I 

Johdanto

1.

Tšekin tasavallassa asuvat aviopuolisot, jotka valitsivat sopimuksella omaisuuden erillisyyden järjestelmän soveltamisen avioliittoonsa, hankkivat yhteisomistukseensa Ranskassa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta. Aviopuolisoiden erottua toinen puolisoista on nostanut Tšekin tuomioistuimessa kanteen, jossa hän vaatii kyseisen yhteisomistussuhteen purkamista ja yhteisen omaisuuden jakamista Tšekin yleisten oikeussääntöjen mukaan.

2.

Ennakkoratkaisua pyytäneen Nejvyšší soudin (ylin tuomioistuin, Tšekin tasavalta) on ratkaistava kysymys siitä, onko tuomioistuimella, jossa kanne nostettiin, kansainvälinen toimivalta sen käsittelemiseen. Nejvyšší soud pohtii, miten oikeusriidan yhteys avioliittoon vaikuttaa siihen, kuuluuko kanne asetuksen (EU) 2016/1103 ( 2 ) – jossa säädetään aviovarallisuussuhteiden käsitteen määritelmä – vai asetuksen (EU) N:o 1215/2012 ( 3 ) soveltamisalaan, kun aviopuolisot valitsivat sellaisen aviovarallisuussuhteiden järjestämistavan, jossa heidän varallisuussuhteensa eivät määräydy avioliiton mukaan, ja kun aviopuolisoiden välinen yhteisomistussuhde ei riipu heidän avioliittonsa jatkumisesta.

3.

Nyt käsiteltävä aviovarallisuussuhteiden käsitteen tulkintaa koskeva ennakkoratkaisupyyntö on esitetty uudessa asiayhteydessä, kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen siviili- ja kauppaoikeudellisia asioita koskeva oikeuskäytäntö, joka koskee aikaa ennen aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan asetuksen 2016/1103 voimaan tulemista, sekä unionin lainsäätäjän kyseisessä asetuksessaan tekemät valinnat.

4.

Kun asetuksen 2016/1103 soveltamisalan ulkopuolelle on jätetty asiat, jotka koskevat ”omaisuuteen liittyvien esineoikeuksien luonnetta”, ( 4 ) kun Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 1 alakohdan mukaan asiassa, joka koskee esineoikeutta kiinteään omaisuuteen, toimivalta on yksinomaan sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa kiinteistö sijaitsee, ja kun nyt kyseessä oleva yhteisomistussuhde perustuu tällaisiin esineoikeuksiin, on heti selvää, mikä kysymys tässä asiassa on ratkaistava. On ilmeistä, että toimivaltainen tuomioistuin voitaisiin määrittää kahden keskenään ristiriidassa olevan liittymäperusteen mukaan eli aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain tai esineoikeuksiin sovellettavan lain mukaan.

5.

Niinpä unionin tuomioistuimella on nyt tilaisuus määritellä täsmällisesti, mitkä seikat kuuluvat avioliittoon tai sen purkamiseen liittyvien aviopuolisoiden välisten varallisuussuhteiden alaan siinä tosiasiallisesti hyvin usein esiintyvässä tilanteessa, jossa aviopuolisot, joiden omaisuus on erillistä, ovat hankkineet yhdessä kiinteistön. Kysymys edellyttää monitahoista pohdintaa, koska kyseinen määritelmä on esitettävä sellaisena, että se sopii yhteen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevän Bryssel I a ‑asetuksen ja asetuksen (EU) N:o 650/2012 ( 5 ) soveltamisalojen rajaamisen yhteydessä tarkoitettujen kiinteää omaisuutta koskevien esineoikeuksien määritelmän kanssa. Tarkkana on oltava myös siksi, että asetuksen 2016/1103 soveltamisalan määrittäminen vaikuttaa myös muunlaisiin yhteisomistussuhteisiin, joita (entisten) aviopuolisoiden välillä voi olla, mahdollisesti sen mukaan, minä ajankohtana yhteisomistus puretaan (avioliiton aikana vai sen purkamisen jälkeen), ja myös kolmansien oikeuksiin.

6.

Koska aviovarallisuussuhteiden käsitteen rajat on määritettävä asetuksen 2016/1103 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn kyseisen käsitteen määritelmän ja asetuksen 1 artiklan 2 kohdan g alakohdassa säädetyn asetuksen soveltamisalan rajoituksen perusteella, esitän jäljempänä syyt sille, miksi mielestäni

–

kyseinen käsite kattaa aviopuolisoiden väliset varallisuussuhteet, jotka perustuvat yhteisomistukseen, johon ei sovelleta aviopuolisoiden valitsemaa sopimusperusteista aviovarallisuussuhteiden järjestämistapaa, ja

–

kiinteän omaisuuden yhteisomistuksen purkamista ja kyseisen yhteisen omaisuuden jakamista koskevassa oikeusriidassa ei ole kyse kyseisessä asetuksessa tarkoitetusta asiasta, joka koskee kyseiseen omaisuuteen liittyvien esineoikeuksien luonnetta.

II 

Asiaa koskevat oikeussäännöt

A 

Unionin oikeus

1. 

Bryssel I a ‑asetus

7.

Bryssel I a ‑asetuksen I luvun otsikko on ”Soveltamisala ja määritelmät”, ja siihen kuuluvassa 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

8.

Asetuksen II luvun otsikko on ”Toimivalta”, ja siihen kuuluu useita jaksoja, mukaan lukien 6 jakso, jonka otsikko on ”Yksinomainen toimivalta”. Asetuksen 6 jaksoon kuuluvan 24 artiklan 1 alakohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

2. 

Asetus 2016/1103

9.

Asetuksen 2016/1103 johdanto-osan 15, 18 ja 52 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

10.

Asetuksen 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

11.

Asetuksen 3 artiklan, jonka otsikko on ”Määritelmät”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

12.

Asetuksen 6 artiklan, jonka otsikko on ”Toimivalta muissa tapauksissa”, b alakohdassa säädetään seuraavaa:

13.

Asetuksen 2016/1103 21 artiklassa, jonka otsikko on ”Sovellettavan lain yhtenäisyys”, säädetään seuraavaa:

14.

Asetuksen 27 artiklassa, jonka otsikko on ”Sovellettavan lain soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

B 

Tšekin oikeus

15.

Tšekin siviililain nro 89/2012 (zákon č. 89/2012 Sb., občanský zákoník) 708 §:n mukaan puolisoiden varallisuus, jota ei ole suljettu pois oikeussuhteista, kuuluu puolisoiden yhteiseen omaisuuteen. Kyseisen 708 §:n 2 momentin mukaan yhteiseen omaisuuteen sovelletaan lakisääteistä järjestelmää, sopimukseen perustuvaa järjestelmää tai tuomioistuimen päätökseen perustuvaa järjestelmää.

16.

Siviililain 709 §:n 1 momentin mukaan lakisääteisessä järjestelmässä yhteisomaisuuteen kuuluu se, minkä toinen puolisoista on hankkinut tai minkä molemmat puolisot ovat hankkineet yhdessä avioliiton aikana, lukuun ottamatta kyseisessä säännöksessä erikseen yhteisomaisuuden ulkopuolelle rajattua omaisuutta.

17.

Siviililain 716 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan puolisot voivat sopia lakisääteisestä järjestelmästä poikkeavista aviovarallisuussuhteista.

18.

Siviililain 717 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan sovittuna järjestelmänä voi olla esimerkiksi omaisuuden erillisyyden järjestelmä.

19.

