Cooperativa Lattepiù arl vastaan Azienda di Stato per gli interventi nel mercato agricolo (AIMA), Azienda Agricola Marcello Balestreri e Maura Lena
(Tribunale amministrativo regionale del Lazion (Italia) esittämät ennakkoratkaisupyynnöt)
vastaan Regione Lombardia ja Azienda di Stato per gli interventi nel mercato agricolo (AIMA), ja Azienda Agricola Giusepe Cantarello
(Tribunale amministrativo regionale del Lazion (Italia) esittämät ennakkoratkaisupyynnöt)
vastaan Azienda di Stato per gli interventi nel mercato agricolo (AIMA) ja Ministero per le Politiche Agricole Yhdistetyt asiat C-480/00–C-482/00, C-484/00, C-489/00–C-491/00 ja C-497/00–C-499/00 Azienda Agricola Ettore Ribaldi, Azienda Agricola Ettero Raffa ym., Carlo Balestreri, Cesare e Michele Filippi ss, Cooperativa Produttori Latte Associati della Lessinia arl, Azienda Agricola Simone e Stefano Gonal di Gonzato, Azienda Agricola Gianluigi Cerati e Maria Ceriali ss, Nicolò Musini, Azienda Agricola Tenuta di Fassian haltijana
(Tribunale amministrativo regionale del Lazion (Italia) esittämät ennakkoratkaisupyynnöt)
vastaan Azienda di Stato per gli interventi nel mercato agricolo (AIMA) ja Ministero del Tesoro, del Bilancio e della Programmazione
Economica (C-480/00, C-482/00, C-484/00, C-490/00, C-491/00, C-497/00, C-498/00 ja C-499/00), Domenico Buttiglione ym.
(Tribunale amministrativo regionale del Lazion (Italia) esittämät ennakkoratkaisupyynnöt)
vastaan Azienda di Stato per gli interventi nel mercato agricolo (AIMA) ja Ministero delle Politiche Agricole Alimentari e Forestali ja Azienda Agricola Corte delle Piacentine ym.
(Tribunale amministrativo regionale del Lazion (Italia) esittämät ennakkoratkaisupyynnöt)
vastaan Azienda de Stato per gli Interventi nel mercato agricolo (AIMA) ja asia C-495/00 Azienda Agricola Giorgio, Giovanni e Luciano Visentin ym.
(Tribunale amministrativo regionale del Lazion (Italia) esittämät ennakkoratkaisupyynnöt)
vastaan Azienda di Stato per gli interventi nel mercato agricolo (AIMA)
(Tribunale amministrativo regionale del Lazion (Italia) esittämät ennakkoratkaisupyynnöt)
1. Yhteisön lainsäätäjä otti vuonna 1984 käyttöön maidon lisämaksua koskevan järjestelmän
(2)
lehmänmaidon tuotannon vähentämiseksi Euroopan yhteisössä. Tämän järjestelmän mukaisesti kunkin tuottajan, jonka tuotanto
ylittää hänelle myönnetyn tilakohtaisen viitemäärän, niin kutsutun maitokiintiön, pitää suorittaa maksu tästä ylimääräisestä
tuotannosta.
2. Vuonna 1999 Italian viranomaiset korjasivat italialaisille tuottajille markkinointivuosiksi 1995/1996 ja 1996/1997 myönnettyjä
tilakohtaisia viitemääriä. Käyttämättä jääneiden viitemäärien uudelleen jakamisen jälkeen ne laskivat tämän vuoksi uudelleen
ne lisämaksut, jotka tuottajien oli maksettava kyseisiltä markkinointivuosilta.
3. Näiden toimenpiteiden vuoksi italialaisen hallinnollisen tuomioistuimen käsiteltäväksi on saatettu huomattava määrä oikeusriitoja.
(3)
Näissä oikeusriidoissa kyseinen tuomioistuin saattoi yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi 25 ennakkoratkaisukysymystä.
Niistä yhdentoista käsittelyä on lykätty siihen saakka, kunnes yhteisöjen tuomioistuin antaa ratkaisun käsiteltävänä olevassa
menettelyssä.
4. Asia C-231/00 on yhdistetty suullista käsittelyä ja tuomiota varten asioihin C-303/00 ja C-451/00.
(4)
Asiat C-480/00–C-482/00, C-484/00, C-489/00–C-491/00 ja C-497/00–C-499/00 on puolestaan yhdistetty suullista ja kirjallista
käsittelyä sekä tuomiota varten.
(5)
Ensimmäisen ja toisen ryhmän asioissa sekä asiassa C-495/00 on pidetty yhteinen suullinen käsittely 12.12.2002. Tämä ratkaisuehdotus
koskee molempia asiaryhmiä ja asiaa C-495/00.
5. Kaikissa käsiteltävänä olevissa asioissa ennakkoratkaisupyynnön tehnyt tuomioistuin esittää kaksi ennakkoratkaisukysymystä,
joilla on samanlaisia piirteitä. Se haluaa tietää, ovatko Italian viranomaisten tekemät korjaukset sopusoinnussa yhteisön
sovellettavan lainsäädännön kanssa, ja jos vastaus on kielteinen, onko tämä sääntely pätevä ottaen huomioon EY:n perustamissopimuksen
39 artikla (josta on tullut EY 33 artikla).
6. Toisessa asiaryhmässä ennakkoratkaisupyynnön tehnyt tuomioistuin esittää viisi lisäkysymystä. Kolmessa niistä on kyse siitä,
onko tilakohtaisista viitemääristä ilmoitettava tuottajille ja missä muodossa. Kaksi muuta ennakkoratkaisukysymystä koskee
jäsenvaltioille jätettyä harkintavaltaa määrittää ne tuottajaryhmät, joille voidaan myöntää käyttämättä jääneet viitemäärät.
7. Lisäksi asiassa C-495/00 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy myös, onko jäsenvaltioilla oikeus suorittaa yhteisön
oikeuden nojalla maksettavat rahamäärät.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Yhteisön sääntely 1. Tausta
8. Maitoon sovelletaan yhteisössä yhteistä markkinajärjestelyä vuodesta 1964. Tämä yhteinen markkinajärjestely kuuluu yhteiseen
maatalouspolitiikkaan, ja sen tarkoituksena on perustamissopimuksen 39 artiklan mukaan turvata alan maatalousväestön kohtuullinen
toimeentulo.
(6)
Tätä varten yhteiseen markkinajärjestelyyn kuuluu se, että Euroopan unionin neuvosto vahvistaa maidon tavoitehinnan, joka
maidontuottajien on saatava kaikkialla yhteisössä.
9. Tämän tavoitehinnan saavuttamiseksi on yhteisessä markkinajärjestelyssä otettu käyttöön erilaisia interventiotoimenpiteitä.
Näiden toimenpiteiden tarkoituksena on varmistaa markkinoiden tasapaino tarjontaan ja kulutukseen kohdistettavilla toimilla.
Niihin kuuluu muun muassa se, että viranomaiset ostavat tiettyjä maitotuotteita suoraan. Niihin kuuluvat myös vientituet,
joilla korvataan viejille yhteisön markkinoiden ja maailmanmarkkinoiden välinen hintaero, samoin kuin kiinteät tuontitullit.
10. Vuodesta 1970 alkaen maidon tuotanto on ylittänyt sen kulutuksen. Tuotannon kehityksen pysäyttämiseksi yhteisön lainsäätäjä
otti käyttöön vuonna 1977 niin kutsutun yhteisvastuumaksun, joka kaikkien tuottajien oli maksettava meijereihin toimitettavasta
maitomäärästä ja tilalla muiden maitotuotteiden muodossa myytävästä maidosta.
(7)
Tämän maksun vaikutukset eivät kuitenkaan riittäneet. Yhteisön lainsäätäjä katsoi, että ylimääräisten maitomäärien myynnistä
aiheutuvien kulujen kehitys asetti kyseenalaiseksi yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuuden, minkä vuoksi se otti käyttöön
maidosta perittävän lisämaksun asetuksella N:o 856/84
(8)
maitoalan markkinoiden tasapainon palauttamiseksi.
(9)
Tämän järjestelmän soveltamista koskevat edellytykset vahvistettiin asetuksella N:o 857/84.
(10)
11. Asetuksella N:o 856/84 vahvistetaan koko yhteisölle taattu kokonaismäärä. Tämä määrä jaettiin jäsenvaltioiden kesken niiden
alueella vuoden 1981 aikana toimitetun maidon määrän mukaan. Se koski myyntiä ostajille (meijereille) ja suoraa myyntiä kuluttajille.
Jäsenvaltiot saattoivat jakaa meijereille myytävän maidon määrän joko ostajien tai tuottajien kesken. Jäsenvaltiot saattoivat
myös osoittaa osan taatusta kokonaismäärästään kansalliseen varastoon, jonka tarkoituksena oli antaa niille mahdollisuus mukauttaa
tuottajakohtaiset viitemäärät tiettyjen tuottajien erityisen tilanteen mukaan. Tuottajille tai ostajille myönnetty viitemäärä
oli yhtä suuri kuin se määrä jonka ne olivat tuottaneet tai ostaneet tietyn viitevuoden aikana. Jos tämä määrä ylitettiin
1.4.–31.3. välisen 12 kuukauden pituisen ajanjakson aikana, tuottajan oli maksettava lisämaksu, joka oli vähintään 75 prosenttia
maidon viitehinnasta. Lisämaksun tarkoituksena oli rahoittaa tämän ylijäämän markkinointikulut. Maksun suoritti tuottaja tai
ostaja, joka puolestaan peri sen tuottajalta.
12. Viiden vuoden ajaksi käyttöön otetun maidon lisämaksujärjestelmän voimassaoloa jatkettiin ensin 31.3.1992 asti
(11)
ja sen jälkeen 31.3.1993 asti.
(12)
Sitä jatkettiin tämän jälkeen seitsemän vuoden ajaksi asetuksella N:o 3950/92.
(13)
Mainittua säädöstä samoin kuin asetusta N:o 536/93,
(14)
jossa säädetään sen soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, sovelletaan käsiteltävänä olevissa asioissa.
Tätä järjestelmän voimassaoloa jatkettiin asetuksella N:o 1256/1999
(15)
vuoteen 2008.
2. Asetus N:o 3950/92
13. Asetuksella N:o 3950/92 kumotaan ja korvataan voimassa olleet säännökset maidon lisämaksujärjestelmän yksinkertaistamiseksi
ja selventämiseksi, jotta tuottajien ja muiden asianosaisten oikeusturva voitaisiin taata.
(16)
14. Asetuksen 1 artiklan mukaan seitsemän uuden peräkkäisen 1 päivänä huhtikuuta 1993 alkavan 12 kuukauden pituisen jakson ajaksi
otetaan käyttöön lisämaksu, jonka lehmänmaidon tuottajat maksavat maidosta tai maitomäärää vastaavasta tuotteesta, jotka on
toimitettu ostajalle tai myyty suoraan kulutukseen ja jonka määrät ylittävät määritettävän viitemäärän. Tämä maksu on vahvistettu
115 prosentiksi maidon tavoitehinnasta.
15. Asetuksen N:o 3950/92 2 artiklassa säädetään, että lisämaksu jaetaan niiden tuottajien kesken, jotka ovat vaikuttaneet ylitykseen.
Jäsenvaltion päätöksen mukaisesti tuottajien osuus perittävästä lisämaksusta vahvistetaan, riippumatta siitä onko käyttämättömät
viitemäärät jaettu uudelleen vaiko ei. Jos lisämaksu on maksettava ja peritty summa on liian korkea, jäsenvaltio voi korvata
sen tuottajille, jotka kuuluvat etuoikeutettuihin luokkiin.
16. Saman asetuksen 4 artiklassa vahvistetaan perusteet, jotka koskevat kunkin tuottajan käytössä olevan maitokiintiön laskemista.
Se lasketaan seuraavasti:
”1. Tilalla käytettävissä oleva tilakohtainen viitemäärä on yhtä suuri kuin 31 päivänä maaliskuuta 1993 käytettävissä oleva
viitemäärä ja tarvittaessa se mukautetaan kaikkiin kyseisiin jaksoihin, jotta samankaltaisten tilakohtaisten viitemäärien
yhteismäärä ei ylittäisi – – kokonaismäärää – – .
2. Tilakohtaista viitemäärää nostetaan tai se vahvistetaan asianmukaisesti perustellusta tuottajan pyynnöstä, jotta voitaisiin
ottaa huomioon tuottajan toimituksiin ja/tai suoramyyntiin vaikuttavat muutokset. Viitemäärän nostaminen tai sen vahvistaminen
riippuu muusta tuottajalla olevan viitemäärän vastaavasta laskusta tai tällaisen viitemäärän lakkauttamisesta. Nämä mukautukset
eivät voi lisätä kyseiselle jäsenvaltiolle – – toimitusten tai suoramyynnin viitemääriä.”
17. Kukin jäsenvaltio voi alentaa tilakohtaisia viitemääriä kautta linjan kasvattaakseen valtakunnallista varastoa, jotta ylimääräiset
tai erityiset viitemäärät voitaisiin myöntää tietyille tuottajille komission kanssa sovituilla asiallisilla perusteilla.
