Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
RIMVYDAS NORKUS
4 päivänä kesäkuuta 2026 (1)
Asia C‑41/25
HX, joka on selvittäjänä Orsay GmbH:n maksukyvyttömyysmenettelyssä,
vastaan
Skarb Państwa, Naczelnik II Urzędu Skarbowego Warszawa-Śródmieście
(Ennakkoratkaisupyyntö – Bundesgerichtshof (ylin yleinen tuomioistuin, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Asetus (EU) 2015/848 – Maksukyvyttömyysmenettelyt – 6 artiklan 1 kohta – Maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion tuomioistuinten kansainvälinen toimivalta – Takaisinsaantikanne – Kanne toisen jäsenvaltion veroviranomaista vastaan – Valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden periaate
Sisällys
I Johdanto
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Kansainvälinen oikeus
B Unionin oikeus
C Saksan oikeus
III Pääasian tosiseikat, ennakkoratkaisukysymys ja asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa
IV Oikeudellinen arviointi
A Asetuksen 2015/848 aineellinen soveltamisala
1. Asetuksen 2015/848 ja asetuksen N:o 1215/2012 välinen suhde
2. Asetuksen 2015/848 soveltaminen takaisinsaantikanteeseen, jossa vaaditaan peräyttämään verolain perusteella veroviranomaiselle suoritettuja maksuja
3. Välipäätelmä
B Valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatteen vaikutus maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion tuomioistuinten toimivallan käyttämiseen, kun siihen vedotaan takaisinsaantikanteen yhteydessä
1. Alustavat huomautukset
a) Unionin oikeuden ja kansainvälisen oikeuden välinen suhde
b) Takaisinsaantikanteessa tarkoitettujen maksujen perusteena olevan toimen luokitteleminen toimeksi, joka merkitsee julkisen vallan käyttöä
2. Kysymys siitä, sisältyykö unionin oikeusjärjestykseen tapoja mukauttaa valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta kyseisen oikeusjärjestyksen soveltamisalalla
3. Unionin oikeusjärjestykseen sisältyvien valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden mukauttamistapojen soveltaminen
a) Asetuksesta 2015/848 ilmenevät perusteet
b) Primaarioikeudesta ilmenevät perusteet
4. Loppuhuomautukset
5. Ehdottamani vastaus
V Ratkaisuehdotus
I Johdanto
1. Ilmaisulla ”par in parem non habet imperium” – ”tasavertaiset eivät voi antaa toisilleen määräyksiä” – viitataan kansainvälisen tapaoikeuden periaatteeseen, jonka mukaan valtiot jäävät toisten valtioiden tuomiovallan ulottumattomiin. Voidaanko kyseiseen periaatteeseen vedota esteenä unionin oikeuden soveltamiselle? Ja voidaanko kyseiseen periaatteeseen vedota erityisesti esteenä unionin johdetun oikeuden soveltamiselle, kun on kyse asetuksesta (EU) 2015/848,(2) jossa säädetään kansainvälisestä toimivallasta maksukyvyttömyysmenettelyissä, mukaan lukien silloin, kun kanne nostetaan muun jäsenvaltion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion viranomaista vastaan? Näin voidaan tiivistetysti ilmaista se, mistä tässä unionin tuomioistuimen asiassa on lähinnä kyse.
2. Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuinta pyydetään siis täsmentämään, millainen on valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan kansainvälisen tapaoikeuden periaatteen ja sellaisen unionin kansainvälisen yksityisoikeuden alan säädöksen välinen suhde, jota sovelletaan rajatylittävissä maksukyvyttömyysmenettelyissä, ja lisäksi sitä pyydetään pohtimaan yleisesti, kuinka kattavasti jäsenvaltiot ovat siirtäneet toimivaltaa unionille erityisesti sillä politiikan alalla, jolla pyritään kehittämään vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Kansainvälinen oikeus
3. Ennakkoratkaisupyynnössä viitataan valtioiden koskemattomuudesta tehtyyn eurooppalaiseen yleissopimukseen.(3) Tietyt tämän menettelyn osapuolet viittaavat myös valtioiden ja niiden omaisuuden lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevaan Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimukseen,(4) jonka 5–8 artiklalla voi olla merkitystä tämän asian tarkastelun yhteydessä.(5)
B Unionin oikeus
4. Nyt käsiteltävän asian tarkastelun yhteydessä on otettava huomioon asetuksen 2015/848 johdanto-osan 2–5, 8, 35, 63 ja 66 perustelukappale, 2 artiklan 12 alakohta, 3 artiklan 1 ja 2 kohta, 6 artiklan 1 ja 2 kohta, 7 artiklan 1 kohta, 7 artiklan 2 kohdan m alakohta, 16 artikla, 53 artikla, 54 artiklan 1 kohta ja 55 artiklan 1 kohta.
C Saksan oikeus
5. Saksan maksukyvyttömyyslain (Insolvenzordnung) 129 §:ssä, jonka otsikko on ”Lähtökohta”, säädetään seuraavaa:
”1) Insolvenzverwalter (maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä) voi riitauttaa ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista toteutetut oikeustoimet, joista aiheutuu haittaa maksukyvyttömyysmenettelyn velkojille, jäljempänä 130–146 §:ssä säädettyjen edellytysten mukaisesti.
2) Toimen tekemättä jättäminen rinnastetaan oikeustoimeen.”
6. Maksukyvyttömyyslain 130 §:ssä, jonka otsikko on ”Oikeustoimet, jotka voidaan riitauttaa”, säädetään seuraavaa:
”1) Oikeustoimi, jolla maksukyvyttömyysmenettelyn velkojalle on asetettu vakuus tai tehty suoritus tai jonka perusteella velkoja on voinut saada vakuuden tai suorituksen, voidaan riitauttaa,
1. jos oikeustoimi toteutettiin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen jättämistä edeltäneen kolmen kuukauden aikana, jos velallinen oli maksukyvytön oikeustoimen toteuttamishetkellä ja velkoja oli tuolloin tietoinen maksukyvyttömyydestä, tai
2. jos oikeustoimi toteutettiin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen jättämisen jälkeen ja jos velkoja oli toimen toteuttamishetkellä tietoinen maksukyvyttömyydestä tai menettelyn aloittamista koskevasta hakemuksesta.
– –
2) Tietoisuutena maksukyvyttömyydestä tai menettelyn aloittamista koskevasta hakemuksesta pidetään myös tietoa olosuhteista, joista voidaan väistämättä päätellä, että velallinen on maksukyvytön tai että menettelyn aloittamista koskeva hakemus on jätetty.
3) Henkilön, joka oli velallisen (jäljempänä 138 §:ssä tarkoitettu) läheinen toimen toteuttamishetkellä, oletetaan olleen tietoinen maksukyvyttömyydestä tai menettelyn aloittamista koskevasta hakemuksesta.”
III Pääasian tosiseikat, ennakkoratkaisukysymys ja asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa
7. Orsay GmbH oli yhtiö, jonka kotipaikka sijaitsi Saksassa ja joka jätti 25.11.2021 Amtsgericht Offenburgiin (Offenburgin alioikeus, Saksa) hakemuksen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisesta. Orsay ilmoitti hakemuksestaan Puolan valtiokonttorille 29.11.2021 päivätyllä kirjeellä.
8. Orsay maksoi 17. ja 24.12.2021 Puolan valtiokonttorille ensin 2 773 179 Puolan złotya (n. 590 000 euroa) ja tämän jälkeen 3 557 487 złotya (n. 768 000 euroa). Kyse oli arvonlisäveron määristä, jotka yhtiön oli tilitettävä loka- ja marraskuulta 2021 kolmansista maista Puolassa maahan tuoduista tavaroista.
9. Amtsgericht Offenburg aloitti 26.1.2022 Orsayn maksukyvyttömyysmenettelyn. Kyseinen tuomioistuin määräsi, että Orsayn konkurssipesän hallinnoinnista vastaisi maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä HX 1.11.2022 alkaen.
10. HX nosti Saksan ensimmäisen asteen tuomioistuimessa Puolan valtiokonttoria vastaan kanteen, jossa hän vaatii osittain palautettavaksi maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen jättämisen jälkeen maksettuja arvonlisäveron määriä. HX:n mukaan maksujen suorittamisella pienennettiin konkurssipesää Orsayn muiden velkojien vahingoksi. Niinpä maksetut määrät on palautettava ja lisättävä jälleen konkurssipesään.
11. Puolan valtiokonttorin esitettyä lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan oikeudenkäyntiväitteen ensimmäisen asteen tuomioistuin ja valitustuomioistuin katsoivat kuitenkin, että kanne on jätettävä tutkimatta, koska Saksan tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa antaa siihen ratkaisua, koska Puolan valtiokonttori kuuluu valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden alaan. HX toimitti Bundesgerichtshofiin (liittovaltion ylin tuomioistuin, Saksa) Revision-valituksen, ja kyseinen tuomioistuin esitti nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön.
12. Bundesgerichtshof pohtii, voiko se käyttää lainkäyttövaltaansa ja tutkia Puolan verohallintoa vastaan nostetun takaisinsaantikanteen. Kyseinen tuomioistuin viittaa erityisesti kansainvälisen tapaoikeuden periaatteeseen, jonka mukaan valtiot jäävät toisten valtioiden tuomiovallan koskemattomiin etenkin silloin, kun on kyse toisen valtion suvereniteettiin kuuluvista toimista, jotka merkitsevät julkisen vallan käyttämistä (acta iure imperii). Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa vielä, että sen oikeuskäytännön mukaan valtio voi luopua koskemattomuudestaan kansainvälisessä sopimuksessa, yksityisoikeudellisessa sopimuksessa tai ilmoittamalla tästä tuomioistuimessa nimenomaisesti erityisesti tietyn tuomioistuinmenettelyn osalta. Kyseisen tuomioistuimen mukaan asetukselle 2015/848 ei ole annettava etusijaa kyseisiin kansainvälisen oikeuden yleisiin sääntöihin nähden. Näin ollen Bundesgerichtshof pohtii, sisältyykö asetuksen 2015/848 6 artiklan 1 kohdassa säädettyyn jäsenvaltioiden hiljainen luopuminen lainkäytöllisestä koskemattomuudestaan maksukyvyttömyysmenettelyissä ja niihin läheisesti liittyvissä menettelyissä, kuten takaisinsaantioikeudenkäynneissä.
13. Tässä tilanteessa Bundesgerichtshof on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko – – asetuksen – – 2015/848 6 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että ulkomaisten maksukyvyttömyysmenettelyjen tunnustaminen huomioon ottaen jäsenvaltiot luopuvat hiljaisesti lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatteesta sellaisten kanteiden osalta, joissa maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä väittää sovellettavan maksukyvyttömyyslainsäädännön nojalla, että jäsenvaltioon kohdistuvat oikeustoimet ovat pätemättömiä, koska ne vahingoittavat velkojia?”
14. Ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 23.1.2025. Kirjallisia huomautuksia esittivät Itävallan, Italian ja Puolan hallitukset sekä Euroopan komissio. Suullisia huomautuksia 9.2.2026 pidetyssä istunnossa esittivät edellä mainitut osapuolet, komissio sekä Espanjan ja Ranskan hallitukset.
IV Oikeudellinen arviointi
15. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ainoalla nyt käsiteltävässä asiassa esittämällään kysymyksellä unionin tuomioistuimelta lähinnä, onko asetuksen 2015/848 6 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että siihen sisältyy jäsenvaltioiden hiljainen luopuminen lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatteen soveltamisesta takaisinsaantikanteiden kaltaisiin kanteisiin.
16. Osapuolet ja komissio ovat kirjallisissa ja suullisissa huomautuksissaan esittäneet vastakkaiset näkemykset siitä, miten tähän ennakkoratkaisukysymykseen on syytä vastata.
17. Ennen kuin ryhdyn tarkastelemaan nyt käsiteltävässä asiassa esitettyä kysymystä totean, että kyseinen ennakkoratkaisukysymys on erityislaatuinen yhtäältä konkurssiin ajautuneen velallisen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen jättämisen jälkeen maksaman velan perusteen vuoksi, eli koska kyse on verosaatavasta, ja toisaalta velkojan, josta on tullut pääasian vastaaja, henkilön vuoksi, eli koska kyseinen velkoja on muun jäsenvaltion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion veroviranomainen.(6)
18. Voidakseni antaa hyödyllisen vastauksen ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle osoitan ensinnäkin, ettei ole mitään syytä epäillä sitä, etteikö asetusta 2015/848 sovellettaisi takaisinsaantikanteeseen, joka nostetaan muun jäsenvaltion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion veroviranomaista vastaan. Osoitan erityisesti, että asetuksen 6 artiklan 1 kohtaa tosiaan sovelletaan tällaiseen kanteeseen. Toiseksi tarkastelen kysymystä siitä, miten valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatteeseen vetoaminen takaisinsaantikannetta vastaan vaikuttaa maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion tuomioistuimille kuuluvan toimivallan käyttöön. Esitän tässä yhteydessä erityisesti yhteenvedon unionin oikeuden suhteesta kansainväliseen oikeuteen ja totean, että pääasiassa kyseessä olevalla takaisinsaantikanteella vaaditaan palauttamaan maksuja, jotka suoritettiin julkisen vallan käyttöä merkitsevän toimen vuoksi. Niinpä esitän paitsi syyt, joiden vuoksi katson, että valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatetta voidaan mukauttaa unionin oikeusjärjestyksessä, mutta myös syyt, joiden vuoksi katson, että asetuksella 2015/848 sitä mukautettiin tällä tavalla.
A Asetuksen 2015/848 aineellinen soveltamisala
19. Italian hallitus vahvisti istunnossa väittävänsä lähinnä, ettei pääasiassa kyseessä olevan kaltainen tilanne kuulu asetuksen 2015/848 soveltamisalaan, koska esteenä asetuksen soveltamiselle ovat asetuksessa (EU) N:o 1215/2012(7) säädetyt rajoitukset, joita sovelletaan myös asetukseen 2015/848, koska asetus N:o 1215/2012 on yleisasetus. Muutenkin veroviranomaiset voivat olla osallisina maksukyvyttömyysmenettelyissä ainoastaan aktiivisesti eli velkojina.
20. Tämän väitteen vuoksi on aluksi syytä tarkastella asetuksen 2015/848 ja asetuksen N:o 1215/2012 välistä suhdetta ja etenkin kysymystä siitä, sovelletaanko asetuksessa N:o 1215/2012 säädettyjä soveltamisalan rajoituksia myös asetukseen 2015/848, ja vasta tämän jälkeen on syytä tarkastella kysymystä siitä, kuuluuko pääasiassa kyseessä oleva tilanne viimeksi mainitun asetuksen soveltamisalaan.
