Työntekijät työskentelivät Dreieich-Langen (Saksa) sairaalassa, joka kuului tuolloin kunnalliselle hallintoviranomaiselle. Felja työskenteli siellä kotitaloustyöntekijänä/puutarhurina vuodesta 1978 ja Graf hoiva-avustajana vuodesta 1986. Sen jälkeen kun mainittu kunnallinen hallintoviranomainen oli luovuttanut sairaalan vuonna 1995 rajavastuuyhtiölle (GmbH), se liikkeen osa, jossa työntekijät työskentelivät, siirtyi vuonna 1997 KLS Facility Management GmbH ‑nimiselle yhtiölle (jäljempänä KLS FM).

Työntekijöiden ja KLS FM:n, joka ei kuulu mihinkään työehtosopimusten neuvotteluun ja tekemiseen osallistuneeseen työnantajajärjestöön, välillä tehtyihin työsopimuksiin sisältyi ”dynaaminen” viittauslauseke, jossa täsmennettiin, että niiden välisiä työsuhteita säänneltiin – kuten myös ennen luovutusta – kunnallisen julkishallinnon alan työntekijöitä koskevalla liittovaltion työehtosopimuksella (Bundesmanteltarifvertrag für Arbeiter gemeindlicher Verwaltungen und Betriebe, jäljempänä BMT-G II), ja myös tulevaisuudessa sitä täydentävillä tai muuttavilla tai sen korvaavilla työehtosopimuksilla.

KLS FM:stä tuli myöhemmin osa sairaala-alan yritysten konsernia.

Se liikkeen osa, jossa työntekijät työskentelivät, luovutettiin 1.7.2008 toiselle samaan konserniin kuuluvalle yritykselle, Asklepiosille. Kuten KLS FM, myöskään Asklepios ei ole työnantajajärjestön jäsen, eivätkä sitä sido BMT-G II tai julkishallinnon työehtosopimus (Tarifvertrag für den öffentlichen Dienst, jäljempänä TVöD), joka korvasi BMT-G II:n 1.10.2005, eikä myöskään TVöD:n piiriin kuuluvien kunnallisten yksikköjen työntekijöiden siirtämisestä ja siirtymäjärjestelystä tehty työehtosopimus (Tarifvertrag zur Überleitung der Beschäftigten der kommunalen Arbeitgeber in den TVöD und zur Regelung des Übergangsrechts).

Työntekijät nostivat kanteen, jossa he vaativat toteamaan, että heidän työsopimuksiinsa sisältyvän ”dynaamisen” lausekkeen, jossa viitataan BMT-G II:een, mukaan heidän työsuhteisiinsa sovelletaan TVöD:n ja sitä täydentävien työehtosopimusten sekä TVöD:n piiriin kuuluvien kunnallisten yksikköjen työntekijöiden siirtämisestä ja siirtymäjärjestelystä tehdyn työehtosopimuksen määräyksiä, sellaisina kuin ne olivat voimassa kannetta nostettaessa.

Asklepios väittää, että direktiivi 2001/23 ja perusoikeuskirjan 16 artikla ovat esteenä kansallisen lainsäädännön mukaiselle työsopimuksessa viitattujen julkishallinnon alan työehtosopimusten määräysten ”dynaamista” soveltamista koskevalle oikeusvaikutukselle. Sen mukaan sen jälkeen kun kyseiset työntekijät siirrettiin toiselle työnantajalle, etusija on annettava näiden työehtosopimusten ”staattiselle” soveltamiselle siten, että ainoastaan työehtoihin, joista on sovittu luovuttajana olevan työnantajan kanssa tehdyssä työsopimuksessa ja jotka perustuvat tässä sopimuksessa mainittuihin työehtosopimuksiin, voidaan vedota luovutuksensaajana olevaa työnantajaa vastaan.

Työntekijöiden nostamat kanteet hyväksyttiin alemmissa oikeusasteissa, ja Asklepios teki ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle Revision-valituksen.

Tässä tilanteessa Bundesarbeitsgericht (liittovaltion työtuomioistuin, Saksa) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)a) Onko – – direktiivin 2001/23/EY 3 artikla esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään, että yrityksen tai liikkeen luovutuksen yhteydessä kaikki luovuttajan ja työntekijän yksityisautonomian periaatteen nojalla ja yksilöllisesti työsopimuksessa sopimat työehdot siirtyvät luovutuksensaajalle sellaisinaan ikään kuin luovutuksensaaja olisi itse sopinut niistä työntekijän kanssa yksittäisessä sopimuksessa, jos kansallisessa lainsäädännössä säädetään luovutuksensaajan sekä yhteisymmärrykseen perustuvista että yksipuolisista mahdollisuuksista mukauttaa työsopimusta?

b)Jos ensimmäiseen kysymykseen [a kohta] vastataan myöntävästi yleisesti tai luovuttajan ja työntekijän välisessä työsopimuksessa sovittujen työehtojen tietyn ryhmän osalta:

seuraako direktiivin 2001/23/EY 3 artiklan soveltamisesta, ettei velvoitteiden siirtyminen sellaisinaan luovutuksensaajalle koske tiettyjä luovuttajan ja työntekijän yksityisautonomian periaatteen nojalla sopimia työsopimuksen ehtoja ja että niitä on mukautettava pelkästään yrityksen tai liikkeen luovutuksen perusteella?

