Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

LAILA MEDINA

16 päivänä heinäkuuta 2026 (1)

Asia C‑328/25

Consorcio de Compensación de Seguros

vastaan

Ministerio Fiscal,

MLVM,

LRMG,

LMR,

JMV,

LMMV ja

AHM

(Ennakkoratkaisupyyntö – Tribunal Supremo (ylin tuomioistuin, Espanja))

Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2009/103/EY – Direktiivi (EU) 2021/2118 – Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettava pakollinen vakuutus – Henkilöön kohdistuneen rikoksen tekemiseen käytetty ajoneuvo – Uhrille maksettavat korvaukset – Ajoneuvojen käytön käsite – Onnettomuuden käsite – Korvausjärjestelmä






I       Johdanto

1.        Tämä ennakkoratkaisupyyntö koskee moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta 16.9.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/103/EY(2) tulkintaa direktiivin 2009/103 muuttamisesta 24.11.2021 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2021/2118(3) johdanto-osan yhdeksännen perustelukappaleen valossa. Käsiteltävässä asiassa tulee tarkemmin ottaen esille muun muassa kysymys siitä, kuuluuko moottoriajoneuvon tahallinen käyttö välineenä toisen henkilön vamman tai kuoleman aiheuttamiseen direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuun ajoneuvojen käytön käsitteeseen.

2.        Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa moottoriajoneuvo mielletään laajalti vapauden symboliksi. Olipa kyse sitten Jack Kerouacin kirjasta (Matkalla) tai Ridley Scottin mestarillisesta elokuvasta (Thelma & Louise), tämä symboli on ollut länsimaisen kulttuurin lähes vakiintunut piirre 1900-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Kauan ennen sitä, vuonna 1846, Victor Hugo oli kuitenkin korostanut Ranskan parlamentin ylähuoneessa (Chambre des pairs) pitämässään puheessa, että hänen näkemyksensä mukaan ”vapaus tuo mukanaan vastuun” ja että hän ”kuului niihin, jotka eivät halunneet, että vapaudesta nautitaan kantamatta siihen liittyvää vastuuta”.(4)

3.        Eräässä mielessä ajoneuvon vakuuttamista koskeva vaatimus ilmentää nykyisin juuri tätä vastuuntuntoa. Juuri tämä vastuuntunto on itse asiassa ohjannut unionin lainsäätäjää, kun se on antanut vuodesta 1972 lähtien useita direktiivejä moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta pakollisesta vakuutuksesta;(5) tätä alaa on yhdenmukaistettu vähitellen pyrkimyksenä suojella moottoriajoneuvojen aiheuttamien onnettomuuksien uhreja.(6) Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin on aiemmin lausunut useaan otteeseen näiden direktiivien tulkinnasta muun muassa ajoneuvojen käytön käsitteen määrittelemiseksi.(7) Vastuuvakuutuksen kattamien vahinkojen laajuus herättää kuitenkin jatkuvasti kysymyksiä, kuten ne, joista käsiteltävässä asiassa on kyse.

4.        Käsiteltävässä asiassa olosuhteet, jotka herättivät epäilyjä ajoneuvojen käytön käsitteen tulkinnasta, ovat erityisen vakavat, koska niissä moottoriajoneuvoa käytettiin toisen henkilön kuoleman tahalliseen aiheuttamiseen.

II     Pääasia, ennakkoratkaisukysymykset ja menettely unionin tuomioistuimessa

5.        Aamuyöllä 12.7.2020 AHM joutui tappeluun useiden henkilöiden, joihin kuului muun muassa AMV, kanssa yökerhon ulkopuolella Espanjassa. Tappelun jälkeen AHM, jolla ei ollut koskaan ollut ajokorttia, käynnisti autonsa, jolle hän ei ollut ottanut pakollista liikennevakuutusta. Hän ohjasi sen tarkoituksellisesti ajovalot sammutettuina suurella nopeudella päin AMV:tä tämän kävellessä jalkakäytävällä. Tämän ensimmäisen törmäyksen jälkeen AHM käänsi auton ja ajoi AMV:n yli. AMV kuoli myöhemmin samana päivänä useiden näistä törmäyksistä aiheutuneiden vammojen seurauksena.

6.        Pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan Espanjassa oli kaksi järjestelmää, joista voitiin maksaa korvauksia henkilöille, joille on aiheutunut moottoriajoneuvosta omaisuus- tai henkilövahinkoja, nimittäin järjestelmä, josta korvattiin moottoriajoneuvon käytöstä aiheutuneita omaisuus- tai henkilövahinkoja, ja julkisen tuen järjestelmä, josta maksettiin tukea tahallisten väkivaltarikosten uhreille.

7.        Audiencia Provincial de Barcelonan (maakunnallinen ylioikeus, Barcelona, Espanja) Oficina del Jurado (lautamiesoikeuden kanslia, Espanja) tuomitsi 19.9.2022 antamallaan tuomiolla, jota täydennettiin myöhemmin annetulla määräyksellä, AHM:n 16 vuoden ja 8 kuukauden vankeusrangaistukseen vakaasti harkiten tehdystä murhasta ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi Audiencia Provincial de Barcelona määräsi hänet maksamaan oikeudenkäyntikulut ja vahingonkorvauksia. Consorcio de Compensación de Segurosin (vakuutuskorvauskonsortio, Espanja, jäljempänä konsortio) todettiin myös olevan suoraan yksityisoikeudellisesti vastuussa, ja se velvoitettiin maksamaan yhteisvastuullisesti nämä vahingonkorvaukset, tämän rajoittamatta kuitenkaan sen takautumisoikeutta.

8.        Konsortio valitti tuomiosta Tribunal Superior de Justicia de Cataluñan (Katalonian itsehallintoalueen ylioikeus, Espanja) siviili- ja rikosasioita käsittelevään jaostoon, joka 7.3.2023 antamallaan tuomiolla pysytti ensimmäisessä oikeusasteessa annetun tuomion mutta alensi hieman konsortion maksettavaksi tulevien vahingonkorvausten ja edunsaajien määrää; konsortio etenkin vapautettiin velvollisuudesta maksaa vahingonkorvauksia uhrin isovanhemmille.

9.        Konsortio valitti viimeksi mainitusta tuomiosta Tribunal Supremoon (ylin tuomioistuin, Espanja), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, ja vaati 7.3.2023 annetun tuomion kumoamista etenkin sillä perusteella, ettei pääasian kohde koske ”ajoneuvon käyttöä”. Tämä argumentti perustuu moottoriajoneuvojen liikenteeseen käyttöön liittyvästä vahingonkorvausvastuusta ja liikennevakuutuksesta annetun lain kodifioinnista 29.10.2004 annetun kuninkaan asetuksen nro 8/2004 (Real Decreto Legislativo 8/2004, de 29 de octubre, por el que se aprueba el texto refundido de la Ley sobre responsabilidad civil y seguro en la circulación de vehículos a motor), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan, 1 §:n 6 momenttiin, jossa säädetään, että ”liikenteeseen käyttämisenä ei kuitenkaan pidetä ajoneuvon käyttämistä henkilöihin tai omaisuuteen kohdistuvien tahallisten rikosten tekovälineenä”.

10.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma kyseisen Espanjan lainsäädännön yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa, kun otetaan huomioon etenkin direktiivin 2021/2118 johdanto-osan yhdeksännen perustelukappaleen sanamuoto, josta ilmenee lähinnä, että jäsenvaltioiden olisi joko varmistettava, että omaisuus- tai henkilövahingot, jotka aiheutetaan tahallisesti käyttäen ajoneuvoa välineenä, korvataan direktiivin 2009/103 mukaisesti, tai säädettävä vaihtoehtoisesta ja vastaavasta korvausmekanismista, jolla varmistetaan, että tällaiset vahingot tai vammat korvataan tavalla, joka on mahdollisimman lähellä tapaa, jolla tällainen vahinko korvattaisiin heille kyseisen direktiivin nojalla. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuitenkin huomauttaa, ettei direktiiviä 2021/2118 sovelleta ajallisesti pääasian tosiseikkoihin. Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, säädettiinkö direktiivin 2009/103 alkuperäisessä versiossa jo direktiivin 2021/2118 johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa tarkoitetusta vahingon tai vamman vastaavan korvaamisen periaatteesta. Jos säädettiin, kyseinen tuomioistuin pyrkii selvittämään, voidaanko Espanjan valtiollisen korvausmekanismin, joka koskee ajoneuvon käyttämisestä tahallisen rikoksen tekovälineenä aiheutuneiden vahinkojen korvaamista, pitää korvausmekanismina, joka ”on mahdollisimman lähellä” direktiivissä 2009/103 säädettyä.