(17)
18. Asetuksen N:o 3950/92 6 artikla koskee väliaikaista tilakohtaisen viitemäärän luovutusta. Siinä säädetään, että jäsenvaltiot
sallivat tällaiset luovutukset ennen määrittämäänsä päivämäärää ja viimeistään 31 päivänä joulukuuta kyseisen 12 kuukauden
pituiseksi ajaksi.
19. Asetuksen 7 artikla puolestaan koskee tilakohtaisten viitemäärien siirtymistä. Siinä todetaan, että tilalla käytettävissä
oleva viitemäärä siirtyy tilan mukana, kun se myydään, vuokrataan toiselle tai siirretään perinnön kautta uudelleen viitemäärät
käyttöön ottaville tuottajille sellaisia yksityiskohtaisia sääntöjä noudattaen, jotka jäsenvaltio määrittää.
20. Lisämaksu kuuluu maatalousmarkkinoiden tasapainottamiseen tarkoitettuihin interventioihin, ja se käytetään maidontuotannon
alan kulujen rahoittamiseen.
(18)
3. Asetus N:o 536/93
21. Asetuksessa N:o 536/93 yhteisön lainsäätäjä on ottanut käyttöön erityisesti toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on varmistaa
lisämaksun suorittaminen ajoissa ja valvontaa koskevia sääntöjä, joiden tarkoituksena on tehdä mahdolliseksi sen tarkastaminen,
että lisämaksu on suoritettu sääntöjen mukaisesti.
22. Asetuksen 3 ja 4 artiklassa säädetään niistä toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on turvata maksettavaksi erääntyneiden rahamäärien
suorittaminen. Komissio on halunnut vahvistaa sitovat määräajat, joita sovelletaan sekä ostajien ilmoitukseen kerätyn maidon
määrästä ja tuottajien ilmoitukseen suoramyynnin määrästä että maksettavien rahamäärien suorittamiseen.
(19)
Ostajille myytävän maidon lisämaksujärjestelmän täytäntöönpanosta vastaavat ostajat.
23. Asetuksen N:o 536/93 3 artiklassa säädetään seuraavaa:
” – –
2. Ennen kunkin vuoden 15 päivää toukokuuta ostaja antaa jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille tiedoksi jokaiselle
tuottajalle laaditun tiliselvityksen tai tarvittaessa jäsenvaltion päätöksen mukaisesti kokonaismäärän, 2 artiklan 2 kohdan
mukaisesti tarkistetun määrän ja sellaisen maidon tai maitomäärää vastaavan tuotteen keskimääräisen rasvapitoisuuden, jonka
tuottajat ovat hänelle toimittaneet sekä tilakohtaisten viitemäärien summan ja sen edustavan keskimääräisen rasvapitoisuuden,
joka näillä tuottajilla on käytettävissä.
Jos määräaikaa ei noudateta, ostajan on maksettava sakkoa – – .
3. Jäsenvaltio voi säätää, että toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava ostajalle sen lisämaksun suuruus, jonka hän on
velvollinen maksamaan sen jälkeen kun [toimivaltainen viranomainen] on jäsenvaltion päätöksen mukaisesti joko jakanut tai
jättänyt jakamatta kaikki käyttämättömät viitemäärät tai osan niistä joko suoraan asianomaisille tuottajille tai ostajille,
jotka puolestaan jakavat ne asianomaisten tuottajien kesken.
4. Ennen kunkin vuoden 1 päivää syyskuuta lisämaksun velkaa oleva ostaja maksaa toimivaltaiselle toimielimelle maksettavan
summan jäsenvaltion määrittämiä yksityiskohtaisia sääntöjä noudattaen.
Jos maksun määräpäivää ei noudateta, velkasumma kasvaa vuosittain korkoa jäsenvaltion vahvistaman korkokannan mukaisesti,
joka ei saa olla pienempi kuin jäsenvaltion soveltama korkokanta, kun vaaditaan takaisin aiheetta maksettuja summia.”20 –Lainausta on korjattu yhteisöjen tuomioistuimessa, koska asetuksen suomenkielinen versio on epätarkka.
24. Asetuksen N:o 536/93 4 artiklassa vahvistetaan samat määräajat tuottajalle, joka myy tuotteitaan suoraan. Tässä artiklassa
säädetään siten seuraavaa:
” – –
2. Ennen kunkin vuoden 15 päivää toukokuuta tuottajan on esitettävä ilmoituksensa jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.
Jos määräaikaa ei noudateta, tuottaja on velvollinen maksamaan lisämaksun kaikista maidon tai maitomäärää vastaavien tuotteiden
määristä, jotka on myyty suoraan ja joiden määrä ylittää hänen käytettävissään olevan viitemäärän tai, jos viitemäärä ei ole
ylittynyt, hänen on maksettava sakko, jonka suuruus on sama kuin hänen käytettävissään olevan viitemäärän 0,1 prosentin ylityksestä
maksettava lisämaksu. – –
Jos ilmoitusta ei ole tehty ennen 1 päivää heinäkuuta, asetuksen – – N:o 3950/92 5 artiklan toisen kohdan säännöksiä sovelletaan
sen jälkeen, kun jäsenvaltion esittämää vaatimusta seurannut 30 päivän määräaika on päättynyt.
3. Jäsenvaltio voi säätää, että toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava tuottajalle maksettavan lisämaksun suuruus sen
jälkeen, kun hän on jäsenvaltion vastaavan päätöksen mukaisesti joko jättänyt jakamatta uudelleen tai jakanut käyttämättömät
viitemäärät uudelleen kokonaan tai osittain asianomaisille tuottajille.
4. Ennen kunkin vuoden 1 päivää syyskuuta tuottaja maksaa maksettavan summan toimivaltaiselle toimielimelle jäsenvaltion määrittämiä
yksityiskohtaisia sääntöjä noudattaen.
Jos maksun määräpäivää ei noudateta, velkasumma kasvaa vuosittain korkoa jäsenvaltion vahvistaman korkokannan mukaisesti;
kyseinen korkokanta ei saa olla pienempi kuin korkokanta, jota jäsenvaltio soveltaa kun vaaditaan takaisin aiheetta maksettuja
summia.”
25. Asetuksen N:o 536/93 5 artiklassa säädetään siitä, kuinka jäsenvaltion on määritettävä ne etuoikeutetut tuottajaluokat, jotka
voivat saada lisämaksun korvatuksi siinä tapauksessa, että sitä on peritty liikaa. Siinä säädetään erityisesti, että nämä
luokat voidaan määrittää tilan maantieteellisen sijainnin perusteella ja että vuoristoalueet ovat ensisijaisia.
26. Lopuksi komissio on halunnut, että jäsenvaltioilla on käytettävissään asianmukaiset valvontamenetelmät sen tarkistamiseksi
jälkeenpäin, onko lisämaksu peritty ja missä määrin se on peritty voimassa olevien säännösten mukaisesti.
(21)
27. Tätä varten asetuksen N:o 536/93 7 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltiot toteuttavat kaikki tarpeelliset toimenpiteet periäkseen lisämaksun myydyn maidon tai myytyjen maitomäärää
vastaavien tuotteiden määristä, jotka ylittävät jommankumman asetuksen – – N:o 3950/92 3 artiklassa tarkoitetuista määristä.
– –
3. Jäsenvaltio tarkistaa myydyn maidon tai maitomäärää vastaavien tuotteiden määrien kirjanpidon oikeellisuuden ja valvoo
tästä syystä maidon kuljetuksia tiloilla keräilyn aikana ja tarkastaa paikan päällä:
a)
ostajien osalta, 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tilitysten, 1 kohdan c ja d alakohdassa tarkoitettujen toimitusten ja
varastokirjanpidon luotettavuuden sekä kaupallisten asiakirjojen ja muiden tositteiden perusteella tiedot siitä, miten kerättyä
maitoa tai maitomäärää vastaavaa tuotetta on käytetty;
b)
sellaisten tuottajien osalta, joilla on suoramyynnin viitemäärä, 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen luotettavuuden
ja 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetun varastokirjanpidon. – – ”
B Kansallinen sääntely
28. Ennakkoratkaisupyynnön tehneen tuomioistuimen mukaan ensimmäiset lainsäännökset, joiden tarkoituksena oli panna Italiassa
täytäntöön maidon lisämaksujärjestelmä annettiin vasta vuonna 1992.
(22)
29. Nämä säännökset ovat olleet useiden oikeusriitojen kohteena. Komissio on katsonut yhteisön sääntelyn vastaiseksi ne säännökset,
joiden mukaisesti käyttämättä jääneet määrät oli jaettava uudelleen tuottajayhdistyksille pikemmin kuin tuottajille itselleen
suoraan tai ostajien välityksellä. Se antoi perustellun lausunnon 20.5.1996. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä
koskeva menettely päätettiin lopettaa Italian viranomaisten kumottua riidanalaiset säännökset. Samoin Corte costituzionale
(Italia) totesi 28.12.1995 ja 11.12.1998 antamissaan kahdessa tuomiossa mitättömiksi säännökset, jotka koskivat maitokiintiöiden
vähentämistä ja kansallisiin korvauksiin sovellettavia perusteita.
30. Ei myöskään ollut mahdollista saada luotettavia tietoja sen järjestelmän avulla, jonka Italian viranomaiset olivat ottaneet
käyttöön maidon tosiasiallisen tuotannon määrittämiseksi, varsinkaan markkinointivuosista 1995/1996 ja 1996/1997. Tämän vuoksi
Italian viranomaiset perustivat valtiollisen työryhmän kiintiöiden hallinnossa, maidon tuotannossa ja niihin liittyvässä valvonnassa
tapahtuneiden mahdollisten väärinkäytösten määrittämiseksi.
(23)
31. Edellä tarkoitettujen väärinkäytösten korjaamiseksi ja mainitun työryhmän laatiman selvityksen huomioon ottamiseksi annettiin
1.12.1997 lakiasetus nro 411, josta muutettuna tuli 27.1.1998 annettu laki nro 5,
(24)
ja 1.3.1999 lakiasetus nro 43, josta muutettuna tuli 27.4.1999 annettu laki nro 118.
(25)
Näiden säädösten nojalla on toteutettu ne toimet, jotka ovat riidanalaisia kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevassa
asiassa.
32. Edellä mainitun 27.1.1998 annetun lain nro 5 mukaisesti Azienda di Stato per gli interventi nel mercato agricolon (maatalousmarkkinoiden
interventioita hoitava valtion virasto)
(26)
tehtävänä on vahvistaa markkinointivuosina 1995/1996 ja 1996/1997 tuotetun ja myydyn maidon tosiasialliset määrät hallituksen
työryhmän laatiman selvityksen ja alueiden suorittamien tarkastusten perusteella. AIMA antaa tuottajille tiedoksi niille myönnetyt
tilakohtaiset viitemäärät ja markkinoidun maidon määrän. Tuottajat voivat pyytää näiden tietojen tarkastelemista uudelleen.
33. Lakiasetuksen nro 43 mukaisesti AIMA jakaa näiden tietojen perusteella uudelleen kansallisella tasolla käyttämättä jääneet
viitemäärät markkinointivuosiksi 1995/1996 ja 1996/1997 ja laskee kunkin tuottajan maksettavan lisämaksun. Kyseisessä lakiasetuksessa
vahvistetaan määräajat, joiden kuluessa AIMA:n on annettava tiedoksi nämä laskelmat ja joiden kuluessa tuottajien on suoritettava
kyseiset maksut.
II Tosiseikat, asian käsittely ja ennakkoratkaisukysymykset
A Ensimmäisen ryhmän asiat C-231/00 ja C-451/00, toisen ryhmän asiat ja asia C-495/00
34. Tribunale amministrativo regionale del Lazio (Italia) esittää pääasioiden tosiseikat samalla tavalla ensimmäisen ryhmän asioissa
C-231/00 ja C-451/00, toisen ryhmän asioissa ja asiassa C-495/00. Se esittää, että asianosaiset ovat riitauttaneet niiden
toimien laillisuuden, joilla AIMA on pannut täytäntöön lakiasetuksen nro 43 1 artiklan ja suorittanut ”korvauksen” (eli käyttämättä
jääneiden tilakohtaisten viitemäärien uudelleen jakamisen) maidon markkinointivuosina 1995/1996 ja 1996/1997.
(27)
Kantajat väittävät erityisesti, että kyseiset toimet ovat laittomia sen vuoksi, että ne perustuvat tilakohtaisten viitemäärien
määrittämiseen taannehtivasti.
(28)
35. Tribunale amministrativo regionale del Lazio mainitsee kaikissa edellä mainituissa asioissa yhdenmukaisin perustein, että
on selvitettävä, ovatko kansalliset säännökset, joissa säädetään tilakohtaisten viitemäärien jakamisesta taannehtivasti, yhteisön
oikeuden yleisten periaatteiden mukaisia. Tämän selvittäminen on nimittäin tarpeen pääasian ratkaisemiseksi.
36. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että asetuksen N:o 3950/92 1 ja 4 artiklan sekä asetuksen N:o 536/93 3 ja 4 artiklan
mukaisesti viitemäärien muuttaminen on mahdollista. Se kuitenkin korostaa, että yhteisön lainsäätäjä ei ole ottanut huomioon
sitä mahdollisuutta, että kiintiöt olisi jaettava uudelleen jo päättyneen markkinointivuoden osalta.
