Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1726/2000, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2000, kehitysyhteistyöstä Etelä-Afrikan kanssa
Virallinen lehti nro L 198 , 04/08/2000 s. 0001 - 0005
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1726/2000, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2000, kehitysyhteistyöstä Etelä-Afrikan kanssa EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 179 artiklan, ottavat huomioon komission ehdotuksen(1), noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa tarkoitettua menettelyä(2), sekä katsovat seuraavaa: (1) Yhteisö on huhtikuun 1994 vaalien ja demokraattisen hallituksen asettamisen jälkeen alkanut tukea Etelä-Afrikan viranomaisten johtamaa politiikkaa ja toteuttamia uudistuksia. (2) Neuvosto on 22 päivänä marraskuuta 1996 antanut asetuksen (EY) N:o 2259/96 kehitysyhteistyöstä Etelä-Afrikan kanssa(3). Tämän asetuksen voimassaoloaika on päättynyt 31 päivänä joulukuuta 1999. (3) Euroopan yhteisön ja Etelä-Afrikan tasavallan välisen kauppaa, kehitystä ja yhteistyötä koskevan sopimuksen VII osastossa määrätään, että avustusten muodossa annettava rahoitustuki katetaan yhteisön talousarviossa perustetulla erityisellä rahoitusvälineellä, että yhteisö ilmoittaa olevansa halukas pitämään rahoitusyhteistyönsä Etelä-Afrikan kanssa huomattavalla tasolla ja että se tekee tältä osin tarvittavat päätökset komission ehdotuksen pohjalta. (4) Edellä mainitun sopimuksen V osasto sisältää määräykset Etelä-Afrikan kanssa tehtävän kehitysyhteistyön tavoitteista, tärkeimmistä aloista, keinoista ja toteuttamisesta. (5) Edellä mainitun asetuksen (EY) N:o 2259/96 toteuttamisen sekä tilintarkastustuomioistuimen Euroopan yhteisön Etelä-Afrikkaa koskevasta kehitysyhteistyöavustusohjelmasta (1986-1996) antaman erityiskertomuksen N:o 7/98 valossa olisi kehitysyhteistyötä Etelä-Afrikan kanssa jatkettava mukautuksin, jotka koskevat erityisesti menettelytapojen yksinkertaistamista, tärkeimpiin alueisiin keskittymistä ja hajautettua päätöksentekoa. (6) Tämän asetuksen nojalla annettava tuki on toteutettava yhdenmukaisesti muiden rahoittajien, myös monenvälisten toimielinten, toteuttamien toimien kanssa. (7) Tämän asetuksen täytäntöönpanemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY(4) mukaisesti. (8) Tällä asetuksella vahvistetaan ohjelman koko keston ajaksi rahoituspuitteet, jotka talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja talousarviomenettelyn parantamisesta 6 päivänä toukokuuta 1999 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen sopimuksen(5) 33 kohdan mukaisesti ovat ensisijainen ohje budjettivallan käyttäjälle vuotuisessa talousarviomenettelyssä. (9) Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta 18 päivänä joulukuuta 1995 annetulla neuvoston asetuksella (EY, Euratom) N:o 2988/95(6) on perustettu yhteiset oikeudelliset puitteet yhteisöjen omia varoja ja menoja varten. (10) Komission paikan päällä suorittamista tarkastuksista ja todentamisista Euroopan yhteisöjen taloudellisiin etuihin kohdistuvien petosten ja muiden väärinkäytösten estämiseksi 11 päivänä marraskuuta 1996 annettua neuvoston asetusta (EY, Euratom) N:o 2185/96(7) sovelletaan yhteisöjen kaikkeen toimintaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta eri toiminta-aloja koskevien yhteisön sääntöjen soveltamista, OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Tavoitteet Yhteisö tekee Etelä-Afrikan kanssa poliittisen vuoropuhelun ja kumppanuuden puitteissa rahoitusyhteistyötä ja teknistä yhteistyötä Etelä-Afrikan viranomaisten harjoittaman politiikan ja toteuttamien uudistusten tukemiseksi. Yhteisön yhteistyöohjelman, jonka nimi on "Etelä-Afrikan jälleenrakentamisen ja kehittämisen Eurooppa-ohjelma" (European Programme for Reconstruction and Development in South Africa, jäljempänä "EPRD"), tavoite on osaltaan edistää Etelä-Afrikan tasapainoista ja kestävää taloudellista ja sosiaalista kehitystä köyhyyden vähentämiseen ja köyhiä hyödyttävän talouskasvun edistämiseen tähtäävien ohjelmien ja toimenpiteiden avulla sekä edistää Etelä-Afrikan jatkuvaa yhdentymistä maailmantalouteen ja vahvistaa demokraattisen yhteiskunnan ja sellaisen oikeusvaltion perustaa, jossa kunnioitetaan täysin ihmisoikeuksia ja perusvapauksia. Tämä saavutetaan tukemalla Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksiin ja päätöslauselmiin perustuvia kestävää kehitystä koskevia kansainvälisiä tavoitteita ja politiikkoja, ja siten osaltaan edistämällä tavoitetta vähentää äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuutta ainakin puolella vuoteen 2015 mennessä. 2 artikla Yhteistyöalat 1. Ohjelmissa keskitytään köyhyyden vähentämiseen ja niissä otetaan huomioon aiemmin huonoimmassa asemassa olleiden yhteisöjen tarpeet sekä sisällytetään sukupuolten tasa-arvoon liittyvät ja ympäristölliset näkökohdat kehitysyhteistyöhön. Kaikissa ohjelmissa kiinnitetään erityistä huomiota institutionaalisten valmiuksien vahvistamiseen. 2. Tämän asetuksen nojalla toteutettavassa kehitysyhteistyössä keskitytään ensisijaisesti: a) tukemaan politiikkoja, välineitä ja ohjelmia, joilla pyritään Etelä-Afrikan talouden jatkuvaan yhdentymiseen maailmantalouteen ja kauppaan, työpaikkojen luomiseen, yksityissektorin kehittämiseen sekä alueelliseen yhteistyöhön ja yhdentymiseen. Viimeksi mainitussa yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota vapaakauppa-alueen perustamisesta kauppaa, kehitystä ja yhteistyötä koskevan sopimuksen nojalla johtuvien mukauttamispyrkimysten tukemiseen alueella, erityisesti eteläisen Afrikan tulliliitossa (Southern African Customs Union, SACU). Euroopan unionin ja Etelä-Afrikan liike-elämän välisen molempien etujen mukaisen yhteistyön edistämistä voidaan myös harkita; b) parantamaan elinolosuhteita ja sosiaalisten peruspalvelujen tarjoamista; c) tukemaan demokratisointia, ihmisoikeuksien puolustamista, tervettä julkishallintoa, paikallishallinnon vahvistamista ja kansalaisyhteiskunnan osallistumista kehitysprosessiin. 3. Vuoropuhelua ja kumppanuutta julkisten viranomaisten sekä valtioista riippumattomien kehitysyhteistyökumppanien ja toimijoiden välillä edistetään. 3 artikla Yhteistyökumppanien kelpoisuus Tämän asetuksen mukaista rahoitustukea saavien yhteistyökumppanien on oltava kansallisia, alueellisia tai paikallisia viranomaisia tai julkisia toimielimiä, valtioista riippumattomia tai paikallistason järjestöjä, alueellisia tai kansainvälisiä järjestöjä, toimielimiä taikka julkisia tai yksityisiä toimijoita. Molempien osapuolten päätöksellä myös muut elimet voivat saada rahoitustukea. 