–

Halmer Rechtsanwaltsgesellschaft UG, SIVE Beratung und Beteiligung GmbH ja M. Daniel Halmer, edustajinaan M. Quecke ja D. Uwer, Rechtsanwälte,

–

Rechtsanwaltskammer München, edustajanaan C. Wolf, Professor,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller, M. Hellmann, A. Sahner ja J. Simon,

–

Espanjan hallitus, asiamiehinään Á. Ballesteros Panizo, M. Morales Puerta ja A. Pérez-Zurita Gutiérrez,

–

Ranskan hallitus, asiamiehinään R. Bénard, B. Fodda ja T. Lechevallier,

–

Kroatian hallitus, asiamiehenään G. Vidović Mesarek,

–

Itävallan hallitus, asiamiehinään A. Posch, J. Schmoll, M. Aufner, A. Kögl ja P. Thalmann,

–

Slovenian hallitus, asiamiehinään V. Klemenc ja T. Mihelič Žitko,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään L. Armati, M. Mataija ja G. von Rintelen,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 49 artiklan ja SEUT 63 artiklan 1 kohdan sekä palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY (EUVL 2006, L 376, s. 36) 15 artiklan 3 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Halmer Rechtsanwaltsgesellschaft UG (jäljempänä HR) ja Rechtsanwaltskammer München (Münchenin asianajajakamari, jäljempänä asianajajakamari) ja jossa on kyseessä viimeksi mainitun päätös peruuttaa HR:lle asianajotoiminnan harjoittamiseen annettu lupa.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Unionin oikeus

3

Direktiivin 2006/123 johdanto-osan 6, 33, 39, 40, 55, 56, 73 ja 101 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

4

Mainitun direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

5

Mainitun direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

6

Saman direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

7

Direktiivin 2006/123 9 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

8

Kyseisen direktiivin 11 artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

9

Mainitun direktiivin 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Arvioitavat vaatimukset”, säädetään seuraavaa:

10

Saman direktiivin 25 artiklan, jonka otsikko on ”Monialatoiminta”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

Saksan oikeus

Aiempi asianajajalaki

11

Asianajajista annetun liittovaltion lain (Bundesrechtsanwaltsordnung), sellaisena kuin se oli voimassa 31.7.2022 saakka ja sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin (jäljempänä aiempi asianajajalaki), 7 §:n mukaan asianajajayhteisön jäseneksi hyväksyminen evättiin, jos oli epäilyjä hakijan kyvystä harjoittaa toimintaansa riippumattomana oikeudenhoidon elimenä.

12

Kyseisen lain 59a §:n 1 ja 2 momentissa säädettiin seuraavaa:

13

Bundesverfassungsgericht (liittovaltion perustuslakituomioistuin, Saksa) katsoi 12.1.2016 antamassaan ratkaisussa, että mainitun lain 59a §:n 1 momentin ensimmäinen virke oli ristiriidassa Saksan perustuslain (Grundgesetz) 12 §:n 1 momentin kanssa siltä osin kuin siinä kiellettiin asianajajia toimimasta yhteistyössä lääkäreiden ja proviisorien kanssa ammattialan siviiliyhtiössä ammattiensa harjoittamista varten.

14

Aiemman asianajajalain 59c §:ssä sallittiin asianajajan ammatin harjoittaminen asianajajayhtiöissä, jotka ovat pääomayhtiöitä.

15

Kyseisen lain 59d §:n mukaan sellaisen asianajajan, joka ei täytä kyseisen lain 59e §:ssä mainittuja vaatimuksia, asianajajayhteisön rekisteriin merkitsemistä koskeva hakemus oli hylättävä.

16

Aiemman asianajajalain 59e §:ssä säädettiin seuraavaa:

17

Asianajajayhtiön johdon riippumattomuuden takaamiseksi aiemman asianajajalain 59f §:ssä säädettiin seuraavaa:

18

Aiemman asianajajalain 59h §:n 3 momentissa säädettiin seuraavaa:

Uusi asianajajalaki

19

Asianajajista annettua liittovaltion lakia muutettiin 1.8.2022 lukien asianajajien ja veroneuvojien itsenäisten ammatinharjoittajien yhtiöiden uudesta sääntelystä sekä oikeudellisten neuvonantajien ammatteja koskevien muiden säännösten muuttamisesta 7.7.2021 annetulla lailla (Gesetz zur Neuregelung des Berufsrechts der anwaltlichen und steuerberatenden Berufsausübungsgesellschaften sowie zur Änderung weiterer Vorschriften im Bereich der rechtsberatenden Berufe; BGBl. 2021 I, p. 2363).

20

Näin muutetun lain (jäljempänä uusi asianajajalaki) 59c §:ssä, jonka otsikko on ”Itsenäisten ammatinharjoittajien yhtiöt muiden ammattien harjoittajien kanssa”, säädetään seuraavaa:

Rikoslaki

21

Rikoslain (Strafgesetzbuch) 203 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan asianajajia sitoo salassapitovelvollisuus niiden seikkojen osalta, jotka he ovat saaneet tietoonsa ammattitoimintansa perusteella. Kyseisen pykälän 3 momentin mukaan he voivat kuitenkin luovuttaa liikesalaisuuksia henkilöille, joiden kanssa he tekevät yhteistyötä ammatillisessa ominaisuudessa tai julkisen palvelussuhteen perusteella, siltä osin kuin se on tarpeen näiden henkilöiden toiminnan kannalta.

Rajavastuuyhtiöistä annettu laki

22

Rajavastuuyhtiöistä annetun lain (Gesetz betreffend die Gesellschaften mit beschränkter Haftung) 37 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

23

Kyseisen lain 46 §:n 5 ja 7 kohdasta ilmenee, että yhtiökokouksen on päätettävä johtajien ja prokuristien nimittämisestä ja erottamisesta. Saman 46 §:n 6 kohdassa säädetään, että osakkaiden on päätettävä johdon seuranta- ja valvontatoimenpiteistä.

