Perustamissopimuksen 102 artiklan mukaisesti, jos on aihetta epäillä, että lain antaminen johtaa vääristymään, jäsenvaltio, joka haluaa toteuttaa uudistuksen, neuvottelee asiasta komission kanssa; komissio voi suosittaa jäsenvaltioille epäillyn vääristymän välttämiseksi aiheellisia toimenpiteitä.

Mainitun artiklan, joka sisältyy lainsäädännön lähentämistä koskevaan lukuun, tarkoituksena on estää kansallisten säännösten välisten erojen kasvaminen perustamissopimuksen tavoitteiden osalta.

Tällä määräyksellä jäsenvaltiot ovat rajoittaneet toimimisvapauttaan sitoutumalla asianmukaiseen neuvottelumenettelyyn.

Koska jäsenvaltiot ovat sitoutuneet ehdoitta neuvottelemaan komission kanssa kaikissa sellaisissa asioissa, joissa niiden lakiehdotukset voisivat aiheuttaa vähäisenkin vääristymisuhan, ne ovat sitoutuneet yhteisöön nähden valtioina; samalla yksityisille ei kuitenkaan perusteta oikeuksia, joita kansallisten tuomioistuinten on suojeltava.

Komissio on osaltaan sitoutunut varmistamaan tässä artiklassa asetettujen vaatimusten noudattamisen, mikä ei kuitenkaan anna yksityisille mahdollisuutta vedota yhteisön oikeuden yhteydessä ja 177 artiklan mukaisesti siihen, että kyseinen jäsenvaltio on jättänyt noudattamatta sille perustamissopimuksessa asetetun velvoitteen tai että komissio on laiminlyönyt velvoitteensa.

Perustamissopimuksen 93 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti komissio seuraa jatkuvasti jäsenvaltioiden kanssa niiden voimassa olevia tukijärjestelmiä yhteismarkkinoiden toiminnan kannalta aiheellisten toimenpiteiden toteuttamiseksi.

Perustamissopimuksen 93 artiklan 3 kohdan mukaisesti komissiolle on annettava tieto tuen myöntämistä tai muuttamista koskevista suunnitelmista ajoissa siten, että jäsenvaltio, jota asia koskee, ei saa toteuttaa ehdottamiaan toimenpiteitä ennen kuin yhteisön menettelyssä ja tarvittaessa yhteisöjen tuomioistuimen tuomioistuinkäsittelyssä on tehty lopullinen päätös.

Näiden perustamissopimuksen valtion tukea koskevaan jaksoon kuuluvien määräysten tarkoituksena on toisaalta asteittain poistaa olemassa oleva valtion tuki ja toisaalta estää mainittuja valtioita myöntämästä muodossa tai toisessa valtionsisäisesti uutta tukea, joka saattaisi suosia välittömästi tai välillisesti huomattavalla tavalla yrityksiä tai tuotteita ja vääristää tai uhata vääristää kilpailua.

Perustamissopimuksen 92 artiklassa jäsenvaltiot ovat todenneet tällaisen tuen yhteismarkkinoille soveltumattomaksi ja ovat siten epäsuorasti sitoutuneet olemaan myöntämättä sitä muissa kuin perustamissopimuksessa määrätyissä poikkeustapauksissa, mutta 93 artiklassa ne ovat ainoastaan sopineet soveltavansa aiheellisia menettelyjä sekä olemassa olevan tuen poistamiseksi että uusien tukijärjestelmien käyttöön ottamiseksi.

Koska jäsenvaltiot ovat sitoutuneet antamaan komissiolle virallisesti tiedon tukihankkeistaan riittävän ajoissa ja hyväksyneet 93 artiklassa määrätyt menettelyt, ne ovat sitoutuneet yhteisöön nähden valtioina; samalla yksityisille ei kuitenkaan perusteta oikeuksia, lukuun ottamatta mainitun artiklan 3 kohdan viimeistä määräystä, josta ei ole kyse tässä tapauksessa.