11.      Tässä tilanteessa Tribunal Supremo päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle tämän kirjaamoon 13.5.2025 saapuneella päätöksellä seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko direktiivin 2021/2118 johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa nimenomaisesti vahvistettu vakuutusturvan vastaavuuden periaate, jonka mukaan kaikilla, joille on aiheutunut moottoriajoneuvon käyttöön liittyvää vahinkoa, mukaan lukien henkilöillä, joille tämä vahinko on aiheutettu tahallisella väkivallalla käyttämällä liikkuvaa ajoneuvoa tekovälineenä, on oltava yhtäläinen vakuutusturva, voimassa olevaa unionin oikeutta, joka on pätenyt [direktiivin 2009/103] alkuperäisen version voimaantulosta alkaen?

2)      Jos tähän kysymykseen vastataan myöntävästi, voidaanko valtion vastuuta vahingon korvaamisesta koskevan järjestelmän, jonka piiriin kuuluvat myös moottoriajoneuvoa käyttämällä tehtyjen tahallisten rikosten uhrit mutta jossa on alennettu vahingonkorvausten määriä (joissakin tapauksissa alle puoleen) ja suljettu pois joitakin edunsaajia, katsoa olevan samanlainen kuin pakollinen vastuuvakuutusjärjestelmää edellä mainitussa johdanto-osan perustelukappaleessa tarkoitetussa merkityksessä, ja voidaanko tämän katsoa merkitsevän sitä, ettei tällaisten rikosten uhreja tarvitse sisällyttää [direktiivissä 2009/103] säädetyn vakuutusturvan piiriin?”

12.      Kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle esittivät yksi asianomistajista (LRMG), Ministerio Fiscal (syyttäjäviranomainen, Espanja), Espanjan hallitus ja Euroopan komissio. Kaikki edellä mainitut osallistuivat 21.5.2026 pidettyyn istuntoon.

III  Asian tarkastelu

A       Alustavat huomautukset

13.      Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 3 kohdassa totesin, direktiivillä 2009/103 yhdistettiin viisi aiempaa direktiiviä, jotka on nyt kumottu, yhdeksi direktiiviksi moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan nykyisen oikeustilan konsolidoimiseksi ja selventämiseksi. Kyseisellä direktiivillä ei kuitenkaan muutettu aiempien direktiivien sisältöä, minkä seurauksena näihin aikaisempiin direktiiveihin liittyvää oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa direktiivin 2009/103 vastaavien säännösten tulkintaan.(8) Tässä yhteydessä komissio teki vuonna 2017 direktiivin 2009/103 toimivuudesta arvioinnin, jonka mukaan oli aiheellista tehdä useita muutoksia, joilla parannetaan kyseisen direktiivin tehokkuutta, vaikuttavuutta ja johdonmukaisuutta unionin muiden politiikkojen kanssa. Direktiivi 2021/2118 annettiin tätä tarkoitusta varten.(9)

14.      Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisukysymysten taustalla on juuri näiden useiden direktiivien peräkkäinen järjestys ja etenkin direktiivillä 2021/2118 – jonka käsitteitä kuvaan yksityiskohtaisemmin jäljempänä – käyttöönotetun johdanto-osan yhdeksännen perustelukappaleen merkityksellisyys.

15.      Taustalla on huoli korvausten maksamisesta tällaisia omaisuus- tai henkilövahinkoja kärsineille, kun pidetään mielessä, että direktiivissä 2009/103 säädetään ensinnäkin sen 3 artiklassa, että jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sellaisten ajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta on otettu liikennevakuutus, joilla on pysyvä kotipaikka sen alueella,(10) ja toiseksi sen 10 artiklassa, että viimesijaisena vaihtoehtona on perustettava elin suorittamaan korvausta niiden tilanteiden varalta, joissa omaisuus- tai henkilövahingon on aiheuttanut tuntematon ajoneuvo tai ajoneuvo, jonka osalta ei ole täytetty kyseisen direktiivin 3 artiklassa tarkoitettua vakuuttamisvelvollisuutta, eli ajoneuvo, josta ei ole tehty vakuutussopimusta.(11)

16.      Direktiiviin 2009/103, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin, ei kuitenkaan sisälly säännöstä, jossa säädettäisiin nimenomaisesti omaisuus- tai henkilövahingoista, jotka aiheutetaan tahallisesti käyttäen moottoriajoneuvoa välineenä.

17.      Samanaikaisesti direktiivin 2021/2118, jonka mukaan jäsenvaltioiden on annettava kyseisen direktiivin noudattamisen edellyttämät säännökset viimeistään 23.12.2023, johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa todetaan, että jos jäsenvaltio sulkee henkilö- tai omaisuusvahingot, jotka aiheutetaan tahallisesti käyttäen moottoriajoneuvoa välineenä, pakollisen liikennevakuutuksen ulkopuolelle, sen olisi sallittava jatkaa oikeudellista käytäntöään yhdellä ehdolla. Siten, jotta ”[direktiivillä 2009/103] myönnettyä suojaa ei kuitenkaan heikennettäisi, tällaiset oikeudelliset käytännöt olisi sallittava vain, jos jäsenvaltio varmistaa, että tällaisissa tapauksissa vahingon kärsineille korvataan tällainen vahinko tavalla, joka on mahdollisimman lähellä tapaa, jolla vahinko korvattaisiin heille [direktiivin 2009/103] nojalla”.

18.      Kyseisen johdanto-osan perustelukappaleen sanamuodon mukaisesta tulkinnasta siten ilmenee, että unionin lainsäätäjä pitää tarpeellisena i) tahallisesti aiheutetun omaisuus- tai henkilövahingon korvaamisen ja ii) tahattomasti aiheutetun omaisuus- tai henkilövahingon, jotka molemmat aiheutetaan käyttäen moottoriajoneuvoa, välisen vastaavuuden periaatteen noudattamista, koska omaisuus- tai henkilövahinko, joka on aiheutettu tahallisesti käyttäen ajoneuvoa välineenä, voidaan sulkea pakollisen liikennevakuutuksen ulkopuolelle vain, jos vahingon kärsineille korvataan tällainen vahinko tavalla, joka on ”mahdollisimman lähellä” tapaa, jolla vahinko korvattaisiin heille direktiivin 2009/103 nojalla. Johdanto-osan yhdeksännestä perustelukappaleesta ilmenee myös, että tällainen mekanismi on varmistettava, jotta ”[direktiivillä 2009/103] myönnettyä suojaa ei – – heikennettäisi”, mikä vaikuttaa viittaavan siihen, että tällainen suoja oli jo olemassa kyseisen direktiivin nojalla.

19.      Näistä näkökohdista herää kysymyksiä, jotka liittyvät kahteen seikkaan.

20.      Ensinnäkin tämän ratkaisuehdotuksen 18 kohdassa kuvattu vastaavuusperiaate mainitaan ainoastaan direktiivin 2021/2118 johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa, mutta se ei esiinny yhdessäkään kyseisen direktiivin artikloista. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että vaikka unionin toimen johdanto‑osalla ei ole sitovaa oikeudellista arvoa, sillä on merkittävä tulkinnallinen arvo, koska siinä voidaan täsmentää kyseisen toimen säännösten sisältöä ja selventää toimen laatijan tahtoa.(12) Näin ollen, vaikka johdanto-osan yhdeksännen perustelukappaleen sanamuodosta ilmenee, että jäsenvaltioiden odotetaan varmistavan, että omaisuus- tai henkilövahingon, joka on aiheutettu tahallisesti käyttäen moottoriajoneuvoa välineenä, korvaaminen on mahdollisimman lähellä tahattomasti aiheutetun omaisuus- tai henkilövahingon korvaamista, kyseisessä johdanto-osan perustelukappaleessa ei voida itsessään asettaa jäsenvaltioille tällaista suoraa velvoitetta.

21.      Toiseksi on riidatonta, että direktiiviä 2021/2118 ei sovellettu 12.7.2020 sattuneiden traagisten tapahtumien aikaan. Tässä yhteydessä ja tämän ratkaisuehdotuksen 20 kohdassa esitettyjen näkökohtien lisäksi herää kysymys siitä, onko kyseisen direktiivin johdanto-osan yhdeksäs perustelukappale merkityksellinen direktiivin 2009/103 tulkinnan kannalta ja jos on, millainen vaikutus sillä on pääasiaan. Kun otetaan huomioon ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä tosiseikkojen kuvaus ja ennakkoratkaisukysymysten sanamuoto, on kuitenkin selvää, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyri selvittämään, sovelletaanko direktiiviä 2021/2118 pääasiassa, vaan se pyrkii ainoastaan selvittämään, voitaisiinko tämän ratkaisuehdotuksen 18 kohdassa mainittu vastaavuusperiaate johtaa jo direktiivistä 2009/103, jota sovelletaan kyseisen riita-asian yhteydessä.

22.      Molempia ennakkoratkaisukysymyksiä on tutkittava edellä esitettyjen näkökohtien valossa.

B       Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

23.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä selvittämään, onko direktiivin 2009/103 3 ja 10 artiklaa, luettuina direktiivin 2021/2118 johdanto-osan yhdeksännen perustelukappaleen valossa, tulkittava siten, että omaisuus- tai henkilövahinko, joka on aiheutettu tahallisesti käyttäen välineenä ajoneuvoa, jonka osalta ei ole täytetty vakuuttamisvelvollisuutta, on korvattava ensiksi mainitun direktiivin nojalla. Toisin sanoen kysymys, johon on vastattava, on näin ollen se, kuuluuko direktiivin 2009/103 soveltamisalaan omaisuus- tai henkilövahinko, jonka henkilö on aiheuttanut tahallisesti käyttäen välineenä moottoriajoneuvoa.

1.     Direktiivin 2009/103 3 artiklan soveltamisalan rajaaminen ajoneuvojen käytön käsitteen avulla

24.      Direktiivin 2009/103 soveltamisalaa ei määritellä selvästi missään kyseisen direktiivin artikloista. Siitä on näin ollen annettu laajasti unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka voidaan tiivistää karkeasti seuraavasti: Direktiivissä 2009/103 säädetään vakuuttamisvelvollisuudesta ajoneuvoille, joiden käyttö vastaa niiden tavanomaista käyttötarkoitusta.(13) Tässä yhteydessä on määritettävä ensinnäkin, voidaanko kyseisen omaisuus- tai henkilövahingon aiheuttanutta esinettä pitää ajoneuvona,(14) ja toiseksi, mitä ajoneuvojen käytön käsitteellä tarkoitetaan. Käsiteltävä riita-asia koskee kyseistä toista edellytystä ja tarkemmin ottaen tällaisen ajoneuvon käyttöä vakaasti harkiten tehtyyn murhaan.

25.      Näin ollen hyödyllisen vastauksen antamiseksi ennakkoratkaisukysymykseen on tutkittava, kuuluuko tällainen käyttö kyseisen direktiivin 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuun ajoneuvojen käytön käsitteeseen. Se on perustavanlaatuinen seikka, koska ainoastaan vakuutetun ajoneuvon käyttöön liittyvät tapaukset, jotka kuuluvat ajoneuvon käytön käsitteen piiriin, voivat johtaa siihen, että ajoneuvon aiheuttama vahinko tulee vakuutuksenantajan korvattavaksi pakollisen liikennevakuutuksen perusteella.(15)

26.      Tällaisen alustavan tarkastelun perusteella direktiivin 2009/103 soveltamisala on ymmärrettävä laajasti, koska samaa päättelyä sovelletaan välttämättä kyseisen direktiivin 10 artiklan, jossa taataan vakuuttamattomien tai tuntemattomien ajoneuvojen aiheuttamien omaisuus- ja henkilövahinkojen korvaaminen, soveltamisalaan. Tältä osin huomautan direktiivin 2009/103 johdanto-osan 14 perustelukappaleen valossa, että sen 10 artiklalla on tarkoitus taata perustamalla elin tätä tarkoitusta varten, että vahingon kärsineet eivät jää ilman korvausta, jos onnettomuuden aiheuttanut ajoneuvo on vakuuttamaton tai tuntematon. Samanaikaisesti direktiivin 2009/103 johdanto-osan toisessa perustelukappaleessa, joka auttaa ymmärtämään sen 3 artiklan asiayhteyttä, korostetaan moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavan vakuutuksen (liikennevakuutus) tärkeyttä sekä vakuutuksenottajille että vahingon kärsineille. Molemmissa johdanto-osan perustelukappaleissa käytetään samoja käsitteitä kuvaamaan direktiivin 2009/103 soveltamisalaa, jonka on tarkoitus kattaa vastuu onnettomuuksien vahingon kärsineistä. Direktiivin 2009/103 3 ja 10 artikla koskevat siten molemmat samantyyppisten tapahtumien kattamista vakuutuksesta, nimittäin onnettomuuksien, joista on aiheutunut henkilövahinkoja, samalla kun ne täydentävät toisiaan vakuutuksenottajien olemassaolon tai tunnistettavuuden osalta.

27.      Unionin tuomioistuin on jo todennut, että direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettua käsitettä ”ajoneuvojen käyttö” ei voida jättää kunkin jäsenvaltion arvioitavaksi, vaan se on unionin oikeuden itsenäinen käsite, jonka tulkitseminen on unionin tuomioistuimen tehtävä.(16) Sen piiriin kuuluu kaikenlainen ajoneuvon käyttäminen sen tavanomaisen käyttötarkoituksen mukaisesti,(17) mikä viime kädessä tarkoittaa mitä tahansa käyttöä liikennevälineenä.(18) Kuten ratkaisuehdotuksessani KBC Verzekeringen(19) aiemmin muistutin, unionin tuomioistuin on vähitellen selventänyt arviointiperusteita, joita on sovellettava sen määrittämiseksi, kuuluuko tietty tilanne ajoneuvon käyttöön liikennevälineenä.

28.      Tiivistetysti tässä yhteydessä kyseisen ajoneuvon käyttöä arvioidaan tosiseikkojen perusteella ottamalla huomioon useita unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä kehitettyjä arviointiperusteita.

29.      Ensinnäkään ajoneuvojen käytön käsite ei rajoitu tieliikennettä koskeviin tilanteisiin eli liikkumiseen yleisillä teillä, vaan sen piiriin kuuluu kaikenlainen ajoneuvon tavanomaista käyttötarkoitusta vastaava käyttö.(20) Toiseksi yksin se, liikkuuko ajoneuvo vai onko se paikallaan onnettomuuden sattuessa, tai se, onko ajoneuvon moottori onnettomuuden sattuessa käynnissä vai ei, ei ole ratkaisevaa, koska kysymys on vain siitä, käytettiinkö sitä liikennevälineenä vai ei.(21) Kolmanneksi ajoneuvon tosiasiallinen käyttö liikennevälineenä on ymmärrettävä laajasti. Siihen kuuluu muun muassa käyttö, jolla mahdollistetaan henkilöiden ajoneuvoon nouseminen tai siitä poistuminen sekä tavaroiden lastaaminen ajoneuvoon ja purkaminen siitä.(22) Siihen sisältyvät myös ”sellaiset luonnolliset ja välttämättömät vaiheet, jotka muodostavat kiinteän osan [ajoneuvon] käytöstä liikennevälineenä”, kuten sen pysäköinti ja ajanjakso, jona sitä ei käytetä liikenteessä.(23) Käyttö jää kyseisen käsitteen ulkopuolelle vain, jos ajoneuvoa käytetään tarkoitukseen, joka on selvästi erillinen sen tavanomaisesta käyttötarkoituksesta liikennevälineenä.(24)

30.      Edellä esitetyn perusteella huomautan, että asiaa koskevalle oikeuskäytännölle on tunnusomaista pragmaattinen lähestymistapa,(25) jota siinä on noudatettu tarkoituksena antaa kansallisille tuomioistuimille hyödyllisiä ohjeita direktiivissä 2009/103 säädettyjen vaatimusten yhdenmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi. Vaikka se saattaa vaikuttaa tapauskohtaiselta lähestymistavalta, on kuitenkin selvää, että kyseessä on objektiivinen arviointi, jossa keskitytään itse ajoneuvoon, joka on yhdistävä tekijä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, jossa määritellään ajoneuvojen käytön käsite. Tässä lähestymistavassa on siten tähän saakka keskitytty puhtaasti ajoneuvon käyttötarkoitukseen, mikä on johtanut kyseisen käsitteen laajan tulkintaan. Unionin tuomioistuin ei tietääkseni ole kuitenkaan koskaan tarkastellut subjektiivista osatekijää eli ajoneuvon kuljettajan toimintaa, joka johti kyseisen ajoneuvon aiheuttamiin omaisuus- tai henkilövahinkoihin.

