1.

Tämä asia koskee Ministero della Difesan (puolustusministeriö, Italia; jäljempänä puolustusministeriö) käynnistämää avointa tarjouspyyntömenettelyä, joka koskee muun muassa materiaalin lastaamiseen, kuormasta purkamiseen ja kuljettamiseen liittyviä työvoimapalveluja koskevaa hankintaa. ( 2 ) Kyseiseen materiaalin sisältyy ilmeisesti ammuksia ja räjähteitä. ( 3 ) Kyseiset palvelut ovat työvoimavaltaisia ( 4 ) ja ne ovat ominaisuuksiltaan vakioituja. ( 5 ) Kyseessä olevan sopimuksen sopimuspuolen valinnassa käytettiin perusteena alinta hintaa. Italian lain mukaan työvoimavaltaisia palveluja koskevien hankintojen sopimuspuolten valinnassa on kuitenkin käytettävä parhaan hinta-laatusuhteen perusteella määritetyn kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen perustetta. ( 6 ) Ominaisuuksiltaan vakioituja palveluja ( 7 ) koskevien hankintasopimusten sopimuspuolet voidaan sen sijaan valita alimman hinnan perusteella, paitsi jos kyseiset palvelut ovat työvoimavaltaisia. ( 8 )

2.

Consiglio di Stato (ylin hallintotuomioistuin, Italia) haluaa varmistaa muun muassa sen, ovatko suhteellisuusperiaate ja direktiivin 2014/24/EU ( 9 ) 67 artiklan 2 kohta esteenä kansallisen lain mukaiselle kiellolle käyttää hankintasopimuksen tekoperusteena alinta hintaa, kun kyseessä olevat palvelut ovat sekä työvoimavaltaisia että vakioituja. Vaihtoehtoisesti ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy unionin tuomioistuimelta, onko hankintaviranomaisella harkintavaltaa hankintasopimuksen tekoperusteen valinnassa, kun otetaan huomioon, että tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan sopimuksen nojalla palkatuille henkilöille on maksettava alalla sovellettavan kansallisen työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja että mahdollinen hinnanalennus voi perustua yksinomaan tarjoajan mahdolliseen voittoon, joksi on määrätty viisi prosenttia hankintailmoituksessa ilmoitetusta hankintasopimuksen arvosta. ( 10 )

3.

Direktiivin 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –”

4.

Direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”Jollei perustamissopimuksen 30, 45, 46, 55 ja 296 artiklasta muuta johdu, tätä direktiiviä sovelletaan puolustus- ja turvallisuusalan hankintoja koskeviin sopimuksiin, joiden tarkoituksena on

5.

Direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Sekasopimukset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Sopimus, jonka kohteena ovat rakennusurakat, tavaranhankinta tai palvelut ja joka kuuluu tämän direktiivin soveltamisalaan ja osittain direktiivin [2004/17] tai direktiivin [2004/18] soveltamisalaan, on tehtävä tämän direktiivin mukaisesti edellyttäen, että yhden ainoan sopimuksen tekeminen on objektiivisista syistä perusteltu.

– –”

6.

Direktiivin 47 artiklassa, jonka otsikko on hankintasopimuksen tekoperusteet, säädetään seuraavaa:

”1.   Rajoittamatta tietyistä palveluista suoritettavia korvauksia koskevien kansallisten lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten soveltamista hankintaviranomaisten/yksiköiden on käytettävä hankintasopimusten tekoperusteena:

– –”

7.

Direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 9 alakohdan mukaan ”palveluhankintasopimuksilla” tarkoitetaan hankintasopimuksia, joiden tarkoituksena on muiden palvelujen kuin 2 artiklan 1 kohdan 6 alakohdassa tarkoitettujen rakennusurakkasopimusten suorittaminen.

8.

Direktiivin 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Puolustus ja turvallisuus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä direktiiviä sovelletaan puolustus- ja turvallisuusalan hankintasopimusten tekoon ja suunnittelukilpailujen järjestämiseen seuraavia sopimuksia lukuun ottamatta:

– –”

9.

Direktiivin 16 artiklassa, jonka otsikko on ”Sekamuotoiset hankinnat, joihin liittyy puolustus- tai turvallisuusnäkökohtia”, säädetään seuraavaa:

”1.   Kun on kyse sekamuotoisista hankinnoista, jotka koskevat tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia hankintoja sekä SEUT 346 artiklan tai direktiivin [2009/81] soveltamisalaan kuuluvia hankintoja, sovelletaan tätä artiklaa.

2.   Jos tietyn hankintasopimuksen eri osat voidaan objektiivisesti erottaa toisistaan, hankintaviranomaiset voivat päättää tehdä erilliset hankintasopimukset erillisiä osia varten tai tehdä yhden hankintasopimuksen.

– –

Jos hankintaviranomaiset päättävät tehdä yhden hankintasopimuksen, sovellettavan oikeudellisen järjestelyn määrittelemiseksi sovelletaan seuraavia perusteita:

– –

Yhden hankintasopimuksen tekemistä koskevaa päätöstä ei saa kuitenkaan tehdä siinä tarkoituksessa, että sopimuksiin ei sovelleta joko tämän direktiivin tai direktiivin [2009/81] säännöksiä.

– –

4.   Jos tietyn hankintasopimuksen eri osia ei voi objektiivisesti erottaa toisistaan, hankintasopimus voidaan tehdä soveltamatta tätä direktiiviä, jos se sisältää osatekijöitä, joihin sovelletaan SEUT 346 artiklaa; muussa tapauksessa se voidaan tehdä direktiivin [2009/81] mukaisesti.”

10.

Direktiivin 18 artiklassa, jonka otsikko on ”Hankintaperiaatteet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Hankintaviranomaisten on kohdeltava talouden toimijoita yhdenvertaisesti ja syrjimättä sekä noudatettava avointa ja oikeasuhteista toimintatapaa.

