<TI><P>Kansallinen lainsäädäntö</P></TI>3Ranskan code general des impôts'n (jäljempänä verolaki) 810-1 pykälässä säädetään seuraavaa:Irtaimen omaisuuden sijoittamisesta yhtiön pääomaan peritään rekisteröintimaksu, jonka suuruus vahvistetaan 1 prosentiksi.
4Tástä on säädetty useita poikkeuksia. Verolain 812-I-1o pykälän yhtiöpääoman korotusta koskevassa kohdassa säädetään seuraavaa: — — 810-I pykälässä vahvistettu rekisteröintimaksu peritään 3 prosentin suuruisena silloin, kun sitä sovelletaan 108 pykälässä tarkoitettujen yhtiöiden [eli yhtiöveron alaisten yhtiöiden] yhtiöpääoman korotuksiin, jotka toteutetaan siirtämällä voittoja, rahastoja tai varauksia pääomaan.
5Sulautumisten osalta verolain 816 pykälässä säädetään erikseen seuraavaa:I.Sellaisiin sulautumissopimuksiin, joihin osallistuu yksinomaan yhtiöveron alaisia oikeushenkilöitä tai yhteisöjä, sovelletaan seuraavia säännöksiä:- 1°Rekisteröinnin yhteydessä peritään 1220 frangin suuruinen kiinteä rekisteröintimaksu tai kiinteä julkaisumaksu (publicite fondere);
- 2°812-I-1° pykälässä säädetty suhteellinen 3 prosentin suuruinen maksu alennetaan 1,20 prosentin suuruiseksi. Maksu lasketaan sulautuvan yhtiön omaisuuden nettoarvosta, josta vähennetään yhtiöpääoman maksettu ja kuolettamaton osuus —.
<TI><P>Yhteisön säännökset</P></TI>6Pääoman hankinnasta kannettavista välillisistä veroista annetun direktiivin 69/335/ETY tarkoituksena on pääomanhankintaveron osalta erityisesti yhdenmukaistaa säännökset, jotka koskevat tällaisen veron vahvistamista ja kantamista yhteisössä; tämä yhdenmukaistaminen liittyy pääomien vapaata liikkuvuutta rajoittavien verotuksellisten esteiden poistamiseen.7Tämän direktiivin 4 artiklassa vahvistetaan luettelo niistä liiketoimista, joista on kannettava pääomanhankintaveroa, sekä luettelo niistä liiketoimista, joista jäsenvaltiot voivat kantaa tällaista veroa. Tässä artiklassa säädetään erityisesti seuraavaa:1.Seuraavista liiketoimista on suoritettava pääomanhankintaveroa:— —
- c)pääomayhtiön yhtiöpääoman korottaminen kaikenlaisilla panoksilla;
— —
2.Seuraavista liiketoimista voidaan kantaa pääomanhankintaveroa:- a)pääomayhtiön yhtiöpääoman korottaminen siirtämällä voittoja tai varauksia pääomaan;
— —.
8Alun perin direktiivin 69/335/ETY 7 artiklassa vahvistettiin verokannan vaihteluväli, jonka sisällä jäsenvaltiot saivat vapaasti vahvistaa niiden alueella sovellettavat verokannat; tässä artiklassa säädettiin myös pakollisesta tai vapaaehtoisesta verokannan alentamisesta toteutetun liiketoimen luonteen mukaan. Tämän artiklan sanamuoto oli seuraava:1.Neuvoston 2 kohdan mukaisesti antamien säännösten voimaantuloon saakka:- a)pääomanhankintaveron verokanta ei saa olla enempää kuin 2 prosenttia eikä alempi kuin 1 prosentti;
- b)tätä kantaa alennetaan 50 prosenttia tai enemmän, jos yksi tai useampi pääomayhtiö siirtää koko yhtiöomaisuutensa tai toimintansa yhden tai useamman osan panoksena perustettavaan tai jo olemassa olevaan yhteen tai useampaan pääomayhtiöön.
— —
4.Jos jäsenvaltio käyttää 4 artiklan 2 kohdan mukaista mahdollisuutta, voidaan pääomanhankintaveroa kannettaessa soveltaa alennettua verokantaa.