24

Rajavastuuyhtiöistä annetun lain 51a §:ssä säädetään seuraavaa:

Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

25

HR on Höhenmoosissa (Saksa) toimiva asianajajayhtiö, jonka yhtiömuoto on elinkeinonharjoittajayhtiö (Unternehmergesellschaft), eli pääomayhtiö, johon sovelletaan rajavastuuyhtiölakia mutta jonka vähimmäispääoma on pienempi kuin tällaisille yhtiöille tavallisesti säädetty 25 000 euron määrä. Sen toimitusjohtaja ja ainoa osakas oli alun perin Daniel Halmer, joka toimi asianajajana.

26

HR, joka perustettiin 30.1.2020 tehdyllä sopimuksella, merkittiin Amtsgericht Traunsteinin (Traunsteinin alioikeus, Saksa) kaupparekisteriin 16.7.2020 ja Münchenin asianajajakamariin 6.8.2020 viimeksi mainitun 28.7.2020 tekemällä päätöksellä.

27

Halmer myi 31.3.2021 tehdyllä luovutussopimuksella HR:n yhtiöosuuksista 51 prosenttia SIVE Beratung und Beteiligung GmbH:lle (jäljempänä SIVE), joka on Itävallan oikeuden mukaan perustettu rajavastuuyhtiö.

28

HR:n yhtiöjärjestystä muutettiin siten, että yhtiöosuuksia voitiin luovuttaa pääomayhtiölle, jota ei ole merkitty asianajajayhteisöön, mutta varattiin HR:n liikkeenjohto ainoastaan asianajajayhteisöön kuuluville asianajajille riippumattomuuden takaamiseksi. Tällä tavoin muutettuun yhtiöjärjestykseen sisältyivät seuraavat kohdat:

29

HR:n yhtiöjärjestyksen muutos ja yhtiöosuuksien luovutus kirjattiin 6.4.2021 Amtsgericht Traunsteinin (Traunsteinin piirioikeus, Saksa) kaupparekisteriin.

30

HR ilmoitti 9.4.2021 ja 9.5.2021 päivätyillä kirjeillä Münchenin asianajajakamarille yhtiöjärjestyksensä muuttamisesta ja siitä, että 51 sen 100 yhtiöosuudesta oli luovutettu SIVElle.

31

Münchenin asianajajakamari ilmoitti 19.5.2021 päivätyllä kirjeellä HR:lle, että yhtiöosuuksien siirtäminen SIVElle oli kiellettyä aiemman asianajajalain 59a ja 59e §:n nojalla ja että näin ollen HR poistettaisiin asianajajayhteisön rekisteristä, mikäli yhtiöosuuksien siirtäminen toteutettaisiin.

32

HR ilmoitti Münchenin asianajajakamarille 26.5.2021 päivätyllä kirjeellä aikovansa yhä toteuttaa yhtiöosuuksien siirron.

33

Münchenin asianajajakamari peruutti HR:ltä asianajotoiminnan harjoittamiseen annetun luvan 9.11.2021 tekemällään päätöksellä, joka annettiin kyseiselle yhtiölle tiedoksi 11.11.2021, aiemman asianajajalain 59e §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen ja 59h §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen nojalla, lähinnä sillä perusteella, että ainoastaan asianajajat ja kyseisen lain 59a §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä ja 2 momentissa mainittujen ammattien harjoittajat sekä lääkärit ja proviisorit voivat olla asianajajayhtiön osakkaita. Münchenin asianajajakamarin mukaan aiemman asianajajalain säännökset, joita sen oli sovellettava ilman minkäänlaista harkintavaltaa, eivät ole ristiriidassa SEUT 49 ja SEUT 63 artiklan eivätkä direktiivin 2006/123 15 artiklan kanssa, koska kyseisen direktiivin 25 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a alakohdassa sallitaan vastaavat rajoitukset säänneltyjen ammattien osalta.

34

HR nosti 26.11.2021 Münchenin asianajajakamarin tekemästä, asianajotoiminnan harjoittamiseen annetun luvan peruuttamista koskevasta päätöksestä kanteen Bayerischer Anwaltsgerichtshofissa, joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. Kanteensa tueksi HR väittää, että aiemman asianajajalain 59e §:n 1 momentin ensimmäisellä virkkeellä ja 59h §:n 3 momentin ensimmäisellä virkkeellä loukataan erityisesti SEUT 63 artiklan 1 kohdassa taattua oikeutta pääomien vapaaseen liikkuvuuteen ja HR:lle direktiivin 2006/123 15 artiklan nojalla kuuluvia oikeuksia. Kyseisellä päätöksellä loukataan myös SIVEn oikeutta sijoittautumisvapauteen, sellaisena kuin se taataan SEUT 49 ja SEUT 54 artiklassa.

35

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että yksityisoikeudellisen oikeushenkilön yhtiöosuuksien hankinta kuuluu SEUT 63 artiklassa taatun pääomien vapaan liikkuvuuden piiriin. Sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden olisi sitä vastoin oltava etusijalla silloin, kun hankkija aikoo tällä liiketoimella käyttää vaikutusvaltaa yrityksessä, mikä voidaan todeta erityisesti hankittujen osuuksien määrän ja yhtiösopimuksen rakenteen perusteella.

36

Kyseinen tuomioistuin toteaa, että nyt käsiteltävässä asiassa SIVElle luovutettiin 51 HR:n 100 yhtiöosuudesta, minkä ansiosta SIVE sai enemmistöosuuden HR:n pääomasta. HR:n yhtiöjärjestys on kuitenkin yhteensopiva aiemman asianajajalain 59f §:n 4 momentin kanssa, jossa määrätään, että asianajajien, jotka johtajina tai yhtiöjärjestyksen nojalla voivat toimia yhtiön nimissä, riippumattomuus on taattava heidän harjoittaessaan asianajajan ammattiaan. Yhtiöjärjestyksessä on nimittäin useita määräyksiä, joilla tämä riippumattomuus voidaan taata, erityisesti siltä osin kuin on kyse johtajien erottamisesta, yhtiökokouksen valtuuksista ja sellaisten päätösten pätemättömyydestä, jotka eivät ole näiden määräysten mukaisia.

