02014R0224 — FI — 29.05.2020 — 020.001
Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentoinnin apuväline eikä sillä ole oikeudellista vaikutusta. Unionin toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. Säädösten todistusvoimaiset versiot on johdanto-osineen julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja ne ovat saatavana EUR-Lexissä. Näihin virallisiin teksteihin pääsee suoraan tästä asiakirjasta siihen upotettujen linkkien kautta.
|
NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 224/2014, annettu 10 päivänä maaliskuuta 2014, rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi (EUVL L 070 11.3.2014, s. 1) |
Muutettu:
NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 224/2014,
annettu 10 päivänä maaliskuuta 2014,
rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi
1 artikla
Tässä asetuksessa tarkoitetaan
”välityspalveluilla”
sellaisista liiketapahtumista neuvottelemista tai sellaisten liiketapahtumien järjestelemistä, joiden tavoitteena on tuotteiden ja teknologian tai rahoituspalvelujen ja teknisten palvelujen osto, myynti tai toimittaminen kolmannesta maasta johonkin toiseen kolmanteen maahan, tai
kolmannessa maassa sijaitsevien tuotteiden ja teknologian tai rahoituspalvelujen ja teknisten palvelujen myyntiä tai ostoa niiden siirtämiseksi johonkin toiseen kolmanteen maahan;
”vaateella” mitä tahansa vaadetta, joka on esitetty ennen tämän asetuksen voimaantuloa tai sen jälkeen ja joka perustuu tai liittyy johonkin sopimukseen tai liiketoimeen riippumatta siitä, perustuuko vaade oikeudelliseen menettelyyn; vaateisiin kuuluvat erityisesti seuraavat:
suoritusvaade, joka koskee sopimukseen tai liiketoimeen perustuvaa tai siihen liittyvää velvoitetta,
vaade, joka koskee missä tahansa muodossa olevan joukkolainan, rahallisen vakuuden tai korvauksen pidentämistä tai maksamista,
sopimukseen tai liiketoimeen liittyvä korvausvaade,
vastavaade,
vaade tunnustaa tai panna täytäntöön missä tahansa annettu tai tehty tuomio, välitystuomio tai vastaava päätös esimerkiksi eksekvatuurimenettelyllä;
”sopimuksella tai liiketoimella” mitä tahansa liiketointa riippumatta sen muodosta tai sovellettavasta lainsäädännöstä taikka siitä, sisältyykö siihen yksi tai useampi samojen tai eri osapuolten välinen sopimus tai vastaava velvoite; tällöin ”sopimuksella” tarkoitetaan myös joukkolainaa, vakuutta tai korvausta, erityisesti rahallista vakuutta tai rahallista korvausta, ja luottoa, riippumatta siitä, ovatko ne oikeudellisesti riippumattomia vai eivät, ja kaikkia liiketoimeen liittyviä ehtoja, jotka perustuvat siihen tai ovat yhteydessä siihen;
”toimivaltaisilla viranomaisilla” jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia, jotka on nimetty liitteessä II luetelluilla verkkosivuilla;
”taloudellisilla resursseilla” kaikenlaista aineellista tai aineetonta, irtainta tai kiinteää omaisuutta, joka ei ole varoja mutta jota voidaan käyttää varojen, tavaroiden tai palvelujen hankkimiseen;
”taloudellisten resurssien jäädyttämisellä” toimia, joilla estetään taloudellisten resurssien käyttäminen varojen, tavaroiden tai palvelujen hankkimiseen muun muassa niitä myymällä, vuokraamalla tai kiinnittämällä;
”varojen jäädyttämisellä” toimia, joilla estetään kaikki sellainen varojen siirtäminen, kuljettaminen, muuntaminen, käyttö, käyttöön antaminen tai käsittely, joka muuttaisi niiden määrää, paljoutta, sijaintia, omistusta, hallintaa, luonnetta tai käyttötarkoitusta, taikka muut sellaiset muutokset, jotka mahdollistaisivat varojen käytön, omaisuudenhoito mukaan luettuna;
”varoilla” rahoitusomaisuutta ja kaikenlaisia taloudellisia etuja, joihin kuuluvat muun muassa seuraavat:
käteisvarat, sekit, rahasaatavat, vekselit, maksumääräykset ja muut maksuvälineet,
talletukset rahoituslaitoksissa tai muissa yhteisöissä, tileillä olevat rahavarat, velat ja velkasitoumukset,
julkisesti ja yksityisesti myytävät arvopaperit ja velkainstrumentit, myös osakkeet ja osuudet, arvopaperitodistukset, joukkovelkakirjat, omat vekselit, optiotodistukset, debentuurit ja johdannaissopimukset,
korot, osingot tai muu omaisuudesta saatava tai kertyvä tulo tai arvo,
luotot, kuittausoikeudet, takaukset, suoritustakaukset tai muut rahoitussitoumukset,
remburssit, konossementit, kauppakirjat, sekä
varoihin tai rahoituslähteisiin liittyvää osuutta osoittavat asiakirjat;
”pakotekomitealla” Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston komiteaa, joka on perustettu Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselman 2127 (2013) 57 kohdan nojalla;
”teknisellä avulla” kaikkea teknistä tukea, joka liittyy korjaamiseen, kehittämiseen, valmistukseen, kokoamiseen, testaamiseen, kunnossapitoon tai muuhun tekniseen palveluun, ja se voi olla muodoltaan ohjausta, neuvontaa, koulutusta, käytännön tietojen tai taitojen välittämistä tai konsulttipalveluja; tekninen apu sisältää avun antamisen suullisessa muodossa;
”unionin alueella” niitä jäsenvaltioiden alueita, joihin sovelletaan perussopimusta siinä määrätyin edellytyksin ja joihin kuuluu myös jäsenvaltioiden ilmatila.
2 artikla
Kielletään
Euroopan unionin yhteisessä puolustustarvikeluettelossa ( 1 ), jäljempänä ”yhteinen puolustustarvikeluettelo”, lueteltuihin tuotteisiin ja teknologiaan tai siinä lueteltujen tuotteiden toimitukseen, valmistukseen, huoltoon ja käyttöön liittyvän teknisen avun tai välityspalvelujen antaminen suoraan tai välillisesti Keski-Afrikan tasavallassa oleville henkilöille, yhteisöille tai elimille tai Keski-Afrikan tasavallassa käytettäväksi;
yhteisessä puolustustarvikeluettelossa lueteltujen tuotteiden ja teknologian myyntiin, toimitukseen, siirtoon tai vientiin liittyvän rahoituksen tai rahoitusavun, erityisesti avustusten, lainojen ja vientiluottovakuutusten sekä vakuutusten ja jälleenvakuutusten, myöntäminen suoraan tai välillisesti kyseisten tuotteiden myyntiin, toimitukseen, siirtoon tai vientiin tai niihin liittyvän teknisen avun tai välityspalvelujen antamiseen Keski-Afrikan tasavallassa oleville henkilöille, yhteisöille tai elimille tai Keski-Afrikan tasavallassa käytettäväksi;
teknisen avun, rahoituksen tai rahoitusavun, välityspalvelujen tai kuljetuspalvelujen tarjoaminen suoraan tai välillisesti Keski-Afrikan tasavallassa olevan aseellisen palkka-armeijan henkilöstön toimittamista varten tai käytettäväksi Keski-Afrikan tasavallassa.
3 artikla
Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, siinä mainittuja kieltoja ei sovelleta sellaisen teknisen avun, rahoituksen tai rahoitusavun taikka sellaisten välityspalvelujen tarjoamiseen, jotka
on tarkoitettu ainoastaan Keski-Afrikan tasavallassa toteutettavan Yhdistyneiden kansakuntien yhdennetyn moniulotteisen operaation (MINUSCA), unionin operaatioiden ja Keski-Afrikan tasavaltaan sijoitettujen ranskalaisten joukkojen tueksi tai käyttöön samoin kuin muiden sellaisten Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltioiden joukkojen tueksi tai käyttöön, jotka tarjoavat koulutusta ja apua, siten kuin siitä on ilmoitettu c alakohdan mukaisesti;
liittyvät suojavaatetukseen, mukaan lukien luodinkestävät liivit ja sotilaskypärät, jota Yhdistyneiden kansakuntien henkilökunta, tiedotusvälineiden edustajat sekä humanitaarisessa työssä ja kehitysyhteistyössä toimivat työntekijät ja avustava henkilökunta vievät tilapäisesti Keski-Afrikan tasavaltaan yksinomaan henkilökohtaiseen käyttöönsä;
liittyvät ei-tappavien tarvikkeiden toimituksiin sekä avunantoon, operatiivinen ja muu kuin operatiivinen koulutus mukaan lukien, Keski-Afrikan tasavallan turvallisuusjoukoille, valtion lainvalvonnasta vastaavat siviiliviranomaiset mukaan lukien, kun apu tai tarvikkeet on tarkoitettu yksinomaan Keski-Afrikan tasavallan turvallisuusalan uudistusprosessin tueksi tai käyttöön, kun toiminta on Minuscan kanssa koordinoitua ja kun siitä on ilmoitettu etukäteen pakotekomitealle;
liittyvät yksinomaan humanitaariseen tai suojaavaan käyttöön tarkoitettuihin ei-tappaviin sotilastarvikkeisiin edellyttäen, että tällaisen avun tai palvelujen tarjoamisesta on ilmoitettu pakotekomitealle vähintään 20 päivää etukäteen.
4 artikla
Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, edellyttäen, että pakotekomitea on etukäteen hyväksynyt kyseisen teknisen avun, välityspalvelujen, rahoituksen tai rahoitusavun myöntämisen, kyseisessä artiklassa säädettyjä kieltoja ei sovelleta yhteisessä puolustustarvikeluettelossa lueteltujen tuotteiden ja teknologian myyntiin, toimitukseen, siirtoon tai vientiin liittyvän teknisen avun, rahoituksen tai rahoitusavun antamiseen tai niihin liittyvän minkä tahansa teknisen avun tai välityspalvelujen toimittamiseen.
5 artikla
1. Jäädytetään kaikki liitteessä I luetelluille luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille, yhteisöille tai elimille kuuluvat taikka niiden omistuksessa, hallussa tai määräysvallassa olevat varat ja taloudelliset resurssit.
2. Mitään varoja tai taloudellisia resursseja ei saa suoraan tai välillisesti asettaa liitteessä I lueteltujen luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten saataville tai hyödynnettäviksi.
3. Liitteessä I luetellaan luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, yhteisöt ja elimet, joiden pakotekomitea on katsonut:
osallistuvan Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta heikentäviin toimiin tai tukevan niitä, mukaan lukien toimet, jotka uhkaavat tai estävät vakautus- ja sovitteluprosessia tai jotka lietsovat väkivaltaa;
rikkovan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 2127 (2013) 54 kohdan nojalla käyttöönotettua aseidenvientikieltoa, tai suoraan tai välillisesti toimittaneen, myyneen tai siirtäneen Keski-Afrikan tasavallassa toimiville aseellisille ryhmittymille tai rikollisverkostoille tai vastaanottaneen aseita tai niihin liittyviä tarvikkeita tai teknistä neuvontaa, koulutusta tai apua, mukaan lukien rahoitus ja rahoitusapu, Keski-Afrikan tasavallan aseellisten ryhmittymien tai rikollisverkostojen väkivaltaiseen toimintaan liittyen;
osallistuvan tapauksen mukaan kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön tai kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisten toimien tai ihmisoikeusloukkausten suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen Keski-Afrikan tasavallassa, mukaan lukien siviilihenkilöihin kohdistuvat toimet, etnisiin tai uskonnollisiin syihin perustuvat hyökkäykset, siviilikohteisiin, kuten hallinnollisiin keskuksiin, oikeustaloihin, kouluihin ja sairaaloihin, kohdistuvat hyökkäykset sekä kaappaukset ja pakkosiirrot;
osallistuvan seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa sisältävien tekojen suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen Keski-Afrikan tasavallassa;
rekrytoivan tai käyttävän lapsia aseellisissa konflikteissa Keski-Afrikan tasavallassa, mikä rikkoo asiassa sovellettavaa kansainvälistä oikeutta;
tukevan aseellisia ryhmittymiä tai rikollisverkostoja Keski-Afrikan tasavallassa tai sieltä käsin tapahtuvalla luonnonvarojen, mukaan lukien timanttien, kullan sekä luonnonvaraisten eläinten ja kasvien ja niistä saatavien tuotteiden, laittomalla hyväksikäytöllä tai kaupalla;
estävän humanitaarisen avun toimittamista Keski-Afrikan tasavaltaan tai humanitaarisen avun saantia tai jakelua Keski-Afrikan tasavallassa;
osallistuvan Yhdistyneiden kansakuntien operaatioiden tai kansainvälisten turvallisuusjoukkojen, mukaan lukien MINUSCA, unionin operaatiot ja niitä tukevat ranskalaiset joukot, sekä humanitaaristen työntekijöiden vastaisten hyökkäysten suunnitteluun, johtamiseen, rahoittamiseen tai toteuttamiseen;
johtavan pakotekomitean nimeämää yhteisöä tai tukeneen pakotekomitean nimeämää henkilöä, yhteisöä tai elintä taikka toimineen tällaisen henkilön, yhteisön tai elimen puolesta, lukuun tai johdolla taikka tukeneen pakotekomitean nimeämän henkilön, yhteisön tai elimen omistuksessa tai määräysvallassa olevaa yhteisöä tai toimineen sellaisen puolesta, lukuun tai johdolla;
syyllistyneen erityisesti etnisten tai uskonnollisten syiden perusteella väkivaltaan yllyttämiseen, mikä heikentää Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta ja osallistuvat sitten Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta heikentäviin toimiin tai tukevat niitä.
