1.

Tuomiossa United Video Properties ( 2 ) unionin tuomioistuin tarkasteli ongelmia, joita oli aiheutunut niistä direktiivin 2004/48/EY ( 3 ) artikloista, jotka liittyvät oikeudenkäyntikulujen ja muiden kulujen korvaamiseen immateriaalioikeuksia (mukaan lukien teollisoikeuksia) koskevissa asioissa.

2.

Käsiteltävässä asiassa Bundesgerichtshof (ylin yleinen tuomioistuin, Saksa) pyytää unionin tuomioistuinta jälleen kerran tulkitsemaan direktiivin 2004/48 3 artiklan 1 kohtaa ja 14 artiklaa sekä selventämään tuomion United Video Properties seurauksia.

3.

Se pyytää unionin tuomioistuimelta tätä uutta kannanottoa sen määrittämiseksi, voidaanko unionin oikeuden mukaisina pitää sellaisia Saksan liittotasavallan säännöksiä, joilla oikeudenkäynnin hävinnyt osapuoli velvoitetaan ehdottomasti korvaamaan patenttiasiamiehen (Patentanwalt) käyttämisestä tavaramerkkiasiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, vaikka tämän asiamiehen käyttäminen ei olisi ollut välttämätöntä tarkoituksenmukaisen oikeussuojakeinojen käytön kannalta.

4.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämästä kansallisen oikeuden kuvauksesta ilmenee lähinnä seuraavaa:

–

Oikeudenkäyntikulujen ja muiden kulujen maksamisessa pääsääntönä on, että oikeudenkäynnin hävinneen osapuolen on korvattava oikeudenkäynnin voittaneelle osapuolelle ainoastaan ne oikeudenkäyntikulut, jotka ovat välttämättömiä.

–

Immateriaalioikeuksia koskevissa asioissa patenttiasiamiehen toiminnasta aiheutuneet kulut sitä vastoin määrätään oikeudenkäyntikuluja vahvistettaessa joka tapauksessa oikeudenkäynnin hävinneen osapuolen korvattavaksi ilman, että tuomioistuin voi arvioida, oliko tällaisen asiamiehen osallistuminen välttämätöntä tarkoituksenmukaisen oikeussuojakeinojen käytön kannalta.

I 

Asiaa koskevat oikeussäännöt

A 

Unionin oikeus: direktiivi 2004/48

5.

Direktiivin 2004/48 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

6.

Direktiivin 2004/48 2 artiklassa (”Soveltamisala”) säädetään seuraavaa:

–

–”

7.

Direktiivin 2004/48 3 artiklassa (”Yleinen velvoite”) säädetään seuraavaa:

8.

Direktiivin 2004/48 14 artiklassa (”Oikeudenkäyntikulut”) säädetään seuraavaa:

B 

Saksan oikeus: tavaramerkkilaki

9.

Tavaramerkkien ja muiden erottavien tunnusten suojasta 25.10.1994 annetun lain (Gesetz über den Schutz von Marken und sonstigen Kennzeichen – Markengesetz, jäljempänä tavaramerkkilaki) ( 4 ) 140 §:n 3 momentissa, sellaisena kuin sitä sovelletaan käsiteltävään asiaan, säädetään, että patenttiasiamiehen osallistumisesta tavaramerkkiriitaan aiheutuneista kuluista on korvattava asianajajien palkkioista 5.5.2004 annetun lain (Gesetz über die Vergütung der Rechtsanwältinnen und Rechtsanwälte – Rechtsanwaltsvergütungsgesetz) ( 5 ) 13 §:n mukaiset palkkiot ja patenttiasiamiehen välttämättömät kulut.

10.

Tavaramerkkilain 140 §:n 3 momenttia on saman lain 125e §:n 5 momentin nojalla sovellettava soveltuvin osin EU-tavaramerkkejä käsittelevien tuomioistuinten menettelyissä.

II 

Tosiseikat, riita-asia ja ennakkoratkaisukysymys

11.

