2 artikla

Lupia, jotka on annettu säännöllistä liikennettä varten ennen tämän asetuksen 3 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettua soveltamispäivää, on pidettävä asetuksen (ETY) N:o 2454/93, sellaisena kuin se on muutettuna tällä asetuksella, mukaisesti myönnettyinä.

Luvan myöntävän tulliviranomaisen on tallennettava nämä luvat asetuksen (ETY) N:o 2454/93 14 x artiklassa tarkoitettuun sähköiseen tieto- ja tiedonantojärjestelmään kuukauden kuluessa tämän asetuksen 3 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetun hakemuksen päiväyksestä.

3 artikla

Tämä asetus tulee voimaan seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Edellä olevan 1 artiklan 2 ja 3 kohtaa sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2012.

Edellä olevan 1 artiklan 4 ja 6 kohtaa sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta 2008.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 2 päivänä maaliskuuta 2010.

Komission puolesta

José Manuel BARROSO

Puheenjohtaja


(1)   EYVL L 302, 19.10.1992, s. 1.

(2)   EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1.

(3)  KOM(2009) 10 lopullinen.

(4)   EUVL L 329, 6.12.2008, s. 1.