1. Asetuksen 2015/848 ja asetuksen N:o 1215/2012 välinen suhde
21. Jos asetusta 2015/848 – jonka tulkintaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen unionin tuomioistuimelle esittämä kysymys koskee – ei sovelleta maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjän maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltiossa toisen jäsenvaltion veroviranomaista vastaan nostamaan takaisinsaantikanteeseen, on selvää, ettei ole tarpeen ratkaista kysymystä siitä, voiko kyseinen veroviranomainen vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteensa perusteena sille, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voisi käyttää kansainvälistä toimivaltaansa. En kuitenkaan yhdy Italian hallituksen esittämiin varauksiin, joiden mukaan asetusta 2015/848 ei voida soveltaa pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa, kuten jäljempänä esitän.
22. Minusta näyttää siltä, että asetuksen 2015/848 ja asetuksen N:o 1215/2012 välisestä suhteesta säädetään nimenomaisesti kyseisissä asetuksissa ja tähän kysymykseen on otettu kantaa myös niitä koskevassa oikeuskäytännössä. Asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohdassa nimittäin säädetään, että kyseistä asetusta sovelletaan siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa. Asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle on rajattu vero- ja tulliasiat, hallinto-oikeudelliset asiat ja valtion vastuu teoista ja laiminlyönneistä, jotka on tehty julkista valtaa käytettäessä (acta iure imperii). Asetuksen 1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle rajataan lisäksi nimenomaisesti konkurssit, maksukyvyttömän yrityksen tai muun oikeushenkilön selvitysmenettelyt, akordit ja muut niihin rinnastettavat menettelyt. Viimeksi mainitut menettelyt kuuluvat sen sijaan asetuksen 2015/848 soveltamisalaan, kuten sen 1 artiklan, jonka otsikkona on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään.
23. Tästä muistutan, että samasta soveltamisalan rajoituksesta määrättiin kyseisten asioiden osalta jo Brysselin yleissopimuksessa(8) ja siitä säädettiin myöhemmin sen korvanneissa asetuksissa, eli asetuksessa (EY) N:o 44/2001(9) ja nykyään voimassa olevassa asetuksessa N:o 1215/2012, ja maksukyvyttömyysmenettelyistä säädettiin asetuksessa (EY) N:o 1346/2000,(10) joka on korvattu ja kumottu asetuksella 2015/848.
24. Myös Virgósin ja Schmitin selvityksessä(11) korostetaan, että maksukyvyttömyysmenettely, joka on velallisen kaikkia velkoja koskeva menettely, edellyttää, että oikeudelliset tilanteet määritellään selvästi, mikä voidaan varmistaa ainoastaan sopimusjäsenvaltioiden välisellä oikeudellisella välineellä.(12) Kun nimittäin otetaan huomioon, että maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevat oikeussäännöt ovat luonteeltaan erityis- ja poikkeussääntöjä suhteessa yleisiin siviili- ja kauppaoikeudellisiin oikeussääntöihin, on täysin perusteltua, että maksukyvyttömyysmenettelyihin sovellettavien kansainvälistä toimivaltaa koskevien oikeussääntöjen ja siviili- ja kauppaoikeudellisiin asioihin sovellettavien kansainvälistä toimivaltaa koskevien oikeussääntöjen soveltamisalat on rajattu täsmällisesti.
25. Niinpä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy lähinnä ilmi, että säädöksiä, joissa säädetään kansainvälisen toimivallan määrittämisestä yhtäältä siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa ja toisaalta maksukyvyttömyysmenettelyissä, on tulkittava siten, että kyseisissä säädöksissä vahvistettujen oikeussääntöjen päällekkäisyydet ja lainaukot vältetään.(13) Kanteet, jotka on rajattu sen asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle, jossa säädetään kansainvälisestä toimivallasta siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, kuuluvat nimittäin sen asetuksen soveltamisalaan, jossa säädetään kansainvälisestä toimivallasta maksukyvyttömyysmenettelyissä. Vastaavasti kanteet, jotka eivät kuulu viimeksi tarkoitetun asetuksen soveltamisalaan, kuuluvat kansainvälistä toimivaltaa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa koskevan asetuksen soveltamisalaan,(14) kunhan sen soveltamisedellytykset täyttyvät.(15)
26. Tämä ratkaisu kodifioitiin asetuksella 2015/848 toteutetun uudelleenlaadinnan yhteydessä, sillä kyseisessä asetuksessa rajataan yhtäältä maksukyvyttömyysmenettelyjä ja toisaalta siviili- ja kauppaoikeudellisia asioita koskevien oikeussääntöjen soveltamisalat, minkä lisäksi siinä todetaan nyt nimenomaisesti, että asetusta 2015/848 tulkittaessa olisi mahdollisimman suuressa määrin pyrittävä välttämään kyseisen asetuksen ja asetuksen N:o 1215/2012 välisiä sääntelyaukkoja.(16) Tästä seuraa loogisesti, ettei edellä tämän ratkaisuehdotuksen 22 kohdassa mainittuja asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisalan rajoituksia, jotka koskevat tiettyjä asioita, siis voida soveltaa myös asetuksen 2015/848 soveltamisalaan.
27. Edellä esittämäni päätelmän soveltamiseksi on kuitenkin vielä varmistuttava siitä, että pääasiassa kyseessä oleva tilanne tosiaan kuuluu asetuksen 2015/848 aineelliseen soveltamisalaan.
2. Asetuksen 2015/848 soveltaminen takaisinsaantikanteeseen, jossa vaaditaan peräyttämään verolain perusteella veroviranomaiselle suoritettuja maksuja
28. Asetuksen 2015/848 6 artiklan 1 kohdassa säädetään maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion tuomioistuinten toimivallasta tutkia takaisinsaantikanne, ja kyseisen säännöksen mukaisesti sen määrittämiseen, kuuluuko kanne asetuksen soveltamisalaan, sovelletaan kahta arviointiperustetta, joista ensimmäinen koskee kanteen oikeusperustaa ja toinen tuomioistuimessa nostetun kanteen ja maksukyvyttömyysmenettelyn yhteyden läheisyyttä, joten kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimilla on toimivalta tutkia kanne, jos se johtuu välittömästi maksukyvyttömyysmenettelystä tai liittyy kyseiseen menettelyyn läheisesti.(17)
29. Toisin sanoen asetuksen 2015/848 6 artiklan 1 kohdan sanamuodosta, luettuna yhdessä kyseisen asetuksen 1 artiklan 1 kohdan ja 3 artiklan 1 kohdan kanssa, ei suinkaan ilmene, että asetuksen soveltamisalan määrittämisen yhteydessä merkitystä olisi pääasiassa kyseessä olevan kaltaisilla asiayhteyteen liittyvillä seikoilla, jotka siis liittyvät suoritetun velan perusteeseen (verosaatava) tai velkojan henkilöön (veroviranomainen, joka on pääasian vastaajana).(18) On selvää, että pääasiassa on kyse suoraan maksukyvyttömyysmenettelystä johtuvasta kanteesta, sillä takaisinsaantikanteet ovat itse asiassa ainoa asetuksen 2015/848 6 artiklan 1 kohdan mainittu esimerkki maksukyvyttömyysmenettelystä johtuvasta kanteesta. Niinpä pääasiassa nostettu kanne kuuluu kyseisen asetuksen soveltamisalaan.
30. Mielestäni asetuksen 2015/848 asiayhteys ja tavoitteet tukevat tätä päätelmää.
31. Huomautan, että niin sanotut takaisinsaantikanteet kattavat hyvin monenlaisia kanteita, joissa vedotaan velallisen maksukyvyttömyyteen perusteena velallisen toteuttamien tai velallisen hyväksi toteutettujen transaktioiden tai suoritusten pätemättömyydelle. Kyseiset joko siviili- tai kauppaoikeudelliset transaktiot tai suoritukset ovat kylläkin keskeinen osa velallisen elämää, sillä ne vaikuttavat sen kassavarallisuuteen ja niillä voi mahdollisesti olla seurauksia, jos velallisesta tulee maksukyvytön. Siviili- ja kauppaoikeudellisten toimintojen harjoittajina velallisiin sovelletaan kuitenkin myös suurempaa velvollisuuksien joukkoa, mukaan lukien verotukseen liittyvät velvollisuudet. Niinpä on täysin mahdollista, että asetuksen 2015/848 soveltamisalaan kuuluvat siviili- ja kauppaoikeudellisiin transaktioihin ja suorituksiin liittyvien saatavien lisäksi myös muihin velvollisuuksiin, mukaan lukien verotukseen liittyvät velvollisuudet, perustuvat saatavat, kun tällaisista saatavista nostetaan takaisinsaantikanne.
32. Tästä on todettava, että asetuksen 2015/848 2 artiklan 12 alakohdassa säädetään ulkomaisen velkojan määritelmä, jossa nimenomaisesti mainitaan, että kyseisen käsitteen alaan kuuluvat myös muun jäsenvaltion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion veroviranomaiset. On totta, että asetuksessa kyseistä määritelmää käytetään säännöksissä, jotka koskevat muun muassa oikeutta ilmoittaa saatavasta, joten niissä siis säädetään päinvastaisesta tilanteesta kuin siitä, jossa Puolan verohallinto on pääasian oikeudenkäynnissä. Mielestäni asianmukaisena arviointiperusteena ei kuitenkaan voida pitää maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevien toimivaltasääntöjen erilaista sovellettavuutta tuomioistuinmenettelyn asianosaisena olevien ulkomaisten velkojien henkilön mukaan tai ulkomaisen velkojan käyttämän oikeuden eli sen mukaan, onko kyse oikeudesta ilmoittaa saatava maksukyvyttömyysmenettelyssä vai oikeudesta puolustautua tilanteessa, jossa velkojaa vaaditaan palauttamaan saatava, jonka konkurssiin ajautunut velallinen on suorittanut.(19)
33. Minusta näyttää myös siltä, että asetuksen 2015/848 tavoitteet ovat esteenä sille, ettei asetuksen 6 artiklan 1 kohtaa voitaisi soveltaa siinä tapauksessa, että takaisinsaantikanne nostetaan veroviranomaista vastaan maksettujen arvonlisäveron määrien takaisin saamiseksi, sillä tällöin kyseisen säännöksen soveltaminen riippuisi ulkomaisen velkojan henkilöön liittyvästä arviointiperusteesta tai ulkomaisen velkojan käyttämästä oikeudesta. Asetuksen 2015/848 tavoitteena on nimittäin maksukyvyttömyysmenettelyjen hallinnoinnin tehokkuuden takaaminen siten,(20) että etusija annetaan velkojien eduille,(21) ja asetuksella edistetään velkojien tasapuolisen kohtelun periaatetta.(22) Edellä mainitut tavoitteet eivät toteutuisi, jos menettelyihin sovellettaisiin eri oikeussääntöjä edellä mainitun arviointiperusteen perusteella.
34. Mainitsen vielä, että konkurssiasioita koskevan tuomioistuimen toimivallan ennakoitavuuden päämäärä, ja siis myös oikeusvarmuus päämääränä, tukevat tulkintaa, jonka mukaan asetusta 2015/848 sovelletaan tilanteessa, jossa maksukyvyttömyyteen perustuva takaisinsaantikanne nostetaan sellaista vastaajaa vastaan, joka on muun jäsenvaltion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion veroviranomainen. Sillä, että unionissa on yhdenmukaistettu tuomioistuimien toimivaltaa koskevat säännöt maksukyvyttömyyteen perustuvien takaisinsaantikanteiden osalta, edistetään näet näiden päämäärien toteutumista,(23) joka voisi vaarantua, jos katsottaisiin, että kyseisessä asetuksessa säädettyjen oikeussääntöjen soveltaminen määräytyy eri tavoin verosaatavan luonteen tai velkojan henkilön mukaan.
35. Näin ollen sillä, että asetuksen 2015/848 soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin takaisinsaantikanne, joka nostetaan muun jäsenvaltion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion veroviranomaista vastaan, supistettaisiin perusteettomasti kyseisen asetuksen ulottuvuutta, ja tämä olisi ristiriidassa kyseisen asetuksen tavoitteiden kanssa.
3. Välipäätelmä
36. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson yhtäältä, ettei asetuksessa N:o 1215/2012 säädettyjä rajoituksia voida soveltaa maksukyvyttömyysmenettelyihin, joihin sovelletaan siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa sovellettavista oikeussäännöistä poikkeavia oikeussääntöjä ja joita asetus 2015/848 koskee. Toisaalta asetuksen 2015/848 6 artiklan 1 kohtaa sovelletaan siinä tapauksessa, että takaisinsaantikanne nostetaan muun jäsenvaltion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion veroviranomaiselle suoritetun maksun peräyttämiseksi.
37. Edellä esittämäni päätelmän vuoksi tarkastelen jäljempänä valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden ulottuvuutta unionin oikeusjärjestyksessä ja sen suhdetta asetuksen 2015/848 6 artiklan 1 kohtaan, jotta voin ratkaista kysymyksen siitä, onko kyseinen lainkäytöllinen koskemattomuus esteenä sille, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin käyttää mainitun asetuksen mukaista toimivaltaansa tuomioistuimena.
B Valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatteen vaikutus maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion tuomioistuinten toimivallan käyttämiseen, kun siihen vedotaan takaisinsaantikanteen yhteydessä
38. Vastatakseni ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen nyt käsiteltävässä asiassa esittämään kysymykseen tarkastelen kysymystä siitä, sisältyykö unionin oikeusjärjestykseen tapoja luopua valtioiden lainkäytöllisestä koskemattomuudesta ja mitä seurauksia niillä on. Tämän kysymyksen tarkastelemiseksi on otettava huomioon useita unionin oikeuden osatekijöitä, joista määrätään paitsi primaarioikeudessa myös säädetään asetuksessa 2015/848, mutta ennen kysymyksen tarkastelua haluan kuitenkin esittää muutaman alustavan huomautuksen.