37. Kyseinen tuomioistuin katsoo, että tällaisessa tilanteessa jﾤsenvaltioiden on voitava toteuttaa perustamissopimuksen 39 artiklassa
mainitut tavoitteet, vaikka myöhästyneinäkin. Näiden tavoitteiden toteutuminen saattaisi vaarantua, mikäli yhteisön oikeussääntöjä
tulkittaisiin liian jyrkästi sovittamatta niitä yhteen perusteltua luottamuksensuojaa koskevan periaatteen kanssa. Kiintiöiden
suuruuden vahvistamisen kannalta on olennaista, että voidaan selvittää tilan todellinen maidontuotanto tietyllä hetkellä.
Tuottajalla ei näin ollen voi olla perusteltua luottamusta sellaiseen viitemäärään, joka ei vastaa hänen tosiasiassa myymäänsä
tuotteen määrää. Lopuksi se seikka, että juuri yhteisön oikeudessa kielletään jäsenvaltioita ottamasta lisämaksut vastattavikseen,
tukee tulkintaa, jonka perusteella riita-asioissa voidaan toteuttaa lisämaksujen kannalta tarvittavat toimenpiteet myös edellä
asetuksissa N:o 3950/92 ja N:o 536/93 vahvistettujen määräaikojen jälkeen.
38. Esitettyään nämä näkökohdat Tribunale amministrativo regionale del Lazio päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen
tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
Asiassa C-231/00, toisen ryhmän asioissa ja asiassa C-495/00:
”1)
Voidaanko – – asetuksen – – N:o 3950/92 1 ja 4 artiklan ja – – asetuksen – – N:o 536/93 3 ja 4 artiklan säännöksiä tulkita
siten, että kiintiöiden jakamisen ja korvausten sekä lisämaksujen suorittamisen määräajoista voidaan poiketa silloin kun näihin
liittyvät säännökset tai määräykset on riitautettu hallintoviranomaisessa tai tuomioistuimessa?
Ja jos tähän kysymykseen vastataan kieltävästi:
2)
Ovatko – – asetuksen – – N:o 3950/92 1 ja 4 artiklan ja – – asetuksen – – N:o 536/93 3 ja 4 artiklan säännökset päteviä perustamissopimuksen
39 artiklan (josta on tullut EY 33 artikla) kannalta, siltä osin kuin näiden säännösten mukaan tilakohtaisten viitemäärien
jakamista, korvauksia ja lisämaksuja koskevien säännösten ja määräysten hallinnollisen muutoksenhaun tai niitä koskevien varsinaisten
oikeudenkäyntien osalta niissä vahvistetuista määräajoista ei voida poiketa?”
Asiassa C-451/00:
”1)
Voidaanko asetuksen – – N:o 3950/92 1 ja 4 artiklan ja asetuksen – – N:o 536/93 3 ja 4 artiklan säännöksiä tulkita siten,
että kiintiöiden jakamisen ja korvausten sekä lisämaksujen suorittamisen määräajoista voidaan poiketa silloin kun näihin liittyviä
säännöksiä tai määräyksiä koskeva asia on vireillä yhteisöjen tuomioistuimessa ja kun jäsenvaltion on tämän menettelyn johdosta
mukautettava kansallista sääntelyään?
Jos tähän kysymykseen vastataan kieltävästi:
2)
Ovatko mainitut yhteisön säännökset päteviä perustamissopimuksen 39 artiklan (josta on tullut EY 33 artikla) kannalta, siltä
osin kuin näissä säännöksissä ei säädetä mahdollisuudesta poiketa viitemäärien jakamista, korvauksia ja lisämaksuja koskevista
määräajoista esillä olevan asian kaltaisessa tilanteessa, jossa asia on yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltävänä?”
39. Toisen ryhmän asioissa ja asiassa C-495/00 Tribunale amministrativo regionale del Lazio katsoi tarpeelliseksi esittää seuraavat
lisäkysymykset:
Asioissa C-480/00, C-482/00, C-489/00, C-490/00, C-491/00 ja C-479/00, C-498/00, C-499/00:
”3)
Voidaanko asetuksia – – N:o 3950/92 ja – – N:o 536/93 tulkita siten, että niillä perustettua järjestelmää sovelletaan siitä
riippumatta, että tuottajille on virallisesti määrätty ja ilmoitettu tilakohtaiset viitemäärät, tai siitä riippumatta, että
jäsenvaltio on virallisesti jakanut uudelleen sille taatun kokonaismäärän tämän jäsenvaltion tuottajien kesken?
4)
Voidaanko asetuksen – – N:o 3950/92 3 ja 4 artiklaa tulkita siten, ettei tuottajille tarvitse virallisesti ilmoittaa niille
määrättyjä tilakohtaisia viitemääriä, tai että tilakohtainen viitemäärä voidaan määrätä ilmoittamatta sitä asianomaiselle
tuottajalle?”
Asiassa C-484/00:
”[5)] Voidaanko asetuksia – – N:o 3950/92 ja – – N:o 536/93 tulkita siten, että tilakohtaista viitemäärää ei tarvitse välttämättä
ilmoittaa erikseen kullekin tuottajalle, vaan se voidaan ilmoittaa jollakin muulla tavalla, kuten virallisilla julkaisuilla?”29 –Tämä kysymys on kolmas kysymys ennakkoratkaisupyynnössä. Esityksen helpottamiseksi pidän tätä kysymystä viidentenä yhteisöjen
tuomioistuimelle tässä tapauksessa esitettynä kysymyksenä.
Asioissa C-480/00, C-490/00 ja C-491/00:
”[6)] Voidaanko asetuksen – – N:o 3950/92 2 artiklan 1 kohtaa ja asetuksen – – N:o 536/93 3 artiklan 3 kohtaa tulkita siten,
että jäsenvaltioilla on mahdollisuus asettaa tietyt tuottajaryhmät edullisempaan asemaan siten, että niille suoritettavat
korvaukset ovat ensisijaisia muille tuottajille suoritettaviin korvauksiin nähden?”30 –Tämä kysymys on viides kysymys kaikkien kyseisten kolmen asian ennakkoratkaisupyynnössä. Esityksen helpottamiseksi pidän
tätä kysymystä kuudentena yhteisöjen tuomioistuimelle tässä tapauksessa esitettynä kysymyksenä.
Asiassa C-481/00:
”[7)] Voidaanko asetuksia – – N:o 3950/92 ja – – N:o 536/93 tulkita siten, että jäsenvaltioilla on mahdollisuus asettaa tietyt
tuottajaryhmät edullisempaan asemaan siten, että niille suoritettavat korvaukset ovat ensisijaisia muille tuottajille suoritettaviin
korvauksiin nähden ja asettaa tällä tavoin niin kutsutussa epäsuotuisassa asemassa olevat alueet toissijaiseen asemaan vuoristoalueisiin
nähden?”31 –Tämä kysymys on kolmas kysymys ennakkoratkaisupyynnössä. Esityksen helpottamiseksi pidän tätä kysymystä seitsemäntenä
yhteisöjen tuomioistuimelle tässä tapauksessa esitettynä kysymyksenä.
Asiassa C-495/00:
”[8)] Ellei korvausten suorittaminen takautuvasti ole mahdollista, sallivatko yhteisön oikeussäännöt sen, että jäsenvaltio
suorittaa yhteisön saatavat joutumatta sanktioiden kohteeksi?”32 –Tämä kysymys on kolmas kysymys ennakkoratkaisupyynnössä. Esityksen helpottamiseksi pidän tätä kysymystä kahdeksantena
yhteisöjen tuomioistuimelle tässä tapauksessa esitettynä kysymyksenä.
B Ensimmäisen ryhmän asia C-303/00
40. Azienda agricola Marcello Balestreri e Maura Lena tuottaa maitoa Stagno Lombardon kunnassa Italiassa. Sen hallussa on tilakohtainen
viitemäärä, jonka se on vuokrannut ja tämän jälkeen ostanut toiselta tuottajalta. Viimeksi mainitun tuottajan luona tehdyn
tarkastuksen perusteella Italian viranomaiset ovat vähentäneet kyseiselle tuottajalle tälle myönnettyä viitemäärää. Koska
tämä viitemäärä oli luovutettu, toimivaltaiset viranomaiset korjasivat Azienda agricola Marcello Balestreri e Maura Lenan
hallussa olevaa viitemäärää.
41. Azienda agricola Marcello Balestreri e Maura Lena kiisti tämän korjauksen pääasiassa sillä perusteella, että AIMA ei voinut
jälkikäteen tehdä jo ajat sitten päättyneitä maatalouden markkinointivuosia koskevia korjauksia.
42. Tribunale amministrativo regionale del Lazio, joka mainitsi, että oikeudellinen ongelma vaikutti samalta kuin asiassa C-231/00,
katsoi, että asian C-303/00 tosiseikkojen vuoksi oli tarpeen esittää seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1)
Voidaanko – – asetuksen N:o 3950/92 1, 4, 6 ja 7 artiklan ja – – asetuksen N:o 536/93 3 ja 4 artiklan säännösten mukaan poiketa
maitokiintiöiden myöntämistä ja näin ollen korvausten ja maksujen suorittamista koskevista määräajoista sellaisessa tilanteessa,
jossa tarkasteltaessa näitä maitokiintiöitä koskevien vuokra- ja myyntisopimusten sääntöjenmukaisuutta, todetaan, että luovuttajalle
alun perin myönnetty maitokiintiö oli vahvistettu virheellisesti syistä, joista viranomaisten ei voida katsoa olevan vastuussa?
2)
Ovatko edellä mainitut yhteisön säännökset päteviä, kun otetaan huomioon EY 33 artikla (aiempi perustamissopimuksen 39 artikla),
siltä osin kuin niissä ei vahvisteta, että vuokrattuja tai ostettuja yksilöllisiä viitemääriä tarkastettaessa myöhemmin on
mahdollista myöntää maitokiintiö taannehtivasti ja korjata tiedonannoissa virheellisesti ilmoitetut määrät syistä, joista
viranomaisten ei voida katsoa olevan vastuussa?”
III Arviointi
43. Eri asioissa esitetyt ennakkoratkaisukysymykset koskevat neljää eri asiakysymystä. Näin ollen ensimmäinen ja toinen kysymys
koskevat tilakohtaisiin viitemääriin ja maksettavaksi erääntyneisiin lisämaksuihin jälkikäteen tehtyjen korjausten yhteensoveltuvuutta
yhteisön sääntelyn kanssa. Kolmas, neljäs ja viides kysymys koskevat tilakohtaisten viitemäärien ilmoittamista tuottajille.
Kuudes ja seitsemäs kysymys koskevat jäsenvaltioiden harkintavaltaa määrittää tuottajaryhmät, joille voidaan ensisijaisesti
myöntää käyttämättä jääneet viitemäärät. Kahdeksas kysymys koskee jäsenvaltioiden mahdollisuutta suorittaa maksettavat rahamäärät.
Käsittelen seuraavaksi kutakin näistä neljästä asiakysymyksestä kohta kohdalta erikseen.
A Tilakohtaisten viitemäärien ja lisämaksujen korjaus jälkikäteen
1. Ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen kohde
44. Kaikissa käsiteltävinä olevissa asioissa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa ensimmäisellä kysymyksellään selvittää,
onko asetuksen N:o 3950/92 1 ja 4 artiklan ja asetuksen N:o 536/93 3 ja 4 artiklan vastaista se, että Italian viranomaiset
ovat korjanneet vuonna 1999 tilakohtaisia viitemääriä ja tuottajien maksettavina olevia lisämaksuja markkinointivuosina 1995/1996
ja 1996/1997 käyttämättä jääneiden viitemäärien uudelleen jakamisen jälkeen. Asiassa C-303/00 se kysyy lisäksi, ovatko nämä
korjaukset asetuksen N:o 3950/92 6 ja 7 artiklan vastaisia.
45. Ensimmäistä kysymystä muotoillessaan ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa myös niihin olosuhteisiin, joissa riidanalaiset
korjaukset on tehty. Näin ollen asiassa C-231/00, toisen ryhmän asioissa ja asiassa C-495/00 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin
viittaa oletettuun tapaukseen, jossa maidon lisämaksua koskevan järjestelmän täytäntöönpanemiseksi toteutetut kansalliset
toimenpiteet on riitautettu hallintoviranomaisessa tai tuomioistuimessa. Asiassa C-451/00 se on halunnut saattaa yhteisöjen
tuomioistuimen käsiteltäväksi olosuhteen, jossa riidanalainen korjaus on tehty sen jälkeen kun komissio on antanut perustellun
lausunnon 20.5.1996. Lopuksi asiassa C-303/00 se muistuttaa kysymyksessään siitä tosiseikasta, että maitokiintiötä on korjattu
sen jälkeen, kun tuottajien välisen kyseisen kiintiön luovutuksen sääntöjenmukaisuus oli tarkastettu.
46. Kuten voimme todeta jäljempänä tässä ratkaisuehdotuksessa, näillä eri esimerkkitapauksilla ei ole merkitystä siihen vastaukseen,
joka on annettava ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle. Myös tämän vastauksen perustelut ovat suuressa määrin samat
kaikkien niiden asetuksen N:o 3950/92 ja N:o 536/93 artiklojen osalta, joihin kyseisissä eri asioissa viitataan.