Siviililain 729 §:n mukaan omaisuuden erillisyyden järjestelmässä puoliso voi määrätä vapaasti omaisuudestaan ilman toisen puolison suostumusta.

20.

Siviililain 1115 §:n 1 momentin mukaan henkilöt, jotka omistavat omaisuuden yhdessä, ovat yhteisomistajia.

21.

Siviililain 1140 §:ssä säädetään, ettei ketään voida pakottaa pysymään yhteisomistuksessa ja että kullakin yhteisomistajalla on aina oikeus vaatia yhteisomistuksesta irrottautumista, jos yhteisomistuksen kohde voidaan jakaa osiin, tai yhteisomistussuhteen purkamista.

22.

Siviililain 1143 §:ssä säädetään, että jos yhteisomistajat eivät pääse sopimukseen yhteisomistussuhteen purkamisesta, tuomioistuin ratkaisee asian jonkin yhteisomistajan pyynnöstä. Jos tuomioistuin tekee ratkaisun yhteisomistuksen purkamisesta, se tekee samalla ratkaisun yhteisomistajien omaisuuden jakamisesta.

III 

Pääasian tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymys

23.

Kantaja SQ ja vastaaja YR avioituivat 1.5.2015 ja päättivät, että heidän varallisuussuhteisiinsa sovelletaan aviovarallisuusoikeudessa tarkoitettua sopimukseen perustuvaa omaisuuden erillisyyden järjestelmää ( 6 ) ja Tšekin lakia.

24.

Aviopuolisot hankkivat avioliittonsa aikana yhteisomistukseensa kiinteistön ( 7 ) Pariisista (Ranska), ja SQ:n mukaan kummallakin entisistä puolisoista on omistuksessaan jakamattomasti puolet kiinteistöstä. ( 8 ) Avioliitto purettiin vuonna 2020. Aviopuolisoiden viimeinen vakinainen asuinpaikka oli Tšekin tasavallassa. Entisten puolisoiden välisessä oikeusriidassa on kyse edellä mainitun kiinteän omaisuuden yhteisomistuksen purkamisesta ja kyseisen omaisuuden jakamisesta. ( 9 )

25.

Kanteen ensimmäisen asteen tuomioistuimena käsitellyt Obvodní soud pro Prahu 5 (Prahan 5. kaupunginosan alioikeus, Tšekki) katsoi 26.10.2022 antamassaan ratkaisussa, että kyseisen yhteisomistuksen purkamista ja omaisuuden jakamista koskeva menettely liittyy oikeussuhteeseen, johon sovelletaan yleisiä oikeussääntöjä, ja että se kuuluu näin ollen Bryssel I a ‑asetuksen aineelliseen soveltamisalaan. Asetuksen 24 artiklan 1 alakohdan mukaan toimivalta tutkia tällainen kanne on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa kiinteistö sijaitsee, eli tässä tapauksessa Ranskan tuomioistuimilla.

26.

Městský soud v Praze (Prahan kaupunkioikeus, Tšekki) kumosi ensimmäisen asteen tuomioistuimen antaman ratkaisun kantajana olevan SQ:n valituksesta. Městský soud v Praze katsoi, että oikeusriita kuuluu asetuksen 2016/1103 soveltamisalaan siksi, että aviovarallisuussuhteiden käsite on unionin oikeuden itsenäinen käsite, joka kattaa kaikki valinnaiset säännöt, joista puolisot voivat sopia sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Näin ollen myös puolisoiden omaisuuden erillisyyden järjestelmää on pidettävä kyseisessä asetuksessa tarkoitettuna aviovarallisuussuhteiden järjestelmänä, kun on kyse avioliittoon perustuvista varallisuusoikeuksista. Tästä seuraa, että asetuksen 2016/1103 6 artiklan b kohdan nojalla kansainvälinen toimivalta tutkia kanne on Tšekin tuomioistuimilla.

27.

Vastaaja YR teki kyseisestä ratkaisusta kassaatiovalituksen Nejvyšší soudiin.

28.

Nejvyšší soud korostaa, että entisille aviopuolisoille kuuluvan kiinteistön yhteisomistuksen purkamista ja omaisuuden jakamista koskeva oikeusriita kuuluu kansallisen yksityisoikeuden mukaisten yleisten oikeussääntöjen soveltamisalaan ( 10 ) eikä tällaisella oikeusriidalla ole yhteyttä avioliittoon tai oikeuteen, jossa säädetään aviopuolisoiden välisistä varallisuussuhteista, ja että yleisesti katsotaan, että tällaisessa menettelyssä on kyse Bryssel I a ‑asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta siviili- ja kauppaoikeudellisesta asiasta. Kun asiassa on kyse kiinteän omaisuuden yhteisomistuksesta, kansainvälinen toimivalta ratkaista asia kuuluu Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 1 alakohdan mukaan yksinomaan sen jäsenvaltion tuomioistuimille, jossa kiinteistö sijaitsee.

29.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii kuitenkin, vaikuttaako ratkaisuun, joka oikeusriitaan on annettava, puolisoiden aikaisempi avioliitto tai se, että yhteisomistussuhde on vahvistettu yksinomaan (entisten) aviopuolisoiden väliseksi ja että yhteisomistukseen päädyttiin siksi, että aviopuolisot valitsivat sopimusperusteisen omaisuuden erillisyyden järjestelmän.

30.

Kyseinen tuomioistuin toteaa tästä, että Tšekin oikeuden mukaan omaisuuden erillisyyden järjestelmän valinneiden aviopuolisoiden välinen yhteisomistussuhde ei eroa muista yhteisomistuksen muodoista, joihin niin ikään sovelletaan yleisiä oikeussääntöjä, ei edes yhteisomistussuhteen purkamisperusteiden ja omaisuuden jakamisen toteutustavan osalta eikä näihin sovellettavien määräaikojen osalta.

31.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, ettei unionin tuomioistuin ole vielä ottanut kantaa siihen, onko nyt kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa kyse erityisestä aviopuolisoiden välisestä omaisuusriidasta, joka johtuu välittömästi avioliitosta tai sen purkamisesta, ( 11 ) jolloin oikeusriidassa siis olisi kyse asetuksessa 2016/1103 tarkoitetuista aviovarallisuussuhteista, vai aviopuolisoiden välisestä yleisten oikeussääntöjen mukaisesta omaisuusriidasta, jolla ei ole yhteyttä heidän avioliittoonsa – jolloin oikeusriita siis olisi Bryssel I a ‑asetuksessa tarkoitettu siviili- ja kauppaoikeudellinen asia.

32.

Tässä tilanteessa Nejvyšší soud päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

33.

SQ, YR, Tšekin hallitus ja Euroopan komissio esittivät kirjallisia huomautuksia ja osallistuivat 16.4.2026 pidettyyn istuntoon, jossa ne vastasivat unionin tuomioistuimen suullista vastausta varten esittämiin kysymyksiin.

IV 

Asian tarkastelu

34.

Ennakkoratkaisukysymyksellä pyritään selvittämään, onko Tšekin tuomioistuimella, jossa kanne nostettiin asetuksen 2016/1103 6 artiklan nojalla, ( 12 ) kansainvälinen toimivalta tutkia vaatimus yhteisomistuksen purkamisesta ( 13 ) ja omaisuuden jakamisesta tilanteessa, jossa omaisuuden erillisyyden järjestelmän valinneet aviopuolisot olivat ostaneet Ranskassa sijaitsevan kiinteistön. ( 14 ) Tämä kysymys koskee mainitun asetuksen soveltamisalaa, ( 15 ) ja siten tässä asiassa on määritettävä sen aviovarallisuussuhteiden käsitteen rajat, jonka määritelmä säädetään asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja jonka merkitys voidaan päätellä asetuksen 1 artiklan 2 kohdan g alakohdassa säädetystä asetuksen soveltamisalan rajoituksesta.