31.      Käsiteltävässä asiassa tulee näin ollen esille erityinen kysymys siitä, vaikuttaako kuljettajan toimintaa koskevan subjektiivisen osatekijän oikeudellinen luonnehdinta direktiivin 2009/103 soveltamisalaan ja jos, niin miten. Ennakkoratkaisukysymykseen vastaamiseksi on näin ollen tarpeen selventää, kuuluuko ajoneuvojen käytön käsitteeseen kyseisen subjektiivisen osatekijän, nimittäin kuljettajan mielentilan, arviointi suhteessa rikoksen objektiivisiin osatekijöihin, tarkemmin ottaen kyseisen ajoneuvon käytön seurauksiin.

2.     Kuljettajan ”mielentilan” merkityksellisyys ajoneuvojen käytön käsitteen määritelmässä

32.      Käsiteltävässä asiassa niiden osatekijöiden lisäksi, jotka ovat merkityksellisiä ajoneuvon käytön objektiivisen arvioinnin kannalta, unionin tuomioistuinta pyydetään selventämään, onko kyseisen omaisuus- tai henkilövahingon aiheuttaneen ajoneuvon kuljettajan mielentila merkityksellinen sen määrittämiseksi, merkitseekö tietty tilanne kyseisen ajoneuvon direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettua ”käyttöä”. Tarkemmin ottaen, ja kuten tämän ratkaisuehdotuksen 1 kohdassa jo mainittiin, kysymys, johon unionin tuomioistuimen on vastattava, on se, olisiko henkilön mielentila hänen käyttäessään moottoriajoneuvoa välineenä juuri sen omaisuus- tai henkilövahingon aiheuttamiseen, jonka perusteella vahingon kärsineellä on oikeus vahingonkorvaukseen, otettava huomioon päätettäessä siitä, kuuluuko kyseinen omaisuus- tai henkilövahinko direktiivin 2009/103 soveltamisalaan. Vastatakseni tähän kysymykseen sovellan unionin tuomioistuimen tulkintamenetelmiä direktiivin 2009/103 3 ja 10 artiklan sanamuodon osalta laajentaakseni tarkastelua, jonka unionin tuomioistuin on jo tehnyt ajoneuvojen käytön käsitteen tavanomaista merkitystä koskevassa oikeuskäytännössään, samalla kun otan myös huomioon asiayhteyden, jossa kyseinen käsite esiintyy, ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa se on.(26)

a)     Direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisen kohdan ja 10 artiklan 1 kohdan sanamuoto

33.      Direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisestä kohdasta unionin tuomioistuin on jo huomauttanut, että se on sanamuodoltaan hyvin yleinen.(27) Tarkemmin sanoen ajoneuvojen käytön käsitteen sanamuodon mukainen tulkinta ei mahdollista päätelmien tekemistä suuntaan tai toiseen siitä, millainen painoarvo kuljettajan mielentilalle on annettava määritettäessä, onko toiminnassa kyse tällaisesta ”käytöstä”.

34.      Kyseisen direktiivin 10 artiklan 1 kohdassa ei myöskään mainita mitään siitä, suorittaako elin, joka jäsenvaltioiden on perustettava tai valtuutettava, korvausta omaisuus- tai henkilövahingoista, jotka on aiheuttanut tuntematon ajoneuvo tai ajoneuvo, jonka osalta ei ole täytetty 3 artiklassa tarkoitettua vakuuttamisvelvollisuutta, jos kyseinen omaisuus- tai henkilövahinko on seurausta moottoriajoneuvon kuljettajan tahallisesta teosta.

35.      Direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisen kohdan ja 10 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaisesta tulkinnasta ei siten ilmene, että unionin lainsäätäjä tarkoitti selvästi ja nimenomaisesti antaa vakuutusturvaa pakollisen vastuuvakuutuksen tai julkisen rahoituksen keinoin omaisuus- tai henkilövahingoille, joita moottoriajoneuvon kuljettajan tahallisen teon uhrille on aiheutunut. Samasta sanamuodon mukaisesta tulkinnasta ei kuitenkaan myöskään ilmene, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena ei ollut antaa tällaista vakuutusturvaa. Tässä tilanteessa on annettava erityistä merkitystä direktiivin 2009/103 asiayhteydelle ja päämäärille.

b)     Direktiivin 2009/103 asiayhteys

36.      Asiayhteydestä, johon direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäinen kohta ja 10 artiklan 1 kohta kuuluvat, on huomautettava, että moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta käytetään kyseisessä direktiivissä johdonmukaisesti yhdessä onnettomuuden (tai vahingon) käsitteen kanssa, vaikka kyseisiä käsitteitä ei mainita kummassakaan edellä mainitussa säännöksessä.

37.      Tältä osin on aiheellista viitata useisiin kyseisen direktiivin johdanto-osan perustelukappaleisiin. Etenkin sen johdanto-osan toisessa perustelukappaleessa, jossa esitetään direktiivin keskeinen tavoite, todetaan, että ”moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettava vakuutus (liikennevakuutus) on erityisen tärkeä Euroopan kansalaisille sekä vakuutuksenottajina että vahingon kärsijöinä”. Sen johdanto-osan 18 perustelukappaleessa, jossa esitetään unionin lainsäätäjän huomioita direktiivin 10 artiklassa tarkoitetusta elimestä, todetaan, että ”vakuuttamattoman ajoneuvon aiheuttaman vahingon tapahduttua vakuuttamattomien tai tuntemattomien ajoneuvojen aiheuttamien liikennevahinkojen johdosta vahinkoa kärsineille korvausta suorittava elin pystyy vahingon kärsinyttä paremmin ryhtymään toimenpiteisiin korvausvastuussa olevaa osapuolta vastaan”. Lisäksi johdanto-osan 20 perustelukappaleessa, jossa kuvataan perusteita vahingon kärsineiden korvausoikeuksien yhdenmukaistamiseen direktiivissä 2009/103, todetaan, että ”moottoriajoneuvojen aiheuttamista liikennevahingoista vahinkoa kärsineille olisi taattava yhtäläinen kohtelu riippumatta siitä, missä yhteisön alueella vahingot tapahtuvat”.

38.      Lisäksi direktiivin 2009/103 10 artiklan 3 kohdan kolmannesta alakohdasta ilmenee, että ”edellytykset, joiden perusteella henkilövahinkojen katsotaan olevan merkittäviä, on määritettävä sen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön tai hallinnollisten määräysten mukaisesti, jossa liikennevahinko tapahtuu”. Menettelylliset järjestelyt moottoriajoneuvon aiheuttaman omaisuus- tai henkilövahingon korvaamiseksi esitetään kyseisen direktiivin 7 luvussa, jonka otsikko on ”3 artiklan mukaisesti vakuutetun ajoneuvon aiheuttamien liikennevahinkojen korvaaminen”.(28)

39.      Edellä tarkastelemistani eri säännöksistä ja johdanto-osan perustelukappaleista ilmenee, että 3 artiklan ensimmäisen kohdan ja 10 artiklan 1 kohdan asiayhteyttä ei voida ymmärtää oikein, jos ei oteta huomioon ajoneuvojen käytön käsitteen ja onnettomuuden käsitteen välistä yhteyttä.

40.      Direktiivin 2021/2118 antamiseen johtaneet valmisteluasiakirjat vahvistavat lisäksi, että direktiivillä 2009/103 pyritään suojelemaan vahingon kärsineitä (onnettomuuksien uhreja). Tältä osin komission ehdotuksesta saadaan muun muassa hyödyllisiä vihjeitä, kun siinä todetaan, että direktiivillä 2009/103 ”pyritään myös yhdenmukaistamaan moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa vahingon kärsineiden suojaa mahdollisimman pitkälle” ja että ”ensimmäinen liikennevakuutusta koskeva EU-direktiivi – – annettiin vuonna 1972. Sillä oli kaksi tavoitetta: suojata moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa vahingon kärsineitä”.(29)

41.      Unionin tuomioistuin itse on toistuvasti painottanut, että liikennevakuutusta koskevan unionin lainsäädännön kehittämisen ”tavoitteena on jatkuvasti ollut näiden ajoneuvojen aiheuttamista vahingoista kärsineiden suojaaminen”.(30)

42.      Kun otetaan huomioon tämän ratkaisuehdotuksen 36–41 kohdassa esitetyt näkökohdat, on pääteltävä, että ajoneuvojen käytön käsite ja siten omaisuus- ja henkilövahinkoja koskevan vastuun, josta säädetään direktiivin 2009/103 3 ja 10 artiklassa, laajuus liittyvät onnettomuuksiin. Näin ollen kyseisen direktiivin soveltamisalan määrittäminen perustuu ajoneuvojen käytön ja onnettomuuden käsitteen kumulatiiviseen yhdistelmään. Tässä tilanteessa herää kysymys, voidaanko moottoriajoneuvon kuljettajan tahallisesti aiheuttamaa omaisuus- tai henkilövahinkoa pitää tällaisena onnettomuutena.

43.      Direktiivissä 2009/103 ei määritellä käsitteitä ”onnettomuus”,(31) jota on pidetty vaikeasti määriteltävänä käsitteenä.(32) Onnettomuudella viitataan kuitenkin tavallisesti vahingolliseen, tahattomaan ja ennakoimattomaan tapahtumaan.(33) Tältä osin unionin tuomioistuin on jo todennut, että onnettomuuden käsitteen tavanomaisen merkityksen mukaan kyseessä on tahaton ja ennakoimaton vahinkoa aiheuttava tapahtuma(34) tai ”odottamaton ja äkillinen tapahtuma, joka aiheuttaa vaurioita tai vaaroja, kuten loukkaantumisia tai kuolemantapauksia”.(35)

44.      Kansallisista oikeusjärjestelmistä direktiivin 2021/2118 johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa todetaan, että tämän käsitteen soveltamiseen on omaksuttu erilaisia kansallisia lähestymistapoja ja että tieliikenteen ja vastuun osalta osa jäsenvaltioista on päättänyt jättää tahalliset teot onnettomuuden määritelmän ulkopuolelle.(36) Tämä huomio on lisäksi yhdenmukainen direktiivin 2009/103 perustana olevan yhdenmukaistamislähestymistavan kanssa; kyseisessä direktiivissä asetetaan ehdoton velvoite varmistaa, että moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvä vastuu katetaan vakuutuksella, ja säädetään poikkeuksista tähän velvoitteeseen, samalla kun siinä jätetään jäsenvaltioille harkintavaltaa muiden kyseisen direktiivin vaatimusten, joilla pyritään varmistamaan tämän vahingonkorvausvastuuta koskevan vakuutusturvan tehokkuus, täytäntöönpanossa.(37)

45.      Vaikuttaa näin ollen siltä, että onnettomuuden käsitteen – joko sen tavanomaisessa merkityksessä tai sellaisena kuin se ymmärretään oikeuskirjallisuudessa – tulkinta ei tue näkemystä, jonka mukaan tilanteessa, jossa moottoriajoneuvon kuljettaja on aiheuttanut tahallisesti omaisuus- tai henkilövahingon kolmannelle osapuolelle, on kyse tällaisesta onnettomuudesta.

46.      Tämä tarkoittaisi, ettei kyseinen tilanne kuulu direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun ajoneuvojen käytön käsitteeseen. Tämä lähestymistapa ei ole ongelmaton, sillä voitaisiin kyseenalaistaa, voidaanko direktiivin 2009/103 soveltamisalaa – ja siten sen suojan laajuutta, joka sillä annetaan henkilöille, joille moottoriajoneuvot ovat aiheuttaneet henkilövahinkoja – kaventaa ainoastaan kyseisen direktiivin, jossa ajoneuvojen käyttö liitetään erottamattomasti onnettomuuteen, asiayhteyteen perustuvan tulkinnan valossa. Toisin sanoen, ja jos oletetaan, että unionin lainsäätäjä toimii ”rationaalisena toimijana”,(38) voitaisiin pohtia, missä määrin ajoneuvojen käytön käsitteen määrittelemiseen liittyvän unionin lainsäätäjän aikomuksen on mahdollista tulkita rajoittuvan tahattomasti tai piittaamattomasti aiheutettuun omaisuus- tai henkilövahinkoon ilman, että sitä mainitaan nimenomaisesti.

47.      Nämä huomautukset aiheuttavat eittämättä sekaannusta, kun tulkitaan unionin lainsäätäjän kyseisessä lainsäädännössä tekemiä poliittisia valintoja. Yhtäältä direktiivin 2021/2118 johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa todetaan nimenomaisesti, että tietyissä tilanteissa ajoneuvon käytön välineenä tahalliseen henkilö- tai omaisuusvahinkojen aiheuttamiseen olisi kuuluttava direktiivin 2009/103 mukaisen korvauksen piiriin. Toisaalta kyseinen toteamus vaikuttaa olevan ristiriidassa direktiivin 2009/103 sanamuodon ja asiayhteyden kanssa, jonka tämän ratkaisuehdotuksen 42 kohdassa esitetyistä syistä olisi tulkittava tarkoittavan, että ainoastaan onnettomuudesta aiheutunut omaisuus- tai henkilövahinko korvataan kyseisen direktiivin mukaisesti. Tätä arvostelua on kuitenkin tarkasteltava sen seikan valossa, ettei unionin säädöksen johdanto-osalla ole itsenäistä sitovaa oikeudellista arvoa.(39)

48.      Nämä ajoneuvojen käytön käsitteen sanamuodon mukaiseen tulkintaan ja asiayhteyteen perustuvaan tulkintaan liittyvät vaikeudet tarkoittavat, että kyseistä käsitettä on erityisen tarpeellista tutkia direktiivin 2009/103 tavoitteiden valossa.(40)

3.     Direktiivin 2009/103 tavoitteet

49.      On erotettava toisistaan direktiivin 2009/103 tavoitteet ja pakollista liikennevakuutusta koskevien kansallisten sääntelyjärjestelmien tarkoitus. Direktiivillä on omat erityiset tavoitteensa,(41) joihin kuuluu erityisesti tavaroiden ja palvelujen liikkuvuuden edistäminen. Tällainen näkökohta ei ole välttämättä, tai lainkaan, keskeinen kansallisen lainsäädännön, jonka pääasiallinen tarkoitus voi olla esimerkiksi määrittää vakuutuksenantajan, joka on vastuussa korvausten maksamisesta kyseisestä omaisuus- tai henkilövahingosta, oikeudet ja velvollisuudet, perustana oleville näkökohdille.(42) Vahingon kärsineiden suojelu on kuitenkin olennaista sekä unionin että kansallisille toimenpiteille.

50.      Huomautan ensinnäkin, että direktiivi 2009/103 perustuu EY:n perustamissopimuksen 95 artiklan 1 kohtaan (nykyisin SEUT 114 artiklan 1 kohta), jossa annetaan Euroopan parlamentille ja Euroopan unionin neuvostolle toimivalta toteuttaa sisämarkkinoiden toteuttamista ja toimintaa koskevat toimenpiteet jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämiseksi. Kyseisessä direktiivissä ei viitata perussopimusten määräyksiin, joilla pyritään helpottamaan oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa, joissa on rajat ylittävä ulottuvuus, tai etenkään SEUT 82 artiklan 2 kohtaan, toisin kuin esimerkiksi direktiivissä 2012/29/EU, jolla pyritään parantamaan uhrien suojelun tasoa etenkin rikosoikeudellisten menettelyjen yhteydessä.(43)

51.      SEUT 114 artiklan tarkoitus on varmistaa SEUT 26 artiklassa, jolla pyritään varmistamaan sisämarkkinoiden – alueen, jolla ei ole sisärajoja ja jolla varmistetaan henkilöiden, tavaroiden, palvelujen ja pääomien vapaa liikkuvuus – toiminta, määritettyjen tavoitteiden saavuttaminen. SEUT 114 artiklan oikeudellisella perustalla toteutetun lainsäädäntötoimen on yhtäältä sisällettävä jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämiseen liittyviä toimia ja toisaalta sen tavoitteena on oltava sisämarkkinoiden toteuttaminen ja toiminta.(44) Rikoksen uhrit kuuluvat sitä vastoin EUT-sopimuksen V osastoon, jossa annetaan Euroopan unionille toimivalta antaa lainsäädäntöä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella, jolla kunnioitetaan perusoikeuksia sekä jäsenvaltioiden erilaisia oikeusjärjestelmiä ja -perinteitä. EUT-sopimuksen tavoitteissa on siten selvä ero toimenpiteiden, joilla edistetään sisämarkkinoita, ja niiden toimenpiteiden osalta, joilla pyritään ehkäisemään ja torjumaan rikoksia. Näitä eroja ei saa jättää huomiotta.

52.      Toiseksi huomautan, ettei direktiiviin 2009/103 sisälly säännöksiä, jotka viittaisivat siihen, että sen tarkoituksena oli suojella moottoriajoneuvoa käyttäen tehtyjen tahallisten rikosten uhreja. Tarkemmin sanoen yhdessäkään kyseisen säädöksen artikloista ei todeta, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena oli, että tällaisille uhreille aiheutuneet vahingot korvataan tavalla, joka on ”mahdollisimman lähellä” tapaa, jolla ne korvattaisiin heille kyseisen direktiivin 3 ja 10 artiklan nojalla. Vaikuttaakin siltä, että direktiivi 2009/103 pohjautuu sisämarkkinoiden logiikkaan pikemminkin kuin toiseen lainsäädäntökehykseen kuuluvien rikosasioiden – ala, jolla unionin lainsäätäjä on päättänyt tukeutua muihin välineisiin – logiikkaan.

53.      Edellä esitetty huomioon ottaen katson, että huolimatta epäselvyyksistä, joita liittyy sekä kyseisten säännösten sanamuotoon ja asiayhteyteen direktiivissä 2009/103 että sekaannusta aiheuttaviin menetelmiin, joilla unionin lainsäätäjä on määritellyt sen soveltamisalan ja selventänyt sitä, SEUT 82 ja SEUT 114 artiklan soveltamisalan valossa kaikkein johdonmukaisin tulkinta on se, että ajoneuvojen käytön käsite ei voi sisältää moottoriajoneuvoa välineenä käyttäen tahallisesti aiheutettuja omaisuus- tai henkilövahinkoja. Tältä osin sisällöstään huolimatta direktiivin 2021/2118 johdanto-osan yhdeksäs perustelukappale ei nähdäkseni voi muuttaa tätä arviointia päinvastaiseksi, koska kyseisen johdanto-osan perustelukappaleen sisältö ei toistu nimenomaisesti artikloissa, jotka muodostavat kyseisen direktiivin pääasiallisen osan. Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että ainoastaan toimen säännökset eivätkä sen johdanto-osan perustelukappaleet(45) ovat välineitä, joilla unionin lainsäätäjä käyttää toimivaltaansa antaa lainsäädäntöä ja erityisesti yhdenmukaistaa sääntöjä, jotka koskevat muun muassa korvauksen suorittamista vahingon kärsineille, joille moottoriajoneuvo on aiheuttanut omaisuus- tai henkilövahinkoja. Koska ajoneuvojen käytön käsite liittyy erottamattomasti onnettomuuden käsitteeseen, kuten edellä osoitettiin, vahingon kärsineille aiheutuneiden omaisuus- tai henkilövahinkojen korvaaminen ei kuulu direktiivin 2009/103 soveltamisalaan, jos tekijän mielentila kuvastaa tahallista aikomusta aiheuttaa omaisuus- tai henkilövahinkoa vahingon kärsineelle, ja tämä asia kuuluu edelleen jäsenvaltioiden toimivaltaan.

4.     Soveltaminen käsiteltävään asiaan

54.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on yksin vastuussa kaikkien merkityksellisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen kokonaisarvioinnin tekemisestä pääasian oikeudenkäynnissä käsiteltävän riita-asian ratkaisemiseksi. Mikään ei kuitenkaan estä unionin tuomioistuinta antamasta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle hyödyllistä vastausta esittämällä sille unionin oikeuden tulkintaa koskevia ohjeita, joita se tarvitsee voidakseen itse ratkaista kyseisen riidan. Tältä osin olisi sovellettava tämän ratkaisuehdotuksen 23–31 kohdassa kuvattua menetelmää sen määrittämiseksi, luokitellaanko pääasiassa kyseessä olevat olosuhteet todennäköisesti ”ajoneuvojen käytön” alaan kuuluviksi. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 27–30 kohdassa mainitsin, kyseisessä arvioinnissa on määritettävä, käytettiinkö kyseistä ajoneuvoa sen tavanomaista käyttötarkoitusta vastaavalla tavalla, kun se aiheutti kyseessä olevan omaisuus- tai henkilövahingon. Tämän ratkaisuehdotuksen 32–53 kohdasta ilmenee lisäksi, että kuljettajan mielentilan selvittäminen aiheutetun omaisuus- tai henkilövahingon osalta on merkityksellistä sen määrittämiseksi, kuuluuko tähän omaisuus- tai henkilövahinkoon johtanut teko direktiivin 2009/103 soveltamisalaan, koska ainoastaan onnettomuudesta (mielentila, jossa seuraukset olivat tahattomia) aiheutunut omaisuus- tai henkilövahinko kuuluu kyseisen direktiivin säännösten alaan.

55.      Kun tarkastellaan menetelmää, sellaisena kuin se tiivistettiin edellisessä kohdassa, on totta, että pääasian olosuhteet voisivat aiheuttaa hämmennystä. Unionin tuomioistuimen asiakirja-aineiston ja istunnon perusteella on siten selvää, että kyseistä ajoneuvoa – jossa oli kuljettaja ja matkustaja – käytettiin liikkumiseen yleisellä tiellä tarkoituksena päästä tapahtumapaikkaan, jossa henkilön kuolemaan johtanut traaginen tapahtuma sattui, ja sen jälkeen sieltä pakenemiseen. On kuitenkin yhtä selvää, että pääasiassa kyseessä olevan omaisuus- tai henkilövahingon aiheuttaneessa teossa kyseistä ajoneuvoa käytettiin tahallisesti nimenomaisesti mainitun omaisuus- tai henkilövahingon aiheuttamistarkoituksessa.(46) Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että tuomioistuimen tuomiossa todettiin, että AHM oli tahallisesti kuljettanut vakuuttamatonta ajoneuvoaan suurella nopeudella ja ajovalot sammutettuina osuakseen AMV:hen voimakkaasti kaksi kertaa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, että AHM:n aikomuksena oli surmata AMV tai että oli erittäin todennäköistä, että AMV kuolee hänen tekojensa seurauksena.

56.      Näissä olosuhteissa, ja jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen selvityksistä muuta johdu, käsiteltävässä asiassa ajoneuvon käytön ei voida katsoa kuuluvan direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa ja siten 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ajoneuvojen käytön käsitteen alaan. Korvausta kyseisestä omaisuus- tai henkilövahingosta ei näin ollen voida saada mainitussa direktiivissä säädetystä vakuutusturvasta, jos todetaan selvästi, että kuljettajan mielentila oli sellainen, että hän syyllistyi tahalliseen tekoon aiheuttaakseen kyseisen vahingon, nimittäin henkilön kuoleman.(47)

57.      Mikä tahansa muu lähestymistapa antaisi mielestäni johdanto-osalle sitovan oikeudellisen arvon, joka olisi selvästi ristiriidassa unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön kanssa, joka koskee johdanto-osan asemaa unionin oikeuden säännösten tulkinnassa.(48)

58.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti: Direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäistä kohtaa ja 10 artiklan 1 kohtaa, luettuina direktiivin 2021/2118 johdanto-osan yhdeksännen perustelukappaleen valossa, on tulkittava siten, että niissä ei aseteta jäsenvaltiolle velvollisuutta korvata moottoriajoneuvoa käyttäen aiheutettua omaisuus- tai henkilövahinkoa tavalla, joka on mahdollisimman lähellä tapaa, jolla vahinko korvattaisiin vahingon kärsineille direktiivin 2009/103 nojalla, jos todetaan, että kuljettajan mielentila kuvastaa tahallista aikomusta aiheuttaa kyseinen vahinko, kuten henkilön kuolema. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin vapaasti tehdä näin.