4 artikla Varat, kustannukset, ohjelmasta tiedottaminen ja yhteensovittaminen 1. Varoja, joita voidaan myöntää 2 artiklan mukaisiin kehitysyhteistyötoimiin, käytetään erityisesti tutkimukseen, tekniseen apuun, koulutukseen ja muihin palveluihin, hankintoihin ja työsuorituksiin sekä lisäksi arviointi- ja valvontatilintarkastuksiin ja -tehtäviin. 2. Yhteisön paikallisena tai ulkomaisena valuuttana suorittama rahoitus voi toimen tarpeista ja luonteesta riippuen kattaa: a) poliittisella vuoropuhelulla määritellyillä ensisijaisilla aloilla tehtävien sellaisten uudistusten ja toimenpiteiden toteuttamisen tukemiseen tarvittavat, valtion talousarviosta myönnettävät varat käyttäen parhaiten soveltuvia välineitä, muun ohessa sellaisille erityisaloille kohdistettua suoraa talousarviotukea, jotka täyttävät asianmukaiset ehdot (esim. valtion talousarviota koskeva tilivelvollisuus ja avoimuus, terveellä pohjalla olevat hankintamenettelyt); b) investoinnit ja laitteistot; c) toistuvat kustannukset (myös hallinnolliset sekä ylläpito- ja toimintakustannukset) asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa ja erityisesti, jos ohjelman toteuttaa valtioista riippumaton kumppani, sekä ottaen huomioon sen, että ohjelman on pyrittävä niin pitkälle kuin mahdollista pitkän aikavälin kestävään kehitykseen. Osa rahoituksesta voidaan kanavoida kohdistetusti lopullisille edunsaajille (esim. aloittaville yrittäjille) riskipääoman tai muiden välineiden muodossa erikoistuneiden rahoituslaitosten kautta, Euroopan investointipankki (EIP) mukaan lukien. Tämän asetuksen nojalla annettavia varoja ei saa käyttää tavalla, joka sallii vilpillisen kilpailun. 3. Kutakin kehitysyhteistyötointa varten vaaditaan periaatteessa rahoitusosuus 3 artiklassa mainituilta yhteistyökumppaneilta. Rahoitusosuus pyydetään asianomaisten kumppanien mahdollisuuksien rajoissa ja kunkin toimen luonteen mukaisesti. Sitä pyydetään erityisesti, jos hanke on tarkoitettu ajallisesti määräämättömän toiminnan aloittamiseen, jolloin varmistetaan tällaisten hankkeiden jatkuvuus yhteisön rahoituksen loppumisen jälkeen. Osuus voidaan maksaa luontaissuorituksena. Erityistapauksissa, jos kumppani on joko valtioista riippumaton tai paikallistason järjestö, rahoitusosuutta ei vaadita. 4. Komissio voi toteuttaa tarpeelliset toimenpiteet varmistaakseen, että tämän asetuksen nojalla annetun tuen yhteisöön liittyvä luonne tehdään tunnetuksi. 5. Yhteis- ja rinnakkaisrahoitusmahdollisuuksia voidaan etsiä yhdessä muiden rahoittajien, erityisesti jäsenvaltioiden kanssa. 6. Perustamissopimuksessa tarkoitettujen johdonmukaisuuden ja täydentävyyden tavoitteiden saavuttamiseksi ja tuen mahdollisimman suuren tehokkuuden takaamiseksi komissio toteuttaa kaikki tarpeelliset yhteensovittamistoimenpiteet, joita ovat erityisesti: a) järjestelmällisen tiedonvaihtojärjestelmän luominen sekä yhteisön, jäsenvaltioiden ja EIP:n rahoittamia toimia että niitä toimia varten, joiden rahoitusta ne suunnittelevat; b) näiden toimien toteuttamisen paikan päällä tapahtuva yhteensovittaminen edunsaajamaassa olevien komission ja jäsenvaltioiden edustajien säännöllisissä kokouksissa ja niiden välisellä tietojen vaihdolla. 