35.

Sovellettavat arviointiperusteet on määritettävä ottaen huomioon rajat, joissa tuomioistuimen on pysyttävä kansainvälisen toimivaltansa tarkistusvaiheessa. Unionin siviili- ja kauppaoikeuden alan asetuksia koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, ettei tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, arvioi tässä vaiheessa, onko kanne otettava tutkittavaksi tai onko se perusteltu, vaan se toteaa ainoastaan ne seikat, joiden perusteella sillä on toimivalta tietyssä oikeudellisessa tilanteessa ja kanteessa vedotun oikeuden mukaan. ( 16 )

36.

Mainitsen selvennyksenä, että istunnossa täydennetyn ( 17 ) pääasian tosiseikkojen kuvauksen perusteella katson suorilta käsin, ettei jäljempänä ole tarpeen tarkastella asetuksen 2016/1103 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua avioehtosopimuksen käsitettä, koska puolisot eivät tehneet sopimusta, jota sovellettaisiin heidän yhteisomistussuhteeseensa ja jolla olisi ollut tarkoitus mukauttaa heidän valitsemaansa omaisuuden erillisyyden järjestelmää. ( 18 )

A 

Aviovarallisuussuhteiden käsitteen tulkitsemista koskevat alustavat metodologiset huomautukset

37.

Ensinnäkin on todettava useiden kirjoittajien tavoin, ( 19 ) että aviovarallisuussuhteiden käsitettä käytetään useimmissa muissakin Euroopan unionin asetuksissa poikkeamiskriteerinä tai soveltamisalan rajoitusperusteena; tällaisia säännöksiä ovat muun muassa Bryssel I a ‑asetuksen 1 artiklan 2 kohdan a alakohta, ( 20 ) Rooma I ‑asetuksen ( 21 ) 1 artiklan 2 kohdan c alakohta, Rooma II ‑asetuksen ( 22 ) 1 artiklan 2 kohdan b alakohta ja asetuksen N:o 650/2012 1 artiklan 2 kohdan d alakohta. Täsmällisimmin muotoiltu säännös on Rooma III ‑asetuksen ( 23 ) 1 artiklan 2 kohdan e alakohta. Siinä säädetään, ettei kyseistä asetusta sovelleta avioliiton vaikutuksiin omaisuuteen. Näin ollen aviovarallisuussuhteiden käsitteen määrittämisessä voidaan ottaa huomioon edellä mainittuja artikloja koskeva oikeuskäytäntö ja niitä koskevat kommentit oikeuskirjallisuudessa.

38.

Totean toiseksi, että 1.3.2018 antamassaan tuomiossa Mahnkopf ( 24 ) unionin tuomioistuin määritteli, minkä seikkojen perusteella voidaan erotella toisistaan kahden sellaisen asetuksen soveltamisalat, joissa säädetään asioista, jotka on rajattu Bryssel I a ‑asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle, eli perintöasioista ja aviovarallisuussuhteista. Niinpä minusta on tärkeää korostaa heti alkuun sitä, että tässä asiassa unionin tuomioistuimelle esitetty tulkintakysymys liittyy erilaiseen lainsäädännölliseen asiayhteyteen. Bryssel I a ‑asetus on nimittäin siviilioikeudellisissa asioissa tehtävän yhteistyön kulmakivi ( 25 ) ja sitä sovelletaan kaikissa jäsenvaltioissa. Sama ei koske asetusta 2016/1103, joka sitoo ainoastaan 18 tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvaa jäsenvaltiota. ( 26 ) Näin ollen asetuksen 2016/1103 keskinäisen luottamuksen periaatteeseen perustuvia sääntöjä, jotka koskevat tuomioistuinten toimivaltaa ja tuomioistuinratkaisujen tunnustamista, sovelletaan ainoastaan niiden jäsenvaltioiden kesken, joita kyseinen asetus sitoo. Asetuksen soveltamisalan laajasta tulkinnasta seuraa, että Bryssel I a ‑asetuksen soveltamisala jää kapeammaksi eikä toimivalta jää yksinomaan sen jäsenvaltion tuomioistuimille, jossa nyt kyseessä oleva kiinteistö sijaitsee. Näin ollen niiden jäsenvaltioiden tuomioistuinten, joita asetus 2016/1103 ei sido, on sovellettava kansainvälisen toimivaltansa toteamisessa ja annettujen ratkaisujen tunnistamisessa kansallisia oikeussääntöjään. Mielestäni näiden seurausten ei voida antaa vaikuttaa aviovarallisuussuhteiden käsitteen tulkintaan. ( 27 ) Huomautan tästä lisäksi, että huomioon on otettava se seikka, että tiettyjä toimivaltasääntöjä sovelletaan tilanteissa, jotka koskevat valtioita, joita asetus 2016/1103 ei sido, ( 28 ) tai kolmansia valtioita, ( 29 ) ja että kyseisen asetuksen lainvalintasäännöksiä sovelletaan myös suhteessa sellaisiin valtioihin, joita asetus ei sido. ( 30 )

39.

Totean kolmanneksi, että asetuksen 2016/1103 I luvussa, johon sisältyvät asetuksen 1–3 artikla, säädetään asetuksen soveltamisalasta ja määritelmistä, miltä osin asetus eroaa merkittävästi aviovarallisuussuhteisiin sovellettavaa lakia koskevasta yleissopimuksesta. ( 31 )

40.

Oikeuskirjallisuudessa asetuksen 2016/1103 1 artiklaa, jonka 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa asetuksen aineellinen soveltamisala rajataan ”aviovarallisuussuhteisiin”, pidetään asetuksen tulkitsemisen kannalta ratkaisevana, koska kyseisessä artiklassa luetellaan tyhjentävästi asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle jäävät asiat. ( 32 ) Asetusta katsotaan sovellettavan asioihin, joita ei mainita kyseisessä artiklassa, kunhan ne kuuluvat asetuksen soveltamisalaan. ( 33 )

41.

Asetuksen 2016/1103 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn määritelmän mukaan ”aviovarallisuussuhteilla” tarkoitetaan ”kaikkia niitä sääntöjä, jotka koskevat avioliiton tai sen purkamisen seurauksena syntyneitä varallisuussuhteita puolisoiden välillä sekä heidän suhteissaan kolmansiin osapuoliin”. ( 34 )

42.

Neljänneksi on todettava, että kyseisen asetuksen johdanto-osan 18 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

–

aviovarallisuussuhteiden käsitettä olisi tulkittava itsenäisesti

–

ja ”sen olisi käsitettävä paitsi säännöt, joista puolisot eivät saa poiketa, myös kaikki valinnaiset säännöt, joista puolisot voivat sopia sovellettavan lainsäädännön mukaisesti, sekä kaikki sovellettavan lainsäädännön olettamasäännöt” ja

–

sen ”olisi käsitettävä sekä omaisuusjärjestelyt, jotka tietyissä kansallisissa oikeusjärjestelmissä nimenomaisesti ja yksinomaisesti koskevat avioliittoa, että kaikki varallisuussuhteet, jotka on toteutettu puolisoiden välillä sekä puolisoiden ja kolmansien osapuolten välillä ja jotka johtuvat välittömästi aviosuhteesta tai sen purkamisesta”.