– –

2.   Jäsenvaltioiden on toteutettava aiheellisia toimenpiteitä varmistaakseen, että talouden toimijat noudattavat hankintasopimuksia toteuttaessaan sovellettavia ympäristö-, sosiaali- ja työoikeudellisia velvoitteita, jotka on vahvistettu unionin oikeudessa, kansallisessa lainsäädännössä, työehtosopimuksissa tai liitteessä X luetelluissa kansainvälisissä ympäristö-, sosiaali- ja työoikeudellisissa säännöksissä.”

11.

Direktiivin 67 artiklassa, jonka otsikko on ”Hankintasopimuksen tekoperusteet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Rajoittamatta tiettyjen tavaroiden hintoja tai tietyistä palveluista suoritettavia korvauksia koskevien kansallisten lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten soveltamista hankintaviranomaisten on käytettävä hankintasopimusten tekoperusteena kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen perustetta.

2.   Hankintaviranomaisen kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous määritellään hinnan tai kustannusten perusteella käyttämällä kustannustehokkuusmallia, esimerkiksi elinkaarikustannuksia 68 artiklan mukaisesti, ja perusteisiin voi kuulua paras hinta-laatusuhde, joka on arvioitava kyseisen hankinnan kohteeseen liittyvien perusteiden mukaan, laadulliset, ympäristöön liittyvät ja/tai sosiaaliset näkökohdat mukaan lukien. Tällaisia perusteita voivat olla esimerkiksi

Kustannustekijä voidaan esittää myös kiinteän hinnan tai kustannuksen muodossa, jolloin talouden toimijat kilpailevat sen perusteella ainoastaan laatuperusteista.

Jäsenvaltiot voivat säätää, että hankintaviranomaiset eivät saa käyttää pelkästään hintaa tai kustannuksia hankintasopimuksen ainoana tekoperusteena, tai rajoittaa niiden käytön tiettyihin hankintaviranomaisten ryhmiin tai tietyntyyppisiin hankintasopimuksiin.

– –

4.   Hankintasopimuksen tekoperusteilla ei saa olla sellaista vaikutusta, että hankintaviranomaisella on rajoittamaton valinnanvapaus. Niillä on varmistettava todellisen kilpailun mahdollisuus ja niihin on liitettävä eritelmiä, jotka mahdollistavat tarjoajien antamien tietojen tosiasiallisen tarkistamisen sen arvioimiseksi, miten hyvin tarjoukset täyttävät hankintasopimuksen tekoperusteet. – –”

12.

Direktiivin 70 artiklassa, jonka otsikko on ”Hankintasopimusten toteuttamisen ehdot”, säädetään seuraavaa:

”Hankintaviranomaiset voivat vahvistaa hankintasopimuksen toteuttamista koskevia erityisehtoja, jos ne liittyvät hankinnan kohteeseen 67 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla ja jos niistä ilmoitetaan tarjouskilpailukutsussa tai hankinta-asiakirjoissa. Näihin ehtoihin voi kuulua taloudellisia tai sosiaalisia taikka innovointiin, ympäristöön tai työllisyyteen liittyviä näkökohtia.”

13.

Hankintakoodeksin ( 11 ) 50 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Konsessiosopimusten sekä urakoita ja muita palveluja kuin asiantuntijapalveluja koskevien sopimusten, etenkin työvoimavaltaisten sopimusten, tekemistä varten hankintailmoituksiin sekä muihin ilmoituksiin, pyyntöihin ja kutsuihin sisällytetään Euroopan unionin periaatteiden mukaisesti erityisiä sosiaalisia lausekkeita, joilla pyritään edistämään työntekijöiden työtilanteen vakautta siten, että sopimuspuoleksi valittu tarjoaja velvoitetaan soveltamaan 15.6.2015 annetun asetuksen nro 81 (decreto legislativo n. 81) 51 §:ssä tarkoitettuja toimialan työehtosopimuksia. Työvoimavaltaisia palveluja ovat palvelut, joissa työvoimakulut ovat vähintään 50 prosenttia sopimuksen kokonaisarvosta”.

14.

Hankintakoodeksin 95 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”Seuraavien sopimusten sopimuspuolten valinnassa on käytettävä yksinomaan parhaan hinta-laatusuhteen perusteella määritetyn kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen perustetta:

– –”

15.

Hankintakoodeksin 95 §:n 4 momentin b kohdassa säädetään seuraavaa:

”Halvinta hintaa voidaan käyttää sopimuksen tekoperusteena

– –

16.

Puolustusministeriö käynnisti 14.7.2022 Euroopan unionin laajuisen ( 12 ) avoimen menettelyn muun muassa tavarankuljetuksia vuonna 2023 koskevien työvoimapalvelujen hankkimiseksi. ( 13 ) Sopimus, joka voitiin uusia kolmeksi vuodeksi, oli jaettu yhdeksään osaan. Oikeudenkäynti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa koskee hankinnan osaa nro 6. ( 14 ) Koska kyseiseen osaan liittyvä sopimus koski vakioituja palveluja, sopimuksen tekoperusteena käytettiin hankintakoodeksin 95 §:n 4 momentin b kohdan mukaisesti alinta hintaa. Mara s.c.r.l. (jäljempänä Mara), Gruppo SAMIR Global Service s.r.l. (jäljempänä Samir) ja kolmas tarjoaja tarjosivat 100 prosentin alennusta osaa nro 6 koskevasta sopimuksesta. ( 15 ) Sopimuspuoleksi valittiin arvalla Mara.

17.

Samir riitautti kyseisen hankintapäätöksen Tribunale amministrativo regionale per il Laziossa (Lazion alueellinen hallintotuomioistuin, Italia). ( 16 ) Kyseinen tuomioistuin hyväksyi 11.4.2023 ( 17 ) Samirin kanteen ja kumosi kyseistä hankinnan osaa koskevan hankintailmoituksen. Se katsoi, että sopimuspuolen valinta olisi hankintakoodeksin 95 §:n 3 momentin b kohdan mukaan tullut tehdä parhaan hinta-laatusuhteen perusteella. Koska kyseessä olevat palvelut ovat työvoimavaltaisia, asiassa ei sovelleta hankintakoodeksin 95 §:n 4 momentin b kohtaa, jonka mukaan vakioitujen palvelujen kohdalla sopimuksen tekoperusteena käytetään alinta hintaa.

18.