6 artikla
Poiketen siitä, mitä 5 artiklassa säädetään, jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen tai tiettyjen varojen tai taloudellisten resurssien asettamiseen saataville tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:
asianomainen toimivaltainen viranomainen on todennut, että varat tai taloudelliset resurssit
ovat tarpeen liitteessä I lueteltujen luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten sekä kyseisten luonnollisten henkilöiden huollettavina olevien perheenjäsenten perustarpeiden tyydyttämiseksi mukaan luettuina menot, jotka aiheutuvat elintarvikkeiden hankinnasta, vuokrasta tai asuntolainasta, lääkkeistä ja sairaanhoidosta, veroista, vakuutusmaksuista ja julkisten palvelujen käytöstä,
on tarkoitettu yksinomaan oikeudellisiin palveluihin liittyvien kohtuullisten palkkioiden maksamiseen ja näistä palveluista aiheutuneiden kulujen korvaamiseen, tai
on tarkoitettu yksinomaan jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien tavanomaisesta säilyttämisestä tai hoidosta aiheutuvien palkkioiden tai palvelumaksujen maksamiseen; ja
asianomainen jäsenvaltio on ilmoittanut pakotekomitealle a alakohdan mukaisesta toteamuksesta ja aikeestaan myöntää lupa, eikä pakotekomitea ole viiden työpäivän kuluessa ilmoituksen saamisesta ilmoittanut vastustavansa tätä.
7 artikla
Poiketen siitä, mitä 5 artiklassa säädetään, jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen tai tiettyjen varojen tai taloudellisten resurssien asettamiseen saataville tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin, jos asianomainen toimivaltainen viranomainen on todennut, että varat tai taloudelliset resurssit ovat tarpeen poikkeuksellisia menoja varten, ja asianomainen jäsenvaltio on ilmoittanut tästä toteamuksesta pakotekomitealle, joka on hyväksynyt sen.
8 artikla
Poiketen siitä, mitä 5 artiklassa säädetään, jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamisen, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:
kyseisiin varoihin tai taloudellisiin resursseihin kohdistuu tuomioistuimen, hallintoviranomaisen tai välimiesoikeuden perustama panttioikeus, joka on perustettu ennen sitä päivää, jona 5 artiklassa tarkoitettu henkilö, yhteisö tai elin on sisällytetty liitteessä I olevaan luetteloon, tai tuomioistuimen, hallintoviranomaisen tai välimiesoikeuden ennen kyseistä päivää antama ratkaisu;
kyseisiä varoja tai taloudellisia resursseja käytetään yksinomaan kattamaan tällaisella panttioikeudella turvatut tai tällaisella tuomiolla vahvistetut saatavat niiden lakien ja muiden säännösten asettamissa rajoissa, jotka koskevat sellaisten henkilöiden oikeuksia, joilla on tällaisia saatavia;
panttioikeutta ei ole perustettu tai ratkaisua annettu liitteessä I mainitun luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, yhteisön tai elimen eduksi;
panttioikeuden tai ratkaisun tunnustaminen ei ole asianomaisen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteiden vastaista; ja
jäsenvaltio on ilmoittanut panttioikeudesta tai ratkaisusta pakotekomitealle.
9 artikla
Poiketen siitä, mitä 5 artiklassa säädetään, ja edellyttäen, että liitteessä I mainitun luonnollisen tai oikeushenkilön, yhteisön tai elimen suorittama maksu perustuu sopimukseen tai velvoitteeseen, jonka kyseinen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, yhteisö tai elin on tehnyt tai joka on syntynyt kyseiselle henkilölle, yhteisölle tai elimelle ennen päivää, jona YK:n turvallisuusneuvosto tai pakotekomitea nimesi kyseisen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, yhteisön tai elimen, jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen edellyttäen, että kyseinen toimivaltainen viranomainen on todennut, että
varat tai taloudelliset resurssit käytetään liitteessä I mainitun luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, yhteisön tai elimen tekemään maksusuoritukseen;
maksusuoritus ei riko 5 artiklan 2 kohtaa; ja
asianomainen jäsenvaltio on ilmoittanut pakotekomitealle kymmenen työpäivää etukäteen aikomuksestaan myöntää lupa.
10 artikla
1. Edellä oleva 5 artiklan 2 kohta ei estä rahoitus- tai luottolaitoksia hyvittämästä jäädytettyjä tilejä, kun ne saavat kolmansilta osapuolilta liitteessä I olevaan luetteloon sisällytetyn luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, yhteisön tai elimen tilille tarkoitettuja varoja edellyttäen, että myös kaikki näille tileille lisättävät varat jäädytetään. Rahoitus- tai luottolaitoksen on ilmoitettava näistä tilitapahtumista viipymättä toimivaltaisille viranomaisille.
2. Edellä olevaa 5 artiklan 2 kohtaa ei sovelleta seuraaviin jäädytetyille tileille lisättäviin määriin:
näistä tileistä kertyvät korko- tai muut tuotot;
sellaisista sopimuksista tai velvoitteista johtuvat maksut, jotka tehtiin tai jotka syntyivät ennen sitä päivää, jona 5 artiklassa tarkoitettu luonnollinen henkilö, oikeushenkilö, yhteisö tai elin sisällytettiin liitteeseen I; tai
8 artiklassa tarkoitetun, tuomioistuimen, hallintoviranomaisen tai välimiesoikeuden perustaman panttioikeuden tai antaman ratkaisun nojalla maksettaviksi tulevat maksut; ja
edellyttäen, että nämä korkotuotot, muut tuotot ja maksut jäädytetään 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti.
11 artikla
1. Rajoittamatta asiaan liittyvien ilmoitusvelvollisuutta, salassapitoa ja ammattisalaisuutta koskevien sääntöjen soveltamista luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten on
toimitettava välittömästi kaikki tämän asetuksen noudattamista edistävät tiedot, kuten tiedot 5 artiklan mukaisesti jäädytetyistä tileistä ja määristä, asuin- tai sijaintijäsenvaltionsa toimivaltaiselle viranomaiselle sekä komissiolle joko suoraan tai asianomaisen jäsenvaltion välityksellä; ja
toimittava yhteistyössä toimivaltaisen viranomaisen kanssa tällaisten tietojen todentamiseksi.
2. Komission mahdollisesti suoraan vastaanottamat lisätiedot asetetaan jäsenvaltioiden saataville.
3. Tämän artiklan mukaisesti toimitettuja tai vastaanotettuja tietoja saa käyttää vain niihin tarkoituksiin, joita varten ne on toimitettu tai vastaanotettu.
12 artikla
Kielletään tietoinen ja tarkoituksellinen osallistuminen toimintaan, jonka tavoitteena tai seurauksena on 2 ja 5 artiklassa tarkoitettujen toimenpiteiden kiertäminen.
13 artikla
1. Varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttämisestä tai niiden saataville asettamisen epäämisestä, joka on tapahtunut vilpittömässä mielessä siinä uskossa, että se on tämän asetuksen mukaista, ei seuraa minkäänlaista vastuuvelvollisuutta jäädyttämisen toteuttaneelle tai saataville asettamisen evänneelle luonnolliselle henkilölle, oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle taikka sen johtajille tai työntekijöille, ellei varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttämisen tai saataville asettamisen epäämisen osoiteta tapahtuneen huolimattomuuden seurauksena.
2. Luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten toimista ei seuraa asianomaisille minkäänlaista vastuuvelvollisuutta, jos he tai ne eivät tienneet eikä heillä tai niillä ollut perusteltua syytä epäillä, että heidän toimintansa tai niiden toiminta rikkoisi tässä asetuksessa säädettyjä kieltoja.
14 artikla
1. Vaateita, jotka liittyvät sopimukseen tai liiketoimeen, jonka suorittamiseen ovat vaikuttaneet suoraan tai välillisesti, kokonaan tai osittain, toimenpiteet, jotka on määrätty tämän asetuksen nojalla, ei oteta huomioon, mukaan lukien korvausvaateet tai muut tämänkaltaiset vaateet, kuten korvausvaatimukset tai vakuuteen perustuvat vaatimukset, erityisesti joukkolainan, vakuuden tai korvauksen, etenkin missä tahansa muodossa olevan rahallisen vakuuden tai rahallisen korvauksen, pidentämistä tai maksamista koskevat vaateet, jos vaateen esittää:
liitteessä I mainittu nimetty luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, yhteisö tai elin;
luonnollinen henkilötai oikeushenkilö, yhteisö tai elin, joka toimii a alakohdassa tarkoitetun henkilön, yhteisön tai elimen välityksellä tai puolesta.
2. Kaikissa vaateen täytäntöönpanoa koskevissa menettelyissä todistustaakka sen osoittamiseksi, että vaateen täyttämistä ei kielletä 1 kohdassa, kuuluu sille luonnolliselle henkilölletai oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle, joka vaatii vaateen täytäntöönpanoa.
3. Tämä artikla ei vaikuta 1 kohdassa tarkoitettujen luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten oikeuteen saattaa sopimusvelvoitteiden täyttämättä jättämisen lainmukaisuus oikeuden tutkittavaksi tämän asetuksen mukaisesti.
15 artikla
1. Komissio ja jäsenvaltiot ilmoittavat toisilleen tämän asetuksen nojalla käyttöön otetuista toimenpiteistä ja jakavat muita hallussaan olevia tähän asetukseen liittyviä merkityksellisiä tietoja, erityisesti tietoja
5 artiklan mukaisesti jäädytetyistä varoista ja 6, 7 ja 8 artiklan nojalla myönnetyistä luvista;
rikkomisista ja täytäntöönpanossa ilmenneistä ongelmista sekä kansallisten tuomioistuinten antamista ratkaisuista.
2. Jäsenvaltioiden on viipymättä ilmoitettava toisilleen ja komissiolle muista hallussaan olevista merkityksellisistä tiedoista, jotka voivat vaikuttaa tämän asetuksen tehokkaaseen täytäntöönpanoon.
16 artikla
Komissio valtuutetaanmuuttamaan liitettä II jäsenvaltioiden toimittamien tietojen perusteella.
17 artikla
1. Jos Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto tai pakotekomitea ottaa luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, yhteisön tai elimen luetteloon ja on toimittanut nimeämistä koskevat perustelut, neuvosto sisällyttää asianomaisen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, yhteisön tai elimen liitteeseen I. Neuvosto antaa päätöksensä ja perustelut tiedoksi asianomaiselle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle joko suoraan, jos osoite on tiedossa, tai julkaisemalla ilmoituksen ja antaa kyseiselle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle mahdollisuuden esittää huomautuksia.
2. Jos huomautuksia tehdään tai jos esitetään olennaista uutta näyttöä, neuvosto tarkastelee päätöstään uudelleen ja ilmoittaa asiasta asianomaiselle henkilölle, yhteisölle tai elimelle.
3. Jos Yhdistyneet kansakunnat päättää poistaa luettelosta henkilön, yhteisön tai elimen taikka muuttaa luettelossa olevan henkilön, yhteisön tai elimen tunnistetietoja, neuvosto muuttaa liitettä I vastaavasti.
18 artikla
Liitteessä I esitetään sellaiset turvallisuusneuvoston tai pakotekomitean toimittamat tiedot, jotka ovat tarpeen asianomaisten luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten tunnistamiseksi, jos nämä tiedot ovat saatavilla. Luonnollisten henkilöiden osalta tällaisia tietoja voivat olla nimet, myös peitenimet, syntymäaika ja -paikka, kansalaisuus, passin ja henkilökortin numerot, sukupuoli, osoite, jos se on tiedossa, sekä toimi tai ammatti. Oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten osalta tällaisia tietoja voivat olla nimet, rekisteröintiaika ja -paikka, rekisterinumero ja toimipaikka. Liitteessä I mainitaan myös päivä, jona turvallisuusneuvosto tai pakotekomitea on nimennyt henkilön, yhteisön tai elimen.
19 artikla
1. Jäsenvaltioiden on annettava tämän asetuksen säännösten rikkomisesta määrättäviä seuraamuksia koskevat säännöt ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.
2. Jäsenvaltioiden on annettava 1 kohdassa tarkoitetut säännöt komissiolle tiedoksi viipymättä tämän asetuksen tultua voimaan ja ilmoitettava sille kaikista niihinmyöhemmin tehdyistä muutoksista.