Ruprecht-Karls-Universität Heidelberg (jäljempänä yliopisto) nosti Landgericht Mannheimissa (alueellinen alioikeus, Mannheim, Saksa) ( 6 ) NovaText GmbH:tä vastaan kieltokanteen, jossa tätä vaadittiin lopettamaan sen EU-tavaramerkkien loukkaaminen ja tunnustamaan sen oikeudet kyseisiin merkkeihin.

12.

Yliopiston asianajaja ilmoitti kannekirjelmässä patenttiasiamiehen osallistumisesta oikeudenkäyntiin.

13.

Riita-asian käsittely päättyi asianosaisten siviiliprosessilain (Zivilprozessordnung, jäljempänä ZPO) 278 §:n 6 momentin mukaisesti tekemään sovintosopimukseen, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hyväksyi 23.5.2017 antamallaan päätöksellä.

14.

Samana päivänä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vahvisti riidan arvoksi 50 000 euroa ja velvoitti NovaTextin korvaamaan oikeudenkäyntikulut. NovaTextin tästä päätöksestä tekemä valitus hylättiin.

15.

Niiden oikeudenkäyntikulujen määräksi, jotka NovaTextin oli korvattava yliopistolle, vahvistettiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 8.12.2017 antamalla ratkaisulla 10 528,95 euroa. Tästä määrästä 4 867,70 euroa oli patenttiasiamiehen toiminnasta ensimmäisen oikeusasteen menettelyssä aiheutuneita kuluja ja 325,46 euroa oikeudenkäyntikuluja koskeneessa valitusmenettelyssä aiheutuneita kuluja. ( 7 )

16.

NovaText valitti tästä ratkaisusta Oberlandesgericht Karlsruheen (osavaltion ylioikeus, Karlsruhe, Saksa) ja vaati, että oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta annettu ratkaisu kumotaan siltä osin kuin siinä velvoitetaan NovaText korvaamaan patenttiasiamiehen osallistumisesta aiheutuneita kuluja.

17.

Muutoksenhakutuomioistuin hylkäsi NovaTextin valituksen seuraavista syistä:

–

Koska kyseessä on tavaramerkkiriita, siinä ei tavaramerkkilain 140 §:n 3 momentin mukaan voida tutkia, oliko patenttiasiamiehen osallistuminen välttämätöntä tarkoituksenmukaisen oikeussuojakeinojen käytön kannalta tai oliko patenttiasiamies suorittanut jonkinlaisia ”lisäpalveluja” yliopiston valtuuttamaan asianajajaan nähden.

–

Tavaramerkkilain 140 §:n 3 momenttia ei voida tulkita direktiivin 2004/48 3 artiklan 1 kohdan ja 14 artiklan mukaisesti siten, että tutkitaan, oliko patenttiasiamiehen osallistuminen välttämätöntä.

–

Tavaramerkkilain 140 §:n 3 momentti ei myöskään ole Saksan perustuslain (Grundgesetz) 3 §:n 1 momenttiin sisältyvän yleisen yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen.

18.

Ylioikeuden ratkaisusta valitettiin Bundesgerichtshofiin. Esiteltyään tavaramerkkilain 140 §:n 3 momentille annetun vallitsevan tulkinnan ( 8 ) Bundesgerichtshof päätteli tuomion United Video Properties perusteella, että kyseinen säännös voi olla ristiriidassa direktiivin 2004/48 3 artiklan 1 kohdan ja 14 artiklan kanssa, luettuina yhdessä sen johdanto-osan 17 perustelukappaleen kanssa.

19.

Bundesgerichtshofin mukaan oikeudenkäynnin hävinneen osapuolen automaattisesta velvoittamisesta korvaamaan patenttiasiamiehen osallistumisesta aiheutuneet kulut riippumatta siitä, oliko tämän asiamiehen osallistuminen välttämätöntä, voi aiheutua ongelmia kolmella eri tasolla:

–

Ensinnäkin patenttiasiamiehen, jonka osallistuminen ei olisi ollut välttämätöntä tarkoituksenmukaisen oikeussuojakeinojen käytön kannalta, toiminnasta aiheutuneiden kulujen korvaaminen voi olla liian kallista, mikä on direktiivin 2004/48 3 artiklan 1 kohdan vastaista.