43.

Viidenneksi totean, että asetuksen 2016/1103 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn ja sen johdanto-osan 18 perustelukappaleessa todetun voidaan katsoa vastaavan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka koskee aviovarallisuussuhteiden jättämistä unionin siviili- ja kauppaoikeudellisia asioita koskevien sääntelyvälineiden soveltamisalan ulkopuolelle. Ne kattavat myös puolisoiden avioliitosta tai sen purkamisesta suoraan johtuvat suhteet kolmansiin.

44.

Näin ollen käsittelen jäljempänä lyhyesti kyseistä oikeuskäytäntöä selvittääkseni, missä määrin siihen voidaan tukeutua asetuksen 2016/1103 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkitsemiseksi pääasiassa kyseessä olevassa erityistilanteessa (B), minkä jälkeen totean, mitä kyseisessä asetuksessa säädetyistä oikeussäännöistä seuraa sekä asetuksen soveltamisalan (C) että niiden asetuksesta ilmenevien rajoitusten osalta, jotka koskevat esineoikeuksia ja jotka perustuvat käsiteltävän kysymyksen kohteeseen ja sovellettavan lain määrittämiseen (D).

B 

Asetuksen 2016/1103 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa aikaisempi oikeuskäytäntö

45.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa perustellusti kahteen unionin tuomioistuimen ratkaisuun, joissa määritellään aviovarallisuussuhteiden käsite Brysselin yleissopimuksen 1 artiklan toisen kappaleen 1 kohdassa määrätyn ( 35 ) ja Bryssel I a ‑asetuksen 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetyn soveltamisalan rajoituksen yhteydessä.

46.

Yhteisöjen tuomioistuin katsoi tuomiossaan de Cavel, että ”käsite ’aviovarallisuussuhteet’ kattaa paitsi omaisuusjärjestelyt, jotka on tietyissä kansallisissa lainsäädännöissä nimenomaisesti ja yksinomaisesti säädetty koskemaan avioliittoa, myös kaikki varallisuussuhteet, jotka johtuvat välittömästi aviosuhteesta tai sen purkamisesta; näin ollen oikeusriidat, jotka kohdistuvat aviopuolisoiden omaisuuteen avioeromenettelyn aikana,[ ( 36 )] voivat tapauksen mukaan koskea 1) henkilöiden oikeudelliseen asemaan liittyviä kysymyksiä, 2) aviosuhteesta tai sen purkamisesta välittömästi johtuvia aviopuolisoiden välisiä varallisuusoikeudellisia suhteita tai 3) edelleen aviopuolisoiden välisiä varallisuusoikeudellisia suhteita, jotka eivät kuitenkaan ole yhteydessä avioliittoon, [ja] vain viimeksi mainittua asiaryhmää koskevat oikeusriidat kuuluvat Brysselin yleissopimuksen soveltamisalaan, kun taas kahta ensimmäistä asiaryhmää koskevat oikeusriidat on jätettävä kyseisen soveltamisalan ulkopuolelle”. ( 37 )

47.

Määräyksessään Iliev unionin tuomioistuin sovelsi toista näistä arviointiperusteista ja katsoi, että kun kyse on entisten aviopuolisoiden välisestä avioliiton aikana hankitun irtaimen omaisuuden ositusta koskevasta oikeusriidasta, oikeusriita koskee kyseisten henkilöiden välisiä avioliiton purkamisesta välittömästi johtuvia varallisuusoikeudellisia suhteita eikä se siis kuulu Bryssel I a ‑asetuksen soveltamisalaan. ( 38 )

48.

Edellä mainittujen ratkaisujen taustalla olleissa asioissa ennakkoratkaisua pyytäneiden tuomioistuinten käsiteltäviksi saatetut varallisuusoikeudelliset kysymykset liittyivät ensin mainitussa tuomiossa avioeromenettelyyn. Toiseksi mainitussa määräyksessä oikeusriita oli syntynyt avioeron jälkeen ja se koski aviopuolison hankkiman ja hänen nimiinsä rekisteröidyn ajoneuvon mahdollista yhteisyyttä, joka oli määritettävä ositusta varten perhekoodeksin yhdessä hankittua omaisuutta koskevien erityissääntöjen mukaan. ( 39 )

49.

Koska asetuksen 2016/1103 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään arviointiperusteesta, joka koskee avioliiton tai sen purkamisen seurauksena syntyneitä varallisuutta koskevia oikeussuhteita puolisoiden välillä, on pohdittava, voidaanko tuomiota de Cavel ja määräystä Iliev soveltaa analogisesti nyt käsiteltävässä asiassa.

50.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tuonut esiin järkeviä syitä suhtautua tähän varauksellisesti.

51.

Nyt käsiteltävässä asiassa tilanne on nimittäin erilainen kahdesta syystä. Yhtäältä tässä oikeusriidassa on kyse kiinteistöstä, jonka yhteisyydellä ei ole suoraa yhteyttä aviopuolisoiden valitsemaan aviovarallisuussuhteiden järjestämistapaan, koska puolisot valitsivat omaisuuden erillisyyden järjestelmän, jossa aviopuolisoiden omaisuus ei määritelmällisesti ole mitenkään yhteistä. Toisaalta kiinteistöön sovelletut oikeussäännöt muodostuvat laissa säädetyistä yleisten oikeussääntöjen mukaisista yhteisomistussäännöistä, joita voidaan soveltaa kaikkien kesken, olivat he naimisissa keskenään tai eivät. ( 40 )

52.

Huomautan lisäksi, että vaikka entisten aviopuolisoiden välinen varallisuusoikeudellinen suhde eli yhteisomistus syntyi heidän avioliittonsa aikana, olisi hankalaa katsoa, että kyseinen oikeussuhde johtuu välittömästi avioliitosta, sillä aviopuolisot päättivät pitää omaisuutensa erillisinä heti avioliittonsa alusta alkaen. ( 41 ) Eikö näin ollen olisi tulkittava, ettei heidän varallisuusoikeudellisilla suhteillaan ole yhteyttä heidän avioliittoonsa? Tällaisen toteamuksen perusteella olisi sovellettava tuomiossa de Cavel ( 42 ) mainittua kolmatta arviointiperustetta, josta seuraisi, ettei oikeusriita jäisi siviili- ja kauppaoikeuden alan ulkopuolelle.

53.

Näin ollen unionin tuomioistuinta pyydetään ratkaisemaan, riittääkö se, että yhteisomistuksen osapuolia ovat ainoastaan kyseiset aviopuolisot ja että yhteisomistus liittyy välttämättä siihen, että he olivat valinneet järjestää aviovarallisuussuhteensa sopimusperusteisesti siten, ettei yhteistä omaisuutta ole lainkaan, perusteeksi katsoa, että kyseinen tilanne kuuluu asetuksen 2016/1103 soveltamisalaan.

54.

Vastauksen antamiseksi tähän kysymykseen on selvitettävä, missä määrin unionin lainsäätäjä tukeutui unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja omaksui laajan tulkinnan aviovarallisuussuhteiden käsitteestä, kun se sääti kyseisen käsitteen määritelmän kyseisessä asetuksessaan.

C 

Asetuksessa 2016/1103 tarkoitettu aviovarallisuussuhteiden käsite

55.

On useita unionin tuomioistuimen soveltamiin tulkintamenetelmiin perustuvia syitä katsoa, että tätä käsitettä on tulkittava laajasti.

1. 

Asetuksen 2016/1103 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan sanamuoto

56.