Mara on valittanut mainitusta tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen ja Samir on tehnyt vastavalituksen. Mara on ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa muun ohella väittänyt, että hankintakoodeksin 95 §:n 3 momentin a kohta on ristiriidassa suhteellisuusperiaatteen kanssa, sillä se ylittää sen, mikä on tarpeen direktiivillä 2014/24 tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi. Alimman hinnan peruste voidaan hyväksyä tässä asiassa kyseessä olevan kaltaisten pitkälti vakioitujen tavaroiden tai palvelujen kohdalla, koska toisistaan teknisesti eroavien tarjouksien saaminen ei ole tosiasiassa tarpeen, sillä se vaikeuttaisi tarpeettomasti tarjouskilpailumenettelyä ja loukkaisi hyvän julkisen hallinnon perustuslaillista periaatetta. Tarjouspyyntöasiakirjojen 17 artiklassa todetaan, että palkatuille henkilöille on maksettava alalla sovellettavan kansallisen työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Mahdollinen hinnanalennus voi siten perustua yksinomaan palkkioon, joka lasketaan hankintailmoituksessa esitetystä hankintasopimuksen arvosta. Hankintakoodeksin 50 §:n tavoitteisiin, joilla pyritään lähinnä takaamaan työllisyyden taso ja suojelemaan työntekijöitä soveltamalla kansallisia työehtosopimuksia, ei siten vaikuteta. ( 18 )

19.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että hankintakoodeksin 95 §:n 4 momentin b kohdan mukaan halvinta hintaa voidaan käyttää perusteena vakioitujen palvelujen kohdalla. Työvoimavaltaisia palveluja koskevien hankintasopimusten sopimuspuolen valinnassa on kuitenkin saman koodeksin 95 §:n 3 momentin a kohdan mukaan käytettävä yksinomaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen perustetta. ( 19 ) Vakiintuneen kansallisen oikeuskäytännön mukaan hankintakoodeksin 50 §:n 1 momentissa ja 95 §:n 3 momentin a kohdassa tarkoitettuja työvoimavaltaisia palveluja koskevien sopimusten tekoperusteena käytetään joka tapauksessa parasta hinta-laatusuhdetta silloinkin, kun palvelut ovat hankintakoodeksin 95 §:n 4 momentin b kohdassa tarkoitettuja vakioituja palveluja. Tämä on Italian valtiosääntöoikeuden ja unionin oikeuden mukaisen työntekijöiden suojelua koskevan ensisijaisen periaatteen mukaista. ( 20 )

20.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että kansallisen lainsäädännön soveltaminen johtaisi tarjouskilpailun kumoamiseen, sillä siinä ei käytetty kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen perustetta. Koska työntekijöiden suojelu, joka tavallisesti turvataan mainittua perustetta käyttäen, varmistettiin samassa määrin tarjouspyyntökilpailun säännöissä käyttämällä toista perustetta, velvollisuus käyttää hankintasopimuksen tekoperusteena kokonaistaloudellisesti edullisinta tarjousta vaikuttaa ilmeisen kohtuuttomalta, epäsuhtaiselta ja aiheettomalta. ( 21 )

21.

Tässä tilanteessa Consiglio di Stato on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Ovatko [SEUT] 49 artiklassa ja 56 artiklassa vahvistetut sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden periaate sekä [Euroopan unionin] suhteellisuusperiaate ja direktiivin [2014/24] 67 artiklan 2 kohta esteenä sille, että sovelletaan Italian [hankintakoodeksin] 95 §:n 3 momentin a kohdassa ja 4 momentin b kohdassa sekä saman [koodeksin] 50 §:n 1 momentissa säädetyn kaltaisen julkisia hankintoja koskevan kansallisen lainsäädännön, sellaisena kuin se perustuu myös Consiglio di Staton täysistunnon 21.5.2019 antamassa tuomiossa nro 8 vahvistettuun oikeusperiaatteeseen, jonka mukaan hankintaviranomainen ei ominaisuuksiltaan vakioituja ja samalla työvoimavaltaisia palveluja koskevissa hankinnoissa saa käyttää hankintasopimuksen tekoperusteena halvinta hintaa siinäkään tapauksessa, että tarjouskilpailun sääntöjen mukaan alennus lasketaan ainoastaan yrityksen palkkiosta tai mahdollisesta voitosta siten, ettei sillä ole vaikutusta työvoimakuluihin?

22.

Kirjallisia huomautuksia esittivät Mara, Samir, Ranskan ja Italian hallitukset sekä Euroopan komissio. Unionin tuomioistuin osoitti asianosaisille ja muille osapuolille kirjallisia kysymyksiä ( 22 ) muun muassa direktiivin 2009/81 ja direktiivin 2014/24 soveltamisalasta. Unionin tuomioistuin pyysi osapuolia myös ilmoittamaan, kumpaa direktiiviä sovelletaan kyseessä olevaan hankintasopimukseen ja vaikuttaisiko sovellettava direktiivi kyseisen sopimuksen tekoperusteeseen. Mara, Italian hallitus ja komissio vastasivat näihin kirjallisiin kysymyksiin. Ne esittivät myös suullisia lausumia ja vastasivat unionin tuomioistuimen kysymyksiin 30.4.2025 pidetyssä suullisessa käsittelyssä.

23.

Consiglio di Stato on ennakkoratkaisupyynnössään viitannut SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaan sekä direktiiviin 2014/24. Todettakoon lisäksi, että tarjouskilpailun käynnisti puolustusministeriö, ja vaikuttaa siltä, että se koskee myös ammuksiin ja räjähteisiin liittyviä palveluja. ( 23 ) Näin ollen on tarpeen arvioida, sovelletaanko sopimukseen direktiiviä 2009/81 ( 24 ) hankintasopimuksen tekoperusteiden määrittämiseksi. ( 25 )

24.