47. Ehdotan siten, että yhteisöjen tuomioistuin tarkastelisi näitä ensimmäisiä ennakkoratkaisukysymyksiä yhdessä ja ymmärtäisi
ne niin, että niillä halutaan selvittää, onko asetuksen N:o 3950/92 1, 4, 6 ja 7 artiklaa ja asetuksen N:o 536/93 3 ja 4 artiklaa
tulkittava niin, että niiden vastaista on se, että jäsenvaltio korjaa tarkastusten jälkeen kullekin tuottajalle myönnetyt
tilakohtaiset viitemäärät ja laskee tämän vuoksi uudestaan maksettavat lisämaksut sen jälkeen, kun käyttämättä jääneet viitemäärät
on jaettu uudelleen ja kyseiseltä tuotantokaudelta perittävät lisämaksut ovat erääntyneet maksettaviksi.
2. Arviointi
48. On selvää, ettei mikään asetuksen N:o 3950/92 ja N:o 536/93 artikla sisällä säännöstä, joka koskisi tuottajille myönnettyjen
tilakohtaisten viitemäärien korjaamista ja maksettavien lisämaksujen oikaisemista tämän vuoksi. Tilakohtaisten viitemäärien
tarkistamiseen ei viitata myöskään asetuksen N:o 536/93 7 artiklassa, jonka mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki
tarpeelliset valvontatoimenpiteet tarkistaakseen, että lisämaksu peritään voimassa olevien sääntöjen mukaisesti.
(33)
49. Kuitenkin toisin kuin pääasian kantajat, katson kuten komissio sekä Italian ja Kreikan hallitukset, etteivät Italian hallituksen
tekemät korjaukset ole asetusten N:o 3950/92 ja N:o 536/93 vastaisia.
50. Tämän arvioinnin perustana on ensinnäkin ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen viittaamien artiklojen sisältö ja
toiseksi sen sääntelyn tavoitteet ja rakenne, johon kyseiset artiklat kuuluvat.
a) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen viittaamien artiklojen sanamuoto
51. Näiden kaikkien artiklojen sanamuotoa tarkasteltaessa ilmenee, että niissä ei ole mitään säännöstä, jossa estettäisiin tekemästä
sellaisia korjauksia kuin pääasioissa on tehty.
52. Siltä osin kuin kyse on ensinnäkin asetuksen N:o 3950/92 1 ja 4 artiklasta, niihin ei sisälly, toisin kuin ennakkoratkaisupyyntöjen
ensimmäisen kysymyksen muotoilu antaa ymmärtää, mitään maitokiintiöiden jakamista koskevaa määräaikaa. Asetuksen 4 artiklassa
säädetään ainoastaan siitä, että tilalla käytettävissä oleva viitemäärä on yhtä suuri kuin 31.3.1993 käytettävissä oleva viitemäärä.
On syytä muistuttaa että asetuksen N:o 3950/92 tarkoituksena on jatkaa aikaisemmassa lainsäädännössä perustetun maidon lisämaksujärjestelmän
voimassaoloa. Se on siten kyseisen lainsäädännön jatke ja perustuu sille olettamalle, että tuottajilla on jo maitokiintiöt
kyseisen lainsäädännön mukaisesti.
(34)
Siinä säädetään siten loogisesti, että tuleville ajanjaksoille jaettavat tilakohtaiset viitemäärät määritetään tuottajilla
kyseisen lainsäädännön viimeisenä soveltamispäivänä, eli 31.3.1993, olevien maitokiintiöiden perusteella.
53. Näitä kiintiöitä ei ole silti vahvistettu lopullisesti lisämaksujärjestelmän voimassaolon pidentämisen ajaksi. Asetuksen N:o 3950/92
4 artiklassa säädetään nimittäin nimenomaan, että niitä voidaan mukauttaa kaikkina kyseisinä jaksoina, jotta meijereille myyntiä
ja suoramyyntiä koskevien tilakohtaisten viitemäärien yhteismäärä ei ylittäisi vastaavaa jäsenvaltiolle myönnettyä taattua
kokonaismäärää, ottaen huomioon mahdolliset vähennykset, jotka kyseinen jäsenvaltio tekee valtakunnallisen varastonsa kasvattamiseksi.
54. Asetuksen N:o 3950/92 1 ja 4 artiklaa ei voida näin ollen tulkita niin, että niiden vastaista olisi se, että kansalliset viranomaiset
korjaavat kyseisen tuotantokauden jälkeen virheelliset tilakohtaiset viitemäärät, kun tällaisten korjausten tavoitteena on
nimenomaan se, ettei lisämaksusta vapautettu jäsenvaltion tuotanto ylitä kyseiselle jäsenvaltiolle myönnettyä taattua kokonaismäärää.
55. Siltä osin kuin on toiseksi kyse asetuksen N:o 3950/92 6 ja 7 artiklasta, joka koskee tilakohtaisten viitemäärien luovuttamista,
ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei täsmennä, miten riidanalainen valvonta ja riidanalaiset korjaukset voisivat olla
niiden vastaisia.
(35)
56. On syytä muistuttaa, että asetuksen N:o 3950/92 6 artiklassa säädetään, että jäsenvaltiot sallivat ennen määrittämäänsä päivämäärää,
ja viimeistään 31 päivänä joulukuuta, 12 kuukauden pituiseksi ajaksi tilakohtaisesta viitemäärästä luopumisen. Tämän artiklan
vastaista ei ole se, että kyseisen päivän jälkeen tuotantokautena siirrettyä määrää valvotaan ja korjataan. Kyseinen päivä
– 31 joulukuuta – on ainoastaan määräajan päättymispäivä, jonka jälkeen tuottajat eivät enää voi sopia kyseisestä tuotantokautta
koskevasta maitokiintiöiden luovutuksesta. Saman asetuksen 7 artiklassa ei säädetä mistään määräajasta, jota voitaisiin tulkita
niin, että kansallisten viranomaisten ei ole sallittua valvoa jälkikäteen luovutuksen kohteena olevaa kiintiötä.
57. Kolmanneksi asetuksen N:o 536/93 3 ja 4 artiklan osalta on muistutettava, että niiden 2 kohdassa säädetään, että ennen kunkin
vuoden 15 päivää toukokuuta ostajan ja sellaisen tuottajan, jotka myyvät suoraan tuotantonsa, on annettava jäsenvaltion toimivaltaisille
viranomaisille tiedoksi kyseisenä vuonna kerätyn ja tuotetun maidon määrä. Näiden artiklojen 3 kohdassa todetaan jäsenvaltioiden
voivan säätää, että toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava ostajalle ja tuottajalle sen lisämaksun suuruus, jonka hän
on velvollinen maksamaan sen jälkeen kun toimivaltainen viranomainen on joko jakanut tai jättänyt jakamatta kaikki käyttämättömät
viitemäärät. Näiden artiklojen 4 kohdan mukaisesti ostajan ja tuottajan on suoritettava maksettava summa ennen kunkin vuoden
1 päivää syyskuuta.
58. Kuten pääasian asianosaiset korostavat, on selvää, että asetuksen N:o 536/93 3 ja 4 artiklassa säädetyt määräajat ovat sitovia,
koska yhteisön lainsäätäjä on säätänyt ostajaa ja tuottajaa koskevista seuraamuksista, jos ne eivät noudata näitä määräaikoja.
Tällaisen tulkinnan on myös yhteisöjen tuomioistuin vahvistanut asiassa Molkereigenossenschaft Wiedergeltingen 6.7.2000 antamassaan
tuomiossa.
(36)
59. Nämä seikat eivät kuitenkaan osoita, että näiden artiklojen vastaista olisi korjata jälkikäteen virheelliset viitemäärät ja
lisämaksut, jotka on maksettava tietyn tuotantokauden osalta. Ensinnäkin nämä määräajat koskevat tavanomaisen hallinnollisen
menettelyn kulkua, eivät sen sijaan toimivaltaisen viranomaisen harjoittamaa valvontaa eikä virheiden tai sääntöjenvastaisuuksien
korjaamista. Toiseksi yhteisön sääntelyn moitteettoman täytäntöönpanon varmistamiseksi säädettyjen, hallinnollista menettelyä
koskevien määräaikojen sitova luonne ei ole ristiriidassa sellaisten jälkikäteen toteutetun valvonnan ja korjausten kanssa,
joiden tarkoituksena on myös varmistaa mainitun sääntelyn moitteeton soveltaminen.
60. Tältä osin on korostettava, että jälkikäteen tapahtuvasta valvonnasta säädetään nimenomaan asetuksen N:o 536/93 7 artiklassa
siltä osin, kuin kyse on ostajien ja tuottajien laatimien kerätyn maidon ja suoramyynnin tilitysten oikeellisuudesta.
(37)
On selvää, että tällaista valvontaa voidaan harjoittaa vasta kyseisen tuotantokauden päätyttyä, koska valvonnan tarkoituksena
on tarkastaa kyseisen ajanjakson aikana laaditut tilitykset. Lisäksi tällainen valvonta voi hyvinkin johtaa ostajan tai tuottajan
maksettavana olevien lisämaksujen oikaisemiseen kyseisen ajanjakson osalta maksettavien rahamäärien viimeisen maksupäivän
jälkeen. Kantajat eivät siten voi perustellusti väittää, että asetuksen N:o 536/93 3 ja 4 artiklan vastaista on se, että virheellisiä
tilakohtaisia viitemääriä tai tämän vuoksi kyseiseltä tuotantokaudelta maksettavia lisämaksuja korjataan jälkikäteen.
61. Tämän arvioinnin vahvistavat mielestäni asiaa koskevan sääntelyn tavoitteet ja sen rakenne.
b) Asiaa koskevan sääntelyn tavoitteet ja rakenne
62. On muistutettava, että vuonna 1984 perustettu maidon lisämaksua koskeva järjestelmä on markkinoiden sääntelymekanismi, jonka
tarkoituksena on tasapainottaa maidon tuotanto ja kulutus. Tämä tasapaino on tarpeen, jotta yhteisö voisi ylläpitää sellaista
maidon tavoitehintaa, jolla voidaan varmistaa tuottajille kohtuullinen elintaso ilman, että yhteisön on vastattava liian kalliista
interventiokuluista.
(38)
Lisämaksujärjestelmän tarkoituksena on siten antaa yhteisölle mahdollisuus tukea tuottajahintoja kuitenkin samalla halliten
tämän tuen kulut.
63. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi yhteisön lainsäätäjä on säätänyt, että lisämaksujärjestelmä perustuu olennaisesti kahdelle
toimenpiteelle. Ensinnäkin tässä järjestelmässä vahvistetaan yhteisön kokonaisviitemäärä, jonka rajoissa yhteisöllä on mahdollisuus
tukea hintoja ja siten turvata kohtuullinen toimeentulo tuottajille. Toiseksi kyse on tämän taatun kokonaismäärän jakamisesta
eri jäsenvaltioiden maidon tuottajien kesken niin, että osuutensa ylittävät tuottajat maksavat itse kustannukset tämän ylijäämän
markkinoinnista. Kullekin tuottajalle näin vahvistettu kiintiö ja siihen liittyvä velvollisuus maksaa lisämaksu kiintiö ylitettäessä
on vastapainona tavoitehinnan vahvistamisen antamille eduille. Maidon lisämaksujärjestelmä perustuu näin kaikkien yhteisön
maidontuottajien keskinäiseen solidaarisuuteen, siten että vastapainona heidän tuotannolleen annettavalle tuelle he jakavat
keskenään sen määrän, jonka rajoissa yhteisö voi antaa niille tätä tukea.
64. Asetuksissa N:o 3950/92 ja N:o 536/93 yhteisön lainsäätäjä on päättänyt jatkaa tämän järjestelmän voimassaoloa markkinoiden
paremman tasapainon saavuttamiseksi. Se on valinnut entisen menetelmän, jossa vahvistetaan kokonaisviitemäärä, jota tilakohtaisten
viitemäärien yhteismäärä ei saa ylittää. Parantaakseen tämän järjestelmän tehokkuutta se on ottanut asetuksessa N:o 536/93
käyttöön tiukkoja sääntöjä, jotka koskevat maidon keräämisen ja suoramyynnin lukujen ilmoittamista ja maksettavaksi erääntyneiden
rahamäärien suorittamista.
65. Nämä seikat huomioon ottaen yhteisön lainsäätäjän tavoittelemien päämäärien toteuttaminen edellyttää välttämättä ensinnäkin
sitä, että se maitomäärä, joka kunkin tuottajan on sallittua tuottaa ilman lisämaksuja, määritetään täsmällisesti, ja toiseksi,
että lisämaksut, jotka tuottajien on suoritettava tämän määrän ylittävästä tuotannostaan, peritään tosiasiassa yhteisön lukuun.
66. Toisin sanoen maidon lisämaksujärjestelmän tavoitteet vaarannettaisiin, jos tilakohtaisten viitemäärien virheellisen määrittämisen
vuoksi maidon tuotanto jäsenvaltiossa ylittäisi sille myönnetyn taatun kokonaismäärän ilman, että tämän ylityksen vuoksi suoritetaan
lisämaksu. Tällaisessa oletetussa tilanteessa nimittäin maidon lisämaksujärjestelmän perustana oleva solidariteetti kärsisi,
koska tuottajat saisivat edut maidon tavoitehinnan vahvistamisesta ilman niitä rajoitteita, joiden vuoksi tällainen tavoitehinta
voidaan ylläpitää. Tuottajat, joiden ylituotanto vapautettaisiin näin aiheettomasti lisämaksusta, saisivat perusteettoman
kilpailuedun verrattuna niiden jäsenvaltioiden tuottajiin, joissa sääntelyä sovelletaan yhteisön oikeuden mukaisesti.
