Jokaisella, joka on maksanut aiheettomasti tuontitulleja, valmisteveroja, kulutusveroja tai julkisia maksuja ennen tai jälkeen tämän asetuksen voimaantulon, on oikeus näiden maksamiensa määrien palautukseen, jos hän osoittaa asiakirjoilla, että kyseistä veroa tai maksua ei ole millään tavalla vyörytetty muiden henkilöiden maksettavaksi, paitsi jos vyöryttäminen on perustunut ilmeiseen virheeseen.

1.Sitä viiden vuoden preklusiivista määräaikaa, josta on säädetty 23.1.1973 annetulla presidentin asetuksella nro 43 hyväksytyn Italian tullilakikirjan 91 §:ssä, on tulkittava niin, että sitä sovelletaan kaikkiin vaatimuksiin ja kanteisiin, jotka koskevat tullimenettelyjen yhteydessä maksettujen rahamäärien takaisinsaantia. Kyseinen määräaika ja tullilakikirjan 84 §:ssä tarkoitettu vanhentumisaika lyhenee kolmen vuoden pituiseksi 90 päivän kuluttua tämän lain voimaantulopäivästä.2.Sellaiset tuontitullit, valmisteverot, kulutusverot, sokerivero ja julkiset maksut, jotka on kannettu Euroopan yhteisöjen lainsäädännön kanssa ristiriidassa olevien kansallisten säännösten nojalla, palautetaan, mikäli näitä veroja tai maksuja ei ole vyörytetty muiden oikeussubjektien maksettaviksi.3.Kun kannetut verot tai maksut eivät kuulu Euroopan yhteisöjen oikeusjärjestyksen piiriin, 27.11.1982 annetulla lailla nro 873 sisällöllisten muutosten jälkeen laiksi muutetun, 30.9.1982 annetun asetuksen nro 688 19 §:ää sovelletaan.4.Edellä 2 ja 3 momentissa tarkoitettuja veroja ja maksuja koskevasta palautusvaatimuksesta on, mikäli niiden maksamisesta aiheutuneet kustannukset ovat vaikuttaneet yrityksen tulojen kertymiseen, myös ilmoitettava siihen verotoimistoon, jolle näitä tuloja koskeva veroilmoitus on tehty kyseiseltä verovuodelta, tai muussa tapauksessa vaatimusta ei voida tutkia.

— —

1)Onko yhteisön oikeutta tulkittava siten, että sellainen jäsenvaltion antama lainsäädäntö, kuten 29.12.1990 annetun Italian lain nro 428 29 §, jolla yhteisön oikeuden vastaisesti kannettujen verojen palauttamista koskevien vaatimusten esittämiselle asetetaan erilaiset ja tiukemmat vanhentumista ja oikeuden menettämistä koskevat määräajat ja näyttöedellytykset kuin siviilioikeuden yleisten oppien mukaan on mahdollista, on yhteisön oikeuden kanssa ristiriidassa? Kun erityisesti otetaan huomioon periaate, jonka mukaan ne kansalliset menettelysäännöt, jotka koskevat oikeutta vaatia palauttamista, eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat kansalliseen oikeuteen perustuvia vastaavanlaisia vaatimuksia, on kysyttävä, mitä tarkoitetaan ilmauksella kansalliseen oikeuteen perustuvat vastaavanlaiset vaatimukset?2)Onko yhteisön oikeuden perustavien periaatteiden vastaista, että jäsenvaltio antaa rajoitetusti ja ainoastaan sellaisen tietyn erityisalueen osalta, joka koskee yhtenäistä sellaisten verojen ryhmää, joista suurimpaan osaan sovelletaan yhteisön oikeutta, erityisen poikkeuslain, jolla rajoitetaan oikeutta esittää perusteettoman edun palauttamista koskeva vaatimus ja täten poiketaan siviililain 2033 §:ssä perusteettoman edun palauttamista koskevalle vaatimukselle asetetuista yleisistä edellytyksistä? Voidaanko erityisesti syrjintäkiellon periaate käsittää suppeassa merkityksessä ja tästä syystä katsoa, että jäsenvaltion lainsäädännössä, kuten 29.12.1990 annetun kansallisen lain nro 428 29 §:n 2 momentissa, noudatetaan tätä periaatetta, jo pelkästään siksi, että mainitussa säännöksessä yhteisön oikeuden kannalta merkityksellisten verojen palauttamiselle säädetyt edellytykset — vaikka ne ovatkin edunpalautusta koskevaan yleiseen sääntelyyn verrattuina epäedullisempia — ovat kuitenkin lievempiä kuin saman pykälän 2 momentissa säädetyt, palauttamista koskevat erityisedellytykset?3)Onko edellä mainittujen yhteisön oikeuden perusperiaatteiden vastaista, että jäsenvaltio — sen jälkeen kun yhteisöjen tuomioistuin on antanut useita tuomioita, joissa se on todennut erilaisten tuontitullien, valmisteverojen, kulutusverojen, sokeriverojen ja julkisten maksujen olevan yhteensopimattomia yhteisön oikeuden kanssa — antaa 29.12.1990 annetun lain nro 428 29 §:n kaltaisia menettelysääntöjä, joilla erityisesti rajoitetaan mahdollisuutta vaatia edellä mainittujen, yhteisön oikeuden vastaisesti kannettujen verojen ja maksujen palauttamista?4)Onko edellä mainitun kaltainen laki, jonka antamisen perusteeksi on ilmoitettu kansallisen lainsäädännön saattaminen yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaiseksi ja joka on annettu yli kolme ja puoli vuotta edellä mainittujen yhteisöjen tuomioistuimen tuomioiden antamisen jälkeen, minkä vuoksi tähän viivästykseen syyllistynyt valtio on saanut perusteetonta etua, yhteensopimaton yhteisön oikeuden kanssa ja erityisesti yhteisöjen tuomioistuimen asiassa 199/82, San Giorgio, 9.11.1983 antaman tuomion (Kok. 1983, s. 3595) kanssa, joka koski sallittujen todistuskeinojen rajoittamista, ja onko yhteisön oikeuden ja erityisesti kyseisen tuomion kanssa yhteensopimaton sellainen kyseisen 29 §:n tulkinta ja soveltaminen, joka perustuu siihen, että — koska on ilmeistä, että kulutusvero todellisuudessa sisällytetään tuotteen hintaan— presumptioon perustuva näyttö on riittävä näyttö siitä, että veron vyöryttäminen katsotaan tapahtuneeksi, minkä vuoksi palautusvaatimus on hylättävä?5)Onko tästä johtuen sellainen menettely yhteisön oikeuden mukaista, jossa kansallinen tuomioistuin tai sen käyttämä asiantuntija vahvistaa veron vyöryttämisen tapahtuneen käyttäen tällaisia yksinkertaisia olettamia, joiden väitetään kuuluvan tavanomaisen vapaan todistelun piiriin, aiheuttaen tällä menettelyllä sen, että palauttamisvaatimukset hylätään aina, kuten käytännössä näyttää tapahtuneen, eikä perusteetonta etua saanut viranomainen näin milloinkaan katso, että sen täytyisi ryhtyä palauttamista koskeviin toimenpiteisiin?6)Onko mahdollista säätää edellä mainittuun 29 §:n 4 ja 8 momenttiin sisältyvän kaltaisista menettelysäännöistä (eli esimerkiksi velvollisuudesta tehdä ilmoitus tietyille perusteetonta etua saaneen viranomaisen toimipaikoille), joista ei aikaisemmin ollut säädetty palauttamisasioita koskevassa lainsäädännössä, ja soveltaa niitä taannehtivasti?

asettaa yhteisön oikeuden vastaisten verojen ja maksujen — kuten banaaneista kannetun kulutusveron — palauttamiselle edellytyksiä, jotka ovat epäedullisempia kuin ne edellytykset, joita sovelletaan perusteettoman edun palautukseen yksityisten oikeussubjektien välillä (ensimmäinen ja toinen kysymys)