16.2.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 46/63


NEUVOSTON YHTEINEN TOIMINTA 2007/108/YUTP,

hyväksytty 15 päivänä helmikuuta 2007,

Sudaniin nimitetyn Euroopan unionin erityisedustajan toimeksiannon jatkamisesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 14 artiklan, 18 artiklan 5 kohdan ja 23 artiklan 2 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto hyväksyi 5 päivänä heinäkuuta 2006 yhteisen toiminnan 2006/468/YUTP Sudanissa olevan Euroopan unionin erityisedustajan toimeksiannon uusimisesta ja tarkistamisesta (1).

(2)

Euroopan unioni on osallistunut aktiivisesti diplomaattisella ja poliittisella tasolla Darfurin kriisin hallitsemista ja ratkaisemista koskeviin kansainvälisiin ponnisteluihin niiden alusta alkaen.

(3)

Euroopan unioni haluaa vahvistaa poliittista rooliaan kriisissä, johon liittyy useita paikallisia, alueellisia ja kansainvälisiä toimijoita, ja säilyttää keskenään johdonmukaisina toisaalta Afrikan unionin (AU) johtamille kriisinhallintatoimille Darfurissa annettavan Euroopan unionin tuen ja toisaalta yleiset poliittiset suhteet Sudaniin, mukaan lukien Sudanin hallituksen ja Sudanin kansan vapautusliikkeen/-armeijan (SPLM/A) välisen kattavan rauhansopimuksen täytäntöönpano.

(4)

Sudanin hallitus ja yksittäiset kapinallisryhmät allekirjoittivat Darfurin rauhansopimuksen Abujassa 5 päivänä toukokuuta 2006. Euroopan unioni tukee pyrkimyksiä lisätä Darfurin rauhansopimuksen kannatusta kapinallisryhmien keskuudessa tärkeänä osana kaikenkattavaa poliittista prosessia, joka on edellytys kestävän rauhan ja turvallisuuden saavuttamiselle ja miljoonien Darfurissa olevien ihmisten kärsimysten lopettamiselle. Euroopan unionin erityisedustajan tehtävissä olisi otettava täysimääräisesti huomioon unionin asema Darfurin rauhansopimuksen täytäntöönpanossa, myös Darfurin kriisin eri osapuolten välisen vuoropuhelu- ja kuulemisprosessin osalta.

(5)

Euroopan unioni on antanut merkittävän määrän apua Darfurin alueella Sudanissa toteutettavalle AU:n operaatiolle (AMIS-operaatio) suunnittelu- ja hallinnointituen, rahoituksen ja logistiikkatuen muodossa.

(6)

Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) turvallisuusneuvosto hyväksyi Darfurissa tapahtuneita kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja ihmisoikeuslainsäädännön rikkomuksia tutkimaan asetetun kansainvälisen tutkintakomission raportin pohjalta 31 päivänä maaliskuuta 2005 päätöslauselman 1593 (2005), jossa Darfurin tilanne viedään Kansainvälisen rikostuomioistuimen käsiteltäväksi.

(7)

YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi 31 päivänä elokuuta 2006 päätöslauselman 1706 (2006), jossa YK:n operaatiolle Sudanissa (UNMIS) annetaan tehtäväksi tehostaa toimiaan Darfurissa sekä toteuttaa AU:a kuullen toimia, joilla vahvistetaan Afrikan unionin operaatiota Sudanissa (AMIS) YK:n voimavaroja käyttäen. Tämän päätöksen panemiseksi täytäntöön YK, AU ja Sudanin hallitus kokoontuivat korkean tason neuvotteluihin Addis Abebassa 16 päivänä marraskuuta 2006. Osapuolet sopivat kolmivaiheisesta lähestymistavasta, jonka mukaan YK tukee AMIS:ia, mikä johtaa mahdollisesti AU:n ja YK:n yhteisiin joukkoihin.

(8)

AU:n rauhan ja turvallisuuden neuvosto, joka hyväksyi Addis Abeban kokouksen päätelmät, päätti jatkaa AMIS:in toimeksiantoa kuudella kuukaudella 30 päivään kesäkuuta 2007 ja huomioiden, että, että AU voi tarkastella asiaa uudelleen, ja ottaen huomioon käytettävissä olevat rahoitusvarat. Eurooppa-neuvosto päätti 15 päivänä joulukuuta 2006 jatkaa Euroopan unionin siviili- ja sotilasalan tukitoimia AMIS:ille. Oikeasuhteista poliittista sitoutumista AU:n, YK:n ja Sudanin hallituksen suhteen sekä erityistä koordinointivalmiutta tarvitaan näin ollen edelleen.