67. Teen tästä arvioinnista kaksi päätelmää. Ensimmäinen on se, että jäsenvaltioiden on voitava kyseisen tuotantokauden jälkeen
korjata virheelliset tilakohtaiset viitemäärät ja muuttaa kyseiseltä ajanjaksolta maksettavia lisämaksuja. Toinen päätelmä
on, että säännöksiä, joiden tarkoituksena on varmistaa kyseisen maksun suorittaminen ajoissa, ei voida tulkita siten, että
niillä tehtäisiin tällaiset korjaukset mahdottomiksi. Aion tarkastella seuraavaksi kohta kohdalta näitä kahta päätelmää.
68. Siltä osin kuin kyse ensinnäkin on jäsenvaltion velvollisuudesta korjata kyseisen tuotantokauden jälkeen virheelliset tilakohtaiset
viitemäärät ja maksettavat lisämaksut, se perustuu mielestäni EY:n perustamissopimuksen 5 artiklaan (josta on tullut EY 10 artikla).
69. Tässä artiklassa nimittäin määrätään, että ”jäsenvaltiot toteuttavat kaikki yleis- ja erityistoimenpiteet, jotka ovat aiheellisia
tästä sopimuksesta tai yhteisön toimielinten säädöksestä johtuvien velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi”. On vakiintunutta
oikeuskäytäntöä, että niiden yleisten periaatteiden mukaisesti, joille yhteisö perustuu ja jotka koskevat yhteisön ja jäsenvaltioiden
välisiä suhteita, kunkin jäsenvaltion asiana on perustamissopimuksen 5 artiklan mukaan varmistaa yhteisön säännöstöjen täytäntöönpano
omalla alueellaan. Koska yhteisön oikeuteen sen yleiset periaatteet mukaan lukien ei sisälly yhteisiä oikeussääntöjä tältä
osin, kansallisten viranomaisten on noudatettava kyseisessä yhteisön säännöstöjen täytäntöönpanossa kansalliseen oikeuteen
kuuluvia menettelysääntöjä ja aineellisoikeudellisia sääntöjä; nämä kansalliset säännöt on kuitenkin sovitettava yhteen yhteisön
oikeuden yhdenmukaisen soveltamisen tarpeen kanssa, jotta vältettäisiin talouden toimijoiden eriarvoinen kohtelu. Nämä säännöt
eivät myöskään saa tehdä yhteisön sääntelyn täytäntöönpanoa käytännössä mahdottomaksi.
(39)
70. Tämän oikeuskäytännön perusteella päättelen, että koska soveltuvassa yhteisön sääntelyssä ei ole sääntöjä, jotka koskisivat
virheellisten maitokiintiöiden ja kyseiseltä kaudelta maksettavien lisämaksujen korjaamista tuotantokauden jälkeen, kyseisen
jäsenvaltion on toteutettava tätä varten tarpeelliset toimenpiteet kansallisen oikeutensa sääntöjen mukaisesti.
71. Kuten asianomainen tuomioistuin on maininnut ennakkoratkaisupyynnössään, tällainen velvollisuus oli selvästi olemassa käsiteltävänä
olevan asian olosuhteissa. Sen esittämien tosiseikkojen mukaan nimittäin Italian viranomaisten alun perin myöntämissä tilakohtaisissa
viitemäärissä oli lukuisia virheitä, jotka johtuivat erityisesti siitä, että tuottajat itse vahvistivat sen tosiasiallisen
tuotannon, jonka perusteella nämä määrät myönnettiin.
(40)
Näin ilmenneiden virheiden joukosta hallituksen työryhmä totesi erityisesti sen, että lehmiä ei ollut lainkaan yli 2 000:lla
maatilalla, jotka ilmoittivat tuottavansa maitoa.
(41)
On kiistatonta, että perustamissopimuksen 5 artiklan mukaisesti Italian viranomaisten oli toteutettava tarpeelliset toimenpiteet
tällaisten säännönvastaisuuksien oikaisemiseksi.
(42)
Tämä oikaisu oli välttämätöntä maidon lisämaksujärjestelmän sääntöjen mukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi tuotantokausina
1995/1996 ja 1996/1997.
(43)
72. Lisäksi nämä korjaukset vastaavat täysin soveltuvan sääntelyn erityistavoitteita.
(44)
On nimittäin muistutettava, että asetuksen N:o 536/93 7 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat
valvontatoimenpiteet varmistaakseen lisämaksun perimisen. Niiden on erityisesti tarkastettava ostajien tai tuottajien keräämien
ja myymien määrien kirjanpidon oikeellisuus. Tällä säännöksellä yhteisön lainsäätäjä on siten halunnut, että jäsenvaltiot
ottavat käyttöön jälkikäteen sovellettavia valvontamenetelmiä sen varmistamiseksi, että lisämaksu on peritty voimassa olevien
säännösten mukaisesti.
(45)
On kiistatonta, että tämä tavoite voidaan saavuttaa ja tuottajien maksettavana mahdollisesti oleva lisämaksu kyetään määrittämään
oikein ainoastaan, jos ne tilakohtaiset viitemäärät, joiden perusteella tuotannon ylitys lasketaan, ovat virheettömiä.
73. Toiseksi päättelen asiaa koskevan sääntelyn tavoitteiden ja rakenteen perusteella, että toisin kuin pääasian kantaja väittää,
säännöksiä, joiden tarkoituksena on varmistaa lisämaksun suorittaminen ajoissa, ei voida tulkita niin, että niiden vuoksi
tilakohtaisten viitemäärien korjaaminen kyseisen tuotantokauden jälkeen on mahdotonta.
74. Kuten komissio on korostanut perustellusti suullisessa käsittelyssä, olisi järjenvastaista ja näiden säännösten tavoitteen
vastaista tulkita niitä niin, että säännösten kanssa ristiriidassa on sellaisten korjausten tekeminen, joiden tarkoituksena
myös on varmistaa soveltuvan yhteisön sääntelyn nojalla tosiasiassa maksettavien lisämaksujen periminen. Jos tällainen tulkinta
hyväksyttäisiin, sillä edistettäisiin kyseisen sääntelyn jättämistä täytäntöön panematta, koska jäsenvaltio voisi vain olla
soveltamatta sitä moitteettomasti ja jättää kaikki maitokiintiöt korjaamatta ennen kyseistä tuotantokautta ja sen aikana,
jolloin sen olisi tämän jälkeen mahdotonta korjata sen aikana tapahtuneita sääntöjenvastaisuuksia.
75. Edellä olevaa arviointia voidaan mielestäni soveltaa kaikissa oletetuissa tapauksissa, joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin
mainitsee Italian viranomaisten tekemien tarkastusten ja korjausten perustuvan. Merkitystä ei nimittäin ole sillä, että kiintiöiden
määrittämisessä sattuneet virheet ovat ilmenneet sen jälkeen, kun lisämaksujärjestelmän täytäntöönpanemiseksi toteutetut kansalliset
toimenpiteet on riitautettu hallintoviranomaisessa tai tuomioistuimessa, tai tarkastettaessa maitokiintiön luovutuksen sääntöjenmukaisuutta
taikka sen jälkeen, kun kansallista lainsäädäntöä on muutettu, jotta se olisi yhteisön oikeuden kanssa sopusoinnussa. Kaikissa
näissä esimerkkitapauksissa Italian viranomaisilla on sama velvollisuus korjata virheelliset tilakohtaiset viitemäärät lisämaksujärjestelmän
sääntöjen mukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi.
76. Pääasian kantajat esittävät tämän arvioinnin vastaisesti, että riidanalaiset korjaukset ovat suhteellisuusperiaatteen ja perustellun
luottamuksen suojaa koskevan periaatteen vastaisia. Suhteellisuusperiaatteen osalta ne väittävät, että lisämaksusanktio on
sallittu ainoastaan, jos se ei ylitä sitä, mikä on asianmukaista ja tarpeellista rikotulla lainsäädännöllä tavoitellun päämäärän
saavuttamiseksi. Kantajien mukaan ei ole järkevää vaatia lisämaksun suorittamista sen jälkeen, kun tämän rahamäärän viimeinen
maksupäivä on kyseisen tuotantokauden osalta jo ohitettu, jos katsotaan, että viitemäärä, jonka perusteella tämä maksu on
laskettu, ei perustu tosiasialliseen tuotantoon yhteisön sääntelyssä vahvistettuna vuotena. Perustellun luottamuksen suojaa
koskevaa periaatetta on kantajien mukaan rikottu, koska tuottajat saattoivat luottaa siihen, että niille ilmoitettaisiin ajoissa
toimenpiteistä, joilla on vaikutusta maidon tuotantoa ja markkinointia koskeviin investointeihin. Suullisessa käsittelyssä
kantajat ovat korostaneet sitä tosiseikkaa, että ne eivät ole voineet saada selville tilakohtaisia viitemääriä, jotka niille
oli myönnetty kyseistä tuotantokautta varten, joten Italian viranomaisten vuonna 1999 tekemät korjaukset merkitsevät tosiasiassa
kiintiöiden jakamista taannehtivasti.
77. On selvää, että yhteisön oikeuden soveltamisesta vastaavien jäsenvaltioiden viranomaisten on noudatettava yhteisön oikeuden
yleisiä oikeusperiaatteita, joihin suhteellisuusperiaate ja perustellun luottamuksen suoja kuuluvat.
(46)
Pääasian kantajien väitteitä ei mielestäni kuitenkaan voida hyväksyä.
78. Ensinnäkin suhteellisuusperiaatteen mukaan riidanalainen toimi ei saa ylittää sitä, mikä on asianmukaista ja tarpeellista
tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi.
(47)
Toisin kuin kantajat antavat ymmärtää, lisämaksu ei ole sanktio, joka olisi verrattavissa niihin seuraamuksiin, joista säädetään
kirjanpidon toimittamista ja maksujen suorittamista koskevien määräaikojen laiminlyömisestä asetuksen N:o 536/93 3 ja 4 artiklassa.
Lisämaksun tarkoituksena ei ole ainoastaan se, että tuottajat noudattavat niille jaettuja kiintiöitä, jolloin sen periminen
kokonaisuudessaan muutama vuosi kyseisen tuotantokauden päättymisen jälkeen olisi suhteetonta tavoiteltuihin päämääriin nähden.
Kuten olen maininnut aikaisemmin, tämän maksun tarkoituksena on myös hankkia yhteisölle tarvittavat varat sen tuotannon markkinoimiseksi,
jonka tuottajat tuottavat kiintiönsä ylittäen. Kuten komissio on esittänyt suullisessa käsittelyssä, tämä tuotannon ylijäämä
on olemassa pitkään kyseisen tuotantokauden päättymisen jälkeen, erityisesti maitovarastoissa. Lisämaksujen periminen kyseiseltä
tuotantokaudelta muutama vuosi tämän jälkeen niissä rajoissa, joista tällaisten saamisten osalta säädetään kansallisessa oikeudessa,
ei siten ylitä yhteisön maitoalan sääntelyn tavoitteita.
79. Mielestäni suhteellisuusperiaatteen rikkomisen arvioinnin kannalta ei ole merkityksellistä, onko lisämaksun laskemisen perustana
oleva tilakohtainen viitemäärä määritetty soveltuvan yhteisön lainsäädännön mukaisesti.
80. Perustellun luottamuksen suojaamista koskevasta periaatteesta olen sitä mieltä, että kantajat eivät voi perustellusti vedota
siihen seuraavista syistä.
81. Ensinnäkin, kuten kansallinen tuomioistuin on perustellusti todennut, jos hallinto on jakanut maitokiintiöt objektiivisten,
ennakolta määritettyjen ja tunnettujen perusteiden mukaisesti ja jos ainoa vaihteleva seikka on kyseisen tuottajan tuotannon
määrä maitokiintiöiden määrittämiseksi valitun viitevuoden aikana, tällä tuottajalla ei voi olla perusteltua luottamusta virheellisen
viitemäärän ylläpitämiseen.
(48)
Vielä vähemmän voivat sellaiset maataloustuottajat, jotka ovat antaneet valheellisia tietoja toimivaltaiselle kansalliselle
viranomaiselle maidontuotannostaan viitevuoden aikana saadakseen aiheettomasti maitokiintiön, vedota tällaisen kiintiön ylläpitämistä
koskevaan perusteltuun luottamukseen ja vastustaa tällaisen petoksen vaikutusten kumoamista kyseisen tuotantokauden jälkeen.
