31998D0243

98/243/YOS: Neuvoston päätös, tehty 19 päivänä maaliskuuta 1998, yhtenäisen oleskelulupien kaavan painofilmien valmistuksesta aiheutuvien kustannusten jakamisesta

Virallinen lehti nro L 099 , 31/03/1998 s. 0001 - 0001


NEUVOSTON PÄÄTÖS,

tehty 19 päivänä maaliskuuta 1998,

yhtenäisen oleskelulupien kaavan painofilmien valmistuksesta aiheutuvien kustannusten jakamisesta (98/243/YOS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen K.8 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan toisen luetelmakohdan,

ottaa huomioon yhteisen toiminnan 16 päivältä joulukuuta 1996, jonka neuvosto on hyväksynyt Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella yhtenäisestä oleskelulupien kaavasta (1), ja erityisesti sen 2 artiklan 1 kohdan,

sekä katsoo, että

neuvosto on antanut kyseisen yhteisen toiminnan 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun teknisen eritelmän, minkä seurauksena valmistetaan yhtenäisen oleskelulupien kaavan painofilmit,

Alankomaiden kuningaskunta on ilmaissut halukkuutensa valmistaa painofilmit muiden jäsenvaltioiden puolesta, ja

Alankomaiden kuningaskunnalle painofilmien valmistuksesta aiheutuvat kustannukset on jaettava jäsenvaltioiden kesken,

ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVAA:

1 artikla

Alankomaiden kuningaskunta valtuutetaan valmistamaan yhtenäisen oleskelulupien kaavan painofilmit muiden jäsenvaltioiden puolesta.

2 artikla

Yhtenäisen oleskelulupien kaavan painofilmien valmistuksesta aiheutuvat kustannukset, 124 667 ecua, rahoitetaan jäsenvaltioiden maksamilla rahoitusosuuksilla. Jäsenvaltioiden maksettavaksi tuleva rahoitusosuus määräytyy sen mukaan, mikä niiden bruttokansantulon osuus on jäsenvaltioiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta, jolle vuodeksi 1997 vahvistettu Euroopan yhteisöjen yleisen talousarvion (2) rahoitus perustuu. Bruttokansantulolla tarkoitetaan tässä artiklassa markkinahintaisen bruttokansantuotteen laatimisen yhtenäistämisestä 13 päivänä helmikuuta 1989 annetussa neuvoston direktiivissä 89/130/ETY, Euratom (3) määriteltyä bruttokansantuloa.

3 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan virallisessa lehdessä.

Tehty Brysselissä 19 päivänä maaliskuuta 1998.

Neuvoston puolesta

J. STRAW

Puheenjohtaja

(1) EYVL L 7, 10.1.1997, s. 1.

(2) EYVL L 44, 14.2.1997, s. 127.

(3) EYVL L 49, 21.2.1989, s. 26.