7. Komissio pyrkii toteuttamaan kaikki tarpeelliset toimenpiteet yhdessä jäsenvaltioiden kanssa varmistaakseen muiden asianomaisten rahoittajien kanssa tapahtuvan riittävän yhteensovittamisen ja rohkaistakseen edunsaajamaata osallistumaan yhä aktiivisemmin avun yhteensovittamista koskevaan menettelyyn. 5 artikla Rahoitustuen muoto Tämän asetuksen mukainen rahoitustuki annetaan avustuksina. 6 artikla Ohjelmointi 1. Kolmivuotinen suuntaa-antava ohjelmointi toteutetaan läheisessä yhteistyössä Etelä-Afrikan hallituksen kanssa ja ottaen huomioon 4 artiklan 6 ja 7 kohdassa tarkoitetun yhteensovittamisen tulokset. Suuntaa-antavaa suunnittelua koskevassa menettelyssä noudatetaan täysimääräisesti vastaanottajajohtoisen ohjelmoinnin periaatetta. 2. Valmistellakseen kutakin ohjelmointia entistä tiiviimmässä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa, myös paikan päällä, komissio laatii maakohtaisen strategia-asiakirjan käyden vuoropuhelua Etelä-Afrikan hallituksen kanssa. Tässä maakohtaisessa strategia-asiakirjassa otetaan huomioon asetuksen (EY) N:o 2259/96 ja tämän asetuksen nojalla rahoitettujen toimenpiteiden viimeisimpien kokonaisarviointien sekä toimiin kohdistuvien muiden säännöllisten arviointien tulokset. Siihen liitetään ongelmasuuntautunut selvitys ja sisällytetään monialaisia kysymyksiä kuten köyhyyden vähentäminen, sukupuolten tasa-arvo, ympäristö ja kestävä kehitys. Ehdotus kolmivuotiseksi suuntaa-antavaksi ohjelmaksi liitetään maakohtaiseen strategia-asiakirjaan. Tämän asetuksen 2 artiklassa mainittuihin aloihin perustuen valitaan rajoitettu määrä yhteistyöaloja. Viimeksi mainittuja aloja varten vahvistetaan yksityiskohtaiset soveltamissäännöt ja liitännäistoimenpiteet. Mahdollisuuksien mukaan kehitetään suoriutumisindikaattoreita tavoitteiden täytäntöönpanon ja sen vaikutusten arvioinnin helpottamiseksi. Jäljempänä 8 artiklan 1 kohdassa mainittu komitea, jäljempänä "komitea", tutkii maakohtaisen strategia-asiakirjan ja ehdotuksen kolmivuotiseksi suuntaa-antavaksi ohjelmaksi. Komitea antaa lausuntonsa 8 artiklan 2 kohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti. 3. Komissio ja Etelä-Afrikan hallitus neuvottelevat kolmivuotisen suuntaa-antavan ohjelman ja allekirjoittavat sen. Tiedot neuvottelujen tuloksesta toimitetaan komitealle. Tästä asiakirjasta keskustellaan komiteassa, jos yksi tai useampi komitean jäsen sitä pyytää. 4. Komitea tarkastelee vuosittain maakohtaisen strategia-asiakirjan ja kolmivuotisen suuntaa-antavan ohjelman toimivuutta, tuloksia ja ajankohtaisuutta. Arviointien tai muiden asiaan liittyvien seikkojen niin edellyttäessä komitea voi kehottaa komissiota neuvottelemaan Etelä-Afrikan hallituksen kanssa muutoksia kolmivuotiseen suuntaa-antavaan ohjelmaan. 5. Komiteassa keskustellaan kerran vuodessa komission alustuksen pohjalta seuraavan vuoden aikana toteutettavien toimien yleisistä suuntaviivoista. 7 artikla Menettelyt 1. Komissio vastaa tämän asetuksen nojalla toteutettuja toimia koskevasta arvioinnista, päätöksenteosta ja johtamisesta voimassa olevia talousarviota koskevia ja muita, erityisesti Euroopan unionin yleiseen talousarvioon sovellettavassa varainhoitoasetuksessa säädettyjä menettelyjä noudattaen. 2. Erityistapauksessa, jossa EPRD:sta annetaan rahoitusosuus eteläisen Afrikan kehitysyhteisön (Southern African Development Community, SADC) alueella Euroopan kehitysrahaston tuella toteutettaviin alueellisiin ohjelmiin, tätä rahoitusosuutta voidaan käyttää Lomén yleissopimuksen sisältämiä yksityiskohtaisia määräyksiä noudattaen edellyttäen, että Euroopan unionin yleiseen talousarvioon sovellettavan varainhoitoasetuksen säännöksiä noudatetaan. 3. Varmistaakseen avoimuuden ja 4 artiklan 6 kohdassa mainittujen tavoitteiden saavuttamisen komissio toimittaa kaikkia hankkeita koskevat tiedot jäsenvaltioille ja niiden paikallisille edustajille heti kun päätös niiden arvioinnin suorittamisesta on tehty. Komission on sen jälkeen saatettava hankkeita koskevat tiedot ajan tasalle ja toimitettava ne jäsenvaltioille. 4. Kaikissa tämän asetuksen nojalla tehdyissä rahoitussopimuksissa on määrättävä, että komissio ja tilintarkastustuomioistuin suorittavat paikan päällä tarkastuksia komission voimassa olevien, erityisesti Euroopan unionin yleiseen talousarvioon sovellettavan varainhoitoasetuksen säännösten perusteella määrittelemien tavanomaisten järjestelyjen mukaisesti. Komission 8 artiklassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti toteuttamilla toimenpiteillä on varmistettava yhteisön taloudellisten etujen riittävä suojelu asetuksen (EY, Euratom) N:o 2988/95 mukaisesti. 5. Jos toimiin liittyy yhteisön ja Etelä-Afrikan välisiä rahoitussopimuksia, niissä on määrättävä, että yhteisö ei rahoita veroja, tulleja eikä maksuja. 6. Osallistuminen tarjouskilpailuihin ja hankintasopimuksiin on yhtäläisesti avointa kaikille jäsenvaltioiden, Etelä-Afrikan ja muiden AKT-valtioiden luonnollisille ja oikeushenkilöille. Osallistuminen voidaan laajentaa koskemaan muita maita asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa ja parhaan kustannustehokkuuden varmistamiseksi. 7. Hankintojen on oltava peräisin jäsenvaltioista, Etelä-Afrikasta tai muista AKT-valtioista. Asianmukaisesti perustelluissa poikkeustapauksissa ne voivat olla peräisin muista maista. 8. Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, sopimukset allekirjoittaa Etelä-Afrikan hallitus. Tapauksissa, joissa sopimusta ei koske rahoitussopimus, sopimukset tekee lisäksi komissio. 8 artikla Komitea 1. Komissiota avustaa tarpeen vaatiessa kehitysasioissa toimivaltainen maantieteellinen komitea. 2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 4 ja 7 artiklassa säädettyä menettelyä ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset. Päätöksen 1999/468/EY 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu määräaika vahvistetaan yhdeksi kuukaudeksi. 3. Komitea vahvistaa työjärjestyksensä. 4. Jos kyseessä ovat komitean hyväksymät ohjelmat, joita rahoitetaan useampaa kuin yhtä talousarviovuotta koskevissa erissä, komissio tekee myöhemmät rahoituspäätökset vuosittain siten, että hyväksytyn ohjelman vahvistettuja enimmäismenoja ei ylitetä ja pysytään budjettivallan käyttäjän myöntämien rahoitusvarojen rajoissa ilman, että tästä enää ilmoitetaan komitealle. 5. Tässä artiklassa määriteltyä menettelyä sovelletaan rahoituspäätöksiin, jotka komissio aikoo tehdä yli 5 miljoonan euron suuruisten hankkeiden ja ohjelmien osalta. Menettelyä sovelletaan myös kaikkiin sellaisiin toimien muutoksiin, jotka aiheuttavat yli 20 prosentin lisäyksen alun perin sovittuun määrään, ja ehdotuksiin, jotka aiheuttavat huomattavia muutoksia sellaisen hankkeen toteuttamiseen, josta rahoitussitoumus on jo annettu. 