Ensinnäkin kyseisessä artiklassa säädettyä aviovarallisuussuhteiden käsitteen määritelmää on tulkittava ottaen huomioon tuomio de Cavel, jossa käsitteen todetaan kattavan ”kaikki avioliitosta tai sen purkamisesta välittömästi johtuvat aviopuolisoiden väliset varallisuusoikeudelliset suhteet”. ( 43 ) Tämä ilmaisu perustuu Schlosserin selvityksessä käytettyyn ilmaisuun ”avioliittoon perustuvat varallisuusoikeudet”. ( 44 ) Schlosserin selvityksessä todetaan, että ”aviovarallisuussuhteiden perusteella syntyneet aviopuolisoiden keskinäiset oikeudet vastaavat hyvin pitkälti sitä, mihin viitataan parhaiten englanniksi ilmaisulla ’rights in property arising out of a matrimonial relationship’ (aviosuhteeseen perustuvat omistusoikeudet)”. ( 45 )

57.

Tässä yhteydessä selvityksessä viitataan ongelmiin, joita aviovarallisuussuhteiden käsitteestä aiheutuu siksi, ettei Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai Irlannissa ole kyseiseen käsitteeseen vertautuvaa oikeudellista rakennetta. Kyseisissä valtioissa aviopuolisoiden välisiin varallisuussuhteisiin sovelletaan lähtökohtaisesti yleisiä oikeussääntöjä. ( 46 )

58.

Schlosserin selvityksessä todetaan myös, ettei aviovarallisuussuhteiden käsite kata kaikissa ”alkuperäisissä jäsenvaltioissa” samoja oikeussuhteita. ( 47 ) Niinpä Schlosser korosti sitä, että on olemassa eri tyyppisiä järjestelmiä, jotka eivät sulje toisiaan pois, sillä kyseisissä valtioissa voi olla käytössä erityisiä oikeudellisia rakenteita, joita sovelletaan aviopuolisoiden välisiin suhteisiin ja joille on erityistä lähinnä se, että kyse on kattavasta muttei yhdestä ainoasta varallisuussuhteiden järjestämistavasta, joka voi perustua sopimukseen tai lakiin ja jota mahdollisesti täydentävät varallisuussuhteisiin sovellettavat oikeussäännöt, joita sovelletaan kaikkiin aviopuolisoihin riippumatta siitä, minkä aviovarallisuussuhteiden järjestämistavan tietyt puolisot ovat valinneet. ( 48 )

59.

Edellä mainitut Schlosserin selvityksessä esitetyt – ja edelleenkin pätevät ( 49 ) – huomiot oikeusjärjestysten monimuotoisuudesta ovat minusta keskeisiä. Niiden perusteella katson, että aviovarallisuussuhteiden käsitteen määritelmä kattaa sellaiset aviopuolisoiden väliset varallisuussuhteet, joihin sovelletaan yleisiä oikeussääntöjä eikä ainoastaan kattavaa oikeudellista järjestelmää.

60.

Unionin tuomioistuimella ei ole vielä ollut tilaisuutta ratkaista tätä kysymystä, koska se on ottanut kantaa tilanteisiin, joihin sovellettiin aviopuolisoiden välisiä varallisuussuhteita koskevia erityissääntöjä eli joissa oli kyse joko avioeromenettelyn yhteydessä käytetyistä turvaamistoimista (tuomio de Cavel) tai avioliiton aikana hankitun omaisuuden yhteisyyttä koskeneesta riidasta (määräys Iliev). ( 50 )

61.

Totean toiseksi, että vaikka asetuksen 2016/1103 johdanto-osan 18 perustelukappaleessa viitataan kaikkiin puolisoiden välisiin varallisuussuhteisiin, ”jotka johtuvat välittömästi aviosuhteesta tai sen purkamisesta”, ( 51 ) kyseistä adverbia ei käytetä asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyssä aviovarallisuussuhteiden käsitteen määritelmässä.

62.

Dirk Looscheldersin tavoin katson, ( 52 ) että mainitun säännöksen sanamuodosta, joka on samankaltainen säännöksen eri kieliversioissa, ( 53 ) on pääteltävä, että riittävänä edellytyksenä on pidettävä pelkkää syy-yhteyttä avioliittoon tai sen purkamiseen. Voidaan siis katsoa, ettei tuomiossa de Cavel ja määräyksessä Iliev ( 54 ) tarkoitettua syy-yhteyden välittömyyttä enää tarvitse arvioida.

63.

Näin ollen on varmistuttava siitä, että asetuksen 2016/1103 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan sanamuotoon perustuva aviovarallisuussuhteiden käsitteen laaja tulkinta on perusteltu myös, kun otetaan huomioon unionin lainsäätäjän tavoitteet, kyseisen asetuksen rakenne ja sen asiayhteys.

2. 

Asetuksen 2016/1103 tavoitteet, rakenne ja asiayhteys

64.

Ensinnäkin on todettava, että unionin lainsäätäjä on ilmaissut selkeästi aikomuksensa antaa säädös, jolla poistetaan hankaluudet, joita pareilla on omaisuutensa hoidossa tai jakamisessa, ( 55 ) kokoamalla asetukseen 2016/1103 kaikki aviovarallisuussuhteisiin sovellettavat oikeussäännöt, jotka muodostuvat säännöksistä, joissa säädetään tuomioistuimen toimivallasta, sovellettavasta laista sekä päätösten, virallisten asiakirjojen ja tuomioistuimessa tehtyjen sovintojen tunnustamisesta tai tapauksen mukaan hyväksymisestä, täytäntöönpanokelpoisuudesta ja täytäntöönpanosta. ( 56 )

65.

Asetuksen 2016/1103 lähtökohtana on perustavanlaatuinen yhtenäisyyden periaate: toimivalta ratkaista kaikki aviopuolisoiden välisiin varallisuussuhteisiin liittyvät kysymykset on lähtökohtaisesti yhdellä ainoalla viranomaisella, jonka on sovellettava yhden ainoan valtion lakia, ( 57 ) jonka aviopuolisot valitsevat ( 58 ) tai joka määräytyy asetuksessa määritettyjen objektiivisten liittymäperusteiden mukaan ( 59 ) ja johon voidaan tietyin edellytyksin vedota kolmansia vastaan. ( 60 ) Kyseistä lakia sovelletaan puolisoiden kaikkeen omaisuuteen sen sijainnista riippumatta ( 61 ) samoin kuin puolisoiden velkoihin.

66.

Aviopuolisoiden oikeudellisen tilanteen yksinkertaistamistavoite ilmenee hyvin selkeästi siitä, millaisia seurauksia tällä tuomioistuimen toimivallan ja sovellettavan lain yhtenäisyyden periaatteella on.

67.