(9)

YK:n pääsihteeri nimitti 19 päivänä joulukuuta 2006 erityislähettilään Darfuriin.

(10)

Pysyvä läsnäolo Khartumissa mahdollistaa sen, että Euroopan unionin erityisedustaja voi jatkaa yhteydenpitoa Sudanin hallitukseen, Sudanin poliittisiin puolueisiin, AMIS-operaation päämajaan, Yhdistyneisiin Kansakuntiin alajärjestöineen ja diplomaattisiin edustustoihin sekä osallistua kattavan rauhansopimuksen ja Darfurin rauhansopimuksen täytäntöönpanon valvomiseksi perustettujen arviointikomiteoiden toimintaan ja seurata tiiviimmin Itä-Sudanin tilannetta Itä-Sudanin rauhansopimuksen tekemisen jälkeen. Vastaavasti läsnäolo Jubassa mahdollistaisi tiiviimmän ja säännöllisemmän yhteydenpidon Etelä-Sudanin hallituksen ja SPLM:n kanssa sekä Etelä-Sudanin tilanteen tiiviimmän seuraamisen.

(11)

Neuvosto hyväksyi 7 päivänä kesäkuuta 2006 Euroopan unionin politiikan, joka koskee Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston nojalla Euroopan unionin ulkopuolisiin operaatioihin lähetetyn henkilöstön turvallisuutta.

(12)

Yhteisen toiminnan 2006/468/YUTP uudelleentarkastelun perusteella Sudaniin nimitetyn Euroopan unionin erityisedustajan toimeksiantoa olisi periaatteessa jatkettava 12 kuukaudella.

(13)

Pekka HAAVISTO on ilmoittanut korkeana edustajana toimivalle pääsihteerille aikovansa erota Euroopan unionin eritysedustajan tehtävästä huhtikuun 2007 lopussa. Hänen toimeksiantoaan olisi näin ollen jatkettava 30 päivään huhtikuuta 2007. Neuvosto aikoo nimittää uuden Euroopan unionin erityisedustajan toimeksiannon jäljellä olevaksi ajaksi.

(14)

Euroopan unionin erityisedustaja toteuttaa toimeksiantonsa tilanteessa, joka voi huonontua ja saattaa vaikuttaa haitallisesti Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 11 artiklassa esitettyihin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteisiin,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN YHTEISEN TOIMINNAN:

1 artikla

Euroopan unionin erityisedustaja

Jatketaan Pekka HAAVISTON toimeksiantoa Euroopan unionin erityisedustajana Sudanissa 30 päivään huhtikuuta 2007.

2 artikla

Poliittiset tavoitteet

Euroopan unionin erityisedustajan toimeksianto perustuu Sudania koskevaan Euroopan unionin politiikkaan, joka sisältää erityisesti seuraavat tavoitteet:

a)

ponnistelut kansainvälisen yhteisön osana ja tukien Afrikan unionia (AU) ja Yhdistyneitä Kansakuntia (YK), tarkoituksin tukea Sudanin osapuolia, Afrikan unionia ja Yhdistyneitä Kansakuntia poliittisen ratkaisun aikaansaamiseksi Darfurin konfliktiin muun muassa panemalla täytäntöön Darfurin rauhansopimus, ja helpottaa kattavan rauhansopimuksen täytäntöönpanoa ja edistää etelä–etelä-vuoropuhelua sekä helpottaa Itä-Sudanin rauhansopimuksen täytäntöönpanoa ottaen asiaankuuluvalla tavalla huomioon näiden kysymysten alueelliset seurannaisvaikutukset ja afrikkalaisten omavastuullisuuden periaate; ja

b)

sen varmistaminen, että Darfurin alueella Sudanissa toteutettavalle AU:n operaatiolle (AMIS-operaatio) annettava Euroopan unionin tuki on mahdollisimman tehokasta ja näkyvää.

