Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (seitsemäs jaosto)
9 päivänä heinäkuuta 2026(*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehty yleissopimus – 3 artikla – Lakiviittaus – 6 artikla – Työsopimus – Lakiviittauksen puuttuessa sovellettavan lain pakottavat säännökset – Kyseisen lain määrittäminen – Työsopimuksen läheisempi liittymä toiseen valtioon – Arviointiperusteet – Läheisempi liittymä, joka aiheutuu työsopimuksen täyttämisessä osapuolten tekemästä sovellettavan lain valinnasta
Asiassa C‑768/24,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Cour de cassation (ylin tuomioistuin, Ranska) on esittänyt 23.10.2024 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 6.11.2024, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Hortis GRC SA
vastaan
JA ja
France Travail Île-de-France, aiemmin Pôle emploi Île-de-France,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (seitsemäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja F. Schalin sekä tuomarit M. Gavalec ja Z. Csehi (esittelevä tuomari),
julkisasiamies: N. Emiliou,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Hortis GRC SA, edustajinaan J.-J. Gatineau ja V. Rebeyrol, avocats,
– JA, edustajinaan I. Goulet ja F. Rocheteau, avocats,
– France Travail Île-de-France, edustajanaan N. Boullez, avocat,
– Ranskan hallitus, asiamiehinään B. Dourthe, F. du Couëdic ja T. Lechevallier,
– Tšekin hallitus, asiamiehinään A. Pagáčová, M. Smolek ja J. Vláčil,
– Euroopan komissio, asiamiehinään J. Hottiaux ja S. Noë,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehdyn, Roomassa 19.6.1980 allekirjoitettavaksi avatun yleissopimuksen (EYVL 1980, L 266, s. 1; jäljempänä Rooman yleissopimus) 6 artiklan 2 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat yhtäältä Sveitsin oikeuden mukaan perustettu osakeyhtiö Hortis GRC SA, jonka kotipaikka on Sveitsissä, ja toisaalta yksi sen työntekijöistä JA sekä France Travail Île-de-France, aiemmin Pôleemploi Île-de-France, ja joka koskee kyseisen yhtiön ja JA:n välisen työsopimuksen päättämistä.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Rooman yleissopimus
3 Rooman yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:
”Sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, josta osapuolet ovat sopineet (lakiviittaus). Lakiviittauksen on oltava nimenomainen tai sen on käytävä riittävän selvästi ilmi sopimusehdoista tai tapaukseen liittyvistä olosuhteista. Osapuolet voivat määrätä valitsemansa lain sovellettavaksi koko sopimukseen tai vain osaan siitä.”
4 Tämän yleissopimuksen 6 artiklan otsikko on ”Työsopimukset”, ja siinä määrätään seuraavaa:
”1. Sen estämättä, mitä 3 artiklassa määrätään, työsopimukseen otettu lakiviittaus ei saa johtaa siihen, että työntekijä menettäisi sen lain pakottavin säännöksin hänelle annetun suojan, jota lakiviittauksen puuttuessa sovellettaisiin tämän artiklan 2 kohdan nojalla.
2. Sen estämättä, mitä 4 artiklassa määrätään, ja sikäli kuin 3 artiklan mukaista lakiviittausta ei ole, työsopimuksiin sovelletaan:
a) sen valtion lakia, jossa työntekijä tavallisesti työskentelee sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi, vaikka hänet on väliaikaisesti lähetetty työhön toiseen valtioon,
tai
b) sen toimipaikan sijaintivaltion lakia, joka on ottanut työntekijän työhön, jos hän ei tavallisesti työskentele ainoastaan yhdessä valtiossa,
jollei kaikista olosuhteista ilmene, että työsopimus liittyy läheisemmin johonkin toiseen valtioon, jolloin sovelletaan kyseisen toisen valtion lakia.”
Rooma I ‑asetus
5 Rooman yleissopimus on korvattu sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17.6.2008 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) (EUVL 2008, L 177, s. 6; jäljempänä Rooma I ‑asetus). Kyseisen asetuksen 28 artiklan mukaan asetusta sovelletaan sopimuksiin, jotka on tehty 17.12.2009 tai sen jälkeen.