Komissio on osaltaan sitoutunut varmistamaan tämän artiklan vaatimusten noudattamisen; artiklassa velvoitetaan jatkuvasti seuraamaan yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa voimassa olevia tukijärjestelmiä, mikä ei kuitenkaan anna yksityisille mahdollisuutta vedota yhteisön oikeuden yhteydessä ja 177 artiklan mukaisesti siihen, että kyseinen jäsenvaltio on jättänyt noudattamatta sille perustamissopimuksessa asetetun velvoitteen tai että komissio on laiminlyönyt velvoitteensa.

Perustamissopimuksen 53 artiklassa jäsenvaltiot sitoutuvat, jollei perustamissopimuksen määräyksistä muuta johdu, olemaan toteuttamatta uusia rajoituksia, jotka koskevat muiden jäsenvaltioiden kansalaisten vapautta sijoittautua niiden alueelle.

Tämä jäsenvaltioiden hyväksymä velvoite toteutetaan oikeudellisesti siten, että valtiot pidättäytyvät toteuttamasta toimenpiteitä.

Velvoite on ehdoton, eivätkä sen täytäntöönpano tai vaikutukset riipu mistään jäsenvaltioiden tai komission antamasta säädöksestä.

Velvoite on siten oikeudellisesti täydellinen, ja sillä voi sen vuoksi olla välittömiä oikeusvaikutuksia jäsenvaltioiden ja yksityisten oikeussubjektien välisissä suhteissa.

Näin nimenomaisesti ilmaistu kielto, joka on tullut voimaan koko yhteisössä perustamissopimuksella ja joka sen vuoksi on sisällytetty jäsenvaltioiden oikeusjärjestykseen, on osa näiden jäsenvaltioiden lainsäädäntöä ja koskee välittömästi niiden kansalaisia, joille on näin luotu yksilöllisiä oikeuksia, joita kansallisten tuomioistuinten on suojeltava.

Perustamissopimuksen 53 artiklaa on tulkittava osana sijoittautumisoikeutta koskevaa lukua, johon artikla kuuluu.

Samassa luvussa olevassa 52 artiklassa määrätään sellaisten rajoitusten asteittaisesta poistamisesta, jotka koskevat jäsenvaltioiden kansalaisten vapautta sijoittautua toisen jäsenvaltion alueelle, minkä jälkeen 53 artiklassa määrätään, että jäsenvaltiot eivät toteuta uusia rajoituksia, jotka koskevat muiden jäsenvaltioiden kansalaisten vapautta sijoittautua niiden alueelle.

Kysymys on siitä, millä edellytyksillä muiden jäsenvaltioiden kansalaisilla on sijoittautumisvapaus.

Perustamissopimuksen 52 artiklan 2 kohdassa täsmennetään tätä seikkaa määräämällä, että siihen sisältyy oikeus ryhtyä harjoittamaan itsenäistä ammattia sekä oikeus perustaa ja johtaa yrityksiä niillä edellytyksillä, jotka sijoittautumisvaltion lainsäädännön mukaan koskevat sen kansalaisia.

Perustamissopimuksen 53 artiklan noudattamiseksi riittää, että muiden jäsenvaltioiden kansalaisten sijoittautumiseen ei sovelleta ankarampia säännöksiä kuin omiin kansalaisiin, yrityksen oikeudellisesta muodosta riippumatta.

Perustamissopimuksen 37 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltiot mukauttavat kaupallisia valtion monopolejaan asteittain varmistaakseen, että tavaroiden hankintaa tai myyntiä koskevissa ehdoissa ei syrjitä jäsenvaltioiden kansalaisia.

Artiklan 2 kohdassa määrätään lisäksi jäsenvaltioiden velvoitteesta olla toteuttamatta uusia toimenpiteitä, jotka ovat ristiriidassa 1 kohdan määräyksen kanssa.

Jäsenvaltiot ovat siten sitoutuneet noudattamaan kaksinkertaista velvoitetta, joista aktiivinen velvoite koskee valtion monopolien mukauttamista ja passiivinen velvoite uusista toimenpiteistä pidättäytymistä.

