JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
TAMARA ĆAPETA
13 päivänä tammikuuta 2022(1)
Yhdistetyt asiat C‑415/20, C‑419/20 ja C‑427/20
Gräfendorfer Geflügel- und Tiefkühlfeinkost Produktions GmbH (C‑415/20)
F. Reyher Nchfg. GmbH & Co. KG vertr. d. d. Komplementärin Verwaltungsgesellschaft F. Reyher Nchfg. mbH (C‑419/20)
vastaan
Hauptzollamt Hamburg (C‑415/20 ja C‑419/20)
ja
Flexi Montagetechnik GmbH & Co. KG
vastaan
Hauptzollamt Kiel (C‑427/20)
(Ennakkoratkaisupyynnöt – Finanzgericht Hamburg (verotuomioistuin, Hampuri, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Jäsenvaltion unionin oikeuden vastaisesti kantamien määrien palauttaminen – Koron maksaminen – Tulliunioni – Asetuksen (ETY) N:o 2913/92 (yhteisön tullikoodeksi) 241 artikla – Asetuksen (EU) N:o 952/2013 (unionin tullikoodeksi) 116 artiklan 6 kohta – Koron maksamisen rajoittaminen tullien palauttamisen yhteydessä – Tehokkuusperiaate – Kansalliset toimenpiteet, joissa säädetään koron maksamisesta siitä ajankohdasta lähtien, jona asia saatettiin tuomioistuimen käsiteltäväksi
I Johdanto
1. Nämä kolme Finanzgericht Hamburgin (verotuomioistuin, Hampuri, Saksa) esittämää ennakkoratkaisupyyntöä koskevat sen unionin oikeuden tulkintaa, joka koskee unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä unionin oikeuteen perustuvaksi oikeussuojakeinoksi vahvistettua henkilöiden oikeutta koron maksamiseen. Niissä on kyse kolmesta erilaisesta tilanteesta, joissa vaaditaan maksamaan korkoa unionin oikeuden vastaisesti perusteettomasti kannetuille määrille ensinnäkin tapauksessa, jossa maataloustuotteiden vientitukia maksettiin myöhässä ja tällaisten tukien osalta virheellisesti määrätyt taloudelliset seuraamukset palautettiin, toiseksi polkumyyntitullien palauttamisen ja kolmanneksi tuontitullien palauttamisen yhteydessä.
2. Käsiteltävissä asioissa esille tulevat kysymykset tarjoavat unionin tuomioistuimelle tilaisuuden selittää ja kehittää oikeutta saada korkoa koskevaa oikeuskäytäntöään ja etenkin käsitellä kysymystä siitä, missä unionin oikeuden rikkomisen tilanteissa tällainen oikeus syntyy unionin oikeuden nojalla. Lisäksi unionin tuomioistuinta pyydetään selventämään edellytyksiä, joilla oikeutta saada korkoa voidaan rajoittaa sekä unionin että kansallisessa oikeudessa.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
3. Yhteisön tullikoodeksista 12.10.1992 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 2913/92(2) kumottiin ja korvattiin yhteisön tullikoodeksista 23.4.2008 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 450/2008 (uudistettu tullikoodeksi),(3) joka puolestaan kumottiin ja korvattiin unionin tullikoodeksista 9.10.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 952/2013.(4)
4. Yhteisön tullikoodeksin 241 artiklassa säädettiin seuraavaa:
”Tulliviranomaisten ei tarvitse maksaa korkoa palauttamilleen tuonti- tai vientitulleille eikä näitä tulleja maksettaessa mahdollisesti kannettavalle luottokorolle tai viivästyskorolle. Korkoa on kuitenkin maksettava, jos:
– palauttamista koskevasta hakemuksesta tehtyä päätöstä ei ole pantu täytäntöön kolmen kuukauden kuluessa sen tekemisestä,
– sitä edellytetään kansallisissa säännöksissä.
– –”
5. Unionin tullikoodeksin 116 artiklan 6 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tulliviranomaisten ei tarvitse maksaa korkoa tullin palauttamisen yhteydessä.
Korkoa on kuitenkin maksettava, jos tullin palauttamisesta tehtyä päätöstä ei ole pantu täytäntöön kolmen kuukauden kuluessa sen tekemisestä, jollei määräajan noudattamatta jättäminen johdu tulliviranomaisista riippumattomista syistä.
Korkoa on tällöin maksettava kyseisen kolmen kuukauden määräajan päättymispäivästä tullin palautuspäivään. Korkokanta määritetään 112 artiklan mukaisesti.”
B Saksan oikeus
6. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan asian kannalta merkitykselliset Saksan oikeussäännöt sisältyvät yleisistä verosäännöksistä annettuun lakiin (Abgabenordnung, jäljempänä AO) (BGBl. 2002 I, s. 3866), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioihin.
7. AO:n 3 §:ssä säädetään seuraavaa:
”– –
(3) Unionin tullikoodeksin 5 artiklan 20 ja 21 alakohdassa tarkoitetut tuonti- ja vientitullit ovat tässä laissa tarkoitettuja veroja. – –
(4) ’Täydentäviä verovelvoitteita’ ovat – – 233–237 §:ssä tarkoitetut korot, – – unionin tullikoodeksin 5 artiklan 20 ja 21 alakohdassa tarkoitetuista tuonti- ja vientitulleista kertyvät korot – –
– –”
8. AO:n 233 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Verovelkasuhteeseen perustuville oikeuksille (37 §) maksetaan korkoa ainoastaan siltä osin kuin sitä lainsäädännössä edellytetään. – –”
9. AO:n 236 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Mikäli tuomioistuimen lainvoimaisella ratkaisulla tai sellaisen nojalla alennetaan määrättyä veroa tai myönnetään veronpalautus, palautettavalle tai hyvitettävälle määrälle maksetaan korkoa asian vireilletulopäivästä maksupäivään, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 3 momentin soveltamista. – –”
10. Lisäksi asiassa C‑415/20 merkitykselliseen lainsäädäntöön kuuluu yhteisten markkinajärjestelyjen ja suorien tukien täytäntöönpanosta annettu laki (Gesetz zur Durchführung der gemeinsamen Marktorganisationen und der Direktzahlungen, jäljempänä MOG) (BGB1. 2017 I, s. 3746), sellaisena kuin sitä sovellettiin pääasioissa.
11. MOG:n 14 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Määrille, jotka on maksettava etuuden palauttamisen tai jonkin muun velvoitteen rikkomisen perusteella, maksetaan korkoa, joka on peruskorko lisättynä viidellä prosenttiyksiköllä, siitä ajankohdasta lähtien, jona ne tulevat maksettavaksi. Jos maksuja ei makseta määräajassa, niille maksetaan korkoa, joka on peruskorko lisättynä viidellä prosenttiyksiköllä, niiden eräpäivästä lähtien. Ensimmäistä ja toista virkettä sovelletaan, jollei 1 §:n 2 momentissa tarkoitetuista säännöksistä muuta johdu.
2. Määrille, jotka on maksettava etuuden perusteella tai toimenpiteen osalta, maksetaan korkoa asian tuomioistuimessa vireilletulopäivästä lähtien AO:n 236, 238 ja 239 §:n mukaisesti. Muussa tapauksessa korkoa ei tarvitse maksaa.”
III Tosiseikat, pääasiat ja ennakkoratkaisukysymykset
A Asia C‑415/20
12. Ennakkoratkaisupyynnön mukaan Gräfendorfer Geflügel- und Tiefkühlfeinkost Produktions GmbH (jäljempänä Gräfendorfer) on saksalainen yritys, joka vie siipikarjanruhoja kolmansiin maihin.
13. Tammi- ja kesäkuun 2012 välisenä aikana Hauptzollamt Hamburg (päätullitoimipaikka, Hampuri, Saksa) kieltäytyi myöntämästä Gräfendorferille vientitukia sillä perusteella, että siipikarjanruhot eivät olleet laadultaan myyntikelpoisia, koska niitä ei ollut kynitty kokonaisuudessaan tai niissä oli liian paljon sisäelimiä (teurasjätteitä). Asiaa koskevan unionin oikeuden(5) perusteella Hauptzollamt Hamburg myös määräsi Gräfendorferille rahamääräisiä seuraamuksia sillä perusteella, että se oli hakenut korkeampaa vientitukea kuin se, johon se oli oikeutettu.
14. Tämän jälkeen Finanzgericht Hamburg katsoi muiden henkilöiden kuin Gräfendorferin nostamien kanteiden(6) yhteydessä unionin tuomioistuimen 24.11.2011 antaman tuomion Gebr. Stolle(7) perusteella, että se, että ruhossa on vähäinen määrä höyheniä, ei ole vientituen myöntämisen kannalta vahingollista ja että ruhossa saa olla mukana enintään neljä sisäelintä. Näin ollen Hauptzollamt Hamburg hyväksyi Gräfendorferin tekemän oikaisuvaatimuksen, myönsi sen hakemat vientituet ja palautti sille määrätyt rahamääräiset seuraamukset.
15. Gräfendorfer vaati 16.4.2015 päivätyllä kirjeellään Hauptzollamt Hamburgia maksamaan korkoa myöhässä maksetuille vientituille ja palautetuille rahamääräisille seuraamuksille. Hauptzollamt Hamburg hylkäsi vaatimuksen 22.7.2015 tekemällään päätöksellä. Se myös hylkäsi 18.4.2018 tekemällään päätöksellä Gräfendorferin oikaisuvaatimuksen sen 22.7.2015 tekemästä päätöksestä.
16. Gräfendorfer nosti 23.5.2018 viimeksi mainitusta päätöksestä kanteen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa. Se vetoaa kanteensa tueksi unionin oikeuteen ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvaan oikeuteen saada korkoa. Hauptzollamt Hamburg väittää muun muassa, ettei sen aikanaan tekemä päätös evätä vientituet ollut unionin oikeuden vastainen vaan sovellettavan unionin lainsäädännön ja kansallisen oikeuskäytännön mukainen; ainoastaan unionin tuomioistuimen tuomion ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen myöhempien ratkaisujen seurauksena Gräfendorfer sai oikeuden vientitukiin, eikä se tällaisessa tilanteessa voi vaatia korkoa oikaistulle määrälle. Hauptzollamt Hamburg vetosi tältä osin 18.1.2017 annettuun unionin tuomioistuimen tuomioon Wortmann.(8)
17. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, ettei unionin tai kansalliseen oikeuteen sisälly pääasiaan oikeudenkäynnissä sovellettavaa säännöstä, jonka perusteella olisi mahdollista hyväksyä Gräfendorferin vaatimukset koron maksamisesta joko myöhässä maksetuille vientituille tai palautetuille rahamääräisille seuraamuksille. Riita-asian lopputulos riippuu siten siitä, voidaanko nämä vaatimukset perustaa unionin oikeuden mukaiseen koron maksamista koskevaan oikeuteen, sellaisena kuin se esitetään unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä.
18. Koska Finanzgericht Hamburg oli epävarma siitä, syntyykö unionin oikeuteen perustuva oikeus saada korkoa käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisen unionin oikeuden rikkomisen yhteydessä, se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Koskeeko unionin oikeudessa säädetty jäsenvaltioiden velvollisuus palauttaa unionin oikeuden vastaisesti kannetut maksut korkoineen myös tapauksia, joissa perusteena palauttamiselle ei ole Euroopan unionin tuomioistuimen toteama oikeudellisen perustan unionin oikeuden vastaisuus vaan kyseisen tuomioistuimen yhdistetyn nimikkeistön (ala)nimikkeestä esittämä tulkinta?
2) Voidaanko Euroopan unionin tuomioistuimen kehittämiä, unionin oikeuteen perustuvaa oikeutta korkoihin koskevia periaatteita soveltaa myös vientitukien maksamiseen, josta jäsenvaltion viranomainen on kieltäytynyt unionin oikeuden vastaisesti?”