1. Alustavat huomautukset
39. Tämän tarkastelun aluksi on syytä muistuttaa siitä, miten yleinen kansainvälinen oikeus kansainvälisenä tapaoikeutena(24) ymmärretään unionin oikeudessa, ja samoin on mainittava unionin oikeuden erityispiirteet. Tämän jälkeen on täsmennettävä, miten on luonnehdittava tointa, jonka perusteella suoritettiin maksut, joiden peräyttämistä maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä vaatii takaisinsaantikanteessaan.
a) Unionin oikeuden ja kansainvälisen oikeuden välinen suhde
40. Totean, että unioni on kansainvälisen oikeuden oikeussubjekti ja että näin ollen sillä on kansainvälisiä oikeuksia ja siihen sovelletaan kansainvälisiä velvollisuuksia. Unionin on erityisesti noudatettava yleistä kansainvälistä oikeutta, johon se kuuluu. Unionin on lisäksi taattava jäsenvaltioilleen, että se noudattaa kansainvälisiä oikeussääntöjä, jotta jäsenvaltiot eivät olisi pakotettuja rikkomaan velvollisuuksiaan, jotka perustuvat kodifikaatiovälineisiin, joihin ne ovat liittyneet.(25)
41. Tästä on todettava, että SEU 3 artiklan 5 kohdassa, johon on nykyään kodifioitu unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö,(26) määrätään, että suhteissaan muuhun maailmaan unioni edistää osaltaan kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä. Niinpä sen on toimen antaessaan noudatettava koko kansainvälistä oikeutta, mukaan lukien kansainvälinen tapaoikeus, joka sitoo unionin toimielimiä.(27)
42. On kuitenkin huomattava, että vaikka unionilla on tosiaan kansainvälisille järjestöille ominainen ”perimä” siinä mielessä, että se on perustettu kansainvälisellä sopimuksella, sillä on kansainvälinen oikeushenkilöllisyys, sen jäsenet ovat valtioita ja sen toimivaltuudet sekä toiminta kansainvälisessä ympäristössä on määritetty, unioni on yksi ainoa kansainvälisen oikeuden oikeussubjekti, jota ei sen erityispiirteiden vuoksi voida luokitella pelkäksi kansainväliseksi järjestöksi mutta jota ei kuitenkaan voida pitää valtiona.(28)
43. Unionin tuomioistuin on katsonut toistuvasti, että unionin perussopimuksissa(29) unionin alueelle on perustettu uusi, itsenäinen oikeusjärjestys, jonka itsenäisyyden kunnioittaminen unionin tuomioistuimen on turvattava.(30) Kyseinen unionin oikeuden itsenäisyys sekä jäsenvaltioiden oikeuteen että kansainväliseen oikeuteen nähden perustuu unionin ja sen oikeuden keskeisiin ominaispiirteisiin, jotka liittyvät muun muassa unionin perustuslailliseen rakenteeseen ja unionin oikeuden luonteeseen. Unionin oikeudelle on näet ominaista sen perustuminen itsenäiseen, perussopimuksista muodostuvaan oikeuslähteeseen, sen ensisijaisuus jäsenvaltioiden oikeuteen nähden ja lukuisien niiden kansalaisiin ja niihin itseensä sovellettavien säännösten ja määräysten välitön oikeusvaikutus. Tällaiset ominaispiirteet ovat olleet pohjana sellaisen keskinäisessä riippuvuussuhteessa olevien periaatteiden, sääntöjen ja oikeussuhteiden jäsennellyn verkoston luomiselle, joka sitoo vastavuoroisesti unionia itseään ja sen jäsenvaltioita sekä jäsenvaltioita keskenään.(31)
44. Unionin oikeuden itsenäisyys on ominaista ennen kaikkea unionin oikeudelle suhteessa jäsenvaltioiden oikeuteen,(32) mutta se vaikuttaa merkittävästi myös siihen, miten unionin jäsenvaltioiden väliset oikeussuhteet on ymmärrettävä unionin oikeuden soveltamisalalla, ja viime kädessä siihen, mitä kansainvälisen tapaoikeuden ja unionin oikeuden välisestä suhteesta on katsottava seuraavan kyseisissä jäsenvaltioiden välisissä oikeussuhteissa. Unionin jäsenvaltioilla on nimittäin sekä unionin oikeusjärjestyksestä että kansainvälisestä oikeudesta seuraavia velvollisuuksia.
45. Tästä on todettava, etten ole ensimmäinen kirjoittaja, joka on havainnut, että yhtäältä unionin velvollisuus noudattaa kansainvälistä oikeutta ja toisaalta unionin velvollisuus turvata itsenäisyytensä ovat herkässä suhteessa toisiinsa tai että on tärkeää pysyttää tasapaino unionin perustuslaillisen identiteetin säilyttämisen ja sen takaamisen välillä, ettei unionin oikeudesta tule kansainvälistä yhteisöä kohtaan vihamielinen vaan että se on aktiivinen osa sitä.(33) Näin ollen on niin, että jotta voidaan taata kahdesta eri oikeusjärjestyksestä seuraavien velvollisuuksien ja oikeusnormien harmoninen rinnakkaiselo, unionin oikeuteen tai kansainväliseen oikeuteen – eikä erityisesti kansainväliseen tapaoikeuteen – ei voida tukeutua perusteena olla noudattamatta sitoumuksia, joita seuraa toisesta kyseisistä oikeusjärjestyksistä.
46. Kansainvälinen tapa voidaan yleisesti määritellä ”normatiiviseksi prosessiksi, jossa luodaan kansainvälisen oikeuden normi, joka on alkujaan kirjoittamaton sääntö. – – tapa syntyy sen seurauksena, että valtiot paitsi tosiasiallisesti noudattavat käyttäytymistapoja, joista tietty käytäntö muodostuu, myös hyväksyvät ne oikeussäännöksi – eli siis pakottaviksi (opinio juris sive necessitatis)”.(34) Kansainvälinen tapa syntyy siis erityisellä tavalla, sillä tavan olemassaolo ei riipu niiden suostumuksesta, joiden tapaa on noudatettava.(35) Kansainvälisestä tavasta voidaan poiketa ainoastaan sopimussuhteen osapuolten kesken, sillä kansainvälistä tapaa sovelletaan kaikkiin, joten se sitoo aina kolmansia, jotka eivät ole antaneet suostumustaan siihen, että niihin sovellettaisiin jotakin tiettyä kansainvälisen tapaoikeuden erillissääntöä.(36)
47. Erityisesti valtioiden lainkäytöllisestä koskemattomuudesta on muistutettava, että kyseinen koskemattomuus perustuu kansainväliseen tapaoikeuteen ja sillä suojataan valtioita vaatimuksilta, joita esitettäisiin niitä vastaan ulkomaisissa tuomioistuimissa. Koskemattomuus perustuu periaatteeseen ”par in parem non habet imperium”, jonka mukaan tasavertaiset eivät voi antaa toisilleen määräyksiä, ja unionin tuomioistuin on katsonut kansainvälisen käytännön perusteella, ettei koskemattomuus ole absoluuttista. Kyseinen koskemattomuus tunnustetaan nimittäin suoritettujen tointen luonteen mukaan. Koskemattomuus voidaan erityisesti sulkea pois, jos oikeussuojakeino koskee toimia, jotka eivät merkitse julkisen vallan käyttöä eli jotka on siis toteutettu iure gestionis, mutta se tunnustetaan yleisesti, kun riita-asia koskee sellaista suvereniteetin käyttöä, joka tapahtuu iure imperii. Valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatteen ulottuvuuden tällainen tulkintatapa perustuu vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön.(37)
48. Tämän toteamisen jälkeen on seuraavaksi syytä esittää tiettyjä selvennyksiä siitä, miten on luonnehdittava tointa, jonka perusteella suoritettiin maksut, joiden peräyttämistä maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä vaatii pääasian oikeudenkäynnissä, ja mitä toimen luonnehdinnasta seuraa tarkasteltaessa nyt käsiteltävässä asiassa esiin tullutta kysymystä.
b) Takaisinsaantikanteessa tarkoitettujen maksujen perusteena olevan toimen luokitteleminen toimeksi, joka merkitsee julkisen vallan käyttöä
49. Kuten edellä jo totesin, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan valtioiden lainkäytölliseen koskemattomuuteen voidaan vedota pätevästi ainoastaan siinä tapauksessa, että asiassa on kyse julkisen vallan käyttöä merkitsevästä toimesta.
50. Tästä on todettava, ettei ole epäilystäkään siitä, että takaisinsaantikanne ja sen yhteydessä käytetty oikeus rahamäärän palauttamiseen perustuvat maksukyvyttömyyttä koskeviin oikeussääntöihin. Ei ole myöskään epäilystäkään siitä, että veroviranomaisille arvonlisäverovelan perusteella suoritetut maksut, joiden peräyttämistä maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä vaatii, perustuvat unionin muun jäsenvaltion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion verolakiin. On ilmeistä, että valta määrätä arvonlisäveronalaisuudesta ja vaatia arvonlisäveroa maksettavaksi on malliesimerkki valtion suvereenista vallasta. Julkisella vallankäyttäjällä on tällaiset valtuudet, jotta se voi järjestää verotulonsa, joista julkinen varallisuus yleisemmällä tasolla riippuu. Niinpä tässä tapauksessa on kyse kahdenlaisten oikeussuhteiden kohtaamisesta siinä mielessä, että takaisinsaantikanteella pyritään saamaan palautetuksi maksuja, jotka on määrätty maksettavaksi toimella, joka merkitsee julkisen vallan käyttöä.
51. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on ilmoittanut unionin tuomioistuimelle, vaikka se ei yhdykään tähän tulkintaan, että osassa Saksan oikeuskirjallisuutta on ehdotettu, että kun takaisinsaantikanne koskee vero-oikeuden nojalla suoritettua maksua, on mahdollista tulkita, ettei asiaan liity julkisen vallan käyttöä merkitsevää tointa. Tämän tulkinnan mukaan on lähinnä niin, että takaisinsaantikanteessa tarkoitettu oikeus rahamäärän palauttamiseen ei perustu maksukyvyttömän velallisen ja takaisinsaantikanteen vastaajan aikaisempaan oikeussuhteeseen.
52. Mielestäni tällainen tulkintamahdollisuus kaatuu kuitenkin edellä tämän ratkaisuehdotuksen 47 kohdassa mainittujen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettujen arviointiperusteiden soveltamiseen. Toimen luokittelun kannalta ratkaiseva arviointiperuste on nimittäin kantajan esittämän vaatimuksen lähde. Tarkemmin sanottuna ratkaistava kysymys on, saako kyseinen vaatimus alkunsa julkisen vallan käyttöä merkitsevästä toimesta. Kantajan nostaman kanteen laadulla ei sen sijaan ole merkitystä kyseisen luokittelun kannalta. Niinpä kanteen, jolla vaadittiin rahamääräistä korvausta kantajille aiheutuneesta aineellisesta vahingosta ja henkisestä kärsimyksestä, mikä on malliesimerkki siviilioikeudellisesta kanteesta, katsottiin jäävän Brysselin yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle nimenomaan siksi, että kanne koski julkisen vallan käyttämistä merkitsevää tointa.(38)
53. Mielestäni tätä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa täysimääräisesti pääasiassa kyseessä olevaan tilanteeseen. Näin on siksi, ettei kysymystä toimen luokittelemisesta iure imperii tai iure gestionis toteutetuksi toimeksi ratkaista menettelyssä suojattavaksi vaaditun oikeuden tai kansallisessa tuomioistuimessa nostetun kanteen laadun vaan sen toimen luonteen perusteella, jonka peräyttämistä menettelyssä vaaditaan.(39)
54. Tässä yhteydessä on korostettava, ettei pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kanne vaikuttaisi verovelan olemassaoloon eikä yleisemmin valtion toimivaltaan määrittää kyseisen velan määrä. Maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion tuomioistuimet eivät nimittäin voisi arvioida maksetun veron lainmukaisuutta, koska veron lainmukaisuudella ei ole merkitystä takaisinsaantikanteen yhteydessä. Valtion mahdollisuus käyttää toimivaltaansa riippuisi kuitenkin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion oikeudesta, jonka mukaan siis määräytyisi ajankohta, jona toimivallan käyttämisellä voi olla vaikutuksia. Tuomioistuin voisi määrätä toisen jäsenvaltion veroviranomaisen palauttamaan julkisen valtansa käyttämisen perusteella saamansa määrät yksinomaan tässä merkityksessä.
55. Olisi siis vähintäänkin keinotekoista keskittyä takaisinsaantikanteen yhteydessä käytetyn oikeuden laatuun tai jopa kyseisen kanteen laatuun perusteina sivuuttaa sen toimen tosiasiallinen luonne, jonka peräyttämistä kanteessa vaaditaan ja joka tässä tapauksessa on arvonlisäveron kantaminen. Erilaisen tulkinnan omaksumisella olisi myös hyvin kyseenalaisia seurauksia, jotka liittyisivät valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatteen ulottuvuuteen unionin oikeusjärjestyksessä.
56. Yhtäältä jo erottelu iure imperii tai iure gestionis toteutettujen tointen välillä voisi menettää merkityksensä, koska jatkossa tukeuduttaisiin menettelyssä käytetyn oikeuden laatuun tai tällaista tointa vastaan nostetun kanteen laatuun. On erityisesti mainittava, että jos poikettaisiin – maksukyvyttömyysmenettelyissä täysin ennenkuulumattomalla tavalla – kyseisten tointen luokitteluun liittyvästä vakiintuneesta käytännöstä, oikeudellisesta näkökulmasta arvioituna lainkäytölliseen koskemattomuuteensa vedonnut valtio ohitettaisiin kokonaan.(40) Tällaisella tulkinnalla luotaisiin toisaalta siis oikeudellista epävarmuutta, sillä tointen luokittelu iure imperii tai iure gestionis toteutetuiksi voisi vaihdella sen mukaan, millaisesta asiasta on kyse.(41)
57. On kuitenkin todettava, että jos nyt käsiteltävässä asiassa sovellettaisiin käytäntöä, jossa actes iure imperii ja iure gestionis toteutetut toimet erotellaan toisistaan, asian tarkastelussa olisi päädyttävä tulkintaan, jonka mukaan valtioiden lainkäytöllinen koskemattomuus on esteenä sille, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin käyttää asetuksen 2015/848 mukaista toimivaltaansa tuomioistuimena, koska maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä vaatii tuomioistuinta määräämään konkurssipesään palautettavaksi maksuja, jotka suoritettiin muun jäsenvaltion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion iure imperii toteuttaman toimen perusteella. Jäljempänä tässä ratkaisuehdotuksessa esittämistäni syistä katson kuitenkin, että pääasiassa kyseessä oleva tilanne on selvästi monitahoisempi, joten toimen luokittelusta iure imperii toteutetuksi ei voi automaattisesti seurata, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi käyttää kansainvälistä toimivaltaansa.
