|
3.12.2005 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 317/23 |
KOMISSION PÄÄTÖS,
tehty 2 päivänä joulukuuta 2005,
yhteisön taloudellisesta tuesta Espanjassa vuoden 2001 lopulla ja vuonna 2002 toteutettujen klassisen sikaruton hävittämistoimenpiteiden kustannuksiin
(tiedoksiannettu numerolla K(2005) 4627)
(Ainoastaan espanjankielinen teksti on todistusvoimainen)
(2005/863/EY)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,
ottaa huomioon tietyistä eläinlääkintäalan kustannuksista 26 päivänä kesäkuuta 1990 tehdyn neuvoston päätöksen 90/424/ETY (1) ja erityisesti sen 3 artiklan 3 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Espanjassa todettiin vuoden 2001 lopulla ja vuonna 2002 klassisen sikaruton tautitapauksia. Taudin puhkeaminen aiheutti vakavan vaaran yhteisön karjalle. |
|
(2) |
Jotta epidemian leviäminen voidaan ehkäistä ja taudin hävittämistä edistää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, yhteisön on päätöksessä 90/424/ETY säädetyin edellytyksin osallistuttava niiden tukikelpoisten kustannusten rahoittamiseen, joita jäsenvaltiolle on aiheutunut taudin torjumiseksi toteutetuista hätätoimenpiteistä. |
|
(3) |
Yhteisön taloudellisesta tuesta klassisen sikaruton hävittämiseksi Espanjasta vuoden 2001 lopulla ja vuonna 2002 3 päivänä heinäkuuta 2003 tehdyn komission päätöksen 2003/494/EY (2) nojalla Espanjalle on myönnetty yhteisön taloudellista tukea vuoden 2001 lopulla ja vuonna 2002 toteutettujen klassisen sikaruton hävittämistoimenpiteiden kustannuksiin. |
|
(4) |
Päätöksen mukaisesti taloudellista tukea varten myönnettiin ensimmäinen 6 000 000 euron ennakko. |
|
(5) |
Saman päätöksen mukaisesti yhteisön taloudellisen tuen loppuosa voidaan maksaa, kun Espanja on esittänyt hakemuksen 1 päivänä elokuuta 2003 ja toimittanut yksityiskohtaiset asiakirjat, joissa vahvistetaan hakemuksessa esitetyt luvut, sekä komission paikan päällä tekemien tarkastusten tulokset. |
|
(6) |
Ottaen huomioon edellä esitetyt seikat nyt on vahvistettava Espanjassa vuoden 2001 lopulla ja vuonna 2002 toteutettujen klassisen sikaruton hävittämistoimenpiteiden kustannuksiin tarkoitetun yhteisön taloudellisen tuen kokonaismäärä. |
|
(7) |
Yhteisön eläinlääkintäsääntöjen noudattamiseen ja yhteisön rahoitustuen saamiseksi tarvittaviin edellytyksiin liittyvien komission tekemien tarkastusten tuloksena kaikkia esitettyjä menoja ei voida hyväksyä tukikelpoisiksi. |
|
(8) |
Komission havainnot ja tukikelpoisten menojen laskentamenetelmä on ilmoitettu Espanjan viranomaisille 14 päivänä syyskuuta 2005 päivätyllä kirjeellä. |
|
(9) |
Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset, |
ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Yhteisön taloudellinen tuki Espanjassa vuoden 2001 lopulla ja vuonna 2002 toteutettujen klassisen sikaruton hävittämistoimenpiteiden kustannuksiin päätöksen 2003/494/EY mukaisesti on yhteensä 6 784 124,44 euroa.
Päätöksen 2003/494/EY mukaisesti ennakkoa on maksettu 6 000 000 euroa, joten Espanjalle maksetaan loppusumma 784 124,44 euroa.
2 artikla
Tämä päätös on osoitettu Espanjan kuningaskunnalle.
Tehty Brysselissä 2 päivänä joulukuuta 2005.
Komission puolesta
Markos KYPRIANOU
Komission jäsen
(1) EYVL L 224, 18.8.1990, s. 19. Päätös sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2003/99/EY (EUVL L 325, 12.12.2003, s. 31).