SEUT 46 ja SEUT 56 artiklan osalta on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan niin, että kansallista toimenpidettä alalla, joka on ollut unionin tasolla täydellisen yhdenmukaistamisen kohteena, on arvioitava suhteessa yhdenmukaistamistoimen säännöksiin eikä suhteessa primaarioikeuden määräyksiin. ( 26 ) Sekä direktiivissä 2009/81 että direktiivissä 2014/24 säädetään niiden soveltamisalaan kuuluvien tavaroiden ja palvelujen osalta täydellisestä yhdenmukaistamisesta. Jos siis jompaakumpaa direktiiviä sovelletaan hankinnan osaa nro 6 koskevaan tarjouspyyntömenettelyyn, SEUT 49 ja SEUT 56 artikla eivät ole merkityksellisiä tässä oikeudenkäynnissä.

25.

Mara totesi vastauksessaan unionin tuomioistuimen direktiivin 2009/81 mahdollista sovellettavuutta koskeviin kirjallisiin kysymyksiin, että kyseessä oleva hankintasopimus koskee pääasiallisesti kuorman lastaamista ja purkamista. Koska sopimus ei koske ammusten ja räjähteiden kaltaista sotilaskalustoa, se ei kuulu direktiivin 2009/81 soveltamisalaan sellaisena kuin se määritellään sen 2 artiklassa. Italian hallitus huomauttaa, ettei ole tarpeen ratkaista, kumpaa direktiiviä sovelletaan. Riippumatta siitä, sovelletaanko kyseiseen sopimukseen direktiiviin 2009/81 47 artiklaa vai direktiivin 2014/24 67 artiklaa, molemmat direktiivit mahdollistavat kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen perusteen ja halvimman hinnan perusteen käyttämisen. Komissio katsoo, että hankinnan osassa nro 6 suoritettavien palvelujen kuvaus voi koskea suoraan direktiivin 2009/81 1 artiklan 6 alakohdassa ja 2 artiklan c alakohdassa tarkoitettua sotilaskalustoa ja että kyseinen sopimus voi kuulua sen soveltamisalaan. Direktiivin 2009/81 3 artiklassa ja asetuksen 2014/24 16 artiklassa säänneltyjen puolustusta koskevien sekasopimusten osalta viimeksi mainitun direktiivin johdanto-osan 13 perustelukappaleesta ilmenee, että unionin lainsäätäjä on halunnut jättää hankintaviranomaiselle tiettyä harkintavaltaa sen suhteen, kumpaa direktiiviä sovelletaan.

26.

Aluksi on korostettava, että hankinnan osan nro 6 arvo ylittää sekä direktiivin 2009/81 ( 27 ) 8 artiklan a alakohdassa että direktiivin 2014/24 ( 28 ) 4 artiklan b alakohdassa säädetyn kynnysarvon.

27.

Direktiivin 2009/81 sovellettavuudesta todettakoon, ettei se seikka, että osaa nro 6 koskevan tarjouspyynnön julkisti puolustusministeriö, sellaisenaan riitä saattamaan kyseistä menettelyä tuon direktiivin soveltamisalaan. Koska kuitenkin osaa nro 6 koskevan palvelusopimuksen kohteena olevaan materiaaliin ilmeisesti kuuluu ammuksia ja räjähteitä ( 29 ) ja siten direktiivin 2009/81 1 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua sotilaskalustoa, on tulkittava kyseisen direktiivin soveltamisalan määrittävää 2 artiklaa.

28.

Kyseessä oleva sopimus koskee palvelujen suorittamista eikä tavaroiden tai kaluston hankintaa. Direktiivin 2009/81 2 artiklan puolustustarvikkeiden hankintaa koskevaa a alakohtaa ja arkaluonteisen välineistön ( 30 ) hankintaa koskevaa b alakohtaa ei siten sovelleta. Direktiivin 2009/81 2 artiklan c alakohta koskee sellaisten palvelujen hankintaa, jotka ”liittyvät suoraan” puolustustarvikkeisiin, ja d alakohdassa viitataan ”erityisesti sotilaallisiin tarkoituksiin” hankittaviin palveluihin. ( 31 ) Kun otetaan huomioon ammusten ja räjähteiden jokseenkin rajallinen tai toissijainen merkitys osana niitä materiaaleja, joihin hankinnan osaan nro 6 liittyvä palveluhankintaa koskeva tarjouskilpailu kohdistuu, katson, ettei direktiivin 2009/81 2 artiklan d alakohtaa sovelleta osaan nro 6. ( 32 ) Direktiivin 2009/81 2 artiklan c alakohta voi kuitenkin olla sovellettavissa, sillä hankinnan toteuttaminen koskee muun muassa sotilaskaluston kuljettamista. ( 33 ) Tällaisten palvelujen suoritus voi lisäksi mahdollistaa sekä fyysisen pääsyn sotilaskalustoon että pääsyn arkaluonteiseen tietoon ( 34 ), joka koskee kyseistä kalustoa. ( 35 )

29.

Direktiivin 2014/24 sovellettavuuden osalta katson, että kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan 1 kohdan 9 alakohdassa olevan palveluhankintasopimuksen määritelmän mukaisesti hankinnan osan nro 6 sopimuspuolen valinta on lähtökohtaisesti tehtävä kyseisessä direktiivissä vahvistettuja sääntöjä noudattaen. Ainoat sallitut poikkeukset direktiivin 2014/24 soveltamisesta ovat ne, jotka siinä tyhjentävästi ja nimenomaisesti luetellaan. ( 36 )

30.

Vaikutta siltä, että hankinnan osaa nro 6 koskeva sopimus koskee palveluja, jotka kuuluvat osittain direktiivin 2009/81 ja osittain direktiivin 2014/24 soveltamisalaan. Sekä direktiivissä 2009/81 että direktiivissä 2014/24 on eräänlaiset kollisiosäännöt sekamuotoisiin sopimuksiin sovellettavan säännöstön valitsemiseksi. Siten sekamuotoisia sopimuksia, jotka koskevat osittain direktiivin 2009/81 soveltamisalaan ja osittain muun muassa direktiivin 2014/24 ( 37 ) soveltamisalaan kuuluvia palveluja, säännellään direktiivin 2009/81 3 artiklan 1 kohdassa ja direktiivin 2014/24 16 artiklassa. ( 38 )

31.

Direktiivin 2009/81 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että tällaiset sekamuotoiset sopimukset on tehtävä direktiivin 2009/81 mukaisesti edellyttäen, että yhden ainoan sopimuksen tekeminen on objektiivisista syistä perusteltua. ( 39 )

32.