58. Jäljempänä esittämässäni analyysissani tarkastelen aluksi kysymystä siitä, sisältyykö unionin oikeusjärjestykseen tapoja mukauttaa valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta kyseisen oikeusjärjestyksen soveltamisalalla, ja tämän jälkeen tarkastelen kysymystä siitä, sovelletaanko tällaista mukautusta mahdollisesti pääasiassa kyseessä olevaan tilanteeseen.
2. Kysymys siitä, sisältyykö unionin oikeusjärjestykseen tapoja mukauttaa valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta kyseisen oikeusjärjestyksen soveltamisalalla
59. Kansainväliseen tapaoikeuteen kuuluu vakiintuneesti kolme tapaa luopua nimenomaisesti valtion koskemattomuudesta, eli koskemattomuudesta voidaan luopua kansainvälisen sopimuksen nojalla, kirjallisella sopimuksella tai ilmoituksella, joka esitetään tuomioistuimessa tai tietyssä menettelyssä. On myös vakiintunutta, ja siis edelleenkin kansainvälisen tapaoikeuden osalta, että valtio voi luopua koskemattomuudestaan hiljaisesti, jos luopuminen voidaan päätellä kansainvälisestä sopimuksesta tai yleissopimuksesta.
60. Kuten jäsenvaltioiden hallitukset totesivat istunnossa, ne katsovat, että unionin oikeusjärjestyksessä pätevänä voidaan pitää ainoastaan sellaista nimenomaista luopumista valtion lainkäytöllisestä koskemattomuudesta, jonka jäsenvaltiot ovat itse ilmaisseet. Niinpä johdetun oikeuden toimeen ei voi sisältyä jäsenvaltion luopumista lainkäytöllisestä koskemattomuudestaan eikä kyseisestä koskemattomuudesta voida luopua hiljaisesti. Unionilla, joka on oikeushenkilö, ei nimittäin ole yleistä toimivaltaa luopua lainkäytöllisestä koskemattomuudesta jäsenvaltioidensa puolesta.
61. Tässä yhteydessä muistutan ensinnäkin siitä, että unioni on jäsenvaltioidensa luomus. Unioni perustuu jäsenvaltioiden tahtoon, jonka ne ovat ilmaisseet itse hyväksymissään, sitovissa sopimuksissa, jotka ovat tällä hetkellä EU- ja EUT-sopimukset ja joissa määritetään unionin tavoitteet, sen toimielinten toimintasäännöt, unionin päätöksentekomenettelyt sekä unionin ja sen jäsenvaltioiden väliset suhteet.(42) Unionille on myös nimenomaan jäsenvaltioiden tahdosta annettu hiljalleen toimivaltaa, jonka jäsenvaltiot ovat päättäneet sille siirtää, ja siitä on tehty jäsenvaltioistaan erillinen oikeushenkilö.
62. Niinpä jäsenvaltiot ovat, edelleenkin omasta tahdostaan, hyväksyneet sen, että niiden on rajoitettava suvereeneja oikeuksiaan unionin oikeusjärjestyksen hyväksi – yhä laajemmilla aloilla.(43) Tämä suvereenien oikeuksien rajoittaminen on välitön seuraus siitä, että jäsenvaltiot ovat perussopimuksissa määritellyillä aloilla siirtäneet toimivaltaa kansallisista oikeusjärjestyksistään unionin oikeusjärjestykseen. Vaikka jäsenvaltiot ovat rajoittaneet oikeuksiaan tavalla, jota vastaan ne eivät voi vedota sellaiseen myöhempään yksipuoliseen toimeensa, joka on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, lopullisesti, tämän rajoittamisen rajoista määrätään kuitenkin perussopimuksissa.
63. On sanomattakin selvää, ettei se, että jäsenvaltiot ovat rajoittaneet suvereeneja oikeuksiaan unionin oikeusjärjestyksen hyväksi siirtämällä unionille toimivaltaa, tee unionista valtiota eikä sillä täysin poisteta jäsenvaltioiden suvereniteettia. Unionin jäsenvaltiot nimittäin yhdentyvät siinä mielessä, että ne ovat sitoutuneet ”prosessiin, jossa valtioiden suvereenia valtaa käytetään yhdessä, mukaan lukien suvereenille vallalle leimallisimmilla aloilla”.(44)
64. Jäsenvaltiot ovat kuitenkin silti ”perussopimusten valtiaita”, sillä ainoastaan jäsenvaltioilla on valta muuttaa perussopimuksia,(45) ja yleisemminkin jäsenvaltiot ovat suvereeneja sanan perinteisessä merkityksessä, sillä niillä on valta päättää unioniin kuulumisestaan.(46) Samoin jäsenvaltiot ovat edelleenkin suvereeneja muun muassa ”kansallis[en] identiteetti[nsä osalta], joka on olennainen osa niiden poliittisia ja valtiosäännön rakenteita, myös alueellisen ja paikallisen itsehallinnon osalta, – – [ja] keskeis[ten] valtion tehtävi[en]” osalta.(47)
65. Tästä on todettava, että vaikka valtion lainkäytöllinen koskemattomuus on epäilemättä merkittävä osa sekä valtion sisäistä(48) että ulkoista(49) suvereniteettia, se sijoittuu yhtäältä sen valtioiden suvereenien oikeuksien rajoittamisen, joka perustuu tiettyjen toimivaltuuksien siirtämiseen unionille, ja toisaalta ”unionin jäsenvaltiolla säilyneen ja jatkuvan” suvereniteetin(50) välimaastoon. Unioniin liittymisen voidaan loogisesti katsoa merkitsevän sitä, että jäsenvaltio hyväksyy sisäisen suvereniteettinsa – eli toisin sanoen vapautensa järjestää toimintansa sisäisesti – rajoittamisen, sillä liittymisen jälkeen jäsenvaltion sisäinen järjestäminen riippuu perussopimuksissa määritetyillä aloilla kollektiivisesti tehdyistä päätöksistä.
66. Erityisesti se, että unioni käyttää sääntelytoimivaltaansa jäsenvaltioidensa sijasta, merkitsee, että unionin politiikan eri aloja koskevissa perussopimusmääräyksissä annetaan unionille mahdollisuus ryhtyä toimenpiteisiin tarkoituksessa vahvistaa aineellisia oikeussääntöjä kyseisen toimivaltansa nojalla. Toisin sanoen unioni voi antaa johdetun oikeuden toimia, jotta unionin toimivaltaa koskevilla perussopimusmääräyksillä olisi vaikutuksia.
67. Johdetun oikeuden toimien antaminen ei kuitenkaan merkitse sitä, että jäsenvaltiot menettäisivät kaiken päätösvaltansa, eikä siitä seuraa, että jäsenvaltiot katoaisivat unionin taakse, sillä johdetun oikeuden toimia ei anneta ilman jäsenvaltioiden osallistumista. Unionin niin sanotusti kolmikantainen toimielinrakenne(51) ja menettelyt, joissa annetaan johdetun oikeuden toimia, on nimittäin suunniteltu sellaisiksi, ettei kyseisiä toimia voida oikeudellisesti antaa ilman jäsenvaltioiden osallistumista menettelyyn toimielimissä. Jäsenvaltiot osallistuvat kyseisiin menettelyihin toimielimissä etenkin toimimalla neuvostossa.
68. Näin ollen on niin, että vaikka jäsenvaltiot ovat kylläkin siirtäneet toimivaltaansa unionille, jotta unioni antaisi johdetun oikeuden toimia, olisi oikeudellisesti virheellistä katsoa, kuten unionin tuomioistuimen menettelyyn osallistuneet jäsenvaltiot ilmeisesti ehdottavat, että antaessaan tällaisia toimia unioni toimii erillisenä oikeudellisena yksikkönä ja täysin itsenäisesti suhteessa jäsenvaltioihinsa, millä perusteella olisi katsottava paitsi, ettei unionin oikeusjärjestykseen voi sisältyä luopumista valtioiden lainkäytöllisestä koskemattomuudesta, myös, ettei koskemattomuudesta luopuminen voi perustua johdetun oikeuden toimeen. Olen erityisesti sitä mieltä, ettei se seikka, että koskemattomuudesta luopumisesta mahdollisesti säädetään johdetun oikeuden toimessa, ole sinänsä esteenä kyseisen luopumisen oikeudelliselle pätevyydelle, sillä unioni toimii jäsenvaltioidensa tahdon rajoissa ja päätöksentekorakenteensa mukaan, joista viimeksi mainitussa turvataan muun muassa jäsenvaltioiden valta osallistua päätöksentekoon.
69. Näin ollen tulee toiseksi esiin kysymys siitä, voidaanko hiljaista luopumista kyseisestä koskemattomuudesta päätellä johdetun oikeuden toimesta. Tässä yhteydessä totean, että sellaisen vaatimuksen hyväksyminen, jonka mukaan valtioiden lainkäytöllisestä koskemattomuudesta voidaan luopua yksinomaan nimenomaisella poikkeuksella, voisi sopia huonosti unionin oikeuteen, sillä unionin oikeus muodostuu hyvin laajasta joukosta oikeussääntöjä eikä sitä voida typistää pelkäksi erityissäännöstöksi, jolla olisi rajattu aineellinen ulottuvuus, eli siis tietyiksi kansainvälisiksi sopimuksiksi ja merkittäväksi johdetun oikeuden sääntöjen korpukseksi. Niinpä voisi osoittautua yksinkertaisesti mahdottomaksi soveltaa ehdotonta edellytystä, jonka mukaan kansainvälisestä tavasta on poikettava nimenomaisesti.(52) On lisäksi huomattava, että kun kyse on luonteeltaan hiljaisesta luopumisesta, luopumistarkoituksen ei välttämättä tarvitse liittyä suoraan valtioiden lainkäytölliseen koskemattomuuteen vaan tarkoitus luopua kyseisestä koskemattomuudesta voi myös ilmetä toimen sanamuodosta tai sen logiikasta. Tällainen tarkoitus voidaan nimittäin päätellä toimesta tai sen logiikasta, jos toimen soveltamisella voi olla vaikutuksia ainoastaan sillä edellytyksellä, että kyseisestä koskemattomuudesta on luovuttu.
70. Jäsenvaltioiden hallitusten esittämien kantojen mukaisesti totean lisäksi, että on selvää, ettei myöskään kansainvälisessä oikeudessa sovelleta edellytystä siitä, että luopumisen olisi välttämättä oltava nimenomaista, sillä valtion on oikeudellisesti mahdollista luopua lainkäytöllisestä koskemattomuudestaan hiljaisesti. Tilanteessa, jossa unioni toimii perussopimuksissa määrätyn toimivaltansa rajoissa, toisin kuin jäsenvaltioiden hallitukset, en näe syytä, jonka perusteella voitaisiin katsoa, ettei unionin oikeusjärjestykseen voi sisältyä hiljaista luopumista kyseistä koskemattomuudesta samalla tavalla kuin kansainvälisen oikeuden soveltamisalaan kuuluvaan kansainväliseen sopimukseenkin, joka tehdään kahden tai useamman valtion välillä.
71. Jäsenvaltioiden hallitusten istunnossa esittämällä argumentilla, joka perustuu siihen, että unioni on jäsenistään erillinen oikeushenkilö, ei mielestäni voida horjuttaa edellä esittämääni päätelmää. Unionin oikeushenkilöllisyys saa nimittäin ilmaisunsa unionille asetettuja tavoitteita vastaavan toiminnan kautta, ja unionin toimivallan alasta määrätään perussopimuksissa. Oikeushenkilönä unioni voi etenkin toimia paitsi sisäisesti (käyttämällä oikeuttaan tehdä sopimuksia, ostaa ja myydä omaisuutta ja nostaa kanteita) myös kansainvälisesti (käyttämällä muun muassa toimivaltaansa tehdä kansainvälisiä sopimuksia). Niinpä oikeushenkilöllisyyden antaminen unionille perustui ajatukseen siitä, että unioni voisi puhua ”yhdellä ainoalla äänellä” kansainvälisellä näyttämöllä, eli kehittyä johdonmukaiseksi ja tehokkaaksi toimijaksi ulkosuhteissaan,(53) mutta unionin oikeushenkilöllisyyden perusteella ei voida katsoa, ettei se käyttäisi toimivaltaansa jäsenvaltioidensa tahdon mukaan, joten jäsenvaltiot eivät hiivu täysin unionin taakse siksi, että unioni on oikeushenkilö.
72. Unionin oikeusjärjestyksessä, jota leimaa unionin jäsenvaltioiden suvereniteetti, jota voidaan kuvailla ”uudelleenjärjestellyksi”,(54) se, että jäsenvaltiot ovat rajoittaneet suvereeneja oikeuksiaan unioniin liittymisensä vuoksi, mikä ilmenee unionin toimivallan käyttönä, ei kuitenkaan automaattisesti merkitse, että jäsenvaltiot olisivat luopuneet lainkäytöllisestä koskemattomuudestaan koko unionin oikeusjärjestyksen osalta. Tällaiselle päätelmälle, jota sovellettaisiin ehdottomasti kaikilla unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvilla aloilla siten, ettei jäsenvaltioilla olisi mahdollisuutta vastustaa toisen jäsenvaltion tuomioistuinten niihin kohdistamaa tuomiovallan käyttöä, ei nimittäin ole oikeusperustaa perussopimuksissa ja kyseinen päätelmä olisi vähintäänkin suhteeton.
73. Toisin sanoen siitä, että jäsenvaltiot ovat rajoittaneet suvereeneja oikeuksiaan unionin oikeusjärjestyksen hyväksi, ei voida päätellä yleistä luopumista jäsenvaltioiden lainkäytöllisestä koskemattomuudesta, mikä merkitsisi sitä, että kyseistä rajoitusta voitaisiin soveltaa kaikilla perussopimuksissa määritetyillä aloilla, jotka koskevat tiettyjen jäsenvaltioiden sisäisten politiikan alojen järjestämistä.
74. Jotta voidaan taata unionin tavoitteiden(55) toteutuminen ja unionin itsenäisyys sekä kunnioittaa unionin keskinäisessä riippuvuussuhteessa olevien periaatteiden, sääntöjen ja oikeussuhteiden jäsenneltyä verkostoa, joka sitoo vastavuoroisesti unionia itseään ja sen jäsenvaltioita sekä jäsenvaltioita keskenään,(56) voidaan kuitenkin katsoa, että kansainvälistä tapaoikeutta on mukautettu unionin oikeusjärjestyksessä valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatteen osalta. Tarkemmin sanottuna mielestäni yhtäältä ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että unionin oikeudessa voidaan säätää valtioiden lainkäytöllisestä koskemattomuudesta luopumisesta tietyissä tilanteissa, eikä toisaalta, että tällainen luopuminen voi olla paitsi nimenomaista myös – kuten kansainvälisessä oikeudessa sovelletuista luopumisen tavoista seuraa – hiljaista. Näin on katsottava varsinkin, kun otetaan huomioon tarve varmistaa kahdesta eri oikeusjärjestyksestä seuraavien velvollisuuksien ja oikeusnormien harmoninen rinnakkaiselo edellä tämän ratkaisuehdotuksen 45 kohdassa kuvatulla tavalla.
