Kun kantaja haki Saksan liittotasavallan Bundesmonopolverwaltung für Branntweinilta (väkijuomamonopolivirasto) lupaa kyseisen tuotteen maahantuontiin, virasto ilmoitti, ettei tuotteella riittämättömän alkoholipitoisuutensa vuoksi ole niitä ominaisuuksia, joita sen kaupan pitäminen edellyttää Saksan liittotasavallassa.

Mainituista säännöksistä seuraa, että hedelmäliköörien, kuten Cassis de Dijonin, kaupan pitämisen edellytyksenä on vähintään 25 prosentin alkoholipitoisuus, kun taas kyseisen, Ranskassa vapaasti kaupan pidetyn tuotteen alkoholipitoisuus on 15 ja 20 prosentin välillä.

Kantajan mukaan kyseessä on ETY:n perustamissopimuksen 30 artiklan vastainen, tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaava toimenpide.

Koska kyseessä on lisäksi toimenpide, joka on toteutettu alkoholimonopolin hallinnon yhteydessä, kantaja katsoo sen loukkaavan myös 37 artiklaa, jonka mukaan jäsenvaltioiden on mukautettava kaupallisia valtion monopolejaan asteittain niin, että tavaroiden hankintaa tai myyntiä koskevissa ehdoissa ei siirtymäkauden jälkeen syrjitä jäsenvaltioiden kansalaisia.

a)Onko ETY:n perustamissopimuksen 30 artiklassa tarkoitettua tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavan toimenpiteen käsitettä tulkittava niin, että sitä sovelletaan myös Saksan Branntweinmonopolgesetzin mukaiseen, kulutukseen tarkoitettu jen alkoholijuomien vähimmäisalkoholipitoisuuden vahvistamiseen, jonka seurauksesta estetään muiden jäsenvaltioiden sellaisten perinteisten tuotteiden vaihdantaan saattaminen Saksan liittotasavallassa, joiden alkoholipitoisuus on alhaisempi kuin vahvistettu enimmäismäärä?b)Kuuluuko tällainen vähimmäisalkoholipitoisuuden vahvistaminen ETY:n perustamissopimuksen 37 artiklassa tarkoitettuun käsitteeseen, joka koskee jäsenvaltioiden kansalaisten syrjintää tavaroiden hankintaa tai myyntiä koskevissa ehdoissa?

Kyseisellä määräyksellä ei näin ollen ole vaikutusta kansallisiin säännöksiin, jotka eivät koske julkisen monopolin omaan erityisalaan liittyvän tehtävän hoitamista - eli sen yksinoikeuden käyttämistä - vaan alkoholijuomien tuotantoa ja kaupan pitämistä yleisesti riippumatta siitä, kuuluvatko nämä tuotteet kyseisen monopolin alaan.

Näin ollen kansallisen tuomioistuimen tarkoittaman toimenpiteen vaikutusta yhteisön sisäiseen kauppaan on tarkasteltava yksinomaan suhteessa ensimmäisessä kysymyksessä mainitun 30 artiklan määräyksiin.

Kyseisten tuotteiden kauppaa koskevien kansallisten oikeussääntöjen eroista aiheutuvat tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoitukset yhteisössä on hyväksyttävä siltä osin kuin näitä oikeussääntöjä voidaan pitää välttämättöminä erityisesti verovalvonnan tehokkuutta, kansanterveyden suojelua, hyvää kauppatapaa ja kuluttajansuojaa koskevien pakottavien vaatimusten täyttämiseksi.

Tämä väite perustuu siihen, että tiettyjen juomien alkoholipitoisuuden alentaminen antaa näille kilpailuedun suhteessa alkoholipitoisuudeltaan vahvempiin juomiin, koska alkoholi on siihen kohdistetusta huomattavasta verorasituksesta johtuen juomien ylivoimaisesti kallein ainesosa.

Tämän lisäksi Saksan liittotasavallan hallituksen mukaan alkoholituotteiden vapaan liikkuvuuden sallimisesta jo sen perusteella, että tuotteet vastaavat alkoholipitoisuutensa osalta vain tuottajamaan normeja, seuraisi se, että yhteisön yhteiseksi standardiksi vahvistetaan alhaisin jossakin jäsenvaltiossa hyväksytty alkoholipitoisuus, tai jopa että kaikista asiaa koskevista säännöksistä tehdään tehottomia, koska useiden jäsenvaltioiden säännöstöissä ei ole lainkaan tällaista alarajaa.

Toisaalta ei kuitenkaan voida mennä niin pitkälle, että vähimmäisalkoholipitoisuuksien pakollisen vahvistamisen voitaisiin katsoa olevan hyvien kauppatapojen olennainen tae, koska se, että ostaja saa asianmukaisesti tietoja, on helppo varmistaa edellyttämällä, että pakkauksiin tehdään alkuperä- ja alkoholipitoisuusmerkinnät.

Tällaiset vaatimukset ovat käytännössä varmistaneet edun alkoholipitoisuudeltaan väkeville alkoholijuomille ja estäneet muiden jäsenvaltioiden mainittua vaatimusta täyttämättömien tuotteiden pääsyn kansallisille markkinoille.

Jäsenvaltion lainsäädännössä yksipuolisesti asetettu vaatimus, joka koskee myyntiin tarkoitetun alkoholijuoman vähimmäisalkoholipitoisuutta, on siksi perustamissopimuksen 30 artiklan määräysten vastainen kaupan este.

Ei ole olemassa hyväksyttävää perustetta sille, että jossakin jäsenvaltiossa laillisesti valmistetun ja kaupan pidetyn alkoholijuoman pääsy estetään toisen jäsenvaltion markkinoille; mainittujen tuotteiden myyntiin ei voida soveltaa lain kieltoa pitää kaupan juomia, joiden alkoholipitoisuus on alhaisempi kuin kansallisessa lainsäädännössä asetettu raja.