Direktiivin 2014/14 16 artiklan mukaiset kollisiosäännöt ovat monitahoisemmat ja koskevat erinäisiä vaihtoehtoja.

33.

Jos tietyn hankintasopimuksen eri osat voidaan objektiivisesti erottaa toisistaan, hankintaviranomainen voi päättää tehdä erilliset hankintasopimukset erillisiä osia varten tai tehdä yhden hankintasopimuksen. ( 40 ) Direktiivin 2014/24 16 artiklan 2 kohdan neljännessä alakohdassa täsmennetään, että yhden hankintasopimuksen tekemistä koskevaa päätöstä ei saa tehdä siinä tarkoituksessa, että sopimuksiin ei sovelleta direktiivin 2014/24 tai direktiivin 2009/81/EY säännöksiä. Jos hankintaviranomainen päättää tehdä yhden hankintasopimuksen, sopimus voidaan tehdä direktiivin 2009/81 mukaisesti edellyttäen, että yhden hankintasopimuksen tekemiselle on objektiiviset perusteet. ( 41 ) Tämä tarkoittaa, että hankintaviranomainen voi tehdä sopimuksen direktiivin 2014/24 mukaisesti, jos yhden hankintasopimuksen tekemiselle on objektiiviset perusteet. ( 42 ) Tästä seuraa myös, että hankintasopimus on tehtävä direktiivin 2014/24 mukaisesti, jos yhden hankintasopimuksen tekemiselle ei ole objektiivisia perusteita. ( 43 )

34.

Direktiivin 2014/24 16 artiklan 4 kohdassa säädetään muun muassa, että jos tietyn hankintasopimuksen eri osia ei voi objektiivisesti erottaa toisistaan, hankintasopimus voidaan tehdä direktiivin 2009/81 mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että hankintaviranomainen voi tehdä sopimuksen direktiivin 2014/24 mukaisesti. Tälle valinnalle ei myöskään ole asetettu edellytyksiä. ( 44 )

35.

Italian hallitus totesi kirjallisiin kysymyksiin antamassaan vastauksessa, että vaikka osaa nro 6 koskevan sopimuksen osat olivat objektiivisesti erotettavissa toisistaan, tehtiin yksi sopimus. Italian hallituksen mukaan se, että eri materiaaleja on käsiteltävä samanaikaisesti, edellytti, että osalle nro 6 valittiin yksi sopimuspuoli. Mara ja komissio sen sijaan totesivat suullisessa käsittelyssä, että kyseisen sopimuksen eri osat eivät olleet objektiivisesti erotettavissa toisistaan. Tämä on viime kädessä tosiseikkoja koskeva kysymys, jonka ratkaiseminen kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimivaltaan.

36.

Hankinnan osasta nro 6 käynnistettiin yksi tarjouskilpailu.

37.

Sen varalta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että hankinnan osaa nro 6 koskevan sopimuksen osat ovat objektiivisesti erotettavissa toisistaan, on korostettava, ettei unionin tuomioistuimen käytettävissä olevissa asiakirjoissa ole tietoja, jotka osoittaisivat, että yhden sopimuksen tekeminen kyseistä hankinnan osasta ei olisi ollut objektiivisesti perusteltua ( 45 ) tai että päätös yhden sopimuksen tekemisestä tehtiin siinä tarkoituksessa, ettei kyseiseen osaan sovellettaisi direktiiviä 2009/81 tai direktiiviä 2014/24. ( 46 ) Tästä seuraa, että puolustusministeriö saattoi direktiivin 2014/24 16 artiklan mukaisesti valita, tekeekö se sopimuksen hankinnan osasta nro 6 viimeksi mainitun direktiivin vai direktiivin 2009/81 mukaisesti. ( 47 ) Siinä tapauksessa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että hankinnan osaa nro 6 koskevan sopimuksen osat eivät ole objektiivisesti erotettavissa toisistaan, kyseinen sopimus voidaan tehdä direktiivin 2014/24 tai direktiivin 2009/81 mukaisesti. ( 48 )

38.

Tästä seuraa, että direktiivin 2014/24 16 artiklan 2 kohdan ja 4 kohdan mukaisesti hankintasopimus voidaan lähtökohtaisesti tehdä kyseisen direktiivin mukaisesti.

39.

Näin ollen yhtäältä direktiivin 2009/81 3 artiklan 1 kohdan, jossa käytetään ilmaisua ”on tehtävä”, ja toisaalta direktiivin 2014/24 16 artiklan 2 kohdan ja 16 artiklan 4 kohdan, joissa käytetään ilmaisuja ”voivat” ja ”voidaan”, vallitsee ilmeinen ristiriitaa. Tämä ristiriita on erityisen valitettava, sillä direktiivissä 2014/24 nimenomaisesti tarkastellaan sen ja direktiivin 2009/81 keskinäistä vaikutusta. Direktiivin 2009/81 3 artiklan 1 kohtaa ei kuitenkaan muutettu tai kumottu direktiivillä 2014/24 tai muulla unionin lainsäädännöllä. Kyseisten säännösten sanamuodonmukainen tulkinta ( 49 ) on siten riittämätön sen ratkaisemiseksi, kumpaa direktiiviä on sovellettava. Tämä on sitäkin harmillisempaa, kun otetaan huomioon, että sekä direktiivin 2009/81 3 artiklan 1 kohta että direktiivin 2014/24 16 artikla säädettiin juuri siinä tarkoituksessa.

40.

Tästä ilmeisestä ristiriidasta huolimatta katson, että kyseessä olevat säännökset voidaan sovittaa yhteen, kun otetaan huomioon direktiivin 2014/24 johdanto osan 13 perustelukappale, jossa todetaan että ”olisi täsmennettävä, että hankintaviranomaisia ei olisi estettävä päättämästä soveltaa tiettyihin sekamuotoisiin hankintasopimuksiin [direktiiviä 2014/24] direktiivin [2009/81] sijaan.” Kun unionin lainsäätäjän sääti direktiivin 2014/24 16 artiklassa olevat kollisiosäännöt, sen tarkoituksena oli täydentää ja väljentää muun muassa direktiivin 2009/81 3 artiklan 1 kohdassa olevia jäykempiä kollisiosääntöjä ja antaa hankintaviranomaisten valita, ( 50 ) kumpaa direktiiviä ne soveltavat. ( 51 )

41.