–

Toiseksi tällaisten kulujen korvaaminen ei välttämättä ole direktiivin 2004/48 14 artiklassa tarkoitetulla tavalla oikeasuhteista, jos patenttiasiamiehen toiminta ei liity suoraan ja läheisesti kanteeseen, jonka tarkoituksena on varmistaa tavaramerkkioikeuden noudattaminen.

–

Kolmanneksi direktiivin 2004/48 14 artiklassa edellytetään, että tuomioistuin, jonka tehtävänä on lausua kulujen korvaamisesta, ottaa kyseisen tapauksen erityispiirteet asianmukaisesti huomioon (tuomio United Video Properties, 23 kohta). Kyseisen tapauksen erityispiirteitä ei kuitenkaan oteta riittävällä tavalla huomioon silloin, jos patenttiasiamiehen kulut korvataan riippumatta siitä, oliko tämän asiamiehen osallistuminen välttämätöntä tarkoituksenmukaisen oikeussuojakeinojen käytön kannalta.

20.

Tässä tilanteessa Bundesgerichtshof on esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

III 

Asian käsittely unionin tuomioistuimessa

21.

Ennakkoratkaisupyyntö kirjattiin saapuneeksi unionin tuomioistuimen kirjaamoon 19.10.2020.

22.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet NovaText ja Euroopan komissio.

23.

Asiassa ei pidetty välttämättömänä järjestää istuntoa asianosaisten kuulemiseksi.

IV 

Asian tarkastelu

A 

Alustavat huomautukset

24.

Käsiteltävässä asiassa ei ole kiistetty, että patenttiasiamiehen palkkiot ja muut kulut voivat lähtökohtaisesti kuulua direktiivin 2004/48 14 artiklan soveltamisalaan joko ”oikeudenkäyntikuluina” tai ”muina oikeudenkäynnin voittaneelle osapuolelle aiheutuneina kuluina”. Tämä luonnehdinta kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle. ( 9 )

25.

Tämän lähtökohdan ymmärtäminen selkeyttää tarkastelua. Kun ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin rajaa kysymyksensä koskemaan pelkästään direktiivin 2004/48 14 artiklaa, se antaa ymmärtää, etteivät patenttiasiamiehen toiminnasta aiheutuneet kulut kuulu tutkimuskuluihin (tai muihin vastaaviin kuluihin), sillä jälkimmäisten korvaamisesta ei säädetä 14 artiklassa, vaan niistä säädetään oikeudenhaltijalle aiheutuneiden vahinkojen korvaamista koskevassa artiklassa.

26.

Kuten ratkaisuehdotuksessani United Video Properties totesin, ”teknisten asiantuntijoiden ja avustajien osallistumisesta aiheutuvien kulujen käsitteeseen voidaan lukea erilaisia kuluja, jotka eivät välttämättä kuulu oikeudenkäyntikulujen käsitteeseen. Viimeksi mainittu käsite ei kata kuluja, jotka ainoastaan ’liittyvät’ kanteen nostamiseen tai jotka ovat aiheutuneet ’sen yhteydessä’, vaan ainoastaan ne kulut, jotka johtuvat välittömästi ja suoraan oikeudenkäynnistä. Luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi toteuttaa oikeudenkäyntiä edeltäviä toimia tai kuulla alustavasti tiettyjä avustajia tai asiantuntijoita, eivätkä nämä kulut kuulu oikeudenkäyntikuluihin. Direktiivin johdanto-osan 26 perustelukappaleen mukaan immateriaalioikeuksien suojaamisen yhteydessä ’tutkimuksista ja tunnistamisesta aiheutuneet kulut’ kuuluvat oikeudenkäyntikuluja koskevan artiklan (14 artikla) sijasta vahingonkorvauksia koskevan artiklan (13 artikla) soveltamisalaan”. ( 10 )

27.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilykset eivät siis liity niinkään patenttiasiamiehen toiminnasta aiheutuneiden kulujen luonnehdintaan, ( 11 ) vaan ne liittyvät näiden kulujen määräämiseen automaattisesti oikeudenkäynnin hävinneen osapuolen korvattaviksi.