3. Unionin oikeusjärjestykseen sisältyvien valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden mukauttamistapojen soveltaminen
75. Mielestäni sekä asetuksesta 2015/848 että unionin primaarioikeudesta ilmenee perusteita katsoa, että kyseisestä asetuksesta voidaan päätellä, että valtiot ovat hiljaisesti luopuneet lainkäytöllisestä koskemattomuudestaan tietyissä tilanteissa, mikä on kysymys, jota tarkastelen jäljempänä.
a) Asetuksesta 2015/848 ilmenevät perusteet
76. Aluksi on syytä muistuttaa siitä, ettei asetuksen 2015/848 6 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä asetuksen 3 artiklan 1 kohdan kanssa, taikka muualla kyseisessä asetuksessa mitenkään viitata unionin jäsenvaltioiden nimenomaiseen luopumiseen valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatteesta tilanteessa, jossa takaisinsaantikanne nostetaan muun jäsenvaltion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion veroviranomaista vastaan. Katson kuitenkin, että useat asetuksen asiayhteyteen ja tavoitteisiin liittyvät taustasyyt viittaavat siihen, että asetuksesta voidaan päätellä, että koskemattomuudesta on luovuttu hiljaisesti.
77. Muistutan ensinnäkin siitä, että asetuksen 2015/848 mukaan tuomioistuimen toimivallan määrittämiseen sovellettavana sääntönä on lähinnä se, että sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jonka alueella velallisen pääintressien keskus sijaitsee, ovat toimivaltaisia aloittamaan maksukyvyttömyysmenettelyn(57) ja tutkimaan maksukyvyttömyysmenettelystä välittömästi johtuvat tai siihen läheisesti liittyvät kanteet, kuten takaisinsaantikanteet.(58) Maksukyvyttömyysmenettelyyn ja sen vaikutuksiin sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jonka alueella menettely on alkanut.(59) Kyseisen lain mukaan määräytyy se, mille saataville voidaan vaatia maksua maksukyvyttömyysmenettelyn piiriin kuuluvasta omaisuudesta sekä maksukyvyttömyysmenettelyn alkamisen jälkeen syntyneiden saatavien asema.(60) Lisäksi velkoja voi ilmoittaa saatavansa maksukyvyttömyyttä koskevassa päämenettelyssä ja missä tahansa maksukyvyttömyyttä koskevassa sekundäärimenettelyssä,(61) ja tämä koskee myös jäsenvaltioiden veroviranomaisia velkojina.(62) Niinpä kyseisellä asetuksella pyritään turvaamaan kaikkien velkojien tasapuolinen kohtelu.(63)
78. Jos veroviranomaisen – joka vieläpä mainitaan nimenomaisesti asetuksen 2015/848 2 artiklan 12 kohdassa esimerkkinä ulkomaisesta velkojasta – katsottaisiin voivan vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteensa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa oikeusriidassa, seurauksena olisi nimenomaan, että velkojia kohdeltaisiin epätasapuolisesti, mikä olisi ristiriidassa asetuksen 2015/848 tavoitteiden kanssa. Tällöin Puolan verohallinto saisi nimittäin ennen muita konkurssipesän velkojia maksun koko saatavastaan, vaikka kaikilla muilla velkojilla olisi ainoastaan oikeus saada suhteellinen maksu saatavastaan ja vieläpä sen mukaan, missä kohtaa ne ovat maksunsaantijärjestyksessä. On myös selvää, etteivät kansalliset veroviranomaiset voisi vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteensa oman valtionsa tuomioistuimessa, toisin kuin Puolan verohallinto.(64)
79. Yleisemmällä tasolla tällaisella ratkaisulla vaarannettaisiin asetuksessa 2015/848 säädettyjen toimivaltasääntöjen yhtenäinen ja johdonmukainen soveltaminen, koska tuomioistuimen mahdollisuus käyttää kyseisessä asetuksessa säädettyjen oikeussääntöjen mukaista toimivaltaansa vaihtelisi vastaajan henkilön ja maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion mukaan, vaikka asetuksesta ei ilmene mitään seikkaa, jolla voitaisiin oikeuttaa tällainen erilainen kohtelu vastaajan henkilön mukaan.(65)
80. Asetuksesta 2015/848 käy toiseksi ilmi, että asetuksen antamista pidettiin tarpeellisena maksukyvyttömyysmenettelyjen tehokasta toimintaa koskevan tavoitteen saavuttamiseksi(66) eli rajat ylittäviä vaikutuksia omaavien maksukyvyttömyysmenettelyjen parantamiseksi ja nopeuttamiseksi.(67) Yritysten toiminnan – ja yritystoimintaan liittyvien maksukyvyttömyysmenettelyjen – rajat ylittävien vaikutusten vuoksi asetuksessa korostetaan nimittäin tarvetta sovittaa yhteen maksukyvyttömän velallisen omaisuuden osalta toteutettavat toimenpiteet. Asetuksen mukaan oli etenkin tarpeen, että tuomioistuimen toimivaltaa, päätösten tunnustamista ja sovellettavaa lakia tällä alalla koskevat säännökset sisällytettäisiin unionin säädökseen, joka on velvoittava ja jäsenvaltioissa sellaisenaan sovellettava.
81. Tästä on todettava, että on ilmeistä, että jos muun jäsenvaltion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion viranomainen voisi vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteensa, maksukyvyttömyysmenettelyjen tehokkuus voisi vaarantua. Näin on siksi, että jos tuomioistuimen asetuksen 2015/848 mukaisen toimivallan käyttäminen voitaisiin estää tällä tavalla, lopputuloksena olisi, ettei ulkomaiselle velkojalle, joka on tässä tapauksessa toisen jäsenvaltion veroviranomainen, suoritettuja maksuja palautettaisi konkurssipesän varoihin ja tällä tavalla aiheutettaisiin vahinkoa konkurssipesän velkojille.
82. Asetuksessa 2015/848 säädetään lisäksi tietyistä poikkeuksista siinä säädettyihin oikeussääntöihin. Kyseisiä poikkeuksia sovelletaan kuitenkin hyvin harvoin.(68) Katson erityisesti, että kun asetusta 2015/848 tarkastellaan kokonaisuutena, minusta siitä ilmenee unionin lainsäätäjän selkeä tarkoitus välttää esteet jäsenvaltioiden tuomioistuinyhteistyölle maksukyvyttömyysmenettelyissä, ja kyseisen kokonaistarkastelun perusteella on oletettava, etteivät iure imperii toteutetut toimet vaikuta asetuksessa 2015/848 tarkoitetun toimivallan käyttämiseen.
83. Mielestäni tätä päätelmää, jonka mukaan iure imperii toteutetut toimet eivät vaikuta kyseisen toimivallan käyttöön, tukevat myös muut tuomioistuinten toimivaltaa, siviili- ja kauppaoikeudellisten tuomioiden tunnustamista ja tällaisten tuomioiden täytäntöön panemista koskevat säädökset, joissa unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti rajannut kyseisten säädösten soveltamisalan ulkopuolelle kanteet, jotka nostetaan valtiota vastaan ja joissa vedotaan valtion vastuuseen teoista ja laiminlyönneistä, jotka on tehty julkista valtaa käytettäessä.(69) Näin ollen mielestäni se, ettei asetuksessa 2015/848 säädetä tällaisesta nimenomaisesta soveltamisalan rajoituksesta, viittaa tarkoitukseen olla antamatta minkäänlaista vaikutusta julkisen vallan käyttöä merkitseville toimille kyseisessä asetuksessa säädettyjen oikeussääntöjen yhteydessä.
84. Pohdin yleisemmin oikeusvarmuuden ja unionin oikeuden ennakoitavuuden näkökulmasta, millaista logiikkaa asetuksessa 2015/848 on noudatettu, kun kyseinen asetus on johdetun oikeuden toimi, jolla pyritään toteuttamaan SEUT 81 artiklassa määritetyt tavoitteet. Pohdin erityisesti sitä, mikä merkitys jäisi periaatteille, joiden mukaan ratkaistaan kansainväliset toimivaltaristiriidat maksukyvyttömyysmenettelyissä, jos jäsenvaltiot voisivat poiketa kyseisistä periaatteista, vaikka yhtäältä kyseinen asetus sitoo niitä kaikilta osin eikä asetuksessa toisaalta säädetä minkäänlaisesta sellaisesta poikkeuksesta siinä säädettyihin oikeussääntöihin, joka perustuisi velkojan julkisuuteen ja ulkomaisuuteen ja jonka perusteella tällainen velkoja voisi vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteensa?
85. Kolmanneksi ja viimeiseksi muistutan siitä, että unionin tuomioistuin on vahvistanut, että tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta tutkia kanteet, jotka johtuvat välittömästi maksukyvyttömyysmenettelystä tai liittyvät siihen läheisesti, kuten takaisinsaantikanteet, on luonteeltaan yksinomainen.(70)
86. Tässä yhteydessä pohdin kysymystä tehokkaan oikeussuojan kunnioittamisesta. On erityisesti niin, että jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei voisi käyttää toimivaltaansa tutkia takaisinsaantikanne, joka nostettiin toisen jäsenvaltion veroviranomaista vastaan, maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä saattaisi menettää oikeutensa saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa – ja kyseinen oikeus on yksi Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa määrätyn tehokasta oikeussuojaa tuomioistuimissa koskevan oikeuden osatekijöistä. Puolan tuomioistuimet eivät nimittäin voisi tutkia kannetta, koska mainittu kansainvälinen toimivalta on yksinomainen. Maksukyvyttömyyttä koskevan sekundaarimenettelyn aloittaminen muussa jäsenvaltiossa kuin päämenettelyn aloittamisjäsenvaltiossa on poikkeus, jonka edellytyksenä on, että velallisella on toimipaikka(71) kyseisen toisen jäsenvaltion alueella.(72)
87. Mielestäni mahdollisuus vedota valtion lainkäytölliseen koskemattomuuteen ei missään tapauksessa voi riippua siitä, voidaanko sekundaarimenettelyä panna pätevästi vireille. Totean lisäksi, että vaikka pääasiassa olisi selvää, että tällainen menettely voidaan pätevästi panna vireille, menettelyn aloittaminen yksinomaan takaisinsaantivaatimuksen esittämiseksi olisi ristiriidassa kyseisen menettelyn tarkoituksen kanssa, jona on lähinnä edistää maksukyvyttömyysmenettelyn piiriin kuuluvan omaisuuden tehokasta hallinnointia tai koko omaisuuden tehokasta rahaksimuuttoa.(73) Kun toimipaikkaa toisessa jäsenvaltiossa ei ole, maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä siis menettäisi oikeutensa tehokkaaseen oikeussuojaan kokonaan. Tällaista seurausta ei voida oikeuttaa sen julkisen vallan käyttöä merkitsevän toimen luonteella, jonka perusteella suoritettuja maksuja maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä vaatii peräytettäväksi.
88. Tästä osa jäsenvaltioiden hallituksista esittävät unionin tuomioistuimessa, ettei mahdollisuus vedota valtion lainkäytölliseen koskemattomuuteen riipu siitä, voidaanko sekundaarimenettelyä panna pätevästi vireille tai voidaanko muuta oikeussuojakeinoa mahdollisesti käyttää muun jäsenvaltion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion veroviranomaisen toimia vastaan. Toiset jäsenvaltiot väittävät, ettei nyt käsiteltävässä asiassa menetettäisi oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa, koska toimivaltainen tuomioistuin on määritetty, mutta sen on jätettävä kanne tutkimatta.
89. En pidä näitä – etenkin istunnossa esitettyjä – jäsenvaltioiden hallitusten argumentteja vakuuttavina.
90. Unionin tuomioistuin on nimittäin jo katsonut asioissa, joissa oli kyse lainkäytölliseen koskemattomuuteen vetoamisesta, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on varmistuttava siitä, että jos se hyväksyisi lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan oikeudenkäyntiväitteen, yksityiset eivät menettäisi oikeuttaan saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi, mikä on yksi perusoikeuskirjan 47 artiklaan sisältyvän tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden osatekijöistä.(74) Tulkinta, jonka mukaan pääsy tuomioistuimeen taattaisiin, vaikka lainkäytölliseen koskemattomuuteen vetoamisen seurauksena tuomioistuimelle kuuluvaa kansainvälistä toimivaltaa ei voitaisi käyttää, saa minut pohtimaan etenkin kysymystä siitä, millainen ulottuvuus kyseisellä oikeudella tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa on, ja myös sitä, eikö kyseinen oikeus jäisi tällaisessa tulkinnassa merkityksettömäksi. Mielestäni jäsenvaltioiden hallitusten esittämän kannan omaksumisella saatettaisiin tosiasiallisesti luoda tilanne, jossa maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjällä ei ole oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa eikä hänellä ole käytettävissään ennakoitavissa olevaa vaihtoehtoa, jonka perusteella hän voisi nostaa takaisinsaantikanteensa Puolan verohallintoa vastaan.
91. Kaiken asetuksesta 2015/848 ilmenevän perusteella katson, että kyseiseen asetukseen sisältyy jäsenvaltioiden hiljainen luopuminen lainkäytöllisestä koskemattomuudestaan. Tämä päätelmä, jonka mukaan jäsenvaltiot luopuivat hiljaisesti lainkäytöllisestä koskemattomuudestaan johdetun oikeuden toimessa, joka on tässä tapauksessa asetus 2015/848, on myös primaarioikeuden mukainen, sillä siitä ilmenee jäsenvaltioiden selkeä ja yksiselitteinen tarkoitus antaa etusija periaatteille, joiden mukaan ratkaistaan toimivaltaristiriidat, joita voi ilmetä, kun otetaan huomioon eri oikeusjärjestykset ja kussakin niistä säädetyt lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevat toimivaltasäännöt, joita sovelletaan maksukyvyttömyysmenettelyihin.
b) Primaarioikeudesta ilmenevät perusteet
92. Mielestäni valtioiden lainkäytöllisestä koskemattomuudesta ei ole luovuttu hiljaisesti asetuksen 2015/848 soveltamisalalla pelkästään unionin jäsenvaltioiden tahdon mukaan määritetyn primaarioikeuden mukaisesti vaan tälle hiljaiselle luopumiselle löytyy myös tukea primaarioikeuteen kuuluvista oikeussäännöistä.