6. Komissio ilmoittaa komitealle lyhyesti rahoituspäätöksistä, joita se aikoo tehdä enintään 5 miljoonan euron suuruisista hankkeista ja ohjelmista. Ilmoitus annetaan vähintään viikkoa ennen kuin asiassa tehdään päätös. 9 artikla Seuranta ja arviointi 1. Komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kunkin varainhoitovuoden päätyttyä vuosikertomuksen tämän asetuksen täytäntöönpanosta. Kertomus sisältää tiedot talousarvion toteutumisesta sitoumusten ja maksujen osalta sekä vuoden aikana rahoitetut hankkeet ja ohjelmat. Siihen sisältyvät myös tilastot hankkeiden ja ohjelmien toteuttamiseksi tehdyistä sopimuksista. Komissio seuraa lisäksi kunkin toimen tavoitteiden saavuttamista tehokkuuden ja tulosten osalta käyttäen objektiivisesti todennettavissa olevia indikaattoreita. 2. Komissio arvioi säännöllisesti yhteisön rahoittamia toimia määritelläkseen, onko toimien tavoitteet saavutettu, ja asettaakseen suuntaviivat tulevien toimien tehokkuuden parantamiselle. Komissio toimittaa 8 artiklan 1 kohdassa mainitulle komitealle yhteenvedon tehdyistä arvioista. Arviointikertomusten on oltava jäsenvaltioiden, Euroopan parlamentin ja muiden asianomaisten osapuolten saatavilla. 3. Komissio toimittaa Euroopan parlamentin ja neuvoston käsiteltäväksi päätöstä koskevan välitarkistuksen 31 päivään lokakuuta 2003 mennessä ja kokonaisarvioinnin ohjelmasta ennen tämän asetuksen voimassaolon päättymistä. Välitarkistuksessa käytetään hyväksi ensimmäisen tämän asetuksen nojalla täytäntöönpannun kolmivuotisen ohjelman (2000-2002) tuloksia. Komissio ehdottaa tarvittaessa muutoksia tähän asetukseen ottaen huomioon uusista AKT-EU-järjestelyistä aiheutuvat Etelä-Afrikkaa koskevat vaikutukset. Kokonaisarvioinnissa tehdään kehitysyhteistyön jatkamista Etelä-Afrikan kanssa koskevia ehdotuksia. 10 artikla Rahoitusohje 1. Rahoituspuitteet tämän asetuksen täytäntöönpanoa varten vuosina 2000-2006 vahvistetaan 885,5 miljoonaksi euroksi. Budjettivallan käyttäjä myöntää vuotuiset määrärahat rahoitusnäkymien rajoissa. 2. Budjetin perusteluosassa asetetaan vuosittain enimmäismääräraha sellaisia komission tekemiä teknistä apua koskevia sopimuksia varten, jotka koskevat Euroopan yhteisöjen ja edunsaajan yhteisiä molemminpuoliseksi hyödyksi tehtäviä toimia. 11 artikla Kesto Tämä asetus tulee voimaan kolmantena päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä. Sen voimassaolo päättyy 31 päivänä joulukuuta 2006. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Luxemburgissa 29 päivänä kesäkuuta 2000. Euroopan parlamentin puolesta Puhemies N. Fontaine Neuvoston puolesta Puheenjohtaja M. Marques da Costa (1) EYVL C 21 E, 25.1.2000, s. 1. (2) Euroopan parlamentin lausunto, annettu 5. toukokuuta 1999 (EYVL C 279, 1.10.1999, s. 192), neuvoston yhteinen kanta, vahvistettu 28. helmikuuta 2000 (EYVL C 128, 8.5.2000, s. 51) ja Euroopan parlamentin päätös, tehty 16. toukokuuta 2000 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä). Neuvoston päätös, tehty 13. kesäkuuta 2000. (3) EYVL L 306, 28.11.1996, s. 5. (4) EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23. (5) EYVL C 172, 18.6.1999, s. 1. (6) EYVL L 312, 23.12.1995, s. 1. (7) EYVL L 292, 15.11.1996, s. 2.