28.

Ei myöskään ole suoranaisesti kiistetty, että tämä automaatio on seurausta kansallisen säännöksen tulkinnasta:

–

Siviilioikeudenkäynneissä aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevasta Saksan tavanomaisesta järjestelmästä ( 12 ) (jonka mukaan patenttiasiamiehen osallistumisesta aiheutuneet kulut korvataan vain, jos ne olivat välttämättömiä sen varmistamiseksi, että oikeudenkäynnin voittanut osapuoli voi tehokkaasti käyttää oikeuksiaan ( 13 )) poiketen tavaramerkkilain 140 §:n 3 momentilla otetaan käyttöön immateriaalioikeuksia koskevissa asioissa sovellettava erityinen järjestelmä.

–

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kansallisesta oikeudesta tekemän tulkinnan mukaan tästä erityisestä järjestelmästä seuraa, että patenttiasiamiehen osallistumisesta aiheutuneiden kulujen korvaaminen on lähes automaattista: riittää, että oikeudenkäynnin voittanut osapuoli vahvistaa, että patenttiasiamies on tosiasiallisesti osallistunut menettelyyn. ( 14 )

–

Patenttiasiamiehen osallistumisen ei siten tarvitse tuoda lisäarvoa asianosaisen valtuuttaman asianajajan tarjoamiin palveluihin nähden.

29.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt tietoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, että se voisi tulkita kansallista lainsäädäntöä tavalla, joka on sopusoinnussa direktiivin 2004/48 14 artiklan kanssa (ylioikeus ei nähtävästi pitänyt tätä mahdollisena).

30.

Koska Bundesgerichtshofilla on viime kädessä valta päättää, millä tavoin kansallista oikeutta on mahdollista tulkita, ja koska se ei ole viitannut sanallakaan edellä mainitsemaani seikkaan, en käsittele sitä tässä ratkaisuehdotuksessa.

31.

En myöskään analysoi, mitä vaikutuksia tavaramerkkilain 140 §:n 3 momentin mahdollisella yhteensopimattomuudella unionin oikeuden kanssa voisi olla, koska silloin menisin ennakkoratkaisukysymyksen sanamuotoa pidemmälle. Ilman muuta ennakkoratkaisukysymyksen taustalla on epäilys tällaisesta yhteensopimattomuudesta.

B 

Kohtuullisuus, oikeasuhteisuus ja tuomioistuinvalvonta direktiivin 2004/48 14 artiklan soveltamisessa

32.

Direktiivi 2004/48 tavoitteena on ”lähentää [jäsenvaltioiden] lainsäädäntöjä, jotta voidaan varmistaa teollis- ja tekijänoikeuksien suojan korkea, yhdenvertainen ja yhdenmukainen taso sisämarkkinoilla”.

33.

Tästä pyrkimyksestä unionin tuomioistuin on todennut, että direktiivin 2004/48 14 artiklan tavoitteena on ”ehkäistä se, että ne, joiden oikeuksia on loukattu, jättävät ryhtymättä oikeudelliseen menettelyyn teollis- ja tekijänoikeuksiensa turvaamiseksi. – – teollis- ja tekijänoikeuksien loukkaaja vastaa yleensä kaikista menettelynsä taloudellisista seurauksista”. ( 15 )

34.

Kyseisen artiklan sanamuoto ei kuitenkaan ole ehdoton, sillä sen lisäksi, että siinä käytetään ilmausta ”yleensä”, siinä velvoitetaan jäsenvaltiot korvaamaan ainoastaan ne oikeudenkäyntikulut, jotka ovat kohtuullisia ( 16 ) ja oikeasuhteisia. ( 17 )

35.