93. Aluksi on muistutettava, että unionin oikeuden soveltamisalalla on jo mukautettu lainkäytöllistä koskemattomuutta. Kaikki jäsenvaltiot ovat nimittäin hyväksyneet unionin tuomioistuimen pakottavan toimivallan, mukaan lukien oikeusriidoissa, joissa ne voidaan haastaa unionin tuomioistuimeen, tietyillä, rajatuilla aloilla.(75) On siis hyväksytty, että tietyissä tilanteissa valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden osalta voidaan ottaa käyttöön tällaisia mukautuksia unionin oikeusjärjestyksen erityispiirteiden noudattamiseksi.
94. Muistutan kuitenkin ensinnäkin siitä, että unionin tavoitteita koskevassa SEU 3 artiklan 2 kohdassa määrätään, että unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen. Kyseisen alueen perustamisesta määrätään EUT-sopimuksen V osastossa. Asetuksen 2015/848 oikeusperustana käytetyssä SEUT 81 artiklan 1 kohdassa määrätään erityisesti, että ”unioni kehittää oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia; tämä yhteistyö perustuu tuomioistuinten päätösten ja muiden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen. Yhteistyöhön voi kuulua jäsenvaltioiden lakien ja asetusten lähentämistä koskevien toimenpiteiden hyväksymistä”. Tämä ala kuuluu unionin ja sen jäsenvaltioiden jaetun toimivallan soveltamisalaan, joten kun unioni käyttää toimivaltaansa kyseisellä alalla, jäsenvaltiot rajoittavat suvereeneja oikeuksiaan edellä tämän ratkaisuehdotuksen 62–66 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
95. Kun jäsenvaltiot siis hyväksyivät – ratifioimalla perussopimukset – osallistumisensa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen, velvollisuutensa noudattaa unionin oikeutta kyseistä aluetta koskevalla oikeudenalalla ja antavansa unionille jaetun toimivallan, jäsenvaltiot hyväksyivät myös sen, että kyseisen alueen kehittämiseksi etenkin SEUT 81 artiklan 2 kohdan nojalla annetuissa johdetun oikeuden toimissa määritetään periaatteet, joiden mukaan ratkaistaan toimivaltaristiriidat, joita voi ilmetä, kun otetaan huomioon eri oikeusjärjestykset ja kussakin niistä säädetyt toimivaltasäännöt.
96. Tästä on pääteltävä, että jäsenvaltioiden hyväksyntä ulottuu siis kyseisen alan säädöksissä säädettyjen toimivaltaristiriitojen ratkaisuperiaatteiden mukaisesti myös siihen, että syntyy oikeusriitoja, jotka perustuvat esimerkiksi maksukyvyttömyysmenettelyihin ja jotka ratkaistaan toisten jäsenvaltioiden tuomioistuimissa, mukaan lukien oikeusriitoja, jotka johtuvat välittömästi maksukyvyttömyysmenettelystä tai liittyvät siihen läheisesti.
97. Tästä huomautan yhtäältä, että unionin perussopimuksiin liitetyn pöytäkirjan N:o 21, joka koskee erityisesti Irlantia,(76) mukaan Irlannilla on erityisasema vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta siinä mielessä, etteivät kyseiseen alueeseen liittyvät toimenpiteet automaattisesti sido Irlantia vaan niiden soveltaminen edellyttää sen vapaaehtoista osallistumista.(77) Toisaalta Tanskan kuningaskuntaa koskevan pöytäkirjan N:o 22 mukaan kyseinen jäsenvaltio ei osallistu vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen liittyviin toimenpiteisiin.(78) Niinpä edellä mainittuihin jäsenvaltioihin ei voida soveltaa minkäänlaisia velvollisuuksia kyseisellä alalla niiden tahdon vastaisesti. Tämä ei päde jäsenvaltioihin, jotka osallistuvat kyseiseen alueeseen varauksetta. Sen hyväksyminen, että jäsenvaltiot voisivat vedota maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevia kansainvälisiä toimivaltaristiriitoja koskevan asetuksen soveltamisalalla kansainvälisen tapaoikeuden mukaiseen valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatteeseen, voisi olla selvästi ristiriidassa niiden velvoitteiden kanssa, joita sovelletaan kaikkiin valtioihin, jotka ovat liittyneet perussopimuksiin samanlaisin edellytyksin ja esittämättä muita varauksia kuin ne, jotka on kirjattu perussopimusten lisäpöytäkirjoihin.(79)
98. Tämä päätelmä, jonka mukaan jäsenvaltioiden lainkäytöllisestä koskemattomuudesta on hiljaisesti päätetty poiketa maksukyvyttömyysmenettelyissä ja jonka mukaan tätä poikkeamista tukee primaarioikeus, on pidettävä varsinkin oikeana, kun otetaan toiseksi huomioon periaate, jonka mukaan unionin jäsenvaltiot ovat tasa-arvoisia perussopimuksia sovellettaessa ja jonka noudattamisen unionin varmistaa.(80)
99. Kyseinen periaate vahvistettiin alkujaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä jo ennen kuin se kirjattiin perussopimuksiin.(81) Yhteisöjen tuomioistuin nimittäin katsoi, että unioniin (aikaisemmin yhteisöihin) kuulumisen vuoksi unionin jäsenvaltiot hyötyvät unionista, mutta niihin sovelletaan tällä perusteella myös velvollisuuksia. Yhteisöjen tuomioistuin totesi etenkin, ettei jäsenvaltion voida sallia soveltavan epätäydellisesti tai valikoivasti asetuksen säännöksiä siten, että sellainen ”osa [unionin] lainsäädännöstä, jota [jäsenvaltio] pitää tiettyjen kansallisten etujensa vastaisena – –, jää vaikutuksetta – –, samalla kun kyseinen jäsenvaltio pyrkii saamaan perusteettoman edun sopimuskumppaniensa kustannuksella”.(82)
100. Näin ollen on niin, että jos nyt käsiteltävässä asiassa Puolan verohallinnon annettaisiin vedota tehokkaasti lainkäytölliseen koskemattomuuteensa ja siis estää ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta käyttämästä kansainvälistä toimivaltaansa niiden maksujen perustan vuoksi, joiden peräyttämistä maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä vaatii, eli koska maksut perustuvat julkisen vallan käyttöä merkitsevään toimeen, käytännössä kansallisille eduille annettaisiin etusija unionin oikeuteen nähden ja jäsenvaltioiden tasavertaisuus unionin oikeudesta seuraavien velvoitteiden osalta vaarantuisi.
101. Tässä yhteydessä sitä, ettei asetuksen 2015/848 mukaista kansainvälistä toimivaltaa voitaisi käyttää, koska jäsenvaltioilla olisi mahdollisuus vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteensa, voitaisiin pitää peiteltynä tapana antaa kansalliselle oikeudelle etusija suhteessa unionin oikeuteen. Tällaiselle etusijalle ei kuitenkaan ole perustetta, kun otetaan huomioon unionin oikeusjärjestyksen lähtökohdat, kuten selitin edellä tämän ratkaisuehdotuksen 62 kohdassa.
102. SEU 4 artiklan 2 kohdassa toki määrätään, että unionin on kunnioitettava muun muassa keskeisiä valtion tehtäviä. Ei ole epäilystäkään siitä, että arvonlisäveron kantaminen kuuluu keskeisten valtion tehtävien tai julkisten valtaoikeuksien käytön alaan. On kuitenkin niin, että vaikka jäsenvaltiot käyttävät edelleenkin suvereeneja valtaoikeuksiaan, niiden on valtaoikeuksiaan käyttäessään noudatettava unionin oikeutta.(83)
103. Unioniin kuulumisensa vuoksi jäsenvaltiot ovat nimittäin sitoutuneet tekemään vilpitöntä ja solidaarista yhteistyötä keskenään, vaikka kyse olisi keskeisten valtion tehtävien alaan kuuluvista asioista, kuten SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrätään. Tätä periaatetta sovelletaan kaikkiin kansallisiin elimiin. Vaikka kyseiseen periaatteeseen viitataan oikeuskäytännössä usein perusteluna jäsenvaltioiden ja unionin toimielinten velvollisuuksille niiden välisessä yhteistyössä,(84) periaate perustuu ennen kaikkea ajatukseen siitä, että unionin oikeuden ulottuvuus ja tehokkuus on turvattava noudattamalla unionin oikeutta ja antamalla keskinäistä apua perussopimusten mukaisten tehtävien täyttämisessä. Loogisesti vilpittömän yhteistyön periaatteen vuoksi edellytetään paitsi varsinaisia toimia (toimenpiteiden toteuttamista unionin oikeuden tehokkuuden takaamiseksi) myös toimimatta jättämistä (pitäytymistä kyseisen tehokkuuden tai unionin tavoitteiden kanssa ristiriidassa olevien toimenpiteiden toteuttamisesta). On selvää, että lainkäytölliseen koskemattomuuteen vetoamista on pidettävä sellaisena toimimatta jättämisenä, jolla puututaan Saksan tuomioistuinten unionin oikeussääntöjen mukaisen toimivallan käyttämiseen, ja näin ollen sillä vaarannetaan kyseisten oikeussääntöjen tehokkuus vetoamalla julkisten valtaoikeuksien käyttämiseen.(85)
104. Lopuksi huomautan, että tehokkaalla koskemattomuuteen vetoamisella voitaisiin haitata pääomamarkkinoita, joka on yksi keskeinen politiikan ala, jota unioni sääntelee tukeakseen unionin ja siis myös jäsenvaltioiden talouden myönteistä kehitystä. Jos valtioiden lainkäytölliseen koskemattomuuteen voitaisiin vedota rajatylittävissä maksukyvyttömyystilanteissa, saatavien kohtelusta nimittäin syntyisi epävarmuutta, joka voisi vähentää sijoittamista ja siis myös heikentää koko sisämarkkinoiden tehokkuutta. Jos pääasiassa siis hyväksyttäisiin, että jäsenvaltio voi vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteensa, unionin jäsenvaltion edulle annettaisiin etusija kaikkien jäsenvaltioiden yhteisten etujen kustannuksella, vaikka kyseiset yhteiset edut liittyvät erottamattomasti unionin käsitteeseen.
105. Kaikista edellä esitetyistä syistä katson, että jäsenvaltioiden tahdon mukaan määritetystä unionin primaarioikeudesta seuraa, että kansainväliseen tapaoikeuteen kuuluvaa valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatetta voidaan mukauttaa tietyissä tilanteissa ja hiljaisesti, joten on katsottava, että asetuksessa 2015/848 on hiljaisesti luovuttu valtioiden lainkäytöllisestä koskemattomuudesta.(86)
4. Loppuhuomautukset
106. Tämän todettuani on syytä tarkastella tilannetta, jossa hyväksyttäisiin jäsenvaltioiden hallitusten unionin tuomioistuimessa esittämä tulkinta, jonka mukaan on lähinnä niin, että kun Puolan verohallinto on vedonnut lainkäytölliseen koskemattomuuteensa Saksan tuomioistuimissa nostetun sellaisen takaisinsaantikanteen yhteydessä, jossa vaaditaan Puolan verohallinnolle arvonlisäveroina tilitettyjen maksujen palauttamista, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei voi käyttää asetuksen 2015/848 mukaista toimivaltaansa, koska kyseisessä asetuksessa ei suinkaan voida luopua koskemattomuudesta hiljaisesti.
107. Totean tästä, että tällainen tulkintamahdollisuus kaatuu primaarioikeudesta ilmeneviin perusteisiin, jotka liittyvät jäsenvaltioiden itsensä unionin oikeusjärjestyksessä asettamiin tavoitteisiin ja käyttäytymissääntöihin, minkä lisäksi kyseisen tulkinnan soveltamisella olisi todellisuudessa paradoksaalinen lopputulos. Näin on siksi, että tässä tilanteessa muun jäsenvaltion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion suvereniteetille annettaisiin suojaa viimeksi mainitun jäsenvaltion suvereniteetin kustannuksella, koska se ei saisi soveltaa maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevaa aineellista oikeuttaan asetuksessa 2015/848 maksukyvyttömyysmenettelyjä varten säädettyjen lainvalintasääntöjen mukaisesti toisen jäsenvaltion lainkäytöllisen koskemattomuuden vuoksi.
108. Huomautan lisäksi, että insolvenssioikeudella on taloudellisen ja kirjanpidollisen ulottuvuutensa lisäksi myös sosiaalinen ulottuvuus, joka on ihmisläheisempi ja perustavanlaatuisempi, sillä insolvenssioikeuden tarkoituksena on paitsi osaltaan edistää markkinoiden moitteetonta toimintaa, taloudellista vakautta ja luottamusta luottoihin myös taata niiden etujen suoja, joita jäsenvaltiot suvereenia valtaansa käyttäessään ja maksukyvyttömyyttä koskevien aineellisten oikeussääntöjen antamisen yhteydessä pitävät keskeisinä. Niinpä tällaiset oikeussäännöt ilmentävät sosiaalisia argumentteja, jotka liittyvät muun muassa työntekijöihin ja talouteen, ympäristöön tai muihin aiheisiin. Nämä ulottuvuudet näkyvät kaikki etenkin velkojien maksunsaantijärjestyksessä, josta säädetään unionin jäsenvaltioiden insolvenssioikeuden aineellisissa oikeussäännöissä.
109. Ei vaadi suurta mielikuvitusta ymmärtää, että hyväksymällä lainkäytölliseen koskemattomuuteen vetoaminen takaisinsaantikanteen yhteydessä esitettäisiin ”yleinen kutsu toimia” Puolan verohallinnon tavoin. Jos Puolan verohallinto voisi vaatia verovelan maksamista Saksan oikeudessa säädetyn velkojien maksunsaantijärjestyksen vastaisesti eikä maksun asianmukaisuutta voitaisi missään tapauksessa valvoa tuomioistuimessa maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion oikeuden mukaisesti, mikseivät muiden jäsenvaltioiden veroviranomaiset sitten toimisi samalla tavalla kaikissa muissa rajatylittävissä maksukyvyttömyysmenettelyissä? Tämän seurauksena jäsenvaltiot saattaisivat yllättyä hyvinkin paitsi siitä, että asetuksessa 2015/848 säädetty rajatylittävien maksukyvyttömyysmenettelyjen hallinnointia koskeva järjestelmä kaatuisi, myös siitä, että kaikki niiden kansallisessa insolvenssioikeudessa säädetyt etusijajärjestystä koskevat näkemykset jäisivät vaille merkitystä, koska konkurssipesät voisivat menettää varallisuutta siksi, että toinen jäsenvaltio käyttää verotusvaltaansa muiden velkojien vahingoksi ilman, että maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion tuomioistuimet voisivat valvoa tätä.