19 a artikla
1. Neuvosto, komissio ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, jäljempänä 'korkea edustaja', voivat käsitellä henkilötietoja voidakseen suorittaa tämän asetuksen mukaiset tehtävänsä. Näihin tehtäviin kuuluvat seuraavat:
neuvoston osalta liitteen I laatiminen ja muuttaminen;
korkean edustajan osalta liitteen I muutosten valmisteleminen;
komission osalta:
liitteen I sisällön vieminen sähköiseen konsolidoituun luetteloon unionin taloudellisten rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevista henkilöistä, ryhmistä ja yhteisöistä sekä interaktiiviseen pakotekarttaan; sekä luettelo että pakotekartta ovat julkisesti saatavilla;
tämän asetuksen nojalla toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta koskevien tietojen, kuten jäädytettyjen varojen arvoa ja toimivaltaisten viranomaisten myöntämiä lupia koskevien tietojen, käsittely.
2. Neuvosto, komissio ja korkea edustaja voivat tarpeen mukaan käsitellä luettelossa olevien luonnollisten henkilöiden tekemiin rikoksiin ja kyseisille henkilöille annettuihin rikostuomioihin tai heitä koskeviin turvaamistoimiin liittyviä asiaankuuluvia tietoja vain siinä määrin kuin tällainen käsittely on tarpeen liitteen I laatimista varten.
3. Tämän asetuksen soveltamiseksi neuvosto, tämän asetuksen liitteessä II lueteltu komission yksikkö ja korkea edustaja nimitetään asetuksen (EU) 2018/1725 3 artiklan 8 alakohdassa tarkoitetuiksi rekisterinpitäjiksi, jotta voidaan varmistaa, että asianomaiset luonnolliset henkilöt voivat käyttää asetuksessa (EU) 2018/1725 säädettyjä oikeuksiaan.
20 artikla
1. Jäsenvaltioiden on nimettävä tässä asetuksessa tarkoitetut toimivaltaiset viranomaiset ja ilmoitettava ne liitteessä II luetelluilla verkkosivuilla. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle liitteessä II lueteltujen verkkosivujensa osoitteiden muutoksista.
2. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle toimivaltaiset viranomaisensa ja niiden yhteystiedot viipymättä tämän asetuksen tultua voimaan sekä ilmoitettava sille mahdollisista myöhemmistä muutoksista.
3. Komission osoite- ja muut yhteystiedot tässä asetuksessa säädettyjä ilmoituksia, tiedoksiantoja ja muuta yhteydenpitoa varten ovat liitteessä II.
21 artikla
Tätä asetusta sovelletaan
unionin alueella sen ilmatila mukaan luettuna;
jäsenvaltion lainkäyttövallan alaisessa ilma-aluksessa tai muussa aluksessa;
unionin alueella tai muualla olevaan jäsenvaltion kansalaiseen;
unionin alueella tai muualla olevaan oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen, joka on perustettu tai muodostettu jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti;
oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen sellaisen liiketoiminnan osalta, joka tapahtuu kokonaan tai osittain unionin alueella.
22 artikla
Tämä asetus tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
LIITE I
LUETTELO 5 ARTIKLASSA TARKOITETUISTA HENKILÖISTÄ JA YHTEISÖISTÄ
A. Henkilöt
1. François Yangouvonda BOZIZÉ (alias: a) Bozizé Yangouvonda; b) Samuel Peter Mudde (syntymäaika: 16.12.1948, syntymäpaikka: Izo, Etelä-Sudan))
Asema: a) Keski-Afrikan tasavallan entinen valtionpäämies; b) Professori
Syntymäaika: a) 14. lokakuuta 1946; b) 16. joulukuuta 1948
Syntymäpaikka: a) Mouila, Gabon; b) Izo, Etelä-Sudan
Kansalaisuus: Keski-Afrikan tasavallan kansalainen; b) Etelä-Sudanin kansalainen
Passin nro: D00002264, myönnetty 11. kesäkuuta 2013 (myöntänyt viranomainen: ulkoasiainministeri; myöntämispaikka: Juba, Etelä-Sudan. Voimassaolo päättyy 11. kesäkuuta 2017. Diplomaattipassi myönnetty nimellä Samuel Peter Mudde)
Henkilötunnus: M4800002143743 (passin henkilönumero)
Osoite: Uganda.
YK nimennyt: 9. toukokuuta 2014.
Muita tietoja: Äidin nimi on Martine Kofio. Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/notice/search/un/5802796
Tietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Bozizé merkittiin luetteloon 9. toukokuuta 2014 päätöslauselman 2134 (2014) 36 kohdan nojalla, ”koska hän osallistuu Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta heikentäviin toimiin tai tukee niitä”.
Lisätietoja
Bozizé oli yhdessä tukijoidensa kanssa yllyttämässä Banguissa 5. joulukuuta 2013 tehtyyn iskuun. Siitä lähtien hän on edelleen pyrkinyt toteuttamaan epävakautta luovia operaatioita pitääkseen yllä jännitteitä Keski-Afrikan tasavallan pääkaupungissa. Tietojen mukaan Bozizé muodosti puolisotilaallisen anti-balaka-ryhmän ennen pakenemistaan Keski-Afrikan tasavallasta 24. maaliskuuta 2013. Bozizé kehotti tiedotteessa puolisotilaallisia joukkojaan jatkamaan nykyiseen hallintoon ja islamisteihin kohdistuvia julmuuksia. Bozizé on tietojen mukaan antanut rahoitustukea ja aineellista tukea puolisotilaallisille joukoille, jotka toimivat epävakauden luomiseksi meneillään olevalla siirtymäkaudella ja Bozizén saattamiseksi takaisin valtaan. Suurin osa anti-balaka-joukoista on Keski-Afrikan armeijan osia, jotka hajaantuivat maaseudulle vallankaappauksen jälkeen ja jotka Bozizé sittemmin organisoi uudelleen. Yli puolet anti-balaka-yksiköistä on Bozizén ja hänen tukijoidensa hallinnassa.
Bozizélle uskolliset joukot aseistettiin rynnäkkökiväärein, kranaatinheittimin ja raketinheittimin, ja ne ovat osallistuneet yhä enemmän Keski-Afrikan tasavallan muslimiväestöön kohdistuneisiin kostotoimiin. Keski-Afrikan tasavallan tilanne huononi nopeasti sen jälkeen, kun anti-balaka-joukot tekivät Banguissa 5. joulukuuta 2013 iskun, jossa menehtyi yli 700 henkilöä.
2. Nourredine ADAM (alias: a) Nureldine Adam; b) Nourreldine Adam; c) Nourreddine Adam; d) Mahamat Nouradine Adam; e) Mohamed Adam Brema Abdallah
Nimitys: a) Kenraali; b) Turvallisuusministeri; c) ”Demokraattisten saavutusten puolustuksen erityiskomitean” pääjohtaja
Syntymäaika: a) 1970; b) 1969; c) 1971; d) 1. tammikuuta 1970; e) 1. tammikuuta 1971
Syntymäpaikka: a) Ndele, Keski-Afrikan tasavalta; b) Algena, Sudan
Kansalaisuus: Keski-Afrikan tasavallan kansalainen; b) Sudanin kansalainen
Passin numero: a) D00001184 (Keski-Afrikan tasavallan passi); a) P04838205, myönnetty 10. kesäkuuta 2018 (myönnetty Bahrissa, Sudanissa. Voimassaolo päättyy 9. kesäkuuta 2023. Passi myönnetty nimellä Mohamed Adam Brema Abdallah)
Kansallinen henkilötunnus: a) 202-2708-8368 (Sudan)
Osoite: a) Birao, Keski-Afrikan tasavalta; b) Sudan
YK nimennyt: 9. toukokuuta 2014
Muita tietoja: Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/How-we-work/Notices/View-UN-Notices-Individuals
Lisätietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Nourredine merkittiin luetteloon 9. toukokuuta 2014 päätöslauselman 2134 (2014) 36 kohdan nojalla, ”koska hän osallistuu Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, turvallisuutta tai vakautta heikentäviin toimiin tai tukee niitä”.
Lisätietoja
Nourredine on yksi Séléka-joukkojen alkuperäisistä johtajista. Hän on sekä kenraali että yhden Sélékan aseistetun kapinallisryhmän (Central PJCC) johtaja. Ryhmä on viralliselta nimeltään Patrioottien kokous oikeudenmukaisuuden ja rauhan edistämiseksi ja siitä käytetään myös lyhennettä CPJP. Mainitusta kokouksesta irtautuneen ”fundamentalistisen” ryhmän (CPJP/F) aiempana johtajana hän oli entisen Sélékan sotilaskoordinaattori Keski-Afrikan tasavallassa aiemmin toteutetun kapinan aikana hyökkäyksissä, jotka tehtiin joulukuun 2012 alun ja maaliskuun 2013 välillä. Ilman Nourredinen apua ja tiiviitä suhteita Tšadin erikoisjoukkoihin Séléka tuskin olisi pystynyt riistämään valtaa Keski-Afrikan tasavallan entiseltä presidentiltä François Bozizélta.
Sen jälkeen kun Catherine Samba-Panza nimitettiin väliaikaiseksi presidentiksi 20. tammikuuta 2014, Bozizé oli yksi entisen Sélékan taktisen vetäytymisen pääarkkitehdeista Sibutissa tavoitteenaan toteuttaa suunnitelma muslimien tukikohdan perustamisesta maan pohjoisosaan. Hän oli selkeästi kehottanut joukkojaan vastustamaan väliaikaishallituksen ja Keski-Afrikan tasavallassa toteutettavan afrikkalaisjohtoisen kansainvälisen tukioperaation (MISCA) sotilasjohtajien kieltotuomioita. Nourredine johtaa aktiivisesti entistä Sélékaa eli entisiä Sélékan joukkoja, jotka Djotodian ilmoitetaan hajottaneen syyskuussa 2013. Lisäksi hän johtaa kristillisiin naapurialueisiin kohdistuvia operaatioita ja antaa edelleen merkittävää tukea ja ohjeita Keski-Afrikan tasavallassa toimivalle entiselle Sélékalle.
Nourredine merkittiin luetteloon 9. toukokuuta 2014 myös päätöslauselman 2134 (2014) 37 kohdan b alakohdan nojalla, ”koska hän osallistuu tapauksen mukaan kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön tai kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisten toimien suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen”.
Sélékan otettua Banguin hallintaansa 24. maaliskuuta 2013 Nourredine Adam nimitettiin ensin turvallisuusministeriksi, sitten ”demokraattisten saavutusten puolustuksen erityiskomitean” pääjohtajaksi (Comité extraordinaire de défense des acquis démocratiques – CEDAD, nyttemmin lakkautettu Keski-Afrikan tasavallan tiedustelupalvelu). Nourredine Adam käytti CEDADia henkilökohtaisena poliittisena poliisinaan, joka syyllistyi moniin mielivaltaisiin pidätyksiin, kidutukseen ja laittomiin teloituksiin. Nourredine oli lisäksi yksi keskeisistä henkilöistä Boy Rabessa toteutetun verisen operaation takana. Sélékan joukot valloittivat elokuussa 2013 Boy Raben, joka on François Bozizén tukijoiden ja hänen etnisen ryhmänsä tukikohtana pidetty Keski-Afrikan tasavallan naapurialue. Sélékan joukot surmasivat tietojen mukaan kymmenittäin siviilejä ja ryöstelivät käyttäen tekosyynä asekätköjen etsimistä. Näiden hyökkäysten levitessä lähialueille tuhannet asukkaat tunkeutuivat kansainväliselle lentokentälle, jota pidettiin turvallisena paikkana ranskalaisten joukkojen läsnäolon vuoksi, ja valloittivat sen kiitoradan.
Nourredine merkittiin luetteloon 9. toukokuuta 2014 myös päätöslauselman 2134 (2014) 37 kohdan d alakohdan nojalla, ”koska hän tukee aseellisia ryhmittymiä tai rikollisverkostoja luonnonvarojen laittomalla hyväksikäytöllä”.
Nourredine Adamilla oli vuoden 2013 alkupuolella tärkeä rooli entisen Sélékan rahoitusverkostossa. Hän matkusti Saudi-Arabiaan, Qatariin ja Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin keräämään varoja aiempaa kapinaa varten. Hän toimi myös välittäjänä tšadilaiselle timanttien salakuljetusringille, joka toimi Keski-Afrikan tasavallan ja Tšadin välillä.
▼M3 —————
4. Alfred YEKATOM (alias: a) Alfred Yekatom Saragba; b) Alfred Ekatom; c) Alfred Saragba; d) Colonel Rombhot; e) Colonel Rambo; f) Colonel Rambot; g) Colonel Rombot; h) Colonel Romboh)
Asema: Keski-Afrikan tasavallan asevoimien (Forces Armées Centrafricaines, FACA) alikersantti.
Syntymäaika: 23. kesäkuuta 1976.
Syntymäpaikka: Keski-Afrikan tasavalta.
Kansalaisuus: Keski-Afrikan tasavallan kansalainen.
Osoite: a) Mbaiki, Lobayen prefektuuri, Keski-Afrikan tasavalta (Puh. +236 72 15 47 07 / +236 75 09 43 41); b) Bimbo, Ombella-Mpokon prefektuuri, Keski-Afrikan tasavalta (entinen osoite).
YK nimennyt: 20. elokuuta 2015.
Muita tietoja:
On johtanut suurta aseistettua puolisotilaallista joukkoa. Isän (adoptioisän) nimi on Ekatom Saragba (alias Yekatom Saragba). Veli Yves Saragba on anti-balaka-joukkojen komentaja Batalimossa Lobayen prefektuurissa ja entinen FACA:n sotilas. Fyysinen kuvaus: silmien väri: musta; hiusten väri: voimakas; ihonväri: musta; pituus: 170 cm; paino 100 kg. Valokuva saatavilla liitettäväksi Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista. Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/notice/search/un/5891143
Tietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Alfred Yekatom merkittiin luetteloon 20. elokuuta 2015 päätöslauselman 2196 (2015) 11 kohdan nojalla, ”koska hän osallistuu Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta heikentäviin toimiin tai tukee niitä, mukaan lukien toimet, jotka uhkaavat tai rikkovat siirtymäkauden sopimuksia tai uhkaavat tai estävät poliittista siirtymäprosessia, mukaan lukien siirtymistä kohti vapaita ja oikeudenmukaisia demokraattisia vaaleja, tai jotka lietsovat väkivaltaa”.
Lisätietoja:
Alfred Yekatom alias Colonel Rombhot on anti-balaka-liikkeeseen kuuluvan puolisotilaallisen joukon (eteläinen anti-balaka) johtajia. Hän on toiminut Keski-Afrikan tasavallan asevoimien (Forces Armées Centrafricaines, FACA) alikersanttina.
Yekatom on osallistunut Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta ja turvallisuutta heikentäviin toimiin ja tukenut niitä, mukaan lukien toimet, jotka uhkaavat siirtymäkauden sopimuksia ja poliittista siirtymäprosessia. Yekatom on johtanut suurta aseistettua puolisotilaallista joukkoa, joka on toiminut PK9-alueella Banguissa ja Bimbon (Ombella-Mbokon prefektuuri), Cekian, Pissan ja Mbaïkin (Lobayen prefektuurin pääkaupunki) kaupungeissa. Hän oli perustanut esikuntansa Batalimossa sijaitsevaan metsään.
Yekatom on käyttänyt suoraa määräysvaltaa yli kymmenessä tarkastuspisteessä, joissa on toiminut keskimäärin kymmenen aseistettuihin puolisotilaallisiin joukkoihin kuuluvaa, armeijan univormuihin pukeutunutta, muun muassa rynnäkkökiväärein aseistautunutta henkilöä Bimbon ja Banguin välisen tärkeimmän sillan ja Mbaïkin (Lobayen prefektuuri) välillä sekä Pissan ja Batalimon välillä (Kongon tasavallan rajan läheisyydessä) keräten perusteettomia maksuja yksityisajoneuvoilta ja moottoripyöriltä, matkustajia kuljettavilta pakettiautoilta ja kuorma-autoilta, jotka vievät puutavaraa Kameruniin ja Tšadiin, sekä Oubangui-joella liikennöiviltä veneiltä. Yekatomin on nähty itse keräävän osan näistä perusteettomista maksuista. Yekatomin ja hänen puolisotilaallisten joukkojensa on myös kerrottu surmanneen siviilejä.
5. Habib SOUSSOU (alias: Soussou Abib)
Asema: a) anti-balaka-joukkojen koordinaattori Lobayen prefektuurissa; b) Keski-Afrikan tasavallan asevoimien (FACA) alikersantti.
Syntymäaika: 13. maaliskuuta 1980.
Syntymäpaikka: Boda, Keski-Afrikan tasavalta.
Kansalaisuus: Keski-Afrikan tasavallan kansalainen.
Osoite: Boda, Keski-Afrikan tasavalta (Puh. +236 72198628).
YK nimennyt: 20. elokuuta 2015.
Muita tietoja:
Nimitetty 11. huhtikuuta 2014 Bodan alueen komentajaksi (COMZONE) ja 28. kesäkuuta 2014 koko Lobayen prefektuurin komentajaksi. Humanitaarisiin järjestöihin ja avustustyöntekijöihin kohdennetut tappoiskut, selkkaukset ja muut iskut ovat hänen komennossaan jatkuneet. Fyysinen kuvaus: silmien väri: ruskea; hiusten väri: musta; pituus: 160 cm; paino: 60 kg. Valokuva saatavilla liitettäväksi Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista. Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/notice/search/un/5891199
Tietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Habib Soussou merkittiin luetteloon 20. elokuuta 2015 päätöslauselman 2196 (2015) 11 kohdan sekä 12 kohdan b ja e alakohdan nojalla, ”koska hän osallistuu Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta heikentäviin toimiin tai tukee niitä, mukaan lukien toimet, jotka uhkaavat tai rikkovat siirtymäkauden sopimuksia tai uhkaavat tai estävät poliittista siirtymäprosessia, mukaan lukien siirtymistä kohti vapaita ja oikeudenmukaisia demokraattisia vaaleja, tai jotka lietsovat väkivaltaa”; ja ”osallistuu tapauksen mukaan kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön tai kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisten toimien tai ihmisoikeusloukkausten suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen Keski-Afrikan tasavallassa, mukaan lukien toimet, joihin sisältyy seksuaalista väkivaltaa tai jotka kohdistuvat siviilihenkilöihin, sekä etnisiin tai uskonnollisiin syihin perustuvat tai kouluihin ja sairaaloihin kohdistuvat hyökkäykset sekä kaappaukset ja pakkosiirrot”; ja ”estää humanitaarisen avun toimittamista Keski-Afrikan tasavaltaan tai humanitaarisen avun saantia tai jakelua Keski-Afrikan tasavallassa”.
Lisätietoja:
Habib Soussou nimitettiin 11. huhtikuuta 2014 Bodan alueen anti-balaka-joukkojen komentajaksi (COMZONE), ja hän on väittämänsä mukaan ollut sen vuoksi vastuussa kyseisen alueen turvallisuudesta. Anti-balaka-joukkojen pääkoordinaattori Patrice Edouard Ngaïssona nimitti Habib Soussoun 28. kesäkuuta 2014 Bodan kaupungin aluekoordinaattoriksi 11. huhtikuuta 2014 alkaen ja koko Lobayen prefektuurin koordinaattoriksi 28. kesäkuuta 2014 alkaen. Humanitaarisiin järjestöihin ja avustustyöntekijöihin kohdennettuja tappoiskuja, selkkauksia ja muita iskuja on toteutettu viikoittain alueilla, joilla Soussou toimii anti-balaka-joukkojen komentajana tai koordinaattorina. Soussou ja näillä alueilla toimivat anti-balaka-joukot ovat kohdistaneet tai uhanneet kohdistaa hyökkäyksiä myös siviileihin.
6. Oumar YOUNOUS ABDOULAY (alias: a) Oumar Younous; b) Omar Younous; c) Oumar Sodiam; d) Oumar Younous M'Betibangui).
Asema: Entinen Sélékan kenraali.
Syntymäaika: 2. huhtikuuta 1970.
Kansalaisuus: Sudanin kansalainen, Keski-Afrikan tasavallan diplomaattipassi nro D00000898, myönnetty 11. huhtikuuta 2013 (voimassa 10. huhtikuuta 2018 saakka).
Osoite: a) Bria, Keski-Afrikan tasavalta (Puh. +236 75507560); b) Birao, Keski-Afrikan tasavalta; c) Tullus, Etelä-Darfur, Sudan (entinen osoite).
YK nimennyt: 20. elokuuta 2015.
Muita tietoja:
Timanttien salakuljettaja, Séléka-joukkojen kolmen tähden kenraali ja Keski-Afrikan tasavallan entisen väliaikaisen presidentin Michel Djotodian läheinen uskottu. Fyysinen kuvaus: hiusten väri: musta; pituus: 180 cm; kuuluu Fulanin etniseen ryhmään. Valokuva saatavilla liitettäväksi Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista. Ilmoitettu kuolleen 11. lokakuuta 2015. Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/notice/search/un/5903116
Tietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Oumar Younous merkittiin luetteloon 20. elokuuta 2015 päätöslauselman 2196 (2015) 11 kohdan ja 12 kohdan d alakohdan nojalla, ”koska hän osallistuu Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta heikentäviin toimiin tai tukee niitä, mukaan lukien toimet, jotka uhkaavat tai rikkovat siirtymäkauden sopimuksia tai uhkaavat tai estävät poliittista siirtymäprosessia, mukaan lukien siirtymistä kohti vapaita ja oikeudenmukaisia demokraattisia vaaleja, tai jotka lietsovat väkivaltaa”; ja ”tukee aseellisia ryhmittymiä tai rikollisverkostoja Keski-Afrikan tasavallassa luonnonvarojen, mukaan lukien timanttien, kullan sekä luonnonvaraisten eläinten ja kasvien ja niistä saatavien tuotteiden, laittomalla hyväksikäytöllä tai kaupalla”.
Lisätietoja:
Oumar Younous on entisen Sélékan kenraalina ja timanttien salakuljettajana tukenut erästä aseellista ryhmittymää Keski-Afrikan tasavallassa luonnonvarojen, mukaan lukien timanttien, laittomalla hyväksikäytöllä ja kaupalla.
Oumar Younous, joka toimi aiemmin Sodiam-nimisen timanttien hankintayhtiön autonkuljettajana, liittyi lokakuussa 2008 kapinallisryhmään nimeltä Mouvement des Libérateurs Centrafricains pour la Justice (MLCJ). Joulukuussa 2013 Oumar Younousin todettiin olevan Séléka-joukkojen kolmen tähden kenraali ja väliaikaisen presidentin Michel Djotodian läheinen uskottu.
Younous osallistuu Briasta ja Sam Ouandjasta Sudaniin suuntautuvaan timanttien kauppaan. Tietolähteiden mukaan Oumar Younous on osallistunut Briaan kätkettyjen timanttipakettien noutamiseen ja niiden viemiseen Sudaniin myytäväksi.
7. Haroun GAYE (alias: a) Haroun Geye; b) Aroun Gaye; c) Aroun Geye).
Asema: Front Populaire pour la Renaissance de Centrafrique (FPRC) -liittouman poliittisen koordinoinnin raportoija.
Syntymäaika: a) 30. tammikuuta 1968; b) 30. tammikuuta 1969.
Passin numero: Keski-Afrikan tasavallan passin numero O00065772 (O-kirjain, jonka jälkeen 3 nollaa), voimassaolo päättyy 30. joulukuuta 2019.
Osoite: Bangui, Keski-Afrikan tasavalta.
YK nimennyt: 17. joulukuuta 2015.
Muita tietoja:
Gaye kuuluu Front Populaire pour la Renaissance de Centrafrique (FPRC)-liittouman johtajiin. FRPC (ei luettelossa) on entisestä Sélékasta irtautunut Banguissa toimiva marginalisoitunut aseellinen ryhmittymä. Hän kuuluu myös Banguin PK5-alueella (tunnetaan nimillä ”PK5 Resistance” tai ”Texas”) toimivan niin sanotun puolustuskomitean (ei luettelossa) johtajiin. Ryhmä kiristää rahaa asukkailta sekä uhkailee fyysisellä väkivallalla ja käyttää sitä. Nourredine Adam (CFi.002) nimitti Gayen 2. marraskuuta 2014 FPRC:n poliittisen koordinoinnin raportoijaksi. Keski-Afrikan tasavaltaa koskevalla päätöslauselmalla 2127 (2013) perustettu turvallisuusneuvoston komitea lisäsi Adamin pakoteluetteloonsa 9. toukokuuta 2014. Valokuva saatavilla liitettäväksi Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista. Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/notice/search/un/5915753
Tietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Haroun Gaye merkittiin luetteloon 17. joulukuuta 2015 päätöslauselman 2196 (2015) 11 kohdan sekä 12 kohdan b ja f alakohdan nojalla, ”koska hän osallistuu Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta heikentäviin toimiin tai tukee niitä”; ”osallistuu tapauksen mukaan kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön tai kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisten toimien tai ihmisoikeusloukkausten suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen Keski-Afrikan tasavallassa, mukaan lukien toimet, joihin sisältyy seksuaalista väkivaltaa tai jotka kohdistuvat siviilihenkilöihin, sekä etnisiin tai uskonnollisiin syihin perustuvat tai kouluihin ja sairaaloihin kohdistuvat hyökkäykset sekä kaappaukset ja pakkosiirrot”; ja ”osallistuu YK:n operaatioiden tai kansainvälisten turvallisuusjoukkojen, mukaan lukien Minusca, Euroopan unionin operaatiot ja niitä tukevat Ranskan operaatiot, vastaisten hyökkäysten suunnitteluun, johtamiseen, rahoittamiseen tai toteuttamiseen”.
Lisätietoja:
Haroun Gaye on vuoden 2014 alusta alkaen ollut erään PK5-alueella Banguissa toimivan aseellisen ryhmittymän johtajia. PK5-alueen kansalaisyhteiskunnan edustajien mukaan Gaye ja hänen aseellinen ryhmittymänsä ruokkivat konfliktia Banguissa, vastustavat sovintoa ja estävät väestön liikkumista Banguin kolmannen kaupunginosan ja muiden kaupunginosien välillä. Gaye ja 300 mielenosoittajaa estivät 11. toukokuuta 2015 pääsyn kansalliseen siirtymäkauden neuvostoon häiritäkseen Banguin foorumin viimeistä päivää. Gayen raportoidaan toimineen yhteistyössä anti-balaka-liikkeen toimijoiden kanssa koordinoidakseen tätä häirintää.
Gaye ja pieni lähipiiri häiritsivät 26. kesäkuuta 2015 äänestäjien rekisteröintikampanjan avausta Banguin PK5-alueella, minkä johdosta kampanja jouduttiin lopettamaan.
Minusca yritti pidättää Gayen 2. elokuuta 2015 turvallisuusneuvoston päätöslauselman 2217 (2015) 32 kohdan f alakohdan i alakohdan määräysten mukaisesti. Gaye, jonka raportoidaan tienneen pidätysyrityksestä etukäteen, oli valmistautunut siihen raskaasti aseistautuneiden kannattajiensa kanssa. Gayen joukot avasivat tulen Minuscan yhteisiä joukkoja vastaan. Seitsemän tuntia kestäneessä tulitaistelussa Gayen miehet käyttivät ampuma-aseita, sinkoja ja käsikranaatteja Minuscan joukkoja vastaan surmaten yhden rauhanturvaajan ja haavoittaen kahdeksaa. Gaye oli yllyttämässä väkivaltaisiin mielenosoituksiin ja yhteenottoihin syyskuun 2015 lopulla. Kyseessä näyttää olleen vallankaappausyritys väliaikaishallituksen syrjäyttämiseksi. Vallankaappausyrityksen johdossa olivat todennäköisesti entisen presidentin Bozizen kannattajat, jotka olivat liittoutuneet Gayen ja muiden FPRC:n johtajien kanssa. Vaikuttaa siltä, että Gaye pyrki järjestämään sarjan kostoiskuja tulevien vaalien vaarantamiseksi. Gaye vastasi anti-balaka-joukkojen marginalisoituneiden ryhmien koordinoinnista.
PK5-alueella järjestettiin 1. lokakuuta 2015 marginalisoituneen anti-balaka-ryhmän jäsenen Eugène Barret Ngaïkosset'n ja Gayen välinen tapaaminen, jonka tavoitteena oli suunnitella Banguissa lauantaina 3. lokakuuta tehtävää yhteistä iskua. Gayen ryhmä esti PK5-alueella olevia ihmisiä poistumasta alueelta tavoitteenaan vahvistaa muslimiväestön yhteisöllistä identiteettiä, jotta etnisten ryhmien väliset jännitteet lisääntyisivät ja sovinnon syntyminen estettäisiin. Gaye ja hänen ryhmänsä keskeyttivät 26. lokakuuta 2015 Banguin arkkipiispan ja Banguin keskusmoskeijan imaamin välisen tapaamisen ja uhkasivat valtuuskuntaa, jonka oli poistuttava keskusmoskeijasta ja paettava PK5-alueelta.
8. Eugène BARRET NGAÏKOSSET (alias: a) Eugene Ngaikosset; b) Eugene Ngaikoisset; c) Eugene Ngakosset; d) Eugene Barret Ngaikosse; e) Eugene Ngaikouesset; f) ”The Butcher of Paoua”; g) Ngakosset)
Asema: a) entinen kapteeni, Keski-Afrikan tasavallan presidentin henkivartiokaarti; b) entinen kapteeni, Keski-Afrikan tasavallan merivoimat.
Syntymäaika: 8. lokakuuta 1967
Henkilötunnus: Keski-Afrikan tasavallan asevoimien (FACA) sotilaallinen tunnusnumero 911-10-77
Osoite: Bangui, Keski-Afrikan tasavalta
YK nimennyt: 17. joulukuuta 2015
Muita tietoja: Kapteeni Eugène Barret Ngaïkosset on entisen presidentin François Bozizén henkivartiokaartin entinen jäsen ja yhteydessä anti-balaka-liikkeeseen. Hän pakeni vankilast 17. toukokuuta 2015 sen jälkeen, kun hänet oli luovutettu Brazzavillestä, ja loi oman anti-balaka-joukkonsa, johon kuuluu entisiä FACA:n taistelijoita. Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/notice/search/un/6217455
Lisätietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Eugène Barret Ngaïkosset merkittiin luetteloon 17. joulukuuta 2015 päätöslauselman 2196 (2015) 11 kohdan ja 12 kohdan b ja f alakohdan nojalla, ”koska hän osallistuu Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta heikentäviin toimiin tai tukee niitä”; ”osallistuu tapauksen mukaan kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön tai kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisten toimien tai ihmisoikeusloukkausten suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen Keski-Afrikan tasavallassa, mukaan lukien toimet, joihin sisältyy seksuaalista väkivaltaa tai jotka kohdistuvat siviilihenkilöihin, sekä etnisiin tai uskonnollisiin syihin perustuvat tai kouluihin ja sairaaloihin kohdistuvat hyökkäykset sekä kaappaukset ja pakkosiirrot”; ja ”osallistuu YK:n operaatioiden tai kansainvälisten turvallisuusjoukkojen, mukaan lukien MINUSCA, Euroopan unionin operaatiot ja niitä tukevat Ranskan operaatiot, vastaisten hyökkäysten suunnitteluun, johtamiseen, rahoittamiseen tai toteuttamiseen”.
Lisätietoja:
Ngaïkosset on yksi pääasiallisista Banguissa syyskuun 2015 lopulla puhjenneeseen väkivaltaan syyllistyneistä. Ngaïkosset ja muut anti-balakan jäsenet toimivat yhdessä entisen Sélékan marginalisoituneiden jäsenten kanssa pyrkien horjuttamaan Keski-Afrikan tasavallan väliaikaishallitusta. Syyskuun 27. ja 28. päivän välisenä yönä 2015 Ngaïkosset ja muut tekivät epäonnistuneen yrityksen hyökätä Izamo-santarmitukikohtaan varastaakseen aseita ja ampumatarvikkeita. Ryhmä piiritti Keski-Afrikan tasavallan valtakunnallisen radion toimitilat 28. syyskuuta.
PK5-alueella järjestettiin 1. lokakuuta 2015 Ngaïkosset'n ja Front Populaire pour la Renaissance de Centrafrique (FPRC) -liittouman johtajan Haroun Gayen välinen tapaaminen, jonka tavoitteena oli suunnitella Banguissa lauantaina 3. lokakuuta tehtävää yhteistä iskua.
Keski-Afrikan tasavallan oikeusministeri ilmoitti 8. lokakuuta 2015 aikomuksesta tutkia Ngaïkosset'n ja muiden henkilöiden roolia Banguin väkivaltaisuuksissa syyskuussa 2015. Ngaïkosset ja muut nimettiin osallisiksi ”räikeään valtion sisäisen turvallisuuden vastaiseen toimintaan, salahankkeeseen ja sisällissotaan yllytykseen, kansalaistottelemattomuuteen, vihaan ja rikoskumppanuuteen”. Keski-Afrikan tasavallan oikeusviranomaisia kehotettiin aloittamaan tutkinta näiden tekojen tekijöiden ja niihin osallisten etsimiseksi ja pidättämiseksi.
Ngaïkosset'n uskotaan 11. lokakuuta 2015 kehottaneen johtamaansa puolisotilaallista anti-balaka-ryhmää suorittamaan ihmisryöstöjä keskittyen erityisesti Ranskan kansalaisiin sekä myös Keski-Afrikan tasavallan poliittisiin henkilöihin ja YK:n edustajiin tarkoituksena pakottaa väliaikainen presidentti Catherine Samba-Panza jättämään toimensa.
9. Joseph KONY (alias: a) Kony; b) Joseph Rao Kony; c) Josef Kony; d) Le Messie sanglant)
Asema: Herran vastarinta-armeijan komentaja.
Syntymäaika: a) 1959; b) 1960; c) 1961; d) 1963; e) 18.9.1964; f) 1965; g) (elok. 1961); h) (heinäk. 1961); i) 1.1.1961; j) (huhtik. 1963).
Syntymäpaikka: a) Palaron kylä, Palaron kunta, Omoron piirikunta, Gulun alue, Uganda; b) Odek, Omoro, Gulu, Uganda; c) Atyak, Uganda.
Kansalaisuus: Ugandan passi.
Osoite: a) Vakaga, Keski-Afrikan tasavalta; b) Haute-Kotto, Keski-Afrikan tasavalta; c) Basse-Kotto, Keski-Afrikan tasavalta; d) Haut-Mbomou, Keski-Afrikan tasavalta; e) Mbomou, Keski-Afrikan tasavalta; f) Haut-Uolo, Kongon demokraattinen tasavalta; g) Bas-Uolo, Kongon demokraattinen tasavalta; h) (ilmoitettu osoite: Kafia Kingi (Sudanin ja Etelä-Sudanin rajalla oleva alue, jonka lopullista asemaa ei ole vielä määritelty). Tietojen mukaan 500 Herran vastarinta-armeijan jäsentä on karkotettu Sudanista tammikuusta 2015 lähtien.
YK nimennyt: 7. maaliskuuta 2016.
Muita tietoja:
Kony on Herran vastarinta-armeijan (LRA) perustaja ja johtaja (CFe.002). Hänen johdollaan LRA on kaapannut, surmannut ja silponut tuhansia siviilejä Keski-Afrikassa. LRA on vastuussa sieppauksista, pakkosiirroista, seksuaalisesta väkivallasta ja tapoista, jotka ovat kohdistuneet satoihin henkilöihin Keski-Afrikan tasavallassa, ja se on ryöstänyt ja tuhonnut siviilien omaisuutta. Isän nimi on Luizi Obol. Äidin nimi on Nora Obol. Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/notice/search/un/5932340
Tietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Joseph Kony merkittiin luetteloon 7. maaliskuuta 2016 päätöslauselman 2262 (2016) 12 kohdan sekä 13 kohdan b, c ja d alakohdan nojalla, ”koska hän osallistuu Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta heikentäviin toimiin tai tukee niitä”; ”osallistuu tapauksen mukaan kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön tai kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisten toimien tai ihmisoikeusloukkausten suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen Keski-Afrikan tasavallassa, mukaan lukien toimet, joihin sisältyy seksuaalista väkivaltaa tai jotka kohdistuvat siviilihenkilöihin, sekä etnisiin tai uskonnollisiin syihin perustuvat tai kouluihin ja sairaaloihin kohdistuvat hyökkäykset sekä kaappaukset ja pakkosiirrot”; ”rekrytoi tai käyttää lapsia aseellisissa konflikteissa Keski-Afrikan tasavallassa ja rikkoo näin sovellettavaa kansainvälistä oikeutta”; ja ”tukee aseellisia ryhmittymiä tai rikollisverkostoja Keski-Afrikan tasavallassa tai sieltä käsin tapahtuvalla luonnonvarojen, mukaan lukien timanttien, kullan sekä luonnonvaraisista eläimistä ja kasveista saatavien tuotteiden, laittomalla hyväksikäytöllä tai kaupalla”.
Lisätietoja:
Kony perusti Herran vastarinta-armeijan (LRA), ja häntä on kuvattu ryhmän perustajaksi, uskonnolliseksi johtajaksi, puheenjohtajaksi ja komentajaksi. Pohjois-Ugandassa 1980-luvulla toimintansa aloittanut LRA on kaapannut, surmannut ja silponut tuhansia siviilejä keskisessä Afrikassa. Kasvaneen sotilaallisen painostuksen vuoksi Kony määräsi LRA:n vetäytymään Ugandasta vuosina 2005 ja 2006. Sen jälkeen LRA on operoinut Kongon demokraattisessa tasavallassa, Keski-Afrikan tasavallassa, Etelä-Sudanissa ja tiettävästi Sudanissa.
LRA:n johtajana Kony suunnittelee ja panee täytäntöön LRA:n strategiaa, mukaan lukien toistuvat määräykset siviiliväestöön kohdistuvista hyökkäyksistä ja raakuuksista. Joulukuusta 2013 lähtien LRA on Joseph Konyn johdolla tehnyt sieppauksia, pakkosiirtoja, seksuaalista väkivaltaa ja tappoja, jotka ovat kohdistuneet satoihin henkilöihin Keski-Afrikan tasavallassa, sekä ryöstänyt ja tuhonnut siviilien omaisuutta. LRA on keskittänyt joukkonsa Keski-Afrikan tasavallan itäosiin ja tiettävästi Kafia Kingiin, Sudanin ja Etelä-Sudanin rajalla olevalle alueelle, jonka asemaa ei ole vielä määritelty mutta jota Sudan valvoo sotilaallisesti, ja tekee sieltä käsin hyökkäyksiä kyliin ryöstäen ruokaa ja tarvikkeita. Taistelijat asettavat väijytyksiä hyökätäkseen turvallisuusjoukkojen kimppuun ja ryöstääkseen niiltä tarvikkeet, kun ne vastaavat LRA:n hyökkäyksiin, minkä lisäksi LRA:n taistelijat hyökkäävät kyliin, joissa ei ole sotilaita, ja ryöstävät niitä. LRA on myös tihentänyt hyökkäyksiä timantti- ja kultakaivoskohteisiin.
Kansainvälinen rikostuomioistuin on antanut Konya koskevan pidätysmääräyksen. Kansainvälinen rikostuomioistuin on esittänyt häntä vastaan 12 syytekohtaa, jotka koskevat rikoksia ihmisyyttä vastaan, mukaan lukien murha, orjuutus, seksiorjaksi pakottaminen, raiskaus, epäinhimilliset teot, jotka ovat aiheuttaneet vakavia fyysisiä vammoja ja kärsimyksiä, ja 21 sotarikoksia koskevaa syytekohtaa, mukaan lukien murha, siviilien julma kohtelu, tahallinen hyökkäys siviiliväestöä vastaan, ryöstely, raiskaus ja alle 15-vuotiaiden lasten sieppaus ja värväys sotilaiksi.
Kony on antanut kapinallistaistelijoille toistuvia määräyksiä ryöstää timantteja ja kultaa itäisen Keski-Afrikan tasavallan pienimuotoisen kullankaivuun harjoittajilta. Tietojen mukaan Konyn ryhmä kuljettaa sen jälkeen osan kaivannaisista Sudaniin tai kauppaa niitä paikallisille siviileille ja entisen Sélékan jäsenille.
Kony on myös määrännyt taistelijansa salametsästämään norsuja Garamban kansallispuistossa Kongon demokraattisessa tasavallassa, josta norsujen syöksyhampaita viedään tietojen mukaan Keski-Afrikan tasavallan itäosien kautta Sudaniin, jossa LRA:n korkeat upseerit tiettävästi myyvät norsunluuta sudanilaisille kauppiaille ja paikallisille virkamiehille tai vaihtavat sitä näiden kanssa. Norsunluun kauppa on Konyn ryhmälle merkittävä tulonlähde. Tietojen mukaan 500 Herran vastarinta-armeijan jäsentä on karkotettu Sudanista tammikuusta 2015 lähtien.
10. Ali KONY (alias: a) Ali Lalobo; b) Ali Mohammad Labolo; c) Ali Mohammed; d) Ali Mohammed Lalobo; e) Ali Mohammed Kony; f) Ali Mohammed Labola; g) Ali Mohammed Salongo; h) Ali Bashir Lalobo; i) Ali Lalobo Bashir; j) Otim Kapere; k) ”Bashir”; l) ”Caesar”; m) ”One-P”; n) ”1-P”)
Asema: Herran vastarinta-armeijan apulaisjohtaja.
Syntymäaika: a) 1994; b) 1993; c) 1995; d) 1992.
Osoite: Kafia Kingi (Sudanin ja Etelä-Sudanin rajalla oleva alue, jonka lopullista asemaa ei ole vielä määritelty).
YK nimennyt: 23. elokuuta 2016.
Muita tietoja:
Ali Kony on nimetyn yhteisön, Herran vastarinta-armeijan (LRA), apulaisjohtaja ja nimetyn henkilön, LRA:n johtajan Joseph Konyn, poika. Ali otettiin mukaan LRA:n johtoportaaseen vuonna 2010. Hän kuuluu LRA:n ylempien upseerien ryhmään, joka toimii Joseph Konyn alaisuudessa. Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/notice/search/un/5971056
Tietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Ali Kony merkittiin luetteloon 23. elokuuta 2016 päätöslauselman 2262 (2016) 12 kohdan sekä 13 kohdan d ja g alakohdan nojalla, ”koska hän osallistuu Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta heikentäviin toimiin tai tukee niitä”; ”tukee aseellisia ryhmittymiä tai rikollisverkostoja käyttämällä laittomasti hyväksi Keski-Afrikan tasavallassa tai sieltä käsin tapahtuvalla luonnonvarojen, mukaan lukien timanttien, kullan, luonnonvaraisten eläinten ja kasvien ja niistä saatavien tuotteiden, laittomalla hyväksikäytöllä tai kaupalla”; ”johtaa komitean päätöslauselman 2134 (2014) 36 tai 37 kohdan tai päätöslauselman 2262 (2016) nojalla nimeämää yhteisöä tai on tukenut komitean päätöslauselman 2134 (2014) 36 tai 37 kohdan tai päätöslauselman 2262 (2016) nojalla nimeämää henkilöä tai yhteisöä tai on toiminut tällaisen henkilön tai yhteisön puolesta, lukuun tai johdolla taikka on tukenut nimetyn henkilön tai yhteisön omistuksessa tai määräysvallassa olevaa yhteisöä tai on toiminut sellaisen puolesta, lukuun tai johdolla”.
Ali Konya pidetään Joseph Konyn mahdollisena seuraajana LRA:n johtajana. Ali osallistuu yhä enemmän LRA:n operatiiviseen suunnitteluun, ja hänen kauttaan katsotaan olevan mahdollista saada yhteys Joseph Konyyn. Ali on myös LRA:n tiedustelu-upseeri, jonka komennossa on jopa 10 alaista.
Ali on veljensä Salim Konyn kanssa vastannut kurinpidon toteutuksesta LRA:ssa. Molempien veljesten tiedetään kuuluvan Joseph Konyn sisäpiiriin, joka vastaa Konyn määräysten täytäntöönpanosta. Molemmat ovat tehneet kurinpitopäätöksiä, joiden seurauksena on rangaistu tai surmattu LRA:n sääntöjä uhmanneita LRA:n jäseniä. Salim ja Ali osallistuvat Joseph Konyn määräyksestä norsunluun salakuljetukseen Kongon demokraattisen tasavallan pohjoisosassa sijaitsevasta Garamban kansallispuistosta Keski-Afrikan tasavallan kautta kiistellylle Kafia Kingin alueelle myytäväksi paikallisille kauppiaille tai vaihdettavaksi näiden kanssa.
Ali Kony vastaa norsunluun hintaneuvotteluista ja kauppiaiden kanssa norsunluulla tehtävistä vaihtokaupoista. Ali tapaa kauppiaita kerran tai kahdesti kuussa neuvotellakseen LRA:n hallussa olevan norsunluun hinnasta Yhdysvaltain dollareina tai Sudanin puntina taikka vaihtaakseen norsunluuta aseisiin, ammuksiin ja ruokaan. Joseph Kony on määrännyt Alin käyttämään suurimpia syöksyhampaita Konyn leirin ympärille sijoitettavien jalkaväkimiinojen hankintaan. Heinäkuussa 2014 Ali Kony valvoi operaatiota, jossa Joseph Konylle toimitettiin 52 norsunluupalaa myyntiä varten.
Huhtikuussa 2015 Salim lähti Kafia Kingistä noutaakseen norsunluulähetyksen. Toukokuussa Salim osallistui 20 norsunluupalan kuljetukseen Kongon demokraattisesta tasavallasta Kafia Kingiin. Samaan aikaan Ali tapasi kauppiaita hankkiakseen tarvikkeita ja suunnitellakseen tulevaa tapaamista, jonka tarkoituksena oli toteuttaa uusia liiketoimia, ja sopiakseen LRA:n puolesta ostoehdoista arvioiden mukaan sille norsunluulle, jota Salim oli kuljettamassa.
11. Salim KONY (alias: a) Salim Saleh Kony; b) Salim Saleh; c) Salim Ogaro; d) Okolu Salim; e) Salim Saleh Obol Ogaro; f) Simon Salim Obol)
Asema: Herran vastarinta-armeijan apulaisjohtaja.
Syntymäaika: a) 1992; b) 1991; c) 1993.
Osoite: a) Kafia Kingi (Sudanin ja Etelä-Sudanin rajalla oleva alue, jonka lopullista asemaa ei ole vielä määritelty); b) Keski-Afrikan tasavalta.
YK nimennyt: 23. elokuuta 2016.
Muita tietoja:
Salim Kony on nimetyn yhteisön, Herran vastarinta-armeijan (LRA), apulaisjohtaja ja nimetyn henkilön, LRA:n johtajan Joseph Konyn, poika. Salim otettiin mukaan LRA:n johtoportaaseen vuonna 2010. Hän kuuluu LRA:n ylempien upseerien ryhmään, joka toimii Joseph Konyn alaisuudessa. Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/notice/search/un/5971058
Tietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Salim Kony merkittiin luetteloon 23. elokuuta 2016 päätöslauselman 2262 (2016) 12 kohdan sekä 13 kohdan d ja g alakohdan nojalla, ”koska hän osallistuu Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta heikentäviin toimiin tai tukee niitä”; ”tukee aseellisia ryhmittymiä tai rikollisverkostoja käyttämällä laittomasti hyväksi Keski-Afrikan tasavallassa tai sieltä käsin tapahtuvalla luonnonvarojen, mukaan lukien timanttien, kullan, luonnonvaraisten eläinten ja kasvien ja niistä saatavien tuotteiden, laittomalla hyväksikäytöllä tai kaupalla”; ”johtaa komitean päätöslauselman 2134 (2014) 36 tai 37 kohdan tai päätöslauselman 2262 (2016) nojalla nimeämää yhteisöä tai on tukenut komitean päätöslauselman 2134 (2014) 36 tai 37 kohdan tai päätöslauselman 2262 (2016) nojalla nimeämää henkilöä tai yhteisöä tai on toiminut tällaisen henkilön tai yhteisön puolesta, lukuun tai johdolla taikka on tukenut nimetyn henkilön tai yhteisön omistuksessa tai määräysvallassa olevaa yhteisöä tai on toiminut sellaisen puolesta, lukuun tai johdolla”.
Salim Kony on LRA:n kenttäpäämajan pääkomentaja, ja hän on suunnitellut LRA:n iskuja ja puolustautumistoimia Joseph Konyn kanssa jo nuoresta lähtien. Aiemmin Salim johti Joseph Konyn turvamiesjoukkoa. Äskettäin Joseph Kony antoi Salimin tehtäväksi LRA:n rahoitus- ja logistiikkaverkostojen johtamisen.
Salim on vastannut veljensä Ali Konyn kanssa kurinpidon toteutuksesta LRA:ssa. Molempien veljesten tiedetään kuuluvan Joseph Konyn sisäpiiriin, joka vastaa Konyn määräysten täytäntöönpanosta. Molemmat ovat tehneet kurinpitopäätöksiä, joiden seurauksena on rangaistu tai surmattu LRA:n sääntöjä uhmanneita LRA:n jäseniä. Salim on tietojen mukaan surmannut LRA:n jäseniä, jotka olivat aikoneet loikata joukosta, ja hän on raportoinut LRA-joukon ja sen jäsenten toimista Joseph Konylle.
Salim ja Ali osallistuvat Joseph Konyn määräyksestä norsunluun salakuljetukseen Kongon demokraattisen tasavallan pohjoisosassa sijaitsevasta Garamban kansallispuistosta Keski-Afrikan tasavallan kautta kiistellylle Kafia Kingin alueelle myytäväksi paikallisille kauppiaille tai vaihdettavaksi näiden kanssa.
Salim sijoittaa usein Keski-Afrikan tasavallan rajalle noin tusinan verran taistelijoita, joiden tehtävänä on saattaa Garambasta norsunluuta kuljettavia LRA:n joukkoja. Huhtikuussa 2015 Salim lähti Kafia Kingistä noutaakseen norsunluulähetyksen. Toukokuussa Salim osallistui 20 norsunluupalan kuljetukseen Kongon demokraattisesta tasavallasta Kafia Kingiin.
Aiemmin, kesäkuussa 2014, Salim kulki LRA-taistelijoiden kanssa rajan yli Kongon demokraattiseen tasavaltaan tarkoituksenaan metsästää salaa norsuja Garambassa. Joseph Kony oli antanut Salimin tehtäväksi myös kahden LRA:n komentajan saattamisen Garambaan etsimään sinne vuosia aiemmin kätkettyjä norsunluita. Heinäkuussa 2014 Salim tapasi toisen LRA-joukon tarkoituksenaan kuljettaa yhteensä 52 norsunluupalaa Kafia Kingiin. Salim raportoi norsunluukauppaan liittyvistä toimista Joseph Konylle ja välitti niistä tietoja LRA-joukoille.
12. Abdoulaye HISSENE (alias: a) Abdoulaye Issène; b) Abdoulaye Hissein; c) Hissene Abdoulaye; d) Abdoulaye Issène Ramadane; e) Abdoulaye Issene Ramadan; f) Issene Abdoulaye)
Syntymäaika: a) 1967; b) 1. tammikuuta 1967
Syntymäpaikka: a) Ndele, Bamingui-Bangoran, Keski-Afrikan tasavalta; b) Haraze Mangueigne, Tšad
Kansalaisuus: a) Keski-Afrikan tasavalta; b) Tšad
Passin nro: Keski-Afrikan tasavallan diplomaattipassi nro D00000897, myönnetty 5. huhtikuuta 2013 (voimassa 4. huhtikuuta 2018 saakka)
Henkilötunnus: Tšadin henkilökortti nro 103-00653129-22, myönnetty 21. huhtikuuta 2009 (voimassa 21. huhtikuuta 2019 saakka)
Osoite: a) KM5, Bangui, Keski-Afrikan tasavalta; b) Nana-Grebizi, Keski-Afrikan tasavalta; c) Ndjari, Ndjamena, Tšad
YK nimennyt:17. toukokuuta 2017
Muita tietoja: Hissène oli aiemmin Keski-Afrikan tasavallan aiemman presidentin Michel Djotodian hallituksessa nuoriso- ja urheiluministerinä. Ennen sitä hän johti poliittista puoluetta Convention of Patriots for Justice and Peace. Hän asettui myös Banguissa toimivien aseistettujen ryhmien johtoon, erityisesti PK5-alueella (3. alue). Isä nimi on Abdoulaye. Äidin nimi on Absita Moussa. Valokuva saatavilla liitettäväksi Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista. Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/notice/search/un/6098910
Tietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Abdoulaye Hissène merkittiin 17. toukokuuta 2017 päätöslauselman 2339 (2017) 16 kohdan ja 17 kohdan g alakohdan nojalla luetteloon, ”koska hän osallistuu Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta heikentäviin toimiin tai tukee niitä, mukaan lukien toimet, jotka uhkaavat tai estävät poliittista siirtymäprosessia tai vakautus- ja sovitteluprosessia taikka lietsovat väkivaltaa,” ja koska hän ”osallistuu YK:n operaatioiden tai kansainvälisten turvallisuusjoukkojen, mukaan lukien MINUSCA, Euroopan unionin operaatiot ja niitä tukevat Ranskan operaatiot, vastaisten hyökkäysten suunnitteluun, johtamiseen, rahoittamiseen tai toteuttamiseen.”
Lisätietoja:
Abdoulaye Hissène ja muita entisen Sélékan jäseniä toimi yhdessä Keski-Afrikan tasavallan aiemman presidentin François Bozizén kanssa liittoutuneiden anti-balaka-häiritsijöiden, muun muassa Maxime Mokomin, kanssa saadakseen aikaan väkivaltaisia mielenosoituksia ja yhteenottoja syyskuussa 2015 osana epäonnistunutta hallituksen kaatamisyritystä sillä aikaa, kun silloinen väliaikainen presidentti Catherine Samba-Panza osallistui YK:n vuoden 2015 yleiskokoukseen. Keski-Afrikan tasavallan hallitus asetti Mokomin, Hissènen ja monia muita syytteeseen epäonnistuneen vallankaappausyrityksen yhteydessä tehdyistä erilaisista rikoksista, kuten murhasta, tuhopoltosta, kidutuksesta ja ryöstelystä.
Vuodesta 2015 Hissènestä oli tullut yksi Banguin PK5-alueella toimivien, yli sadasta miehestä koostuvien aseistettujen ryhmien keskeisistä johtajista. Tässä ominaisuudessa hän rajoitti kyseisellä alueella liikkumisen vapautta ja valtion auktoriteetin palauttamista muun muassa verottamalla kuljetus- ja kaupallista toimintaa luvattomasti. Vuoden 2015 toisella puoliskolla Hissène toimi Banguissa toimivien entisen Sélékan ”nairobistien” edustajana yhteistyössä Mokomin komentamien anti-balaka-taistelijoiden kanssa. Haroun Gayen ja Hissènen johtamat aseistetut miehet osallistuivat väkivaltaisuuksiin Banguissa 26. syyskuuta ja 3. lokakuuta 2015 välisenä aikana.
Hissènen johtaman ryhmän jäseniä epäillään osallistumisesta 13. joulukuuta 2015 – perustuslakia koskevan kansanäänestyksen päivänä – Mohamed Moussa Dhaffanen, entisen Sélékan johtajan, ajoneuvoa vastaan kohdistettuun hyökkäykseen. Hissèneä syytetään väkivallan lietsomisesta Banguin KM5-alueella, minkä tuloksena viisi kuoli, 20 loukkaantui eivätkä asukkaat voineet äänestää perustuslakia koskevassa kansanäänestyksessä. Hissène vaaransi vaalit luomalla eri ryhmien välisten kostohyökkäyskierteen.
Banguin M'poko-lentoaseman poliisi otti Hissènen kiinni 15. maaliskuuta 2016, ja hänet siirrettiin kansallisen santarmilaitoksen tutkintajaostoon. Sen jälkeen hänen joukkonsa vapauttivat hänet väkivalloin ja varastivat yhden aseen, jonka MINUSCA oli aiemmin luovuttanut osana komitean hyväksymää poikkeuspyyntöä.
Gayen ja Hissènen joukot sieppasivat Banguissa viisi poliisia 19. kesäkuuta 2016, kun sisäiset turvallisuusjoukot olivat pidättäneet muslimikauppiaita PK12-alueella. MINUSCA yritti vapauttaa poliisit 20. kesäkuuta. Hissènen ja Gayen johtamat aseistetut miehet tulittivat rauhanturvaajia, jotka yrittivät vapauttaa panttivangit. Ainakin kuusi kuoli, ja yksi rauhanturvaaja haavoittui.
Hissène johti 12. elokuuta 2016 kuudesta ajoneuvosta koostuvaa saattuetta, jossa oli raskaasti aseistettuja henkilöitä. MINUSCA otti kiinni tämän Banguista pakenevan saattueen Sibutin eteläpuolella. Matkalla pohjoiseen saattue oli sisäisten turvallisuusjoukkojen kanssa laukaustenvaihdossa useiden tarkastuspisteiden kohdalla. Lopulta MINUSCA pysäytti sen 40 kilometriä Sibutista etelään. Useiden aseellisten taistelujen jälkeen MINUSCA otti kiinni 11 miestä, mutta itse Hissène ja useita muita pääsi karkuun. Pidätetyt kertoivat MINUSCAlle, että saattuetta johti Hissène ja että sen tarkoituksena oli päästä Briaan ja osallistua Nourredine Adamin järjestämään entisten Séléka-ryhmien kokoukseen.
Asiantuntijapaneeli matkusti elo- ja syyskuussa 2016 kahdesti Sibutiin tutkiakseen MINUSCAn 13. elokuuta kiinniottaman Hissènen, Gayen ja Hamit Tidjanin saattueen tavarat. Paneeli tutki myös Hissènen talosta 16. elokuuta takavarikoidut ampumatarvikkeet. Kuudesta ajoneuvosta ja pidätetyiltä henkilöiltä löytyi sekä tappavia että muita sotilastarvikkeita. Keskussantarmilaitos teki 16. elokuuta 2016 ratsian Hissènen taloon Banguissa. Sieltä löytyi yli 700 asetta.
Kaga-Bandorosta kuudella moottoripyörällä Hissèneä hakemaan matkalla ollut entisen Sélékan jäsenistä koostuva ryhmä avasi 4. syyskuuta 2016 tulen MINUSCAa vastaan Dékoan lähellä. Tässä yhteydessä yksi entinen Sélékan taistelija kuoli ja kaksi rauhanturvaajaa sekä yksi siviili haavoittuivat.
13. Martin KOUMTAMADJI (alias: a) Abdoulaye Miskine b) Abdoullaye Miskine c) Martin Nadingar Koumtamadji d) Martin Nkoumtamadji e) Martin Koumta Madji f) Omar Mahamat)
Asema: Front Démocratique du Peuple Centrafricain (FDPC) -ryhmittymän johtaja ja komentaja
Syntymäaika: a) 5. lokakuuta 1965; b) 3. maaliskuuta 1965
Syntymäpaikka: a) Ndïnaba, Tšad; b) Kobo, Keski-Afrikan tasavalta; c) Kabo, Keski-Afrikan tasavalta
Kansalaisuus: a) Tšad; b) Keski-Afrikan tasavalta; c) Kongo
Passin nro: a) 06FBO2262 (Keski-Afrikan tasavallan diplomaattipassi), myönnetty 22. helmikuuta 2007, voimassaolo päättynyt 21. helmikuuta 2012; b) Kongon virkapassi, nro SA0020249, myönnetty 22. tammikuuta 2019, voimassaolo päättyy 21. tammikuuta 2022
Osoite: Am Dafock, Vakagan prefektuuri, Keski-Afrikan tasavalta (viimeisin tiedossa oleva olinpaikka)
YK nimennyt:20. huhtikuuta 2020
Muita tietoja: Martin Koumtamadji perusti FDPC:n vuonna 2005. Hän liittyi Séléka-liittoumaan joulukuussa 2012 ja erosi siitä huhtikuussa 2013, kun kapinalliset ottivat vallan Banguissa. Hänet pidätettiin Kamerunissa, josta hänet siirrettiin Brazzavilleen Kongon tasavaltaan. Hän komensi Keski-Afrikan tasavallassa olevia joukkojaan myös Brazzavillestä käsin ennen kuin palasi takaisin Keski-Afrikan tasavaltaan (marraskuun 2014 ja vuoden 2019 välisenä aikana). FDPC allekirjoitti Keski-Afrikan tasavallan rauhasta ja sovinnosta tehdyn poliittisen sopimuksen 6. helmikuuta 2019, mutta Martin Koumtamadji uhkaa edelleen Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta ja turvallisuutta. Valokuva saatavilla liitettäväksi Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista. Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/How-we-work/Notices/View-UN-Notices-Individuals
Tietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Väkivaltaisuuksiin syyllistyneen aseellisen Front Démocratique du Peuple Centrafricain (FDPC) -ryhmittymän johtaja ja komentaja Martin Koumtamadji on osallistunut toimiin, jotka uhkaavat Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta ja turvallisuutta ja erityisesti Banguissa 6. helmikuuta 2019 allekirjoitetun, Keski-Afrikan tasavallan rauhasta ja sovinnosta tehdyn poliittisen sopimuksen täytäntöönpanoa.
Hän kieltäytyi FDPC:n taistelijoiden aseistariisunnasta, mitä edellytetään Keski-Afrikan tasavallan rauhasta ja sovinnosta tehdyn poliittisen sopimuksen allekirjoittajilta, ja uhkasi syöstä presidentti Touadéran vallasta heinäkuussa 2019.
Hän ryhtyi yhteistyöhön pakotelistalla olevan Nourredine Adamin (CFi.002) kanssa kesäkuussa 2019 ja ryhtyi salakuljettamaan aseita Nourredine Adamin läheisen yhteistyökumppanin kanssa vahvistaakseen FDPC:n sotilaallisia voimavaroja.
Lisäksi hän esitti Front Populaire pour la Renaissance de la Centrafrique (FPRC) -liittoumalle tarjouksen sotilasoperaation toteuttamisesta aseellisen ryhmittymänsä kanssa Vakagan prefektuurin yhteenottojen aikana vuonna 2019.
Hän jatkoi toimiaan estääkseen valtion auktoriteetin palauttamisen FPDC:n toiminta-alueilla asettamalla laittomia tiesulkuja, joilla kiristettiin rahaa karjapaimenilta, talouden toimijoilta (kuten Nana-Mambérén prefektuurissa toimivilta kultakaivosyhtiöiltä) ja matkustajilta.
FDPC syyllistyi hänen johdollaan Nana-Mambérén prefektuurissa ihmisoikeusloukkauksiksi tai -rikkomuksiksi luokiteltaviin toimiin, kuten hyökkäyksiin siviilejä vastaan huhtikuussa 2019, siviilien sieppauksiin maaliskuussa 2019 (lähellä Zoukomboa) sekä seksuaaliseen ja sukupuoleen perustuvaan väkivaltaan toukokuussa 2019 (Bagaryssa). Vuonna 2017 FDPC syyllistyi myös 14 seksuaaliseen väkivaltarikokseen konfliktissa.
Vuosina 2016–2019 FDPC rekrytoi lapsia sotilaiksi aseellisiin konflikteihin ja pakotti 11 tyttöä FDPC:n jäsenten vaimoiksi.
Maaliskuussa 2019 hän osallistui humanitaarisen avun toimitusten estämiseen, kun FDPC suoritti Miskinen johdolla useita hyökkäyksiä Kamerunista Banguiin johtavalla päätiellä.
FDPC:n jäsenet ottivat yhteen MINUSCA-operaation kanssa huhtikuussa 2019 lähellä Zoukomboa (Nana-Mambérén prefektuuri) ja Bouarin ja Belekon välisellä alueella.
B. Yhteisöt
1. BUREAU D'ACHAT DE DIAMANT EN CENTRAFRIQUE/KARDIAM (alias: a) BADICA/KRDIAM; b) KARDIAM)
Osoite: a) BP 333, Bangui, Keski-Afrikan tasavalta (Puh. +32 3 2310521, faksi +32 3 2331839, sähköposti: kardiam.bvba@skynet.be: verkkosivusto: www.groupeabdoulkarim.com); b) Antwerpen, Belgia
YK nimennyt: 20. elokuuta 2015.
Muita tietoja:
Johtaja Abdoul-Karim Dan-Azoumi 12. joulukuuta 1986 alkaen ja Aboubakar Mahamat 1. tammikuuta 2005 alkaen. Sivuliikkeitä ovat MINAiR ja SOFIA TP (Douala, Kamerun). Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/notice/search/un/5891200
Tietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Bureau d'achat de Diamant en Centrafrique / KARDIAM merkittiin luetteloon 20. elokuuta 2015 päätöslauselman 2196 (2015) 12 kohdan d alakohdan nojalla, koska se ”tukee aseellisia ryhmittymiä tai rikollisverkostoja Keski-Afrikan tasavallassa tapahtuvalla luonnonvarojen, mukaan lukien timanttien, kullan sekä luonnonvaraisten eläinten ja kasvien ja niistä saatavien tuotteiden, laittomalla hyväksikäytöllä tai kaupalla”.
Lisätietoja:
BADICA/KARDIAM on tukenut Keski-Afrikan tasavallassa aseellisia ryhmittymiä, kuten entistä Sélékaa ja anti-balaka-joukkoja, luonnonvarojen, mukaan lukien timanttien ja kullan, laittomalla hyväksikäytöllä ja kaupalla.
Bureau d'Achat de Diamant en Centrafrique (BADICA) jatkoi vuonna 2014 timanttien hankintaa Keski-Afrikan tasavallan itäosassa sijaitsevista Briasta ja Sam-Ouandjasta (Haute-Kotton prefektuuri), jossa entiset Sélékan joukot perivät maksuja timantteja kuljettavilta ilma-aluksilta ja suojelurahaa timanttien toimittajilta. Monet BADICAn Briassa ja Sam-Ouandjassa toimivat alihankkijat ovat läheisessä yhteydessä entisen Sélékan komentajiin.
Belgian viranomaiset takavarikoivat toukokuussa 2014 kaksi timanttilähetystä, jotka oli lähetetty Antwerpenissa sijaitsevaan BADICAn edustustoon, joka on rekisteröity Belgiassa virallisesti nimellä KARDIAM. Timanttialan asiantuntijat arvioivat, että takavarikoidut timantit ovat erittäin todennäköisesti peräisin Keski-Afrikasta ja että ne ovat ominaisuuksiensa perusteella tyypillisiä Sam-Ouandjan ja Brian sekä maan lounaisosassa sijaitsevan Nolan (Sangha Mbaérén prefektuuri) alueelle.
Kauppiaat, jotka ovat hankkineet Keski-Afrikan tasavallasta, myös maan länsiosista, laittomasti ulkomaan markkinoille kuljetettuja timantteja, ovat toimineet BADICAn lukuun Kamerunissa.
BADICA vei toukokuussa 2014 ulkomaille myös kultaa, joka oli tuotettu Yalokéssa (Ombella-Mpoko), jossa kultakaivokset joutuivat Sélékan hallintaan helmikuun 2014 alkuun saakka, jolloin anti-balaka-joukot ottivat vallan.
2. LORD'S RESISTANCE ARMY (alias: a) LRA; b) Lord's Resistance Movement (LRM); c) Lord's Resistance Movement/Army (LRM/A)
Osoite: a) Vakaga, Keski-Afrikan tasavalta; b) Haute-Kotto, Keski-Afrikan tasavalta; c) Basse-Kotto, Keski-Afrikan tasavalta; d) Haut-Mbomou, Keski-Afrikan tasavalta; e) Mbomou, Keski-Afrikan tasavalta; f) Haut-Uolo, Kongon demokraattinen tasavalta; g) Bas-Uolo, Kongon demokraattinen tasavalta; h) (ilmoitettu osoite: Kafia Kingi (Sudanin ja Etelä-Sudanin rajalla oleva alue, jonka lopullista asemaa ei ole vielä määritelty). Tietojen mukaan 500 Herran vastarinta-armeijan jäsentä on karkotettu Sudanista tammikuusta 2015 lähtien).
YK nimennyt: 7. maaliskuuta 2016.
Muita tietoja:
Aloittanut toimintansa Ugandassa 1980-luvulla. On siepannut, surmannut ja silponut tuhansia siviilejä Keski-Afrikassa, mukaan lukien satoja Keski-Afrikan tasavallassa. Johtaja on Joseph Kony. Linkki Interpolin ilmoitukseen YK:n turvallisuusneuvoston pakotteista: https://www.interpol.int/en/notice/search/un/5932344
Tietoja, jotka on saatu pakotekomitean toimittamasta selostuksesta luetteloon merkitsemisen perustelemiseksi:
Herran vastarinta-armeija merkittiin luetteloon 7. maaliskuuta 2016 päätöslauselman 2262 (2016) 12 kohdan sekä 13 kohdan b, c ja d alakohdan nojalla, ”koska se osallistuu Keski-Afrikan tasavallan rauhaa, vakautta tai turvallisuutta heikentäviin toimiin tai tukee niitä”; ”osallistuu tapauksen mukaan kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön tai kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisten toimien tai ihmisoikeusloukkausten suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen Keski-Afrikan tasavallassa, mukaan lukien toimet, joihin sisältyy seksuaalista väkivaltaa tai jotka kohdistuvat siviilihenkilöihin, sekä etnisiin tai uskonnollisiin syihin perustuvat tai kouluihin ja sairaaloihin kohdistuvat hyökkäykset sekä kaappaukset ja pakkosiirrot”; ”rekrytoi tai käyttää lapsia aseellisissa konflikteissa Keski-Afrikan tasavallassa ja rikkoo näin sovellettavaa kansainvälistä oikeutta”; ja ”tukee aseellisia ryhmittymiä tai rikollisverkostoja Keski-Afrikan tasavallassa luonnonvarojen, mukaan lukien timanttien, kullan sekä luonnonvaraisista eläimistä ja kasveista saatavien tuotteiden, laittomalla hyväksikäytöllä tai kaupalla”.
Lisätietoja:
Pohjois-Ugandassa 1980-luvulla toimintansa aloittanut LRA on siepannut, surmannut ja silponut tuhansia siviilejä keskisessä Afrikassa. Kasvaneen sotilaallisen painostuksen vuoksi LRA:n johtaja Joseph Kony määräsi LRA:n vetäytymään Ugandasta vuosina 2005 ja 2006. Sen jälkeen LRA on operoinut Kongon demokraattisessa tasavallassa, Keski-Afrikan tasavallassa, Etelä-Sudanissa ja tiettävästi Sudanissa.
Joulukuusta 2013 lähtien LRA on tehnyt sieppauksia, pakkosiirtoja, seksuaalista väkivaltaa ja tappoja, jotka ovat kohdistuneet satoihin henkilöihin Keski-Afrikan tasavallassa, sekä ryöstänyt ja tuhonnut siviilien omaisuutta. LRA on keskittänyt joukkonsa Keski-Afrikan tasavallan itäosiin ja tiettävästi Kafia Kingiin, Sudanin ja Etelä-Sudanin rajalla olevalle alueelle, jonka asemaa ei ole vielä määritelty mutta jota Sudan valvoo sotilaallisesti, ja tekee sieltä käsin hyökkäyksiä kyliin ryöstäen ruokaa ja tarvikkeita. Taistelijat asettavat väijytyksiä hyökätäkseen turvallisuusjoukkojen kimppuun ja ryöstääkseen niiltä tarvikkeet, kun ne vastaavat LRA:n hyökkäyksiin, minkä lisäksi LRA:n taistelijat hyökkäävät kyliin, joissa ei ole sotilaita, ja ryöstävät niitä. LRA on myös tihentänyt hyökkäyksiä timantti- ja kultakaivoskohteisiin.
LRA:n yksiköillä on usein mukana vankeja, jotka pakotetaan toimimaan kantajina, keittäjinä ja seksiorjina. LRA harjoittaa sukupuoliperusteista väkivaltaa muun muassa raiskaamalla naisia ja nuoria tyttöjä.
Joulukuussa 2013 LRA sieppasi useita kymmeniä ihmisiä Haute-Kottossa. LRA on tietojen mukaan osallistunut satojen siviilien sieppauksiin Keski-Afrikan tasavallassa vuoden 2014 alusta lähtien.
LRA:n taistelijat hyökkäsivät Oboon Keski-Afrikan tasavallan itäisessä Haut-Mbomoun prefektuurissa useaan otteeseen vuoden 2014 alussa.
LRA jatkoi hyökkäyksiään Oboon ja muualle Keski-Afrikan tasavallan kaakkoisosiin touko–heinäkuussa 2014, mukaan lukien Mbomoun prefektuurissa kesäkuun alussa toteutetut ilmeisen koordinoidut hyökkäykset ja sieppaukset.
Viimeistään vuodesta 2014 alkaen LRA on osallistunut norsujen salametsästykseen ja salakauppaan tuloja saadakseen. Tietojen mukaan LRA salakuljettaa norsunluuta Garamban kansallispuistosta Kongon demokraattisen tasavallan pohjoisosasta Darfuriin vaihtaakseen sitä aseisiin ja tarvikkeisiin. Tietojen mukaan LRA kuljettaa salametsästettyjen norsujen syöksyhampaita Keski-Afrikan tasavallan kautta Darfuriin, Sudaniin myytäväksi. Lisäksi vuoden 2014 alusta lähtien Kony on tiettävästi määrännyt LRA:n taistelijat ryöstämään timantteja ja kultaa itäisen Keski-Afrikan tasavallan kaivajilta kuljetettavaksi Sudaniin. Tietojen mukaan 500 Herran vastarinta-armeijan jäsentä on karkotettu Sudanista tammikuusta 2015 lähtien.
Helmikuun 2015 alussa LRA:n raskaasti aseistautuneet taistelijat sieppasivat siviilejä Kpangbayangassa, Haut-Mbomoussa, ja varastivat ruokatarvikkeita.
LRA hyökkäsi 20. huhtikuuta 2015 Ndambissouaan Keski-Afrikan tasavallan kaakkoisosassa siepaten lapsia, minkä johdosta suurin osa kyläläisistä joutui pakenemaan. Heinäkuun 2015 alussa LRA hyökkäsi useisiin kyliin eteläisessä Haute-Kotton prefektuurissa ryöstäen, tehden siviileille väkivaltaa, polttaen taloja ja siepaten asukkaita.
Tammikuusta 2016 lähtien LRA:n tekemiksi katsotut hyökkäykset ovat moninkertaistuneet Mbomoussa, Haut-Mbomoussa ja Haute-Kottossa ja tehneet vahinkoa erityisesti kaivosalueilla Haute-Kottossa. Hyökkäyksiin on liittynyt ryöstöjä, väkivaltaa siviilejä kohtaan, omaisuuden tuhoamista ja sieppauksia. Niiden johdosta osa väestöstä on joutunut siirtymään kotiseudultaan, muun muassa noin 700 ihmistä on hakenut turvaa Briasta.
LIITE II
Verkkosivut, joilla ilmoitetaan toimivaltaiset viranomaiset, ja osoite Euroopan komissiolle tehtäviä ilmoituksia varten
BELGIA
https://diplomatie.belgium.be/nl/Beleid/beleidsthemas/vrede_en_veiligheid/sancties
https://diplomatie.belgium.be/fr/politique/themes_politiques/paix_et_securite/sanctions
https://diplomatie.belgium.be/en/policy/policy_areas/peace_and_security/sanctions
BULGARIA
https://www.mfa.bg/en/101
TŠEKKI
www.financnianalytickyurad.cz/mezinarodni-sankce.html
TANSKA
http://um.dk/da/Udenrigspolitik/folkeretten/sanktioner/
SAKSA
http://www.bmwi.de/DE/Themen/Aussenwirtschaft/aussenwirtschaftsrecht,did=404888.html
VIRO
http://www.vm.ee/est/kat_622/
IRLANTI
http://www.dfa.ie/home/index.aspx?id=28519
KREIKKA
http://www.mfa.gr/en/foreign-policy/global-issues/international-sanctions.html
ESPANJA
http://www.exteriores.gob.es/Portal/en/PoliticaExteriorCooperacion/GlobalizacionOportunidadesRiesgos/Paginas/SancionesInternacionales.aspx
RANSKA
http://www.diplomatie.gouv.fr/fr/autorites-sanctions/
KROATIA
http://www.mvep.hr/sankcije
ITALIA
https://www.esteri.it/mae/it/politica_estera/politica_europea/misure_deroghe
KYPROS
http://www.mfa.gov.cy/mfa/mfa2016.nsf/mfa35_en/mfa35_en?OpenDocument
LATVIA
http://www.mfa.gov.lv/en/security/4539
LIETTUA
http://www.urm.lt/sanctions
LUXEMBURG
https://maee.gouvernement.lu/fr/directions-du-ministere/affaires-europeennes/mesures-restrictives.html
UNKARI
http://www.kormany.hu/download/9/2a/f0000/EU%20szankci%C3%B3s%20t%C3%A1j%C3%A9koztat%C3%B3_20170214_final.pdf
ΜΑLTA
https://foreignaffairs.gov.mt/en/Government/SMB/Pages/Sanctions-Monitoring-Board.aspx
ALANKOMAAT
https://www.rijksoverheid.nl/onderwerpen/internationale-sancties
ITÄVALTA
http://www.bmeia.gv.at/view.php3?f_id=12750&LNG=en&version=
PUOLA
https://www.gov.pl/web/dyplomacja
PORTUGALI
http://www.portugal.gov.pt/pt/ministerios/mne/quero-saber-mais/sobre-o-ministerio/medidas-restritivas/medidas-restritivas.aspx
ROMANIA
http://www.mae.ro/node/1548
SLOVENIA
http://www.mzz.gov.si/si/omejevalni_ukrepi
SLOVAKIA
https://www.mzv.sk/europske_zalezitosti/europske_politiky-sankcie_eu
SUOMI
http://formin.finland.fi/kvyhteistyo/pakotteet
RUOTSI
http://www.ud.se/sanktioner
YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA
https://www.gov.uk/sanctions-embargoes-and-restrictions
Osoite Euroopan komissiolle tehtäviä ilmoituksia varten:
Euroopan komissio
Ulkopolitiikan välineiden hallinto (FPI)
EEAS 07/99
B-1049 Bryssel, Belgia
Sähköposti: relex-sanctions@ec.europa.eu
( 1 ) EUVL C 69, 18.3.2010, s. 19.