Kuten ratkaisuehdotuksessani United Video Properties totesin, ”kohtuullisuuden ja oikeasuhteisuuden määritelmät ovat siten keskeisiä sen selvittämisessä, onko oikeudenkäyntikulujen maksamiseen velvollisen asianosaisen maksettava toisen asianosaisen asianajajan palkkiot. Molempien vaatimusten on täytyttävä, jotta 14 artiklan sääntöä sovelletaan, mikä on johdonmukaista direktiivin 3 artiklan kanssa, jonka mukaan teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavien toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on oltava ’oikeudenmukaisia, tasapuolisia ja oikeasuhteisia’”. ( 18 )

36.

Kohtuullisuuden ja oikeasuhteisuuden vaatimusten täyttyminen on arvioitava tapauskohtaisesti, ja tämän arvioiminen on kansallisen tuomioistuimen asia. Direktiivin 2004/48 johdanto-osan 17 perustelukappaleen mukaan kyseisessä direktiivissä ”säädetyt toimenpiteet, menettelyt ja oikeussuojakeinot olisi määriteltävä kussakin tapauksessa niin, että kyseisen tapauksen erityispiirteet otetaan asianmukaisesti huomioon”.

37.

Mikäli riidanalainen osa kuluista luetaan – kuten käsiteltävässä asiassa – 14 artiklassa tarkoitettuihin oikeudenkäyntikuluihin, muistutan, että unionin tuomioistuimen mukaan tällaiset kulut aiheuttaneen toiminnan on liityttävä suoraan ja läheisesti asianomaiseen oikeudenkäyntiin.

38.

Näistä lähtökohdista käsin pidän perusteltuina näkemyksiä, jotka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt tuomiossa United Video Properties vahvistettujen kriteerien soveltamisesta sen ratkaistavana olevassa asiassa.

39.

Ensinnäkin riidanalaisen kansallisen säännöksen automaattinen soveltaminen voi tietyissä tilanteissa merkitä sitä, että sillä rikotaan direktiivin 2004/48 3 artiklan 1 kohdassa asetettua kieltoa, jonka mukaan jäsenvaltioiden säätämät menettelyt ”eivät saa olla liian – – kalliita”.

40.

Tältä osin unionin tuomioistuin viittaa nimenomaisesti tavoitteeseen sulkea ”korvattavuuden ulkopuolelle – – kuluja, jotka aiheutuvat – – siitä, että – – [asianajaja] tarjoaa palveluja, joita ei voida pitää välttämättöminä asianomaisen teollis- tai tekijänoikeuden noudattamisen varmistamiseksi” oikeutuksena kansallisessa lainsäädännössä mahdollisesti asetettaville rajoituksille, joiden ”tarkoituksena on varmistaa korvattavien kulujen kohtuullisuus”. ( 19 )

41.

Kulujen välttämättömyyden yhteys kohtuullisuuteen tulee esiin myös silloin, kun unionin tuomioistuin määrittää, milloin kulujen voidaan katsoa kuuluvan direktiivin 2004/48 14 artiklan soveltamisalaan: ”silloin, kun teknisen neuvonantajan palvelut ovat niiden luonteesta riippumatta välttämättömiä, jotta voidaan tehokkaasti nostaa kanne, jolla tietyssä tapauksessa pyritään varmistamaan tällaisen oikeuden noudattaminen, tällaisen neuvonantajan käyttämiseen liittyvät kulut kuuluvat ’muihin kuluihin’, jotka oikeudenkäynnin hävinneen osapuolen on – – maksettava”. ( 20 )

42.

Kohtuullisuuden arvioinnissa on siten otettava huomioon kohtuullisen vaatimuksen käsite, johon viitataan direktiivin 2004/48 14 artiklan saksankielisessä toisinnossa. ( 21 ) Kulut, joiden korvaamista hävinneeltä asianosaiselta vaaditaan, voidaan siis rajata niihin ”välttämättömiin kustannuksiin”, joita oikeudenkäynnin voittaneelle osapuolelle on aiheutunut.

43.

Kulujen välttämättömyys määräytyy ennen muuta kansallisen lainsäädännön itsensä perusteella (esimerkiksi asianajajan käyttäminen voi olla pakollista). Välttämättömiksi voidaan kuitenkin luonnehtia myös toimintoja, jotka abstraktisti tarkasteltuina saattavat vaikuttaa joutavilta mutta jotka konkreettisesti tarkasteltuina ovat siinä määrin edistäneet kanteen menestymistä, ettei asiaa olisi voitettu ilman niitä.