6 Rooma I ‑asetuksen 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Työsopimukset”, säädetään seuraavaa:
”1. Työsopimukseen sovelletaan osapuolten 3 artiklan mukaisesti valitsemaa lakia. Tällainen lakiviittaus ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että työntekijä menettäisi hänelle sellaisin säännöksin annetun suojan, joista ei voida sopimuksin poiketa sen lain mukaan, jota lakiviittauksen puuttuessa olisi sovellettu tämän artiklan 2, 3 ja 4 kohdan nojalla.
2) Siltä osin kuin osapuolet eivät ole valinneet työsopimukseen sovellettavaa lakia, sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa, tai jollei näin ole, josta työntekijä tavallisesti tekee työnsä sopimuksen täyttämiseksi. Maan, jossa työ tavallisesti tehdään, ei katsota muuttuvan, vaikka työntekijä työskentelisi tilapäisesti toisessa maassa.
3) Jos sovellettavaa lakia ei voida määrittää 2 kohdan nojalla, sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa sijaitsee liiketoimipaikka, jossa työntekijä otettiin työhön.
4) Jos tapaukseen liittyvistä seikoista kokonaisuutena ilmenee, että sopimus liittyy läheisemmin johonkin toiseen maahan kuin mitä 2 tai 3 kohdassa tarkoitetaan, sovelletaan tämän toisen maan lakia.”
Ranskan oikeus
7 Työkoodeksin L1232-1 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Henkilöön liittyvästä syystä johtuva irtisanominen on perusteltava tässä luvussa vahvistetuin edellytyksin.
Irtisanomisen on perustuttava todelliseen ja painavaan syyhyn.”
8 Työkoodeksin L1232-2 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Työnantaja, joka aikoo irtisanoa työntekijän, kutsuu tämän ennen päätöksen tekemistä irtisanomista edeltävään tapaamiseen.
Kutsu toimitetaan kirjattuna kirjeenä tai henkilökohtaisesti vastaanottotodistusta vastaan. Tässä kirjeessä mainitaan kutsun syy.
Irtisanomista edeltävä tapaaminen voidaan järjestää aikaisintaan viiden työpäivän kuluttua kirjatun kirjeen toimittamisesta tai kutsukirjeen toimittamisesta henkilökohtaisesti.”
9 Mainitun koodeksin L1232-3 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Työnantajan on irtisanomista edeltävän tapaamisen aikana ilmoitettava suunnitellun päätöksen perustelut ja kuultava työntekijän selitykset”.
10 Kyseisen koodeksin L1232-6 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Jos työnantaja päättää irtisanoa työntekijän, sen on ilmoitettava päätöksestään työntekijälle vastaanottotodistuksella varustetulla kirjatulla kirjeellä.
Kirjeessä on mainittava työnantajan esittämät perustelut.
Kirje voidaan lähettää aikaisintaan kahden arkipäivän kuluttua siitä päivästä, jona irtisanomista edeltävä tapaaminen, johon työntekijä on kutsuttu, on ollut määrä järjestää.
– –”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
11 Hortis, jonka toiminta koostuu tietoteknisten palvelujen tarjoamisesta yrityksille, otti palvelukseensa Ranskassa asuvan JA:n johtajaksi 1.9.2007 alkaen.
12 Täyttäessään Hortisin ja JA:n välistä työsopimusta, johon sovellettiin Sveitsin lakia, JA asui ja harjoitti ammatillista toimintaansa Ranskassa. Hänet irtisanottiin 25.1.2012 päivätyllä kirjeellä niiden irtisanomista koskevien muodollisuuksien mukaisesti, joista säädetään Sveitsin oikeudessa, jossa ei säädetä työsopimuksen päättämistä edeltävästä tapaamisesta eikä velvollisuudesta perustella irtisanomiskirjettä.
13 JA riitautti noudatetun menettelyn ja irtisanomisen perusteltavuuden Conseil de prud’hommes de Paris’ssa (Pariisin työoikeudellisten asioiden alioikeus, Ranska), joka todettuaan olevansa toimivaltainen ratkaisemaan oikeusriidan hylkäsi hänen vaatimuksensa 7.6.2016 antamallaan tuomiolla.