C       Toinen ennakkoratkaisukysymys

59.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä olosuhteista, joissa omaisuus- tai henkilövahinko, joka on aiheutettu tahallisesti käyttäen moottoriajoneuvoa välineenä, voidaan katsoa korvattavan vahingon kärsineille korvausjärjestelmästä tavalla, joka on mahdollisimman lähellä tapaa, jolla vahinko korvattaisiin heille direktiivin 2009/103 nojalla.

60.      Edellisessä jaksossa esitetyistä syistä katson, ettei tähän kysymykseen ole tarpeen vastata. Siltä varalta, että unionin tuomioistuin ei kuitenkaan yhdy tähän näkemykseen ja katsoo lähinnä, että direktiivissä 2009/103 – sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin – säädetään implisiittisesti, että omaisuus- tai henkilövahinko, jonka on aiheuttanut tahallisesti sellaisen ajoneuvon kuljettaja, jonka osalta vakuuttamisvelvollisuutta ei ole täytetty, olisi korvattava kyseisen direktiivin 10 artiklan vaatimusten mukaisesti tai tavalla, joka on mahdollisimman lähellä sitä, tarkastelen tätä kysymystä lyhyesti täydellisyyden vuoksi.

61.      Unionin tuomioistuin on tältä osin toistuvasti todennut, että moottoriajoneuvoja käyttämällä kolmansille aiheutettuihin vahinkoihin liittyvää vastuuta koskeva vakuuttamisvelvollisuus on eri asia kuin se, kuinka laajalti heille korvataan tällainen vahinko vahingonkorvausvastuun perusteella. Ensin mainittu nimittäin määritellään ja taataan unionin oikeudessa, kun taas toisesta säädetään pääasiallisesti kansallisessa oikeudessa.(49) Näin ollen unionin oikeuden nykytilassa jäsenvaltioilla on edelleen lähtökohtaisesti vapaus päättää erityisesti siitä, mitkä moottoriajoneuvojen aiheuttamista vahingoista ovat pakollisesti korvattavia, miten laajasti kyseiset vahingot korvataan ja kenellä on oikeus korvaukseen. Tätä vapautta on kuitenkin rajoitettu mainitulla direktiivillä, koska sillä on ensinnäkin tehty pakolliseksi tiettyjen vahinkojen korvaaminen tiettyihin siinä määriteltyihin vähimmäismääriin saakka. Kyseisiin vahinkoihin, joiden korvaaminen on pakollista, kuuluvat muun muassa henkilövahingot, kuten direktiivin 2009/103 3 artiklan viimeisessä kohdassa täsmennetään.(50)

62.      Tässä yhteydessä, ja kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden toimivaltaan tällä alalla edelleen jäävät merkittävät oikeudet, korvauksen, joka on mahdollisimman lähellä direktiivin 2009/103 nojalla suoritettavaa korvausta, on erityisesti noudatettava kyseisessä direktiivissä vahvistettuja vähimmäismääriä ja katettava siinä määritetyt omaisuus- ja henkilövahinkolajit, myös aineettomat vahingot. Lisäksi siitä, ketkä voivat vaatia korvausta tällaisista aineettomista vahingoista direktiivin 2009/103 perusteella, on todettava, että jäsenvaltioiden on taattava, että niiden kansallisen vahingonkorvausoikeuden mukaan liikenneonnettomuuksista vahinkoa kärsineiden lähipiiriin kuuluville perheenjäsenille aiheutunut aineeton vahinko korvataan pakollisesta vakuutuksesta direktiivissä 2009/103 säädettyjä vähimmäismääriä noudattaen.(51) Samoja näkökohtia sovelletaan vakuuttamattomaan ajoneuvoon, koska sekä kyseisen direktiivin 3 artiklan että sen 10 artiklan soveltamisala johtaa väistämättä samaan lopputulokseen kyseisen vahingon kärsineen osalta.

63.      On kuitenkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä tarkistaa kaikki nämä tekijät.

64.      Edellä esitettyjen näkökohtien perusteella – ja jos unionin tuomioistuin pitää sitä tarpeellisena – ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa toiseen ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti: omaisuus- tai henkilövahinko, joka on aiheutettu tahallisesti käyttäen moottoriajoneuvoa välineenä, voidaan katsoa korvattavan vahingon kärsineille korvausjärjestelmästä tavalla, joka on mahdollisimman lähellä tapaa, jolla vahinko korvattaisiin heille direktiivin 2009/103 nojalla, jos korvausjärjestelmässä noudatetaan kyseisessä direktiivissä säädettyjä korvausten vähimmäismääriä ja sen piiriin kuuluvat siinä määritetyt vahinkolajit, myös aineettomat vahingot, joita on aiheutunut liikenneonnettomuuksista vahinkoa kärsineiden lähipiiriin kuuluville perheenjäsenille.

IV     Ratkaisuehdotus

65.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Tribunal Supremon esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

1)      Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta 16.9.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/103/EY 3 artiklan ensimmäistä kohtaa ja 10 artiklan 1 kohtaa, luettuina direktiivin 2009/103 muuttamisesta 24.11.2021 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2021/2118 johdanto-osan yhdeksännen perustelukappaleen valossa,

on tulkittava siten, että niissä ei aseteta jäsenvaltiolle velvollisuutta korvata moottoriajoneuvoa käyttäen aiheutettua omaisuus- tai henkilövahinkoa tavalla, joka on mahdollisimman lähellä tapaa, jolla vahinko korvattaisiin vahingon kärsineille direktiivin 2009/103 nojalla, jos todetaan, että kuljettajan mielentila kuvastaa tahallista aikomusta aiheuttaa kyseinen vahinko, kuten henkilön kuolema. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin vapaasti tehdä näin.

2)      Omaisuus- tai henkilövahinko, joka on aiheutettu tahallisesti käyttäen moottoriajoneuvoa välineenä, voidaan katsoa korvattavan vahingon kärsineille korvausjärjestelmästä tavalla, joka on mahdollisimman lähellä tapaa, jolla vahinko korvattaisiin heille direktiivin 2009/103 nojalla, jos korvausjärjestelmässä noudatetaan kyseisessä direktiivissä säädettyjä korvausten vähimmäismääriä ja sen piiriin kuuluvat siinä määritetyt vahinkolajit, myös aineettomat vahingot, joita on aiheutunut liikenneonnettomuuksista vahinkoa kärsineiden lähipiiriin kuuluville perheenjäsenille.


1      Alkuperäinen kieli: englanti.


2      EUVL 2009, L 263, s. 11.


3      EUVL 2021, L 430, s. 1.


4      Hugo, V., Actes et paroles, s. 554.


5      Ks. tältä osin julkisasiamies Biondin ratkaisuehdotus Stichting Koskea (C‑490/24, EU:C:2025:735, 2 kohta ja erityisesti alaviite 3).


6      Ks. vastaavasti tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade (C‑514/16, EU:C:2017:908, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


7      Ks. tältä osin julkisasiamies Biondin ratkaisuehdotus Stichting Koskea (C‑490/24, EU:C:2025:735, 2 kohta ja erityisesti alaviite 5).


8      Ks. vastaavasti tuomio 10.6.2021, Van Ameyde España (C‑923/19, EU:C:2021:475, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


9      Ks. vastaavasti direktiivin 2021/2118 johdanto-osan toinen perustelukappale.


10      Ks. vastaavasti tuomio 4.9.2018, Juliana (C‑80/17, EU:C:2018:661, 36 ja 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


11      Ks. vastaavasti tuomio 19.9.2024, Matmut (C‑236/23, EU:C:2024:761, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


12      Ks. vastaavasti tuomio 5.3.2024, Kočner v. Europol (C‑755/21 P, EU:C:2024:202, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


13      Ks. vastaavasti tuomio 4.9.2014, Vnuk (C‑162/13, EU:C:2014:2146, 56 kohta).


14      Ks. vastaavasti tuomio 4.9.2014, Vnuk (C‑162/13, EU:C:2014:2146, 37–40 kohta); tämä edellytys ei ole riidanalainen pääasiassa, koska on kiistatonta, että autoa, joka aiheutti siinä kyseessä olevan traagisen tapahtuman, on pidettävä kyseisessä direktiivissä tarkoitettuna ajoneuvona.