3 artikla

Toimeksianto

1.   Näiden poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi Euroopan unionin erityisedustajan toimeksiantona on:

a)

pitää yhteyttä AU:iin, Sudanin hallitukseen, Etelä-Sudanin hallitukseen, Darfurin aseellisiin ryhmittymiin ja muihin Sudanin osapuoliin sekä valtioista riippumattomiin järjestöihin ja olla tiiviissä yhteistyössä YK:n ja muiden asiaankuuluvien kansainvälisten toimijoiden kanssa Euroopan unionin politiikan tavoitteiden saavuttamiseksi;

b)

edustaa Euroopan unionia Darfurin kriisin eri osapuolten välisessä vuoropuhelussa, yhteisen komission korkean tason kokouksissa sekä pyydettäessä muissa asiaan liittyvissä kokouksissa;

c)

edustaa Euroopan unionia, aina kun se on mahdollista, kattavan rauhansopimuksen ja Darfurin rauhansopimuksen arviointikomiteoissa;

d)

seurata Itä-Sudanin rauhansopimuksen täytäntöönpanon edistymistä;

e)

varmistaa johdonmukaisuus kriisinhallintatoimille Darfurissa annettavan Euroopan unionin sekä Euroopan unionin ja Sudanin yleisten poliittisten suhteiden välillä;

f)

sikäli kun on kyse ihmisoikeuksista, lasten ja naisten oikeudet mukaan lukien, sekä Sudanissa tapahtuvan rankaisematta jäämisen torjunnasta, seurata tilannetta ja pitää säännöllisesti yhteyttä Sudanin viranomaisiin, AU:iin ja Yhdistyneisiin Kansakuntiin, erityisesti sen ihmisoikeusvaltuutetun toimistoon, alueella toimiviin ihmisoikeustarkkailijoihin sekä Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjän toimistoon.

2.   Toimeksiantonsa toteuttamiseksi Euroopan unionin erityisedustaja muun muassa

a)

valvoo yleisesti kaikkia Euroopan unionin toimia,

b)

varmistaa AMIS-operaatioon liittyvän Euroopan unionin tuen yhteensovittamisen ja johdonmukaisuuden,

c)

tukee poliittista prosessia sekä kattavan rauhansopimuksen, Darfurin rauhansopimuksen ja Itä-Sudanin rauhansopimuksen täytäntöönpanoon liittyviä toimia,

d)

seuraa, miten Sudanin osapuolet noudattavat YK:n turvallisuusneuvoston asiaa koskevia päätöslauselmia, erityisesti päätöslauselmia 1556 (2004), 1564 (2004), 1591 (2005), 1593 (2005), 1672 (2006), 1679 (2006) ja 1706 (2006), ja raportoi siitä.

4 artikla

Toimeksiannon toteuttaminen

1.   Euroopan unionin erityisedustaja vastaa toimeksiannon toteuttamisesta korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin valvonnan alaisena ja noudattaen hänen antamiaan toimintaohjeita. Erityisedustaja on tilivelvollinen komissiolle kaikista menoista.

2.   Poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea ylläpitää erityisiä suhteita Euroopan unionin erityisedustajaan ja toimii ensisijaisena yhteytenä neuvostoon. Poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea huolehtii erityisedustajan strategisesta ohjauksesta ja poliittisesta johdosta hänen toimeksiantonsa puitteissa.

3.   Euroopan unionin erityisedustaja raportoi säännöllisesti poliittisten ja turvallisuusasioiden komitealle Darfurin tilanteesta ja AMIS-operaatiolle annettavasta Euroopan unionin tuesta sekä tilanteesta koko Sudanissa.

5 artikla

Rahoitus

1.   Euroopan unionin erityisedustajan toimeksiantoon liittyvät menot 1 päivänä maaliskuuta 2007 alkavalla ja 30 päivänä huhtikuuta 2007 päättyvällä kaudella katetaan rahoitusohjeella, josta neuvosto on tehnyt päätöksen Euroopan unionin erityisedustajan toimeksiantoa varten 18 päivänä heinäkuuta 2006 alkaneelle ja 28 päivänä helmikuuta 2007 päättyvälle kaudelle.

2.   Edellä 1 kohdassa vahvistetulla määrällä rahoitettavia menoja hallinnoidaan Euroopan unionin talousarvioon sovellettavien menettelyjen ja sääntöjen mukaisesti kuitenkin siten, että ennakkomaksut eivät ole yhteisön omaisuutta.

3.   Euroopan unionin erityisedustajan ja komission välillä tehdään sopimus menojen hallinnoinnista. Menot ovat rahoituskelpoisia 1 päivästä maaliskuuta 2007 alkaen.

4.   Puheenjohtajavaltio, komissio ja/tai jäsenvaltiot antavat tarvittaessa logistiikkatukea alueella.

6 artikla

Avustajaryhmän muodostaminen

1.   Euroopan unionin erityisedustaja vastaa toimeksiantonsa ja siihen varattujen käytettävissä olevien taloudellisten resurssien asettamissa rajoissa avustajaryhmänsä muodostamisesta puheenjohtajavaltiota kuullen, korkeana edustajana toimivan pääsihteerin avustamana ja tiiviissä yhteistyössä komission kanssa. Erityisedustajan on ilmoitettava puheenjohtajavaltiolle ja komissiolle avustajaryhmänsä lopullinen kokoonpano.

