13Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi tältä osin seuraavaa:97.Aluksi on muistutettava, että kantajat eivät kiistä, että postilaitokselle aiheutuu lisäkustannuksia sen tehtäväksi annettujen julkisten palvelujen tarjoamisvelvollisuudesta. Kantajat tyytyvät päinvastoin vain väittämään, että komissio on virheellisiä laskentatapoja käyttäen selvästi yliarvioinut postilaitoksen lisäkustannukset.98.Jotta nyt esillä olevan kanneperusteen yhteydessä esitettyjen väitteiden oikeellisuus voitaisiin tutkia, on todettava, että 90 artiklan 3 kohdan määräyksistä ja tämän artiklan määräysten yleisestä rakenteesta ilmenee, että se toimivalta, joka komissiolla on sen valvoessa jäsenvaltioita, jotka ovat rikkoneet perustamissopimuksen määräyksiä, erityisesti kilpailusääntöjä, edellyttää välttämättä, että tällä toimielimellä on tietynlaajuinen harkintavalta.99.Erityisesti silloin kun on kysymys siitä, noudattavatko jäsenvaltiot kilpailusääntöjä, tämä harkintavalta on vieläkin laajempi, kun komission on 90 artiklan 2 kohdan mukaisesti tätä valtaa käyttäessään otettava huomioon kyseisten yritysten erityistehtäviin liittyvät vaatimukset ja kun jäsenvaltioiden viranomaisilla itsellään voi joissakin tapauksissa olla yhtä laaja harkintavalta, kun ne sääntelevät tietynlaisia asioita, kuten — tässä tapauksessa — postialalla annettavien julkisten palvelujen järjestämistä (asia T-32/93, Ladbroke Racing v. komissio, tuomio 27.10.1994, Kok. 1994, s. II-1015, 37 kohta).100.Koska nyt esillä olevassa asiassa on arvioitava monitahoisia taloudellisia tosiseikkoja, julkisten palvelujen hoitamisesta aiheutuvia lisäkustannuksia koskeva harkintavalta on sitäkin laajempi, koska tätä harkintavaltaa voidaan verrata komissiolle perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan perusteella kuuluvaan harkintavaltaan (asia C-301/87, Ranska v. komissio, tuomio 14.2.1990, Kok. 1990, s. I-307, 49 kohta; asia C-142/87, Belgia v. komissio, tuomio 21.3.1990, Kok. 1990, s. I-959, 56 kohta ja C-303/88, Italia v. komissio, tuomio 21.3.1991, Kok. 1991, s. I-1433, 34 kohta).101.Oikeuskäytännöstä käy lisäksi ilmi, että yhteisöjen tuomioistuinten on kumoamiskannetta käsitellessään ainoastaan tarkistettava, onko riidanalainen päätös lainvastainen jollakin perustamissopimuksen 173 artiklasta ilmenevällä perusteella, eivätkä ne voi korvata omalla tosiseikkoja koskevalla arvioinnillaan päätöksentekijän arviointia varsinkaan taloudellisista seikoista (asia C-225/91, Matra ν. komissio, tuomio 15.6.1993, Kok. 1993, s. I-3203, 23 kohta). Tästä seuraa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on valvoessaan komission nyt esillä olevassa asiassa tekemää arviota ainoastaan tarkistettava tosiseikkojen aineellinen oikeellisuus ja se, ettei harkintavaltaa ole käytetty ilmeisen väärin.102.Asiakirjoista käy tältä osin ilmi, että komissio on postilaitoksen julkisista palveluvelvoitteista aiheutuvia lisäkustannuksia laskiessaan tehnyt monitahoisen taloudellisen analyysin, joka perustui sekä itsensä postilaitoksen että ulkopuolisten konsulttien laatimiin kahteen tutkimukseen.
17Neljännen kanneperusteen osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi seuraavaa:163.Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on tutkittava nyt esillä oleva kanneperuste ottaen huomioon ne kantajien esittämät väitteet, jotka koskevat ensinnäkin sen komission esittämän toteamuksen oikeellisuutta, jonka mukaan postilaitokselle myönnetty riidanalainen verotusetu ei perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdan perusteella ole perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu valtion tuki siltä osin, kuin sen määrä on pienempi kuin julkisista palveluista aiheutuneet lisäkustannukset, ja toiseksi sitä, onko tuki tarpeen postilaitokselle uskottujen erityistehtävien hoitamiseksi, sekä kolmanneksi sitä, voiko komissio perustellusti katsoa sen tosiseikan nojalla, että verotusetu on pienempi kuin julkisista palveluista aiheutuvat lisäkustannukset, ettei ollut syytä todeta, että valtion varoja olisi siirretty postilaitoksen kaupallisiin