110. Mielestäni jäsenvaltioiden hallitusten unionin tuomioistuimessa puolustamalla tulkinnalla tehtäisiin tyhjäksi kaikki insolvenssioikeuden ulottuvuudet antamalla etusija jäsenvaltioiden lainkäytölliselle koskemattomuudelle osana niiden suvereniteettia. Vaikka lainkäytöllinen koskemattomuus on tärkeä suvereniteetin osatekijä, siihen liittyy sellaisen toisen jäsenvaltion suvereniteetin kunnioittamisongelma, jonka aineellista oikeutta olisi lain mukaan sovellettava ja jonka suvereniteetin suhteen kyseisen valtion kansalaisilla voi olla perusteltuja odotuksia.
5. Ehdottamani vastaus
111. Näin ollen ehdotan, että nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että asetuksen 2015/848 6 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä asetuksen 2 artiklan 12 alakohdan ja 3 artiklan 1 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että niistä voidaan päätellä, että lainkäytöllisestä koskemattomuudesta luovutaan hiljaisesti tilanteessa, jossa maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion tuomioistuimilla on todettu kyseisen asetuksen mukainen kansainvälinen toimivalta tutkia unionin jäsenvaltioiden viranomaisia vastaan nostetut maksukyvyttömyysmenettelystä välittömästi johtuvat tai siihen läheisesti liittyvät kanteet .
112. Huomautan vielä, että jos unionin tuomioistuin ei yhdy ehdottamaani tapaan vastata ennakkoratkaisukysymykseen, on korostettava, että jotta maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä ei menettäisi mahdollisuuttaan saada asiansa käsiteltyä tuomioistuimessa, tässä tilanteessa olisi tulkittava aiemmasta poiketen, ettei asetuksessa 2015/848 säädetyissä oikeussäännöissä säädetä yksinomaisesta kansainvälisestä toimivallasta.
V Ratkaisuehdotus
113. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesgerichtshofin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Maksukyvyttömyysmenettelyistä 20.5.2015 annetun asetuksen (EU) 2015/848 6 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä asetuksen 2 artiklan 12 alakohdan ja 3 artiklan 1 kohdan kanssa,
on tulkittava siten, että
siihen sisältyy hiljainen luopuminen valtioiden lainkäytöllisestä koskemattomuudesta tilanteessa, jossa sen jäsenvaltion, jonka alueella maksukyvyttömyysmenettely on aloitettu, tuomioistuimilla todetaan kyseisen asetuksen mukainen kansainvälinen toimivalta tutkia Euroopan unionin jäsenvaltioiden viranomaisia vastaan nostetut maksukyvyttömyysmenettelystä välittömästi johtuvat tai siihen läheisesti liittyvät kanteet.
1 Alkuperäinen kieli: ranska.
2 Maksukyvyttömyysmenettelyistä 20.5.2015 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EUVL 2015, L 141, s. 19).
3 Euroopan neuvosto, Euroopan sopimussarja nro 74. Yleissopimus laadittiin Euroopan neuvostossa ja se avattiin allekirjoittamista varten Baselissa (Sveitsi) 16.5.1972. Puolan tasavalta ei ole ratifioinut kyseistä yleissopimusta.
4 Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi kyseisen yleissopimuksen 2.12.2004 ja se avattiin valtioiden allekirjoituksia varten 17.1.2005, mutta se ei ole toistaiseksi tullut edelleenkään voimaan.
5 Ajoittain on katsottu, että kyseisen yleissopimuksen määräyksissä ilmaistaan kansainvälisen tapaoikeuden periaatteita (ks. Crawford, J., Brownlie’s Principles of Public International Law, Oxford University Press, Oxford, 2019 (9. painos), s. 473 oikeuskäytäntöviittauksineen).
6 Haluan varmuuden vuoksi muistuttaa siitä, että pääasiassa kyseessä olevaan maksukyvyttömyysmenettelyyn sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jonka alueella menettely on alkanut (asetuksen 2015/848 7 artiklan 1 kohta, luettuna yhdessä asetuksen johdanto-osan 66 perustelukappaleen kanssa), eli Saksan lakia. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Saksan maksukyvyttömyyslain 129 §:n 1 momentissa ja 130 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen 2 kohdassa säädetään, että sellainen ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista toteutettu ja velkojia vahingoittava oikeustoimi, jolla velkojalle on suoritettu maksu, voidaan peräyttää, jos se on toteutettu maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen jättämisen jälkeen ja jos velkoja oli tietoinen hakemuksesta toimen toteuttamisajankohtana. Asiassa on riidatonta, että Puolan verohallinnolle oli ilmoitettu maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen jättämisestä ja että maksut kyseiselle viranomaiselle suoritettiin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen jättämispäivän ja maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen välisellä ajanjaksolla.
7 Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EUVL 2012, L 351, s. 1).
8 Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehty yleissopimus (EYVL 1972, L 299, s. 32), sellaisena kuin se oli muutettuna myöhemmillä yleissopimuksilla uusien jäsenvaltioiden liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen (jäljempänä Brysselin yleissopimus).
9 Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annettu neuvoston asetus (EYVL 2001, L 12, s. 1).
10 Maksukyvyttömyysmenettelyistä 29.5.2000 annettu neuvoston asetus (EYVL 2000, L 160, s. 1).
11 Virgós, M:n ja Schmit, E:n 3.5.1996 antama ja 8.7.1996 julkaistu selvitys maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevasta yleissopimuksesta, Euroopan unionin neuvoston asiakirja, 6500/96, DRS 8 (CFC) (jäljempänä Virgósin ja Schmitin selvitys).
12 Asetuksella 2015/848 korvatun ja kumotun asetuksen N:o 1346/2000 edeltäjä oli maksukyvyttömyysmenettelyistä tehty Euroopan unionin yleissopimus (neuvoston asiakirja CONV/INSOL/X1), joka oli yli 25 vuotta kestäneiden keskustelujen ja neuvottelujen tulos. Yleissopimus ei tullut voimaan, koska Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ei allekirjoittanut sitä ennen allekirjoittamiselle asetettua määräaikaa 23.5.1996. Asetuksen N:o 1346/2000 teksti, joka lähinnä toistetaan myöhemmässä asetuksessa, on kuitenkin lähinnä sama kuin kyseisen yleissopimuksen teksti. Näin ollen Virgósin ja Schmitin selvityksestä voidaan löytää asetuksen 2015/848 tulkitsemisen kannalta hyödyllisiä ohjeita.
13 Täydentävästi lisättäköön, että oikeuskäytännöstä käy ilmi, ettei asetuksen 2015/848 soveltamisalaa tulkita laajasti, toisin kuin toisin kuin asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisalaa (tuomio 6.2.2019, NK, C‑535/17, EU:C:2019:96, 24–26 kohta).
14 Tuomio 4.9.2014, Nickel & Goeldner Spedition (C‑157/13, EU:C:2014:2145, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 11.6.2015, Nortel Networksin yritysneuvosto ym. (C‑649/13, EU:C:2015:384, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tässä yhteydessä muistutan siitä, että kyseisestä oikeuskäytännöstä ilmeneviä ohjeita on tulkittava niiden asiayhteyden mukaan. Niinpä siitä huolimatta, että tästä voi kuitenkin aiheutua käytännön ongelmia erityisesti maksukyvyttömyyttä koskevien hybridimenettelyjen tai maksukyvyttömyysmenettelyn alkuvaiheen menettelyjen yhteydessä (ks. The Implementation of the New Insolvency Regulation, Recommendations and Guidelines JUST/2013/JCIV/AG/4679, Max Planck Institute, s. 36–40 ja 63–65), tätä tapaa tulkita asetusta 2015/848 ja asetusta N:o 1215/2012 sovelletaan ainoastaan siinä tapauksessa, että tilanne on nimenomaisesti rajattu viimeksi mainitun asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle ja se on nimenomaisesti otettu ensin mainitun asetuksen soveltamisalaan.
15 Asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklassa määritetään kyseisen asetuksen soveltamisala itsenäisesti.
16 Asetuksen 2015/848 johdanto-osan seitsemäs perustelukappale.
17 Ks. vastaavasti tuomio 9.11.2017, Tünkers France ja Tünkers Maschinenbau (C‑641/16, EU:C:2017:847, 22 ja 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ala, johon kanne kuuluu, on nimittäin määritettävä sen mukaan, mistä kanteen perustana oleva oikeus tai velvollisuus saa alkunsa (ks. vastaavasti tuomio 4.12.2014, H, C‑295/13, EU:C:2014:2410, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
18 Täydentävästi huomautan, että näillä olosuhteilla voi toki olla merkitystä, kun ratkaistaan, kuuluuko tietty asia asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisalaan, oikeusriidan asianosaisten välisten oikeussuhteiden laatua tai oikeusriidan kohdetta luonnehtivina seikkoina (ks. vastaavasti tuomio 7.5.2020, Rina, C‑641/18, EU:C:2020:349, jäljempänä tuomio Rina, 32 kohta). Kun kuitenkin otetaan huomioon asetuksen 2015/848 6 artiklan 1 kohdan sanamuoto ja – kuten jäljempänä selitän – kyseisen asetuksen asiayhteys ja tavoitteet, tällaisilla seikoilla ei ole merkitystä, kun arvioidaan asetuksen 2015/848 soveltamisalaa.
19 Tällaisen arviointiperusteen käyttöön ottamisesta seuraisi vähintäänkin, että asetuksen 2015/848 6 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä asetuksen 3 artiklan 1 kohdan kanssa, tarkoitetun toimivaltasäännön soveltamisesta tulisi väistämättä monimutkaisempaa tai kyseinen oikeussääntö voisi jopa menettää tehokkaan vaikutuksensa.
20 Asetuksen 2015/848 johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale.
21 Asetuksen 2015/848 johdanto-osan 41 ja 48 perustelukappale.
22 Asetuksen 2015/848 johdanto-osan 63 perustelukappale.
23 Tuomio 16.1.2014, Schmid (C‑328/12, EU:C:2014:6, 33 kohta).
24 Tästä todettakoon, että tarkasteluni päätelmät koskevat yksinomaan kansainvälistä tapaoikeutta.
25 Delile, J. F., ”Les effets de la coutume internationale dans l’ordre juridique de l’Union européenne”, Cahiers de droit européen, 2017, s. 159–192.
26 Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että yhteisöjen ja sittemmin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä omaksuttu kanta siihen, miten kansainvälisen oikeuden normit otetaan huomioon unionin oikeusjärjestyksessä, on kehittynyt tavoilla, jotka voidaan erotella kolmeksi ”aikakaudeksi”. Ensimmäisellä aikakaudella kansainväliseen oikeuteen suhtauduttiin myönteisesti, mikä tarkoitti lähinnä sitä, että kaikki sellaiset yleisen kansainvälisen oikeuden säännöt, joista Euroopan yhteisön jäsenvaltiot eivät olleet poikenneet, sitoivat yhteisöä, joten tilanteessa, jossa yhteisöjen tuomioistuin havaitsi lainaukon yhteisöjen oikeudessa, yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että sen oli oletusarvoisesti sovellettava kansainvälisen oikeuden tapaoikeudellisia sääntöjä. Toinen aikakausi erosi ensimmäisestä siten, että yhteisöjen tuomioistuin pyrki välttämään kansainvälisen oikeuden sääntöjen soveltamista, mistä syystä se korosti yhteisön oikeuden itsenäisyyttä ja sen selkeää erillisyyttä suhteessa kansainväliseen oikeuteen, minkä syynä oli toki paitsi se, ettei tuon aikakauden perustamissopimuksissa ollut nimenomaista määräystä, jossa olisi edellytetty kansainvälisen oikeuden noudattamista, mutta myös se, että yhteisöjen tuomioistuin halusi kannustaa kansallisia tuomioistuimia esittämään sille ennakkoratkaisukysymyksiä, joten se pyrki ensisijaisesti noudattamaan lähestymistapaa, jossa yhteisön oikeuden lähteinä käytetään pikemminkin kansallisia oikeusjärjestyksiä kuin kansainvälistä oikeutta. Kolmas aikakausi alkoi 1990-luvulla ja se ilmenee unionin oikeuden avaamisena kansainväliselle oikeudelle, mikä on nykyään kodifioitu SEU 3 artiklan 5 kohdassa (Malenovský, J., ”Le juge et la coutume internationale: perspective de l’Union européenne et de la Cour de justice”, The Law and Practice of International Courts and Tribunals, nide 12, 2013, s. 218).
27 Tuomio 21.12.2011, Air Transport Association of America ym. (C‑366/10, EU:C:2011:864, 101 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
28 Ks. esimerkiksi Dubouis L., ”La nature de l’Union européenne”, teoksessa Cohen-Jonathan G., Dutheil de la Rochère J. (toim.), Constitution européenne, démocratie et droits de l’homme, Bruylant, Bryssel, 2003, s. 84.
29 Aiemmin yhteisöjen perustamissopimuksissa.
30 Lausunto 1/91 (ETA-sopimus – I), 14.12.1991 (EU:C:1991:490, 35 kohta).
31 Tuomio 10.12.2018, Wightman ym. (C‑621/18, EU:C:2018:999, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
32 Julkisasiamies Kokottin kannanotto lausuntoon 2/13 ((Unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen), EU:C:2014:2475, 159 kohta).
33 Julkisasiamies Szpunarin ratkaisuehdotus Rina (C‑641/18, EU:C:2020:3, 141 kohta).
34 Salmon, J. (toim.), Dictionnaire de droit international public, Bryulant, Bryssel, 2001, s. 283 ja 284.
35 Soussan, A., ”Droit international non conventionnel et ordre juridique de l’Union européenne”, teoksessa Union européenne et droit international, en l’honneur de P. Daillier, Éditions Pedone, Pariisi, 2012.
36 Leray, E. ja Potteau, A., ”L’intégration du droit international coutumier dans l’ordre juridique communautaire”, La Semaine Juridique, édition générale nro 5, 3.2.1999, II 10022, s. 5.