c)Jos unionin tuomioistuimen [ensimmäisen kysymyksen a ja b kohtaan] antamien vastausten perusteella sellainen yksittäisessä sopimuksessa sovittu viittaus, jonka perusteella tietyt työehtosopimuksen määräykset sisällytetään dynaamisesti yksityisautonomian periaatteen nojalla työsopimukseen, ei siirry sellaisenaan luovutuksensaajalle:

i)onko näin myös silloin, jos luovuttaja ja luovutuksensaaja eivät ole työehtosopimuksen sopimuspuolia tai kuulu työehtosopimuksen sopimuspuoleen, toisin sanoen, jos työehtosopimuksen määräyksiä ei olisi sovellettu jo ennen yrityksen tai liikkeen luovutusta työsuhteeseen luovuttajan kanssa, ellei työsopimukseen ollut sisällytetty yksityisautonomian periaatteen nojalla viittauslauseketta?

ii)Jos tähän kysymykseen vastataan myöntävästi:

onko näin myös silloin, jos luovuttaja ja luovutuksensaaja kuuluvat samaan konserniin?”

2)Onko [perusoikeuskirjan] 16 artikla esteenä direktiivien 77/187/ETY tai 2001/23/EY täytäntöön panemiseksi annetulle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään, että yrityksen tai liikkeen luovutuksen yhteydessä työsopimusehdot, joista luovuttaja on sopinut työntekijän kanssa ennen liikkeen luovutusta yksityisautonomian periaatteen nojalla yksittäisessä sopimuksessa, sitovat luovutuksensaajaa yrityksen tai liikkeen luovutuksen yhteydessä ikään kuin se olisi sopinut niistä itse myös silloin, jos näissä ehdoissa sisällytetään työsopimukseen dynaamisesti tiettyjä työehtosopimuksen, jota ei muutoin sovelleta kyseiseen työsuhteeseen, määräyksiä, siltä osin kuin kansallisessa lainsäädännössä säädetään luovutuksensaajan sekä yhteisymmärrykseen perustuvista että yksipuolisista mahdollisuuksista mukauttaa työsopimusta?”

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee näillä kysymyksillä, joita on arvioitava yhdessä, pääasiallisesti, onko direktiivin 2001/23 3 artiklaa, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 16 artiklan kanssa, tulkittava siten, että liikkeen luovutuksen yhteydessä luovuttajalle työsopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvoitteiden turvaaminen koskee myös lauseketta, josta luovuttaja ja työntekijä ovat sopineet yksityisautonomian periaatteen nojalla ja jonka mukaan heidän työsuhdettaan säännellään sekä luovutushetkellä voimassa olevalla työehtosopimuksella että myös mainitun luovutuksen jälkeen tehdyillä, sitä täydentävillä tai muuttavilla tai sen korvaavilla työehtosopimuksilla, jos kansallisessa oikeudessa säädetään luovutuksensaajan sekä yhteisymmärrykseen perustuvista että yksipuolisista mahdollisuuksista mukauttaa työsopimusta.

Aluksi on todettava, että työsopimuksessa voidaan viitata sopimuslausekkeiden avulla muihin säädöksiin ja erityisesti työehtosopimuksiin. Tällaiset viittaukset voidaan toteuttaa joko ”staattisilla” viittauslausekkeilla, jotka koskevat ainoastaan yrityksen luovutushetkellä voimassa olevalla työehtosopimuksella vahvistettuja oikeuksia ja velvoitteita, tai, kuten pääasiassa kyseessä olevan kaltaisilla ”dynaamisilla” viittauslausekkeilla, jotka koskevat myös työehtosopimuksen myöhempiä muutoksia, joilla muutetaan näitä oikeuksia ja velvoitteita.

Unionin tuomioistuin on täsmentänyt tässä yhteydessä ”staattisten” sopimuslausekkeiden osalta direktiivin 77/187 asiayhteydessä, että mainitun direktiivin sanamuodosta ei mitenkään ilmene, että unionin lainsäätäjä olisi halunnut, että luovutuksensaajaa sitovat muut työehtosopimukset kuin se, joka on voimassa luovutuksen tapahtuessa, ja näin ollen, että unionin lainsäätäjä olisi edellyttänyt, että työsuhteen ehtoja muutetaan myöhemmin soveltamalla luovutuksen jälkeen tehtyä uutta työehtosopimusta (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2006, Werhof, C-499/04, EU:C:2006:168, 29 kohta).

Direktiivin 77/187 tavoite rajoittui työntekijöiden niiden oikeuksien ja velvollisuuksien turvaamiseen, jotka olivat voimassa luovutuksen tapahtuessa, eikä sillä sen sijaan haluttu suojata pelkkiä odotuksia ja siis työehtosopimusten myöhemmistä muutoksista johtuvia mahdollisia etuja (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2006, Werhof, C-499/04, EU:C:2006:168, 29 kohta).