B Asia C‑419/20
19. Ennakkoratkaisupyynnön mukaan F. Reyher Nchfg. GmbH & Co. KG (jäljempänä Reyher) on saksalainen yritys, joka toi vuosina 2010 ja 2011 Euroopan unioniin kiinnittimiä, jotka oli valmistanut Kiinaan sijoittautuneen yrityksen indonesialainen tytäryhtiö.
20. Hauptzollamt Hamburg katsoi, että kyseiset kiinnittimet olivat peräisin Kiinasta ja että niistä olisi unioniin tuotaessa kannettava asetuksessa N:o 91/2009(9) säädettyjä polkumyyntitulleja. Hauptzollamt Hamburg määräsi näin ollen vuonna 2013 Reyherille useilla päätöksillä polkumyyntitulleja, jotka tämä maksoi. Tämän jälkeen Reyher nosti kanteen, jossa se riitautti näiden tullien kantamisen Finanzgericht Hamburgissa.
21. Finanzgericht Hamburg hyväksyi 3.4.2019 antamallaan tuomiolla, joka on lainvoimainen, Reyherin kanteen ja kumosi sille määrätyt polkumyyntitullit sillä perusteella, ettei Hauptzollamt Hamburg ollut osoittanut, että Reyherin unioniin tuomat kiinnittimet olivat peräisin Kiinasta.
22. Toukokuussa 2019 Hauptzollamt Hamburg palautti Reyherille sen maksamat polkumyyntitullit. Se kuitenkin kieltäytyi maksamasta Reyherin vaatimia korkoja näille tulleille ja hylkäsi myös Reyherin siitä tekemän oikaisuvaatimuksen.
23. Reyher nosti 10.2.2020 viimeksi mainitusta päätöksestä kanteen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa. Vaikka asianosaiset ovat eri mieltä siitä, onko koron maksaminen poissuljettua unionin tullikoodeksin 116 artiklan 6 kohdan perusteella, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että käsiteltävän asian tosiseikkoihin sovelletaan unionin tullikoodeksin sijasta aiemmin voimassa ollutta yhteisön tullikoodeksia. Yhteisön tullikoodeksin 241 artiklan mukaan korkoa on maksettava, jos sitä edellytetään kansallisissa säännöksissä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo näin ollen, että Reyher voisi vaatia AO:n 236 §:n 1 momentin nojalla korkoa asian vireilletuloajankohdasta alkaen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuitenkin pohtii, onko Reyherillä oikeus korkoihin ajanjaksolta, joka alkoi perusteettomien polkumyyntitullien maksamisesta ja päättyi asian vireilletuloon.
24. Koska Finanzgericht Hamburg oli epävarma siitä, voiko Reyher vedota koron maksamista koskevaan oikeuteen, joka perustuu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuteen, sen koron osalta, jota se ei voi vaatia kansallisen oikeuden perusteella, se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko kyse unionin oikeuden rikkomisesta, joka on unionin tuomioistuimen kehittämä edellytys unionin oikeuteen perustuvalle oikeudelle saada korkoa, myös silloin, kun jäsenvaltion viranomainen määrää maksettavaksi tullin unionin oikeuden nojalla ja kun jäsenvaltion tuomioistuin toteaa myöhemmin, että tullin kantamiselle asetetut tosiasialliset edellytykset eivät täyty?”
C Asia C‑427/20
25. Ennakkoratkaisupyynnön mukaan Flexi Montagetechnik GmbH & Co. KG (jäljempänä Flexi Montagetechnik) on saksalainen yritys, joka toi unioniin koiran talutinten valmistuksessa käytettäviä liipaisinlukkoja.
26. Hauptzollamt Kiel (Kielin päätullitoimipaikka, Saksa) päätteli ulkoisen verotarkastuksen jälkeen, ettei kyseisiä liipaisinlukkoja pidä luokitella yhdistetyn nimikkeistön nimikkeeseen 8308 (tulli 2,7 prosenttia), johon Flexi Montagetechnik oli ne ilmoituksessaan luokitellut, vaan yhdistetyn nimikkeistön nimikkeeseen 7907 kuuluvina tavaroina (tulli 5 prosenttia), ja että niistä kannettavat tuontitullit ovat siten korkeampia kuin ne, jotka Flexi Montagetechnik oli maksanut. Hauptzollamt Kiel teki kaksi päätöstä tuontitullien kantamisesta jälkitullauksin, ja Flexi Montagetechnik maksoi ne maaliskuussa 2014. Tämän jälkeen Flexi Montagetechnik nosti syyskuussa 2014 kanteen kyseisistä päätöksistä.
27. Bundesfinanzhof (liittovaltion ylin verotuomioistuin, Saksa) kumosi nämä kaksi päätöstä 20.6.2017 antamallaan tuomiolla sillä perusteella, että tuontitullien kantaminen jälkitullauksin oli lainvastaista, koska liipaisinlukot olisi pitänyt luokitella yhdistetyn nimikkeistön nimikkeeseen 8308, kuten Flexi Montagetechnik oli tehnyt.
28. Hauptzollamt Kiel palautti lokakuussa 2017 Flexi Montagetechnikille sen maksamat tuontitullit. Se kuitenkin kieltäytyi maksamasta korkoa tuontitulleista niiden maksamispäivän ja palauttamispäivän väliseltä ajalta ja hylkäsi sitten Flexi Montagetechnikin kyseisestä päätöksestä tekemän oikaisuvaatimuksen.
29. Flexi Montagetechnik nosti viimeksi mainitusta päätöksestä kanteen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa. Menettelyn kuluessa Hauptzollamt Kiel maksoi Flexi Montagetechnikille korkoa kanteen nostamisesta tullauspäätöksistä (syyskuu 2014) ja tuontitullien palauttamisen (lokakuu 2017) väliseltä ajanjaksolta. Asianosaiset ovat kuitenkin edelleen eri mieltä siitä, voiko Flexi Montagetechnik myös vaatia koron maksamista ajanjaksolta, joka alkoi lainvastaisesti kannettujen tuontitullien maksamisesta (maaliskuu 2014) ja päättyi kanteen nostamiseen tullauspäätöksistä (syyskuu 2014).
30. Koska Finanzgericht Hamburg oli epävarma siitä, voiko Flexi Montagetechnik vedota koron maksamista koskevaan oikeuteen, joka perustuu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuteen, sen koron osalta, jota se ei voi vaatia kansallisen oikeuden perusteella, se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko kyse unionin oikeuden rikkomisesta, joka on unionin tuomioistuimen kehittämä edellytys unionin oikeuteen perustuvalle oikeudelle saada korkoa, myös silloin, kun jäsenvaltion viranomainen määrää maksettavaksi tullin vastoin oikeudellisesti päteviä unionin oikeuden säännöksiä ja kun jäsenvaltion tuomioistuin toteaa myöhemmin tämän merkitsevän unionin oikeuden rikkomista?”
IV Menettely unionin tuomioistuimessa
31. Unionin tuomioistuimen presidentin 9.10.2020 tekemällä päätöksellä asiat C‑415/20, C‑419/20 ja C‑427/20 yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.
32. Kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle esittivät Gräfendorfer, Reyher, Flexi Montagetechnik, Alankomaiden hallitus ja Euroopan komissio. Samat osapuolet myös vastasivat unionin tuomioistuimen työjärjestyksensä 62 artiklan 1 kohdan mukaisesti niille esittämiin kirjallisiin kysymyksiin.
V Asian tarkastelu
33. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää kysymyksissään ohjeita useista kysymyksistä, jotka koskevat unionin oikeuteen perustuvaa oikeutta saada korkoa, sellaisena kuin se on kehittynyt unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä.
34. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei kyseenalaista sitä, että oikeus saada korkoa syntyy unionin oikeuden nojalla, mutta se on epävarma siitä, syntyykö tällainen oikeus sen käsiteltävinä olevissa erilaisissa tilanteissa, joissa on kyse unionin oikeuden rikkomisesta.
35. Kaikille kolmelle asialle yhteinen ensimmäinen kysymys koskee lähinnä sitä, onko sillä, miten unionin oikeuden rikkominen tapahtui, merkitystä koron maksamista koskevan oikeuden syntymiselle unionin oikeuden nojalla. Lisäksi epäsuorasti herää kysymys, onko sillä merkitystä, että unionin oikeuden rikkomisen totesivat kansalliset tuomioistuimet eikä unionin tuomioistuin.
36. Toinen näille asioille yhteinen kysymys koskee lähinnä sitä, voidaanko unionin oikeuteen perustuvaa oikeutta saada korkoa rajoittaa, ja jos, niin millä edellytyksillä. Asioissa C‑419/20 ja C‑427/20 tulee esille kysymys unionin tullilainsäädännössä säädetyn, koron maksamista koskevan oikeuden rajoituksen sovellettavuudesta, kun taas kaikissa kolmessa asiassa esille tulee kysymys mahdollisuudesta rajoittaa tätä oikeutta kansallisessa oikeudessa.
37. Näihin kysymyksiin vastaamiseksi tarkastelen ensin oikeutta saada korkoa, sellaisena kuin se on kehittynyt unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, joka koskee unionin oikeuden vastaisesti maksettujen määrien palauttamista (A jakso). Tutkin seuraavaksi, onko sen kannalta, että oikeus saada korkoa syntyy unionin oikeuden nojalla, merkitystä sillä, miten unionin oikeutta on rikottu (B.1 jakso), minkä jälkeen tarkastelen, onko sillä merkitystä, ovatko unionin oikeuden rikkomisen todenneet kansalliset tuomioistuimet vai unionin tuomioistuin (B.2 jakso). Lopuksi käsittelen koron maksamista koskevalle oikeudelle asetettujen rajoitusten mahdollisia oikeuttamisperusteita sekä unionin oikeudessa (C.1 jakso) että kansallisessa oikeudessa (C.2 jakso).
38. Tarkasteluni osoittaa, että oikeus saada korkoa on unionin oikeuden yleissääntö, jota sovelletaan kaikissa tilanteissa, kun unionin oikeuden nojalla erääntyvä maksu maksetaan myöhässä, riippumatta siitä, koskeeko tilanne perusteettomasti maksettujen rahamäärien palauttamista vai sellaisten etuuksien maksamista myöhässä, joihin henkilö on oikeutettu unionin oikeuden nojalla. Tällaista yleissääntöä voidaan rajoittaa unionin tai kansallisessa oikeudessa, edellyttäen että rajoitus on oikeutettu hyväksyttävän yleisen edun perusteella ja oikeasuhteinen tähän etuun nähden. Tutkin tässä valossa unionin tullilainsäädännössä käyttöön otettua rajoitusta ja sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädettävää rajoitusta.
A Unionin oikeuden mukainen oikeus saada korkoa
39. Aluksi on huomautettava, että unionin oikeuden mukainen oikeus saada korkoa on kehittynyt yhdessä sen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa, joka koskee oikeutta unionin oikeuden vastaisesti perusteettomasti maksettujen määrien palauttamiseen.
40. Tilanteet, joissa on kannettu erilaisia veroja tai maksuja unionin oikeuden vastaisesti, eivät ole suinkaan uusia. Varhaisessa oikeuskäytännössään unionin tuomioistuin tarkasteli esimerkiksi kasvien terveystarkastuksista perittäviä maksuja,(10) viennistä kannettavia maksuja,(11) tuonnista kannettavia terveystarkastusmaksuja,(12) pekonin valmistukseen tarkoitetuista teurastetuista sioista perittäviä maksuja,(13) banaaneista kannettavia kulutusveroja(14) ja osakeyhtiöiden ja rajavastuuyhtiöiden rekisteröinnistä kannettavia maksuja.(15) Uudemmat tapaukset koskivat yhtiöveroennakon maksamista tytäryhtiön emoyhtiölleen jakamasta voitosta,(16) liikaa kannettua arvonlisäveroa (alv),(17) moottoriajoneuvojen ympäristöveroa(18) ja aiheettomasti maksettua sähköveroa,(19) vain muutama esimerkki mainitakseni.