14 Cour d’appel de Paris (Pariisin ylioikeus, Ranska), johon JA valitti, totesi 29.1.2020 antamallaan tuomiolla muun muassa, että asiaan oli sovellettava Rooman yleissopimuksen 6 artiklan nojalla vain Ranskan oikeutta ja että irtisanominen tapahtui ilman todellista ja painavaa syytä, ja velvoitti Hortisin maksamaan JA:lle vahingonkorvauksia.
15 Katsoakseen, että pääasiassa kyseessä olevaan työsopimuksen päättämiseen sovelletaan Ranskan lakia, cour d’appel de Paris totesi, ettei irtisanomista edeltävää tapaamista ja irtisanomiskirjeen perusteluvelvollisuutta koskevista tämän lain säännöksistä voitu poiketa sopimuksella, koska työn suorituspaikka oli Ranska. Koska Sveitsin oikeudessa ei säädetä irtisanomista edeltävästä tapaamisesta eikä irtisanomiskirjeen kirjallisista perusteluista, JA:n oli saatava Ranskan lain pakottavien säännösten suoja, joka on irtisanomisen kannalta edullisempi, kun otetaan huomioon niissä säädetyt menettelylliset takeet.
16 Hortis teki tästä ratkaisusta kassaatiovalituksen cour de cassationiin (ylin tuomioistuin, Ranska), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. Hortis väittää tässä yhteydessä, että cour d’appel de Paris jätti virheellisesti tutkimatta, olisiko Sveitsin laki ollut sovellettavissa sellaisen läheisemmän liittymän perusteella, joka pääasiassa kyseessä olevalla työsopimuksella oli Sveitsiin, kun otetaan huomioon muun muassa se, että JA sai Sveitsin frangeina (CFH) maksettua edullista palkkaa, joka maksettiin sveitsiläiselle pankkitilille, että hän kuului Sveitsin sosiaalikassaan, että hän kuului Sveitsissä työskenteleviin työntekijöihin sovellettavan edullisen verojärjestelmän piiriin ja että hänellä oli hallussaan sveitsiläinen sähköpostiosoite ja sveitsiläinen matkapuhelinnumero.
17 Tältä osin Hortis vetoaa cour de cassationin oikeuskäytäntöön, jonka mukaan silloin, kun osapuolet ovat valinneet työsopimukseen sovellettavan lain ja kun asiakysymyksen ratkaisevat tuomarit päättävät jättää soveltamatta sitä, näiden tuomareiden on todettava yhtäältä, että laki, jonka katsotaan tulevan sovellettavaksi, on työsopimuksen täyttämispaikan laki, ja toisaalta, että kyseinen sopimus ei liity läheisemmin johonkin muuhun valtioon kuin siihen, jossa työtä tavallisesti tehdään.
18 JA väittää tämän valituksen yhteydessä puolestaan, että se, että työntekijä tekee tavallisesti työnsä samassa valtiossa, on sellainen erityisen merkittävä liittymää, joka sopimuksella on tähän valtioon, koskeva peruste, joka voidaan sivuuttaa vain, jos on olemassa paljon olennaisempia liittymäperusteita toiseen valtioon. JA:n mukaan cour de cassationin oikeuskäytäntöä, johon Hortis vetoaa, on tulkittava siten, että asiaa käsittelevien tuomioistuinten on tutkittava myös, liittyykö työsopimus läheisemmin johonkin muuhun valtioon kuin Ranskaan, jos työntekijä työskentelee tavallisesti useissa valtioissa.
19 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, sovelletaanko Ranskan lain pakottavia säännöksiä, jotka tarjoavat paremman suojan kuin Sveitsin lain säännökset, kun otetaan huomioon yhtäältä se, että Hortis ja JA ovat nimenomaisesti valinneet Sveitsin lain pääasiassa kyseessä olevaan työsopimukseen sovellettavaksi, ja toisaalta se, että JA työskenteli tavallisesti Ranskassa. Tältä osin se haluaa tietää, onko sen Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosan nojalla tutkittava, onko kyseisellä työsopimuksella läheisempi liittymä Sveitsiin, ja otettava huomioon myös liittymät, jotka johtuvat mainitun sopimuksen täytäntöönpanossa siitä, että osapuolet ovat valinneet sopimukseen sovellettavan lain. Jos näin on, se haluaa tietää, onko sen jätettävä soveltamatta Ranskan lain säännöksiä.