2.   Jäsenvaltiot ja Euroopan unionin toimielimet voivat esittää, että henkilöstöä siirretään tilapäisesti työskentelemään Euroopan unionin erityisedustajan alaisuudessa. Sellaisen henkilöstön palkat, jonka jäsenvaltio tai Euroopan unionin toimielin siirtää tilapäisesti työskentelemään erityisedustajan alaisuudessa, maksaa asianomainen jäsenvaltio tai Euroopan unionin toimielin.

3.   Neuvoston pääsihteeristö julkaisee tarvittaessa ilmoituksen kaikista niistä ura-alueen A viroista, joita ei täytetä henkilöstön siirroin, ja ilmoittaa niistä myös jäsenvaltioille ja Euroopan unionin toimielimille pätevimpien hakijoiden ottamiseksi palvelukseen.

4.   Euroopan unionin erityisedustajan ja hänen henkilöstönsä tehtävän loppuun saattamisen ja joustavan suorittamisen edellyttämät erioikeudet, vapaudet ja muut takuut määritellään yhdessä osapuolten kanssa. Jäsenvaltiot ja komissio antavat tätä varten kaiken tarpeellisen tuen.

7 artikla

Turvallisuus

1.   Euroopan unionin erityisedustajan ja hänen avustajaryhmänsä on noudatettava neuvoston turvallisuussääntöjen vahvistamisesta 19 päivänä maaliskuuta 2001 tehdyssä neuvoston päätöksessä 2001/264/EY (2) vahvistettuja turvallisuutta koskevia periaatteita ja vähimmäisvaatimuksia erityisesti EU:n turvaluokiteltujen tietojen hallinnoinnissa.

2.   Euroopan unionin erityisedustaja toteuttaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston nojalla Euroopan unionin ulkopuolisiin operaatioihin lähetetyn henkilöstön turvallisuutta koskevan Euroopan unionin politiikan mukaisesti kaikki kohtuudella toteutettavissa olevat toimenpiteet toimeksiantonsa ja vastuullaan olevan maantieteellisen alueen turvallisuustilanteen mukaisesti suoraan alaisuudessaan olevan koko henkilöstön turvallisuuden edistämiseksi ja erityisesti:

a)

laatii neuvoston pääsihteeristön ohjeisiin perustuvan operaatiokohtaisen turvallisuussuunnitelman, johon sisällytetään muun muassa operaatiokohtaiset fyysiset, organisatoriset ja menettelyä koskevat turvallisuustoimenpiteet, ja jossa esitetään henkilöstön operaatioalueelle ja sen sisällä siirtymisten hallinta, turvallisuutta vaarantavien tilanteiden hallinta sekä operaation valmius- ja evakuointisuunnitelma;

b)

varmistaa, että koko Euroopan unionin ulkopuolelle lähetetyllä henkilöstöllä on operaatioalueen olosuhteiden edellyttämä korkean riskin kattava vakuutussuoja;

c)

varmistaa, että kaikille Euroopan unionin ulkopuolelle lähetetyille avustajaryhmän jäsenille, myös paikalla palvelukseen otetulle henkilöstölle, annetaan joko ennen operaatioalueelle saapumista tai heti saapumisen yhteydessä neuvoston pääsihteeristön operaatioalueelle antamaan riskiluokitukseen perustuva asianmukainen turvallisuuskoulutus;

d)

varmistaa, että kaikki säännöllisten turvallisuusarviointien pohjalta annetut suositukset pannaan täytäntöön, ja antaa väliraportin ja toimeksiannon toteuttamista koskevan raportin yhteydessä korkeana edustajana toimivalle pääsihteerille, neuvostolle ja komissiolle kirjallisia raportteja niiden täytäntöönpanosta ja muista turvallisuusasioista;

e)

varmistaa tarvittaessa ja vastuualueensa rajoissa osana johtamisjärjestelyä, että kaikki hänen vastuullaan olevalla maantieteellisellä alueella toteutettavan kriisinhallintaoperaation tai -operaatioiden EU-toimijoiden henkilöstön turvallisuuteen sovelletaan yhtenäistä lähestymistapaa.