37

Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on tässä yhteydessä ensinnäkin epäilyjä siitä, ovatko aiemman asianajajalain 59a § ja 59e–59h § yhteensopivia SEUT 63 artiklan kanssa.

38

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ensinnäkin kyseisen lain 59 e §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä rajataan asianajajayhtiöiden mahdollisten osakkaiden piiri sellaisiin asianajajiin ja tiettyjen vapaiden ammattien harjoittajiin, jotka mainitaan kyseisen lain 59a §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä ja 2 momentissa. Toiseksi kyseisen lain 59 e §:n 1 momentin toisessa virkkeessä edellytetään, että osakkaiden on harjoitettava ammattitoimintaa asianajajayhtiössä. Kolmanneksi aiemman asianajajalain 59e §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan silloin, kun muut vapaiden ammattien harjoittajat kuin asianajajat omistavat osan asianajajayhtiön yhtiöpääomasta, yhtiöosuuksien ja äänioikeuksien enemmistön on oltava asianajajien hallussa. Neljänneksi kyseisen lain 59e §:n 2 momentin toisen virkkeen mukaan äänioikeutta ei ole osakkailla, jotka eivät saa harjoittaa asianajajan ammattia tai muuta kyseisen lain 59a §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä ja 2 momentissa tarkoitettua vapaata ammattia.

39

Kyseisellä tuomioistuimella on epäilyksiä siitä, voidaanko nämä säännökset, jotka sen mukaan rajoittavat pääomien vapaata liikkuvuutta, oikeuttaa SEUT 65 artiklan 2 kohdalla, jossa sallitaan jäsenvaltioiden säännöstöt, joilla pidetään yllä yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Saattaa näet olla niin, että aiemman asianajajalain 59a, 59e ja 59h §:ssä säädetyt rajoitukset eivät olisi tarpeen asianajajien riippumattomuuden takaamiseksi, koska kyseisen lain 59f §:n 4 momentissa kielletään osakkaita käyttämästä vaikutusvaltaa asianajajien oikeudelliseen neuvonantotoimintaan, mukaan lukien toimeksiannon hyväksyminen tai epääminen, ja että johdon riippumattomuus voidaan taata yhtiöjärjestyksellä, kuten on laita HR:n yhtiöjärjestyksen osalta. Lisäksi asianajajakamarit voivat aiemman asianajajalain 59h §:n nojalla asettaa asianajajayhtiön hyväksymisen ehdoksi sen, että sen yhtiöjärjestyksessä on asianmukaiset määräykset, ja ne voivat myös peruuttaa hyväksynnän, jos yhtiöjärjestystä muutetaan myöhemmin siten, että asianajajan toiminnan riippumattomuuden suoja heikentyy tai se poistetaan kokonaan.

40

Vaikka oletettaisiinkin, että sellaisten ulkopuolisten tahojen, jotka haluavat ainoastaan tavoitella voittoa, osakkuutta koskeva kielto on asianmukainen keino estää puhtaasti taloudellisia sijoittajia vaikuttamasta asianajajayhtiön operatiiviseen toimintaan, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee tämän kiellon tarpeellisuutta, koska sen mielestä kansallisen lainsäädännön ja yhtiösopimuksen avulla voidaan välttää osakkaiden vaikuttaminen yhtiön asianajotoimintaan. Puhtaasti taloudellisen sijoittajan tehtävänä olisi siis päättää, haluaako se hankkia osuuden tällaisesta yhtiöstä, vaikka siltä evätään tässä tapauksessa vaikutusvalta yhtiön liikkeenjohtoon.

41

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii myös sitä, rajoittavatko aiemman asianajajalain 59a, 59e ja 59h §:stä johtuvat vaatimukset johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti pääomien vapaata liikkuvuutta asianajotoiminnan riippumattomuuden ja oikeudenhoidon moitteettoman toiminnan säilyttämiseksi. Se korostaa tältä osin, että vaikka osakkaiden piirin rajoittaminen on omiaan estämään sen, että ulkopuoliset tahot, jotka eivät täytä näitä vaatimuksia, voisivat osakkaina käyttää vaikutusvaltaa asianajajayhtiössä, osakkaat, jotka täyttävät aiemman asianajajalain 59e §:ssä säädetyt vaatimukset, voivat kuitenkin vaikuttaa samalla tavoin asianajajayhtiön johtamiseen. Kyseiseen pykälään tai saman lain 59a §:ään ei nimittäin sisälly määrällisiä vaatimuksia osakkaiden yhteistyövelvollisuudesta. On siis mahdollista, että osakas, olipa hän asianajaja tai ei, tavoittelee omistusosuudellaan ensisijaisesti taloudellisia intressejä ja että hän osallistuu vain hyvin vähäisessä määrin yhtiön päämäärien toteuttamiseen.

42

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa lisäksi, että uudella asianajajalailla, joka tuli voimaan 1.8.2022, lievennettiin yhteistyötä asianajajayhtiön kanssa koskevia edellytyksiä. Oikeudellista neuvontaa voivat näet antaa uuden asianajajalain 59c §:ssä tarkoitetut itsenäisten ammatinharjoittajien yhtiöt, joista niiden ammattihenkilöiden lisäksi, joilla oli tämä oikeus jo aiemman asianajajalain 59a §:n nojalla, myös muilla henkilöillä, jotka harjoittavat siviilioikeudellisista ammattialan yhtiöistä annetun lain 1 §:n 2 momentissa tarkoitettua ammattia, eli insinööreillä, arkkitehdeillä, kaupallisilla kemisteillä, luotseilla, toimittajilla, taiteilijoilla ja kirjailijoilla, on vastedes oikeus omistaa osuus. Niiden henkilöiden piiri, jotka voivat omistaa osuuden itsenäisten ammatinharjoittajien yhtiöstä, on siis nykyään hyvin heterogeeninen.