20 Tässä tilanteessa Cour de cassation on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [Rooman yleissopimuksen] 6 artiklan loppuosaa tulkittava siten, että siinä tapauksessa, että osapuolet ovat valinneet työsopimukseen sovellettavan lain, kansallisen tuomioistuimen on kyseisen määräyksen loppuosan nojalla jätettävä soveltamatta sen lain, jota työntekijä vaatii soveltamaan ja jota lakiviittauksen puuttuessa sovellettaisiin tämän artiklan 2 kohdan nojalla, pakottavat säännökset, joilla annetaan parempaa suojaa kuin sopimusautonomian periaatteen mukaisesti valitun lain säännöksillä, jos kaikista olosuhteista ilmenee, että kyseinen sopimus liittyy läheisemmin siihen maahan, jonka lain osapuolet ovat valinneet työsopimukseen sovellettavaksi laiksi?
2) Jos edeltävään kysymykseen vastataan myöntävästi, onko kansallinen tuomioistuin velvollinen ottamaan huomioon läheisemmän liittymän, joka aiheutuu työsopimuksen täyttämisessä osapuolten tekemästä sovellettavan lain valinnasta, vai onko kansallisen tuomioistuimen sivuutettava se sen määrittämiseksi, sovelletaanko toisen maan lain pakottavia säännöksiä, joihin työntekijä vetoaa, Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan nojalla?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
21 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään, onko Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosaa tulkittava siten, että kun osapuolet ovat valinneet työsopimukseen sovellettavan lain, kansallisen tuomioistuimen on annettava etusija tälle laille ja jätettävä soveltamatta sen lain, jota työntekijä vaatii soveltamaan ja jota lakiviittauksen puuttuessa sovellettaisiin tämän 6 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan nojalla, pakottavia säännöksiä, joilla annetaan parempaa suojaa, siinä tapauksessa, että kyseisellä työsopimuksella on kaikki olosuhteet huomioon ottaen läheisempi liittymä valtioon, jonka lain osapuolet ovat valinneet kyseiseen sopimukseen sovellettavaksi laiksi.
22 On huomautettava, että Rooman yleissopimuksen 3 artiklaan sisältyvän pääsäännön mukaan sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, josta osapuolet ovat sopineets.
23 Tämän yleissopimuksen 6 artiklassa määrätään kuitenkin työsopimukseen sovellettavista erityisistä lainvalintasäännöistä, joilla poiketaan tästä pääsäännöstä yhtäältä kyseisen 6 artiklan 1 kohdan yhteydessä rajoittamalla sovellettavan lain valinnan vapautta ja toisaalta mainitun 6 artiklan 2 kohdan yhteydessä vahvistamalla sovellettavan lain määrittämisperusteet lakiviittauksen puuttuessa (tuomio 11.12.2025, Locatrans, C‑485/24, EU:C:2025:955, 34 kohta).
24 Näin ollen Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan se, että sopimuspuolet sopivat sovellettavasta laista yleissopimuksen 3 artiklan mukaisesti, ei saa johtaa siihen, että työntekijä menettäisi sen lain pakottavin säännöksin hänelle annetun suojan, jota lakiviittauksen puuttuessa sovellettaisiin 6 artiklan 2 kohdan nojalla (tuomio 11.12.2025, Locatrans, C‑485/24, EU:C:2025:955, 35 kohta).
25 Kyseisessä 2 kohdassa määrätään työsopimuksen liittymäperusteista, joiden mukaan sopimussuhteeseen sovellettava laki on määritettävä lakiviittauksen puuttuessa. Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa olevasta viittauksesta kyseisen artiklan 2 kohtaan seuraa kuitenkin, että viimeksi mainitussa kohdassa mainitut perusteet ovat merkityksellisiä myös silloin, kun osapuolet ovat valinneet sopimukseen sovellettavan lain. Näiden perusteiden avulla voidaan nimittäin tällaisessakin tapauksessa määrittää, mikä on se laki, jota olisi näiden perusteiden nojalla sovellettava kyseisen lain pakottavien säännösten suojan takaamiseksi työntekijälle mainitun 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Näiden perusteiden soveltaminen voi siis johtaa muun kuin sopimuspuolten valitseman lain soveltamiseen (tuomio 11.12.2025, Locatrans, C‑485/24, EU:C:2025:955, 36 kohta).
26 Tarkemmin sanottuna Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa ja 6 artiklan 2 kohdan ja b alakohdassa määrätyt kaksi työsopimuksen liittymäperustetta ovat ensinnäkin valtio, jossa työntekijä ”tavallisesti työskentelee”, ja toissijaisesti tällaisen paikan puuttuessa ”sen toimipaikan” sijaintipaikka, ”joka on ottanut työntekijän työhön” (tuomio 15.12.2011, Voogsgeerd, C‑384/10, EU:C:2011:842, 26 kohta).
27 Lisäksi on todettava, että Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosan mukaisesti on niin, että silloin, kun kaikista olosuhteista ilmenee, että työsopimus liittyy läheisemmin johonkin muuhun valtioon kuin siihen, joka yksilöidään näissä kahdessa liittymäperusteessa, kansallisen tuomioistuimen on jätettävä soveltamatta kyseisiä liittymäperusteita ja sovellettava tämän muun valtion lakia (ks. tuomio 12.9.2013, Schlecker, C‑64/12, EU:C:2013:551, 36 kohta).
28 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on nimittäin todettu, että kansallinen tuomioistuin voi ottaa huomioon muita työsuhteeseen liittyviä seikkoja silloin, kun havaitaan, että ne seikat, jotka koskevat jompaakumpaa Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa määrätyistä kahdesta liittymäperusteesta, johtavat siihen, että sopimuksen on katsottava liittyvän läheisemmin johonkin muuhun valtioon kuin siihen, joka valittaisiin näitä kahta perustetta soveltamalla (ks. vastaavasti tuomio 12.9.2013, Schlecker, C‑64/12, EU:C:2013:551, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
29 Tällainen tulkinta sopii yhteen työsopimusten lainvalintasääntöjä koskevan sen uuden säännöksen sanamuodon kanssa, joka on otettu käyttöön Rooma I ‑asetuksella, jota ei kuitenkaan voida ajallisesti soveltaa pääasiassa. Mainitun asetuksen 8 artiklan 4 kohdan mukaan on nimittäin niin, että jos tapaukseen liittyvistä seikoista kokonaisuutena ilmenee, että sopimus liittyy läheisemmin johonkin toiseen maahan kuin mitä kyseisen 8 artiklan 2 tai 3 kohdassa tarkoitetaan, sovelletaan tämän toisen maan lakia (tuomio 12.9.2013, Schlecker, C‑64/12, EU:C:2013:551, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
30 On todettava, että vaikka Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 2–4 kohdan sisältö poikkeaa vain vähän Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan sisällöstä, sen rakenne kuvastaa unionin lainsäätäjän tahtoa selventää erillisten kohtien avulla sen päättelyn eri vaiheita, jota kansallisen tuomioistuimen on noudatettava määritellessään sovellettavaa lakia silloin, kun osapuolet eivät ole tehneet lakiviittausta.
31 Nyt käsiteltävässä asiassa ensimmäinen kysymys koskee erityisesti sitä, onko kansallisen tuomioistuimen sovellettava sen valtion lain säännöksiä, johon kyseisellä työsopimuksella on läheisempi liittymä, tilanteessa, jossa tämä laki on myös se, jonka sopimuspuolet ovat valinneet sopimukseen sovellettavaksi laiksi.