41. Kun tällaiset maksut tai verot todettiin unionin oikeuden vastaisiksi, ne maksaneet henkilöt vaativat niiden palauttamista. Palauttamisvaatimuksiin liitettiin usein vaatimus koron maksamisesta.
42. Unionin oikeuteen ei kuitenkaan sisälly kirjallisia yleissääntöjä sellaisten henkilöiden oikeuksista tai heidän käytettävissä olevista oikeussuojakeinoista, jotka ovat maksaneet unionin oikeuden vastaisia määriä. Tämä oikeudenala näin ollen kehittyi ja kehittyy edelleen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Esitän seuraavaksi lyhyen yleiskatsauksen siihen, miten ymmärrän tämän oikeuskäytännön.
43. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että oikeus saada takaisin sellaiset määrät, jotka jäsenvaltio on kantanut unionin oikeuden vastaisesti, seuraa niistä oikeuksista, joita yksityisille on annettu unionin oikeussäännöillä, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on näitä oikeussääntöjä tulkinnut, ja täydentää näitä oikeuksia. Jäsenvaltiolla on siten lähtökohtaisesti velvollisuus palauttaa unionin oikeuden vastaisesti kannetut määrät.(20)
44. Tästä oikeuskäytännöstä ilmenee nähdäkseni selvästi, että palautuksen saantia koskeva oikeus on itsessään oikeus, joka syntyy unionin oikeuden nojalla tilanteessa, jossa henkilö on maksanut unionin oikeuden vastaisesti määriä.(21)
45. Lisäksi unionin tuomioistuin on katsonut, että kun jäsenvaltio on kantanut veroja unionin oikeuden vastaisesti, yksityisillä on oikeus saada takaisin sekä aiheettomasti peritty vero että tälle jäsenvaltiolle maksetut tai sen pidättämät rahamäärät, jotka ovat suorassa yhteydessä tähän veroon. Tähän kuuluvat myös menetykset, jotka aiheutuvat siitä, että maksetut rahamäärät eivät olleet käytettävissä.(22)
46. Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut kyseisestä oikeuskäytännöstä ilmenevän, että jäsenvaltioiden velvollisuus palauttaa unionin oikeuden vastaisesti kannettujen verojen määrät korkoineen perustuu unionin oikeuteen.(23)
47. Ymmärrän edellä mainitun oikeuskäytännön siten, että aina kun palautuksen saantia koskeva oikeus syntyy unionin oikeuden nojalla, siihen liittyy oikeus saada korkoa. Tällaista tulkintaa oikeuskäytännöstä tukevat unionin tuomioistuimen julkisasiamiehet(24) ja oikeusoppineet.(25)
48. Kysymys, jota oikeuskäytännössä ei kuitenkaan ole edelleenkään selvästi käsitelty, koskee sitä, onko korkoa maksettava kaikissa tilanteissa, joissa palautuksen saantia koskeva oikeus perustuu unionin oikeuteen, vai onko olemassa tilanteita, joissa unionin oikeudessa annetaan palautuksen saantia koskeva oikeus muttei edellytetä koron maksamista. Ei myöskään ole vielä selvennetty, syntyykö oikeus saada korkoa ainoastaan yhdessä unionin oikeuteen perustuvan palautuksen saantia koskevan oikeuden kanssa vai syntyykö se myös muissa tilanteissa, joissa maksamisvelvollisuus, jota on noudatettu myöhässä, perustuu suoraan unionin oikeuteen (kuten vientituet asiassa C‑415/20).
49. Vastauksen tähän kysymykseen on nähdäkseni löydyttävä myös unionin oikeudesta, eikä se ole riippuvainen kansallisista oikeusjärjestelmistä. Toisin sanoen koron saantia koskevan oikeuden laajuus ei kuulu kansallisen menettelyllisen itsemääräämisoikeuden piiriin. Kyseisellä käsitteellä viitataan jäsenvaltioiden toimivaltaan säännellä kansallisissa oikeusjärjestelmissään aineellisia ja menettelyllisiä kysymyksiä, jotka ovat merkityksellisiä unionin oikeudessa annettujen oikeussuojaan liittyvien oikeuksien (kuten palautuksen saantia koskeva oikeus tai vahingonkorvausoikeus, sellaisina kuin ne perustuvat unionin oikeuteen) käytön kannalta, jos niiden täytäntöönpanon edellyttämiä unionin sääntöjä ei ole annettu. Kysymys, syntyykö oikeus saada korkoa kaikissa vai ainoastaan joissain tilanteissa, joissa palautuksen saantia koskeva oikeus on syntynyt, vai myös muissa tilanteissa, kun maksuvelvollisuus perustuu unionin oikeuteen, koskee tämän oikeuden olemassaoloa eikä sen täytäntöönpanoa ja kuuluu siten kokonaisuudessaan unionin oikeuden alaan. Sitä vastoin kysymys, voidaanko tällaista oikeutta, kun se perustuu unionin oikeuteen, rajoittaa kansallisissa oikeusjärjestelmissä, on toinen kysymys, jota käsittelen erikseen jäljempänä (ks. C.2 jakso).
B Unionin oikeuden rikkominen, joka synnyttää unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisen palautuksen saantia koskevan oikeuden korkoineen
1. Onko sillä, miten unionin oikeutta on rikottu, merkitystä?
50. Yksi nyt käsiteltävissä asioissa esille tuleva kysymys liittyy siihen, onko sillä, miten unionin oikeutta on rikottu, merkitystä perusteettomien maksujen takaisinsaamista korkoineen koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kannalta. Tarkemmin ottaen herää kysymys, onko korkoa maksettava ainoastaan tapauksissa, joissa perusteettomasti kannettujen tai perittyjen määrien oikeusperustana oleva unionin tai kansallinen toimenpide kumotaan tai todetaan pätemättömäksi, kuten Alankomaiden hallitus väittää, vai onko korkoa maksettava minkä tahansa unionin oikeuden rikkomisen osalta, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, Gräfendorfer, Reyher, Flexi Montagetechnik ja komissio katsovat.
51. Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, että yhteistä tapauksille, joissa unionin tuomioistuin katsoi kantajilla olevan oikeus korkoihin unionin oikeuden nojalla, oli se, että palautuksen saantia koskeva oikeus syntyi sen jälkeen, kun unionin tuomioistuin oli todennut maksun oikeusperustan pätemättömäksi.(26)
52. Sitä vastoin nyt käsiteltävissä asioissa unionin oikeuden rikkominen johtui siitä, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset olivat tulkinneet unionin oikeutta tai arvioineet tosiseikkoja virheellisesti soveltaessaan unionin oikeuden oikeudellisesti päteviä sääntöjä. Asiassa C‑415/20 rikkominen koostui sellaisen pätevän unionin lainsäädännön virheellisestä tulkinnasta, jonka perusteella toimivaltaiset kansalliset viranomaiset olivat evänneet vientituet kantajalta ja määränneet lisäksi sille sakkoja. Asiassa C‑419/20 rikkominen koostui siitä, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset olivat arvioineet virheellisesti tosiseikkoja, mikä johti sellaisten polkumyyntitullien määräämiseen, joita ei olisi pitänyt maksaa pätevän unionin oikeuden nojalla, ja asiassa C‑427/20 tuontitullien määrääminen oli seurausta siitä, että tällaiset viranomaiset tulkitsivat virheellisesti pätevää unionin oikeutta.
53. Pitää paikkansa, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemat tapaukset koskivat tilanteita, joissa maksun oikeusperusta todettiin pätemättömäksi. Tuomiossa Zuckerfabrik Jülich(27) oli kyse koron maksamisesta määrille, joita oli maksettu perusteettomasti sokerialan tuotantomaksuina sellaisten unionin asetusten perusteella, jotka unionin tuomioistuin oli todennut pätemättömiksi. Tuomio Irimie(28) koski koron maksamista palautetulle ympäristöverolle, josta säädettiin kansallisessa lainsäädännössä, joka todettiin unionin oikeuden vastaiseksi unionin tuomioistuimen tulkinnan perusteella. Tuomio Wortmann(29) taas koski koron maksamista palautetuille tuontitulleille, jotka kantaja oli maksanut sellaisen unionin asetuksen perusteella, jonka unionin tuomioistuin oli kumonnut osittain.
54. On kuitenkin huomautettava, että ensinnäkin unionin tuomioistuin on ratkaissut asioita, joissa syynä koron maksamiseen ei ollut maksun oikeuperustan pätemättömäksi toteaminen vaan jokin muu unionin oikeuden rikkominen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsi itse yhden tällaisen asian.(30) Toiseksi nähdäkseni on tärkeitä käsitteellisiä syitä, jotka puoltavat vastausta, jonka mukaan oikeus saada korkoa unionin oikeuden nojalla on riippumatta siitä, miten unionin oikeutta rikotaan. Toisin sanoen katson, ettei ole perustetta rajata oikeus saada korkoa koskemaan yksinomaan tilanteita, joissa maksun oikeusperusta todetaan pätemättömäksi. Selittääkseni tätä näkemystä on ensin tarkasteltava sen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön taustalla olevia syitä, jossa annetaan oikeus saada korkoa.
a) Koron saamista koskevan oikeuden tarkoitus
55. Kun henkilö on maksanut unionin oikeuden vastaisen rahamäärän, oikeus saada se takaisin syntyy samalla hetkellä, vaikka unionin tuomioistuin tai kansallinen tuomioistuin vahvistaisikin sen vasta myöhemmin. Tämä ilmenee edellä tämän ratkaisuehdotuksen 43 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä, jossa unionin tuomioistuin selittää, että oikeus saada takaisin sellaiset verot, jotka jäsenvaltio on kantanut unionin oikeuden vastaisesti, seuraa niistä oikeuksista, joita yksityisille on annettu unionin oikeussäännöillä, ja täydentää näitä oikeuksia. Ajankohdan, jona palautuksen saantia koskeva oikeus syntyi, ja ajankohdan, jona palauttaminen tapahtuu, välissä on toisinaan huomattavakin ajanjakso.(31) Koron tarkoituksena on korvata tämä ajan kuluminen.
56. Velvollisuus maksaa korkoa ei edusta toimivaltaisille kansallisille viranomaisille unionin oikeuden rikkomisesta määrättävää rangaistusta tai seuraamusta, vaan sillä pyritään pikemminkin varmistamaan, että yksityiset saavat riittävän korvauksen menetyksistä, joita niille on aiheutunut siitä, etteivät unionin oikeuden vastaisesti kannetut määrät olleet käytettävissä. Toisin sanoen oikeus saada korkoa perustuu ajatukseen siitä, että yksityisille myönnetään restitutio in integrum, koska niiden on mahdotonta käyttää näitä määriä tiettynä ajanjaksona.(32)
57. Koska oikeus saada korkoa on pelkästään keino korvata rahanarvon aleneminen ajan saatossa, se ei ole riippuvainen siitä, uskoivatko toimivaltaiset kansalliset viranomaiset toimivansa unionin oikeuden mukaisesti, jota tulkittiin vasta myöhemmin toisin kuin nämä viranomaiset pitivät tuolloin unionin oikeuden oikeana soveltamisena. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tässä yhteydessä esille tuoma huoli siitä, että nämä viranomaiset eivät kenties olisi velvollisia maksamaan korkoa, koska ne ovat kantaneet maksut ja verot vilpittömässä mielessä, on siten merkityksetön koron saamista koskevan oikeuden syntymisen kannalta.
58. Oikeus saada korkoa ei ole sama kuin oikeus vahingonkorvaukseen. Palauttamiseen liittyvissä asioissa oikeus saada korkoa syntyy unionin oikeuden vastaisten rahamäärien maksamisen seurauksena eikä ole riippuvainen toimivaltaisten kansallisten viranomaisten, jotka rikkoivat unionin oikeutta, vastuun toteamisesta. Näin ollen on merkityksetöntä, miksi toimivaltaiset kansalliset viranomaiset perivät rahamääriä unionin oikeuden vastaisesti. Samaan tapaan kuin se, miten palautuksen saantia koskeva oikeus unionissa käytettävissä olevana oikeussuojakeinona syntyy ainoastaan sen objektiivisen tosiseikan seurauksena, ettei velvollisuutta maksaa näitä määriä ollut, oikeus saada korkoa syntyy ajan kulumisen seurauksena.
59. Tapauksissa, joissa syntyy palautuksen saantia koskeva oikeus, korko kattaa ajanjakson, jona rahamäärien oli tarkoitus olla henkilön käytettävissä mutta jona näin ei kuitenkaan ollut, eikä tässä yhteydessä ole tarpeen tarkastella syitä siihen, miksi toimivaltaiset kansalliset viranomaiset rikkoivat unionin oikeutta. Rikkominen itsessään riittää. Korko pelkästään korvaa ajan kulumisen, ja on siten erotettava kysymyksestä, joka koskee mahdollista unionin oikeuden rikkomiseen syyttömäksi toteamista.
60. Oikeuskäytäntö tukee tällaista taloudellista oikeuttamisperustetta oikeudelle saada korkoa. Unionin tuomioistuin on ensinnäkin viitannut palautuksen saantia koskevan oikeuden taloudellisiin perusteisiin. Se katsoi, että ”oikeudella perusteettoman veron palauttamiseen pyritään korjaamaan vaikutuksia, joita veron unionin oikeuden vastaisuudesta aiheutuu, poistamalla se taloudellinen rasitus, joka verosta on perusteetta aiheutunut sille toimijalle, joka on lopulta tosiasiallisesti vastannut tästä verosta”.(33) Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 45 kohdassa mainittiin, useissa viimeaikaisissa tapauksissa unionin tuomioistuin on lisäksi selittänyt, että unionin oikeudessa edellytetään perusteettomasti kannettujen rahamäärien palauttamista korkoineen, koska korko kattaa ”menetykset, jotka aiheutuvat siitä, että rahamäärät eivät olleet käytettävissä”.(34)
61. Näin ollen koron maksaminen on välttämätöntä, jotta taataan jälleen unionin oikeuden noudattaminen, luomalla tilanne, joka on mahdollisimman lähellä sitä, joka olisi vallinnut, ellei unionin oikeutta olisi rikottu. Sillä pyritään siten palauttamaan unionin oikeuden tehokkuus.
62. Vaihtoehtoinen selitys, tai mahdollinen lisäselitys, koron maksamiselle, sellaisena kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, Gräfendorfer ja Flexi Montagetechnik ovat siihen vedonneet, on perusteettoman edun käsite.(35)
63. Julkisasiamies Sharpston tukeutui tähän käsitteeseen ratkaisuehdotuksessaan Zuckerfabrik Jülich ym.,(36) jossa kyseessä ollut tapaus koski myös kansallisilta viranomaisilta vaadittua määrien palauttamista mutta jossa nämä määrät oli peritty unionin talousarvioon pätemättömäksi todetun unionin oikeusperustan perusteella.
64. Unionin tuomioistuin lisäksi vedonnut perusteettomaan etuun 16.12.2008 antamassaan tuomiossa Masdar (UK) v. komissio(37) ja 9.7.2020 antamassaan tuomiossa Tšekin tasavalta v. komissio(38) oikeuttamisperusteena mahdollisuudelle nostaa kanne, jossa vaaditaan palautusta unionilta SEUT 268 artiklan ja SEUT 340 artiklan toisen kohdan perusteella. Unionin tuomioistuin korosti, että henkilöllä, joka on menettänyt edun, joka lisää toisen (kyseisessä tapauksessa unionin) varallisuutta ilman, että tälle edun saamiselle on mitään oikeudellista perustetta, on lähtökohtaisesti oikeus saada takaisin tämän menetetyn edun määrä edun saaneelta henkilöltä. Unionin tuomioistuimen mukaan kanteessa, jossa vaaditaan määrien palauttamista unionin talousarviosta, edellytetään näyttöä siitä, että vastaaja on saanut edun ilman pätevää oikeudellista perustetta, sekä näyttöä siitä, että kantaja on kärsinyt kyseisen edun saantiin liittyvän menetyksen.
65. Jos perusteettoman edun käsite voi olla asianmukainen oikeuttamisperuste kanteelle, jossa jäsenvaltio vaatii sellaisten määrien palauttamista, jotka se on maksanut perusteettomasti unionin talousarvioon, tähän käsitteeseen vetoaminen ei mielestäni ole tarpeen koron maksamisen oikeuttamiseksi nyt käsiteltävissä asioissa kyseessä olevien kaltaisissa tilanteissa. Se voi jopa muodostaa esteen koron maksamiselle. Sen vuoksi, miten hallinto on EU:ssa järjestetty, kansalliset viranomaiset keräävät usein erilaisia määriä unionin talousarvioon. Tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti henkilön, joka maksoi perusteettomasti kannettuja määriä, olisi esitettävä näyttöä siitä, että nämä määrät kantaneet kansalliset viranomaiset ovat saaneet edun. Jos kyseiset määrät siirrettiin unionin talousarvioon, voi olla mahdotonta esittää näyttöä kansallisten viranomaisten saamasta edusta.
66. Sen sijaan, että oikeus saada korkoa perustuisi perusteettoman edun logiikkaan, siinä keskitytään tällaisen suhteen toiseen puoleen – perusteettomaan menetykseen. Sillä pyritään varmistamaan unionin oikeuden tehokkuus palauttamalla henkilö, jolle on aiheutunut unionin oikeuden vastaisesti menetys, tilanteeseen, jossa hän olisi ollut, ellei rikkomista olisi tapahtunut. Merkityksellistä on näin ollen kantajalle aiheutunut menetys eikä kansallisten viranomaisten saama etu. Näytön esittäminen edun saamisesta ei ole tarpeen, jotta oikeus saada korkoa unionin oikeuden nojalla syntyy.(39)
67. Taloudelliset perusteet, jotka unionin tuomioistuin on esittänyt koron saantia koskevan oikeuden olemassaololle, tukevat nähdäkseni päätelmää, jonka mukaan unionin oikeudessa tämä oikeus syntyy aina, kun henkilölle aiheutuu unionin oikeuden vastaisesti menetys, eikä tässä yhteydessä ole tarpeen pohtia, toimiko rikkomiseen syyllistynyt bona fide vai ei ja saiko se etua.
b) Onko nyt käsiteltävissä asioissa oikeus saada korkoa?
68. Jos katsotaan, että unionin oikeudessa annetaan oikeus saada korkoa sen tehokkuuden palauttamiseksi kattamalla rahanarvon aleneminen ajanjaksona, jona raha ei ollut unionin oikeuden vastaisesti henkilön käytettävissä, unionin oikeuden rikkomista koskevien erilaisten tilanteiden erottamiselle ei ole mitään perustetta.
69. Korkoa on maksettava riippumatta siitä, oliko rikkomisessa kyse pätemättömästä unionin tai kansallisesta oikeusperustasta maksamiselle, unionin oikeuden tai sen täytäntöönpanevan kansallisen oikeuden virheellisestä tulkinnasta, rahamäärien kantamiseen unionin oikeuden vastaisesti johtaneesta tosiseikkojen virheellisestä arvioinnista vai jostain muusta.
70. Oikeuskäytännöstä voidaan mielestäni päätellä, että oikeus saada korkoa syntyy kaikissa tilanteissa, joissa unionin oikeuden nojalla on maksettava rahamäärä, jotta korvataan ajan kuluminen maksun saamista koskevan oikeuden syntymishetkestä maksun suorittamiseen saakka.(40) Oikeus saada korkoa syntyy sen seurauksena, että on rikottu unionin oikeussääntöä, jossa annetaan oikeus maksamiseen tai maksamatta jättämiseen, siitä ajankohdasta alkaen, jona kyseistä oikeutta loukattiin, ja sen tarkoituksena on palauttaa unionin oikeuden tehokkuus.
71. Näin ollen tilanteissa, joissa palautuksen saantia koskeva oikeus syntyi, koska unionin oikeuden vastainen maksun oikeusperusta todettiin pätemättömäksi, koron maksaminen on tarpeen tilanteen palauttamiseksi sellaiseksi, jollainen se olisi, jollei kumottua toimea olisi toteutettu lainkaan.(41)
72. Samaan tapaan koron maksaminen on tarpeen samankaltaisista syistä tilanteissa, joissa palauttamista vaaditaan tosiseikkojen virheellisen arvioinnin tai lainsäädännön virheellisen tulkinnan seurauksena. Asiassa C‑415/20 kantaja ei olisi ollut velvollinen maksamaan taloudellisia seuraamuksia, jos toimivaltaiset kansalliset viranomaiset olisivat tulkinneet oikein unionin oikeutta. Tilanteen palauttamiseksi sellaiseksi, jollainen se olisi, jos unionin oikeutta ei olisi rikottu, ei riitä pelkästään näiden rahamääräisten seuraamusten palauttaminen, vaan lisäksi on maksettava myös korkoa ajan kulumisen korvaamiseksi. Vain tällä tavalla voidaan palauttaa unionin oikeuden tehokkuus.
73. Tätä päättelyä voidaan soveltaa myös asioissa C‑419/20 ja C‑427/20. Unionin oikeuden tehokkuus voidaan taata vain, jos kantajat ”palautetaan” tilanteeseen, jossa tosiseikkojen virheellisestä arvioinnista tai unionin oikeuden virheellisestä tulkinnasta seurannutta unionin oikeuden rikkomista ei ole tapahtunut. Tämä edellyttää sen rahamäärän, joka ei ollut kantajilen käytettävissä unionin oikeuden rikkomisen takia, arvonmenetyksen korvaamista.
74. Tämä lähestymistapa vahvistetaan viimeaikaisessa oikeuskäytännössä, jossa unionin tuomioistuin on katsonut, että korkoa on maksettava myös tilanteissa, joissa kantajien palautuksen saantia koskeva oikeus ei seurannut maksun oikeusperustan pätemättömäksi toteamisesta vaan lainsäädännön tai perusteettomaan maksuun johtaneiden tosiseikkojen virheellisestä tulkinnasta. Tuomiossa Littlewoods Retail(42) kantaja maksoi liikaa arvonlisäveroa asiaa koskevan unionin ja kansallisen lainsäädännön virheellisen tulkinnan vuoksi. Tuomiossa Hauptzollamt B(43) palauttaminen oli seurausta väärin lasketuista sähköveroista. Molemmissa tapauksissa unionin tuomioistuin katsoi, että kantajilla oli oikeus saada korkoa unionin oikeuden nojalla.
75. Asiassa C‑415/20 kyseessä oleva tilanne, jossa kantajalle ei maksettu tietyltä ajanjaksolta vientitukia, joihin se oli oikeutettu unionin oikeuden nojalla, eroaa palauttamista koskevista tapauksista. Kyseisissä tapauksissa oikeus saada korkoa syntyi sen seurauksena, että loukattiin oikeutta olla maksamatta, kun taas asiassa C‑415/20 oikeutta saada korkoa vaadittiin maksun saamista koskevan oikeuden yhteydessä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kyseisessä asiassa esittämässä toisessa kysymyksessä tiedustellaan siten lähinnä, syntyykö oikeus saada korkoa ainoastaan yhdessä palautuksen saantia koskevan oikeuden kanssa vai syntyykö se myös tilanteessa, jossa henkilön suoraan unionin oikeuteen perustuvaa oikeutta maksuun on loukattu.
76. Jos, kuten esitän, unionin oikeuteen perustuvan oikeuden saada korkoa oikeuttaa tarve palauttaa unionin oikeuden tehokkuus korvaamalla sen ajan kuluminen, jona yksityisellä unionin oikeuden vastaisesti ei ollut käytettävissään tiettyä rahasummaa, oikeus saada korkoa syntyy myös, kun rikkominen koostuu sellaisen maksun epäämisestä, johon henkilöllä oli oikeus unionin oikeuden nojalla. Asiassa C‑415/20 kyseessä olevassa tilanteessa korkoa on maksettava siitä hetkestä alkaen, jona oikeus vientitukiin syntyi, siihen hetkeen saakka, jona tällaiset vientituet maksettiin.
77. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön olisi siten nähdäkseni ymmärrettävä sisältävän pääsääntönä oikeuden saada korkoa kaikissa tilanteissa, joissa rahamäärät, jotka unionin oikeuden perusteella on maksettava, maksetaan myöhässä unionin oikeuden vastaisesti.
78. Katson näin ollen, että koron saantia koskevaa oikeutta koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä sovelletaan toimivaltaisten viranomaisten unionin oikeuden vastaisesti virheellisesti epäämiin vientitukiin ja virheellisesti määräämiin taloudellisiin seuraamuksiin, kuten asiassa C‑415/20. Sitä sovelletaan myös sellaisten polkumyyntitullien palauttamiseen, jotka on kannettu virheellisesti määritettyjen tosiseikkojen perusteella, kuten asiassa C‑419/20, ja unionin oikeuden virheellisen tulkinnan perusteella väärin kannettujen tuontitullien palauttamiseen, kuten asiassa C‑427/20. Kaikissa näissä tilanteissa koron maksamisen tarkoitus on sama – korvata rahanarvon menetys, joka aiheutui ajan kulumisesta siitä hetkestä, jona oikeus kyseessä oleviin rahamääriin syntyi, siihen hetkeen saakka, kun ne maksettiin.
79. Jos unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön tulkitaan koskevan ainoastaan tilanteita, joissa unionin tuomioistuin kumoaa unionin tai kansallisen toimenpiteen tai toteaa sen pätemättömäksi, heikennettäisiin oikeuskäytännön tarkoitusta varmistaa, että rikottiinpa unionin oikeutta miten tahansa, yksityisillä on oikeus saada korkoa unionin oikeuden tehokkuuden palauttamiseksi.
2. On sillä merkitystä, toteavatko unionin oikeuden rikkomisen kansalliset tuomioistuimet vai unionin tuomioistuin?
80. Tähän liittyen, kun tarkastellaan unionin oikeuden rikkomisen käsitteen tulkintaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, joka koskee perusteettomasti kannettujen verojen ja maksujen takaisinsaamista, nyt käsiteltävissä asioissa herää välillisesti myös kysymys, onko sillä merkitystä, toteavatko unionin oikeuden rikkomisen kansalliset tuomioistuimet vai unionin tuomioistuin.
81. Tähän kysymykseen on mielestäni vastattava kieltävästi.
82. Kuten unionin tuomioistuin on todennut, SEU 19 artiklassa kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen tehtäväksi annetaan taata unionin oikeuden täysi soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa ja yksityisillä unionin oikeuden nojalla oleva oikeussuoja.(44) Kansalliset tuomioistuimet toteuttavat täten yhteistyössä unionin tuomioistuimen kanssa niille yhteisesti annettua tehtävää turvata se, että perussopimusten tulkinnassa ja soveltamisessa noudatetaan lakia.(45)
83. Unionin tuomioistuin on lisäksi painottanut, että SEUT 267 artiklassa määrätyssä järjestelmässä perustetaan unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välille suora yhteistyö, jossa viimeksi mainitut osallistuvat kiinteästi unionin oikeuden asianmukaiseen soveltamiseen ja yhtenäiseen tulkintaan sekä unionin oikeusjärjestyksessä yksityisille annettujen oikeuksien suojaamiseen. Kansallisille tuomioistuimille ja unionin tuomioistuimelle annetut tehtävät ovat näin ollen olennaisia perussopimuksilla luodun oikeuden luonteen säilyttämisessä.(46)
84. Tästä seuraa, että kansallisilla tuomioistuimilla on unionin tuomioistuimen ohella erittäin tärkeä tehtävä toimia unionin oikeusjärjestyksen ”yleisinä” tuomioistuimina.(47) Näin ollen, jos kansallinen tuomioistuin toteaa unionin oikeutta rikotun, tällä on sama arvo kuin jos unionin tuomioistuin toteaisi unionin oikeutta rikotun, kun kyse on oikeudesta saada palautetuiksi perusteettomasti kannetut määrät ja vastaavasta yksityisille unionin oikeudessa myönnettävästä korosta.
85. On myös syytä huomauttaa, että tämä lähestymistapa vaikuttaa heijastuvan unionin tuomioistuimen tätä koskevasta oikeuskäytännöstä. Tuomiossa Wortmann(48) unionin tuomioistuin totesi, että jos tullit palautetaan sillä perusteella, että ne kannettiin unionin oikeuden vastaisesti, ”mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava”, jäsenvaltioilla on unionin oikeuden nojalla velvollisuus maksaa vastaavaa korkoa.
86. Katson näin ollen, että kyseessä on unionin oikeuden rikkominen, joka synnyttää oikeuden saada korkoa, riippumatta siitä, toteavatko tämän rikkomisen kansalliset tuomioistuimet vai unionin tuomioistuin.
C Rajoitukset, joita oikeudelle saada korkoa voidaan asettaa unionin oikeudessa ja kansallisessa oikeudessa
87. Kaikissa kolmessa asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että kantajilla on oikeus saada korkoa koko ajanjaksolta, jona rahamäärät evättiin niiltä unionin oikeuden vastaisesti, vain, jos oikeus saada korkoa on olemassa unionin oikeuden nojalla. Tämän ratkaisuehdotuksen edellisissä jaksoissa esitin näkemykseni siitä, että unionin oikeudessa todellakin annetaan kantajille oikeus saada korkoa.
88. Ennakkoratkaisupyynnöistä kuitenkin ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ainakin asioissa C‑419/20 ja C‑427/20 kantajilla oli kansallisen oikeuden nojalla oikeus saada korkoa ajanjaksolta, joka alkoi asian vireillepanosta ja päättyi palauttamisajankohtaan, kun taas asiassa C‑415/20 kantajalla ei ole kansallisen oikeuden nojalla oikeutta saada korkoa, koska se ei nostanut tuomioistuimessa kannetta, jossa olisi vaadittu vientitukien maksamista.
89. Tältä osin on nähdäkseni merkityksetöntä, annetaanko kansallisessa oikeudessa kantajille oikeus saada korkoa nyt käsiteltävissä asioissa, koska tämä oikeus syntyi suoraan unionin oikeuden perusteella. Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ratkaisun kannalta merkityksellinen kysymys ei ole se, voidaanko korkoa maksaa unionin oikeuden perusteella ajanjaksolta asian vireillepanoon saakka, vaan pikemminkin se, voidaanko kansallisissa oikeussäännöissä lainmukaisesti rajoittaa unionin oikeuteen perustuvan, koron saantia koskevan käyttöä kyseisen ajanjakson osalta tai asettaa sen edellytykseksi kanteen nostaminen tuomioistuimessa.
90. Samoin herää kysymys, voidaanko kantajilta evätä sellaisen koron maksaminen, johon ne ovat muutoin oikeutettuja unionin oikeuden nojalla unionin tullilainsäädäntöä sovellettaessa.
91. Unionin oikeuteen perustuvia oikeuksia, oikeus saada korkoa mukaan luettuna, voidaan tietyin edellytyksin rajoittaa joko unionin oikeudessa itsessään tai kansallisessa oikeudessa.
92. Yleisesti ottaen, jotta unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien rajoittaminen on hyväksyttävää, kahden edellytyksen on täytettävä: ensinnäkin unionin oikeuteen perustuvaa oikeutta rajoittavan toimenpiteen on oltava perusteltu sellaisen yleisen edun mukaisen tavoitteen perusteella, joka on hyväksyttävä unionin oikeuden nojalla, ja toiseksi kyseisen toimenpiteen on oltava oikeasuhteinen tähän tavoitteeseen nähden.
93. Tässä kehyksessä tarkastelen seuraavaksi nyt käsiteltävien asioiden kannalta merkityksellisiä kahta rajoitustoimenpidettä, joista ensimmäinen perustuu unionin oikeuteen ja toinen kansalliseen oikeuteen.
1. Unionin oikeudessa asetettavat rajoitukset (yhteisön tullikoodeksin 241 artikla ja unionin tullikoodeksin 116 artiklan 6 kohta)
94. Yksi kysymyksistä, johon nyt käsiteltävissä asioissa on vastattava, on se, sovelletaanko yhteisön tullikoodeksin 241 artiklaa ja unionin tullikoodeksin 116 artiklan 6 kohtaa (viittaan näihin tullikoodekseihin yhteisesti tullikoodeksina) ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden olosuhteisiin.
95. Kyseisissä unionin oikeuden säännöksissä rajoitetaan koron maksamista tai suljetaan se pois tiettyjen edellytysten täyttyessä silloin, kun toimivaltaiset kansalliset viranomaiset palauttavat tulleja. Ne ovat siten mahdollisesti merkityksellisiä asiassa C‑427/20 kyseessä olevan tuontitullien palauttamisen ja asiassa C‑419/20 kyseessä olevan polkumyyntitullien palauttamisen kannalta.
96. Alankomaiden hallituksen esittämien väitteiden mukaan tullikoodeksiin sisältyvää sääntöä, jossa suljetaan pois koron maksaminen, sovelletaan asioissa C‑419/20 ja C‑427/20 kyseessä oleviin olosuhteisiin, minkä vuoksi niissä ei makseta korkoa. Gräfendorfer, Reyher, Flexi Montagetechnik ja komissio ovat asiasta eri mieltä. Ne vetoavat tuomioon Wortmann ja väittävät, että tullikoodeksin säännöstä, jossa suljetaan pois koron maksaminen, ei sovelleta näiden asioiden olosuhteisiin.
97. Alankomaiden hallitus perustaa väitteensä siihen, että tullikoodeksin säännös, jossa koron maksaminen suljetaan pois, on yleissääntö. Se viittaa unionin tuomioistuimen tuomiossa Wortmann esittämiin toteamuksiin poikkeuksena tähän sääntöön.
98. Tästä näkemyksestä poiketen katson, ettei kyseessä oleva tullikoodeksin säännös muodosta yleissääntöä vaan pikemminkin poikkeuksen siihen unionin oikeuden yleissääntöön, jonka mukaan korkoa on maksettava tilanteissa, joissa on kyse unionin oikeuden vastaisesti maksettujen määrien palauttamisesta. Juuri siksi, että yleissääntö edellyttää koron maksamista, se oli tarpeen sulkea pois nimenomaisella säännöllä.
99. Rajoituksena yleissääntöön tullikoodeksin säännöksen on oltava perusteltu ja oikeasuhteinen esitettyyn perusteluun nähden. Ilman tällaista perustelua tullikoodeksin säännös, jossa koron maksaminen palauttamisen yhteydessä suljetaan pois, olisi pätemätön.(49)
100. Tuomiossa Wortmann(50) esitettiin perustelut kyseessä olevalle tullikoodeksin säännökselle,(51) mutta samanaikaisesti siinä rajattiin sen soveltaminen koskemaan ainoastaan tietyntyyppisiä tilanteita. Selitän, että tämä oli tarpeen tullikoodeksin säännöksen laillisuuden turvaamiseksi ja että samasta syystä kyseistä säännöstä ei voida soveltaa nyt käsiteltäviin asioihin.
101. Tuomiossa Wortmann unionin tuomioistuin noudatti julkisasiamiehen samassa asiassa esittämiä perusteluja ja katsoi, että yhteisön tullikoodeksin 241 artiklan säätämishistorian arvioinnista ilmenee, että kyseinen säännös koskee ”tilannetta, jossa ilmenee sen jälkeen, kun tulliviranomainen on luovuttanut kyseessä olevat tavarat, että alkuperäistä tuontitullien määrää on pienennettävä ja että toimijan maksamat tuontitullit on palautettava sille kokonaan tai osittain”.(52)
102. Kuten julkisasiamies Campos Sánchez-Bordona selitti, ”joissakin tapauksissa tulliviranomainen ei tarkasta tavaroita ennen niiden luovuttamista, vaan se valvoo tuontisääntöjen noudattamista vasta jälkikäteen. Jos jälkikäteen ilmenee aihetta muuttaa maksuja, käy joko niin, että tuontiyrityksen on maksettava siihen mennessä maksamatta ollut osuus (alkuperäinen riittämätön määrä), tai niin, että tullihallinnon on palautettava liikaa maksettu määrä”.(53) Kummassakin tilanteessa tullikoodeksissa suljetaan pois koron maksaminen.(54)
103. Näin ollen perusteluna yleissäännön, jossa edellytetään koron maksamista, rajoittamiselle tullikoodeksissa on se, että näin mahdollistetaan ripeä tulliselvitys ja tavaroiden nopea luovuttaminen liikkeeseen markkinoilla.(55)
104. Jotta kyseinen säännös on oikeasuhteinen siihen tavoitteeseen nähden, joka sillä pyritään saavuttamaan, säännöksen soveltamisen on rajoituttava tulliselvitystilanteisiin, kuten tämän ratkaisuehdotuksen edeltävissä kohdissa selitettiin. Nämä ovat tilanteita, joissa joko tulliviranomainen tai talouden toimija vaatii tullien mukauttamista pian alkuperäisen tulliselvityksen jälkeen ja molemmat osapuolet hyväksyvät tällaisen mukauttamisen. Jos ne eivät kuitenkaan pääse asiasta yksimielisyyteen, tilanne ei kuulu sen tullikoodeksissa säädetyn poikkeuksen piiriin, jossa suljetaan pois koron maksaminen.
105. Tällainen näkemys vahvistetaan tuomiossa Wortmann, jonka mukaan tullikoodeksin säännöstä, jossa suljetaan pois koron maksaminen, ei sovelleta tilanteisiin, joissa tullien palauttaminen seuraa tullien laskennassa tehdyistä virheistä, jotka eivät johtuneet tulliselvityksen kiireellisyydestä. Näin ollen sitä ei sovellettu koron maksamiseen mainitussa asiassa, jossa oli kyse sellaisen unionin asetuksen perusteella määrättyjen polkumyyntitullien palauttamisesta, jonka unionin tuomioistuin oli osittain kumonnut.
106. Alankomaiden hallitus väittää, että tuomiossa Wortmann tullikoodeksin säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle jätettiin ainoastaan tapaukset, joissa palauttaminen tapahtuu sen jälkeen, kun maksun oikeusperusta on todettu pätemättömäksi, kuten kyseisessä tuomiossa tarkastelluissa olosuhteissa.
107. Tällainen tulkinta ei mielestäni olisi kuitenkaan yhdenmukainen tuomiossa Wortmann kyseiselle säännökselle esitettyjen perustelujen kanssa, joiden mukaan sen on tarkoitus mahdollistaa nopea tulliselvitys, mitä julkisasiamies Campos Sánchez-Bordona nimitti ”tavanomaisiksi olosuhteiksi”.(56) Jollei tilanteita, jotka eivät kuulu ”tavanomaisten” tulliselvitystoimenpiteiden piiriin, ei jätetä tullikoodeksin säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle, vaarana on, että säännös todetaan pätemättömäksi, koska se ei ole oikeasuhteinen oikeutettuun tavoitteeseensa nähden. Tällaiset tilanteet eivät ole pelkästään niitä, joissa palauttaminen tapahtuu maksun oikeusperustan pätemättömäksi toteamisen jälkeen.
108. Nyt käsiteltävissä asioissa toimivaltaisten kansallisten viranomaisten virheellistä arviointia ei oikaistu ”tavanomaisissa” nopeissa tulliselvitysmenettelyissä. Tullien mukauttaminen oli pikemminkin seurausta kansallisten tuomioistuinten, jotka totesivat, että tullit oli kannettu unionin oikeuden vastaisesti, antamien tuomioiden täytäntöönpanosta. Tällaiset tilanteet eivät kuulu tullikoodeksissa säädetyn poikkeuksen piiriin,
109. Katson näin ollen, ettei yhteisön tullikoodeksin 241 artiklassa ja unionin tullikoodeksin 116 artiklan 6 kohdassa suljeta pois koron maksamista nyt käsiteltävien asioiden olosuhteissa ja että kyseiset tapaukset kuuluvat unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetun, oikeutta saada korkoa koskevan yleissäännön piiriin.
2. Kansallisessa oikeudessa asetetut rajoitukset (kansallisissa säännöksissä oikeus saada korkoa edellyttää kanteen nostamista tuomioistuimessa ja koron maksaminen rajataan alkamaan kanteen nostamisajankohdasta)
110. Tavanomaisen kehyksen, jossa unionin oikeuteen sisältyviä oikeussuojaa koskevia sääntöjä rajoittavia kansallisia säännöksiä tarkastellaan, muodostaa käsite, jota kutsutaan kansalliseksi menettelylliseksi itsemääräämisoikeudeksi. Tässä ratkaisuehdotuksessa en aio tarkastella kansallisen menettelyllisen itsemääräämisoikeuden käsitteen asianmukaisuutta.(57) Riittää, kun todetaan, että kyseisessä käsitteessä tunnustetaan se, että on jäsenvaltioiden asia säännellä aineellisia ja menettelyllisiä kysymyksiä, jotka ovat merkityksellisiä unionin oikeuteen sisältyvien, oikeussuojaan liittyvien oikeuksien käytön kannalta. Tämä kansallinen menettelyllinen itsemääräämisoikeus on olemassa silloin, kun asiaa koskevia unionin sääntöjä ei ole annettu. Sitä rajoittavat kuitenkin vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteet.(58)
111. Kansalliset säännökset, joilla rajoitetaan unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien tehokkuutta, voivat kuitenkin olla perusteltuja, edellyttäen että niillä pyritään hyväksyttävään tavoitteeseen oikeasuhteisella tavalla.
112. Yhteisöjen tuomioistuin muotoili tämän ”menettelyllisen rule of reason -periaatteen”, kuten oikeustieteilijät(59) sitä nimittivät, 14.12.1995 antamissaan tuomiossa van Schijndel ja van Veen(60) ja tuomiossa Peterbroeck,(61) ja se on vahvistettu myöhemmässä oikeuskäytännössä.(62) Tehokkuusperiaatteesta unionin tuomioistuin on katsonut, että kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysääntö unionin oikeuden soveltamisen käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava siten, että huomioon otetaan tämän säännön merkitys koko menettelyssä, sen kulku sekä sen erityispiirteet eri kansallisissa elimissä. Näin ollen kansalliset säännökset, joilla on jokin hyväksyttävä tavoite, kuten menettelyn moitteeton kulku tai puolustautumisoikeuksien periaatteen tai oikeusvarmuuden periaatteen kunnioittaminen, ovat tehokkuusperiaatteen mukaisia siltä osin kuin niillä varmistetaan tällaisen hyväksyttävän tavoitteen saavuttaminen oikeasuhteisella tavalla. Asianomaisen kansallisen tuomioistuimen on todennettava tämä yksittäistapauksessa.
113. Tämän analyyttisen kehyksen valossa nyt käsiteltävissä asioissa olisi arvioitava kansallisia säännöksiä, joilla rajoitetaan oikeutta saada korkoa.
114. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kaikissa kolmessa asiassa sovellettavissa kansallisissa säännöksissä ajankohta, josta alkaen korkoa on maksettava, on ajankohta, jona kanne toimivaltaisessa kansallisessa tuomioistuimessa nostettiin.
115. Aluksi on huomattava, ettei vaikuta olevan mitään viitteitä, jotka voisivat herättää epäilyjä näiden säännösten yhdenmukaisuudesta vastaavuusperiaatteen kanssa.(63)
116. Kun tarkastellaan tehokkuusperiaatetta, on nähdäkseni kuitenkin vahvoja viitteitä siitä, että kyseessä olevat kansalliset säännökset ovat mainitun periaatteen vastaisia.
117. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön(64) mukaan unionin oikeudessa edellytetään lähtökohtaisesti koron maksamista koko ajanjaksolta, joka alkaa unionin oikeuden vastaisesti määrättyjen tai pidätettyjen määrien maksamisen tai maksamatta jättämisen ajankohdasta ja päättyy niiden palauttamisen tai maksamisen ajankohtaan. Tällä varmistetaan asianmukainen korvaus menetyksestä, joka on aiheutunut siitä, että kyseiset määrät eivät ole olleet käytettävissä.
118. Siten tuomiossa Irimie(65) unionin tuomioistuin totesi, että säännöstö, jonka perusteella korkojen määrää rajoitetaan siten, että ne lasketaan vasta unionin oikeuden vastaisesti kannetun veron palautushakemusta seuraavasta päivästä lähtien, on tehokkuusperiaatteen vastainen. Lisäksi on huomattava, että ratkaisuehdotuksessaan Wortmann(66) julkisasiamies Campos Sánchez-Bordona katsoi, että sama pätee nyt käsiteltävissä asioissa kyseessä olevaan Saksan lainsäädäntöön.
119. Olen samaa mieltä. Kansallisessa säännöstössä, jossa koron maksaminen rajataan alkamaan vasta ajankohdasta, jona asia pannaan vireille tuomioistuimissa, evätään henkilöiltä asianmukainen korvaus koko ajanjaksolta, jona niille on aiheutunut menetyksiä siitä, että perusteettomasti kannetut tai perityt rahamäärät eivät olleen niiden käytettävissä, kuten koron saantia koskevan oikeuden tehokas soveltaminen edellyttää.
120. Kuten Gräfendorfer, Reyher ja Flexi Montagetechnik esittävät, nyt käsiteltävissä asioissa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa perusteettomasti kannettujen määrien maksamisen ja kanteen tuomioistuimessa tapahtuneen nostamisen välinen ajanjakso voi käsittää useita vuosia, kun otetaan huomioon kanteen nostamista tuomioistuimissa edeltävä hallinnollinen muutoksenhakumenettely. Kaikissa kolmessa asiassa sovellettavat kansalliset säännökset eivät siten nähdäkseni ole tehokkuusperiaatteen edellytysten mukaisia.
121. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsi yhden lisätekijän, joka liittyy ainoastaan asiaan C‑415/20 ja koskee koron maksamista myöhässä maksetuille vientituille. Kyseisen tuomioistuimen mukaan vaikuttaa siltä, että asiaa koskevan kansallisen lainsäädännön(67) mukaisesti tilanteissa, joissa etuuksia maksetaan myöhässä, korkoa on maksettava siitä ajankohdasta alkaen, jonka tuomioistuimissa nostetaan kanne, jossa talouden toimija vaatii tällaisten etuuksien maksamista. Jos etuudet kuitenkin maksetaan myöhässä eikä kannetta nosteta eli jos toimivaltaiset kansalliset viranomaiset päättävät maksaa vientituet, talouden toimijalla ei ole oikeutta korkoon. Näin ollen, jos talouden toimija, kuten asiassa C-415/20, teki ainoastaan toimivaltaisille kansallisille viranomaisille oikaisuvaatimuksen ja odotti ennakkotapauksessa annettavaa päätöstä, minkä jälkeen kyseiset viranomaiset maksoivat vientituet korottomina, kyseisellä talouden toimijalla ei ole lainkaan oikeutta saada korkoa.
122. Tällaiset kansalliset säännökset eivät nähdäkseni ole tehokkuusperiaatteen mukaisia. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että oikeus saada korkoa on olemassa unionin oikeuden nojalla ja siten kansallisesta oikeudesta riippumatta. Näin ollen talouden toimijalla, jolle vientituet maksettiin myöhässä, on oikeus saada korkoa. Jos tällaisen oikeuden edellytykseksi asetetaan asian vireillepano tuomioistuimissa, asian C‑415/20 kantajan kaltaisilta henkilöiltä, jotka eivät vaatineet tällaisia tukia tuomioistuimissa, evätään oikeus, joka niillä on unionin oikeuden perusteella.
