EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 9.3.2023
COM(2023) 131 final
Suositus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
valtuutuksesta aloittaa neuvottelut Euroopan unionin ja Meksikon yhdysvaltojen välisestä sopimuksesta, joka koskee henkilötietojen vaihtoa Euroopan unionin lainvalvontayhteistyöviraston (Europol) ja vakavan rikollisuuden ja terrorismin torjunnasta vastaavien Meksikon yhdysvaltojen toimivaltaisten viranomaisten välillä
PERUSTELUT
1.TARKOITUS
EU:n olisi aloitettava neuvottelut Meksikon yhdysvaltojen kanssa sellaisen sopimuksen tekemiseksi ja allekirjoittamiseksi, jolla mahdollistetaan henkilötietojen vaihto Europolin ja vakavan rikollisuuden ja terrorismin torjunnasta vastaavien Meksikon viranomaisten välillä.
2.SUOSITUKSEN TAUSTA
Globalisoituneessa maailmassa vakava rikollisuus ja terrorismi perustuvat yhä useammin rajat ylittävään toimintaan, jossa hyödynnetään monenlaisia keinoja. Siksi lainvalvontaviranomaisilla olisi oltava käytössään kaikki mahdolliset välineet tehdä yhteistyötä EU:n ulkopuolisten kumppanien kanssa kansalaisten turvallisuuden varmistamiseksi. EU:n turvallisuusunionistrategian mukaisesti Europolilla voi olla keskeinen rooli kolmansien maiden kanssa tehtävän yhteistyön laajentamisessa rikollisuuden ja terrorismin torjuntaan EU:n muiden ulkoisten politiikkojen ja välineiden rinnalla. Huhtikuussa 2021 hyväksytyssä järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa koskevassa EU:n strategiassa korostetaan, että Europolissa on kiireesti kehitettävä vakavaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta koskevaa tiedustelua ja tehostettava tietojenvaihtoa ja tutkintatoimia sellaisten (uusien) kolmansien maiden ja alueiden kanssa, joissa on EU:n jäsenvaltioihin vaikuttavia korkean riskin järjestäytyneen rikollisuuden keskittymiä.
Europolin kannalta yhteistyö kolmansien maiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa on olennaisen tärkeää jäsenvaltioiden tukemiseksi vakavan rikollisuuden ja terrorismin torjunnassa. Tarve vahvistaa yhteistyötä kolmansien maiden kanssa korostuu, kun otetaan huomioon Europolin vuonna 2021 laatima vakavaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta koskeva uhkakuva-arvio. Uhkakuva-arvion tärkeimpiä havaintoja on esimerkiksi se, että Latinalaisen Amerikan rikollisverkostot tekevät jatkuvasti yhteistyötä Euroopan unioniin sijoittautuneiden järjestäytyneiden rikollisryhmien kanssa huumausaineiden kaupassa.
Europol voi, siltä osin kuin se on tarpeen sen tehtävien suorittamiseksi, luoda ja pitää yllä yhteistyösuhteita kansainvälisten kumppanien kanssa sopimalla työskentelytavoista ja hallinnollisista järjestelyistä, jotka kuitenkaan itsessään eivät muodosta oikeusperustaa henkilötietojen vaihdolle. Kansainvälisistä sopimuksista poiketen Europol sopii näistä järjestelyistä, eivätkä ne sido unionia tai sen jäsenvaltioita.
Europolin ja kolmansien maiden välisen henkilötietojen vaihdon oikeudellista kehystä muutettiin 11. toukokuuta 2016 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2016/794. Sen jälkeen, kun kyseinen asetus tuli voimaan 1. toukokuuta 2017, toimivalta tehdä kansainvälisiä sopimuksia Europolin ja kolmansien maiden välillä on siirretty unionille Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 218 artiklan nojalla. Komission ehdotuksesta neuvosto on jo hyväksynyt yhdeksän neuvotteluvaltuutusta kolmansien maiden kanssa käytäviin neuvotteluihin ja valtuutuksen neuvotella Interpolin kanssa kattava sopimus, johon sisältyy myös henkilötietojen vaihto Europolin kanssa. Ensimmäinen sopimus allekirjoitettiin äskettäin Uuden-Seelannin kanssa.