9Näissä säännöksissä vahvistettuja verokantoja on muutettu kahdesti.10Ensinnäkin direktiivin 73/80/ETY 1 artiklassa, jota sovellettiin 1.1.1976 lukien, säädettiin seuraavaa:Edellä mainitun direktiivin (69/335/ETY) 7 artiklassa mainitun pääomanhankintaveron verokanta vahvistetaan 1 prosentiksi 1.1.1976 lukien.
Direktiivin 73/80/ETY 2 artiklassa säädettiin lisäksi seuraavaa:
Direktiivin 69/335/ETY 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja b alakohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoittu alennettu verokanta vahvistetaan 0—0,50 prosentiksi 1.1.1976 lukien.
11Tämän jälkeen 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa mainitut liiketoimet vapautettiin pääomanhankintaverosta direktiivillä 85/303/ETY, jota sovellettiin 1.1.1986 lukien. Tällä direktiivillä muutettu 7 artikla kuuluu seuraavasti:1.Jäsenvaltioiden on vapautettava pääomanhankintaverosta 9 artiklassa tarkoitettuja liiketoimia lukuun ottamatta liiketoimet, jotka 1 päivänä heinäkuuta 1984 oli vapautettu tai joita verotettiin enintään 0,5 prosentin verokannan mukaan.Vapautusta sovelletaan niillä edellytyksillä, joita sinä päivämääränä sovellettiin vapautuksen myöntämiseen, tai, soveltuvissa tapauksissa, enintään 0,5 prosentin verokannan soveltamiseen.
— —
2.Jäsenvaltiot voivat joko vapauttaa pääomanhankintaverosta kaikki muut kuin 1 kohdassa tarkoitetut liiketoimet [eli muut kuin sulautuminen, jakautuminen tai osittainen yhtiöomaisuuden sijoittaminen yhtiöpääomaan], tai kantaa niistä veroa yhtenäisen enintään 1 prosentin verokannan mukaan.
12Direktiivin 69/335/ETY 9 artiklassa säädetään kuitenkin mahdollisuudesta poiketa 7 artiklassa säädetystä verokannasta seuraavasti:Tietyn tyyppisiin liiketoimiin tai pääomayhtiöihin voidaan soveltaa vapautuksia tai verokannan alennuksia tai korotuksia verotuksen tasapuolisuuden tai sosiaalisten syiden vuoksi taikka jossakin jäsenvaltiossa esiintyvien erityistilanteiden hallitsemiseksi. Tällaista toimenpidettä suunnittelevan jäsenvaltion on ilmoitettava asiasta komissiolle hyvissä ajoin perustamissopimuksen 102 artiklan mukaisesti.
13Lopuksi direktiivin 69/335/ETY 10 artiklassa säädetään seuraavaa:Täsenvaltiot eivät pääomanhankintaveron lisäksi saa kantaa voittoa tavoittelevilta yhtiöiltä, yhteenliittymiltä tai oikeushenkilöiltä minkäänlaisia muita veroja:
- a)edellä 4 artiklassa tarkoitetuista liiketoimista;
- b)edellä 4 artiklassa tarkoitettuihin liiketoimiin liittyvistä panoksista, lainoista tai palvelusuorituksista;
— —.