32 Tältä osin on yhtäältä huomautettava, että Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosassa olevaa ilmaisua ”[toinen valtio]” on tarkasteltava suhteessa ”valtioon”, joka määritetään jommankumman kyseisen 6 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa määrätyn liittymäperusteen perusteella. Näiden määräysten sanamuodon perusteella ei siis voida sulkea pois sitä, että tämä ”toinen valtio” on se, jonka lain osapuolet ovat valinneet kyseisen yleissopimuksen 3 artiklan mukaisesti.
33 Toisaalta unionin tuomioistuin on katsonut 11.12.2025 annetun tuomion Locatrans (C‑485/24, EU:C:2025:955) 63 kohdassa, että ”on siis ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä määrittää, seuraako kaikista seikoista Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosan mukaisesti, että pääasiassa kyseessä olevalla työsopimuksella on läheisempi liittymä Ranskaan kuin Luxemburgiin, jonka lain osapuolet olivat valinneet kyseiseen sopimukseen sovellettavaksi laiksi”. Tästä seuraa, että unionin tuomioistuin on nimenomaisesti todennut, että kyseisessä määräyksessä voidaan velvoittaa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin asettamaan etusijalle laki, jonka osapuolet ovat valinneet kyseiseen työsopimukseen sovellettavaksi laiksi, kun tällä sopimuksella on läheisempi liittymä valtioon, jonka laki on näin valittu.
34 Unionin tuomioistuin on täsmentänyt myös, että koska Rooman yleissopimuksen 6 artiklan tavoitteena on taata työntekijälle riittävä suoja, kyseisellä 6 artiklalla on varmistettava se, että työsopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, johon sopimuksella on läheisin liittymä. Tämän tulkinnan ei kuitenkaan välttämättä tule johtaa siihen, että kaikissa tapauksissa sovelletaan työntekijän kannalta edullisinta lakia (tuomio 12.9.2013, Schlecker, C‑64/12, EU:C:2013:551, 34 kohta). Toisin sanoen soveltamalla sen valtion lakia, johon sopimuksella on läheisempi liittymä, voidaan varmistaa työntekijän asianmukainen suoja ilman, että tämä laki olisi välttämättä hänelle edullisin.
35 Näin ollen nyt käsiteltävässä asiassa on niin, että jos kaikista olosuhteista ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevalla työsopimuksella on läheisempi liittymä Sveitsiin, jonka lain osapuolet ovat valinneet kyseiseen sopimukseen sovellettavaksi laiksi, kuin Ranskaan, jossa JA työskenteli tavallisesti kyseisen sopimuksen täyttämiseksi, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosan nojalla jätettävä soveltamatta Ranskan lain pakottavia säännöksiä, joilla annetaan parempaa suojaa kuin Sveitsin lain säännöksillä.
36 Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosaa on tulkittava siten, että kun osapuolet ovat valinneet työsopimukseen sovellettavan lain, kansallisen tuomioistuimen on annettava etusija tälle laille ja jätettävä soveltamatta sen lain, jota työntekijä vaatii soveltamaan ja jota lakiviittauksen puuttuessa sovellettaisiin tämän 6 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan nojalla, pakottavia säännöksiä, joilla annetaan parempaa suojaa, siinä tapauksessa, että kyseisellä työsopimuksella on kaikki olosuhteet huomioon ottaen läheisempi liittymä valtioon, jonka lain osapuolet ovat valinneet kyseiseen sopimukseen sovellettavaksi laiksi.
Toinen kysymys
37 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään, onko Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosaa tulkittava siten, että sen määrittämiseksi, sovelletaanko muun kuin kyseisen 6 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetun valtion lain pakottavia säännöksiä, kansallisen tuomioistuimen on otettava huomioon läheisempi liittymä, joka aiheutuu työsopimuksen täyttämisessä osapuolten tekemästä sovellettavan lain valinnasta, vai onko sen sivuutettava tämä liittymä.