Tulkintaa pyydetään jälkimmäisestä velvoitteesta sekä niistä ensimmäisen velvoitteen osista, joita tulkintaan tarvitaan.

Perustamissopimuksen 37 artiklan 2 kohta on ehdoton kielto; se ei siis ole velvoite tehdä jotakin, vaan velvoite pidättäytyä tekemästä jotakin.

Velvoitteeseen ei liity varaumaa, jonka mukaan sen täytääntöönpano olisi riippuvainen kansallisen lainsäädännön nimenomaisesta säädöksestä.

Mainittu kielto on sellainen, että sillä voi olla välittömiä oikeusvaikutuksia jäsenvaltioiden ja niiden yksityisten oikeussubjektien välisissä suhteissa.

Näin nimenomaisesti ilmaistu kielto, joka on tullut voimaan koko yhteisössä perustamissopimuksella ja joka sen vuoksi on sisällytetty jäsenvaltioiden oikeusjärjestykseen, on osa näiden valtioiden lainsäädäntöä, ja se koskee välittömästi niiden kansalaisia; sillä perustetaan kansalaisille yksilöllisiä oikeuksia, joita kansallisten tuomioistuinten on suojeltava.

Perustamissopimuksen 37 artiklaa tulkittaessa 1 ja 2 kohtaa on syytä arvioida osana sitä lukua, johon ne kuuluvat, tekstin monimutkaisuuden sekä 1 ja 2 kohdan osittaisen päällekkäisyyden vuoksi.

Luku koskee jäsenvaltioiden välisten määrällisten rajoitusten poistamista.

Perustamissopimuksen 37 artiklan 2 kohdan viittauksen 1 kohdan periaatteisiin tavoitteena on estää sellaisen uuden järjestelmän perustaminen, jossa syrjitään jäsenvaltioiden kansalaisiatavaroiden hankintaa tai myyntiä koskevissa ehdoissa.

Kun tavoite on näin täsmennetty, 37 artiklan 1 kohdassa esitetään keinot, jotka voivat olla sen vastaisia; tarkoituksena on kieltää tällaiset keinot.

Uudet monopolit ja toimielimet ovat siten kiellettyjä 37 artiklan 2 kohdan viittauksen mukaisesti, jos niistä aiheutuu uutta 37 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua syrjintää tavaroiden hankintaa tai myyntiä koskevissa ehdoissa.

Tämän vuoksi pääasian tuomioistuimen olisi tutkittava ensin, onko tällaiselle tavoitteelle tosiasiallisesti asetettu estettä, eli johtuuko uusi jäsenvaltioiden kansalaisten syrjintä tavaroiden hankintaa tai myyntiä koskevissa ehdoissa riita-asian kohteena olevasta toimenpiteestä itsestään vai onko se tämän seurausta.

Lisäksi olisi otettava huomioon 37 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut keinot.

Artiklassa ei kielletä kaikkien valtion monopolien perustamista vaan ainoastaan sellaisten, jotka ovat kaupallisia ja uhkaavat aiheuttaa edellä tarkoitettua syrjintää.

Jotta tämän tekstin kieltoa sovellettaisiin valtion monopoleihin ja toimielimiin, niiden toiminnan on yhtäältä kohdistuttava sellaiseen kauppatavaraan, joka voi kuulua jäsenvaltioiden välisen kilpailun ja kaupan piiriin, ja toisaalta mainitulla toiminnalla on oltava tosiasiallista vaikutusta.

Pääasian tuomioistuimen on arvioitava jokaisessa yksittäistapauksessa, koskeeko kyseinen taloudellinen toiminta sellaista tuotetta, jolla ominaispiirteidensä ja siihen sovellettavien teknisten tai kansainvälisten määräysten vuoksi olisi tosiasiallista merkitystä jäsenvaltioiden kansalaisten välisessä tuonnissa tai viennissä.