<TI><P>Asia C-197/94</P></TI>14Société nouvelle de matériaux et travaux publics (jäljempänä SNMTP) sulautui osakeyhtiö Bautiaan 5.11.1990 ja tämä toteutettiin taannehtivin vaikutuksin 1.1.1990 lukien 1931948 Ranskan frangin (FRF) nettoarvolla. Sulautumissopimuksen mukaan 1,20 prosentin suuruinen suhteellinen rekisteröintimaksu maksettiin 1881948 FRF:n suuruisesta määrästä, joka vastasi sulautumisesta aiheutunutta vastaanottavan yhtiön sulautumisvoittoa, eli SNMTP:n siirtämän netto-omaisuuden arvon ja sen maksetun ja kuolettamattoman yhtiöpääoman (50000 FRF) välistä erotusta. Bautiaa-yhtiö maksoi tämän 22583 FRF:n suuruisen rekisteröintimaksun Tresor publicille 9.1.1991.15Bautiaa-yhtiö vaati 31.12.1991 veroviranomaisia palauttamaan maksetut rekisteröintimaksut vedoten siihen, että verolain 816-I-2° pykälä, jonka mukaan sulautumisista kannetaan suhteellista 1,20 prosentin suuruista rekisteröintimaksua, oli ristiriidassa muutetun direktiivin 69/335/ETY kanssa, koska tässä direktiivissä kielletään jäsenvaltioita perimästä pääomanhankintaveroa 1.1.1986 jälkeen toteutetuista sulautumisista. Landien verojohtaja hylkäsi vaatimuksen 27.4.1992 tekemällään päätöksellä.16Bautiaa-yhtiö valitti verojohtajan päätöksestä 9.7.1992 Tribunal de grande instance de Daxiin ja vaati maksettujen rekisteröintimaksujen palauttamista.17Tämän kanteen yhteydessä verojohtaja on esittänyt vastineenaan, että sulautuminen, jonka yhteydessä riidanalainen rekisteröintimaksu perittiin, rinnastetaan verotuksessa rahastojen siirtämiseen osakepääomaan. Chambre de requêtesin 31.10.1927 antaman tuomion mukaan rahastojen siirtäminen osakepääomaan koostuu kahdesta toimenpiteestä: toisaalta siitä, että yhtiön rahastot jaetaan joko kokonaan tai osittain osakkaille ja toisaalta siitä, että nämä osakkaat palauttavat kyseiset varat heti yhtiön pääomaan, jolloin ne siis siirretään osakepääomaan ja vastikkeeksi osakkeenomistajille annetaan ilmaisia osakkeita. Verojohtajan mukaan tällaisen osakkeiden vastaanottajien saaman varojen jaon verovapauden kompensoimiseksi on otettu käyttöön erityinen rahastojen pääomitusta koskeva rekisteröintimaksu. Verojohtajan mukaan tällaisen päättelyn on koskettava myös sulautumista silloin, kun sulautumisen seurauksena sulautuvan yhtiön rahastot mahdollisesti siirretään vastaanottavan yhtiön pääomaan. Sulautumisesta kannettava rekisteröintimaksu kompensoi siten hänen mukaansa ilmaisannin vapautuksen muusta verosta.18Tämän jälkeen verojohtaja on väittänyt, että direktiiviä 69/335/ETY, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 85/303/ETY, sovelletaan ainoastaan tavanomaiseen pääomanhankintaveroon, joka koskee varsinaisina yhtiöpanoksina tehtyjä omaisuuden siirtoja, eikä siinä tarkoiteta rekisteröintimaksua, joka kannetaan siirrettäessä rahastoja osakepääomaan tai sulautumisen yhteydessä silloin, kun tällaisella maksulla korvataan varojen jakoa koskeva vero, jota kannetaan eri perusteella kuin direktiivissä tarkoitettua pääomanhankintaveroa.19Bautiaa-yhtiö on puolestaan väittänyt, että verolain 816-I-2° pykälän mukaan sulautumissopimuksista perittävä 1,20 prosentin suuruinen rekisteröintimaksu on ainoastaan verolain 812-I-1° pykälässä säädetyn 3 prosentin suuruisen suhteellisen rekisteröintimaksun erityinen verokanta, eikä tämä 3 prosentin suuruinen maksu ole muuta kuin 810-1 pykälässä vahvistettu pääomanhankintavero, joka kannetaan 3 prosentin suuruisena 1 prosentin asemesta. Tästä Bautiaa päättelee, että 26.12.1990 toteutetusta sulautumisesta perittävää 1,20 prosentin suuruista rekisteröintimaksua on pidettävä muutetun direktiiviin 69/335/ETY vastaisena pääomanhankintaverona ja että veroviranomaisten väitteillä siitä, että kyseisellä maksulla olisi korvattu varojen jakoa koskeva vero, ei ole merkitystä.20Tribunal de grande instance de Dax on 15.6.1994 antamallaan tuomiolla lykännyt asian ratkaisua ja esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:Onko perustamissopimuksen 99 artiklaa ja sitä seuraavia artikloja sekä 17.7.1969 annetun direktiivin 69/335/ETY 7 artiklaa (viimeksi muutettuna 10.6.1985 annetulla direktiivillä 85/303/ETY) tulkittava siten, että niiden vastaista on sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltaminen, jonka mukaan yhtiöiden sulautumisista peritään 1,20 prosentin suuruista rekisteröintimaksua siten kuin verolain 812—816-1 pykälässä säädetään?