43

Lopuksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että vaikka luottamusta asianajajan salassapitovelvollisuuteen on suojattava siten, että salassapitovelvollisuus kohdistuu kaikkiin asianajajayhtiön elinten jäseniin eikä ainoastaan asianajajayhtiön palveluksessa toimivaan asianajajaan, voidaan kuitenkin epäillä, että se, että ulkopuolisia tahoja kielletään omistamasta osuutta tällaisesta yhtiöstä, voisi perustua siihen, että sillä pyritään estämään se, että nämä tahot saisivat salassa pidettäviä tietoja tai asiakirjoja. Tältä osin HR:n yhtiöjärjestyksen 13 artiklassa asetetaan hyvin tiukat säännöt, sillä myös osakkaiden tiedonsaantioikeutta on rajoitettu ja asianajajien salassapitovelvollisuus on ulotettu koskemaan heitä. Koska kyseessä on yksi asianajajan ammatillisista perusvelvollisuuksista, jonka noudattamatta jättämisestä on lisäksi säädetty rikosoikeudellisia seuraamuksia, asianajajakamari olisi jo aiemman asianajajalain 59c ja 59e §:n perusteella voinut tarkistaa asianajajayhtiön säännöt valvoakseen, noudatetaanko niissä riittävällä tavalla asianajajan vaitiolovelvollisuutta koskevia vaatimuksia. Lisäksi uuden asianajajalain 59d ja 59e §:ssä asianajajakamari velvoitetaan vastedes tarkistamaan tämä seikka.

44

Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että siltä osin kuin HR tarjoaa direktiivin 2006/123 4 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettuja palveluja, se voisi vedota siihen, että aiemman asianajajalain 59a, 59e ja 59h §:ssä säädetyt rajoitukset eivät ole oikeutettuja kyseisen direktiivin 15 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja 3 kohdan c alakohdan nojalla. Kyseisessä direktiivissä sallitaan kylläkin sellaisten rajoitusten säätäminen, joilla taataan oikeudellisen neuvonannon riippumattomuus ja oikeudenhoidon moitteeton toiminta, mutta kuitenkin sillä edellytyksellä, että ne ovat oikeasuhteisia. On kuitenkin vakavia epäilyjä siitä, ovatko aiemman asianajajalain 59a ja 59e §:ssä säädetyt rajoitukset, jotka koskevat osuuksien hankintaa asianajajayhtiössä, suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Asianajajan toiminnan riippumattomuus, oikeudenhoidon moitteeton toiminta, asianajajan salassapitovelvollisuus ja siten luottamus oikeudenkäyttöön taataan riittävästi aiemman asianajajalain 59f §:ssä ja HR:n yhtiöjärjestyksessä vahvistetuilla osakkaiden oikeuksien rajoituksilla. Ensisijaisesti pääomaa sijoittavien osakkaiden omistusosuuden perusteella ei voida yksilöidä suurempia riskejä kuin sellaisten henkilöiden omistusosuuden perusteella, jotka voivat olla uuden asianajajalain nojalla osakkaina itsenäisten ammatinharjoittajien yhtiössä.

45

Kolmanneksi on niin, että jos todettaisiin, että SIVE pyrkii käyttämään määräysvaltaa HR:n toiminnassa, olisi myös katsottava, että direktiivin 2006/123 rikkomisen lisäksi myös SIVEn SEUT 49 artiklassa tarkoitettua sijoittautumisvapautta koskevaa oikeutta on loukattu.

46

Tässä tilanteessa Bayerischer Anwaltsgerichtshof on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

Ensimmäinen, kolmas ja neljäs kysymys

47

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ensimmäisen, kolmannen ja neljännen kysymyksensä, joita on syytä tarkastella yhdessä, muotoilussa kansalliseen säännöstöön, jonka mukaan asianajajayhtiöltä peruutetaan asianajotoiminnan harjoittamiseen annettu lupa silloin, kun tästä yhtiöstä luovutetaan osuus henkilölle, josta ei tämän lainsäädännön mukaan voi tulla tällaisen yhtiön osakasta, jos osakas ei harjoita ammatillista toimintaa asianajajayhtiössä tai jos osakkailla, jotka ovat asianajajia, ei enää ole yhtiöosuuksien tai äänioikeuksien enemmistöä. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kyseisellä säännöstöllä pyritään lähinnä estämään sellaisten puhtaasti taloudellisten sijoittajien, jotka eivät aio harjoittaa ammatillista toimintaa kyseisessä yhtiössä, vaikutus asianajajayhtiön operatiiviseen toimintaan.

48

Jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus, on katsottava, että kyseinen tuomioistuin tiedustelee näillä kysymyksillä lähinnä, onko SEUT 49 artiklaa ja SEUT 63 artiklan 1 kohtaa sekä direktiivin 2006/123 15 artiklan 2 kohdan c alakohtaa ja 3 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka nojalla kyseistä asianajajayhtiötä kielletään asianajotoiminnan harjoittamiseen annetun luvan peruuttamisen uhalla siirtämästä kyseisen yhtiön yhtiöosuuksia puhtaasti taloudelliselle sijoittajalle, joka ei aio harjoittaa mainitussa yhtiössä kyseisessä säännöstössä tarkoitettua ammatillista toimintaa.

49

Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa kolmannessa kysymyksessään myös palvelujen tarjoamisen vapauteen, unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ei kuitenkaan ilmene, että SIVE aikoisi vedota tähän vapauteen tarjotakseen oikeudellisia palveluja Saksassa. Kyseisellä vapaudella ei siis ole merkitystä pääasiassa.