Vaikka nyt annettavan tuomion edellisessä kohdassa viitatusta oikeuskäytännöstä seuraa, että direktiivin 2001/23 3 artiklaa on tulkittava siten, että siinä ei edellytetä, että ”staattista” lauseketta olisi sovellettava ”dynaamisesti”, unionin tuomioistuin totesi kuitenkin myös, että sopimukselle on luonteenomaista tahdon autonomian periaate, jonka mukaan osapuolet sitoutuvat vapaasti keskenään (tuomio 9.3.2006, Werhof, C-499/04, EU:C:2006:168, 23 kohta).

Mikään direktiivin 2001/23 ja erityisesti sen 3 artiklan sanamuodossa ei viittaa siihen, että unionin lainsäätäjä olisi halunnut poiketa mainitusta periaatteesta. Tästä seuraa, että direktiiviä 2001/23 ja erityisesti sen 3 artiklaa ei voida tulkita siten, että niissä pyrittäisiin joka tapauksessa estämään ”dynaamisia” sopimuslausekkeita saamasta aikaan oikeusvaikutuksia.

Jos luovuttaja ja työntekijät ovat vapaasti sopineet ”dynaamisesta” sopimuslausekkeesta ja jos se on voimassa luovutushetkellä, direktiiviä 2001/23 ja erityisesti sen 3 artiklaa on näin ollen tulkittava siten, että siinä säädetään pääasiallisesti, että tämä työsopimukseen perustuva velvoite siirtyy luovutuksensaajalle.

Unionin tuomioistuin on kuitenkin korostanut ”dynaamisten” sopimuslausekkeiden osalta, että direktiivin 2001/23 tarkoituksena ei ole ainoastaan työntekijöiden oikeuksien turvaaminen vaan myös oikeudenmukaisen tasapainon takaaminen työntekijöiden ja luovutuksensaajan intressien välillä. Tästä seuraa erityisesti, että luovutuksensaajalla on oltava luovutuksen jälkeen mahdollisuus toimintansa jatkamisen edellyttämiin mukautuksiin ja sopeutumiseen (ks. vastaavasti tuomio 18.7.2013, Alemo-Herron ym., C-426/11, EU:C:2013:521, 25 kohta ja tuomio 11.9.2014, Österreichischer Gewerkschaftsbund, C-328/13, EU:C:2014:2197, 29 kohta).

Direktiivin 2001/23 3 artiklasta yhdessä elinkeinovapauden periaatteen kanssa seuraa erityisesti, että luovutuksensaajalla on oltava mahdollisuus tehokkaasti puolustaa intressejään sopimusprosessissa, johon se osallistuu, ja neuvotella työntekijöidensä työehtojen kehittymisen kannalta ratkaisevista seikoista tulevaa elinkeinotoimintaansa silmällä pitäen (ks. vastaavasti tuomio 18.7.2013, Alemo-Herron ym., C-426/11, EU:C:2013:521, 33 kohta).

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ja erityisesti ennakkoratkaisukysymysten sanamuodosta käy ilmi, että pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä säädetään luovutuksensaajan sekä yhteisymmärrykseen perustuvista että yksipuolisista mahdollisuuksista mukauttaa luovutuksen jälkeen luovutushetkellä voimassa olleita työehtoja.

Näin ollen on katsottava, että pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö täyttää nyt annettavan tuomion 23 kohdassa viitatussa oikeuskäytännössä selostetut edellytykset.

Koska mainitussa oikeuskäytännössä huomioidaan perusoikeuskirjan 16 artikla, ei ole tarpeen tutkia enempää, onko kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö yhteensopivaa sen kanssa.

On totta, että Asklepios riitauttaa kyseisten mukauttamista koskevien mahdollisuuksien olemassaolon tai tehokkuuden. Tässä yhteydessä kuitenkin riittää kun todetaan, että unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole lausua tältä osin.

Tosiseikkojen arviointi ja kansallisen lainsäädännön tulkinta kuuluu näet ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan (ks. vastaavasti mm. tuomio 4.2.2016, Ince, C-336/14, EU:C:2016:72, 88 kohta).

Edellä esitetyn perusteella ennakkoratkaisukysymyksiin on vastattava, että direktiivin 2001/23 3 artiklaa, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 16 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että liikkeen luovutuksen yhteydessä luovuttajalle työsopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvoitteiden turvaaminen koskee myös lauseketta, josta luovuttaja ja työntekijä ovat sopineet yksityisautonomian periaatteen nojalla ja jonka mukaan heidän työsuhdettaan säännellään sekä luovutushetkellä voimassa olevalla työehtosopimuksella että myös mainitun luovutuksen jälkeen tehdyillä, sitä täydentävillä tai muuttavilla tai sen korvaavilla työehtosopimuksilla, jos kansallisessa oikeudessa säädetään luovutuksensaajan sekä yhteisymmärrykseen perustuvista että yksipuolisista mahdollisuuksista mukauttaa työsopimusta.

Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.