<TI><P>Asia C-252/94</P></TI>21Société française maritime on ollut osallisena useissa sulautumisissa vuosien 1987 ja 1991 välisenä aikana ja näistä Ranskan valtio on kantanut 1,20 prosentin suuruisen rekisteröintimaksun verolain 816-I-2° pykälän mukaisesti. Näiden sulautumisten yhteydessä Société française maritimen maksamien rekisteröintimaksujen kokonaismääräoli 1406940 FRF.22Société française maritime vaati 5.3.1992 maksamiensa rekisteröintimaksujen palauttamista vähennettynä 1220 FRF:n suuruisella kiinteällä maksulla, jonka se ainoastaan katsoo olevansa velvollinen maksamaan.23Vaatimuksensa tueksi se on huomauttanut, että verolain 816-I-2° pykälän säännökset, joiden perusteella sulautumisista peritään suhteellista 1,20 prosentin suuruista rekisteröintimaksua, eivät ole yhteensoveltuvia direktiivin 69/335/ETY 7 artiklan kanssa, sellaisena kuin se on muutettuna direktiiveillä 73/80/ETY ja 85/303/ETY. Société française maritime on tältä osin täsmentänyt, että direktiivissä 73/80/ETY on 1.1.1976 lukien rajoitettu sulautumisten yhteydessä kannettava pääomanhankintavero 0,50 prosenttiin, kun taas direktiivissä 85/303/ETY jäsenvaltiot velvoitetaan vapauttamaan verosta 1.1.1986 lukien sellaiset liiketoimet, jotka oli 1.7.1984 jo vapautettu verosta tai joita verotettiin enintään 0,50 prosentin verokannan mukaan.24Finistèren verojohtaja hylkäsi vaatimuksen 12.10.1992 tekemällään päätöksellä.25Société française maritime valitti 20.11.1992 Finistèren verojohtajan päätöksestä Tribunal de grande instance de Quimperiin ja vaati edellä mainittujen rekisteröintimaksujen poistamista samoilla perusteilla kuin aikaisemmassa palautusvaatimuksessaan. Puolustuksekseen veroviranomaiset ovat väittäneet, että tämän yhtiön esittämä vaatimus vuosina 1987 ja 1989 maksettujen rekisteröintimaksujen palauttamisesta oli jätettävä tutkimatta liian myöhään tehtynä, joten ainoastaan tammikuussa 1991 toteutettu sulautuminen oli käsiteltävä oikeudenkäynnissä. Veroviranomaiset ovat myös väittäneet, ettei 1,20 prosentin suuruinen rekisteröintimaksu ole varsinainen pääomanhankintavero, vaan itse asiassa sillä korvataan varojen jakoa koskeva vero, jota direktiivi 69/335/ETY ei koske.26Société française maritime on kiistänyt veroviranomaisten väitteet vuosina 1987 ja 1989 maksettuja rekisteröintimaksuja koskevan palautusvaatimuksen tutkimatta jättämisestä, koska yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-208/90, Emmott (Kok. 1991, s. I-4269) 25.7.1991 antaman tuomion mukaan ei voida vedota puhevallan menetykseen sellaista jäsenvaltion kansalaista vastaan, joka vetoaa direktiivin säännöksiin ennen kuin tämä on asianmukaisesti saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä.27Tribunal de Quimper totesi 9.8.1994 antamassaan välipäätöksessä, että vuosina 1987 ja 1989 tämän yhtiön maksamia rekisteröintimaksuja koskeva palautusvaatimus oli jätettävä tutkimatta; muilta osin se päätti, että oli tarpeen esittää ennakkoratkaisukysymys yhteisöjen tuomioistuimelle. Tästä viimeksi mainitusta päätöksestä on tehty kassaatiovalitus 9.8.1994. Tribunal de Quimper on ilmoittanut 2.3.1995 päivätyllä kirjeellään, joka on kirjattu yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamossa 7.3.1995, ettei sen mielestä ollut syytä lykätä siinä vireillä olevaa oikeudenkäyntiä.28Tribunal de grande instance de Quimperin esittämä ennakkoratkaisukysymys on seuraava:Sallitaanko muun muassa sulautumisten verotusta koskevassa, 10.6.1985 annetussa direktiivissä 85/303/ETY se, että jäsenvaltion veroviranomaiset perivät sulautumisen yhteydessä 1,20 prosentin suuruisen suhteellisen rekisteröintimaksun, kun tämän direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava pääomanhankintaverosta 9 artiklassa tarkoitettuja liiketoimia lukuun ottamatta liiketoimet, jotka 1 päivänä heinäkuuta 1984 oli vapautettu tai joita verotettiin enintään 0,50 prosentin verokannan mukaan (direktiivin 7 artiklan 1 kohta), ja kun tätä direktiiviä tarkastellaan yhdessä 9.4.1973 annetun direktiivin 73/80/ETY kanssa, jossa sulautumisesta kannettavan veron ylärajaksi 1.1.1976 lukien on vahvistettu 0,50 prosenttia?