8 artikla

Yhteensovittamisesta vastaava yksikkö

1.   Euroopan unionin erityisedustajaa avustaa AMIS-operaatiolle annettavan Euroopan unionin tuen yhteensovittamisessa Addis Abebaan perustettu ad hoc -koordinointiyksikkö (Euroopan unionin erityisedustajan toimisto), joka toimii hänen alaisuudessaan siten kuin on säädetty Euroopan unionin siviili- ja sotilasalan tukitoimesta Darfurin alueella Sudanissa toteutettavalle Afrikan unionin operaatiolle 18 päivänä heinäkuuta 2005 hyväksytyn neuvoston yhteisen toiminnan 2005/557/YUTP (3) 5 artiklan 2 kohdassa.

2.   Euroopan unionin erityisedustajan toimisto Addis Abebassa muodostuu poliittisesta neuvonantajasta, johtavasta sotilasneuvonantajasta ja poliisineuvonantajasta.

3.   Euroopan unionin erityisedustajan toimiston poliisineuvonantaja ja sotilasneuvonantaja antavat erityisedustajalle 1 kohdassa tarkoitetun Euroopan unionin tukitoimen poliisi- ja sotilaalliseen osaan liittyviä neuvoja. He raportoivat tässä ominaisuudessa erityisedustajalle.

4.   Poliisineuvonantaja ja sotilasneuvonantaja eivät ota vastaan ohjeita Euroopan unionin erityisedustajalta 1 kohdassa tarkoitetun Euroopan unionin tukitoimen poliisi- ja sotilaalliseen osaan liittyvien menojen hallinnoinnin osalta. Erityisedustajalla ei ole vastuussa tältä osin.

5.   Khartumiin perustetaan Euroopan unionin erityisedustajan toimisto, joka muodostuu poliittisesta neuvonantajasta ja tarvittavasta hallinnollisesta ja logistisesta tukihenkilöstöstä. Edellä 3 artiklassa kuvatun toimeksiannon mukaisesti perustetaan myös sivutoimistot Darfuriin ja Etelä-Sudaniin, jos Khartumin toimisto ei pysty antamaan kaikkea tarvittavaa tukea Sudanin muille alueille lähetetylle erityisedustajan henkilöstölle. Khartumin toimisto käyttää tarvittaessa hyväksi Addis Abebassa sijaitsevan erityisedustajan toimiston asiantuntemusta sotilaallisissa ja poliisiasioissa.

9 artikla

Raportointi

Pääsääntöisesti Euroopan unionin erityisedustaja raportoi henkilökohtaisesti korkeana edustajana toimivalle pääsihteerille sekä poliittisten ja turvallisuusasioiden komitealle, ja hän voi myös antaa selvityksen asianomaiselle työryhmälle. Säännöllisesti laadittavat kirjalliset raportit toimitetaan korkeana edustajana toimivalle pääsihteerille, neuvostolle ja komissiolle. Erityisedustaja voi korkeana edustajana toimivan pääsihteerin sekä poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean suosituksesta antaa kertomuksen yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvostolle.

10 artikla

Toimien yhteensovittaminen

Euroopan unionin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuuden varmistamiseksi Euroopan unionin erityisedustajan toimet on sovitettava yhteen korkeana edustajana toimivan pääsihteerin, puheenjohtajavaltion ja komission toimien kanssa. Erityisedustaja tiedottaa säännöllisesti toiminnastaan jäsenvaltioiden ja komission edustustoille. Paikan päällä on pidettävä yllä läheisiä suhteita puheenjohtajavaltioon, komissioon ja edustustojen päälliköihin, joiden on parhaalla mahdollisella tavalla pyrittävä avustamaan erityisedustajaa toimeksiannon toteuttamisessa. Erityisedustajan on myös pidettävä yhteyttä muihin paikan päällä oleviin kansainvälisiin ja alueellisiin toimijoihin.

11 artikla

Uudelleentarkastelu

Tämän yhteisen toiminnan täytäntöönpanoa ja sen johdonmukaisuutta Euroopan unionin alueella toteuttamien muiden toimien kanssa tarkastellaan säännöllisesti. Euroopan unionin erityisedustaja esittää korkeana edustajana toimivalle pääsihteerille, neuvostolle ja komissiolle huhtikuun 2007 puoleen väliin mennessä kattavan kertomuksen toimeksiannon toteuttamisesta.

12 artikla

Voimaantulo

Tämä yhteinen toiminta tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

13 artikla

Julkaiseminen

Tämä yhteinen toiminta julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä

Tehty Brysselissä 15 päivänä helmikuuta 2007.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

W. SCHÄUBLE


(1)   EUVL L 184, 6.7.2006, s. 38.

(2)   EYVL L 101, 11.4.2001, s. 1, päätös sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna päätöksellä 2005/952/EY (EUVL L 346, 29.12.2005, s. 18).

(3)   EUVL L 188, 20.7.2005, s. 46.