toimintoihin.164.Perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdan mukaan jollei tässä sopimuksessa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.165.Perustamissopimuksen 90 artiklasta käy ilmi, että perustamissopimuksen 92 artikla koskee kaikkia, niin yksityisiä kuin julkisiakin yrityksiä ja kaikkia näiden yritysten tuotannonaloja, ja että ainoa poikkeus tästä tehdään 90 artiklan 2 kohdassa (— — asia [78/76] Steinike & Weinlig [tuomio 22.3.1977, Kok. 1977,s. 595] 18 kohta). Komissiolle perustamissopimuksen 93 artiklan perusteella kuuluva valta harkita tuen soveltuvuutta ulottuu näin myös niihin valtion tukiin, jotka on myönnetty erityisesti sellaisille perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuille yrityksille, joiden tehtäväksi jäsenvaltiot ovat antaneet yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamisen (— — asia [C-387/92]Banco Exterior de España [tuomio 15.3.1994, Kok. 1994 s. I-877] 17 kohta). Lisäksi on syytä muistuttaa, että kilpailusääntöjä sovelletaan myös postialalla (yhdistetyt asiat C-48/90 ja C-66/90, Alankomaat ym. v. komissio, tuomio 12.2.1992, Kok. 1992, s. I-565, ja — — asia [C-320/91] Corbeau [tuomio 19.5.1993, Kok. 1993, s. I-2533]).166.Kuten jo edellä 114 kohdassa todettiin, ei ole kiistetty, että postilaitoksen verotusetu oli 1,196 miljardia FRF vuonna 1994.167.Tämä verotusetu on periaatteessa 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu valtion tuki, koska sillä asetetaan postilaitos edullisempaan taloudelliseen asemaan kuin muut verovelvolliset, joiden joukkoon kuuluvat myös kantajien edustamat yhtiöt, vaikkei sillä siirretäkään valtion varoja (em. asia Banco Exterior de España, tuomion 14 kohta).168.Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tuen käsitteellä tarkoitetaan sellaisia viranomaisten myöntämiä etuja, jotka eri tavoin keventävät niitä kustannuksia, jotka tavallisesti rasittavat yrityksen taloutta (asia C-241/94, Ranska v. komissio, tuomio 26.9.1996, Kok. 1996, s. I-4551, 34 kohta; asia C-39/94, SFEI ym., tuomio 11.7.1996, Kok. 1996, s. I-3547, 58 kohta ja em. asia Banco Exterior de España, tuomion 13 kohta).169.Jos tuki on luonteeltaan sellainen, että sillä vaikutetaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vääristetään kilpailua, se on yhteismarkkinoille soveltumaton, ellei perustamissopimuksessa olevista poikkeusmääräyksistä muuta johdu (em. asia Banco Exterior de España, tuomion 15 kohta).170.Perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdassa määrätään tällaisesta poikkeuksesta niiden tukien osalta, jotka on maksettu yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille (ks. edellä 66—72 kohta).171.Perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdan mukaan nimittäin yrityksiin, jotka tuottavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja, sekä fiskaalisiin monopoleihin sovelletaan tämän sopimuksen määräyksiä ja varsinkin kilpailusääntöjä siltä osin kuin ne eivät oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estä yrityksiä hoitamasta niille uskottuja erityistehtäviä.172.Tästä sanamuodosta, erityisesti kohdasta siltä osin kuin ne [tässä tapauksessa perustamissopimuksen 92 artikla] eivät— — estä yrityksiä hoitamasta— — erityistehtäviä, seuraa, että 92 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvaa valtion toimenpidettä voidaan pitää yhteismarkkinoille soveltuvana silloin, kun samalla voidaan vedota 90 artiklan 2 kohtaan (em. asia Banco Exterior de España, tuomion 14 ja 15 kohta ja samansuuntaisesti julkisasiamies Lenzin asiassa antama ratkaisuehdotus, Kok. 1994, s. I-879, 66 kohta). Vaikka kysymyksessä olisikin 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu valtion tuki, kilpailusääntöjen vaikutus voi kuitenkin tässä tapauksessa olla rajoitettu (asia 66/86, Ahmed Saeed Flugreisen ym., tuomio 11.4.1989, Kok. 1989, s. 803, 56 kohta) siten, että voidaan katsoa, ettei uuden tuen käyttöönottamista koskevaa kieltoa, joka perustuu 92 artiklan ja 93 artiklan 2 ja 3 kohdan soveltamiseen samanaikaisesti, sovelleta.173.Koska perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdassa oleva määräys on