29Nämä kaksi asiaa on 30.6.1995 annetulla määräyksellä yhdistetty suullista käsittelyä ja tuomiota varten.<TI><P>Muutetun direktiivin 69/335/ETY tulkinta</P></TI>30Ennakkoratkaisuja pyytäneet tuomioistuimet kysyvät ennakkoratkaisukysymyksissään, onko direktivin 69/335/ETY 7 artiklan 1 kohdan, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 73/80/ETY 1.1.1976 lukien ja tämän jälkeen direktiivillä 85/303/ETY 1.1.1986 lukien, vastaista sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltaminen, jonka mukaan sulautumisen yhteydessä irtaimen omaisuuden sijoittamisesta yhtiöpääomaan kannetaan 1,20 prosentin suuruinen rekisteröintimaksu.31Riidanalaisen maksun määrittelemiseksi direktiivin 69/335/ETY kannalta ja sen arvioimiseksi, onko kyseinen maksu tämän direktiivin mukainen erityisesti sovellettavien verokantojen osalta, on ensin tutkittava, kuuluvatko sellaiset liiketoimet, joista näissä molemmissa vireillä olevissa pääasioissa on kysymys ja joista rekisteröintimaksu on peritty, direktiivin 69/335/ETY soveltamisalaan ja määriteltävä ne sen mukaisesti. Itse asiassa direktiivin 1 artiklan mukaan, luettuna yhdessä sen 4 artiklan kanssa, pääomayhtiöiden pääoman hankinnasta kannettava vero on direktiivissä tarkoitettu pääomanhankintavero, jos sitä sovelletaan direktiivissä mainittuihin liiketoimiin.32Tältä osin on täsmennettävä, että liiketoimet, joista jäsenvaltioiden on kannettava tai joista ne voivat kantaa yhdenmukaistettua pääomanhankintaveroa, on määritelty direktiivin 4 artiklassa objektiivisesti ja yhtenäisesti kaikkia jäsenvaltioita varten viittaamatta tiettyjen kansallisten maksujen mahdollisiin erityispiirteisiin tai kansallisiin verojärjestelmiin.33Asiakirja-aineistosta ilmenee, että riidanalaista rekisteröintimaksua peritään sulautumisista, joihin osallistuu ainoastaan yhtiöveron alaisia oikeushenkilöitä tai yhteisöjä.34Pääomayhtiöiden osalta tällaiset liiketoimet rinnastetaan direktiivin 69/335/ETY 4 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuihin yhtiöpääoman korotuksiin kaikenlaisilla panoksilla silloin, kun on kysymys 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta erityistapauksesta, jossa yksi tai useampi pääomayhtiö siirtää koko yhtiöomaisuutensa yhteen tai useampaan perustettavaan tai jo olemassa olevaan pääomayhtiöön.35Toisin kuin Ranskan hallitus väittää, direktiivissä 69/335/ETY tarkoitetusta sulautumisesta ei voida erottaa sulautuvan yhtiön vararahastojen pääomittamista, joka siis kuuluu direktiivin 69/335/ETY 4 artiklan 2 kohdan a alakohdan soveltamisalaan.36Toisaalta kansallisessa säännöksessä käytetty sana sulautuminen tarkoittaa itse asiassa selvästi pääoman hankintaa, joka toteutetaan niin sanotun vastaanottavan yhtiön pääoman korottamisella siten, että toinen yhtiö eli niin sanottu sulautuva yhtiö siirtää siihen panoksena koko yhtiöomaisuutensa; toisaalta pääoman hankkimisen tavoitteena on vahvistaa toista jo olemassa olevaa yhtiötä eli vastaanottavaa yhtiötä, jonka pääoma siten kasvaa sulautuvan yhtiön osakkeenomistajien sijoittamilla panoksilla. Tämän viimeksi mainitun seikan osalta yhteisöjen tuomioistuin on nimittäin asiassa C-15/89, Deltakabel, 5.2.1991 antamassaan tuomiossa (Kok 1991, s. I-241, 14 kohta) muistuttanut, että