Tämä suositus koskee erityisesti Meksikon kanssa käytäviä neuvotteluja, mutta se olisi nähtävä osana laajempaa pyrkimystä tehostaa lainvalvontayhteistyötä EU:n ja Latinalaisen Amerikan maiden välillä. Niinpä Euroopan komissio suosittelee neuvottelujen aloittamista samanaikaisesti vastaavien kansainvälisten sopimusten tekemiseksi Bolivian, Brasilian, Ecuadorin ja Perun kanssa, jotta voidaan tehostaa terrorismin ja vakavan rikollisuuden torjuntaa.
3.SUOSITUKSEN TAVOITTEET
Latinalaisen Amerikan järjestäytyneet rikollisryhmät ovat vakava uhka EU:n sisäiselle turvallisuudelle, koska niiden toiminta liittyy yhä useampiin unionissa tapahtuviin rikoksiin, erityisesti huumekauppaan. Vuonna 2021 tehdyssä vakavaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta koskevassa EU:n uhkakuva-arviossa (SOCTA) korostettiin, että Latinalaisesta Amerikasta kaupataan EU:hun ennennäkemättömiä määriä laittomia huumausaineita. Tämä kauppaa tuottaa miljardien eurojen voitot, joita käytetään monenlaisten (kansainvälisten ja EU:hun sijoittautuneiden) rikollisjärjestöjen rahoittamiseen ja oikeusvaltioperiaatteen heikentämiseen EU:ssa.
Viimeaikaiset raportit vahvistavat, että kokaiinia on Euroopassa ennätyksellisen paljon ja että se on kuluttajille edullisempaa ja helpommin saatavilla kuin aiemmin. Suurin osa EU:ssa takavarikoidusta kokaiinista kuljetetaan meritse, pääasiassa merikuljetuskonteissa. Kuljetukset EU:hun tapahtuvat suoraan tuotantomaista, myös Meksikon yhdysvalloista, sekä niitä ympäröivistä Latinalaisen Amerikan lähtömaista. Latinalaisessa Amerikassa toimivat rikollisjärjestöt ovat vakiintuneita ja toimivat myös muilla Europolin toimivaltaan kuuluvilla rikollisuuden aloilla, kuten kyberrikollisuudessa, rahanpesussa ja ympäristörikoksissa.
Meksikon kartellit ovat monikansallisia ja monialaisia rikosjärjestöjä. Ne ovat tehostaneet rikollista toimintaansa EU:ssa ja kehittäneet räätälöidyn rikollisen liiketoimintamallin, jossa käytetään laillisia liiketoimintarakenteita muiden rikosten, kuten huumekaupan (myös synteettisten huumausaineiden kaupan), tukemiseen. Europolin ja Yhdysvaltojen huumeviraston (DEA) vuonna 2022 laatimassa yhteisessä analyysiraportissa oletetaan, että kartellit ja EU:hun sijoittautuneet rikollisverkostot ovat tehneet yhteistyötä sekä metamfetamiinin että kokaiinin salakuljettamiseksi Latinalaisesta Amerikasta EU:hun. Tämä uusi rikollisen yhteistyön muoto ulottuu myös tällaisten laittomien aineiden tuotantoon joidenkin EU:n jäsenvaltioiden alueella.
Lisätietoa meksikolaisten osallistumisesta metamfetamiinin tuotantoon ja laittomaan kauppaan Euroopassa voidaan saada tarkastelemalla metamfetamiinin takavarikointeja EU:ssa (luultavimmin aine on näissä tapauksissa ollut matkalla EU:n ulkopuolisille markkinoille). Esimerkiksi vuonna 2019 Espanja ilmoitti takavarikoineensa 1,6 tonnia Meksikosta peräisin ollutta metamfetamiinia ja vuonna 2020 Slovakia ilmoitti 1,5 tonnin takavarikoinnista.
Europol on vuosia 2022–2024 koskevassa ohjelma-asiakirjassaan todennut muun muassa, että huumausaineiden kysyntä on kasvanut ja EU:hun suuntautuvan huumekaupan reitit ovat lisääntyneet, minkä vuoksi on perusteltua tehostaa yhteistyötä Latinalaisen Amerikan maiden kanssa. Koska meksikolaiset rikollisverkostot ovat jo pitkään pystyneet hankkimaan suuria määriä kokaiinia suoraan Latinalaisen Amerikan tuottajilta, Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus (EMCDDA) ja Europol ovat todenneet niiden olevan uhka Euroopalle.
Meksiko osallistuu Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden yhteisön (CELAC) huumeidentorjunnan koordinointi- ja yhteistyöjärjestelmään. Meksiko kuuluu lisäksi Amerikkojen poliisiyhteisöön (Ameripol) ja Latinalaisen Amerikan sisäisen turvallisuuden komiteaan (CLASI), joka perustettiin vuonna 2022 ja jonka toimintaa ohjaa Euroopan ja Latinalaisen Amerikan tukiohjelma kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi (El PAcCTO). Maa on siten sitoutunut edistämään huumausaineiden tuotantoon ja laittomaan kauppaan osallistuvien järjestäytyneiden rikollisryhmien hajottamista. EMCDDA onkin määrittänyt Meksikon keskeiseksi kansainväliseksi kumppaniksi kokaiinin maailmanlaajuisen tarjonnan vähentämisessä.
Operatiivisen yhteistyön lisääminen ja merkityksellisten tietojen jakaminen Europolin ja Meksikon välillä olisi tärkeää vakavien rikosten torjunnassa monilla yhteistä etua koskevilla rikollisuuden aloilla, kuten huumekaupassa ja ympäristörikoksissa. Vakavan rikollisuuden ja terrorismin torjunnasta vastaavat Meksikon lainvalvontaviranomaiset eivät kuitenkaan voi saada Europolilta henkilötietoja, koska unionin lainsäädännössä ei ole tähän pätevää oikeusperustaa. Tämä haittaa osapuolten välisen yhteistyön kehittämistä.
Näistä syistä ja ottaen huomioon EU:n turvallisuusunionistrategiassa, EU:n huumausainestrategiassa 2021–2025 ja EU:n huumeidenvastaisessa toimintasuunnitelmassa 2021–2025 esitetyn EU:n poliittisen strategian komissio katsoo, että Meksiko olisi lisättävä ensisijaiseksi maaksi, jonka kanssa aloitetaan neuvottelut Europolin ja Meksikon toimivaltaisten viranomaisten välisen henkilötietojen vaihdon lyhyellä aikavälillä mahdollistavasta sopimuksesta.
4.OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT
Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirastosta (Europol) annetussa asetuksessa (EU) 2016/794 vahvistetaan Europolin toimintaa säätelevä oikeudellinen kehys, johon kuuluvat erityisesti viraston tavoitteet, tehtävät, toimivaltuudet, tietosuojatakeet ja yhteistyöjärjestelyt ulkoisten kumppanien kanssa.
Tämä suositus on yhdenmukainen Europol-asetuksen säännösten kanssa.
Suosituksen tarkoituksena on saada neuvoston lupa siihen, että komissio voi neuvotella kansainvälisen sopimuksen EU:n puolesta. Oikeusperusta, jonka nojalla neuvosto voi antaa luvan neuvottelujen aloittamiseen, on SEUT-sopimuksen 218 artiklan 3 ja 4 kohta.
SEUT-sopimuksen 218 artiklan mukaisesti komissio valtuutetaan neuvottelemaan EU:n puolesta Meksikon kanssa sopimus henkilötietojen vaihdosta Europolin ja vakavan rikollisuuden ja terrorismin torjunnasta vastaavien Meksikon toimivaltaisten viranomaisten välillä.
Unioni on jo käyttänyt toimivaltaansa tällä alalla ja vahvistanut asiaa koskevat säännöt hyväksymällä Europolin toimintaa sääntelevät säännöt, myös henkilötietojen käsittelyn osalta.
Suositus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
valtuutuksesta aloittaa neuvottelut Euroopan unionin ja Meksikon yhdysvaltojen välisestä sopimuksesta, joka koskee henkilötietojen vaihtoa Euroopan unionin lainvalvontayhteistyöviraston (Europol) ja vakavan rikollisuuden ja terrorismin torjunnasta vastaavien Meksikon yhdysvaltojen toimivaltaisten viranomaisten välillä
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, ja erityisesti sen 218 artiklan 3 ja 4 kohdan,
ottaa huomioon Euroopan komission suosituksen
sekä katsoo seuraavaa:
(1)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/794 annettiin 11 päivänä toukokuuta 2016, ja sitä sovelletaan 1 päivästä toukokuuta 2017. Sitä muutettiin 27 päivänä kesäkuuta 2022 annetulla asetuksella 2022/991.
(2)Asetuksen (EU) 2016/794 säännöksissä ja etenkin niissä, jotka koskevat henkilötietojen siirtoa Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirastosta (Europol) kolmansiin maihin ja kansainvälisiin järjestöihin, säädetään, että Europol voi siirtää henkilötietoja kolmannen maan viranomaiselle sellaisen kansainvälisen sopimuksen perusteella, joka on tehty unionin ja kyseisen kolmannen maan välillä SEUT-sopimuksen 218 artiklan nojalla ja jossa annetaan riittävät yksityisyydensuojaa, perusoikeuksia ja yksilön vapauksia koskevat takeet.
(3)Olisi aloitettava neuvottelut sellaisen sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin ja Meksikon yhdysvaltojen välillä, joka koskee henkilötietojen vaihtoa Euroopan unionin lainvalvontayhteistyöviraston (Europol) ja vakavan rikollisuuden ja terrorismin torjunnasta vastaavien Meksikon yhdysvaltojen toimivaltaisten viranomaisten välillä, jäljempänä ’sopimus’.
(4)Kuten myös asetuksen (EU) 2016/794 johdanto-osan 35 kappaleessa todetaan, komission olisi voitava kuulla Euroopan tietosuojavaltuutettua myös sopimusta koskevien neuvottelujen aikana ja joka tapauksessa ennen sopimuksen tekemistä.
(5)Sopimuksessa olisi kunnioitettava perusoikeuksia ja noudatettava Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja periaatteita, erityisesti perusoikeuskirjan 7 artiklassa tunnustettua oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta, perusoikeuskirjan 8 artiklassa tunnustettua oikeutta henkilötietojen suojaan ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa tunnustettua oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen. Sopimusta olisi sovellettava näiden oikeuksien ja periaatteiden mukaisesti.
(6)Sopimus ei saisi vaikuttaa kansallisen turvallisuuden takaamisesta vastaavien viranomaisten väliseen henkilötietojen siirtämiseen tai muunlaiseen yhteistyöhön eikä rajoittaa sitä,
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Valtuutetaan komissio neuvottelemaan unionin puolesta Euroopan unionin ja Meksikon yhdysvaltojen välinen sopimus henkilötietojen vaihdosta Euroopan unionin lainvalvontayhteistyöviraston (Europol) ja vakavan rikollisuuden ja terrorismin torjunnasta vastaavien Meksikon yhdysvaltojen toimivaltaisten viranomaisten välillä.
Neuvotteluohjeet ovat tämän päätöksen liitteessä.
2 artikla
Neuvottelut käydään asiaankuuluvaa [neuvosto lisää erityiskomitean nimen] kuullen.
3 artikla
Tämä päätös on osoitettu komissiolle.
Tehty Brysselissä
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja