1

Euroopan unionin laajentumisen yhteydessä, joka päättyi 1.5.2004 Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan (jäljempänä uudet jäsenvaltiot) unioniin liittymiseen (jäljempänä liittyminen), unioni ja uudet jäsenvaltiot aloittivat neuvottelut useasta kysymyksestä, jotka ryhmiteltiin neuvotteluluvuiksi. Maatalousluvun neuvottelut koskivat muun muassa uusien jäsenvaltioiden alueella liittymispäivänä vapaassa vaihdannassa olevien sellaisten maataloustuotteiden varastojen oikeudellista tilannetta, jotka määrältään ylittivät sen, minkä voidaan katsoa edustavan tavanomaista tasausvarastoa (jäljempänä ylijäämät).

2

Tätä kysymystä säännellään uusien jäsenvaltioiden liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu, annetun asiakirjan (EUVL 2003, L 236, s. 33; jäljempänä liittymisasiakirja) 22 artiklan perusteella liittymisasiakirjan liitteessä IV olevassa 4 kohdassa, jossa määrätään seuraavaa:

3

Belgian kuningaskunnan, Tanskan kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Helleenien tasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Ranskan tasavallan, Irlannin, Italian tasavallan, Luxemburgin suurherttuakunnan, Alankomaiden kuningaskunnan, Itävallan tasavallan, Portugalin tasavallan, Suomen tasavallan, Ruotsin kuningaskunnan, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan (Euroopan unionin jäsenvaltiot) ja uusien jäsenvaltioiden liittymisestä Euroopan unioniin Ateenassa 16.4.2003 allekirjoitetun sopimuksen (EUVL 2003, L 236, s. 17; jäljempänä liittymissopimus) 2 artiklan 3 kohdassa määrätään, että unionin toimielimet voivat ennen liittymistä toteuttaa muun muassa liittymisasiakirjan 41 artiklassa ja liitteessä IV tarkoitetut toimenpiteet. Kyseisen liittymisasiakirjan 41 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos siirtymätoimenpiteet ovat tarpeen helpottamaan siirtymistä uusissa jäsenvaltioissa voimassa olevasta järjestelmästä tässä asiakirjassa esitettyjen edellytysten mukaisesti sovellettavasta yhteisestä maatalouspolitiikasta johtuvaan järjestelmään, komissio voi toteuttaa ne kolmen vuoden kuluessa liittymispäivästä eikä niitä saa soveltaa kyseisen kauden jälkeen.

4

Komissio antoi 10.11.2003 liittymissopimuksen 2 artiklan 3 kohdan ja liittymisasiakirjan 41 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla asetuksen (EY) N:o 1972/2003 maataloustuotteiden kaupan osalta toteutettavista siirtymätoimenpiteistä Tšekin, Viron, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Unkarin, Maltan, Puolan, Slovenian ja Slovakian liittymisen vuoksi (EUVL 2003, L 293, s. 3).

5

Asetuksen N:o 1972/2003 ensimmäisessä perustelukappaleessa todetaan, että olisi toteutettava siirtymätoimenpiteitä, jotta vältettäisiin maatalousmarkkinoiden yhteiseen markkinajärjestelyyn vaikuttava kaupan vääristymisen uhka, joka johtuu liittymisestä. Saman asetuksen kolmannessa perustelukappaleessa todetaan, että vääristymiä syntyy usein kuljetettaessa liittymistä silmällä pitäen keinotekoisesti tuotteita, jotka eivät siis kuulu asianomaisen valtion tavanomaiseen varastoon, mutta että ylijäämävarastoja voi syntyä myös kansallisesta tuotannosta. Lopuksi täsmennetään, että uusien jäsenvaltioiden ylijäämävarastoista on siten syytä periä maksuja, jotka vaikuttavat ennaltaehkäisevästi.

6

Asetuksen N:o 1972/2003 4 artiklassa, sellaisena kuin asetus on viimeksi muutettuna 20.4.2004 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 735/2004 (EUVL 2004, L 114, s. 13), säädetään uusien jäsenvaltioiden alueella liittymispäivänä vapaassa vaihdannassa olleiden maataloustuotteiden, joihin sokeri ei kuulu (jäljempänä muut maataloustuotteet kuin sokeri), ylijäämävarastoja koskevasta maksujärjestelmästä. Tämän artiklan 1 kohdassa todetaan, että uusien jäsenvaltioiden on perittävä vapaassa liikkeessä olevien tuotteiden ylijäämävarastojen haltijoilta maksuja, sanotun kuitenkaan rajoittamatta liittymisasiakirjan liitteessä IV olevan 4 kohdan soveltamista ja mikäli kansallisella tasolla ei sovelleta ankarampaa lainsäädäntöä. Asetuksen N:o 1972/2003 4 artiklan 3 kohdassa, sellaisena kuin se on muutettuna, säädetään kyseisen maksun määrästä ja siitä, että maksusta saatavat tulot sidotaan kyseisen uuden jäsenvaltion kansalliseen talousarvioon. Kyseisen asetuksen 4 artiklan 5 kohta sisältää kunkin uuden jäsenvaltion osalta erilaisen luettelon niistä muista maataloustuotteista kuin sokeri, joihin kyseistä asetusta sovelletaan. Nämä tuotteet tunnistetaan yhdistetyn nimikkeistön, joka sisältyy 23.7.1987 tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteeseen I (EYVL 1987, L 256, s. 1), jota komissio päivittää kerran vuodessa, koodien avulla. Nyt käsiteltäviin tosiseikkoihin sovellettava ajan tasalle saattaminen tapahtui 1.1.2004, jolloin 11.9.2003 annettu komission asetus (EY) N:o 1789/2003, jolla muutettiin asetuksen N:o 2658/87 liitettä I (EUVL 2003, L 281, s. 1), tuli voimaan.

7

Komissio antoi 14.1.2004 liittymissopimuksen 2 artiklan 3 kohdan ja liittymisasiakirjan 41 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla asetuksen (EY) N:o 60/2004 sokerialalla sovellettavista siirtymätoimenpiteistä Tšekin, Viron, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Unkarin, Maltan, Puolan, Slovenian ja Slovakian unioniin liittymisen vuoksi (EUVL 2004, L 9, s. 8).

8

Asetuksen N:o 60/2004 6 artiklan 1 kohdassa, sellaisena kuin se on muutettuna 28.4.2005 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 651/2005 (EUVL 2005, L 108, s. 3), säädetään, että komissio määrittelee viimeistään 31.5.2005 kunkin uuden jäsenvaltion osalta sellaisenaan tai jalostetuissa tuotteissa olevan sokerin sekä isoglukoosin ja fruktoosin määrät, jotka ylittävät 1.5.2004 tavanomaiseksi katsotun siirtovaraston (jäljempänä sokerin ylijäämä). Tässä säännöksessä säädetään myös tavasta, jolla komission on määriteltävä tämä ylijäämä.

9

Asetuksen N:o 60/2004 4 artiklan mukaan ilmaisut ”sokeri”, ”isoglukoosi” ja ”fruktoosi” määritellään mainitun asetuksen 4 artiklaa ja 7 artiklaa sovellettaessa erilaisten CN-koodien avulla.

10

Asetuksen N:o 60/2004 6 artiklan 2 kohdassa, sellaisena kuin se on muutettuna, säädetään, että kunkin asianomaisen uuden jäsenvaltion on varmistettava, että sen sokeriylijäämää vastaava sokeri- tai isoglukoosimäärä poistetaan markkinoilta ilman unionin tukea. Poistaminen voidaan suorittaa 30.11.2005 mennessä viemällä tämä ylijäämää ilman unionin tukea, käyttämällä sitä polttoainealalla tai denaturoimalla se.

11

Asetuksen N:o 60/2004 6 artiklan 3 kohdan mukaan, sellaisena kuin se on muutettuna, kunkin uuden jäsenvaltion käytössä on 1.5.2004 oltava järjestelmä, jolla voidaan asianomaisten tärkeimpien toimijoiden tasolla tunnistaa sellaisenaan tai jalostetuissa tuotteissa olevan sokerin sekä isoglukoosin tai fruktoosin ylijäämävarastot ja jota sen on käytettävä velvoittaakseen nämä toimijat poistamaan markkinoilta omalla kustannuksellaan niiden ylijäämävarastoa vastaava sokeri- tai isoglukoosimäärä. Näiden toimijoiden on esitettävä todiste tuotteiden poistamisesta 30.11.2005 mennessä. Päinvastaisessa tapauksessa uuden jäsenvaltion on velvoitettava nämä toimijat maksamaan poistamattomaan määrään suhteutettu maksu, joka siirretään sen kansalliseen talousarvioon.

12

Asetuksen N:o 60/2004 7 artiklan 1 kohdassa, sellaisena kuin se on muutettuna, säädetään, että uusien jäsenvaltioiden on esitettävä 31.3.2006 mennessä komissiolle todiste niiden sokeriylijäämän poistamisesta markkinoilta. Saman artiklan 2 kohdassa säädetään, että kunkin uuden jäsenvaltion on maksettava määrä, joka vastaa sitä sokeriylijäämän osaa, jonka poistamisesta ei ole esitetty todistetta. Tämä määrä siirretään unionin talousarvioon ja se otetaan huomioon markkinointivuoden 2004/2005 tuotantomaksujen laskennassa.

13

Asetukset N:o 1789/2003, N:o 1972/2003 ja N:o 60/2004 on julkaistu viron kielellä Euroopan unionin virallisessa lehdessä 6.8.2004, 3.3.2005 ja 4.7.2004.

14

Viron tasavalta hyväksyi 7.4.2004 ylijäämävarastoista perittäviä maksuja koskevan lain (Üleliigse laovaru tasu seadus, RT I 2004, 30, 203). Riigikohus (Viron ylimmän oikeusasteen tuomioistuin) totesi 5.10.2006 antamassaan tuomiossa, että mainitun lain 6 §:n 1 momenttia ei sovelleta, koska se on ristiriidassa asetuksen N:o 1972/2003 kanssa. Kyseinen tuomioistuin katsoi, että mainitussa säännöksessä säädetty velvollisuus soveltaa siirtovaraston määrittämiseksi kerrointa 1,2 ei mahdollistanut kunkin toimijan riittävän eriytettyä kohtelua. Tämän päätöksen johdosta Viron parlamentti teki 25.1.2007 hyväksymällään lailla (RT I 2007, 12, 65) useita muutoksia ylijäämävarastoista perittäviä maksuja koskevaan lakiin. Mainittu laki näin muutettuna (jäljempänä ÜLTS-laki) tuli voimaan 16.2.2007, ja sitä sovelletaan takautuvasti 1.5.2004 alkaen muodostuneisiin tilanteisiin.

15

ÜLTS:n 4 §:n mukaan virolaisten toimijoiden on suoritettava maksu hallinnassaan olevista ylijäämävarastoista, joita ei ole poistettu markkinoilta määräajassa.

16

ÜLTS:n 7 §:n mukaan kunkin toimijan ”ylijäämävarasto” vastaa 1.5.2004 sen hallinnassa olleen varaston ja siirtovaraston välistä erotusta.

17

ÜLTS:n 6 §:n määritelmän mukaan ”siirtovarastolla” tarkoitetaan Viron tasavallan liittymistä Euroopan unioniin edeltäneiden viimeisen neljän vuoden (2000–2003) varastojen vuosittaista keskiarvoa kerrottuna 1,2:lla. Tässä 6 §:ssä vahvistetaan lisäksi kaksi jäljempänä esiteltävää erityissääntöä, joilla lievennetään tätä laskusääntöä niiden toimijoiden osalta, jotka eivät ole harjoittaneet kyseessä olevaa toimintaa näiden neljän vertailuvuoden aikana.

18

ÜLTS:n 10 §:n mukaan Viron maatalousministeriö määrittää toimijan ilmoitusten pohjalta siirtovaraston ja ylijäämävaraston. Toimijan perustellusta pyynnöstä maatalousministeriö voi ottaa huomioon tiettyjä olosuhteita, jotka voivat selittää varaston kasvamisen ilman, että kyse on keinottelusta.

19

ÜLTS:n 12 § asettaa toimijoille velvollisuuden poistaa sokerin ylijäämävarastot asetuksessa N:o 60/2004 säädetyillä tavoilla.

20

Komissio määritteli jokaisen uuden jäsenvaltion sokeriylijäämän antamalla 31.5.2005 asetuksen (EY) N:o 832/2005 sokerin, isoglukoosin ja fruktoosin ylijäämämäärien määrittämisestä Tšekin, Viron, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Unkarin, Maltan, Puolan, Slovenian ja Slovakian osalta (EUVL 2005, L 138, s. 3). Kyseisen asetuksen 1 artiklassa vahvistettiin sokerimäärä, joka kunkin niiden viiden uuden jäsenvaltion, jonka osalta sokeriylijäämän olemassaolo oli todettu, oli poistettava sisämarkkinoilta.

21

Komissio teki 13.11.2006 päätöksen 2006/776/EY markkinoilta poistamattomista ylijäämäsokerimääristä perittävistä maksuista (EUVL 2006, L 314, s. 35; jäljempänä sokeripäätös). Tässä päätöksessä komissio totesi, että kolme viidestä edellä mainitussa 20 kohdassa mainitusta uudesta jäsenvaltiosta oli esittänyt asetuksen N:o 60/2004 7 artiklan 1 kohdassa säädetyssä määräajassa todisteen siitä, että osa asetuksessa N:o 832/2005 säädetystä sokeriylijäämästä oli poistettu markkinoilta. Sen jälkeen komissio määritteli asetuksen N:o 60/2004 7 artiklan 2 kohdan nojalla niistä ylijäämistä, joiden osalta tällaista todistetta ei ollut esitetty, näiltä viideltä jäsenvaltiolta veloitettavan maksun. Maksu oli määritelty kullekin jäsenvaltiolle kertomalla poistamatta jäänyttä määrää vastaava summa CN-koodiin 1701 99 10 kuuluvaan valkoiseen sokeriin 1.5.2004 ja 30.11.2005 välisenä aikana sovellettavilla suurimmilla vientituilla. Sokeripäätöksen 1 artiklan nojalla Viron tasavallalta perittiin 45 686 268 euroa, jonka se maksoi unionin talousarvioon useissa erissä mainitun asetuksen 2 artiklassa säädetyssä määräajassa siten, että viimeinen erä maksettiin joulukuussa 2009.

22

Komissio teki 4.5.2007 liittymisasiakirjan liitteessä IV olevan 4 kohdan 4 alakohdan perusteella päätöksen 2007/361/EY muiden maataloustuotteiden kuin sokerin ylijäämävarastojen määrittämisestä ja niiden poistamisesta aiheutuvista taloudellisista seurauksista Tšekin, Viron, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Unkarin, Maltan, Puolan, Slovenian ja Slovakian liittymisen vuoksi (EUVL 2007, L 138, s. 14; jäljempänä päätös 2007/361). Tässä päätöksessä komissio määritteli uusien jäsenvaltioiden alueella liittymispäivänä olleet muiden maataloustuotteiden kuin sokerin ylijäämät ja yhdeksältä uudelta jäsenvaltiolta, joiden osalta tällaisia ylijäämiä oli todettu, perittävät ylijäämien poistamisesta aiheutuneet kulut. Näitä määriä pidettiin tuloina unionin talousarvioon, ja ne oli maksettava neljässä erässä, viimeinen viimeistään 31.5.2010. Viron tasavallalta perittiin siten 6 584 000 euron suuruinen määrä, jonka se suoritti unionin talousarvioon säädetyssä määräajassa.

23

Maaliskuun 29. päivänä 2012 antamillaan tuomioilla Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171), joista ei valitettu, unionin yleinen tuomioistuin kumosi päätöksen 2007/361 sillä perusteella, että kyseisessä päätöksessä säädetty muiden maataloustuotteiden kuin sokerin ylijäämien poistamistapa ei ollut liittymisasiakirjan liitteessä IV olevan 4 kohdan 2 alakohdan mukainen.

24

Tuomioistuin vastasi 12.7.2012 antamallaan tuomiolla Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450) SEUT 267 artiklaan perustuvaan Riigikohusin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen, joka liittyi SEUT 288 artiklan ja SEUT 297 artiklan 1 kohdan sekä liittymisasiakirjan 58 artiklan tulkintaan. Tämä ennakkoratkaisukysymys liittyi erään virolaisen yrityksen ja Viron viranomaisten väliseen riitaan eräiden tämän yrityksen hallinnassa olleiden muiden maataloustuotteiden kuin sokerin ylijäämävarastomaksusta, jonka suuruus määräytyi ja joka vaadittiin maksettavaksi ÜLTS-lain nojalla. Riidan keskeisenä sisältönä olivat ÜLTS-lain oikeusvaikutukset kyseiseen yritykseen. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin suhtautui asiaan epäillen sillä perusteella, että yhtäältä ÜLTS-laissa viitattiin useisiin asetusten N:o 1789/2003 ja N:o 1972/2003 säännöksiin, ja toisaalta näiden asetusten julkaiseminen viron kielellä Euroopan unionin virallisessa lehdessä oli tapahtunut 1.5.2004 jälkeen, mutta ennen kuin yritys oli saanut maksupäätöksen.

25

Unionin tuomioistuin totesi, että antamalla ÜLTS-lain Viron tasavalta oli pannut toimeen asetuksen N:o 1972/2003 mukaiset velvoitteensa määräämällä maksun muiden maataloustuotteiden kuin sokerin ylijäämävarastoille ja määrittelemällä maksun laskutavan. Kuitenkin se katsoi ensiksi, että kun ÜLTS-laki tuli voimaan 1.5.2004, yksityisillä ei ollut mahdollisuutta saada tietoonsa, mistä tuotteista perittiin ylijäämävarastomaksua, tutustumalla asianmukaisesti viron kielellä Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistuun unionin sääntelyyn, ja toiseksi, että näitä tuotteita ei ollut määritelty ÜLTS-laissa, vaan siinä ainoastaan viitattiin asetuksen N:o 1972/2003 4 artiklan 5 kohtaan, ja kolmanneksi, ettei yksityisillä myöskään ollut mahdollisuutta saada kansallisen lainsäädännön perusteella tietoonsa, mistä tuotteista oli kyse, koska Viron tullinimikkeistö oli kumottu 1.5.2004. Unionin tuomioistuin päätteli tästä, ettei asetusten N:o 1789/2003 ja N:o 1972/2003 merkityksellisiin säännöksiin voitu vedota yksityisiä vastaan Virossa 1.5.2004 alkaen, koska niitä ei ollut julkaistu asianmukaisesti viron kielellä Euroopan unionin virallisessa lehdessä tai saatettu osaksi tämän jäsenvaltion kansallista oikeutta (tuomio 12.7.2012, Pimix, C‑146/11, EU:C:2012:450, 39, 41 ja 42 kohta).

26

Unionin tuomioistuin katsoi, ettei tätä päätelmää horjuttanut se, että pääasiassa kyseessä ollut yritys oli käytännössä tietoinen sille 1.5.2004 alkaen kuuluvien velvoitteiden ulottuvuudesta, eikä se, että asetuksen N:o 1972/2003 tarkoitus oli pystyttävä takaamaan (tuomio 12.7.2012, Pimix, C‑146/11, EU:C:2012:450, 43–46 kohta).

27

Sen johdosta unionin tuomioistuin vastasi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin siten, että vuoden 2003 liittymisasiakirjan 58 artiklaa on tulkittava siten, että se estää sen, että Virossa sovelletaan yksityisiin asetuksen N:o 1972/2003 säännöksiä, joita ei ollut 1.5.2004 julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä viron kielellä eikä saatettu osaksi Viron kansallista oikeutta, vaikka yksityiset ovat voineet muilla keinoin saada tiedon näistä säännöksistä (tuomio 12.7.2012, Pimix, C‑146/11, EU:C:2012:450, 47 kohta).

28

Viron tasavalta pyysi 2.8.2012 päivätyssä kirjeessään komission maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosastoa esittämään näkemyksensä suunnitelluista toimista 12.7.2012 annetun tuomion Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annetun tuomion Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annetun tuomion Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) valossa uusien jäsenvaltioiden maataloustuotteiden, erityisesti sokerin, ylijäämien johdosta unionin talousarvioon maksamien maksujen palauttamiseksi. Viron tasavalta ja komission yksiköt kokoontuivat keskustelemaan tästä kysymyksestä 17.9.2012 ja 8.11.2012.

29

Komissio ilmoitti 15.11.2012 päivätyssä kirjeessään Viron tasavallalle, että maksut, jotka se oli suorittanut unionin talousarvioon päätöksen 2007/361 nojalla palautettaisiin sille. Maksut palautettiin joulukuun 2012 lopussa.

30

Viron tasavalta ja komission yksiköt kokoontuivat 21.2.2013 keskustelemaan Viron tasavallan unionin talousarvioon sokeripäätöksen nojalla maksamien maksujen mahdollisesta palauttamisesta.

31

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosastolle 18.9.2013 osoittamassaan kirjeessä Viron tasavalta, katsoessaan, ettei se ollut saanut tyhjentävää vastausta 2.8.2012 päivättyyn kirjeeseensä, täsmensi kirjeensä sisältöä, täydensi perusteitaan ja esitti komissiolle vaatimuksen sokeripäätöksen uudelleen tarkastelusta ja muuttamisesta unionin talousarvioon sokeripäätöksen johdosta maksettujen maksujen palauttamista koskevien 12.7.2012 annetun tuomion Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annetun tuomion Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annetun tuomion Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) nojalla.

32

22.12.2014 päivätyssä kirjeessään (jäljempänä riidanalainen toimi) maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosaston pääjohtaja (jäljempänä pääjohtaja) vastasi Viron tasavallalle, ettei sokeripäätöstä ollut syytä muuttaa.

33

Viron tasavalta on 4.3.2015 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämällään kannekirjelmällä nostanut SEUT 263 artiklaan perustuvan kanteen, jossa se vaatii riidanalaisen toimen kumoamista.

34

Latvian tasavalta on 1.7.2015 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämällään asiakirjalla pyytänyt saada osallistua asian käsittelyyn Viron tasavallan vaatimuksia tukevana väliintulijana, mihin unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtaja on 2.9.2015 suostunut. Latvian tasavalta ei kuitenkaan esittänyt väliintulokirjelmää.

35

Unionin yleinen tuomioistuin siirsi 15.6.2016 antamallaan päätöksellä asian käsittelyn ensimmäisen jaoston ehdotuksesta laajennetun ensimmäisen jaoston käsiteltäväksi työjärjestyksensä 28 artiklan 1–3 kohdan nojalla.

36

Unionin yleinen tuomioistuin (laajennettu ensimmäinen jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa asian käsittelyn suullisen vaiheen ja esitti 13.7.2016 unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 89 artiklan mukaisina prosessinjohtotoimenpiteinä asianosaisille kirjallisia kysymyksiä, joihin ne vastasivat asetetussa määräajassa.

37

Viron tasavalta ja komissio esittivät suulliset lausumansa ja vastauksensa unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin 7.9.2016 pidetyssä istunnossa, johon Latvian tasavalta ei osallistunut.

38

Viron tasavalta vaatii Latvian tasavallan tukemana, että unionin yleinen tuomioistuin

–

kumoaa riidanalaisen toimen

–

velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

39

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–

ensisijaisesti jättää kanteen tutkimatta

–

toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana

–

velvoittaa Viron tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

40

Oikeudenkäyntiväitettä erillisellä asiakirjalla muodollisesti esittämättä komissio katsoo, että riidanalainen toimi ei ole kannekelpoinen ja kannetta ei siten tule ottaa käsiteltäväksi, minkä Viron tasavalta kiistää.

41

Komissio esittää kaksi oikeudenkäyntiväitettä, joista ensimmäinen perustuu pääasiassa riidanalaisen toimen luonteeseen pelkkänä mielipiteenilmauksena, ja jälkimmäinen toissijaisesti esitetty tämän toimen vahvistavaan luonteeseen.

42

Komissio toteaa yhtäältä, että koska Viron tasavalta oli velkaa sokeripäätöksessä tarkoitetut summat ennen riidanalaisen toimen hyväksymistä ja on ollut sen jälkeenkin, tällä toimella ei ole ollut oikeusvaikutuksia, ja toisaalta, että tämä toimi sisältää ainoastaan teknisen analyysin, joka liittyy 12.7.2012 annetun tuomion Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annetun tuomion Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annetun tuomion Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) vaikutukseen sokeripäätökseen. Komissio tarkensi tätä viimeistä perustettaan vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen kirjallisiin kysymyksiin sekä istunnossa. Se totesi, ettei riidanalainen toimi ollut varsinainen päätös, jolla se olisi kieltäytynyt muuttamasta sokeripäätöstä, vaan pelkkä maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosastolta peräisin oleva mielipiteenilmaus. Komissio lisäsi, että Viron tasavalta ei istunnossa ollut selkeästi vaatinut sokeripäätöksen muuttamista ja että se oli pikemminkin vaatinut saada maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosaston lausunnon mahdollisuudesta tarkastella tätä päätöstä uudelleen. Riidanalainen toimi sisälsi näin ollen vaaditun teknisen lausunnon.

43

Viron tasavalta kiistää komission lausumat.

44

Jäsenvaltioiden tai toimielinten nostaman kumoamiskanteen yhteydessä SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja kannekelpoisia toimia ovat muodostaan riippumatta kaikki toimielinten toteuttamat toimenpiteet, joilla pyritään saamaan aikaan sitovia oikeusvaikutuksia (ks. tuomio 13.10.2011, Deutsche Post ja Saksa v. komissio, C‑463/10 P ja C‑475/10 P, EU:C:2011:656, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näitä vaikutuksia on arvioitava objektiivisten arviointiperusteiden, kuten toimen sisällön, perusteella ja siten, että huomioon otetaan tarvittaessa toimen antamisen asiayhteys (tuomio 13.2.2014, Unkari v. komissio, C‑31/13 P, EU:C:2014:70, 55 kohta).

45

Mikä tahansa unionin toimielimen kirje, joka on toimitettu vastaukseksi sen vastaanottajan esittämään kysymykseen, ei ole SEUT 263 artiklassa tarkoitettu päätös (ks. vastaavasti määräys 27.1.1993, Miethke v. parlamentti, C‑25/92, EU:C:1993:32, 10 kohta). Erityisesti on todettava, että unionin toimielimen kirjallinen mielipiteenilmaus ei ole päätös, joka voisi olla kumoamiskanteen kohteena silloin kun se on esitetty alalla, jolla kyseisellä toimielimellä ei ole päätösvaltaa vaan ainoastaan mahdollisuus ilmaista mielipiteensä, joka ei sido toimivaltaisia viranomaisia, ja kun mielipiteenilmauksen sanamuodosta tai sen sisällöstä ei käy ilmi, että sillä olisi tarkoitus saada aikaan jonkinlaisia oikeusvaikutuksia (ks. vastaavasti tuomio 27.3.1980, Sucrimex ja Westzucker v. komissio, 133/79, EU:C:1980:104, 16–18 kohta).

46

Edellä 28–32 kohdassa esitetyn mukaisesti riidanalainen toimi saattoi päätökseen komission ja Viron tasavallan välisen pitkän vuoropuhelun, ja se on vastaus Viron tasavallan komissiolle osoittamaan 18.9.2013 päivättyyn kirjeeseen.

47

Viron tasavallan 18.9.2013 komissiolle osoittama kirje alkaa seuraavalla maininnalla: ”[Sokeripäätöksen] muutosvaatimus”. Se käsittää kaksi osaa. Ensimmäinen osa koskee tosiseikkoja. Toinen osa, joka on otsikoitu ”[Viron tasavallan] vaatimus”, sisältää yksityiskohtaiset perustelut, joilla pyritään osoittamaan, että sokeripäätös on ristiriidassa 12.7.2012 annetun tuomion Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annetun tuomion Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annetun tuomion Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) kanssa, kun ne luetaan yhdessä. Viron tasavalta huomauttaa tämän osan viimeisessä kohdassa, että ”[sokeripäätöstä] on syytä tarkastella uudelleen ja muuttaa sitä [12.7.2012 annetussa tuomiossa Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annetussa tuomiossa Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annetussa tuomiossa Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171)] tehdyn unionin säädösten tulkinnan mukaisesti, jotta päätös saatettaisiin [kyseisten säädösten] merkityksen ja ulottuvuuden mukaiseksi [siten], kuin [ne] olisi tullut ymmärtää ja [niitä] olisi tullut soveltaa [niiden] voimaantulosta alkaen”.