44.

Toiseksi olen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kanssa samaa mieltä siitä, että tällaisten kulujen automaattinen korvaaminen ei voi olla direktiivin 2004/48 14 artiklassa tarkoitetulla tavalla oikeasuhteista, jos patenttiasiamiehen toiminta ei liity suoraan ja läheisesti kanteeseen, jonka tarkoituksena on varmistaa tavaramerkkioikeuden noudattaminen.

45.

Oikeudenkäynnin hävinneen osapuolen on siis korvattava oikeudenkäynnin voittaneelle osapuolelle ainoastaan kulut, ”jotka suoraan ja läheisesti liittyvät asianomaiseen oikeudenkäyntiin”. ( 22 ) Tämän arvioimiseksi on tavallisesti ensin tarkasteltava, ovatko kulut välttämättömiä, minkä jälkeen on kyseisen tarkastelun perusteella määritettävä, onko tällainen liityntä olemassa.

46.

Kulujen ja oikeudenkäynnin välillä ei ole suoraa ja läheistä liityntää, jos ensin mainitut ovat tarpeettomia, koska toiminta, josta ne ovat aiheutuneet, ei tuo menettelyyn juurikaan sellaista, mitä ei olisi jo näytetty toteen muilla seikoilla tai todisteilla.  ( 23 )

47.

Kolmanneksi kaikki nämä toimenpiteet edellyttävät luonnollisestikin sitä, että niistä päätetään tuomioistuimessa, jolla on oltava itsenäistä harkintavaltaa voidakseen määrittää tapauskohtaisesti, milloin jotkin tietyt kulut ovat paitsi edellä esitetyllä tavalla välttämättömiä myös kohtuullisia ja oikeasuhteisia.

48.

Poistaakseni mahdolliset epäilykset tästä tuomioistuinten mukauttamisvallasta täsmennän, että tuomioistuinten valtuuksia tukee viime kädessä direktiivin 2004/48 14 artiklan viimeinen virke, jossa niille annetaan lupa päättää, etteivät kulut kuitenkaan kuulu oikeudenkäynnin hävinneen osapuolen maksettavaksi, jos se on ”kohtuutonta”. ( 24 )

49.

Käsiteltävässä asiassa riitautettujen kaltaisten kulujen ehdoton ja automaattinen sisällyttäminen oikeudenkäyntikuluihin suodattamatta niitä tuomioistuimen harkinnalla, jossa arvioidaan, ovatko ne kyseiseen oikeusriitaan nähden välttämättömiä, kohtuullisia ja oikeasuhteisia, voisi avata kantajille mahdollisuuden väärinkäyttöön. Tällöin ne voisivat pelkällä asianajajansa ilmoituksella velvoittaa oikeudenkäynnin hävinneen osapuolen korvaamaan kuluja, jotka voivat olla turhia, liiallisia tai suhteettomia.

50.

Direktiivin 2004/48 14 artiklaa on siten tulkittava kyseisen direktiivin systematiikan mukaisesti, ja vaikka kyseisen direktiivin tavoitteena on antaa immateriaalioikeuksien haltijoille korkeatasoista suojaa, tähän tavoitteeseen pyritään laiminlyömättä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitettuun tehokkaaseen oikeussuojaan liittyviä muita takeita.

51.

Näin ollen ehdotan, että ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle vastataan, että direktiivin 2004/48 3 ja 14 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle kansalliselle säännökselle, jolla oikeudenkäynnin hävinnyt osapuoli velvoitetaan korvaamaan kulut, jotka oikeudenkäynnin voittaneelle osapuolelle ovat aiheutuneet patenttiasiamiehen osallistumisesta tavaramerkkioikeudelliseen oikeudenkäyntiin, riippumatta siitä, oliko kyseisen asiamiehen osallistuminen välttämätöntä tarkoituksenmukaisen oikeussuojakeinojen käytön kannalta.

V 

Ratkaisuehdotus

52.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesgerichtshofin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: