Mainitsen tässä ratkaisuehdotuksessa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön, joka koskee tuomioistuimen toimivallasta ja tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehtyä yleissopimusta, 4  – EYVL 1972, L 299, s. 32. sellaisena kuin se on muutettuna peräkkäisillä sopimuksilla uusien jäsenvaltioiden liittyessä kyseiseen yleissopimukseen (jäljempänä Brysselin yleissopimus), kun otetaan huomioon, että siltä osin kuin Brysselin yleissopimus on korvattu asetuksella N:o 44/2001 unionin tuomioistuimen tämän yleissopimuksen määräyksille antama tulkinta pätee myös asetuksen säännösten osalta, mikäli kyseisten säännösten ja määräysten voidaan katsoa vastaavan toisiaan. 5  – Tuomio TNT Express Nederland (C-533/08, EU:C:2010:243, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Käsiteltävän asian keskeisen säännöksen eli asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohdan sanamuoto on nimittäin lähes sama kuin Brysselin yleissopimuksen vastaava määräys, jonka rakenne siinä omaksutaan. Kun otetaan huomioon tämä vastaavuus, on tärkeää varmistaa asetuksen N:o 44/2001 johdanto-osan 19 perustelukappaleen mukaisesti jatkuvuus kyseisen asetuksen ja yleissopimuksen tulkinnassa. 6  – Ks. myös nimenomaan asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohdan osalta tuomio Zuid-Chemie (C‑189/08, EU:C:2009:475, 19 kohta).

Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohtaa tulkittava siten, että paikkakuntana, ”missä vahinko sattui”, voidaan pitää jäsenvaltiossa sijaitsevaa paikkakuntaa, jossa vahinko 7 – [Tämä alaviite ei koske suomenkielistä versiota.] ilmeni, kun vahinko on yksinomaan varallisuusvahinko, joka on välitön seuraus toisessa jäsenvaltiossa tapahtuneesta oikeudenvastaisesta menettelystä.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii siis lähinnä saamaan selville, onko jäsenvaltiossa kärsitty varallisuusvahinko riittävä liittymäperuste toimivaltaisen tuomioistuimen määrittämiseksi asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohdan nojalla.

Asetuksen N:o 44/2001 II luvun 2 jaksossa on vain poikkeuksena kyseisen asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa säädetystä perusperiaatteesta, jonka mukaan toimivalta on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jonka alueella vastaajalla on kotipaikka, säädetty eräistä erityisistä toimivaltaperusteista, joiden joukossa on kyseisen asetuksen 5 artiklan 3 alakohdassa säädetty toimivaltaperuste. 8  – Ks. mm. tuomio Coty Germany (C‑360/12, EU:C:2014:1318, 44 kohta) ja tuomio Melzer (C‑228/11, EU:C:2013:305, 23 kohta). Sen paikkakunnan tuomioistuinten toimivallan, missä vahinko sattui tai saattaa sattua, osalta on kyse erityistä toimivaltaa koskevasta säännöstä, joten sitä on tulkittava itsenäisesti ja suppeasti, 9  – Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan. Ks. mm. tuomio Holterman Ferho Exploitatie ym. (C‑47/14, EU:C:2015:574, 72 kohta); tuomio CDC Hydrogen Peroxide (C‑352/13, EU:C:2015:335, 37 kohta) ja tuomio Kolassa (C‑375/13, EU:C:2015:37, 43 kohta). ja sen ei voida tulkita koskevan muita kuin kyseisessä asetuksessa nimenomaisesti tarkoitettuja tilanteita. 10  – Ks. mm. tuomio Coty Germany (C‑360/12, EU:C:2014:1318, 45 kohta) ja tuomio Melzer (C‑228/11, EU:C:2013:305, 24 kohta).

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohdassa ilmaistu erityistä toimivaltaa koskeva sääntö perustuu riita-asian ja sen paikkakunnan tuomioistuimen, missä vahinko sattui, välisen erityisen läheisen liittymän olemassaoloon, minkä vuoksi on perusteltua antaa toimivalta näille tuomioistuimille hyvään lainkäyttöön ja prosessin asianmukaiseen järjestämiseen liittyvien syiden perusteella. 11  – Ks. tuomio Zuid-Chemie (C-189/08, EU:C:2009:475, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Sen paikkakunnan tuomioistuimella, missä vahinko sattui, on yleensä parhaat mahdollisuudet ratkaista asia muun muassa riidan läheisyyden ja asian selvittämisen vaivattomuuden vuoksi. 12  – Tuomio Zuid-Chemie (C‑189/08, EU:C:2009:475, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohdassa säädetään, että jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä vahinko [asetuksen ranskankielisessä versiossa ”fait dommageable”] sattui tai saattaa sattua.

Huomautan, että tässä säännöksessä ei puhuta lainkaan vahingosta [asetuksen ranskankielisessä versiossa ”dommage”] vaan vahingon aiheuttaneesta teosta [asetuksen ranskankielisessä versiossa ”fait dommageable”]. Asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohdassa ei siis ensisijaisesti tarkoiteta vahinkoa vaan vahingon aiheuttanutta tapahtumaa. Tämän säännöksen logiikka on mielestäni selvä: tuomioistuin pystyy yleensä parhaiten keräämään tosiseikat, kuulemaan todistajia ja ryhtymään kaikkiin prosessuaalisiin toimiin paikkakunnalla, missä vahinko on todellakin aiheutunut.

Kuitenkin on yleisesti tunnettua, että unionin tuomioistuin on tuomioon Bier, ns. Elsassin potaskakaivokset ‑tapaus, 13  – 21/76, EU:C:1976:166. johtaneesta periaatteellisesta asiasta lähtien tulkinnut ilmaisun paikkakunta, ”missä vahinko sattui”, käsittävän kaksi eri paikkaa, nimittäin paikkakunnan, jossa vahinko on ilmennyt, 14  – Saksankielisessä oikeuskirjallisuudessa ilmaus ”Erfolgsort”. ja paikkakunnan, jossa se kausaaliyhteydessä oleva tapahtuma, 15  – Saksankielisessä oikeuskirjallisuudessa ilmaus ”Handlungsort”. joka on aiheuttanut tämän vahingon, 16  – 21/76, EU:C:1976:166, 24 kohta. Ks. myös tuomio Zuid-Chemie (C-189/08, EU:C:2009:475, 23 kohta) ja tuomio Kainz (C‑45/13, EU:C:2014:7, 23 kohta). on sattunut.

Mitä varallisuusvahinkoon tulee, unionin tuomioistuin on todennut tuomiossa Marinari, 17  – C‑364/93, EU:C:1995:289. että käsitteellä ”sen paikkakunnan – –, missä vahinko sattui” ei tarkoiteta paikkakuntaa, jossa vahingonkärsijä väittää kärsineensä varallisuusvahinkoa alun perin toisessa jäsenvaltiossa tapahtuneen ja hänen siellä kärsimänsä vahingon seurauksena. 18  – Ks. tuomio Marinari (C‑364/93, EU:C:1995:289, 21 kohta). Kyseisessä tapauksessa kantaja oli tallettanut pankin sivukonttoriin Yhdistyneessä kuningaskunnassa velkakirjoja, joita pankin työntekijät olivat kieltäytyneet palauttamasta ja joiden olemassaolosta he olivat ilmoittaneet poliisille niiden epäilyttävän alkuperän vuoksi, mikä oli johtanut kantajan pidättämiseen ja velkakirjojen takavarikointiin. Kun englantilainen tuomioistuin oli vapauttanut kantajan, hän oli nostanut kanteen italialaisessa tuomioistuimessa, jotta pankki velvoitettaisiin korvaamaan sen työntekijöiden aiheuttamat vahingot. Kanteessa vaadittiin velkakirjojen vasta-arvon palauttamista ja sen vahingon korvaamista, joka hänelle oli aiheutunut pidättämisestä sekä useiden sopimusten purkautumisesta ja hänen kunniansa loukkaamisesta.

Pääasiassa kyseessä olevassa asiassa virheellisen ehdon sisältäneestä sopimuksesta neuvoteltiin ja se allekirjoitettiin Tšekissä. Sopimuspuolten oikeudet ja velvollisuudet määriteltiin tässä jäsenvaltiossa, mukaan lukien Universal Musicin velvoite maksaa alun perin tarkoitettua korkeampi hinta jäljelle jääneistä 30 prosentista osakkeita. Tämä sopimusvelvoite, jota sopimuspuolilla ei ollut tarkoitus luoda, syntyi Tšekissä. Näin ollen velvollisuus maksaa aiottua korkeampi hinta on tullut peruuttamattomaksi ja väistämättömäksi ja vahinko on mielestäni ilmennyt nimenomaan tässä jäsenvaltiossa.

Tämä toteamus merkitsisi sitä, että ensimmäinen ja toinen kysymys tulevat hypoteettisiksi siltä osin kuin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan paikkakunta, ”missä vahinko sattui”, sijaitsee Tšekissä.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää kuitenkin, ettei se ole löytänyt vastausta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä kysymykseen siitä, voiko ”Erfolgsort” perustua pelkkään varallisuusvahinkoon ja voiko se siis olla perustana asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohdan mukaiselle toimivallalle. Toisin sanoen se pohtii, onko edellä mainitun säännöksen mukaista toimivaltaa silloin, kun ei ole vielä ollut alkuperäistä vahinkoa, kuten tuomioon Marinari 19  – C‑364/93, EU:C:1995:289. johtaneessa asiassa.

Toissijaisesti tällaisessa tilanteessa käsiteltävän asian keskeinen kysymys on siis se, päteekö yhteisöjen tuomioistuimen Elsassin potaskakaivokset ‑tapauksessa 20  – 21/76, EU:C:1976:166. esittämä toteamus, jonka mukaan ilmaisu paikkakunta, ”missä vahingon aiheuttanut teko sattui”, käsittää molemmat paikkakunnat, myös silloin, kun kyseessä on puhdas varallisuusvahinko.

Mielestäni ei.

Silloin kun on esillä varallisuusvahinko eli vahinko, joka muodostuu yksinomaan rahavarojen vähenemisestä, 21 – Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin käyttää käsitettä Vermogensschade. käsite ”Erfolgsort” ei ole mielestäni täysin asiaankuuluva. 22  – Asia on aivan ilmeisesti toisin, jos oikeudenvastainen menettely koskee juuri varallisuutta sinänsä. Tällaisessa tilanteessa on mielestäni selvää, että ”Erfolgsort” voi varsin hyvin olla paikkakunta, missä varallisuusvahinko on aiheutunut. Ks. myös vastaavasti Mankowski, P., teoksessa Magnus, U. ja Mankowski, P., Brussels Ibis Regulation – Commentary, Verlag Dr. Otto Schmidt, Köln, 2016, 7 artikla, 328 kohta. Tietyissä tilanteissa käsitteitä ”Handlungsort” ja ”Erfolgsort” ei voida erottaa. Mahdollisen ”Erfolgsortin” määrittämisessä kaikki riippuisi tällaisessa tilanteessa siitä, missä rahavarat sijaitsevat, mikä osuu yleensä yhteen asuinpaikan tai, jos kyseessä on oikeushenkilö, kotipaikan kanssa. Tämä kysymys on usein sattumanvarainen ja liittyy seikkoihin, joilla ei ole mitään yhteyttä kyseessä oleviin tosiseikkoihin.

Olisin tämän vuoksi varovainen Elsassin potaskakaivokset ‑tapauksesta 23  – 21/76, EU:C:1976:166. peräisin olevan oikeuskäytännön soveltamisessa kirjaimellisesti tilanteeseen, jossa on kyse varallisuusvahingosta. Kuten komissio perustellusti korostaa huomautuksissaan, unionin tuomioistuin ei ole Elsassin potaskakaivokset ‑tapauksessa 24  – 21/76, EU:C:1976:166. antanut kantajalle mahdollisuutta valita sen paikkakunnan, jossa vahinko on ilmennyt, ja paikkakunnan, jossa tämän vahingon aiheuttanut kausaaliyhteydessä oleva tapahtuma on sattunut, välillä, toimivaltaa koskevaa yleissääntöä koskevan poikkeuksen laajentamiseksi. Syynä tällaiseen valintaan on tarve pysyä mahdollisimman lähellä oikeusriidan tosiseikkoja ja valita tuomioistuin, joka on soveltuvin ratkaisemaan asian ja tässä yhteydessä järjestämään asianmukaisesti prosessin esimerkiksi keräämällä todisteita ja kuulemalla todistajia.

Kuten olemme edellä havainneet, kaikki tekijät, joiden avulla tuomioistuin voi järjestää asianmukaisesti prosessin, sijaitsevat Tšekissä.

Toisin sanoen hyvään lainkäyttöön ja prosessin asianmukaiseen järjestämiseen liittyvistä syistä pelkästään se, että sovintoratkaisuun perustuvan hinnan on maksanut Alankomaihin sijoittautunut yritys, on riittämätön perusta alankomaalaisten tuomioistuinten toimivallalle.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön tarkastelu ei mielestäni kumoa tätä lähestymistapaa.

Tuomioon Kronhofer 25  – C‑168/02, EU:C:2004:364. johtaneessa asiassa vahingonkärsinyt henkilö, jonka kotipaikka oli Itävallassa, oli vastannut tarjoukseen ja avannut Saksassa tilin, jolle hän oli siirtänyt pääomaa. Yhteisöjen tuomioistuin totesi, että Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 3 kohtaa oli tulkittava niin, että ilmaisulla ”paikkakunnan – –, missä vahingon aiheuttanut teko sattui” ei tarkoiteta kantajan kotipaikkaa, missä on hänen ”omaisuutensa keskuspaikka”, vain siitä syystä, että hän on kärsinyt siellä taloudellisen vahingon seurauksena omaisuuserien menettämisestä toisessa sopimusvaltiossa. 26  –Tuomio Kronhofer (C‑168/02, EU:C:2004:364, 21 kohta). Tämä toteamus on vakuuttava, kun otetaan huomioon, että kyseinen paikkakunta on pikemminkin satunnainen eikä ole välttämättä luotettava liittymäperuste.

Tuomioon Kolassa 27  – C‑375/13, EU:C:2015:37. johtaneessa asiassa sijoittaja oli omassa maassaan Itävallassa sijoittanut tarkasti määritellyn summan erääseen pankkiin. Unionin tuomioistuimen mielestä vahinko syntyi siinä paikassa, jossa se aiheutui sijoittajalle, 28  – Tuomio Kolassa (C‑375/13, EU:C:2015:37, 54 kohta). eli Itävallassa. Unionin tuomioistuimen mukaan asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohdan mukainen toimivalta oli vahvistettu. 29  – Tuomio Kolassa (C‑375/13, EU:C:2015:37, 57 kohta).

Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei kyseisestä asiasta voida saada yleissääntöä, jonka mukaan varallisuusvahinko riittää edellä mainitussa säännöksessä tarkoitetuksi liittymäperusteeksi. Tosiseikat tuomioon Kolassa 30  – C‑375/13, EU:C:2015:37. johtaneessa asiassa olivat nimittäin erityisiä. Kyseisen asian vastaajana ollut brittiläinen pankki oli julkaissut kyseessä olevia rahoitustodistuksia koskevan esitteen Itävallassa 31  – Ks. myös esittämäni ratkaisuehdotus Kolassa (C‑375/13, EU:C:2014:2135, 64 kohta). ja itävaltalainen pankki oli myynyt (edelleen) nämä todistukset.

Kilpailuoikeutta koskevassa, tuomioon CDC Hydrogen Peroxide johtaneessa asiassa, jossa vahinkoa kärsineitä oli useissa jäsenvaltioissa, unionin tuomioistuin on todennut, että näitä eri paikkakuntia voitiin käyttää liittymänä. 32  – C‑352/13, EU:C:2015:335, 52 kohta. Unionin tuomioistuin on katsonut, että ”vahingosta, joka muodostuu keinotekoisesti korotetun hinnan – – muodossa maksetuista lisäkustannuksista, on todettava, että tämä paikkakunta voidaan yksilöidä vain kunkin vahinkoa kärsineen osalta itsenäisesti, ja se on pääsääntöisesti vahinkoa kärsineen kotipaikka”. 33  – Tuomio CDC Hydrogen Peroxide (C‑352/13, EU:C:2015:335).

Tämä toteamus ei voi mielestäni olla perustana yleissäännölle, jonka mukaan vahinkoa kärsineen yrityksen kotipaikka muodostaa paikkakunnan, jossa vahinko on ilmennyt. Tämä toteamus johtuu päinvastoin kyseisen asian erityispiirteistä; asiassa vahinkoa oli kärsinyt suuri joukko henkilöitä. Tämän vuoksi ei ollut mahdollista yksilöidä yhtä ainoaa paikkakuntaa sen paikan osalta, missä kartellista oli päätetty, eikä näin ollen kausaaliyhteydessä olevan tapahtuman paikkakuntaa. Lisäksi minusta näyttää siltä, että yrityksen kotipaikalla on taipumus osua yhteen sen taloudellisten toimintojen kanssa.

Lyhyesti sanottuna en ymmärrä, miten asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohta voisi olla perustana sellaisessa jäsenvaltiossa sijaitsevan tuomioistuimen toimivallalle, johon oikeusriidan ainoa liittymä on se seikka, että vahinkoa kärsineelle henkilölle on aiheutunut siellä varallisuusvahinko.

Tämän vuoksi ehdotan, että ensimmäiseen kysymykseen vastataan, että asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohtaa on tulkittava siten, että paikkakuntana, ”missä vahinko sattui”, ei voida muiden liittymien puuttuessa pitää jäsenvaltiossa sijaitsevaa paikkakuntaa, jossa vahinko ilmeni, kun vahinko on yksinomaan varallisuusvahinko, joka on seuraus toisessa jäsenvaltiossa tapahtuneesta oikeudenvastaisesta menettelystä.

Kun otetaan huomioon tämä ehdotus, toista kysymystä ei ole enää tarpeen tutkia.

Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohtaa tulkittava siten, että kansallinen tuomioistuin, jonka on ratkaistava, onko sillä toimivalta tämän säännöksen nojalla, on velvollinen ratkaisussaan ottamaan lähtökohdaksi kantajan esittämät väitteet, vai onko se velvollinen ottamaan huomioon myös sen, mitä vastaaja esittää näiden väitteiden kiistämiseksi.

Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää tämän kysymyksen vain siltä varalta, että ensimmäiseen kysymykseen annettava vastaus on myöntävä, katson, että on intressi vastata siihen, kun otetaan huomioon, että tämä kysymys on luonteeltaan yleinen ja liittyy toimivallan arviointiin eikä ainoastaan kysymykseen siitä, riittääkö varallisuusvahinko toimivallan vahvistamiseen.

Aluksi on syytä muistuttaa, 34  – Ks. myös esittämäni ratkaisuehdotus Kolassa (C‑375/13, EU:C:2014:2135, 69 kohta). että tuomioistuimen toimivalta määräytyy asetuksen N:o 44/2001 itsenäisten sääntöjen perusteella, kun taas asian asiakysymys ratkaistaan sovellettavan kansallisen oikeuden mukaan, joka on määritetty sopimusvelvoitteisiin 35  – Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17.6.2008 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) (EUVL L 177, s. 6). tai sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin 36  – Sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista 11.7.2007 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 864/2007 (Rooma II) (EUVL L 199, s. 40). liittyvissä lainvalintasäännöissä.

Mielestäni olemassa oleva oikeuskäytäntö antaa meille jo useita johtolankoja tähän kysymykseen vastaamiseksi.

Asetuksessa N:o 44/2001 ei täsmennetä kansallisen tuomioistuimen valvontavelvollisuuksien laajuutta sen toimivallan tutkimisen yhteydessä. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että Brysselin yleissopimuksen tarkoituksena ei ollut yhtenäistää eri sopimusvaltioiden oikeudenkäyntimenettelyyn liittyviä sääntöjä vaan jakaa tuomioistuinten toimivalta yksityisoikeuden alalla sopimusvaltioiden välisissä suhteissa sekä helpottaa tuomioiden täytäntöönpanoa. 37  – Ks. vastaavasti tuomio Shevill ym. (C-68/93, EU:C:1995:61, 35 kohta); tuomio Italian Leather (C‑80/00, EU:C:2002:342, 43 kohta) ja tuomio DFDS Torline (C‑18/02, EU:C:2004:74, 23 kohta). Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeudenkäyntimenettelyä koskevien sääntöjen osalta voidaan viitata asiaa tutkivan tuomioistuimen kansallisessa oikeudessa sovellettaviin sääntöihin, edellyttäen, ettei näiden sääntöjen soveltamisesta aiheudu haittaa Brysselin yleissopimuksen tehokkaalle vaikutukselle. 38  – Tuomio Hagen (C-365/88, EU:C:1990:203, 19 ja 20 kohta) ja tuomio Shevill ym. (C-68/93, EU:C:1995:61, 36 kohta).

Unionin tuomioistuin onkin todennut, että kantaja voi Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaan nostaa kanteen sopimuksen täytäntöönpanopaikan tuomioistuimessa myös silloin, kun osapuolet ovat erimielisiä kanteen perustana olevan sopimuksen syntymisestä. 39  – Tuomio Effer (38/81, EU:C:1982:79, 8 kohta). Se on täsmentänyt myös, että on oikeusvarmuuden tavoitteen mukaista, että asiaa käsittelevä kansallinen tuomioistuin voi helposti tutkia oman toimivaltansa mainitun yleissopimuksen sääntöjen perusteella, ilman että sen täytyy tutkia pääasia. 40  – Tuomio Benincasa (C‑269/95, EU:C:1997:337, 27 kohta).

Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että siinä vaiheessa, kun tarkastellaan kansainvälistä toimivaltaa, tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, ei arvioi kansallisten oikeussääntöjen mukaisesti, onko negatiivinen vahvistuskanne otettava tutkittavaksi tai onko se perusteltu, vaan se toteaa ainoastaan ne liittymät tuomioistuinvaltioon, jotka ovat perusteena sen toimivallalle asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohdan nojalla. 41  – Tuomio Folien Fischer ja Fofitec (C‑133/11, EU:C:2012:664, 50 kohta). Se on todennut myös, että kun tuomioistuin, jossa asia on vireillä, tutkii, onko se asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohdan perusteella toimivaltainen, se saa olettaa, että kantajan väitteet sopimukseen perustumattoman vahingonkorvausvastuun edellytyksistä pitävät paikkansa. 42  – Tuomio Hi Hotel HCF (C-387/12, EU:C:2014:215, 20 kohta). Lopuksi se on katsonut, että kun toimivaltaa arvioidaan asetuksen N:o 44/2001 perusteella, asiassa ei tarvitse toimittaa kattavaa todistelua sellaisten kiistanalaisten tosiseikkojen osalta, joilla on merkitystä sekä toimivaltaisuutta koskevan kysymyksen että vedotun oikeuden olemassaolon kannalta, ja että asiaa käsittelevä tuomioistuin voi kuitenkin tutkia kansainvälisen toimivaltansa kaikkien hallussaan olevien tietojen – tarvittaessa myös vastaajan kiistävien lausumien – valossa. 43  – Tuomio Kolassa (C‑375/13, EU:C:2015:37, 65 kohta).

Ehdotan näin ollen, että kolmanteen kysymykseen vastataan, että määrittääkseen toimivaltansa asetuksen N:o 44/2001 säännösten nojalla tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, on arvioitava kaikkia käytettävissään olevia seikkoja, mukaan luettuna tarvittaessa vastaajan esittämät seikat.