15      Ks. vastaavasti määräys 29.10.2021, Ubezpieczeniowy Fundusz Gwarancyjny (C‑688/20, EU:C:2021:897, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


16      Ks. vastaavasti tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade (C‑514/16, EU:C:2017:908, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


17      Tuomio 20.6.2019, Línea Directa Aseguradora (C‑100/18, EU:C:2019:517, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


18      Tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade (C‑514/16, EU:C:2017:908, 38 kohta).


19      Ks. julkisasiamies Medinan ratkaisuehdotus KBC Verzekeringen (C‑323/25, EU:C:2026:572, 32–52 kohta).


20      Tuomio 20.6.2019, Línea Directa Aseguradora (C‑100/18, EU:C:2019:517, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


21      Tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade (C‑514/16, EU:C:2017:908, 39 kohta).


22      Tuomio 15.11.2018, BTA Baltic Insurance Company (C‑648/17, EU:C:2018:917, 36 kohta).


23      Tuomio 20.6.2019, Línea Directa Aseguradora (C‑100/18, EU:C:2019:517, 41 kohta).


24      Esimerkiksi maataloustraktoria, jota onnettomuuden sattuessa käytettiin ainoastaan voimanlähteenä siihen kiinnitetyn kasvinsuojeluaineen sumuttamiseen tarkoitetun pumpun käyttämiseksi, ei pidetty liikennevälineenä sinänsä (tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade, C‑514/16, EU:C:2017:908, 41 kohta).


25      Tätä lähestymistapaa on arvosteltu; ks. tästä esim. julkisasiamies Bobekin ratkaisuehdotus Van Ameyde España (C‑923/19, EU:C:2021:125).


26      Ks. vastaavasti tuomio 12.2.2026, Stichting Koskea (C‑490/24, EU:C:2026:89, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


27      Tuomio 4.9.2018, Juliana (C‑80/17, EU:C:2018:661, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


28      Vahingon tai onnettomuuden käsite esiintyy direktiivin 2009/103 1, 2, 5, 6, 8, 10, 12, 13, 15 ja 17–25 artiklassa.


29      Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta 16 päivänä syyskuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/103/EY muuttamisesta (COM(2018) 336 final), 24.5.2018.


30      Tuomio 19.9.2024, Matmut (C‑236/23, EU:C:2024:761, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


31      Tästä seikasta ks. esim. julkisasiamies Mengozzin ratkaisuehdotus Vnuk (C‑162/13, EU:C:2014:106, 32 kohta).


32      Ks. tältä osin Bakouche, D., ”L’accident: responsabilité civile et assurances”, Responsabilité civile et assurances, heinä-elokuu 2014, s. 5.


33      Ks. Cornu, G., Vocabulaire juridique, PUF, Paris, 2024.


34      Tuomio 19.12.2019, Niki Luftfahrt (C‑532/18, EU:C:2019:1127, 35 kohta).


35      Tuomio 17.12.2020, CLCV ym. (Dieselmoottorin estolaite) (C‑693/18, EU:C:2020:1040, 108 kohta).


36      Esimerkiksi Ranskan oikeusjärjestyksen yhteydessä on korostettu, että ”etymologisesti (accidens: jokin, joka tapahtuu sattumalta) onnettomuuden käsite viittaa tapahtumaan, joka tapahtuu odottamatta – niin sanotusti yllättäen –, siis äkilliseen ja tahattomaan tapahtumaan. Onnettomuus vastaa siten ensi silmäyksellä äkillistä tapahtumaa, josta aiheutuu tahatonta vahinkoa. Tämä tarkoittaa, että jos vahinko aiheutettiin tahallisesti, kyse ei enää ole tarkasti ottaen onnettomuudesta. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna oikeuskäytännössä onnettomuudeksi ei luokitella tilannetta, jossa asianomaisen ajoneuvon kuljettaja tai haltija, tai myös kolmas osapuoli, syyllistyy harkittuun tai ainakin tahalliseen rikkomukseen” (Leduc, F., ”Le cœur et la raison en droit des accidents de la circulation”, Responsabilité civile et assurances, maaliskuu 2009).


37      Esimerkiksi direktiivin 2009/103 9 artiklassa säädetään, että 3 artiklassa tarkoitetun pakollisen vakuutuksen on katettava ainakin jotkin kyseisessä artiklassa määritetyt vähimmäismäärät, tämän kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioiden oikeutta vahvistaa korkeampia vastuurajoja. Lisäksi unionin tuomioistuin on johdonmukaisesti huomauttanut, että siitä, kuinka laajalti vahinko korvataan vakuutetun vahingonkorvausvastuun perusteella, säädetään pääasiallisesti kansallisessa oikeudessa (tuomio 17.3.2011, Carvalho Ferreira Santos, C‑484/09, EU:C:2011:158, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Lisäksi direktiivin 2009/103 10 artiklan ja kyseisessä artiklassa säädettyjen, korvauksen suorittamisesta vastuussa olevien elinten osalta jäsenvaltioilla on edelleen oikeus pitää elimen suorittamaa korvausta ensisijaisena tai toissijaisena.


38      Lenaerts, K. ja Gutiérrez-Fons, J.A., ”To say what the law of the EU is: Methods of interpretation and the European Court of Justice”, Columbia Journal of European Law, osa 20, nro 2, 2014, s. 20.


39      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 19–21 kohta.


40      Tältä osin on muistutettava, että ”jos kyseinen unionin oikeuden säännös on moniselitteinen, epämääräinen tai puutteellinen, kaikki Euroopan unionin tuomioistuimen käyttämät tulkintamenetelmät tukevat toisiaan” (edellä alaviitteessä 38 mainittu Lenaerts, K. ja Gutiérrez-Fons, J.A., s. 61).


41      Tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade (C‑514/16, EU:C:2017:908, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


42      Hocquet-Berg, S., ”La notion d’accident de la circulation”, Responsabilité civile et assurances, heinä-elokuu 2014, s. 34.


43      Rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta 25.10.2012 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL 2012, L 315, s. 57). Huomautan tästä aiheesta, että direktiivissä 2009/103 asetetaan yksityiskohtaiset vaatimukset pakollisesta liikennevakuutuksesta suoritettavien korvausten vähimmäismäärille, toisin kuin direktiivissä 2021/29. Tässä yhteydessä rikoksen uhreille maksettavista korvauksista 29.4.2004 annettu neuvoston direktiivi 2004/80/EY (EUVL 2004, L 261, s. 15) koskee rikoksen uhreille heidän kärsimistään vahingoista maksettavaa korvausta ja kansallisia korvausjärjestelmiä, jotka on otettava käyttöön tältä osin, mutta siinä on pohjimmiltaan kyse luonnollisten henkilöiden vapaan liikkuvuuden turvaamisesta ja heidän suojelustaan siinä tapauksessa, että he ovat kärsineet vahinkoa toisessa jäsenvaltiossa.


44      Ks. tältä osin julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus Philip Morris Brands ym. (C‑547/14, EU:C:2015:853, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


45      Ks. vastaavasti edellä tässä ratkaisuehdotuksessa mainittu tuomio 5.3.2024, Kočner v. Europol (C‑755/21 P, EU:C:2024:202, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Julkisasiamies Szpunar tähdensi tästä aiheesta ratkaisuehdotuksessaan X ja Visser (C‑360/15 ja C‑31/16, EU:C:2017:397, 132 kohta), että ”unionin oikeusjärjestyksessä ne ovat luonteeltaan kuvailevia eivätkä preskriptiivisiä”. Ks. myös den Heijer, M., van Os van den Abeelen, T. ja Maslyka, A., ”On the use and misuse of recitals in European Union law”, Amsterdam Law School Legal Studies Research Paper No. 2019-31, Amsterdam Center for International Law, Amsterdam, 2019.


46      Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että AHM tuomittiin vakaasti harkiten tehdystä murhasta 16 vuoden ja 8 kuukauden vankeusrangaistukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta neljän kuukauden vankeusrangaistukseen.


47      Ks. tältä osin tarkoituksellisesti liioiteltu esimerkki, jonka julkisasiamies Bobek esitti ratkaisuehdotuksensa Ubezpieczeniowy Fundusz Gwarancyjny z siedzibą (C‑383/19, EU:C:2020:1003) alaviitteessä 20.


48      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 44 kohta.


49      Tuomio 12.2.2026, Stichting Koskea (C‑490/24, EU:C:2026:89, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


50      Tuomio 15.12.2022, HUK-COBURG-Allgemeine Versicherung (C‑577/21, EU:C:2022:992, 37 ja 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


51      Tuomio 15.12.2022, HUK-COBURG-Allgemeine Versicherung (C‑577/21, EU:C:2022:992, 40–42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).