50

Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa sekä sijoittautumisvapauteen että pääomien vapaaseen liikkuvuuteen, aluksi on määritettävä, mitä perusvapautta pääasiaan sovelletaan, mikä edellyttää pääasiassa kyseessä olevan kansallisen säännöstön tarkoituksen ja tapauksen tosiseikkojen huomioon ottamista (ks. vastaavasti tuomio 13.11.2012, Test Claimants in the FII Group Litigation, C‑35/11, EU:C:2012:707, 90, 93 ja 94 kohta sekä tuomio 24.2.2022, Viva Telecom Bulgaria, C‑257/20, EU:C:2022:125, 78, 82 ja 83 kohta).

51

Sijoittautumisvapauden soveltamisalaan kuuluu kansallinen lainsäädäntö, jota sovelletaan vain omistusosuuksiin, jotka antavat selvän vaikutusvallan yhtiön päätöksiin ja mahdollisuuden määrätä sen toiminnasta. Sen sijaan kansallista lainsäädäntöä, jota sovelletaan omistusosuuksiin, joiden hankkimisen ainoa tarkoitus on taloudellisen sijoituksen tekeminen ilman aikomusta vaikuttaa yhtiön liikkeenjohtoon tai käyttää siinä määräysvaltaa, on tutkittava pelkästään pääomien vapaan liikkuvuuden kannalta (tuomio 24.2.2022, Viva Telecom Bulgaria, C‑257/20, EU:C:2022:125, 79 ja 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52

Tästä seuraa, että kansallinen lainsäädäntö, jota ei sovelleta pelkästään sellaisiin omistusosuuksiin, jotka antavat selvän vaikutusvallan yhtiön päätöksiin ja mahdollisuuden määrätä sen toiminnasta, vaan jota sovelletaan riippumatta siitä, kuinka suuren osuuden osakkeenomistaja omistaa yhtiöstä, voi kuulua sekä sijoittautumisvapauden että pääomien vapaan liikkuvuuden soveltamisalaan (ks. vastaavasti tuomio 24.5.2007, Holböck, C‑157/05, EU:C:2007:297, 23 ja 24 kohta sekä tuomio 21.10.2010, Idryma Typou, C‑81/09, EU:C:2010:622, 49 kohta).

53

Lisäksi unionin tuomioistuin tutkii kyseessä olevaa toimenpidettä pääsääntöisesti suhteessa vain toiseen näistä vapauksista, jos niistä jompikumpi on pääasian olosuhteissa täysin toissijainen toiseen vapauteen nähden ja voidaan liittää siihen (tuomio 3.10.2006, Fidium Finanz, C‑452/04, EU:C:2006:631, 34 kohta ja tuomio 17.9.2009, Glaxo Wellcome, C‑182/08, EU:C:2009:559, 37 kohta).

54

Nyt käsiteltävässä asiassa on niin, että pääasiassa kyseessä olevalla kansallisella säännöstöllä pyritään muun muassa estämään se, että henkilöt, jotka eivät ole asianajajia eivätkä jonkin aiemman asianajajalain 59a §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä ja 2 momentissa mainitun ammatin harjoittajia, hankkivat asianajajayhtiöstä osuuksia, niiden suuruudesta riippumatta.

55

Lisäksi on totta, että SIVE hankki 51 prosenttia HR:n osakepääomasta. Sijoittautumisvapautta koskevien määräysten aineelliseen soveltamisalaan kuuluvat kansalliset säännökset, joita sovelletaan, kun jäsenvaltioon sijoittautunut yhtiö omistaa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneesta yhtiöstä sellaisen osuuden, joka antaa sille selvän vaikutusvallan kyseisen yhtiön päätöksiin ja mahdollisuuden määrätä yhtiön toiminnasta (ks. vastaavasti tuomio 17.9.2009, Glaxo Wellcome, C‑182/08, EU:C:2009:559, 47 kohta), kuten silloin, kun yhtiö omistaa enemmistön yhtiöpääomasta (ks. vastaavasti määräys 10.5.2007, Lasertec, C‑492/04, EU:C:2007:273, 23 kohta ja tuomio 21.12.2016, AGET Iraklis, C‑201/15, EU:C:2016:972, 46 ja 47 kohta).

56

HR:n yhtiöjärjestystä muutettiin kuitenkin siten, että SIVEltä evättiin vaikutusmahdollisuus, jota se olisi voinut käyttää pääomaomistusta koskevan kriteerin perusteella. Kuten unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, tällainen muutos voi merkitä sitä, että SIVE hankki HR:n yhtiöosuuksia ainoana tarkoituksenaan tuoda HR:lle pääomaa, jolla se voisi rahoittaa uusiin teknologioihin perustuvan innovatiivisen oikeusmallin kehittämistä.

57

Tästä seuraa, että pääasia kuuluu yhtä lailla sijoittautumisvapauden kuin pääomien vapaan liikkuvuuden alaan, eikä toista näistä vapauksista voida pitää toissijaisena toiseen nähden

58

Ensinnäkin sijoittautumisvapaudesta on todettava, että direktiivin 2006/123 johdanto-osan kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee, että tämän vapauden esteitä ei voida poistaa ainoastaan soveltamalla suoraan SEUT 49 artiklaa muun muassa sen takia, että kyseisten esteiden tapauskohtainen käsittely on erittäin hankalaa. Tästä seuraa, että silloin kun tilanne kuuluu kyseisen direktiivin soveltamisalaan, rajoitusta ei ole tarpeen tutkia myös SEUT 49 artiklan kannalta (tuomio 26.6.2019, komissio v. Kreikka (C‑729/17, EU:C:2019:534, 53 ja 54 kohta).

59

Yhtäältä on niin, että kuten direktiivin 2006/123 johdanto-osan 33 perustelukappaleessa todetaan, oikeudelliset neuvontapalvelut, jotka kattavat asianajajien tarjoamat oikeudelliset palvelut, kuuluvat kyseisen direktiivin aineelliseen soveltamisalaan (ks. vastaavasti tuomio 13.1.2022, Minister Sprawiedliwości, C‑55/20, EU:C:2022:6, 88 kohta).