37 Ks. mm. tuomio 19.7.2012, Mahamdia (C‑154/11, EU:C:2012:491, 55 kohta), tuomio Rina (56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 3.9.2020, Supreme Site Services ym. (C‑186/19, EU:C:2020:638, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Ks. tuomio 15.2.2007, Lechouritou ym. (C‑292/05, EU:C:2007:102, 41 kohta). Vastaavasti tuomiossaan Rina unionin tuomioistuin ei tukeutunut siihen, että kansallisessa tuomioistuimessa oli nostettu vahingonkorvauskanne, vaan siihen, että asianomaiset yhtiöt harjoittivat luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevaa toimintaa, kun se katsoi, ettei kyseisiä toimia voida pitää julkisen vallan oikeuksien käyttämisenä, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtäviin kuuluvassa tutkimisessa muuta ilmene (tuomion 49 kohta).
39 Tässä yhteydessä on huomattava, ettei takaisinsaantikanteen kohteena olevien tointen luonne muutu velvollisuutensa täyttäneen luonnollisen tai oikeushenkilön henkilön mukaan tai siksi, ettei verohallinto määritä verosaatavaa itse. Verovelan maksaminen nimittäin merkitsee myös sitä, että verohallinto hyväksyy kyseisen maksun. Verovelan maksamatta jättämisestä voi lisäksi aiheutua verolainsäädännön mukaisia seurauksia, joilla ei ole yhteyttä yksityisoikeudellisiin suhteisiin, joten verojen maksaminen liittyy erottamattomasti julkisen vallan käyttöön.
40 Muistutan siitä, että erottelu iure gestionnis ja iure imperii toteutettujen tointen välillä perustuu sen selvittämiseen, toimiko valtio siinä mielessä yksityishenkilön ominaisuudessa, ettei sen toteuttamaan toimeen liity minkäänlaista julkisen vallan käyttöä, eli toisin sanoen valtion toteuttaman toimen olisi voinut toteuttaa kuka tahansa yksityinen, vai merkitseekö valtion toteuttama toimi julkisen vallan käyttämistä.
41 Edellä tämän ratkaisuehdotuksen 47 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee nimittäin, että valtion lainkäytöllisen koskemattomuuden soveltamisen kannalta ratkaiseva arviointiperuste liittyy sen toimen luonteeseen, jota vastaan kanne on nostettu. Mielestäni ei ole mitään objektiivista syytä, jonka vuoksi maksukyvyttömyysmenettelyissä tulisi ottaa käyttöön uusi arviointiperuste, jota sovellettaisiin asiassa tarkastellun toimen luonnehtimiseksi ja joka liittyisi menettelyssä käytetyn oikeuden laatuun tai toimea vastaan nostetun kanteen laatuun.
42 SEU 1 artikla.
43 Ks. vastaavasti tuomio 5.2.1963, van Gend & Loos (26/62, EU:C:1963:1) ja lausunto 2/13 (Unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen), 18.12.2014 (EU:C:2014:2454, 157 kohta).
44 Mouton, J.-D., ”Vers la reconnaissance de droits fondamentaux aux États dans le système communautaire?”, teoksessa Les dynamiques du droit européen en début de siècle. Mélanges en l’honneur de J.-C. Gautron, Pariisi, Pedone, 2004, s. 473.
45 SEU 48 artikla.
46 SEU 50 artikla.
47 SEU 4 artiklan 2 kohta. Kursiivi tässä. Myönnän toki, ettei erottelu kyseisten unionin ja jäsenvaltioiden politiikan eri alojen välillä ole aina käytännössä näin selvä.
48 Tällä tarkoitetaan valtion yksinomaista valtaa alueellaan ja suhteessa väestöönsä, mikä ilmenee valtion itsenäisyytenä, puuttumattomuuden periaatteena ja valtion vapautena järjestää toimintansa sisäisesti.
49 Tällä tarkoitetaan sitä, että kansainvälisen oikeuden oikeussubjekteina valtiot ovat kaikki tasavertaisia eikä mikään valtio kuulu toisen valtion määräysvaltaan.
50 Gaudin, H., ”L’identité de l’Union européenne au prisme de la souveraineté de ses États membres”, Revue générale du droit, Chronique de droit de l’Union, 2021.
51 Tällä tarkoitetaan sitä, että neuvosto valvoo jäsenvaltioiden etuja, komissio valvoo unionin etuja ja parlamentti valvoo kansalaisten etuja.
52 Malenovsky, J., ”A la recherche d’une solution intersystémique aux rapports du droit international et du droit de l’union européenne”. Annuaire français de droit international, nide 65, 2019, s. 201–234.
53 Blin, O., ”La personnalité juridique de l’Union européenne après Lisbonne: véritable acquisition ou simple reconnaissance?” teoksessa Bioy, X. (toim.), La personnalité juridique. Traditions et évolutions, sarja ”Les Travaux de l’IFR Mutation des normes juridiques”, nro 14, Presses de l’Université Toulouse 1 Capitole, LGDJ – Lextenso Éditions, Toulouse, 2013, s. 131–142.
54 Em. Gaudin, H.
55 Haluan korostaa, että jäsenvaltiot ovat itse määrittäneet nämä tavoitteet.
56 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 43 kohta.
57 Asetuksen 2015/848 3 artiklan 1 kohta.
58 Asetuksen 2015/848 6 artiklan 1 kohta.
59 Asetuksen 2015/848 7 artiklan 1 kohta.
60 Asetuksen 2015/848 7 artiklan 2 kohdan g alakohta.
61 Asetuksen 2015/848 45 artiklan 1 kohta.
62 Asetuksen 2015/848 2 artiklan 12 alakohta.
63 Asetuksen 2015/848 johdanto-osan 63 perustelukappale.
64 On itsestään selvää, että valtion lainkäytölliseen koskemattomuuteen voidaan vedota ainoastaan toisen valtion tuomioistuimissa.
65 Huomautan tästä, että ainoa jäsenvaltio, johon kyseistä asetusta ei yleensä sovelleta, on Tanskan kuningaskunta, kuten asetuksen 2015/848 johdanto-osan 88 perustelukappaleesta ilmenee.
66 Asetuksen 2015/848 johdanto-osan kolmas perustelukappale.
67 Asetuksen 2015/848 johdanto-osan kahdeksas perustelukappale.
68 Näistä poikkeuksista mainittakoon asetuksen 2015/848 20 ja 33 artiklassa, kun niitä luetaan yhdessä, säädetyt poikkeukset, jotka liittyvät kyseisen asetuksen mukaisen kansainvälisen toimivallan käyttämisen vaikutuksiin. Nyt käsiteltävässä asiassa on kuitenkin niin, että jos vetoamisella valtion lainkäytölliseen koskemattomuuteen voidaan estää kyseisen asetuksen oikeussääntöjen perusteella pätevästi todetun toimivallan käyttäminen, kyse ei ole kyseisessä asetuksessa säädetystä poikkeuksesta.
69 Asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohta ja eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön ottamisesta rajat ylittävää velkojen perintää varten siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa 15.5.2014 annetun asetuksen (EU) N:o 655/2014 (EUVL 2014, L 189, s. 59) 2 artiklan 1 kohta. On selvää, että unionin oikeuden säädöksen soveltamisala on eri asia kuin tällaisen säädöksen mukaisen toimivallan käyttäminen. Niinpä mainitsen tämän esimerkin nyt käsiteltävässä asiassa ainoastaan perusteluna sille, etteivät iure imperii toteutetut toimet vaikuta asetuksen 2015/848 mukaisen kansainvälisen toimivallan käyttämiseen.
70 Tuomio 14.11.2018, Wiemer & Trachte (C‑296/17, EU:C:2018:902, 36 kohta). Kyseisessä tuomiossaan unionin tuomioistuin kylläkin tulkitsi asetuksen N:o 1346/2000 mukaisen maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevan kansainvälisen toimivallan ulottuvuutta, ja kyseisen asetuksen on korvannut asetus 2015/848, jonka 3 artiklan 1 kohdan sanamuoto on lähes sama. Vaikka asetuksen 2015/848 6 artiklan 1 kohdassa on otettu käyttöön täydentävä oikeussääntö, mielestäni tätä aikaisemman asetuksen mukaisen kansainvälisen toimivallan ulottuvuutta koskevaa oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa uudemman asetuksen yhteydessä siksi, että asetuksen 2015/848 mukaan kyseisiin kanteisiin sovelletaan samaa kansainvälistä toimivaltaa kuin varsinaisiin maksukyvyttömyysmenettelyihinkin.
71 Asetuksen 2015/848 3 artiklan 2 kohta.
72 Täydellisyyden nimissä mainittakoon, että kun pääasian maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjälle esitettiin tätä koskeva kysymys istunnossa, hän totesi, ettei velallisella ole todettu tällaista toimipaikkaa.
73 Asetuksen 2015/848 johdanto-osan 48 perustelukappale.
74 Tuomio Rina, 55 kohta.
Mainittakoon vielä, että Ranskan hallituksen istunnossa mainitseman Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 27.11.2025 antaman tuomion Renouard v. Ranska (CE:ECHR:2025:1127JUD004691121, 53 ja 54 kohta) perusteella ei voida päätyä päinvastaiseen tulkintaan. Kyseisestä tuomiosta ilmenee nimittäin lähinnä, että lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan oikeudenkäyntiväitteen hyväksymisellä Ranskan tuomioistuimissa ei katsottu rajoitetun suhteettomasti kantajan oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa, koska kantaja saattoi käyttää oikeussuojakeinoja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien tuomioistuimissa. Nyt käsiteltävässä asiassa tilanne on toinen, sillä jos lainkäytöllinen koskemattomuus olisi esteenä tuomioistuimen toimivallan käyttämiselle, kantajalla ei olisi mahdollisuutta käyttää muuta oikeussuojakeinoa. Kansainvälinen tuomioistuin on tosin katsonut asiassa, jossa oli kyse valtion lainkäytölliseen koskemattomuuteen vetoamisen itsenäisyydestä suhteessa siihen, onko olemassa muita oikeussuojakeinoja, joiden avulla sotakorvaus voidaan saada, että kysymys siitä, voiko valtio vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteensa toisen valtion tuomioistuimissa, on täysin erillinen valtion kansainvälisen korvausvastuun perusteista ja siitä, onko valtiolla velvollisuus maksaa sotakorvauksia. On kuitenkin korostettava, että kyseinen tuomio annettiin hyvin erityisessä asiayhteydessä, jossa oli kyse sotakorvauksien maksamisesta sotarikosten ja ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten uhreille ja joka liittyi myös kyseisten valtioiden tästä aiheesta käymien neuvottelujen erityisiin olosuhteisiin (Jurisdictional immunities of the State (Germany v. Italy: Greece intervening), I.C.J. Reports 2012, s. 99–102).
75 Ks. SEUT 258–260 artikla.
76 Kyseinen pöytäkirja koski alkujaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Irlantia, mutta näin ei enää ole Brexitin jälkeen. Niinpä kyseistä pöytäkirjaa sovelletaan nykyään ainoastaan Irlantiin.
77 Asetuksen 2015/848 johdanto-osan 87 perustelukappaleen mukaan Irlanti kuitenkin ilmoitti haluavansa osallistua kyseisen asetuksen antamiseen ja soveltamiseen.
78 Asetuksen 2015/848 johdanto-osan 88 perustelukappaleen mukaan Tanskan kuningaskunta ei osallistu kyseisen asetuksen hyväksymiseen, asetus ei sido Tanskan kuningaskuntaa eikä sitä sovelleta Tanskan kuningaskuntaan.
79 Ks. vastaavasti määräys 22.6.1965, Acciaierie San Michele v. Korkea viranomainen (9/65, ei julkaistu, EU:C:1965:63).
80 SEU 4 artiklan 2 kohta.
81 Tuomio 7.2.1973, komissio v. Italia (39/72, EU:C:1973:13).
82 Ks. mm. tuomio 7.2.1973, komissio v. Italia (39/72, EU:C:1973:13, 20, 24 ja 25 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin katsoi lopuksi, ettei kyseinen jäsenvaltio ollut noudattanut jäsenyysvelvoitteitaan, jotka se oli hyväksynyt unioniin liittymällä.
83 Ks. mm. analogisesti tuomio 13.4.2010, Bressol ym. (C‑73/08, EU:C:2010:181, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
84 Ks. esimerkiksi tuomio 27.6.2000, komissio v. Portugali (C‑404/97, EU:C:2000:345, 40 kohta) ja määräys 6.12.1990, Zwartveld ym. (C‑2/88-IMM, EU:C:1990:440, 17–21 kohta). Viimeksi mainittu määräys on mielenkiintoinen myös analogisen tulkinnan näkökulmasta. Kyseisessä määräyksessään yhteisöjen tuomioistuin katsoi, ettei Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehtyä pöytäkirjaa voida missään tapauksessa tulkita siten, että sen nojalla yhteisöjen toimielimet voivat olla noudattamatta velvollisuuttaan tehdä vilpitöntä yhteistyötä. Jos asia on näin unionin osalta, miksi sitten jäsenvaltiot voisivat vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteensa ja välttyä kyseisen periaatteen noudattamiselta, kuten kävisi nyt käsiteltävässä asiassa tilanteessa, jossa sovelletaan tuomioistuinten toimivaltasääntöjä?
85 Näin on tietenkin pääteltävä siksi, että on olemassa erityisiä unionin oikeussääntöjä kansainvälisestä toimivallasta maksukyvyttömyysmenettelyissä. Jos unionin oikeudessa ei olisi oikeussääntöjä tästä kysymyksestä, asiassa olisi toki sovellettava kansallisia oikeussääntöjä ja kansainvälisen oikeuden periaatteita (ks. analogisesti tuomio 16.12.1981, Foglia, 244/80, EU:C:1981:302, 24 kohta).
86 Tämä päätelmäni koskee tietenkin yksinomaan jäsenvaltioita. Vaikka maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisjäsenvaltion tuomioistuimilla on myös toimivalta tutkia kolmansien maiden kansalaisia vastaan nostetut kanteet (ks. tuomio 16.1.2014, Schmid, C‑328/12, EU:C:2014:6, 33 kohta ja tuomiolauselma), kolmannet maat eivät kuulu unioniin eikä niiden voida katsoa luopuneen lainkäytöllisestä koskemattomuudestaan. Tästä tulkinnasta toki seuraa, ettei jäsenvaltion ja kolmannen valtion veroviranomaisia kohdella tasapuolisesti. Tämä on kuitenkin asetuksella käyttöön otettuun järjestelmään erottamattomasti kuuluva seuraus. Muutenkin on niin, että koska asetuksessa 2015/848 säädetyt toimivaltasäännöt eivät sido kolmansia valtioita, takaisinsaantikanne voidaan nostaa niiden tuomioistuimissa, millä voidaan korjata tässä tarkoitettu epätasapuolinen kohtelu.