Niinpä totean toimivallan osalta ja etenkin tilanteesta, jossa oikeusriidan kohteena on kiinteä omaisuus, että koska tarkoituksena on ollut säilyttää toimivallan ( 62 ) ja kaikkeen aviopuolisoiden omaisuuteen sovellettavan lain yhtenäisyys, ( 63 ) unionin lainsäätäjä on antanut näille seikoille etusijan suhteessa seikkoihin, joilla voidaan perustella kiinteistön sijaintipaikkakunnan jäsenvaltion tuomioistuinten toimivaltaa. Asetuksessa 2016/1103 kiinteän omaisuuden sijaintijäsenvaltion tuomioistuimen toimivalta on määritetty toissijaiseksi, ( 64 ) vaikka 17.12.2015 antamassaan tuomiossa Komu ym., ( 65 ) joka koskee asetuksen N:o 44/2001 22 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan tulkitsemista, ( 66 ) unionin tuomioistuin katsoi, että Suomessa asuvien yhteisomistajien Suomen tuomioistuimessa vireille panemassa asiassa, jossa vaadittiin Espanjassa sijaitsevaan kiinteään omaisuuteen kohdistuvan usean henkilön välisen yhteisomistussuhteen purkamista myynnillä, ( 67 ) oli kyse esineoikeutta kiinteään omaisuuteen koskevien asioiden ryhmään kuuluvasta asiasta, joka kuuluu jäsenvaltion, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee, tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan, ( 68 ) ja unionin tuomioistuin perusteli tätä lähinnä asianmukaiseen lainkäyttöön liittyvillä näkökohdilla. ( 69 )

68.

Parin varallisuussuhteisiin sovellettavan lain osalta totean, että kyseisen lain muuttumattomuudella ( 70 ) vahvistetaan yhtenäisyyden periaatetta. Kiinteän omaisuuden osalta on lisäksi huomattava, ettei asetuksessa säädetä erityisestä liittymäperusteesta, jonka nojalla sovellettaisiin kiinteän omaisuuden sijaintivaltion lakia perheen yhteisenä kotina käytetyn asunnon suojaa koskevana sääntelynä. ( 71 ) Asetuksen 2016/1103 johdanto-osan 53 perustelukappaleen toisessa virkkeessä todetaan, että tällaista asuntoa koskevat oikeussäännöt kuuluvat kyseisen asetuksen soveltamisalaan. ( 72 ) Asetuksen soveltamisalalla ei myöskään ole sallittua määrätä, että tiettyihin omaisuuseriin tai omaisuuden luonteen mukaan sovellettaisiin eri lakia. ( 73 ) Vielä on todettava yleisemmällä tasolla, että asetus kattaa paitsi pakottavat säännöt myös sovellettavaksi valitut ja olettamasäännöt. ( 74 )

69.

Näin ollen näyttää siltä, että asetuksessa 2016/1103 tarkoitettu aviovarallisuussuhteiden käsite kattaa kaikki avioliiton varallisuusoikeudelliset seuraukset, sikäli kuin niihin ei sovelleta jotakin erityissäännöstöä, kuten esimerkiksi elatusvelvoitteisiin, eläkeoikeuksien tasaamiseen ( 75 ) tai edesmenneen puolison perimykseen sovellettavia sääntöjä. ( 76 )

70.

Totean toiseksi, että tulkintaa, jonka mukaan asetuksen 2016/1103 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetty aviovarallisuussuhteiden itsenäisen käsitteen määritelmä on tarkoitettu hyvin kattavaksi, puoltavat muutkin, asetuksen rakenteeseen perustuvat argumentit. Tällaisia argumentteja voidaan johtaa kyseisen määritelmän ja asetuksen 27 artiklan yhteisvaikutuksesta, sillä viimeksi mainitussa artiklassa säädetään avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen sovellettavan lain soveltamisalasta. ( 77 )

71.

Peter Mankowskin mukaan ( 78 ) asetuksen 2016/1103 27 artiklassa säädetään nimenomainen luettelo, joka ei ole tyhjentävä, kysymyksistä, joiden katsotaan aina kuuluvan aviovarallisuussuhteiden käsitteen alaan. Mankowski lisää, että kyseisessä 27 artiklassa vahvistetaan selkeästi, että aviovarallisuussuhteilla tarkoitetaan kattavaa järjestelmää ja että on sovellettava aviovarallisuussuhteiden mukaan määräytyvän lain yhtenäisyyden periaatetta. Asetuksessa tarkoitettu aviovarallisuussuhteiden käsite on tarkoituksella laadittu äärimmäisen kattavaksi ja sinänsä hyvin heterogeeniseksi. ( 79 )

72.

Tarkasti sanottuna asetuksen 27 artiklan d alakohdassa säädetään, että aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain säännösten mukaisesti määräytyvät ”joko toisen tai kummankin puolison valtuudet, oikeudet ja velvollisuudet, jotka koskevat omaisuutta”. Sara Godechot-Patris ja Patrick Wautelet ( 80 ) ovat sitä mieltä, että kyseistä säännöstä sovelletaan silloin, kun omaisuus on hankittu yhteisomistukseen ja erityisesti silloin, kun yhteisomistus on järjestetty sopimukseen perustuvan omaisuuden erillisyyden järjestelmän yhteydessä. En yhdy tähän varovaiseen tulkintaan asetuksessa 2016/1103 säädetyn lähestymistavan vuoksi. Yhteisomistustilanteessa omaisuuden erillisyyden järjestelmän valinneiden aviopuolisoiden välisiin varallisuussuhteisiin, jotka eivät kuulu aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain pakottavien säännösten soveltamisalaan, voidaan soveltaa ainoastaan yleisiä oikeussääntöjä. Asetuksen 2016/1103 soveltamisala jäisi rajalliseksi, jos ei otettaisi huomioon sitä, että tämä on omaisuuden erillisyyden järjestelmälle leimallinen seuraus.

73.

Asetuksen 27 artiklan e alakohdassa säädetään lisäksi, että aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain säännösten mukaisesti määräytyvät ”aviovarallisuussuhteiden purkaminen ja omaisuuden ositus, jako tai myynti”.

74.

Tällä perusteella osa oikeuskirjallisuuden kirjoittajista esittää, että asetusta 2016/1103 sovelletaan aviopuolisoiden omaisuuden ositukseen tai jakamiseen riippumatta siitä, perustuuko omaisuuden jakaminen jonkin tietyn aviovarallisuussuhteiden järjestämistavan säännöksiin tai määräyksiin vai yleisiin velvoite- tai esineoikeudelliseen oikeusperusteisiin, kunhan asialla on erottamaton yhteys avioliittoon, ( 81 ) ja että riittää, että kyse on varallisuussuhteiden järjestämisestä, eikä asetuksen soveltaminen edellytä sitä, että varallisuussuhteisiin sovellettaisiin jotakin tiettyä järjestelmää, johon välttämättä sisältyisi aviopuolisoiden omaisuuden yhteisyys. ( 82 )

75.

Näin ollen tilanteessa, jossa aviopuolisot ovat avioliiton solmiessaan valinneet omaisuuden erillisyyden järjestelmän ja jossa he ovat hankkineet yksinomaan yhdessä yhteisomistukseen asetettua omaisuutta, asetuksen 2016/1103 3 artiklan 1 kohdan a alakohdasta, luettuna yhdessä sen 27 artiklan kanssa, voidaan päätellä, että kyseisen yhteisomistuksen purkaminen kuuluu kyseisen asetuksen soveltamisalaan ja että siihen on sovellettava kyseisen asetuksen mukaan määräytyvää lakia riippumatta siitä, puretaanko yhteisomistus ennen avioliiton purkamista vai sen jälkeen.

76.