60

Toisaalta pääasiassa kyseessä oleva kansallinen säännöstö – erityisesti aiemman asianajajalain 59e §:n 1 momentin ensimmäisessä ja toisessa virkkeessä säädetyt niiden henkilöiden, jotka voivat toimia yhteistyössä yhtiössä, piirin rajoittaminen sekä vaatimus aktiivisesta yhteistyöstä yhtiössä – vastaa mainitun direktiivin 4 artiklan 7 alakohdassa tarkoitettuja vaatimuksia, jotka koskevat pääasiallisesti yhtiön pääoman omistamista ja kuuluvat siis saman direktiivin 15 artiklan 2 kohdan c alakohdan soveltamisalaan.

61

Tältä osin direktiivin 2006/123 15 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on tutkittava, sisältyykö niiden oikeusjärjestelmään kyseisen artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja vaatimuksia, ja varmistettava, että vaatimukset ovat 3 kohdassa tarkoitettujen ehtojen mukaiset. Lisäksi mainitun 15 artiklan 5 kohdan a alakohdan ja 6 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai tarvittaessa asettaa saman artiklan 2 kohdassa tarkoitetun tyyppisiä vaatimuksia, kunhan ne ovat saman artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen ehtojen mukaisia (ks. vastaavasti tuomio 16.6.2015, Rina Services ym., C‑593/13, EU:C:2015:399, 33 kohta ja tuomio 29.7.2019, komissio v. Itävalta (Rakennustekniikan insinöörit, patenttiasiamiehet ja eläinlääkärit), C‑209/18, EU:C:2019:632, 80 kohta).

62

Direktiivin 2006/123 15 artiklan 3 kohdassa luetellut kumulatiiviset ehdot koskevat ensinnäkin asianomaisten vaatimusten syrjimättömyyttä, eli vaatimukset eivät saa olla suoraan tai välillisesti syrjiviä kansalaisuuden tai yrityksen kotipaikan suhteen; toiseksi niiden välttämättömyyttä, eli vaatimusten on oltava perusteltuja yleisen edun mukaisin pakottavin syin; ja kolmanneksi niiden oikeasuhteisuutta, eli mainittujen vaatimusten on oltava omiaan takaamaan tavoitellun päämäärän saavuttaminen, niillä ei saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi, eikä muilla, vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä voida saavuttaa samaa tulosta (tuomio 29.7.2019, komissio v. Itävalta (Rakennustekniikan insinöörit, patenttiasiamiehet ja eläinlääkärit), C‑209/18, EU:C:2019:632, 81 kohta).

63

Nyt käsiteltävässä asiassa on ensinnäkin todettava ensimmäisestä ehdosta, joka koskee pääasiassa kyseessä olevien vaatimusten syrjimättömyyttä, ettei yksikään niistä ole luonteeltaan syrjivä, joten ne täyttävät tämän ehdon.

64

Näiden vaatimusten tarpeellisuutta koskevasta toisesta ehdosta on todettava, että ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että niiden tarkoituksena on varmistaa asianajajan ammatin riippumattomuus ja integriteetti sekä avoimuusperiaatteen ja asianajajien ammatillisen vaitiolovelvollisuuden noudattaminen.

65

Nämä päämäärät liittyvät kiistatta palvelujen – tässä tapauksessa oikeudellisten palvelujen – vastaanottajien ja oikeudenhoidon moitteettoman toiminnan turvaamiseen, jotka ovat direktiivin 2006/123 4 artiklan 8 alakohdassa, luettuna yhdessä sen johdanto-osan 40 perustelukappaleen kanssa, tarkoitettuja yleistä etua koskevia pakottavia syitä. Koska kyseisessä 4 artiklan 8 alakohdassa ainoastaan kodifioidaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, on lisäksi todettava, että unionin tuomioistuin on primaarioikeuden tulkinnassa luokitellut yleisen edun mukaisiksi pakottaviksi syiksi sekä oikeussuojaa hakevien suojaamisen (ks. vastaavasti tuomio 12.12.1996, Reisebüro Broede, C‑3/95, EU:C:1996:487, 38 kohta; tuomio 17.3.2011, Peñarroja Fa, C‑372/09 ja C‑373/09, EU:C:2011:156, 55 kohta ja tuomio 18.5.2017, Lahorgue, C‑99/16, EU:C:2017:391, 34 ja 35 kohta) että asianajan ammatin moitteettoman harjoittamisen (ks. vastaavasti tuomio 19.2.2002, Wouters ym., C‑309/99, EU:C:2002:98, 107 kohta).

66

Tältä osin on muistutettava, että edustamista koskeva asianajajan tehtävä, jota on harjoitettava hyvän oikeudenhoidon etua palvellen, perustuu erityisesti toimeksiantajan etujen suojelemiseen ja puolustamiseen parhaalla mahdollisella tavalla, täysin riippumattomasti sekä lakia ja ammatillisia ja ammattieettisiä sääntöjä noudattaen (ks. vastaavasti tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 62 kohta ja tuomio 24.3.2022, PJ ja PC v. EUIPO, C‑529/18 P ja C‑531/18 P, EU:C:2022:218, 64 kohta). Asianajajille annetaan demokraattisessa yhteiskunnassa oikeussuojaa hakevien puolustamista koskeva perustavanlaatuinen tehtävä, joka merkitsee yhtäältä sitä, että jokaisella on mahdollisuus kääntyä täysin vapaasti asianajajan puoleen, jonka ammatillisena tehtävänä on antaa riippumattomia oikeudellisia neuvoja niitä tarvitseville, ja toisaalta vastaava asianajajan lojaalisuusvelvoite asiakastaan kohtaan (ks. vastaavasti tuomio 8.12.2022, Orde van Vlaamse Balies ym., C‑694/20, EU:C:2022:963, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

67

Lopuksi kolmannesta ehdosta, joka koskee pääasiassa kyseessä olevien vaatimusten oikeasuhteisuutta, on todettava, että se edellyttää, että näillä vaatimuksilla voidaan taata tavoitellun päämäärän toteutuminen, että niillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi, ja että muilla, vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä ei voida saavuttaa samaa tulosta.