123. Vaikka kyseessä olevilla kansallisilla säännöksillä, sellaisina kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on niitä kuvannut, heikennetään unionin oikeuteen perustuvan, koron saantia koskevan oikeuden tehokkuutta, tämä ei estä sitä, että tällaiset säännökset voivat olla asian erityisolosuhteista riippuen sallittuja unionin oikeuden nojalla. Tämä on mahdollista vain edellyttäen, että tällaiset säännökset ovat oikeasuhteisia kansallisen oikeusjärjestelmän tärkeisiin etuihin nähden.
124. Nyt käsiteltävissä asioissa unionin tuomioistuimelle ei kuitenkaan ole esitetty tietoja, jotka mahdollistaisivat sen arvioimisen, ovatko kansalliset säännökset, joilla rajoitetaan oikeutta saada korkoa, oikeutettuja. Kansallisista säännöksistä, joiden mukaan oikeus saada korkoa edellyttää kanteen nostamista tuomioistuimissa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsi, että tällaiset säännökset voidaan selittää talouden toimijoille kuuluvalla päätöksentekoautonomialla, nimittäin sillä, että päätöstä odottaa ennakkotapauksessa annettavaa päätöstä sen sijaan, että asia pantaisiin vireille tuomioistuimissa, voitaisiin pitää tällaisen autonomian käyttämisenä, jolla talouden toimija on luopunut oikeudestaan saada korkoa. En näe tällaisilla säännöksillä yleisen edun mukaista tavoitetta. Pikemminkin ja päinvastoin vaikuttaa siltä, että ne lisäävät tarpeettomasti oikeudenkäyntejä. Unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten, jotka molemmat toimivat unionin tuomioistuimina (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 82–84 kohta), välisessä toimivaltajaossa on kuitenkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia arvioida kyseessä olevien kansallisten säännösten perusteltavuutta ja oikeasuhteisuutta.
125. Lisäksi olisi katsottava, että jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen selvityksistä muuta johdu, kyseessä olevat kansalliset säännökset, joilla rajoitetaan koron maksamista palautettaessa määriä, joita toimivaltaiset kansalliset viranomaiset ovat kantaneet unionin oikeuden vastaisesti perusteettomasti, tai niiden maksamista määrille, jotka ne ovat maksaneet myöhässä unionin oikeuden vastaisesti, eivät täytä tehokkuusperiaatteen edellytyksiä.
126. Tällaisesta toteamuksesta seuraa unionin oikeuden nojalla, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi joko tulkita näitä kansallisia säännöksiä tavalla, jolla taataan koron saantia koskevan oikeuden tehokas soveltaminen, tai, mikäli tämä osoittautuu mahdottomaksi, jättää niitä soveltamatta nyt käsiteltävissä asioissa.
VI Ratkaisuehdotus
127. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Finanzgericht Hamburgin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
Asia C‑415/20
1) Unionin oikeudessa säädetty jäsenvaltioiden velvollisuus palauttaa unionin oikeuden vastaisesti kannetut maksut korkoineen koskee myös tapauksia, joissa perusteena palauttamiselle ei ole unionin tuomioistuimen toteama oikeudellisen perustan unionin oikeuden vastaisuus vaan kyseisen tuomioistuimen yhdistetyn nimikkeistön (ala)nimikkeestä esittämä tulkinta.
2) Unionin tuomioistuimen kehittämiä, unionin oikeuteen perustuvaa oikeutta korkoihin koskevia periaatteita voidaan soveltaa myös vientitukien maksamiseen, josta jäsenvaltion viranomainen on kieltäytynyt unionin oikeuden vastaisesti.
Asia C‑419/20
Kyse on unionin oikeuden rikkomisesta, joka on unionin tuomioistuimen kehittämä edellytys unionin oikeuteen perustuvalle oikeudelle saada korkoa, myös silloin, kun toimivaltaiset kansalliset viranomaiset määräävät maksettavaksi tulleja unionin oikeuden nojalla ja kun kansallinen tuomioistuin toteaa myöhemmin, että kyseisten tullien kantamiselle asetetut tosiasialliset edellytykset eivät täyty.
Asia C‑427/20
Kyse on unionin oikeuden rikkomisesta, joka on unionin tuomioistuimen kehittämä edellytys unionin oikeuteen perustuvalle oikeudelle saada korkoa, myös silloin, kun toimivaltaiset kansalliset viranomaiset määräävät maksettavaksi tulleja vastoin oikeudellisesti päteviä unionin oikeuden säännöksiä ja kun kansallinen tuomioistuin toteaa myöhemmin tämän merkitsevän unionin oikeuden rikkomista.
1 Alkuperäinen kieli: englanti.
2 EYVL 1992, L 302, s. 1 (jäljempänä yhteisön tullikoodeksi).
3 EUVL 2008, L 145, s. 1.
4 EUVL 2013, L 269, s. 1 ja oikaisu EUVL 2013, L 287, s. 90 (jäljempänä unionin tullikoodeksi). Sen 287 ja 288 artiklan mukaan unionin tullikoodeksi tuli voimaan 30.10.2013 ja sitä sovelletaan tiettyjä säännöksiä lukuun ottamatta (joihin ei kuulu 116 artikla) 1.5.2016 alkaen.
5 Maataloustuotteiden vientitukijärjestelmän soveltamista koskevista yhteisistä yksityiskohtaisista säännöistä 15.4.1999 annettu komission asetus (EY) N:o 800/1999 (EYVL 1999, L 102, s. 11). Kyseinen asetus kumottiin ja korvattiin maataloustuotteiden vientitukijärjestelmän soveltamista koskevista yhteisistä yksityiskohtaisista säännöistä 7.7.2009 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 612/2009 (EUVL 2009, L 186, s. 1).
6 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee tältä osin Finanzgericht Hamburgin 18.2.2014 antamat tuomiot 4 K 18/12 ja 4 K 264/11.
7 C‑323/10–C‑326/10, EU:C:2011:774. Kyseinen asia koski maataloustuotteiden nimikkeistöstä vientitukia varten 17.12.1987 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 3846/87 (EYVL 1987, L 366, s. 1) liitteessä I olevien alanimikkeiden 0207 12 10 ja 0207 12 90 tulkintaa.
8 C‑365/15, EU:C:2017:19 (jäljempänä tuomio Wortmann).
9 Lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien tiettyjen rauta- ja teräskiinnittimien tuonnissa 26.1.2009 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 91/2009 (EUVL 2009, L 29, s. 1). Kyseinen asetus korvattiin Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien tiettyjen rauta- ja teräskiinnittimien tuonnissa käyttöön otetun lopullisen polkumyyntitullin, sellaisena kuin se on laajennettuna koskemaan Malesiasta lähetettyjen tiettyjen rauta- ja teräskiinnittimien tuontia riippumatta siitä, onko niiden alkuperämaaksi ilmoitettu Malesia, kumoamisesta 26.2.2016 annetulla komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2016/278 (EUVL 2016, L 52, s. 24).
10 Ks. tuomio 16.12.1976, Rewe-Zentralfinanz ja Rewe-Zentral (33/76, EU:C:1976:188).
11 Ks. tuomio 16.12.1976, Comet (45/76, EU:C:1976:191).
12 Ks. tuomio 9.11.1983, San Giorgio (199/82, EU:C:1983:318).
13 Ks. tuomio 26.6.1979, McCarren (177/78, EU:C:1979:164).
14 Ks. tuomio 9.2.1999, Dilexport (C‑343/96, EU:C:1999:59).
15 Ks. tuomio 2.12.1997, Fantask ym. (C‑188/95, EU:C:1997:580).
16 Ks. tuomio 8.3.2001, Metallgesellschaft ym. (C‑397/98 ja C‑410/98, EU:C:2001:134).
17 Ks. tuomio 19.7.2012, Littlewoods Retail Ltd ym. (C‑591/10, EU:C:2012:478).
18 Ks. tuomio 18.4.2013, Irimie (C‑565/11, EU:C:2013:250) ja tuomio 15.10.2014, Nicula (C‑331/13, EU:C:2014:2285).
19 Ks. tuomio 9.9.2021, Hauptzollamt B (Valinnainen verohuojennus) (C‑100/20, EU:C:2021:716).
20 Tämä oikeuskäytäntö alkoi 9.11.1983 annetulla tuomiolla San Giorgio (199/82, EU:C:1983:318, 12 kohta). Se vahvistettiin myöhemmässä oikeuskäytännössä, kuten tuomiossa 8.3.2001, Metallgesellschaft ym. (C‑397/98 ja C‑410/98, EU:C:2001:134, 84 kohta) tai äskettäin tuomiossa 9.9.2021, Hauptzollamt B (Valinnainen verohuojennus) (C‑100/20, EU:C:2021:716, 26 kohta).
21 Voitaisiin jopa väittää, että palautuksen saantia koskeva oikeus oli ensimmäinen unionin oikeuteen perustuva oikeussuojakeino, jonka yhteisöjen tuomioistuin totesi kuuluvan erottamattomasti perussopimuksilla luotuun järjestelmään. Palautuksen saantia koskevaa oikeutta koskeva oikeuskäytäntö edeltää oikeuskäytäntöä, jossa unionin tuomioistuin kehitti muita oikeussuojakeinoja, kuten oikeuden välitoimiin (alkaen tuomiosta 19.6.1990, Factortame ym., C‑213/89, EU:C:1990:257) tai oikeuden vahingonkorvauksiin (alkaen tuomiosta 19.11.1991, Francovich ym., C‑6/90 ja C‑9/90, EU:C:1991:428). Palautuksen saantia koskeva oikeutta ei kuitenkaan heti tunnustettu unionin oikeuteen perustuvaksi oikeussuojakeinoksi, koska useimmissa kansallisissa oikeusjärjestelmissä säädettiin mahdollisuudesta esittää jonkinlainen vaatimus perusteettomasti maksettujen maksujen tai verojen palauttamiseksi. Näin ollen ei ollut heti selvää, että unionin oikeuteen sisältyy palautukselle oma oikeusperusta, joka ei ole riippuvainen kansallisesta oikeudesta. Ks. tältä osin Dougan, M., ”Cutting Your Losses in the Enforcement Deficit: A Community Right to the Recovery of Unlawfully Levied Charges?”, Cambridge Yearbook of European Legal Studies, nide 1, 1998–1999, s. 233 ja Ćapeta, T., Sudovi Europske unije. Nacionalni sudovi kao europski sudovi (EU Courts. National Courts as European Courts), Institut za međunarodne odnose, IMO, Zagreb, 2002, s. 109–.
22 Ks. esim. tuomio 19.7.2012, Littlewoods Retail Ltd ym. (C‑591/10, EU:C:2012:478, 25 kohta) ja tuomio 9.9.2021, Hauptzollamt B (Valinnainen verohuojennus) (C‑100/20, EU:C:2021:716, 27 kohta).
23 Ks. esim. tuomio 19.7.2012, Littlewoods Retail Ltd ym. (C‑591/10, EU:C:2012:478, 26 kohta) ja tuomio 9.9.2021, Hauptzollamt B (Valinnainen verohuojennus) (C‑100/20, EU:C:2021:716, 27 kohta).
24 Ks. tältä osin julkisasiamies Trstenjakin ratkaisuehdotus Littlewoods Retail Ltd ym. (C‑591/10, EU:C:2012:9, 26–30 kohta) ja julkisasiamies Watheletin ratkaisuehdotus Irimie (C‑565/11, EU:C:2012:803, 21–29 kohta).
25 Ks. esim. Gazin, F., ”L’étendue du versement des sommes dues par les États en violation du droit de l’Union européenne: le beurre et l’argent du beurre au service de l’efficacité du droit”, Revue du marché commun et de l’Union européenne, nro 571, 2013, s. 475; Schlote, M., ”The San Giorgio ’cause of action’”, British Tax Review, 2014, s. 103; van de Moosdijk, M., Unjust Enrichment in European Union Law, Kluwer, 2018, erityisesti s. 68–83 ja Episcopo, F., ”The Vicissitudes of Life at the Coalface: Remedies and Procedures for Enforcing Union Law before the National Courts”, teoksessa Craig, P. ja de Búrca, G. (toim.), The Evolution of EU Law, kolmas painos, Oxford University Press, 2021, s. 275, erityisesti s. 290 ja 291.
26 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee tältä osin tuomion 27.9.2012, Zuckerfabrik Jülich ym. (C‑113/10, C‑147/10 ja C‑234/10, EU:C:2012:591); tuomion 18.4.2013, Irimie (C‑565/11, EU:C:2013:250) ja tuomion 18.1.2017, Wortmann (C‑365/15, EU:C:2017:19).
27 Ks. tuomio 27.9.2012, Zuckerfabrik Jülich ym. (C‑113/10, C‑147/10 ja C‑234/10, EU:C:2012:591).
28 Ks. tuomio 18.4.2013, Irimie (C‑565/11, EU:C:2013:250).
29 Ks. tuomio 18.1.2017, Wortmann (C‑365/15, EU:C:2017:19).
30 Ks. tuomio 19.7.2012, Littlewoods Retail Ltd ym. (C‑591/10, EU:C:2012:478).
31 Esimerkiksi asiassa C‑419/20 Reyher totesi, että se maksoi 774 000 euroa vuonna 2013 ja sai tämän summan takaisin vasta 2019.
32 Ks. esim. edellä alaviitteessä 21 mainittu Dougan ja edellä tämän ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 25 mainittu Gazin.
33 Tuomio 20.10.2011, Danfoss ja Sauer-Danfoss (C‑94/10, EU:C:2011:674, 23 kohta).
34 Ks. esim. tuomio 19.7.2012, Littlewoods Retail Ltd ym. (C‑591/10, EU:C:2012:478, 25 kohta) ja tuomio 9.9.2021, Hauptzollamt B (Valinnainen verohuojennus) (C‑100/20, EU:C:2021:716, 27 kohta).
35 Ks. tältä osin edellä alaviitteessä 25 mainittu van de Moosdijk.
36 C‑113/10, C‑147/10 ja C‑234/10, EU:C:2011:701, 125–129 kohta.
37 C‑47/07 P, EU:C:2008:726, erityisesti 44–50 kohta.
38 C‑575/18 P, EU:C:2020:530, erityisesti 81–84 kohta. Ks. myös julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotus Tšekin tasavalta v. komissio (C‑575/18 P, EU:C:2020:205, 120–129 kohta) ja julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus Slovakia v. komissio ja Romania v. komissio (C‑593/15 P, C‑594/15 P ja C‑599/15 P, EU:C:2017:441, 108 kohta).
39 Tältä osin on hyödyllistä mainita oikeuskäytäntö, jossa yhteisöjen tuomioistuimen on sallinut jäsenvaltioiden ottavan huomioon perusteettoman edun käsitteen. Kyseinen oikeuskäytäntö syntyi olosuhteissa, joissa oli kyse kansallisista säännöistä, joilla rajoitettiin oikeutta saada unionin oikeuden vastaisesti maksetut määrät palautettua, jos nämä määrät oli vyörytetty muille talouden toimijoille tai kuluttajille. Ks. esim. tuomio 27.2.1980, Just (68/79, EU:C:1980:57, 26 ja 27 kohta). Tämä oikeuskäytäntö vahvistaa ehdottamani näkemyksen, jonka mukaan tarve estää unionin oikeuden vastaisia menetyksiä oikeuttaa unionin oikeuteen perustuvan oikeuden saada korkoa. Henkilölle, joka vyörytti perusteettomasti kannetut määrät muille, ei aiheutuisi menetyksiä, minkä vuoksi tältä henkilöltä voidaan evätä unionin oikeuteen perustuva oikeus saada määriä palautetuksi korkoineen.
40 Verojen ja maksujen palauttaminen ei ole ainoa tilanne, jossa unionin oikeudessa säädetään koron maksamisesta. Tällaista korkoa on maksettava esimerkiksi myös unionin oikeuden rikkomiseen perustuvien vahingonkorvausvaatimusten yhteydessä. Ks. esim. tuomio 2.8.1993, Marshall (C‑271/91, EU:C:1993:335, 31 kohta).
41 Ks. tältä osin julkisasiamies Campos Sánchez-Bordonan ratkaisuehdotus Wortmann (C‑365/15, EU:C:2016:663, 66 kohta).
42 Ks. tuomio 19.7.2012, Littlewoods Retail Ltd ym. (C‑591/10, EU:C:2012:478).
43 Ks. tuomio 9.9.2021, Hauptzollamt B (Valinnainen verohuojennus) (C‑100/20, EU:C:2021:716).
44 Ks. esim. tuomio 27.2.2018, Associação Sindical dos Juízes Portugueses (C‑64/16, EU:C:2018:117, 32 kohta) ja tuomio 16.11.2021, WB ym. (C‑748/19–C‑754/19, EU:C:2021:931, 59 kohta).
45 Ks. esim. lausunto 1/09 (Sopimus yhdenmukaistetun patenttioikeudenkäyntijärjestelmän perustamisesta), 8.3.2011 (EU:C:2011:123, 69 kohta) ja tuomio 27.2.2018, Associação Sindical dos Juízes Portugueses (C‑64/16, EU:C:2018:117, 33 kohta).
46 Ks. esim. tuomio 25.6.2020, SatCen v. KF (C‑14/19 P, EU:C:2020:492, 61 kohta) ja tuomio 6.10.2021, Consorzio Italian Management ja Catania Multiservizi (C‑561/19, EU:C:2021:799, 31 kohta).
47 Ks. tältä osin lausunto 1/09 (Sopimus yhdistetyn patenttioikeudenkäyntijärjestelmän perustamisesta), 8.3.2011 (EU:C:2011:123, 80 kohta).
48 Ks. tuomio 18.1.2017, Wortmann (C‑365/15, EU:C:2017:19, 38 kohta) (kursivointi tässä).
49 Ratkaisuehdotuksessaan Wortmann (C‑365/15, EU:C:2016:663, 45 kohta) julkisasiamies Campos Sánchez-Bordona esitti yhtenä mahdollisena ratkaisuna kyseisessä asiassa sen, että tullikoodeksin säännös, jossa suljetaan pois koron maksaminen, todetaan pätemättömäksi. Hän ei ehdottanut tätä ratkaisua unionin tuomioistuimelle, koska kyseessä olevalla säännöksellä oli hyväksyttävät perustelut. On syytä huomata, ettei kyseisen säännöksen pätevyyttä ole kyseenalaistettu nyt käsiteltävissä asioissa.
50 Ks. tuomio 18.1.2017, Wortmann (C‑365/15, EU:C:2017:19, erityisesti 24–32 kohta).
51 Komissio puolsi samoja perusteluja sekä asiassa Wortmann että nyt käsiteltävissä asioissa esittämissään huomautuksissa.
52 Tuomio 18.1.2017, Wortmann (C‑365/15, EU:C:2017:19, 27 kohta).
53 Julkisasiamies Campos Sánchez-Bordonan ratkaisuehdotus Wortmann (C‑365/15, EU:C:2016:663, 50 kohta).
54 Tätä symmetriaa, jossa velvollisuus maksaa korkoa suljetaan pois sekä tulliviranomaisten, jos tullien määrää pienennetään, että talouden toimijan osalta, jos tullien määrää korotetaan, korostettiin tärkeänä osatekijänä kyseessä olevan säännöksen perusteltavuuden kannalta. Ks. tuomio 18.1.2017, Wortmann (C‑365/15, EU:C:2017:19, 29–31 kohta) ja julkisasiamies Campos Sánchez-Bordonan ratkaisuehdotus Wortmann (C‑365/15, EU:C:2016:663, 48–52 kohta).
55 En näe mitään syytä, miksi tuomiossa Wortmann, jossa tarkasteltiin yhteisön tullikoodeksin 241 artiklaa, esitetyt näkökohdat eivät pätisi unionin tullikoodeksin 116 artiklan 6 kohtaan. Ks. tältä osin julkisasiamies Campos Sánchez-Bordonan ratkaisuehdotus Wortmann (C‑365/15, EU:C:2016:663, 51 kohta, alaviite 25).
56 Julkisasiamies Campos Sánchez-Bordonan ratkaisuehdotus Wortmann (C‑365/15, EU:C:2016:663, 52 kohta).
57 Ks. tältä osin kuitenkin Kakouris, C.N., ”Do the Member States Possess Judicial Procedural ’Autonomy’?”, Common Market Law Review, nide 34, 1997, s. 1389; Bobek, M., ”Why There is No Principle of ’Procedural Autonomy’ of the Member States’, teoksessa de Witte, B. ja Micklitz, H.‑W. (toim.), The European Court of Justice and the Autonomy of the Member States, Intersentia, 2012, s. 305 ja julkisasiamies Trstenjakin ratkaisuehdotus Littlewoods Retail Ltd ym. (C‑591/10, EU:C:2012:9, 23–25 kohta).
58 Ks. koron maksamisesta esim. tuomio 19.7.2012, Littlewoods Retail Ltd ym. (C‑591/10, EU:C:2012:478, 27 ja 28 kohta) ja tuomio 23.4.2020, Sole-Mizo ja Dalmandi Mezőgazdasági (C‑13/18 ja C‑126/18, EU:C:2020:292, 37 kohta). Kuten unionin tuomioistuin on kyseisissä tuomioissa todennut, koska unioni ei ole antanut korkoja koskevia säännöksiä, kunkin jäsenvaltion tehtävänä on sisäisessä oikeusjärjestyksessään säätää tällaisten korkojen maksamista koskevista edellytyksistä, eivätkä nämä edellytykset saa olla epäedullisempia kuin samankaltaisia kansalliseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia koskevat edellytykset (vastaavuusperiaate) eikä niillä saa tehdä unionin oikeusjärjestyksessä annettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi (tehokkuusperiaate).
59 Ks. tältä osin Prechal, S., ”Community Law in National Courts: The Lessons from Van Schijndel”, Common Market Law Review, nide 35, 1998, s. 681, sivulla 690. Ks. lisäksi esim. Widdershoven, R., ”National Procedural Autonomy and General EU Law Limits”, Review of European Administrative Law, nide 12, 2019, s. 5 ja edellä tämän ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 25 mainittu Episcopo.
60 C‑430/93 ja C‑431/93, EU:C:1995:441.
61 C‑312/93, EU:C:1995:437.
62 Ks. esim. tuomio 19.12.2019, Cargill Deutschland (C‑360/18, EU:C:2019:1124, 51 kohta) ja tuomio 6.10.2021, Consorzio Italian Management ja Catania Multiservizi (C‑561/19, EU:C:2021:799, 63 ja 64 kohta).
63 Toisin kuin Reyher väitti asiassa Case C‑419/20, kyseessä olevissa kansallisissa säännöksissä ei mielestäni kohdella unionin oikeuteen perustuvia vaatimuksia epäedullisemmin kuin kansalliseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia; se, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset väittävät pääasiassa, että unionin tullikoodeksin 116 artiklan 6 kohdassa suljetaan pois koron maksaminen, perustuu siihen, että oikeutta saada korkoa rajoitetaan mahdollisesti unionin oikeudessa eikä kansallisessa oikeudessa.
64 Ks. esim. tuomio 18.4.2013, Irimie (C‑565/11, EU:C:2013:250, 26 ja 28 kohta). Ks. myös tältä osin tuomio 23.4.2020, Sole-Mizo ja Dalmandi Mezőgazdasági (C‑13/18 ja C‑126/18, EU:C:2020:292, 43 kohta).
65 Ks. tuomio 18.4.2013, Irimie (C‑565/11, EU:C:2013:250, 27 ja 29 kohta). Ks. tältä osin myös tuomio 15.10.2014, Nicula (C‑331/13, EU:C:2014:2285, 37 ja 38 kohta).
66 C‑365/15, EU:C:2016:663, 14 ja 69–73 kohta.
67 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee tältä osin AO:n 236 §:n, luettuna yhdessä MOG:n 14 §:n 2 momentin kanssa.