Totean kolmanneksi, että myös unionin lainsäätäjän tavoitteen – jona oli konkretisoida merkittävästi parien ( 83 ) varallisuussuhteiden järjestämissääntöjen yhtenäisyyden periaatetta – asiayhteys puoltaa aviovarallisuussuhteiden käsitteen laajaa tulkintaa. Tietyssä määrin on nimittäin otettava huomioon, että asetus 2016/1103 on jatkoa asetukselle N:o 650/2012. Unionin tuomioistuin on todennut, että asetus N:o 650/2012 perustuu useimmissa tapauksissa ”tuomiovallan ja lainsäädäntövallan yhtenäisyyden periaattee[lle]” ( 84 ) ja että kyseinen periaate on myös kyseisen asetuksen 4 artiklassa vahvistetun säännön taustalla siltä osin kuin kyseisessä artiklassa täsmennetään, että mainitulla säännöllä määritellään jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivalta antaa ratkaisu ”perimyksestä kokonaisuudessaan”. ( 85 ) Kuten osa oikeuskirjallisuuden kirjoittajista toteaa, ( 86 ) asetuksen N:o 650/2012 ja asetuksen 2016/1103 välinen johdonmukaisuus on käytännössä kuitenkin rajallista, koska yhtäältä parin varallisuussuhteisiin ja toisaalta perimykseen voidaan soveltaa kahden eri jäsenvaltion lakia, koska kyseisissä asetuksissa säädetään erilaisista liittymäperusteista. Yksi asetuksen N:o 650/2012 tavoitteista, jona on varmistaa, että asiassa toimivaltainen tuomioistuin soveltaa tuomioistuinjäsenvaltion lakia, ei myöskään aina toteudu asetuksen 2016/1103 yhteydessä, koska siinä säädetään sovellettavan lain muuttumattomuuden periaatteesta. ( 87 )

77.

Lopuksi haluan tuoda esiin tuomioistuimen toimivallan ja sovellettavan lain yhtenäisyyden periaatteen konkreettiset seuraukset pääasian tilanteelle analogisissa tilanteissa, sillä niistäkin ilmenee, että aviovarallisuussuhteiden käsitteen osalta on syytä omaksua laaja tulkinta. Niinpä totean, että kun omaisuuden erillisyyden valinneiden aviopuolisoiden yhteisomistuksessa on useita kiinteistöjä eri jäsenvaltioiden alueella ja kun on pantu vireille oikeusriita, jossa vaaditaan kunkin yhteisomistussuhteen purkamista ja omaisuuden jakamista, on merkittävän intressin mukaista, että asetusta 2016/1103 sovelletaan toimivaltaisen tuomioistuimen ja sovellettavan lain määrittämiseen. ( 88 ) Omaisuuden erillisyyden valinneiden aviopuolisoiden välisen yhteisomistuksen purkamisen ja kyseisen omaisuuden jakamisen yhteydessä voi lisäksi tulla esiin perhe- ja varallisuussuhteisiin liittyviä kysymyksiä, mistä syystä on perusteltua keskittää oikeusriitojen ratkaiseminen. Tällaiset riidat voi koskea mahdollisia aviopuolisoiden keskinäisiä velkoja, esimerkiksi jos yksi puolisoista on yhteiselämän viettämiseen erottamattomasti liittyvien seikkojen vuoksi rahoittanut omaisuuden hankkimista suhteessa, joka ei vastaa hänelle omaisuuden hankinnan yhteydessä määritettyä omistusosuutta, tai perheen yhteisen kodin osoittamista toiselle puolisoista. ( 89 )

78.

Tulkittuani näin asetuksen 2016/1103 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyssä määritelmässä tarkoitettua aviovarallisuussuhteiden käsitettä katson siis, että kyseisen käsitteen on katettava omaisuuden erillisyyden valinneiden aviopuolisoiden välinen varallisuussuhde, joka syntyi, kun aviopuolisot sopivat yleisten oikeussääntöjen mukaisesta yhteisomistuksesta.

79.

Kun unionin oikeudessa on kiinteää omaisuutta koskevia erityissäännöksiä, ( 90 ) on kuitenkin tuotava esiin tiettyjä rajoituksia, jotka on otettava huomioon aviovarallisuussuhteiden käsitteen tulkinnan yhteydessä.

D 

Esineoikeuksia koskevat rajoitukset

80.

Totean metodologian osalta, ( 91 ) että asetuksen 2016/1103 1 artiklan 2 kohdassa säädettyjen soveltamisalan rajoitusten vuoksi mielestäni ei ole riittävää todeta, että omaisuuden erillisyyden valinneiden puolisoiden välinen yhteisomistussuhde kuuluu yleisesti kyseisessä asetuksessa säädetyn aviovarallisuussuhteiden käsitteen alaan. Asiaa käsittelevän tuomioistuimen ratkaistavaksi saatetun kysymyksen mukaan on varmistuttava siitä, ettei asiaan ole sovellettava rajoituksia, jotka koskevat oikeusriidan kohdetta tai siihen sovellettavaa lakia.

1. 

Oikeusriidan kohde ja yhteys ”esineoikeuksien luonteeseen”

81.

Mielestäni siitä, että oikeusriidan kohteena on (entisten) aviopuolisoiden välinen yhteisomistussuhde, ei välttämättä seuraa, että oikeusriita kuuluu asetuksen 2016/1103 soveltamisalaan, riippumatta siitä, millaisia vaatimuksia asiassa on esitetty. ( 92 ) Kun aviopuolisoiden välisiä varallisuussuhteita koskevalla oikeudella on läheiset yhteydet esineoikeuksiin, ( 93 ) ja etenkin kun on kyse tällaisesta oikeusriidasta, on nimittäin pohdittava, millainen on kyseisen asetuksen 1 artiklan 2 kohdan g alakohdassa säädetyn soveltamisalan rajoituksen – joka koskee asioita, jotka koskevat ”omaisuuteen liittyvien esineoikeuksien luonnetta” – soveltamisala.

82.

Aluksi voidaan todeta, että vaikka muissakin asetuksissa säädetään esineoikeuksista yksinomaisen toimivallan perusteena tai soveltamisalan rajoitusperusteena, ( 94 ) niissä ei säädetä minkäänlaista esineoikeuksien määritelmää. ( 95 )

83.

Tämän jälkeen totean, että unionin tuomioistuin on määritellyt Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut ”esineoikeutta kiinteään omaisuuteen” koskevat kanteet. Se on katsonut, että sen jäsenvaltion, jossa kiinteistö sijaitsee, tuomioistuinten yksinomainen toimivalta ei koske kaikkia esineoikeutta kiinteään omaisuuteen koskevia kanteita vaan ainoastaan kanteita, jotka kuuluvat kyseisen asetuksen soveltamisalaan ja joilla samalla pyritään yhtäältä vahvistamaan kiinteän omaisuuden laajuus ja koostumus, omistus- ja hallintaoikeus taikka muut kiinteään omaisuuteen kohdistuvat esineoikeudet sekä toisaalta turvaamaan näiden oikeuksien haltijoille heidän oikeusasemansa perusteella syntyneet oikeudet. ( 96 ) Tärkein edellytys on se, että kyseiseen esineoikeuteen perustuviin oikeuksiin voidaan vedota kolmansia vastaan. ( 97 )

84.

Totean lopuksi niin ikään asetuksen N:o 650/2012 1 artiklan 2 kohdan k alakohdassa säädetyssä soveltamisalan rajoituksessa tarkoitetusta ”esineoikeuksien luonteesta”, että unionin tuomioistuin on todennut, että edellä mainittu säännös koskee esineiden ja oikeuksien luonnehdintaa sekä näiden oikeuksien haltijan oikeuksien määrittämistä ( 98 ) ja että kyseisen säännöksen soveltamisalaan kuuluvat myös jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä säädettyjen esineoikeuksien olemassaolo ja lukumäärä (numerus clausus). ( 99 )

85.