68

Nyt käsiteltävässä asiassa on niin, että siltä osin kuin näillä vaatimuksilla pyritään myötävaikuttamaan asianajajan riippumattomuuden ja eturistiriitojen kiellon kunnioittamiseen erityisesti sulkemalla pois se, että puhtaasti taloudellisilla sijoittajilla olisi mahdollisuus vaikuttaa asianajajayhtiön päätöksiin ja toimintaan, kyseiset vaatimukset näyttävät soveltuvan takaamaan oikeudenhoidon moitteettoman toiminnan ja asianajajan ammatin integriteetin turvaamista koskevan tavoitteen toteutumisen.

69

Puhtaasti taloudellisen sijoittajan pyrkimyksellä saada sijoituksensa tuottamaan voi nimittäin olla vaikutusta asianajajayhtiön organisaatioon ja toimintaan. Jos tällainen sijoittaja siis katsoisi sijoituksensa tuoton olevan riittämätön, se voisi pyrkiä vaatimaan kustannusten alentamista tai tietyntyyppisten asiakkaiden etsimistä sillä uhalla, että se muutoin mahdollisesti vetäytyy sijoituksestaan, ja tällainen uhka riittää osoittamaan tällaisen sijoittajan vaikutusmahdollisuuden, vaikka se olisikin välillinen.

70

Ensinnäkin on niin, että puhtaasti taloudellisen sijoittajan päämääränä on vain voiton tavoittelu, kun taas asianajajat eivät harjoita toimintaansa yksinomaan taloudellisessa tarkoituksessa, vaan heidän on noudatettava ammatillisia ja ammattieettisiä sääntöjä.

71

Tässä yhteydessä on täsmennettävä, että on välttämätöntä, että asianajajan ammattia harjoitettaessa ei ole eturistiriitoja, mikä merkitsee muun muassa, että asianajajan on oltava riippumaton, myös taloudellisesti, suhteessaan julkiseen valtaan ja muihin toimijoihin eikä hänen pidä olla millään tavoin näiden vaikutusvallan alainen (tuomio 2.12.2010, Jakubowska, C‑222/09, EU:C:2010:729, 61 kohta). Yhtäältä on näet niin, että jos tällaista taloudellista riippumattomuutta ei ole, puhtaasti taloudellisen sijoittajan lyhyen aikavälin voittoon tähtäävät taloudelliset näkökohdat voisivat olla etusijalla sellaisiin näkökohtiin nähden, jotka perustuvat yksinomaan asianajajayhtiön asiakkaiden etujen puolustamiseen. Toisaalta myös se, että puhtaasti taloudellisen sijoittajan ja asiakkaan välillä on mahdollisia siteitä, voi vaikuttaa asianajajan ja tämän asiakkaan väliseen suhteeseen siten, että ristiriitaa ammatillisten tai ammattieettisten sääntöjen kanssa ei voida sulkea pois.

72

Toiseksi on niin, että koska asianajajan ammattiin sovellettavia ammatillisia ja ammattieettisiä sääntöjä ei ole yhdenmukaistettu unionin tasolla, kukin jäsenvaltio voi lähtökohtaisesti vapaasti säännellä tämän ammatin harjoittamista alueellaan. Kyseiseen ammattiin sovellettavat säännöt voivat sen vuoksi erota olennaisesti jäsenvaltioista toiseen (ks. vastaavasti tuomio 19.2.2002, Wouters ym., C‑309/99, EU:C:2002:98, 99 kohta; tuomio 2.12.2010, Jakubowska, C‑225/09, EU:C:2010:729, 57 kohta ja tuomio 7.5.2019, Monachos Eirinaios, C‑431/17, EU:C:2019:368, 31 kohta).

73

Näissä olosuhteissa jäsenvaltiolla on sille näin annetun harkintavallan perusteella oikeus katsoa, että asianajaja ei voisi harjoittaa ammattiaan riippumattomasti ja ammatillisia ja ammattieettisiä velvollisuuksiaan noudattaen, jos hän kuuluisi yhtiöön, jonka osakkaina on henkilöitä, jotka yhtäältä eivät harjoita asianajajan ammattia eivätkä mitään muutakaan ammattia, johon sovelletaan ammatillisista ja ammattieettisistä säännöistä johtuvia vastapainottavia tekijöitä, ja jotka toisaalta toimivat puhtaasti taloudellisina sijoittajina, jotka eivät aio harjoittaa kyseisessä yhtiössä tällaisen ammatin piiriin kuuluvaa toimintaa. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun – kuten pääasiassa – tällainen sijoittaja aikoo hankkia enemmistön kyseessä olevan asianajajayhtiön yhtiöosuuksista.

74

Tämän saman harkintavallan perusteella jäsenvaltiolla on oikeus katsoa, että on olemassa vaara, että kansallisessa säännöstössä tai asianajajayhtiön yhtiöjärjestyksessä vahvistetut toimenpiteet, joilla pyritään säilyttämään asianajajayhtiössä toimivien asianajajien riippumattomuus ja ammatillinen integriteetti, osoittautuvat käytännössä riittämättömiksi varmistamaan tehokkaasti tämän tuomion 64–66 kohdassa tarkoitettujen päämäärien saavuttamisen, jos puhtaasti taloudellinen sijoittaja hankkisi osuuden kyseisen yhtiön pääomasta, kun otetaan huomioon se vaikutusvalta – vaikka se olisikin epäsuora – joka tällä sijoittajalla on kyseisen yhtiön johtoon ja toimintaan investointi- tai divestointipäätöksillä, joilla tavoitellaan pääasiallisesti tai jopa yksinomaan voittoa.

75

Toiseksi SEUT 63 artiklassa taatusta pääomien vapaasta liikkuvuudesta on todettava, että kyseisen artiklan soveltamisalaan kuuluvat suorat sijoitukset, joissa hankitaan osakkuuksia yhtiöstä ostamalla osakkeita, joiden perusteella on tosiasiallisesti mahdollista osallistua yhtiön liikkeenjohtoon ja käyttää siinä määräysvaltaa, ja arvopapereiden hankkiminen siten, että ainoana tarkoituksena on taloudellisen sijoituksen tekeminen ilman aikomusta vaikuttaa yhtiön liikkeenjohtoon tai käyttää siinä määräysvaltaa (ks. vastaavasti tuomio 17.9.2009, Glaxo Wellcome, C‑182/08, EU:C:2009:559, 40 kohta ja tuomio 21.12.2016, AGET Iraklis, C‑201/15, EU:C:2016:972, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

76

SEUT 63 artiklan 1 kohdassa kiellettyjä pääomanliikkeiden rajoituksia ovat muun muassa toimenpiteet, joilla aiheutetaan se, että ulkomaiset yhtiöt ovat vähemmän halukkaita tekemään sijoituksia jäsenvaltiossa (ks. vastaavasti tuomio 6.3.2018, SEGRO ja Horváth (C‑52/16 ja C‑113/16, EU:C:2018:157, 65 kohta). SEUT 63 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuiksi rajoituksiksi on siten luokiteltava kansalliset toimenpiteet, jotka ovat omiaan estämään osakkeiden hankinnan kotimaisista yhtiöistä tai rajoittamaan sitä taikka jotka ovat omiaan saamaan muista jäsenvaltioista peräisin olevat sijoittajat luopumaan sijoituksesta kotimaisten yhtiöiden pääomaan (ks. vastaavasti tuomio 21.10.2010, Idryma Typou, C‑81/09, EU:C:2010:622, 55 kohta),

77

Nyt käsiteltävässä asiassa on niin, että pääasiassa kyseessä oleva kansallinen säännöstö estää muita henkilöitä kuin asianajajia ja aiemman asianajajalain 59a §:ssä tarkoitettujen ammattien harjoittajia hankkimasta osuuksia asianajajayhtiöstä, joten sillä estetään muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneita sijoittajia, jotka eivät ole asianajajia eivätkä tällaisen ammatin harjoittajia, hankkimasta osuuksia tällaisista yhtiöistä (ks. vastaavasti tuomio 19.5.2009, komissio v. Italia, C‑531/06, EU:C:2009:315, 47 kohta). Vastaavasti tällä kansallisella säännöstöllä estetään asianajajayhtiöitä hankkimasta pääomaa, joka voisi auttaa niiden perustamista tai kehittämistä. Se on näin ollen pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus.

78

Pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitukset, joita sovelletaan ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää, voivat kuitenkin olla oikeutettavissa yleisen edun mukaisilla pakottavilla syillä, jos niillä voidaan taata tavoitellun päämäärän toteutuminen ja jos niillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseisen päämäärän saavuttamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 19.5.2009, komissio v. Italia, C‑531/06, EU:C:2009:315, 49 kohta),

79

Tältä osin tämän tuomion 64–74 kohdassa direktiivin 2006/123 15 artiklan 3 kohdan osalta esitetty arviointi ei johda erilaiseen päätelmään SEUT 63 artiklan osalta.

80

Näin ollen ensimmäiseen, kolmanteen ja neljänteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2006/123 15 artiklan 2 kohdan c alakohtaa ja 3 kohtaa sekä SEUT 63 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka nojalla kyseistä asianajajayhtiötä kielletään asianajotoiminnan harjoittamiseen annetun luvan peruuttamisen uhalla siirtämästä kyseisen yhtiön yhtiöosuuksia puhtaasti taloudelliselle sijoittajalle, joka ei aio harjoittaa mainitussa yhtiössä kyseisessä säännöstössä tarkoitettua ammatillista toimintaa.

Toinen kysymys

81

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko SEUT 63 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan osakkaalla, jolla ei ole oikeutta harjoittaa jotakin niistä ammateista, jotka oikeuttavat ryhtymään asianajajayhtiön osakkaiksi, ei ole äänioikeutta, jos kyseisen yhtiön yhtiöjärjestykseen sisältyy useita määräyksiä asianajajan ammattia harjoittavien henkilöiden ja yhtiön asianajotoiminnan riippumattomuuden suojelemiseksi.

82

Saksan hallitus selitti istunnossa vastauksena unionin tuomioistuimen kysymykseen, että toimenpidettä, joka koskee äänioikeuden epäämistä osakkailta, joilla ei ole oikeutta harjoittaa jotakin aiemman asianajajalain 59 e §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä lueteltua ammattia, mihin kansallinen tuomioistuin toisessa kysymyksessään nimenomaisesti viittaa, on tarkoitus soveltaa siirtymätilanteissa, jotka johtuvat erityisesti kelpoisuusvaatimukset täyttävän osakkaan kuolemasta tai toimenpiteestä, jolla kelpoisuusvaatimukset täyttävältä osakkaalta poistetaan oikeus harjoittaa ammattiaan.

83

Koska pääasiassa ei ole kyse mistään tällaisesta tilanteesta, vastaus tähän kysymykseen ei vastaa tämän oikeusriidan ratkaisemiseen erottamattomasti liittyvää objektiivista tarvetta ja ylittää unionin tuomioistuimelle SEUT 267 artiklan perusteella kuuluvan lainkäyttötehtävän rajat (ks. vastaavasti tuomio 16.12.1981, Foglia, 244/80, EU:C:1981:302, 18 kohta ja tuomio 26.3.2020, Miasto Łowicz ja Prokurator Generalny, C‑558/18 ja C‑563/18, EU:C:2020:234, 44 kohta).

84

Toinen kysymys on siten jätettävä tutkimatta.

Oikeudenkäyntikulut

85

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.