38 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kansallisen tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki työsuhteelle ominaiset seikat, kun se arvioi työsopimuksen liittymää muuhun valtioon kuin siihen, jossa kyseinen työntekijä tavallisesti työskentelee, tai sen toimipaikan sijaintipaikkaan, joka on ottanut työntekijän työhön. Tältä osin sen on arvioitava, mikä tai mitkä näistä seikoista ovat sen mukaan merkittävimpiä. Kyseinen tuomioistuin ei voi kuitenkaan automaattisesti päätellä, että Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan a tai b alakohdassa oleva sääntö on sivuutettava jo pelkästään siitä syystä, että muut merkitykselliset seikat viittaavat lukumääränsä vuoksi työskentelypaikasta huolimatta johonkin muuhun valtioon (ks. vastaavasti tuomio 12.9.2013, Schlecker, C‑64/12, EU:C:2013:551, 40 kohta).
39 Lisäksi on todettava, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että olennaisina liittymäperusteina on otettava huomioon etenkin valtio, johon kyseessä oleva työntekijä maksaa ansiotuloihinsa perustuvat verot ja maksut, sekä valtio, jonka sosiaaliturvan ja erilaisten eläke-, sairausvakuutus- ja työkyvyttömyysjärjestelmien piiriin hän kuuluu. Näiden lisäksi kansallisen tuomioistuimen on otettava huomioon myös kaikki tapaukseen liittyvät seikat, kuten palkan ja muiden työsuhteen ehtojen vahvistamiseen liittyvät tekijät, kokonaisuutena (tuomio 12.9.2013, Schlecker, C‑64/12, EU:C:2013:551, 41 kohta).
40 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii erityisesti selvittämään, kuuluvatko seikkoihin, jotka on otettava huomioon määritettäessä valtiota, jolla on läheisempi liittymä työsopimukseen Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosassa tarkoitetulla tavalla, myös seikat, jotka aiheutuvat työsopimuksen täyttämisessä osapuolten tekemästä sovellettavan lain valinnasta.
41 Tähän kysymykseen vastaamiseksi on aluksi todettava, että kyseisestä määräyksestä ilmenee, että arvioitaessa sitä, liittyykö työsopimus läheisemmin johonkin toiseen valtioon, on otettava huomioon ”kaikki olosuhteet”. Kyseisen määräyksen sanamuodon perusteella ei siis voida jättää tämän arvioinnin ulkopuolelle seikkoja, jotka aiheutuvat työsopimuksen täyttämisen yhteydessä siitä laista, jonka osapuolet ovat valinneet sopimukseen sovellettavaksi laiksi.
42 Tämän jälkeen on muistutettava, että koska Rooman yleissopimuksen tavoitteena on kokonaisuudessaan nostaa oikeusvarmuuden astetta vahvistamalla luottamusta työsopimuksen osapuolten oikeussuhteiden vakauteen, mikä edellyttää, että sovellettavan lain määrittämistä koskeva järjestelmä on selvä ja sovellettava laki voidaan ennakoida tietyllä varmuudella, kyseisen yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosassa määrätyn liittymäperusteen soveltamisen on tämän oikeusvarmuuden ja ennakoitavuuden vaatimuksen mukaisesti perustuttava objektiivisiin seikkoihin (ks. vastaavasti tuomio 11.12.2025, Locatrans, C‑485/24, EU:C:2025:955, 61 ja 62 kohta).
43 Näin ollen se, että työsopimuksen osapuolet valitsevat työsopimukseen sovellettavan lain, ei voi sellaisenaan olla peruste, joka voidaan ottaa huomioon ratkaistaessa, liittyykö kyseinen sopimus läheisemmin johonkin muuhun valtioon kuin siihen, jossa asianomainen työntekijä tavallisesti työskentelee, tai siihen, jossa hänet työhön ottanut toimipaikka sijaitsee.
44 Erityisesti Rooman yleissopimuksen 6 artiklan tavoitteesta on lopuksi todettava, että artiklalla pyritään varmistamaan työsuhteessa perinteisesti sosioekonomisesti heikompana pidettävän osapuolen eli työntekijän riittävä suojelu, kun otetaan huomioon tällaiselle suhteelle ominainen alisteisuussuhde (ks. vastaavasti tuomio 15.3.2011, Koelzsch, C‑29/10, EU:C:2011:151, 40 kohta). Kyseisen 6 artiklan tarkoituksena on siis estää se riski, että työnantaja velvoittaa työntekijän soveltamaan sellaisen valtion lakia, jolla ei ole objektiivista yhteyttä heidän välisensä sopimussuhteen todellisuuteen.
45 Sen varmistamiseksi, että sen valtion lailla, joka parhaiten heijastaa työsopimuksen osapuolten sopimussuhteen todellisuutta, säännellään tätä suhdetta, on otettava huomioon kaikki tällaiselle suhteelle ominaiset objektiiviset seikat, mukaan lukien ne, jotka johtuvat siitä, että kyseisen sopimuksen osapuolet ovat valinneet sopimukseen sovellettavan lain.
46 Tällaisen kokonaisarvioinnin yhteydessä kyseessä olevan työsuhteen kullekin osatekijälle annettu painoarvo voi sitä vastoin vaihdella. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on näin ollen punnita kaikkia sille esitettyjä seikkoja niiden tärkeyden ja merkityksellisyyden perusteella ja arvioida, mitkä niistä vaikuttavat merkittävimmiltä, niiden lukumäärästä riippumatta. Tältä osin sen estämiseksi, että työnantaja välineellistää työsopimuksen liittymäperusteet, kansallisen tuomioistuimen on erityisesti tutkittava, aiheutuvatko nämä seikat yhteisestä sopimuksesta vai onko työnantaja velvoittanut työntekijän noudattamaan niitä.
47 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siis määritettävä, seuraako Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosan mukaisesti kaikista olosuhteista, että pääasiassa kyseessä oleva työsopimus liittyy läheisemmin Ranskaan vai Sveitsiin. Tämän tutkinnan yhteydessä kyseisen tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki kyseessä olevalle työsuhteelle ominaiset objektiiviset seikat ja punnittava niitä sen valtion määrittämiseksi, jonka laki parhaiten heijastaa tämän suhteen todellisuutta.
48 Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosaa on tulkittava siten, että sen määrittämiseksi, liittyykö työsopimus läheisemmin johonkin muuhun kuin kyseisen 6 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuun valtioon, kansallisen tuomioistuimen on otettava kokonaisarvioinnissa huomioon kaikki kyseessä olevalle työsuhteelle ominaiset objektiiviset seikat, mukaan lukien ne, jotka aiheutuvat työsopimuksen täyttämisessä osapuolten tekemästä tähän sopimukseen sovellettavan lain valinnasta. Tämän kokonaisarvioinnin yhteydessä on kyseisen tuomioistuimen tehtävänä punnita näitä seikkoja asianmukaisesti.
Oikeudenkäyntikulut
49 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehdyn, Roomassa 19.6.1980 allekirjoitettavaksi avatun yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosaa
on tulkittava siten, että
kun osapuolet ovat valinneet työsopimukseen sovellettavan lain, kansallisen tuomioistuimen on annettava etusija tälle laille ja jätettävä soveltamatta sen lain, jota työntekijä vaatii soveltamaan ja jota lakiviittauksen puuttuessa sovellettaisiin tämän 6 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan nojalla, pakottavia säännöksiä, joilla annetaan parempaa suojaa, siinä tapauksessa, että kyseisellä työsopimuksella on kaikki olosuhteet huomioon ottaen läheisempi liittymä valtioon, jonka lain osapuolet ovat valinneet kyseiseen sopimukseen sovellettavaksi laiksi.
2) Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehdyn, Roomassa 19.6.1980 allekirjoitettavaksi avatun yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan virkkeen loppuosaa
on tulkittava siten, että
sen määrittämiseksi, liittyykö työsopimus läheisemmin johonkin muuhun kuin kyseisen 6 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuun valtioon, kansallisen tuomioistuimen on otettava kokonaisarvioinnissa huomioon kaikki kyseessä olevalle työsuhteelle ominaiset objektiiviset seikat, mukaan lukien ne, jotka aiheutuvat työsopimuksen täyttämisessä osapuolten tekemästä tähän sopimukseen sovellettavan lain valinnasta. Tämän kokonaisarvioinnin yhteydessä on kyseisen tuomioistuimen tehtävänä punnita näitä seikkoja asianmukaisesti.
Allekirjoitukset
* Oikeudenkäyntikieli: ranska.