48

On siten syytä huomata, että 18.9.2013 päivätyllä kirjeellään Viron tasavalta ei pyrkinyt saamaan maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosastolta pelkkää teknistä analyysiä sokeripäätöksen uudelleen tarkastelun teoreettisesta mahdollisuudesta. Kyse oli tämän päätöksen uudelleen tarkastelua ja muuttamista koskevasta vaatimuksesta.

49

Riidanalaisen toimen sanamuoto vahvistaa, että myös pääjohtaja oli pitänyt 18.9.2013 päivättyä kirjettä sokeripäätöksen muutosvaatimuksena.

50

Ensiksikin riidanalainen toimi alkaa seuraavalla maininnalla:

51

Toiseksi riidanalaisessa toimessa pääjohtaja huomautti, että Viron tasavalta oli ollut yhteydessä komissioon useita kertoja ”saadakseen sokeripäätöksen muutetuksi”.

52

Kolmanneksi pääjohtaja täsmensi haluavansa esittää kahdenlaisia perusteita ”hylätäkseen [Viron tasavallan] vaatimuksen sokeripäätöksen muuttamisesta”.

53

Tämän vuoksi riidanalaisen toimen viimeinen virke, jonka mukaan ottaen huomioon sen, mitä mainitussa toimessa oli aiemmin esitetty, maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosasto ei voinut katsoa, että sokeripäätös olisi virheellinen, ja että sen vuoksi sitä olisi tullut muuttaa, ei ole pelkkä tekninen ilmaus, vaan kyse on, toisin kuin komissio väittää, sokeripäätöksen muuttamista koskeneen vaatimuksen hylkäämisestä.

54

Komissio oli toimivaltainen tarkastelemaan aiemmin tekemäänsä sokeripäätöstä uudelleen ja tarvittaessa muuttamaan sitä. Lisäksi riidanalaisen toimen sanamuodosta ja sisällöstä käy selvästi ilmi, että komission oli tarkoitus hylätä sillä lopullisesti Viron tasavallan sokeripäätöksen muuttamista koskenut vaatimus. Sen vuoksi riidanalaista tointa ei voida pitää pelkkänä mielipiteenilmauksena vailla oikeudellista vaikutusta.

55

Tätä johtopäätöstä ei horjuta se komission esiin tuoma seikka, että Viron tasavalta oli velkaa sokeripäätöksessä tarkoitetut summat jo ennen riidanalaisen toimen hyväksymistä ja on ollut sitä sen jälkeenkin.

56

Vaikka riidanalainen toimi ei johtanut minkäänlaiseen Viron tasavaltaan kohdistuneeseen taloudelliseen velvoitteeseen, tämä ei merkitse sitä, ettei sillä välttämättä olisi oikeudellista vaikutusta siltä osin kuin sillä hylättiin lopullisesti Viron tasavallan esittämä, sokeripäätöksen muuttamiseen tähdännyt perusteltu vaatimus, johon Viron tasavalta katsoo olleensa oikeutettu.

57

Ensimmäinen oikeudenkäyntiväite on näin ollen hylättävä.

58

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että mikäli riidanalaisella toimella pelkästään vahvistetaan aiempi toimi, kanne otetaan käsiteltäväksi ainoastaan, mikäli vahvistetusta toimesta on nostettu kanne määräajassa. Näin ollen silloin, kun kantaja antaa sellaisen päätöksen riitauttamiselle asetetun määräajan päättyä, jossa määrätään yksiselitteisesti toimenpiteestä, jolla on oikeusvaikutuksia, jotka vaikuttavat kantajan etuihin ja jotka sitovat kantajaa, kantaja ei voi saada tätä määräaikaa palautetuksi pyytämällä asianomaisen toimen toteuttajaa tarkastelemaan uudelleen päätöstään ja nostamalla kanteen siitä päätöksestä, jolla tästä kieltäydytään ja jolla vahvistetaan aikaisemmin tehty päätös (ks. tuomio 15.3.1995, COBRECAF ym. v. komissio, T‑514/93, EU:T:1995:49, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 10.7.1997, AssiDomän Kraft Products ym. v. komissio, T‑227/95, EU:T:1997:108, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 12.2.2010, komissio v. CdT, T‑456/07, EU:T:2010:39, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Kuitenkin vaatimus, joka koskee aiemman, lopulliseksi tulleen päätöksen uudelleen tarkastelua, voi olla oikeutettu uusien ja olennaisten seikkojen vuoksi. Jos toimi on vastaus sellaiseen vaatimukseen, jossa vedotaan uusiin ja olennaisiin seikkoihin ja jolla viranomaisia pyydetään tarkastelemaan uudelleen aiempaa päätöstä, tätä toimea ei voida pitää pelkästään vahvistavana siltä osin kuin siinä annetaan ratkaisu näiden seikkojen osalta ja siihen näin sisältyy aiempaan päätökseen verrattuna jotain uutta. Sen jälkeen kun asianomainen toimielin on uusien ja olennaisten seikkojen nojalla tarkastellut uudelleen lopulliseksi tullutta päätöstä, sen on tehtävä uusi päätös, jonka lainmukaisuus voidaan tarvittaessa riitauttaa unionin tuomioistuimissa. Sen sijaan mikäli uusia ja olennaisia seikkoja ei ole, toimielin ei ole velvollinen tarkastelemaan aiempaa päätöstään uudelleen (tuomio 7.2.2001, Inpesca v. komissio, T‑186/98, EU:T:2001:42, 46–48 kohta ja tuomio 13.11.2014, Espanja v. komissio, T‑481/11, EU:T:2014:945, 34 ja 35 kohta).

60

Mainitusta oikeuskäytännöstä seuraa, että toimi katsotaan toteutetuksi tilanteen uudelleentarkastelun jälkeen, mikä sulkee pois sen, että sitä pidetään pelkkänä vahvistavana toimena, silloin, kun kyseinen toimi on toteutettu joko asianomaisen pyynnöstä tai sen toteuttajan omasta aloitteesta sellaisten olennaisten seikkojen perusteella, joita ei ollut otettu huomioon aikaisempaa tointa toteutettaessa. Nämä seikat ovat uusia juuri sen vuoksi, että niitä ei ollut otettu huomioon. Jos sitä vastoin uuden toimen perustana olevat tosiseikat ja oikeudelliset seikat eivät eroa aikaisemman toimen oikeuttaneista tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, kyseisellä uudella toimella vain vahvistetaan aikaisempi toimi (tuomio 13.11.2014, Espanja v. komissio, T‑481/11, EU:T:2014:945, 36 ja 37 kohta).

61

Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa komissio huomauttaa, että jos riidanalaista tointa tulee pitää päätöksenä eikä pelkkänä mielipiteenilmauksena vailla oikeudellista vaikutusta, se on sokeripäätöksen vahvistava päätös. Viron tasavalta pyrkii todellisuudessa kiertämään kieltoa nostaa kanne tästä päätöksestä SEUT 263 artiklassa määrätyn määräajan päättymisen jälkeen. Kiellon kiertämisen oikeuttaakseen se ei kuitenkaan voi vedota 12.7.2012 annettuun tuomioon Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annettuun tuomioon Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annettuun tuomioon Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171), jotka ainoastaan selittävät joidenkin säännösten ulottuvuutta siten kuin ne olisi tullut ymmärtää niiden voimaantulosta alkaen. Kyse ei näin ollen ole uudesta seikasta, joka oikeuttaisi päätöksen uudelleentarkastelun.

62

Komissio esittää useita asian aineelliseen kysymykseen liittyviä huomioita, jotka sen mukaan osoittavat, että 12.7.2012 annettua tuomiota Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annettua tuomiota Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annettua tuomiota Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) ei voida pitää edellä 59 ja 60 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuina olennaisina seikkoina.

63

Viron tasavalta vastaa komissiolle, että riidanalainen toimi ei ole vahvistava päätös siltä osin kuin siinä tarkastellaan kolmen uuden seikan eli 12.7.2012 annetun tuomion Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annetun tuomion Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annetun tuomion Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) vaikutusta sokeripäätökseen. Viron tasavalta lisää, ettei se riitauttanut tätä päätöstä, koska sillä ei ollut mitään syytä epäillä päätöksen laillisuutta ennen mainittujen tuomioiden antamista. Sokeripäätöksen muutosvaatimuksen johdosta käydyistä Viron tasavallan ja komission välisistä keskusteluista ilmenee, ettei komissio ollut määrittänyt lopullista kantaansa ennen riidanalaisen toimen tekemistä.

64

Viron tasavalta kiistää lisäksi komission huomautukset, joilla pyrittiin osoittamaan, että 12.7.2012 annettu tuomio Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annettu tuomio Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annettu tuomio Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) eivät olleet edellä 59 ja 60 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuja olennaisia seikkoja.

65

Näin ollen on syytä tarkastella, voidaanko 12.7.2012 annettua tuomiota Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annettua tuomiota Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annettua tuomiota Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) pitää edellä 59 ja 60 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuina uusina ja olennaisina seikkoina.

66

On riidatonta, että 12.7.2012 annettu tuomio Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annettu tuomio Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annettu tuomio Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) annettiin sokeripäätöksen tekemisen jälkeen. Mainittuja tuomioita ei siten ollut voitu ottaa huomioon sokeripäätöstä tehtäessä. Se seikka, että nämä tuomiot on annettu sokeripäätöksen tekemisen jälkeen, ei ole riittävä, jotta tuomioita voitaisiin pitää edellä 59 ja 60 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuina uusina seikkoina.

67

On lisäksi tärkeää huomata, että Viron tasavalta ei vetoa niinkään 12.7.2012 annetun tuomion Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annetun tuomion Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annetun tuomion Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) julistamiseen sellaisenaan tai niissä esiin tuotuun seikkaan, vaan unionin tuomioistuinten näissä tuomioissa tekemän oikeudellisen päättelyn analogiseen soveltamiseen.

68

Tuomion 12.7.2012, Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450) osalta on syytä muistaa, että tulkinnalla, jonka unionin tuomioistuin SEUT 267 artiklassa sille annettua toimivaltaa käyttäen antaa unionin oikeussäännölle, selvennetään ja täsmennetään kyseisen oikeussäännön merkitystä ja ulottuvuutta niin, että unionin tuomioistuimen tulkinnasta ilmenee, miten tätä oikeussääntöä täytyy tai olisi täytynyt tulkita ja soveltaa sen voimaantulosta lähtien, joten ennakkoratkaisu ei ole muotoava vaan puhtaasti toteava tuomio, joten sen vaikutukset ilmenevät lähtökohtaisesti tulkitun säännön voimaantulopäivästä lähtien (ks. 12.2.2008 annettu tuomio Kempter, C‑2/06, EU:C:2008:78, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

69

Näin ollen 12.7.2012 annettu tuomio Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450) ainoastaan vahvistaa olemassa olevaa oikeustilaa sellaisena kuin komissio ja Viron tasavalta olisivat voineet ja niiden olisi pitänyt ymmärtää se sokeripäätöksen tekemishetkellä.

70

Maaliskuun 29. päivänä 2012 annetun tuomion Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annetun tuomion Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) osalta on yhtäältä huomattava, että näissä tuomioissa todetut päätökseen 2007/361 liittyvät sääntöjenvastaisuudet, joilla päätöksen kumoamista perustellaan ja jotka Viron tasavallan mukaan vaikuttivat myös sokeripäätökseen, olivat tiedossa jo tätä päätöstä tehtäessä, ja että mikään ei estänyt Viron tasavaltaa vetoamasta niihin kanteessaan, jossa vaadittiin kyseisen päätöksen kumoamista.

71

Toisaalta unionin yleisen tuomioistuimen 29.3.2012 antamassaan tuomiossa Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 antamassaan tuomiossa Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) tekemässä oikeudellisessa päättelyssä vain todetaan päätöstä 2007/361 koskevien sääntöjenvastaisuuksien olemassaolo. On kuitenkin muistettava, että niiden perustelujen huomioon ottamisella, joista ilmenee unionin tuomioistuinten kumoamistuomiossa toteaman lainvastaisuuden täsmälliset syyt, pyritään ainoastaan määrittämään tuomiolauselmassa esitettyjen toteamusten täsmällinen merkitys, ja näin ollen kumoamistuomiossa esitetyn perustelun oikeusvoima ei voi ulottua niiden henkilöiden tilanteeseen, jotka eivät ole olleet asianosaisina oikeudenkäynnissä ja joihin nähden tuomiossa ei siis ole voitu ratkaista mitään. Näin ollen on niin, että vaikka SEUT 263 artiklassa asianomainen toimielin velvoitetaan huolehtimaan siitä, ettei tointa, jolla kumottu toimi on tarkoitus korvata, rasita kumoamistuomiossa todetut lainvastaisuudet, määräys ei kuitenkaan merkitse sitä, että kyseisen toimielimen on niiden pyynnöstä, joita asia koskee, tarkasteltava uudelleen samanlaisia tai vastaavanlaisia päätöksiä, joiden väitetään olevan samalla tavoin lainvastaisia ja jotka on osoitettu muille kuin kantajalle (tuomio 14.9.1999, komissio v. AssiDomän Kraft Products ym., C‑310/97 P, EU:C:1999:407, 55 ja 56 kohta).

72

Heinäkuun 12. päivänä 2012 annettua tuomiota Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annettua tuomiota Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annettua tuomiota Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) ei näin ollen voida pitää edellä 59 ja 60 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuina uusina seikkoina. On todettava, että kuten komissio perustellusti huomauttaa, Viron tasavalta pyrkii todellisuudessa kiertämään kieltoa nostaa sokeripäätöksestä kanne SEUT 263 artiklassa tätä varten määrätyn määräajan päättymisen jälkeen, mikä johtaisi siihen, että se, jolle toimi on osoitettu, voisi vaatia muutosta toimeen milloin tahansa unionin tuomioistuinten myöhemmän oikeuskäytännön huomioon ottaen, ja näin ollen siihen, että unionin toimenpiteet, joilla on oikeusvaikutuksia, voitaisiin kyseenalaistaa loputtomiin. SEUT 263 artiklassa määrätyllä määräajalla pyritään nimenomaisesti turvaamaan oikeusvarmuus välttämällä tällainen loputon kyseenalaistaminen (ks. vastaavasti 12.10.1978 annettu tuomio komissio v. Belgia, 156/77, EU:C:1978:180, 20 kohta). Ainoastaan sen seikan perusteella, että viranomainen päätöstä tehdessään, ja se, jolle päätös on osoitettu, ennen päätöstä koskevan muutoksenhaun määräajan päättymistä eivät ole ottaneet huomioon tai eivät ole viitanneet unionin tuomioistuinten myöhemmässä tuomiossaan esittämään oikeudelliseen tulkintaan tai oikeudelliseen päättelyyn, ei voida kyseenalaistaa mainitun päätöksen lopullisuutta.

73

Tämän osalta Viron tasavalta huomauttaa unionin yleisen tuomioistuimen kirjallisiin kysymyksiin antamassaan vastauksessa, että ”oikeusvarmuuden – – periaate ei voi sulkea pois hallinnollisen päätöksen uudelleen tarkastelua, mikäli ilmenee, että päätös on unionin oikeuden vastainen”, minkä myös unionin tuomioistuin on nimenomaisesti vahvistanut 19.9.2006 antamansa tuomion i-21 Germany ja Arcor (C‑392/04 ja C‑422/04, EU:C:2006:586, 52 kohta) perusteluissa. Vaikka unionin tuomioistuin tässä tuomiossaan tunnusti unionin oikeuden vastaisten, lopulliseksi tulleiden hallinnollisten päätösten osalta oikeusvarmuuden periaatteelle rajoituksia, jotka voivat oikeuttaa niiden muuttamisen tietyissä tilanteissa, se totesi, ettei näitä rajoituksia voida soveltaa silloin, kun se, joka vaatii lopulliseksi tulleen päätöksen uudelleen tarkastelua, ei ole käyttänyt kaikkia tämän päätöksen osalta käytössään olleita oikeussuojakeinoja (ks. vastaavasti tuomio 19.9.2006, i-21 Germany ja Arcor, C‑392/04 ja C‑422/04, EU:C:2006:586, 53 ja 54 kohta).

74

Koska edellä 59 ja 60 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuja uusia seikkoja, joihin Viron tasavalta vetosi uudelleen tarkastelua koskeneessa vaatimuksessaan ja joista komissio on lausunut, ei ole, riidanalaista tointa on pidettävä sokeripäätöstä vahvistavana.

75

Lisäksi on tarkasteltava, voidaanko 12.7.2012 annettua tuomiota Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annettua tuomiota Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annettua tuomiota Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) pitää olennaisina seikkoina.

76

Seikkaa on pidettävä edellä 59 ja 60 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuna olennaisena seikkana silloin, kun se on omiaan muuttamaan olennaisesti sitä oikeudellista tilannetta, jonka aikaisemman toimen toteuttajat ottivat huomioon toimea toteuttaessaan, kuten muun muassa seikka, joka herättää epäilyjä kyseisellä toimella tehdyn ratkaisun perusteltavuudesta (ks. tuomio 13.11.2014, Espanja v. komissio, T‑481/11, EU:T:2014:945, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77

Näin ollen on tarkasteltava, herättävätkö 12.7.2012 annettu tuomio Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annettu tuomio Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annettu tuomio Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) epäilyjä sokeripäätöksen perusteltavuudesta.

78

Viron tasavalta ja komissio eivät keskustelleet tästä kysymyksestä erityisesti kanteen tutkittavaksi ottamisen näkökulmasta. Kuitenkin Viron tasavalta esitti ensimmäisen kanneperusteensa tueksi joukon perusteita, joilla se pyrki osoittamaan, että sokeripäätöksen lainvastaisuus johtui 12.7.2012 annetun tuomion Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annetun tuomion Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annetun tuomion Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) tulkinnasta, minkä komissio kiisti.

79

Viron tasavalta huomauttaa tästä, että 12.7.2012 annetun tuomion Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annetun tuomion Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annetun tuomion Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) lukeminen yhdessä osoittaa, että sokeripäätöksellä rikottiin liittymisasiakirjan liitteessä IV olevan 4 kohdan 2 alakohdan säännöksiä ja liittymisasiakirjan 58 artiklaa. Lisäksi Viron tasavalta toteaa, että jäsenyyden valmistelua varten käyttöönotetun sokeriylijäämien poistamisjärjestelmän tavoitteena oli välttää kaikenlainen sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn puitteissa säädettyjen mekanismien häiriöt. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi asetuksessa N:o 60/2004 säädetään uusia jäsenvaltioita koskevasta velvoitteesta yhtäältä ottaa käyttöön 1.5.2004 mennessä järjestelmä tärkeimpien toimijoiden ylijäämävarastojen tunnistamiseksi ja toisaalta velvoittaa nämä toimijat toimittamaan todiste mainittujen varastojen poistamisesta ennen 30.11.2005 tai suorittamaan maksu poistamattoman määrän osalta. Viron tasavalta täytti tämän velvoitteensa hyväksymällä ÜLTS-lain. Heinäkuun 12. päivänä 2012 annetusta tuomiosta Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450) kuitenkin ilmenee, että liittymisasiakirjan 58 artiklan mukaan asetukseen, jota ei ollut julkaistu viron kielellä, ei olisi voitu vedota virolaisiin toimijoihin nähden, vaikka niille olisi tiedotettu asetuksesta johtuvista velvoitteista ja ne olisivat noudattaneet niitä. Sen vuoksi ÜLTS-lakiin, jossa viitataan asetukseen N:o 60/2004 ja sokerin CN-koodiin, joka perustuu 12.10.1992 annettuun neuvoston asetukseen (ETY) N:o 2913/92 yhteisön tullikoodeksista (EYVL 1992, L 302, s. 1), jotka julkaistiin viron kielellä 6.8.2005 ja 4.7.2005, ei voitu vedota virolaisia toimijoita vastaan. Viron tasavalta huomauttaa, että tästä syystä 12.7.2012 annetun tuomion Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450) jälkeen se palautti asianomaisille virolaisille toimijoille ÜLTS-lain nojalla suoritetut summat. Sen asetuksesta N:o 60/2004 johtuva velvoite poistaa ylijäämät olisi siten käytännössä supistunut pelkän maksun maksamiseen unionin talousarvioon. Maaliskuun 29. päivänä 2012 annetun tuomion Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annetun tuomion Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) mukaan tämä on ristiriidassa liittymisasiakirjan liitteessä IV olevan 4 kohdan 2 alakohdan kanssa.

80

Komissio kiistää Viron tasavallan lausumat.

81

On syytä huomata, että Viron tasavallan perusteet pohjautuvat kahteen kumulatiiviseen väitteeseen eli yhtäältä siihen, että 12.7.2012 annetusta tuomiosta Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450) ilmenee, että Viron tasavallan oli mahdotonta kerätä virolaisilta toimijoilta asetuksen N:o 60/2004 6 artiklan 3 kohdan mukaisia summia, ja toisaalta siihen, että 29.3.2012 annetusta tuomiosta Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annetusta tuomiosta Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) ilmenee, että ottaen huomioon edellä mainittu mahdottomuus komissio ei voinut vaatia sitä suorittamaan kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 kohdassa säädettyä maksua.

82

Näin ollen on aiheellista tarkastella kumpaakin väitettä pitäen samalla mielessä, että kumman tahansa väitteen hylkääminen on riittävä, jotta Viron tasavallan perusteita voidaan pitää perusteettomina ja jotta sen johdosta voidaan katsoa, ettei se ole onnistunut osoittamaan, että 12.7.2012 annettua tuomiota Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annettua tuomiota Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annettua tuomiota Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) tulisi pitää edellä 59 ja 60 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuina olennaisina seikkoina.

83

Viron tasavalta esittää ensimmäisen väitteensä, jonka mukaan oli mahdotonta kerätä virolaisilta toimijoilta asetuksen N:o 60/2004 6 artiklan 3 kohdan mukaisia summia, tueksi, että ÜLTS-laissa säädettyyn toimijoita rasittavaan velvoitteeseen suorittaa maksu kansalliseen talousarvioon, mikäli niiden sokerin ylijäämävarastoja ei ollut poistettu, ei voitu vedota näitä toimijoita vastaan, vaikka maksupäivä oli myöhempi kuin vironkielisen asetuksen N:o 60/2004 julkaisupäivä. Toimijoita koskeva velvoite tuli voimaan 1.5.2004, jolloin toimijoiden ylijäämävarastot määriteltiin ja jolloin uusilla jäsenvaltioilla tuli olla tunnistusjärjestelmä käytössään. Tämä vahvistettiin olennaisilta osin 12.7.2012 annetussa tuomiossa Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), jossa katsottiin, ettei ÜLTS-lain mukaisiin maksupäätöksiin voitu vedota toimijoita vastaan, vaikka päätökset oli laadittu vironkielisen asetuksen N:o 1972/2003 julkaisemisen jälkeen. Oikeuskäytännön mukaan olisi perusteetonta vedota muuhun päivämäärään kuin 1.5.2004 liittymistä koskevia väliaikaistoimia sovellettaessa.

84

Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että, toisin kuin Viron tasavalta väittää, maksun, joka virolaisten toimijoiden oli suoritettava Viron kansalliseen talousarvioon asetuksen N:o 60/2004 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti, sellaisena kuin se on muutettuna, perusteena ollut tapahtuma ei ollut ylijäämävaraston hallussapito liittymispäivänä. Tästä säännöksestä käy selvästi ilmi, että maksun perusteena oleva tapahtuma oli ylijäämävarastojen poistamatta jättäminen 30.11.2005. Asetukset N:o 1789/2003 ja N:o 60/2004 oli julkaistu virallisessa lehdessä viron kielellä yli 15 kuukautta tuota ajankohtaa aiemmin (ks. edellä 13 kohta). Näin ollen on aiheellista todeta, että se seikka, ettei näitä asetuksia ollut julkaistu viron kielellä virallisessa lehdessä liittymispäivänä, ei estänyt Viron tasavaltaa vetoamasta ÜLTS-lakiin virolaisia toimijoita vastaan saadakseen kerättyä mainitun maksun.

85

Tätä päätelmää ei horjuta Viron tasavallan peruste, jonka mukaan 12.7.2012 annetussa tuomiossa Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450) ÜLTS-lakiin perustuneet maksupäätökset katsottiin sellaisiksi, ettei niihin voitu vedota toimijoita vastaan, silloinkin, kun ne oli laadittu asetusten N:o 1789/2003 ja N:o 1972/2003 virallisessa lehdessä viron kielellä julkaisun jälkeen.

86

Heinäkuun 12. päivänä 2012 annetussa tuomiossa Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450) unionin tuomioistuin on nimittäin katsonut, että asetuksen N:o 1972/2003 4 artiklassa säädetty muiden maataloustuotteiden kuin sokerin ylijäämävarastomaksun maksuvelvollisuus määräytyi liittymispäivänä hallinnassa olleiden varastojen perusteella, ja että sen vuoksi maksupäätöksen tekopäivällä ei ollut vaikutusta kyseisen maksuvelvollisuuden perustavaan tapahtumaan. Tätä huomiota ei voida soveltaa nyt käsillä olevaan tapaukseen, sillä asetuksen N:o 1972/2003 4 artiklassa ja asetuksen N:o 60/2004 6 artiklan 3 kohdassa säädetty velvollisuus suorittaa maksu ylijäämävarastoista ovat syntyneet eri aikoina. Näin ollen on niin, että asetuksessa N:o 1972/2003 tarkoitettu maksu tuli maksettavaksi pelkän liittymispäivänä tapahtuneen ylijäämävarastojen hallussapidon perusteella, kun taas asetuksessa N:o 60/2004 tarkoitettua maksua ei voitu vaatia maksettavaksi pelkän tuona päivänä tapahtuneen ylijäämävarastojen hallussapidon perusteella. Toimijoilla oli mahdollisuus välttää maksu poistamalla hallinnassaan olleet ylijäämävarastot. Kyseinen maksuvelvollisuus johtui todellisuudessa toimijoille asetetun, mainittujen varastojen poistamista koskevan velvollisuuden laiminlyönnistä.

87

Viron tasavallan väitteelle, jonka mukaan virolaisilta toimijoilta oli mahdotonta saada kerättyä asetuksen N:o 60/2004 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut maksut, ei näin ollen löydy perusteita 12.7.2012 annetusta tuomiosta Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), ja väite on hylättävä.

88

Koska on niin, että kun otetaan huomioon niiden kahden väitteen kumulatiivisuus, jotka Viron tasavalta on esittänyt sen lausumansa tueksi, jonka mukaan sokeripäätöksen lainvastaisuus ilmenee 12.7.2012 annetun tuomion Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450), 29.3.2012 annetun tuomion Tšekki v. komissio (T‑248/07, ei julkaistu, EU:T:2012:170) ja 29.3.2012 annetun tuomion Liettua v. komissio (T‑262/07, EU:T:2012:171) tulkinnasta, kumman tahansa väitteen hylkääminen on riittävä lausuman hylkäämiseksi (ks. edellä 82 kohta), on todettava, ettei näitä tuomioita voida pitää edellä 59 ja 60 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuina olennaisina seikkoina, eikä ole välttämätöntä tutkia toista väitettä.

89

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että seikkoja, joihin Viron tasavallan komissiolle osoittama sokeripäätöksen muutosvaatimus perustui, ei voida pitää edellä 59 ja 60 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuina uusina eikä olennaisina seikkoina. Näin ollen riidanalaista tointa on pidettävä sokeripäätöksen vahvistavana toimena, ja kanne on jätettävä tutkimatta.

90

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

91

Koska Viron tasavalta on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.

92

Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Latvian tasavalta vastaa siten omista oikeudenkäyntikuluistaan.

1)

Kanne jätetään tutkimatta.

2)

Viron tasavalta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.

3)

Latvian tasavalta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.