pääoman vastaanottaneen yhtiön taloudellisen suorituskyvyn vahvistaminen on ratkaiseva edellytys sille, että pääoman hankinnasta voidaan kantaa pääomanhankintaveroa.37Tästä seuraa, että sulautuvan yhtiön toteuttama vararahastojen pääomittaminen, josta näissä kahdessa vireillä olevassa pääasiassa on kysymys, on ainoastaan pääoman hankintaan liittyvä välivaihe; tämä pääoman hankinta on direktiivin soveltamisen kannalta toteutunut vasta silloin, kun vastaanottavan yhtiön pääomaa on korotettu siirtämällä siihen sulautuvan yhtiön omaisuus. Itse asiassa taloudellisen suorityskyvyn vahvistamista koskeva edellytys täyttyy vasta näiden kahden yhtiön sulautumisprosessin päätyttyä, jolloin myös pääomanhankintaveroa voidaan soveltaa käyttäen direktiivin 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa vahvistettua verokantaa.38Tästä syystä näyttää siltä, että vireillä olevissa pääasioissa kysymyksessä olevien liiketoimien kaltaiset toimet kuuluvat direktiivin 69/335/ETY soveltamisalaan ja niitä on tarkasteltava tämän direktiivin 4 artiklan 1 kohdan c alakohdan (yhtiöpääoman korottaminen kaikenlaisilla panoksilla) kannalta ja tämän perusteella tehtävä päätelmät siitä, sovelletaanko niihin direktiivin 69/335/ETY 7 artiklan 1 kohdan, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 85/303/ETY, mukaista pääomanhankintaveron verokantaa.39Näistä liiketoimista kannettavan veron osalta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että veron, tullin tai maksun määritteleminen yhteisön oikeuden kannalta kuuluu yhteisöjen tuomioistuimen tehtäviin, ja tämä määrittelee veron sen objektiivisten ominaisuuksien perusteella riippumatta kansallisessa oikeudessa sille annetusta määritelmästä (ks. asia 295/84, Rousseau Wilmot, tuomio 27.11.1985, Kok. 1985, s. 3759 ja asia C-200/90, Dansk Denkavit ja Poulsen Trading, tuomio 31.3.1992, Kok. 1992, s. I-2217).40Koska riidanalaista rekisteröintimaksua sovelletaan direktiivin 69/335/ETY soveltamisalaan kuuluviin pääoman hankintoihin, sitä on pidettävä tässä direktiivissä tarkoitettuna pääomanhankintaverona. Tästä syystä on tutkittava, onko se yhteensopiva direktiivin 69/335/ETY 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa erityisesti verokannan osalta.41Tätä säännöstä on muutettu useaan kertaan ja vaikuttaa siltä, että jäsenvaltion 1.1.1976—31.12.1985 soveltama riidanalaisen maksun kaltainen pääomanhankintavero oli direktiivin 69/335/ETY 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan vastainen, sellaisena kuin tämä säännös oli muutettuna direktiivillä 73/80/ETY, jonka mukaan 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa mainittu alennettu verokanta ei saanut ylittää 0,50 prosenttia.42Tällaisen maksun soveltaminen 1.1.1986 jälkeen oli myös ristiriidassa direktiivin kanssa, koska 7 artiklan 1 kohtaa oli tämän jälkeen muutettu direktiivillä 85/303/ETY, jossa jäsenvaltiot selvästi velvoitetaan vapauttamaan pääomanhankintaverosta yhtiöpääoman korottaminen, joka toteutetaan siirtämällä yhtiön koko yhtiöomaisuus toiseen yhtiöön.43Tästä syystä esitettyyn kysymykseen on vastattava, että direktiivin 69/335/ETY 7 artiklan 1 kohdan, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 73/80/ETY 1.1.1976 lukien ja tämän jälkeen direktiivillä 85/303/ETY 1.1.1986 lukien, vastaista on sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltaminen, jonka mukaan peritään 1,20 prosentin suuruista rekisteröintimaksua irtaimen omaisuuden sijoittamisesta yhtiön pääomaan sulautumisen yhteydessä.