poikkeus, sitä on syytä tulkita suppeasti. Jotta perustamissopimuksen määräysten soveltamisesta voitaisiin poiketa tämän poikkeusmääräyksen nojalla, pelkästään se ei riitä, että julkinen valta on antanut kyseiselle yritykselle tehtäväksi tuottaa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja, vaan lisäksi vaaditaan, että perustamissopimuksen määräysten — nyt esillä olevassa asiassa 92 artiklan — soveltamisella estetään tälle yritykselle annetun erityistehtävän hoitaminen ja ettei yhteisön etuun vaikuteta (asia C-179/90, Merci convenzionali porto di Genova, tuomio 10.12.1991, Kok. 1991, s. I-5889, 26 kohta).174.Jotta voitaisiin tutkia kysymys siitä, onko yhteisön oikeuden vastaista se, että jäsenvaltio myöntää valtion tukea korvatakseen niitä lisäkustannuksia, jotka yritykselle aiheutuvat perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamisesta, kun lisäkustannukset johtuvat yritykselle annetun erityistehtävän hoitamisesta, on palautettava mieleen oikeuskäytäntö, joka koskee perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan sekä 90 artiklan 2 kohdan samanaikaista soveltamista.175.Tässä suhteessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa, että yhteisöjen tuomioistuin on asiassa C-393/92, Almelo ym., 27.4.1994 antamassaan tuomiossa (Kok. 1994, s. I-1477, 46 kohta) myöntänyt, että toisten taloudellisten toimijoiden kilpailuvapautta voidaan rajoittaa 90 artiklan 2 kohdan perusteella tarvittavilta osin, jotta yritys, jonka tehtäväksi on annettu yleishyödyllisiä tehtäviä, voi hoitaa ne. Yhteisöjen tuomioistuin on tässä suhteessa erityisesti katsonut, että on otettava huomioon ne taloudelliset olosuhteet, joissa yritys toimii, muun muassa sille aiheutuvat kustannukset ja se lainsäädäntö, erityisesti ympäristöasioissa, jota sen toiminnassaan on noudatettava (49 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin päätteli tuolloin esillä olleessa asiassa tästä, että yksinostolausekkeen soveltaminen saattoi jäädä 85 ja 86 artiklassa määrättyjen kieltojen ulkopuolelle siltä osin, kuin tähän lausekkeeseen sisältynyt kilpailunrajoitus oli tarpeen kyseiselle yritykselle sen hoitaessa yleishyödyllistä tehtäväänsä.176.Samaan tapaan yhteisöjen tuomioistuin on katsonut edellä mainitussa asiassa Corbeau antamassaan tuomiossa, että postin keräilyä, kuljetusta ja jakelua koskevan kilpailua rajoittavan yksinoikeuden myöntäminen Belgian postilaitokselle voitiin perustella siltä osin, kuin nämä rajoitukset olivat tarpeen tälle yritykselle uskotun erityistehtävän hoitamiseksi.177.Tässä viimeksi mainitussa asiassa yhteisöjen tuomioistuin tutki, oliko kilpailusäännöistä tarpeen poiketa, jotta yksinoikeuden haltija olisi voinut toimia taloudellisesti hyväksyttävissä olosuhteissa. Tätä tutkiessaan yhteisöjen tuomioistuin totesi, että liikkeelle on lähdettävä oletuksesta, että velvollisuus— — huolehtia palveluista taloudellisesti tasapainoisissa olosuhteissa edellyttää, että kannattavilla aloilla voidaan tukea niitä aloja, jotka eivät ole kannattavia (17 kohta). Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan tämä on mahdollista vain, jos hyväksytään se, että tiettyjen taloudellisesti kannattavilla aloilla toimivien yrittäjien kilpailumahdollisuuksia rajoitetaan (17 ja 18 kohta).178.Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että tätä 85 ja 86 artiklan soveltamista koskevaa oikeuskäytäntöä voidaan mutatis mutandis soveltaa valtion tukeen, ja tästä seuraa, että valtion tuen myöntämiseen ei perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdan perusteella voida soveltaa mainitun perustamissopimuksen 92 artiklassa määrättyä kieltoa edellyttäen, että kyseisellä tuella pyritään vain sellaisten lisäkustannusten korvaamiseen, joita yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottavalle yritykselle aiheutuu tämän erityistehtävän hoitamisesta, ja että tuen myöntäminen mainitulle yritykselle on tarpeen, jotta se voi huolehtia julkisesta palveluvelvollisuudestaan taloudellisesti tasapainoisissa olosuhteissa (em. asia Corbeau, tuomion 17—19 kohta). Tuen tarpeellisuutta harkittaessa on arvioitava