(49)
82. Tuottajilla ei voi myöskään olla perusteltua luottamusta siihen, että markkinointivuoden jälkeen jaetaan tietty käyttämättä
jäänyt tilakohtainen viitemäärä. Tällainen uudelleen jakaminen on nimittäin luonteeltaan hypoteettista ja mahdotonta määrittää
etukäteen määrältään, koska se riippuu toisten tuottajien toiminnasta. Tuottajalla ei näin ollen voi ennen markkinointivuotta
olla perusteltua luottamusta siihen, että hänelle jaetaan uudelleen tietty osa käyttämättä jääneistä kiintiöistä. Pääasian
kantajat eivät siten voi perustellusti vastustaa muutosta, joka tehdään kansallisten viranomaisten suorittamien tarkastusten
jälkeen ja joka koskee niillä alun perin markkinointivuosien 1995/1996 ja 1996/1997 osalta olevien määrien uudelleen jakamista.
83. Lopuksi siltä osin kuin kyse on pääasian kantajista, jotka väittävät, että kansalliset viranomaiset eivät ole ilmoittaneet
niille niiden maitokiintiöistä ennen vuotta 1998, minun on vaikea hyväksyä heidän voineen uskoa vilpittömässä mielessä, että
heillä oli oikeus tuottaa maitoa ilman mitään rajoituksia markkinointivuosien 1995/1997 aikana, eli 11 vuotta maidon lisämaksujärjestelmän
perustamisen jälkeen. Epäilen tämän vuoksi sitä, että tuottajien vapauttamista maksettavista lisämaksuista voitaisiin perustella
sillä, että toimivaltaiset viranomaiset eivät ole ilmoittaneet maitokiintiöistä asianmukaisesti. Kuten komissio ja neuvosto
ovat korostaneet suullisissa huomautuksissaan, jäsenvaltiot perivät nämä maksut yhteisön lukuun yhteisen maatalouspolitiikan
kulujen rahoittamiseksi maidontuotannon alalla. Lisäksi tämän maksun periminen on välttämätöntä, jotta kaikki maidontuottajat
olisivat samanlaisessa kilpailuasemassa.
84. Jos tuottajat katsovat, että Italian viranomaiset ovat aiheuttaneet niille vahinkoa soveltamalla virheellisesti maidon lisämaksujärjestelmää,
niiden on nostettava toimivaltaisessa kansallisessa tuomioistuimessa kanne Italian valtiota vastaan kyseisen vahingon korvaamiseksi.
(50)
85. Kaikki nämä seikat huomioon ottaen ehdotan yhteisöjen tuomioistuimen vastaavan ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen, että
asetuksen N:o 3950/92 1, 4, 6 ja 7 artiklaa ja asetuksen N:o 536/93 3 ja 4 artiklaa on tulkittava siten, että niiden vastaista
ei ole se, että jäsenvaltio tarkastusten jälkeen korjaa kullekin tuottajalle myönnetyt tilakohtaiset viitemäärät ja laskee
tämän vuoksi uudestaan maksettavat lisämaksut sen jälkeen, kun käyttämättä jääneet viitemäärät on jaettu uudelleen ja tuotantokautta
koskevat kyseiset maksut ovat erääntyneet maksettaviksi.
3. Toinen ennakkoratkaisukysymys kaikissa asioissa
86. Toisella ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa selvittää, ovatko asetuksen N:o 3950/92
1, 4, 6 ja 7 artikla ja asetuksen N:o 536/93 3 ja 4 artikla perustamissopimuksen 39 artiklan mukaisia, jos niillä estetään
riidanalaiset tarkastukset ja korjaukset.
87. Tämä kysymys on esitetty ainoastaan sen tapauksen varalta, että kyseisiä artikloja olisi tulkittava niin, että niillä estetään
kyseiset tarkastukset ja korjaukset, joten ehdotan että yhteisöjen tuomioistuimen toteavan, ettei siihen ole tarpeen vastata.
B Tilakohtaisten viitemäärien ilmoittaminen 1. Kolmannen, neljännen ja viidennen ennakkoratkaisukysymyksen tutkittavaksi ottaminen
88. Komissio esittää epäilyksiä siitä, voidaanko kolmas, neljäs ja viides ennakkoratkaisukysymys ottaa tutkittavaksi. Se esittää
asianomaisen tuomioistuimen vain todenneen, että on tarpeen pyytää yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisua näihin kysymyksiin
täsmentämättä, miten ne liittyvät pääasiaa koskeviin oikeussääntöihin ja tosiseikkoihin ja miksi se katsoo vastauksen kyseisiin
kysymyksiin olevan merkittävä asian ratkaisemiseksi.
89. Katson, että olisi ennakkoratkaisumenettelyssä lähtökohtana olevan tuomioistuinten yhteistyötä koskevan ajatuksen vastaista,
jos todettaisiin, ettei kolmea riidanalaista kysymystä voida ottaa tutkittavaksi. Perustan tämän kannan seuraaville näkökohdille.
90. On tosin totta, että asianomaisen tuomioistuimen esittämät tosiseikat ovat tiiviisti esitettyjä ja epäselviä. Siten toisen
ryhmän asioiden ennakkoratkaisupyynnöstä, jossa toistetaan yhdenmukaisesti asiassa C-231/00 esitetyn ennakkoratkaisupyynnön
perusteet, ilmenee vuonna 1992 hyväksytyssä Italian lainsäädännössä säädetyn, että maakuntien laatimiin tiedotteisiin sisältyisi
luettelo tuottajista ja maitokiintiöt. Lisäksi on mainittu, että nämä tilakohtaiset kiintiöt on jaettu kahteen osaan, ja ne
myönnetään markkinointivuosien 1988/1989 ja 1991/1992 tuotannon mukaan.
91. On todellakin valitettavaa, ettei asianomainen tuomioistuin ole vaivautunut mainitsemaan täsmällisemmin, miksi se on katsonut
olevan tarpeellista esittää nämä lisäkysymykset toisen ryhmän asioissa. Se ei ole myöskään antanut mitään selitystä niistä
syistä, joiden vuoksi se on esittänyt kolmannen ja neljännen kysymyksen kahdeksassa kymmenestä toisen ryhmän asioista ja viidennen
kysymyksen ainoastaan asiassa C-484/00.
92. Kuitenkin on muistutettava, että vaatimuksella, jonka mukaan pääasiaa koskevat oikeussäännöt ja tosiseikat on kuvattava riittävästi
ennakkoratkaisupyynnössä, pyritään kahteen päämäärään. Sen tarkoituksena on ensinnäkin antaa yhteisöjen tuomioistuimelle mahdollisuus
tulkita yhteisön oikeutta siten, että tulkinta olisi kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen.
(51)
Sen tavoitteena on toisaalta antaa jäsenvaltioiden hallituksille ja muille, joita asia koskee, mahdollisuus esittää huomautuksia
yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 20 artiklan mukaisesti.
(52)
93. Käsiteltävänä olevassa asiassa olen sitä mieltä, että edellä esitetyt seikat antavat mahdollisuuden hyödyllisen vastauksen
antamiseen kyseisiin kolmeen kysymykseen. Niistä ilmenee nimittäin, että Italian tuottajille ensimmäisen kerran vuonna 1992
myönnetyt maitokiintiöt on julkaistu tiedotteissa. Lisäksi suullisessa käsittelyssä esitetyissä lausumissa on vahvistettu,
että pääasian riita-asia koski myös sitä kysymystä, oliko tällainen ilmoitus yhteisön sovellettavan oikeuden vaatimusten mukainen,
sillä kantajat väittivät että nämä tiedotteet eivät olleet saatavilla, eivätkä ne voineet tietää niille myönnettyjä maitokiintiöitä.
Tämän jälkeen komissiolla ja Italian hallituksella oli mahdollisuus esittää kirjallisia ja suullisia huomautuksia tältä osiin.
94. Tämän vuoksi ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin toteaa, että kolme riidanalaista kysymystä voidaan ottaa tutkittaviksi.
2. Aineellinen kysymys
95. Kolmannella, neljännellä ja viidennellä ennakkoratkaisukysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt
tuomioistuin kysyy pääasiallisesti, onko asetuksia N:o 3950/92 ja N:o 536/93 tulkittava niin, että niiden mukaisesti tilakohtaisista
viitemääristä on ilmoitettava tuottajille, ja jos vastaus on myönteinen, onko tällainen ilmoitus tehtävä kullekin tuottajalle
henkilökohtaisesti vai voidaanko ilmoitus tehdä muilla tavoilla, kuten tiedotteita julkaisemalla.
a) Ilmoitusvelvollisuuden olemassaolosta
96. Pääasian kantajat, Italian hallitus ja komissio ovat yhtä mieltä siitä, että viitemääristä on ilmoitettava tuottajille. Olen
samoin sitä mieltä, että tällainen ilmoitus on maidon lisämaksujärjestelmän tavoitteet ja rakenne huomioon ottaen selvästikin
tehtävä, vaikka siitä ei ole nimenomaan säädetty soveltuvassa lainsäädännössä.
97. Nimittäin ensinnäkin on todettu tämän järjestelmän tarkoituksena olevan, että yhteisön maitotuotanto ei ylitä yhteisön tasolla
vahvistettua taattua kokonaismäärää, joka on jaettu jäsenvaltioiden tuottajien kesken. Tämän tavoitteen toteuttaminen edellyttää
näin ollen loogisesti ja välttämättä, että tuottajille ilmoitetaan taatun kokonaismäärän osuudesta, joka on niille jaettu
ja jota niiden ei pidä ylittää.
98. Toiseksi on selvää, että tuottajat eivät voi itse määrittää kyseiselle jäsenvaltiolle osoitetun suoramyyntiä ja meijereihin
myyntiä koskevan taatun kokonaismäärän perusteella sitä osuutta, joka niille kuuluu kummankin näiden määrän mukaan. Tältä
osin on muistutettava, että asetuksessa N:o 3950/92 säädetään siitä, että jäsenvaltio voi mukauttaa tilalla 31 päivänä maaliskuuta
1993 käytettävissä olevaa tilakohtaista viitemäärä ennen kutakin tuotantokautta kyseiselle jäsenvaltiolle myönnetyn kokonaiskiintiön
mukaan, jotta tilakohtaisten viitemäärien yhteismäärä ei ylittäisi sitä.
(53)
Samoin kukin jäsenvaltio voi vähentää tilakohtaisia viitemääriä kautta linjan kasvattaakseen valtakunnallista varastoa.
(54)
Jäsenvaltio voi myös mukauttaa tietylle tuottajalle myönnettyjä viitemääriä tuottajan toiminnan kehityksen mukaan
(55)
ja säännellä määrien tilapäistä luovutusta.
(56)
Tästä seuraa, että jäsenvaltiolla on mahdollisuus määrittää täsmällisesti kyseisen tai kyseisten tuottajien uusi viitemäärä
vasta tällaisten muutosten jälkeen. Tämä arviointi on tehtävä vielä suuremmalla syyllä siltä osin, kuin kyse on siitä, että
jäsenvaltio alun perin myöntää tilakohtaiset viitemäärät, mihin asetuksessa N:o 3950/92 viitataan epäsuorasti. Tässä tapauksessa
kansalliset viranomaiset soveltavat ensimmäistä kertaa tuottajan erityistilanteeseen niitä sääntöjä, jotka jäsenvaltio on
hyväksynyt yhteisön lainsäädännön mukaisesti sille myönnetyn taatun kokonaiskiintiön jakamiseksi.
99. Lopuksi on syytä muistuttaa, että lisämaksujärjestelmässä jäsenvaltiot ja ostajat ovat ainoastaan välittäjiä yhteisön ja tuottajien
välillä, koska viimeksi mainitut ovat lisämaksun pääasiallisia velallisia yhteisöä kohtaan.
(57)
100. Maidon lisämaksujärjestelmän täytäntöönpanemiseksi on siten välttämätöntä, että tilakohtaisista viitemääristä ilmoitetaan
kyseisille tuottajille niitä myönnettäessä ja niitä muutettaessa.
b) Tilakohtaisia viitemääriä koskevien ilmoitusten tekemistapa
i) Asianosaisten väitteet
101. Pääasian kantajat väittävät, että maitokiintiöt on ilmoitettava henkilökohtaisesti kyseisille tuottajille. Jos henkilökohtaista
ilmoitusta ei tehdä, rikotaan kantajien mukaan oikeusvarmuuden periaatetta ja omaisuuden suojaa koskevaa perusoikeutta.
102. Italian hallitus esittää, että asetuksissa N:o 3950/92 ja N:o 536/93 ei ole mitään tätä kysymystä koskevaa erityisvaatimusta
ja että käsiteltävänä olevassa asiassa käytetty tiedonjakaminen tiedotteiden avulla on yhteisön oikeuden mukaista. Suullisessa
käsittelyssä se täsmensi, että tiedotteet on lähetetty toimivaltaisille maakunnallisille yksiköille, joissa kukin tuottaja
saattoi tutustua niihin, ja että ne oli samoin julkaistu Gazzetta ufficiale della Republicca italianassa.
103. Komissio esittää, että koska asiasta ei ole erityisiä yhteisön säännöksiä, on tilakohtaisista viitemääristä ilmoitettava kansallisen
oikeuden sääntöjen mukaisesti, jolloin niitä on sovellettava niin, että maidon lisämaksujärjestelmän tavoitteet saavutetaan.
Tämä merkitsee, että viitemääristä on ilmoitettava siten, että varmistetaan tuottajan saavan tosiasiassa tietoonsa sille myönnetyn
maitokiintiön. Komissio muistuttaa, että se on katsonut tyydyttäväksi sen ilmoitustavan, jonka Italian viranomaiset ovat omaksuneet
tilakohtaisia viitemääriä alun perin myönnettäessä vuonna 1992 hyväksytyn lainsäädännön mukaisesti, eli ilmoituksen kirjatulla
kirjeellä vastaanottotodistuksin.
ii) Arviointi
104. Kuten pääasian kantajat, olen sitä mieltä, että tilakohtaisista viitemääristä on ilmoitettava kullekin tuottajalle henkilökohtaisesti.
Perustan tämän väitteen seuraaville seikoille.
105. Perustamissopimuksen 5 artiklan ja tämän ratkaisuehdotuksen 69 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan koska asiaa koskevassa
yhteisön sääntelyssä ei ole tilakohtaisista viitemääristä ilmoittamista koskevia erityissäännöksiä, kyseinen ilmoitus on tehtävä
kansallisen oikeuden sääntöjä noudattaen. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että näiden sääntöjen
on taattava maidon lisämaksujärjestelmän ulottuvuus ja tehokkuus.
(58)
Lisäksi on todettu, että niiden on oltava sopusoinnussa yhteisön oikeuden yhtenäisen soveltamisen kanssa, mikä on tarpeen,
jotta vältettäisiin taloudellisten toimijoiden kohtelu yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti. Lopuksi on muistutettava, että
lojaalin yhteistyön periaatteen mukaisesti jäsenvaltioilla on velvollisuus valvoa kyseiseen yhteisön sääntelyyn perustuvien
velvollisuuksien noudattamista sen tavoitteiden saavuttamiseksi.
(59)
106. On selvää, että maidon lisämaksujärjestelmän tavoitteena on estää tuottajia ylittämästä niille myönnettyjä tilakohtaisia viitemääriä.
(60)
Tämän järjestelmän tavoitteiden toteuttaminen edellyttää näin ollen, että kaikkien jäsenvaltioiden kaikki tuottajat tietävät
täsmällisesti maitokiintiönsä. Toisin sanoen lisämaksujärjestelmän tavoitteet vaarantuisivat, jos jossakin jäsenvaltiossa
maidontuottajat tai jotkut heistä eivät tietäisi tarkkaa tilakohtaista viitemääränsä ja ylittäisivät sen tietämättään. Näissä
oloissa jäsenvaltion tuotanto ylittäisi kyseisen jäsenvaltion taatun kokonaismäärän, ja sen periminen takaisin jäsenvaltion
tuottajilta voisi olla vaikeaa ja periminen voitaisiin riitauttaa. Lisäksi yhteisön oikeuden yhdenmukainen soveltaminen vaarantuisi,
koska nämä taloudelliset toimijat eivät olisi samassa asemassa kuin niiden jäsenvaltioiden tuottajat, joissa kansalliset viranomaiset
huolehtivat siitä, että kullekin tuottajalle ilmoitetaan tosiasiassa hänen maitokiintiöstään.
107. Päättelen tämän seikan perusteella, että jäsenvaltioiden soveltaman tilakohtaisten viitemäärien ilmoittamistavan on täytettävä
kaksi vaatimusta. Ensinnäkin sillä on varmistettava, että kullekin tuottajalle ilmoitetaan tosiasiassa sille myönnetty kiintiö.
Toiseksi sillä on annettava jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille varmuus siitä, että kukin tuottaja on saanut tämän
tiedon.
108. Mielestäni ainoa ilmoittamistapa, jolla tosiasiassa varmistetaan nämä seikat, on henkilökohtainen ilmoittaminen. Kollektiivisen
tai yleisen ilmoittamistavan tehokkuus riippuu sen luonteen vuoksi siitä sattumanvaraisesta seikasta, tutustuvatko siihen
ne, joille se on osoitettu. Tällainen ilmoittamistapa ei myöskään anna jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille mahdollisuutta
varmistaa, ovatko tiedon saaneet kaikki ne, joille ilmoitus on osoitettu. Henkilökohtainen ilmoitus voidaan kuitenkin tehdä
monella tapaa. Se voi olla esimerkiksi kirjattu kirje vastaanottotodistuksin. Se voi olla myös ostajien tuottajille tekemä
suullinen ilmoitus, johon liittyy rekisteriin merkittävä allekirjoitus, jolla kukin tuottaja vahvistaa, että häntä on asianmukaisesti
tiedotettu. Mielestäni tärkeää on se, että kansallisten viranomaisten soveltama ilmoittamistapa on sellainen, että kullekin
tuottajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja että viranomaisilla on hallussaan
näyttö tällaisesta ilmoittamisesta.
109. Tällaista ilmoittamista koskeva vaatimus on mielestäni välttämätön oikeusvarmuuden periaatetta noudatettaessa tuottajien itsensä
edun mukaisesti. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että jos yhteisön säännöstö sallii jäsenvaltion valita jonkin useista
täytäntöönpanomuodoista, kuten käsiteltävänä olevassa asiassa, jäsenvaltioiden on harkintavaltaa käyttäessään noudatettava
yleisiä oikeusperiaatteita, joihin oikeusvarmuuden periaate kuuluu.
(61)
110. Edellä mainitussa asiassa Mulligan ym. yhteisöjen tuomioistuin muistutti, että tämän periaatteen mukaisesti ne kansalliset
toimenpiteet, jotka jäsenvaltio toteuttaa yhteisön oikeuden mukaisesti, on julkaistava asianmukaisella tavalla.
(62)
Se täsmensi, että asianmukaisen julkaisemisen on oltava sellainen, että luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt, joita toteutettu
toimenpide koskee, saavat tiedon toimenpiteessä vahvistetuista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.
(63)
Samoin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeusvarmuutta on noudatettava erityisen tiukasti silloin, kun kyseisestä sääntelystä
voi aiheutua taloudellisia seurauksia, jotta ne, joita asia koskee, saavat täsmällisen tiedon sääntelyssä niille asetetuista
velvoitteista.
(64)
111. On kiistatonta, että tilakohtaisten viitemäärien myöntämisellä tai muuttamisella voi olla kyseisille tuottajille merkittäviä
taloudellisia vaikutuksia.
(65)
Lisäksi kyse on yksittäistapauksia koskevista päätöksistä,
(66)
joilla on oikeusvaikutuksia, koska niillä määritetään maidon määrä, jonka tuottaja voi tuottaa lisämaksusta vapautettuna.
Näiden seikkojen ja edellä mainitun oikeuskäytännön mukaisesti katson, että oikeusvarmuuden periaatteen mukaisesti jäsenvaltioilla
on velvollisuus ilmoittaa kullekin tuottajalle henkilökohtaisesti sille myönnetty viitemäärä.
112. Lopuksi arvioitaessa, missä oloissa jäsenvaltioiden on pantava täytäntöön maidon lisämaksujärjestelmä, ei ole merkityksetöntä
huomauttaa, että tällä järjestelmällä on todellisia vaikutuksia omaisuuden suojaa ja vapaata ammatinharjoittamista koskeviin
perusoikeuksiin.
(67)
Maitokiintiöiden ilmoittamisella henkilökohtaisesti annetaan kyseisille tuottajille paremmat takeet näiden perusoikeuksien
puolustamiseksi kuin sellaisella yleisellä ilmoituksella kuten julkaisemisella.
113. Tämän vuoksi ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaisi kolmanteen, neljänteen ja viidenteen ennakkoratkaisukysymykseen,
että asetuksia N:o 3950/92 ja N:o 563/93 on tulkittava siten, että tilakohtaiset viitemäärät on ilmoitettava tuottajille ne
myönnettäessä ja niitä muutettaessa. Tämä ilmoitus on tehtävä kullekin tuottajalle henkilökohtaisesti sellaisella tavalla,
jolla annetaan toimivaltaisille kansallisille viranomaisille varmuus siitä, että kukin tuottaja on todella saanut ilmoituksen
hänelle myönnetystä tilakohtaisesta viitemäärästä.
C Jäsenvaltioiden harkintavalta määrittää tuottajaryhmät, joille voidaan myöntää ensisijaisesti käyttämättä jääneet viitemäärät
114. Kuudennella ja seitsemännellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, voidaanko asetusta N:o 3950/92
ja N:o 536/93 tai tiettyjä niiden säännöksiä tulkita niin, että jäsenvaltioilla on mahdollisuus määrittää tuottajaryhmät,
joille jaetaan ensisijaisesti uudelleen käyttämättä jääneet viitemäärät, ja erityisesti, ovatko vuoristoalueet ensisijaisia
niin kutsuttuihin epäsuotuisassa asemassa oleviin alueisiin nähden.
115. Kuten olen maininnut, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, jotta yhteisön oikeutta voitaisiin tulkita siten, että tulkinta
olisi kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen, sen on määritettävä esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeussäännöt
tai ainakin selostettava ne tosiseikkoja koskevat lähtökohdat, joihin nämä kysymykset perustuvat.
(68)
116. On todettava, että asianomainen tuomioistuin ei ole esittänyt mitään seikkoja, joiden avulla voitaisiin ymmärtää näihin kahteen
kysymykseen liittyvät tosiseikat ja oikeussäännöt. Niissä ennakkoratkaisupyynnöissä, joissa nämä kysymykset on esitetty, asianomainen
tuomioistuin on toistettuaan yhdenmukaisesti asiassa C-231/00 esitetyn ennakkoratkaisupyynnön perustelut ainoastaan lisännyt,
että pääasian kantaja oli ehdottanut yhteisöjen tuomioistuimelle esitettävän muita kysymyksiä, joista tuomioistuin katsoi
hyödylliseksi esittää kyseiset kaksi kysymystä. Tässä tilanteessa on siis mahdotonta ymmärtää, miten yhteisöjen tuomioistuimen
vastaus näihin kahteen kysymykseen voisi olla hyödyllinen pääasian ratkaisemiseksi.
117. Ehdotan yhteisöjen tuomioistuimen toteavan, että näitä kysymyksiä ei voida ottaa tutkittaviksi.
D Jäsenvaltioiden mahdollisuus suorittaa maksettavat rahamäärät
118. Kahdeksannessa kysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, sallitaanko yhteisön sovellettavissa oikeussäännöissä
se, että jäsenvaltio suorittaa yhteisön oikeuden mukaisesti maksettavat rahamäärät siinä tapauksessa, että ”korvausten suorittaminen
takautuvasti [ei] ole mahdollista”.
119. Myöskään tältä osin en ymmärrä, miten tämä kysymys liittyy kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävään oikeusriitaan. Lisäksi
kansallinen tuomioistuin pyytää yhteisöjen tuomioistuinta ratkaisemaan oletetun tapauksen, eli sen, että Italian valtio suorittaisi
yhteisön oikeuden mukaisesti maksettavat rahamäärät.
120. On syytä muistuttaa, että ennakkoratkaisukysymysmenettelyn lähtökohtana oleva ajatus yhteistoiminnasta edellyttää kansallisen
tuomioistuimen ottavan asianmukaisella tavalla huomioon sen, että yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on avustaa jäsenvaltioiden
oikeushallintoa eikä antaa neuvoa-antavia lausuntoja yleisistä tai hypoteettisista kysymyksistä.
(69)
121. Olen sitä mieltä, että riidanalaisella kysymyksellä ei sen täysin hypoteettisen luonteen vuoksi anneta yhteisöjen tuomioistuimelle
mahdollisuutta antaa hyödyllistä tulkintaa yhteisön oikeudesta. Ehdotan yhteisöjen tuomioistuimen toteavan, ettei mainittua
kysymystä voida ottaa tutkittavaksi.
Ratkaisuehdotus
122. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Tribunale amministrativo regionale del Lazion esittämiin
kysymyksiin seuraavasti:
1)
Maito- ja maitotuotealan lisämaksusta 28 päivänä joulukuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3950/92 1, 4 6 ja 7 artiklaa
ja maito- ja maitotuotealan lisämaksun soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 9 päivänä maaliskuuta 1993 annetun
komission asetuksen (ETY) N:o 536/93 3 ja 4 artiklaa on tulkittava niin, että niiden vastaista ei ole se, että jäsenvaltio
tarkastusten jälkeen korjaa kullekin tuottajalle myönnetyt tilakohtaiset viitemäärät ja laskee tämän vuoksi uudestaan maksettavat
lisämaksut sen jälkeen, kun käyttämättä jääneet viitemäärät on jaettu uudelleen ja tuotantokautta koskevat kyseiset maksut
ovat erääntyneet.
2)
Asetuksia N:o 3950/92 ja N:o 536/93 on tulkittava siten, että tilakohtaiset viitemäärät on ilmoitettava tuottajille ne myönnettäessä
ja niitä muutettaessa. Tämä ilmoitus on tehtävä kullekin tuottajalle henkilökohtaisesti sellaisella tavalla, jolla annetaan
toimivaltaisille kansallisille viranomaisille varmuus siitä, että kukin tuottaja on todella saanut ilmoituksen hänelle myönnetystä
tilakohtaisesta viitemäärästä.
Maito- ja maitotuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä 27 päivänä kesäkuuta 1968 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 804/68
(EYVL L 148, s. 13), neljäs perustelukappale.
Yhteisvastuumaksusta ja maidon ja maitotuotteiden markkinoiden laajentamista koskevista toimenpiteistä 17 päivänä toukokuuta
1977 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1079/77 (EYVL L 131, s. 6).