<TI><P>Tämän tuomion ajalliset vaikutukset</P></TI>44Suullisessa käsittelyssä Ranskan hallitus on vaatinut yhteisöjen tuomioistuinta rajoittamaan tämän tuomion ajallisia vaikutuksia siinä tapauksessa, että se katsoo, että vireillä olevassa pääasiassa käsiteltävänä olevan kaltainen rekisteröintimaksu on yhteisön oikeuden vastainen.45Vaatimuksensa tueksi se väittää toisaalta, että toisten jäsenvaltioiden ja erityisesti komission toiminta aiheuttaa objektiivista ja huomattavaa epävarmuutta ja toisaalta, että tästä tuomiosta saattaa aiheutua äärimmäisen vakavia seurauksia Ranskan julkiselle taloudelle.46Ensimmäisen väitteen osalta Ranskan hallitus on viitannut direktiivin 69/335/ETY esitöiden aikana annettuun julistukseen, jonka mukaanvaltuuskunnat toteavat — — että tämän artiklan [eli direktiivin 9 artiklan] mukaan Ranska saa soveltaa 4 artiklan 2 kohdan a alakohdassa mainittuihin liiketoimiin erilaisia verokantoja kuin 7 artiklan 4 kohdassa säädetyt verokannat.
Tämä viimeksi mainittu säännös vastaa Ranskan hallituksen mukaan direktiivin lopullisen version 7 artiklan 1 kohtaa.
47Iältä osin on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisön oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkinnalla, jonka yhteisöjen tuomioistuin antaa perustamissopimuksen 177 artiklan mukaisen toimivaltansa nojalla, selvennetään ja täsmennetään tarvittaessa tämän oikeussäännön merkitystä ja ulottuvuutta, sellaisena kuin sitä pitää tai olisi pitänyt tulkita ja soveltaa sen voimaantulosta alkaen. Tästä seuraa, että tuomioistuin voi ja sen pitää soveltaa näin tulkittua oikeussääntöä oikeussuhteisiin, jotka ovat syntyneet ja jotka on perustettu ennen tulkintapyynnön vuoksi annetun tuomion antamista, jos lisäksi ne edellytykset täyttyvät, joiden perusteella kyseisen oikeussäännön soveltamista koskeva asia voidaan saattaa toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi (ks. asia 61/79, Denkavit italiana, tuomio 27.3.1980, Kok. 1980, s. 1205, 16 kohta).48Nämä periaatteet huomioon ottaen tulkintapyynnön vuoksi annettavan tuomion vaikutuksia voidaan rajoittaa ainoastaan poikkeuksellisesti (ks. erityisesti edellä mainitussa asiassa Denkavit italiana annettu tuomio, 17 kohta). Itse asiassa yhteisöjen tuomioistuin on käyttänyt tällaista mahdollisuutta ainoastaan erittäin tarkasti määritellyissä olosuhteissa. Näin on tapahtunut silloin, kun vakavia taloudellisia seurauksia saattaa aiheutua erityisesti sen vuoksi, että oikeussubjektit ovat perustaneet vilpittömässä mielessä suuren määrän oikeussuhteita sellaisen lainsäädännön perusteella, jonka oletettiin olevan pätevästi voimassa, ja kun yksityiset oikeussubjektit ja kansalliset viranomaiset olivat toimineet yhteisön oikeuden vastaisesti sen rohkaisemina, että yhteisön oikeussääntöjen merkityksestä on ollut objektiivista ja huomattavaa epävarmuutta, johon jäsenvaltioiden tai komission toiminta oli mahdollisesti myötävaikuttanut (ks. erityisesti asia C-163/90, Legros yra., tuomio 16.7.1992, Kok. 1992, s. I-4625).49Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole tullut esille yhtään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin poiketa siitä periaatteesta, että tulkintatuomion vaikutukset alkavat tulkinnan kohteena olevan oikeussäännön voimaantulopäivästä (ks. asia C-137/94, tuomio 19.10.1995, Richardson, Kok. 1995, s. I-3407, 33 kohta).50Ensinnäkään Ranskan hallitus ei ole osoittanut, että riidanalaisen rekisteröintimaksun soveltamisen aikana yhteisön oikeutta olisi voitu järkevästi ajatellen tulkita siten, että siinä olisi sallittu kyseisen maksun säilyttäminen. Ranskan hallituksen esittämät perustelut sen osoittamiseksi, että se uskoi voivansa poiketa pääsäännöstä direktiivin 69/335/ETY 9 artiklan nojalla ja soveltaa tämän perusteella direktiivin 7 artiklan 1 kohda b alakohdassa säädetyistä verokannoista poikkeavia verokantoja, ovat itse asiassa merkityksettömiä.51Tältä osin on todettava aluksi, että Ranskan hallitus ei ole pystynyt esittämään tietoja siitä, oliko sen mainitsema julistus mahdollisesti merkitty neuvoston istunnon pöytäkirjaan. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivin antamista edeltävien esitöiden aikana neuvoston pöytäkirjaan merkittyjä julistuksia ei voida käyttää hyväksi direktiivin tulkinnassa silloin, kun julistuksen sisältö ei ole millään tavalla vaikuttanut kyseisen säännöksen sanamuotoon, eikä julistuksella siten ole oikeusvaikutuksia (ks asia C-292/89, Antonissen, tuomio 26.2.1991, Kok. 1991, s. 745, 18 kohta).52Lisäksi on selvää, että direktiivin 9 artiklassa viitataan nimenomaisesti EY:n perustamissopimuksen 102 artiklassa määrättyyn menettelyyn mainitun direktiivin säännöksistä poikkeamiseksi, eikä tässä tapauksessa ole noudatettu tätä menettelyä.53Lopuksi on todettava, että poikkeusmahdollisuus, johon Ranskan hallitus vetoaa, koskee ainoastaan direktiivin 4 artiklan 2 kohdan a alakohdassa mainittuihin liiketoimiin (pääomayhtiön yhtiöpääoman korottaminen siirtämällä voittoja, vararahastoja tai varauksia pääomaan) sovellettavia verokantoja, eikä tämä poikkeusmahdollisuus koske 4 artiklan 1 kohdan c alakohdassa (luettuna yhdessä 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa) tarkoitettuja liiketoimia, joihin sulautuminen sisältyy.54Toiseksi Ranskan hallitukselle mahdollisesti aiheutuvan taloudellisen vahingon suuruuteen perustuvaa väitettä ei voida hyväksyä.55Yhteisöjen tuomioistuimen tuomion vaikutuksia ei ole koskaan voitu rajoittaa pelkästään maksun tai veron lainvastaisuudesta hallitukselle mahdollisesti aiheutuvien taloudellisten seurausten perusteella (ks. em. asiassa Dansk Denkavit ja Poulsen Trading annettu tuomio). Lisäksi jos tuomion vaikutuksia rajoitetaan ainoastaan tällaisten näkökohtien perusteella, se heikentäisi huomattavasti sitä oikeusturvaa, jolla suojataan yhteisön verosäännösten mukaan verovelvollisille kuuluvia oikeuksia (ks. yhdistetyt asiat C-367/93—C-377/93, Roders ym. tuomio 11.8.1995, Kok. 1995, s. I-2229).56Tällä perusteella ei ole syytä rajoittaa tämän tuomion ajallisia vaikutuksia.<TI><P>Oikeudenkäyntikulut</P></TI>57Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneelle Ranskan hallitukselle ja Euroopan yhteisöjen komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.