On myös huomattava, että tämä lähestymistapa on täysin sopusoinnussa direktiivin 2009/81 päätavoitteen kanssa, joka on perustaa Euroopan puolustustarvikemarkkinat ( 52 ) ja varmistaa, että julkiset hankinnat puolustusalan markkinoilla tosiasiallisesti avataan kilpailulle, ( 53 ) ja samalla täyttää jäsenvaltioiden turvallisuusvaatimukset ( 54 ) siten, että muun muassa alan palvelusuoritteiden arkaluonteisuus tarvittaessa otetaan huomioon. ( 55 ) Hankintaviranomaiset ovat paremmassa asemassa päättää tapauskohtaisesti, onko tiettyyn hankintasopimukseen tosiasiassa syytä soveltaa direktiivin 2009/81 mukaisia sui generis sääntöjä vai direktiivin 2014/24 yleisempiä, joustavampia ja kilpailumyönteisempiä sääntöjä. Joissakin tapauksissa, joissa sopimusten puolustukseen liittyvät elementit ovat marginaalisia tai vähäpätöisiä, kuten ne tässä tapauksessa vaikuttavat olevan, ( 56 ) hankintaviranomaisen edun mukaista voi olla soveltaa direktiivissä 2014/24 säädettyjä sääntöjä.

42.

Siksi katson, että puolustusministeriö saattoi lähtökohtaisesti vapaasti valita, ( 57 ) mitä sääntöjä se soveltaa, ja se vaikuttaa itse asiassa soveltaneen ( 58 ) direktiivin 2014/24 sääntöjä. Tämä ilmenee direktiivin 2014/24 27 artiklan mukaisen avoimen menettelyn soveltamisesta, ( 59 ) sillä direktiivissä 2009/81 ei säädetä sellaisesta tai sitä vastaavasta menettelystä. ( 60 )

43.

Nyt kyseessä olevan hankintasopimuksen tekoperusteita on arvioitava muun muassa direktiivin 2009/81 47 artiklan tai direktiivin 2014/24 67 artiklan mukaisesti siitä riippuen, kumpaa direktiiviä on sovellettava. ( 61 ) Kun otetaan huomioon alustavat huomautukseni sovellettavista unionin säännöistä, arvioin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämää kysymystä direktiivin 2014/24 ( 62 ) ja erityisesti sen 67 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan sekä suhteellisuusperiaatteen valossa.

44.

Direktiivin 2014/24 67 artiklan 1 kohdan mukaan hankintaviranomaisten on käytettävä hankintasopimusten tekoperusteena kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen perustetta. Kyseisen direktiivin 67 artiklan 2 kohdassa kyseinen käsite määritellään äärimmäisen laajasti. Siinä todetaan, että hankintaviranomaisen kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous määritellään hinnan tai kustannusten perusteella, ja perusteisiin voi kuulua paras hinta-laatusuhde. Hinta-laatusuhteen hyvyyttä on arvioitava kyseisen hankinnan kohteeseen liittyvien perusteiden mukaan laadulliset, ympäristöön ( 63 ) liittyvät ja/tai sosiaaliset ( 64 ) näkökohdat mukaan lukien. ( 65 ) Direktiivin 2014/24 67 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa oleva luettelo parhaan hinta-laatusuhteen arviointiperusteista ei ole tyhjentävä. ( 66 ) Unionin tuomioistuin on tuomiossaan Concordia Bus Finland ( 67 ) vahvistanut, että hankintasopimuksen tekoperusteet, joita hankintaviranomainen käyttää kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen ( 68 ) määrittämiseksi, eivät välttämättä ole puhtaasti taloudellisia, sillä muutkin tekijät voivat vaikuttaa tarjouksen arvoon hankintaviranomaisen näkökulmasta.

45.

Direktiivin 2014/24 67 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan hankintaviranomaiset voivat valita, käyttävätkö ne hinnan tai kustannusten lisäksi muita perusteita. ( 69 ) Jos hankintaviranomaiset päättävät käyttää hankintasopimuksen tekemiseksi lisäperusteita, valittujen perusteiden on oltava avoimuuden, syrjimättömyyden ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteiden mukaisia, jotta varmistetaan tarjousten suhteellisten ansioiden vertailu ja siten tehokas kilpailu. Näin ollen hankintaviranomaisilla ei ole rajoittamatonta harkintavaltaa lisäperusteita valitessaan. ( 70 )

46.

Sitä vastoin direktiivin 2014/24 67 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään yksiselitteisesti ja ehdottomasti, että jäsenvaltiot voivat kieltää kaikkia hankintaviranomaisiaan käyttämästä ”pelkästään hintaa tai kustannuksia hankintasopimuksen ainoana tekoperusteena”. ( 71 ) Mahdollisuus säätää tällaisesta kiellosta on käytettävissä riippumatta kyseessä olevan hankintasopimuksen yksityiskohtaisista piirteistä tai kohteesta. Tässä suhteessa direktiivin 2014/24 67 artiklan 2 kohdan kolmanteen alakohtaan ei kohdistu mitään poikkeuksia tai rajoituksia, ja sillä annetaan jäsenvaltioille laaja harkintavalta niiden käyttäessä sen mukaista mahdollisuutta. Mainitun säännöksen sanamuodon perusteella on lisäksi selvää, että jäsenvaltiot voivat käyttää harkintavaltaansa rajoittamalla hinnan tai kustannusten käytön tiettyihin hankintaviranomaisten ryhmiin tai tietyntyyppisiin hankintasopimuksiin. ( 72 ) Tämä tarkoittaa, että jäsenvaltiot voivat kieltää tiettyjä hankintaviranomaisia käyttämästä hintaa tai kustannuksia ainoana tekoperusteena tai kieltää niiden käyttämisen tietyntyyppisiin hankintasopimuksiin.

47.

Vaikka jäsenvaltioilla on direktiivin 2014/24 67 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaan laaja harkintavalta käyttäessään kyseiseen säännökseen perustuvaa mahdollisuutta, niiden on noudatettava EUT-sopimuksen perustavanlaatuisia sääntöjä ja erityisesti sääntöjä, jotka koskevat tavaroiden vapaata liikkuvuutta, sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta sekä niistä johtuvia periaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta, jotka heijastuvat myös direktiivin 2014/24 18 artiklaan. ( 73 )

48.

Italian lainsäätäjä käytti direktiivin 2014/24 67 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaista rajoitetumpaa vaihtoehtoa antaessaan hankintakoodeksin 95 §:n 3 momentin a kohdan ja 4 momentin b kohdan, joissa lähinnä säädetään, että hankintasopimukset työvoimavaltaisista palveluista, joissa työvoimakustannukset siis edustavat vähintään 50 prosenttia sopimuksen kokonaisarvosta, on tehtävä parhaan hinta-laatusuhteen perusteella. Tämä vaatimus pätee silloinkin, kun palvelut ovat vakioituja. Alimman hinnan perusteen käyttäminen on siis tällaisissa tapauksissa kiellettyä. Ennakkoratkaisupyynnön perusteella vaikuttaa sitä, että hankintakoodeksin 95 §:n 3 momentin a kohdan ja 4 momentin b kohdan tarkoituksena on suojella työntekijöitä ( 74 )

49.

Hankinnan osaa nro 6 koskeva hankintasopimus kuuluu hankintakoodeksin 95 §:n 3 momentin a kohdan ja 95 §:n 4 momentin b kohdan alaan. Hankintasopimuksen osan nro 6 sopimuspuoli valittiin kuitenkin kyseisten säännösten vastaisesti alimman hinnan eikä parhaan hinta-laatusuhteen perusteella. ( 75 )

50.

Mara katsoo, että kun kyse on työvoimavaltaisista vakoiduista palveluista, Italian lain mukainen alimman hinnan perusteen käyttämistä koskeva yleinen ja abstrakti kielto on ilmeisen kohtuuton, epäsuhtainen ja aiheeton toimenpide, sillä tällaisten palvelujen laadulliset tekijät ovat merkityksettömiä. Tätä päätelmää ei myöskään voida kyseenalaistaa työntekijöiden palkan tai turvallisuuden turvaamisella. Nyt käsiteltävässä asiassa mahdollisesti myönnetty alennus perustui yksinomaan tarjoajaan mahdolliseen voittoon (joka vahvistettiin viiteen prosenttiin hankinnan osan arvosta), millä suljettiin pois mahdollisuus työvoimakustannusten alenemiseen tai liiallisten alennusten myöntämiseen työntekijöiden kustannuksella. Tarjouskilpailun säännöt olivat siten täysin yhteensopivat direktiivin 2014/24 18 artiklan 2 kohdan säännösten ja kyseisen direktiivin johdanto-osan 98 perustelukappaleessa mainitun työntekijöiden suojelun tavoitteen kanssa. Nyt kyseessä olevassa asiassa on myös ilmeistä, että suhteellisuusperiaatetta on loukattu, sillä asianomaiset kansalliset viranomaiset ja kansallinen tuomioistuin ovat vahvistaneet Maran noudattaneen palkkaa ja turvallisuutta koskevia vaatimuksia.

51.

Samir, ( 76 ) Ranskan ( 77 ) ja Italian ( 78 ) hallitukset sekä komissio ( 79 ) katsovat, että hankintakoodeksin 95 §:n 3 momentin a kohdan ja 4 momentin b kohdan mukainen kielto käyttää alimman hinnan perustetta on oikeasuhtainen, koska sillä suojellaan työntekijöiden oikeuksia ja turvataan suoritettujen palvelujen laatu.

52.

Suhteellisuusperiaatteen, ( 80 ) joka on unionin oikeuden yleinen periaate, mukaan säännöt, jotka jäsenvaltiot antavat saattaessaan direktiivin 2014/24 säännökset osaksi kansallista oikeusjärjestystään, kuten esimerkiksi kyseisen direktiivin 67 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan soveltamisedellytysten vahvistamiseksi annetut säännöt, eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen kyseisen direktiivin tavoitteiden saavuttamiseksi. ( 81 )

53.

Aluksi on korostettava, ettei direktiivin 2014/24 67 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa sallita hinnan tai kustannusten sulkemista pois hankintasopimuksen tekoperusteista. ( 82 ) Tällä säännöksellä ainoastaan mahdollistetaan se, että jäsenvaltiot kieltävät kyseisten perusteiden käyttämisen ainoina hankintasopimuksen tekoperusteina. Hankintaviranomaiset voivat siten vapaasti valita joukosta merkityksellisiä perusteita, joita ei ole lueteltu tyhjentävästi ja johon välttämättä sisältyy hinta ja kustannukset, sopimuspuolen valitsemiseksi. Hankintakoodeksin 95 §:n 3 momentin a kohdan ja 4 momentin b kohdan mukainen kielto on tässä suhteessa alaltaan rajoitettu ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan räätälöity työntekijöiden suojelemiseksi. ( 83 ) Se, että Italian lainsäätäjä on abstraktisti ja yleisellä tasolla kieltänyt halvimman hinnan käytön ainoana työvoimavaltaisia palveluja koskevien hankintasopimusten tekoperusteena, ei estä hankintaviranomaista ottamasta huomioon tällaisten sopimusten hintaa ja kustannuksia vaan ainoastaan edellyttää niiltä, että ne lisäksi ottavat huomioon tällaisten sopimusten luonteen ja ominaispiirteet ja siten varmistaa, että paras tarjous hyväksytään. ( 84 )

54.

Työvoimavaltaisten palvelujen, vakioidut palvelut mukaan lukien, kohdalla ei ole ilmeistä, ( 85 ) että kaikki muut perusteet kuin hinta tai kustannukset ovat täysin tarpeettomia tai epäolennaisia, kun tällaisia palveluja koskevalle hankintasopimukselle valitaan sopimuspuoli. Tällainen päätelmä perustuu siihen olettamaan, että tällaisten palvelujen laadun välillä ei voida mitenkään tehdä eroa ja että työntekijöiden oikeudet ja heidän terveytensä ja turvallisuutensa voidaan täysin turvata kaikissa tilanteissa kansallisella lailla ja/tai tarjouspyyntöasiakirjojen 17 artiklalla.

55.

Se, että muut perusteet kuin hinta tai kustannukset ovat merkityksellisiä, jotta voidaan turvata sekä konkreettisesti yksittäisessä tarjouskilpailussa että abstraktisti hankintasopimusten sopimuspuolten valinnassa yleensä paitsi työntekijöiden palkkataso ( 86 ) myös heidän terveytensä ( 87 ) ja turvallisuutensa, on selvää kaikkien työvoimavaltaisten palvelujen kohdalla, myös vakoitujen palvelujen kohdalla niissä tehtävän työn toistuvuudesta huolimatta. ( 88 ) Muiden hankintasopimuksen tekoperusteiden kuin alimman hinnan merkityksellisyys työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelemiseksi on erityisen tärkeää esimerkiksi hankinnan osan nro 6 kohdalla, sillä siinä edellytetään muun muassa ammusten ja räjähteiden käsittelyä. Kuten Samir toteaa, alimman hinnan perusteen käyttäminen parhaan hinta-laatusuhteen sijaan voi lisäksi kannustaa ammattitaidottoman työvoiman käyttöön paitsi suoritetun palvelun laadun myös turvallisuuden kustannuksella. Se voi myös ohjata siihen, että henkilökunnan koulutukseen ei panosteta. ( 89 )

56.

Vaikka kyseessä olevia kansallisen lain säännöksiä ei näytä laaditun nimenomaisesti suoritettavien palvelujen laadun turvaamiseksi, ( 90 ) ei voida sulkea pois, että kyseisten vakioitujen palvelujen suorittamisesta vastaavan henkilöstön organisointi, pätevyys ja kokemus voivat vaikuttaa suoritustasoon hankintasopimuksia täytettäessä ja siten tarjousten taloudelliseen arvoon. ( 91 ) Tältä osin direktiivin 2014/24 johdanto-osan 93 perustelukappaleessa todetaan, että ”jos kansallisilla säännöksillä määritetään tietyistä palveluista perittävät korvaukset tai asetetaan kiinteät hinnat tiettyjä toimituksia varten, olisi selvennettävä, että hinta- laatusuhdetta voidaan yhä arvioida muidenkin tekijöiden kuin pelkän hinnan tai korvausten perusteella.” ( 92 )

57.

Huomautuksissaan Mara ( 93 ) viittasi myös asiassa Tedeschi ja Consorzio Stabile Istant Service annettuun tuomioon ( 94 ), joka koski kansallista lainsäädäntöä, jolla rajoitettiin mahdollisuutta alentaa alihankintoina teetettyjen urakoiden tai ostettujen tavaroiden tai palvelujen hintaa enintään 20 prosentilla sopimuspuolen valinnasta tehdyssä päätöksessä mainittuihin hintoihin nähden. ( 95 ) Unionin tuomioistuin totesi, että tällainen rajoitus voi tehdä alihankkijoiden käyttämisestä hankintasopimuksen täyttämiseksi vähemmän houkuttelevaa, koska sillä rajoitetaan sitä mahdollista kilpailuetua, joka liittyy alihankkijoiden työntekijöistä johtuviin kustannuksiin niille yrityksille, jotka haluavat käyttää tätä mahdollisuutta. Tällainen kielteinen kannustin on ristiriidassa sen relevanteilla direktiiveillä tavoitellun päämäärän kanssa, joka koskee julkisten hankintojen avaamista mahdollisimman laajalle kilpailulle ja erityisesti sen mahdollistamista, että pienet ja keskisuuret yritykset osallistuvat julkisiin hankintamenettelyihin. Lisäksi 20 prosentin rajalla ylitetään muun ohella se, mikä on tarpeen alihankkijoiden työntekijöiden palkkojen suojaamiseksi, sillä se ei anna mahdollisuutta hankintaviranomaisten suorittamalle tapauskohtaiselle arvioinnille ja sitä sovelletaan ottamatta huomioon kyseisiin työntekijöihin sovellettavissa laeissa, asetuksissa ja työehtosopimuksissa taattua sosiaalista suojelua.

58.

Kyseisessä asiassa esitettyjä perusteluja ei voida soveltaa tähän asiaan. Hankintakoodeksin 95 §:n 3 momentin a kohdan ja 4 momentin b kohdan mukaisella parhaan hinta-laatusuhteen käyttämistä koskevalla vaatimuksella ei automaattisesti suljeta pois yhtäkään tarjoajaa, ja se itse asiassa edellyttää, että tarjouksia, jotka on jätetty sellaisten perusteiden perusteella, joihin muiden muassa lukeutuvat hinta ja kustannukset, arvioidaan yksilöllisesti.

59.

Näin ollen vaikuttaa siltä, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä olevista tarkistuksista muuta johdu, että kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö, jolla direktiivin 2014/24 67 artiklan 2 kohdan kolmas alakohta on pantu kansallisesti täytäntöön, soveltuu pääasialliseen tarkoitukseensa eli työntekijöiden suojeluun, ei ylitä sitä, mikä on tarpeen tuon tavoitteen saavuttamiseksi ja on siten suhteellisuusperiaatteen mukainen.

60.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Consiglio di Staton esittämään kysymykseen seuraavasti:

Julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18/EY kumoamisesta 26.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/24 67 artiklan 2 kohtaa ja suhteellisuusperiaatetta

on tulkittava siten, että se ei ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jolla hankintaviranomaisia kielletään käyttämästä alinta hintaa ainoana hankintasopimuksen tekoperusteena sellaiselle hankintasopimukselle, joka koskee palveluja, jotka ovat sekä työvoimavaltaisia että vakioituja, vaikka sopimuksen nojalla palkatuille henkilöille on tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan maksettava alalla sovellettavan kansallisen työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja että mahdollinen hinnanalennus voi perustua yksinomaan tarjoajan mahdolliseen voittoon.