kokonaisuudessaan ne taloudelliset olosuhteet, joissa kyseinen yritys hoitaa sille uskottuja erityisalaan kuuluvia toimintoja ottamatta huomioon niitä mahdollisia etuja, joita se voi saada niiltä aloilta, jotka kuuluvat kilpailun piirin.179.Tässä suhteessa asiakirjoista ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle esitetyistä seikoista käy ilmi, että vuoden 1990 lain antamista seuranneiden kolmen ensimmäisen vuoden keskiarvon mukaan postilaitos oli suurin piirtein taloudellisessa tasapainossa vasta verojen jälkeen, eli kun riidanalainen verohelpotus otettiin huomioon.180.Näissä olosuhteissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että vaikka postilaitoksen kaikki toiminnot sisältyvät näiden tilikausien tuloksiin, koska sellaista sisäistä laskentaa ei ole, jonka perusteella postilaitoksen eri toiminnot voitaisiin erottaa toisistaan, komissio ei ole ylittänyt harkintavaltaansa katsoessaan nyt esillä olevassa asiassa, että riidanalainen verotusetu ei ollut suurempi kuin on perusteltua postilaitokselle kuuluvien julkisten tehtävien hoitamisen turvaamiseksi; näihin tehtäviin kuuluu erityisesti velvollisuus ylläpitää postipalveluja maaseudulla, mistä aiheutuvien lisäkustannusten voidaan olettaa aiheuttavan vastaavansuuruisen tappion postilaitokselle. Sen seikan perusteella, että komissio hyväksyi valtion tuen, joka on pienempi kuin mainitut lisäkustannukset, ei nyt esillä olevassa tapauksessa voida katsoa, että perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohtaa ei voida soveltaa, eikä sen perusteella tämän vuoksi voida katsoa, että perustamissopimuksen 92 artiklaa olisi rikottu.181.Muutoin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo tältä osin, että kantajat eivät ole esittäneet seikkoja, jotka tukisivat heidän väitettään, jonka mukaan riidanalainen tuki ei ole tarpeen postilaitokselle kuuluvien julkisten palveluvelvoitteiden hoitamiseksi. Näin ollen riidanalaisen tuen tarpeellisuutta koskeva väite on hylättävä.182.Asian käsittelyn tässä vaiheessa on syytä tutkia niitä kantajien esittämiä väitteitä, joiden mukaan komission käyttämä laskentatapa on epäasianmukainen. Kantajien mukaan on mahdotonta päätellä, että riidanalaisella verotusedulla ei yhteisön oikeuden vastaisesti hyödytettäisi postilaitoksen kaupallisia toimintoja, koska postilaitoksella ei ole sisäistä laskentaa.183.Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on tutkittava, onko vertailumenetelmä, jonka mukaan valtion tuen määrää (1,196 miljardia FRF) verrattiin postilaitokselle aiheutuneiden lisäkustannusten määrään (vähimmäisarvion mukaan 1,32 miljardia FRF, ks. edellä 105 ja 106 kohta), asianmukainen, jotta sen perusteella voidaan oikeudellisesti riittävällä tavalla vakuuttua siitä, että mainitulla tuella ei subventoida ristiin postilaitoksen kaupallisia toimintoja. Kuten komissio on perustellusti todennut riidanalaisessa päätöksessään, yhteisön oikeudessa edellytetään, ettei kyseisellä valtion tuella hyödytetä julkisen yrityksen kaupallisia toimintoja.184.Tässä suhteessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa asiakirjoista ilmenevän, että postilaitoksen sisäisessä kirjanpidossa ei ollut erillisiä tilejä sen erityisalaan kuuluville ja siihen kuulumattomille palveluille. Tästä syystä julkisista palveluista aiheutuneet lisäkustannukset laskettiin riidanalaisessa päätöksessä koko postitoiminnan perusteella (ks. edellä 105 kohta).185.Ei voida kiistää sitä, että jos postilaitoksella tuona aikana olisi ollut tällainen sisäinen laskenta, komissio olisi voinut varmemmin perustein vakuuttua siitä, että ristisubventiota ei ollut olemassa.186.Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa ensinnäkin, että yhteisöjen lainsäätäjä ei ole tähän päivään mennessä antanut sellaista säännöstä, jolla säädettäisiin, että julkisia palvelutehtäviä hoitavilla yrityksillä, joilla on toimintaa myös kaupallisilla aloilla, on velvollisuus pitää sisäistä kirjanpitoa.187.Toiseksi kilpailusääntöjen käytännön soveltaminen sellaisessa asiassa, josta nyt on kysymys, edellyttää välttämättömästi monitahoisten taloudellisten ja oikeudellisten arviointien tekemistä yhteisön kannalta katsoen (ks. esim. em. asia Italia v. komissio, tuomio 21.3.1991, 34 kohta). Tästä seuraa, että komissiolle on syytä antaa tietynlaajuinen harkintavalta silloin kun se valitsee sopivinta laskentatapaa vakuuttuakseen siitä, että kaupallisten toimintojen hyväksi ei ole ristisubventiota.188.Vaikka onkin totta, että valtion tuen myöntäminen yritykselle voi aiheuttaa sen, että viimeksi mainittu vapauttaa muita voimavaroja muiden toimintojen hyväksi (em. asia Italia v. komissio, tuomio 21.3.1991), ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että silloin kun on kysymys perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulle yritykselle maksetusta tuesta, mahdollisuutta, että kysymyksessä olisi ristisubventio, ei ole olemassa siltä osin, kuin kyseisen tuen määrä on pienempi kuin mainitussa määräyksessä tarkoitetun erityistehtävän hoitamisesta aiheutuneet lisäkustannukset.189.Lisäksi on syytä muistuttaa, että edellä 178 kohdassa on katsottu, että menettely, jossa jäsenvaltio myöntää tuen niiden lisäkustannusten korvaamiseksi, joita yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottavalle yritykselle aiheutuu tämän erityistehtävän hoitamisesta, ei ole yhteisön oikeuden vastaista edellyttäen, että tuen myöntäminen mainitulle yritykselle on tarpeen, jotta se voi huolehtia julkisista palveluvelvollisuuksistaan taloudellisesti tasapainoisissa olosuhteissa. Tästä seuraa, että vaikka perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdan tehokas vaikutus (effet utile) vaarantuisi, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on katsottava, että komission nyt esillä olevassa asiassa käyttämä vertaileva menetelmä oli asianmukainen, jotta se voi perustellusti vakuuttua siitä, että valtion tuen myöntämisellä ei aiheuteta yhteisön oikeuden vastaista ristisubventiota.190.Tässä suhteessa on korostettava, että kantajat eivät ole yrittäneet osoittaa, että kun sekä tuona aikana saatavilla olleet tiedot että yhteisön oikeuden tila otetaan huomioon, olisi ollut olemassa vaihtoehtoinen ja sopivampi menetelmä sen tarkistamiseksi, ettei postilaitokselle myönnetty verotusetu hyödytä kaupallisia toimintoja. Ne eivät myöskään ole esittäneet sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat komission ylittäneen harkintavaransa asiassa.191.Sen kantajien esittämän väitteen osalta, joka koskee riidanalaisen veronalennuksen veroperustetta, on syytä todeta, että väite on merkityksetön, sillä kantajat eivät kiistä tämän verotusedun määrää.192.Niiden kantajien esittämien perustelujen osalta, joiden mukaan julkisista palveluista aiheutuu vain sen verran kuluja, kuin yhteiskunta haluaa niihin uhrata, ja joiden mukaan vuoden 1982 lakia olisi kannattanut soveltaa, riittää, että edellä 108 kohdassa tehdyin tavoin huomautetaan, että komissiolla ei yhteisön asiaa koskevan lainsäädännön puuttuessa ole oikeutta päättää julkiselle yritykselle kuuluvien julkisten palvelutehtävien järjestämisestä ja laajuudesta eikä kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tässä suhteessa tekemien poliittisten valintojen sopivuudesta, kuitenkin sillä varauksella, että kyseisen tuen myöntämisellä ei hyödytetä kaupallisilla aloilla harjoitettuja toimintoja ja että maksettu tuki ei ole suurempi kuin on tarpeen kyseiselle yritykselle kuuluvien erityistehtävien hoitamisen turvaamiseksi.193.Muutoin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että, päinvastoin kun kantajat väittävät, sen komission Ranskan hallitukselle osoittaman kehotuksen perusteella, jonka mukaan tämän on tulevaisuudessa parannettava postilaitoksen kirjanpitojärjestelmää, ei voida päätellä, että komissio olisi myöntänyt riidanalaista päätöstä tehdessään, että ristisubventio on olemassa. Vaikka postilaitoksen kirjanpitojärjestelmää voidaan tulevaisuudessa parantaa siten, että eri kustannukset saadaan tarkemmin kohdennettua, komissio on kuitenkin perustellusti tuolloin saatavilla olleita tietoja käyttäen katsonut, kuten edellä 183—189 kohdassa on todettu, että riidanalaisen verotusedun myöntäminen ei sisällä ristisubvention vaaraa.