Asetuksen (ETY) N:o 804/68 5 c artiklassa tarkoitetun maksun soveltamista maito- ja maitotuotealalla koskevista yleisistä
säännöistä 31 päivänä maaliskuuta 1984 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 857/84 (EYVL L 90, s. 13).
Maito- ja maitotuotealan lisämaksun soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 9 päivänä maaliskuuta 1993 annettu
komission asetus (ETY) N:o 536/93 (EYVL L 57, s. 12).
Ks. ennakkoratkaisupyyntö asiassa C-231/00, s. 8. Tämän ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen väitteen on vahvistanut
suullisessa käsittelyssä Italian hallitus, joka mainitsi, että lisämaksun suorittamista on vaadittu italialaisilta maidontuottajilta
vasta markkinointivuodesta 1995/1996 alkaen. Se, etteivät Italian viranomaiset ole soveltaneet lisämaksujärjestelmää ennen
vuotta 1992, ja erityisesti, ettei tilakohtaisia viitemääriä ole myönnetty eikä näiden määrien ylitystä valvottu, on todettu
useissa kertomuksissa (ks. erityisesti maidontuotannon hallitsemiseen tarkoitetun kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanoa koskeva
erityiskertomus nro 4/93 ja siihen liittyvä komission vastaus, EYVL 1994, C 12, s. 1). Tämä soveltamatta jättäminen ilmenee
myös useista yhteisöjen tuomioistuimen tuomioista (ks. asia 394/85, komissio v. Italia, tuomio 17.6.1987, Kok. 1987, s. 2741;
asia C-55/91, Italia v. komissio, tuomio 6.10.1993, Kok. 1993, s. I-4813 ja asia C-69/95, Italia v. komissio, tuomio 5.12.1996,
Kok. 1996, s. I-6233).
Tämä kysymys on kolmas kysymys ennakkoratkaisupyynnössä. Esityksen helpottamiseksi pidän tätä kysymystä viidentenä yhteisöjen
tuomioistuimelle tässä tapauksessa esitettynä kysymyksenä.
Tämä kysymys on viides kysymys kaikkien kyseisten kolmen asian ennakkoratkaisupyynnössä. Esityksen helpottamiseksi pidän tätä
kysymystä kuudentena yhteisöjen tuomioistuimelle tässä tapauksessa esitettynä kysymyksenä.
Tämä kysymys on kolmas kysymys ennakkoratkaisupyynnössä. Esityksen helpottamiseksi pidän tätä kysymystä seitsemäntenä yhteisöjen
tuomioistuimelle tässä tapauksessa esitettynä kysymyksenä.
Tämä kysymys on kolmas kysymys ennakkoratkaisupyynnössä. Esityksen helpottamiseksi pidän tätä kysymystä kahdeksantena yhteisöjen
tuomioistuimelle tässä tapauksessa esitettynä kysymyksenä.
Tällaisia säännöksiä ei myöskään ollut asetuksissa N:o 856/84 ja N:o 857/84, joilla yhteisöjen lainsäätäjä perusti maidon
lisämaksujärjestelmän, eikä niissä useissa muutosteksteissä, jotka on hyväksytty ennen asetusta N:o 3950/92.
Tältä osin on korostettava, että asiassa C-303/00 pääasian kantaja esittää väitteitä pääasiassa niiden Italian lainsäädännön
säännösten rikkomisesta, joissa vahvistetaan määräajat, joiden kuluessa kansallisten viranomaisten on tarkastettava kiintiön
luovutuksen pätevyys (ks. pääasian kantajan kirjalliset huomautukset, s. 20).
Asia C-356/97 (Kok. 2000, s. I-5461, 38–41 kohta). Tässä asiassa annettu tuomio koski määräajan päättymispäivää 15.5., jota
sovelletaan maidon keräystä ja suoramyyntiä koskevien tilitysten toimittamiseen.
Asetuksen N:o 536/93 kahdeksannen perustelukappaleen mukaan yhteisön lainsäätäjä on halunnut, että jäsenvaltioilla on jälkikäteen käytettävissään asianmukaiset valvontamenetelmät.
Kiintiöiden käyttöön ottamisesta alkaen yhteiseen maatalouspolitiikkaan liittyvät kustannukset maidontuotannon alalla ovat
laskeneet vuoden 1984 5 224 miljoonasta eurosta (eli 28,5 % yhteisen maatalouspolitiikan kokonaiskustannuksista, joka on
18 330 miljoonaa euroa) 2 800 miljoonaan euroon viime vuosina (eli 6,5 % yhteisen maatalouspolitiikan kustannuksista, joka
on 40 447 miljoonaa euroa). Ks. 10.7.2002 annettu maitokiintiöitä koskeva komission kertomus (SEK(2002) 789 lopullinen, 3.2 kohta).
Ks yhdistetyt asiat 205/82–215/82, Deutsche Milchkontor ym., tuomio 21.9.1983 (Kok. 1983, s. 2633, Kok. Ep. VII, s. 229, 17 kohta);
asia C-290/91, Peter, tuomio 27.5.1993 (Kok. 1993, s. I-2981, 8 kohta) ja em. asia Karlsson ym., tuomion 27 kohta.
Tämä arviointi on lisäksi johdonmukainen Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) rahoittamia toimia koskevan
yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti nimittäin jäsenvaltioilla on velvollisuus
toteuttaa tarvittavat toimenpiteet EMOTR:sta rahoitettavien toimien tosiasiallisen toteuttamisen ja niiden asianmukaisuuden
varmistamiseksi ja toteuttaa sääntöjenvastaisuuksia korjaavat toimenpiteet ripeästi, vaikka tietyssä yhteisön säädöksessä
ei nimenomaisesti säädetä kyseeseen tulevista tarkastustoimista (asia C-54/95, Saksa v. komissio, tuomio 21.1.1999, Kok. 1999,
s. I-35, 66 kohta ja asia C-277/98, Ranska v. komissio, tuomio 13.11.2001, Kok. 2001, s. I-8453, 40 kohta). On muistutettava,
että maatalousmarkkinoiden säätelyyn tähtäävät interventiot rahoitetaan EMOTR:n tukiosastosta (yhteisen maatalouspolitiikan
rahoituksesta 21 päivänä huhtikuuta 1970 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 729/70 1 artiklan 2 kohta, EYVL L 94, s. 13).
Yhdistetyt asiat 201/85 ja 202/85, Klensch ym., tuomio 25.11.1986 (Kok. 1986, s. 3477, Kok. Ep. VIII, s. 755, 10 kohta) ja
asia C-313/99, Mulligan ym., tuomio 20.6.2002 (Kok. 2002, s. I-5719, 35 kohta).
Ks. vastaavasti asia 67/84, Sideradria v. komissio, tuomio 12.12.1985 (Kok. 1985, s. 3983 ja 3994) ja asia C-96/89, komissio
v. Alankomaat, tuomio 16.5.1991 (Kok. 1991, s. I-2461, 30 kohta).
Ks. yhdistetyt asiat C-6/90 ja C-9/90, Francovich ym., tuomio 19.11.1991 (Kok. 1991, s. I-5357, Kok. Ep. XI, s. I-467, 41,
42 ja 43 kohta); yhdistetyt asiat C-46/93 ja C-48/93, Brasserie du Pêcheur ja Factortame, tuomio 5.3.1996 (Kok. 1996, s. I-1029,
67 kohta) ja asia C-5/94, Hedley Lomas, tuomio 23.5.1996 (Kok. 1996, s. I-2553, 24–31 kohta).
Ks. erityisesti asia C-83/91, Meilicke, tuomio 16.7.1992 (Kok. 1992, s. I-4871, Kok. Ep. XIII, s. I-107, 26 kohta) ja yhdistetyt
asiat C-320/90, C-321/90 ja C-322/90, Telemarsicabruzzo ym., tuomio 26.1.1993 (Kok. 1993, s. I-393, Kok. Ep. XIV, s. I-1,
6 kohta).
Ks. erityisesti asia C-422/98, Colonia Versicherung ym., määräys 2.3.1999 (Kok. 1999, s. I-1279, 5 kohta) ja asia C-67/96,
Albany, tuomio 21.9.1999 (Kok. 1999, s. I-5751, 40 kohta).
Asetuksen N:o 3950/92 4 artiklan 2 kohta. Tämän asetuksen mukaan kullakin tuottajalla voi olla kaksi tilakohtaista viitemäärää:
toinen myyntiä ostajalle varten ja toinen suoramyyntiä varten.
Ks. jäsenvaltioiden osalta asia C-277/98, Ranska v. komissio, tuomio 13.11.2001 (Kok. 2001, s. I-8453) ja ostajien osalta
julkisasiamies Geelhoedin ratkaisuehdotus yhteisöjen tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa C-230/01, Penycoed Farming
Partnership.
Ks. vastaavasti asia C-2/88 Imm., Zwartveld ym., määräys 13.7.1990 (Kok. 1990, s. I-3365, Kok. Ep. X, s. 509, 17 kohta) ja
asia C-336/00, Huber, tuomio 19.9.2002 (Kok. 2002, s. I-7699, 61 kohta).
Ks. erityisesti asia 14/88, Italia v. komissio, tuomio 14.11.1989 (Kok. 1989, s. 3677, 20 kohta) ja asia C-251/89, Athanasopoulos,
tuomio 11.6.1991 (Kok. 1991, s. I-2797, 57 kohta).
Tästä varmistumiseksi on syytä viitata asetuksen N:o 857/84 muuttamisesta 11.12.1989 annetun neuvoston asetuksen N:o 3880/89
(EYVL L 378, s. 3) toiseen perustelukappaleeseen, jossa maksun suuruus korotettiin 100 prosentista 115 prosenttiin tavoitehinnasta.
Tässä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa: ”lisämaksujärjestelmän toiminta on osoittanut kasvavan suuntauksen tuottaa
yli myönnettyjen viitemäärien; tämä suuntaus johtuu järjestelmän pakottavien vaikutusten heikentymisestä; on syytä korottaa
lisämaksua sen estävän vaikutuksen vahvistamiseksi” (suomennettu yhteisöjen tuomioistuimessa, koska EYVL:ssä ei ole julkaistu
suomenkielistä tekstiä).
Tuomion 52 kohta. Ks. myös vastaavasti asia C-334/94, komissio v. Ranska, tuomio 7.3.1996 (Kok. 1996, s. I-1307, 30 kohta)
ja asia C-197/96, komissio v. Ranska, tuomio 13.3.1997 (Kok. 1997, s. I-1489, 14 kohta).
Ks. erityisesti asia 325/85, Irlanti v. komissio, tuomio 15.12.1987 (Kok. 1987, s. 5041, 18 kohta) ja asia C-10/88, Italia
v. komissio, tuomio 27.3.1990 (Kok. 1990, s. I-1229, 13 kohta).
Hintatukimekanismien ja maitokiintiöiden yhteisvaikutuksena on se, että maidontuottajille annetaan ”tuottokiintiö”, joka vastaa
saadun hinnan ja omakustannushinnan välistä eroa. Tietyillä tuotantoalueilla eri jäsenvaltioissa yli 50 prosenttia maataloustuotannosta
on maidon tuotantoa (ks. em. maitokiintiöitä koskeva komission kertomus, 3.4.1 ja 2.1 kohta).
Käsiteltävän asian tilanne on näin ollen erilainen kuin tapauksessa, jossa on annettu edellä mainittu asiassa Mulligan annettu
tuomio, jossa yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että julkaisemalla kyseinen toimenpide kansallisessa sanomalehdessä se
oli mahdollisesti julkaistu riittävästi. Kyse oli nimittäin vaikutukseltaan yleisestä toimenpiteestä, takaisinperintätoimenpiteestä
(claw back), jonka nojalla maitotilaa myytäessä tai vuokrattaessa 20:tä prosenttia kyseisellä tilalla olevasta viitemäärästä
ei siirretä sen mukana, vaan lisätään kansalliseen varastoon.
Yhteisöjen tuomioistuin on tarkastellut maitokiintiöiden pätevyyttä omaisuuden suojaa ja vapaata ammatinharjoittamista koskeviin
perusoikeuksiin nähden. Ks. erityisesti asia C-177/90, Kühn, tuomio 10.1.1992 (Kok. 1992, s. 35, 17 kohta); asia C-63/93,
Duff ym., tuomio 15.2.1996 (Kok. 1996, s. I-569, 30 kohta) ja asia C-22/94, Irish Farmers Association ym., tuomio 15.4.1997
(Kok. 1997, s. 1809, 29 kohta). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin puolestaan on myöntänyt, että maidontuottajiin kohdistuvaa
lisämaksua voitiin pitää ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan
1 kohdassa tarkoitettuna omaisuuden riistona (asia Procola v. Luxemburg, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 28.9.1995,
A-sarja, nro 236).
Ks. myös em. asia Telemarsicabruzzo ym., tuomion 6 kohta ja asia C-368/98, Vanbraekel ym., tuomio 12.7.2001 (Kok. 2001, s. I-5363,
21 kohta). Ks. viimeaikaisen soveltamisen osalta yhdistetyt asiat C-421/00, C-426/00 ja C-16/01, Sterbenz ja Haug, tuomio
23.1.2003 (Kok. 2003, 20 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).