Asetuksen 2016/1103 1 artiklan 2 kohdan g alakohdassa säädetyn soveltamisalan rajoituksen yhteydestä asetuksen 29 artiklaan, ( 100 ) jonka otsikkona on ”Esineoikeuksien muuntaminen”, käy lisäksi ilmi, että kyseisten säännösten tarkoituksena on taata jäsenvaltioiden itsenäisyys esineoikeuksien osalta, jotta jäsenvaltio ei joutuisi tunnustamaan sellaisia eri jäsenvaltion laissa tarkoitettuja esineoikeuksia, joihin asianosaiset ovat vedonneet ja joita sen oikeudessa ei ole.

86.

Kun asetuksen 2016/1103 1 artiklan 2 kohdan g alakohdassa säädettyä soveltamisalan rajoitusta luetaan yhdessä asetuksen johdanto-osan 24 perustelukappaleen kanssa, sitä ei siis voida soveltaa esimerkiksi tilanteessa, jossa ratkaistavana on kysymys siitä, onko omaisuuden erillisyyden valinneiden puolisoiden yhdessä hankkima omaisuus asetettu heidän keskinäiseen yhteisomistukseensa. ( 101 ) Sama koskee myös pääasiassa kyseessä olevan kaltaista vaatimusta, jossa vaaditaan yhteisomistuksen purkamista ja omaisuuden jakamista, koska tällaisen vaatimuksen perusteella on ratkaistava kummankin entisen puolison oikeudet heidän varallisuussuhteisiinsa sovellettavan lain mukaan. ( 102 ) Asetuksen 29 artiklasta, joka koskee aviopuolisoiden väliseen varallisuussuhteeseen perustuvia esineoikeuksia, voidaan lisäksi päätellä, ettei merkitystä ole sen toteamisella, että kyseisiin oikeuksiin sovelletaan eri säännöksiä kuin aviovarallisuussuhteita koskevia säännöksiä kyseisen käsitteen suppeassa merkityksessä. ( 103 ) Kyseisessä artiklassa käyttöön otettu esineoikeuksien muuntamismekanismi merkitsee lisäksi sitä, että on perusteltua pyrkiä selvittämään, mikä on vedotun esineoikeuden funktio aviovarallisuussuhteisiin sovelletussa järjestelmässä.

87.

Minä siis katson, että tällainen tapa hahmottaa esineoikeuksien merkitys on osa unionin lainsäätäjän tarkoittaman aviovarallisuussuhteiden käsitteen määritelmää. Niinpä esineoikeuksien luonnetta koskevaa asetuksen soveltamisalan rajoitusta on tulkittava suppeasti sellaisten arviointiperusteiden perusteella, jotka eivät edellytä tuomioistuimelta, jossa asia on pantu vireille, kanteen arvioimista tasolla, jolla ylitettäisiin tuomioistuimen menettelyn alussa suorittaman toimivallan tutkimisen rajat.

88.

Totean lisäksi, että vaikka nyt käsiteltävässä asiassa ei voida soveltaa muita sovellettavan lain soveltamista koskevia rajoituksia, kun otetaan huomioon oikeusriidan kohde, niitä on mielestäni syytä käsitellä, koska niistä käy ilmi, että vaikka tietyt kysymykset eivät koskekaan ”esineoikeuksien luonnetta”, ne kuuluvat kuitenkin esineoikeuden alaan ja jäävät näin ollen asetuksen 2016/1103 soveltamisalan ulkopuolelle.

2. 

Oikeusriidan kohde ja esineoikeuksien oikeudenala

89.

Tässä yhteydessä voidaan mainita useita rajoituksia. Niinpä Patrick Wautelet toteaa, että siihen, miten yksi puolisoista hankkii omaisuutta koskevan esineoikeuden, sovelletaan sekä esineoikeuksia koskevaa lakia että omaisuuden hankintatapaan sovellettavaa lakia. ( 104 ) Muiden kirjoittajien tavoin hänkin katsoo, että esineoikeuksia koskevan lain soveltaminen on mahdollisesti rajattu koskemaan sellaisia toimia, joilla yksittäistapauksessa toteutetaan omaisuuden ositus tai jakaminen. ( 105 )

90.

On myös esitettävä varaus, joka koskee tällaisen osituksen tai jakamisen toteuttamista tavalla, johon liittyisi rekisterimerkinnän tekeminen. Rekisteröintimuodollisuudet on rajattu asetuksen 2016/1103 soveltamisalan ulkopuolelle sen 1 artiklan 2 kohdan h alakohdassa. ( 106 )

91.

Tarkasteltuani asetuksen 2016/1103 soveltamisalan arvioinnissa huomioon otettavia eri seikkoja esitän päätelminäni, jotka koskevat aviovarallisuussuhteiden käsitteen tulkitsemista, lähinnä seuraavaa:

–

Kyseisessä asetuksessa määritellään tuomioistuimen toimivallan ja sovellettavan lain yhtenäisyyden periaate, jota siinä myös konkretisoidaan, tarkoituksessa yksinkertaistaa (entisten) puolisoiden välisten varallisuussuhteiden käsittelemistä, koska kyseisiin varallisuussuhteisiin liittyy puolisoiden viettämään yhteiselämään erottamattomasti liittyviä erityispiirteitä

–

kyseisen asetuksen mukaan oikeusriitojen käsittelyä ei voida hajauttaa parin omaisuuden sijaintipaikan perusteella

–

kun omaisuuden erillisyyden järjestelmän valinneet aviopuolisot ovat hankkineet omaisuuserän yhteisomistukseensa ilman muita yhteisomistajia, yhteisomistus johtuu avioliitosta ja varsinkin omaisuuden erillisyyden järjestelmästä

–

sillä, että yhteisomistukseen sovelletaan yleisiä varallisuusoikeudellisia oikeussääntöjä, ei ole merkitystä, koska kyseiset oikeussäännöt ovat ainoa mahdollinen säännöstö, jota omaisuuden erillisyyden järjestelmän soveltamisalaan kuuluneet aviopuolisot saattoivat käyttää, ja koska kyseisiä oikeussääntöjä käytettiin avioliiton tai sen purkamisen seurauksena syntyneen varallisuussuhteen järjestämiseen eli toisin sanoen avioliittoon perustuvan yhteisomistuksen järjestämiseen. Nyt käsiteltävässä asiassa kyseisiä yleisiä oikeussääntöjä sovelletaan oikeusriidan ratkaisemisen yhteydessä aviopuolisoiden omaisuuden erotteluun

–

aviopuolisoiden yhteisomistuksessa olevien kiinteiden omaisuuserien yhteisomistuksen purkamista ja omaisuuserien jakamista koskeva kysymys ei kuulu ”esineoikeuksien luonnetta” koskevan soveltamisalan rajoituksen suppeaan soveltamisalaan ja

–

asetuksen 2016/1103 27 artiklan e alakohdassa säädetään, että aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain säännösten mukaisesti määräytyvät ”aviovarallisuussuhteiden purkaminen ja omaisuuden ositus, jako tai myynti”.

92.

Totean lopuksi, että tällä hyvin kattavalla lähestymistavalla noudetaan mielestäni vaatimusta siitä, ettei tuomioistuimen kansainvälisen toimivallan tarkistamisesta asian vireilletulovaiheessa tule tehdä monitahoisempaa ottamalla käyttöön useita eri arviointiperusteita.

93.

Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa myöntävästi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykseen, minkä seurauksena kansainvälinen toimivalta on siis sillä tuomioistuimella, jossa kanne nostettiin Tšekin tasavallassa.

V 

Ratkaisuehdotus

94.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Nejvyšší soudin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti: