SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto 3

2. Tapahtumat 1. tammikuuta 2000–31. joulukuuta 2010 4

2.1. Lainsäädäntöön tehdyt muutokset 4

2.2. Tietojen julkaiseminen virallisessa lehdessä 4

2.3. Komitean tapaamiset 5

2.4. Kansainväliset asiat 5

2.4.1. Unescon ja Unidroit’n yleissopimusten ratifiointi 5

2.4.2. WCO:n ja Unescon vientitodistusmalli 5

2.5. Euroopan unioni 5

3. Asetuksen soveltaminen 1. tammikuuta 2000–31. joulukuuta 2010 6

3.1. Tilastotietoja soveltamisesta jäsenvaltioissa 6

3.1.1. Tavallisen vientiluvan käyttö soveltamisasetuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti 6

3.1.2. Erityisen avoimen vientiluvan käyttö soveltamisasetuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaisesti 7

3.1.3. Yleisen avoimen vientiluvan käyttö soveltamisasetuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti 7

3.1.4. Evätyt tavalliset vientiluvat 7

3.1.5. Sääntöjen vastaisiksi todetut lähetykset 7

3.2. Tulliviranomaisten valvontastrategia 8

3.3. Toimivaltaisten tullitoimipaikkojen rajoittaminen 8

3.4. Hallinnollinen yhteistyö 8

3.5. Sähköisten järjestelmien käyttö 8

3.6. Jäsenvaltioiden ehdotukset 9

3.6.1. Rahallisten kynnysten muuttaminen tietyissä kulttuuriesineiden luokissa 9

3.6.2. Nopean tietojenvaihdon väline 9

4. Päätelmät 9

5. Liitteet 10

5.1. Liite 1: Tavalliset vientiluvat 11

5.2. Liite 2: Tavallisten vientilupien määrän kehittyminen vuosina 2003–2010 13

5.3. Liite 3: Erityiset avoimet vientiluvat 14

5.4. Liite 4: Erityisen avoimen vientiluvan saaneethenkilöt/järjestöt 16

5.5. Liite 5: Yleiset avoimet vientiluvat 17

5.6. Liite 6: Evätyt vientiluvat 19

5.7. Liite 7: Sääntöjen vastaiset lähetykset 21

JOHDANTO

Joulukuun 18. päivänä 2008 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 116/2009[1] (kodifioitu toisinto), jäljempänä ”perusasetus”, annetaan säännökset kulttuuriesineiden viennin yhtenäisen valvonnan varmistamiseksi unionin ulkorajoilla. Asetuksen soveltamisalaan kuuluvien kulttuuriesineiden luokat luetellaan asetuksen liitteessä I.

Kulttuuriesineiden vienti unionin tullialueen ulkopuolelle edellyttää vientiluvan esittämistä. Vientiluvan myöntää sen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, jonka alueella kulttuuriesine on laillisesti. Joissakin kulttuuriesineiden luokissa vientilupaa edellytetään vain, jos esineen arvo ylittää liitteessä I säädetyn kyseistä luokkaa koskevan rahallisen kynnyksen. Tarvittaessa vientiluvan myöntävä viranomainen kuulee esineen alkuperämaan toimivaltaista viranomaista. Tullitarkastuksilla varmistetaan, että vain ne kulttuuriesineet, joille on voimassa oleva vientilupa, voidaan viedä unionin tullialueelta.

Perusasetuksen soveltamisessa tarvittavat säännökset säädetään 30 päivänä maaliskuuta 1993 annetussa komission asetuksessa (ETY) N:o 752/93[2]. Soveltamisasetuksen mukaan vientilupia on kolmen tyyppisiä: tavallinen vientilupa, erityinen avoin vientilupa ja yleinen avoin vientilupa.

Perusasetuksen 10 artiklassa vaaditaan komissiota antamaan säännöllisesti Euroopan parlamentille, neuvostolle sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle kertomus perusasetuksen soveltamisesta. Ensimmäinen komission kertomus annettiin vuonna 2000[3]. Tämä kertomus kattaa aikavälin 1. tammikuuta 2000–31. joulukuuta 2010, ja siinä on otettu huomioon koko EU:n tilanne ennen kahta peräkkäistä laajentumista, jotka tapahtuivat 1. toukokuuta 2004 ja 1. tammikuuta 2007, sekä niiden jälkeen.

Tämän kertomuksen tulokset perustuvat jäsenvaltioiden hallintojen antamiin tietoihin vastauksena komission lähettämään kyselyyn, johon sisältyi tietojenkeruu vientilupien käytöstä vuosina 2000–2010.

TAPAHTUMAT 1. TAMMIKUUTA 2000–31. JOULUKUUTA 2010

Lainsäädäntöön tehdyt muutokset

Alkuperäistä perusasetusta (neuvoston asetus (ETY) N:o 3911/92) muutettiin kahdesti tarkasteltavana olevalla ajanjaksolla:

- Neuvoston asetuksella (EY) N:o 974/2001[4] tehtiin tarvittava muutokset 1. tammikuuta 2002 käyttöön otetun euron huomioon ottamiseksi ja aiemmin sovelletun rahallisen kynnyksen ”nolla” merkityksen selventämiseksi korvaamalla sen ilmaisulla ”mikä tahansa arvo”.

- Neuvoston asetuksella (EY) N:o 806/2003[5] mukautettiin 8 artiklan sanamuotoa komiteamenettelyä koskevan neuvoston päätöksen 1999/468/EY[6] säännöksiin.

Alkuperäinen perusasetus kumottiin ja korvattiin kodifioinnin tuloksena neuvoston asetuksella (EY) N:o 116/2009. Kodifioinnissa kaikki perusasetuksen säännökset ja niihin tehdyt muutokset yhdistettiin yhdeksi uudeksi säädökseksi, vanhentuneet säännökset poistettiin ja käytettyä terminologiaa yhdenmukaistettiin, minkä ansiosta säädöksestä tuli helpommin ymmärrettävä ja selkeä.

Soveltamisasetusta (komission asetus (ETY) N:o 752/93) muutettiin kerran tarkasteltavana olevalla ajanjaksolla. Komission asetuksella (EY) N:o 656/2004[7] korvattiin liitteessä I esitetty tavallisten vientilupien malli niin, että siitä tuli yhdenmukainen Yhdistyneiden Kansakuntien mallilomakkeen[8] kanssa, ja siihen liitettiin selittäviä huomauksia yhdenmukaisen ja oikeaoppisen laadinnan takaamiseksi. Jäsenvaltioille annettiin myös mahdollisuus laatia lomake sähköisesti.

Myös soveltamisasetus olisi kodifioitava, mikä onkin parhaillaan meneillään.

Tietojen julkaiseminen virallisessa lehdessä

Uusin luettelo viranomaisista, jotka ovat toimivaltaisia myöntämään kulttuuriesineiden vientilupia, julkaistiin heinäkuussa 2009[9] perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

Uusin luettelo tullitoimipaikoista, jotka ovat toimivaltaisia suorittamaan kulttuuriesineiden vientiä koskevat muodollisuudet, julkaistiin kesäkuussa 2009[10] perusasetuksen 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

Komitean tapaamiset

Kulttuuriesineiden vientiä ja palauttamista käsittelevä komitea kokoontui kahdeksan kertaa tarkasteltavana olevalla ajanjaksolla. Komitea tutkii myös kysymykset, joita tulee esille jäsenvaltion alueelta laittomasti vietyjen kulttuuriesineiden palauttamisesta annetun neuvoston direktiivin 93/7/ETY[11] soveltamisesta.

Kansainväliset asiat

Unescon ja Unidroit’n yleissopimusten ratifiointi

Vaikka ratifointien lukumäärä kasvoi tarkasteltavana olevalla ajanjaksolla, tähän mennessä vain 22 jäsenvaltiota on ratifioinut vuoden 1970 Unescon yleissopimuksen[12] ja 12 on ratifioinut vuoden 1995 Unidroit’n yleissopimuksen[13].

WCO :n ja Unescon vientitodistusmalli

Maailman tullijärjestö (WCO) ja Unesco laativat yhdessä vuonna 2005 WCO:n ja Unescon kulttuuriesineiden vientitodistusmallin (WCO/UNESCO Model Export Certificate for Cultural Objects) yhdenmukaistaakseen maailmanlaajuisesti käytettäviä vientitodistuksia, mikä helpottaa tullitarkastuksia ja auttaa havaitsemaan väärennetyt asiakirjat. Ehdotettu todistus perustuu Euroopan unionin tavallisten vientilupien malliin.

Euro opan unioni

Tämän kertomuksen aiheena olevaa kulttuuriesineiden vientiä koskeva EU:ssa käyttöön otettu järjestelmä täydentää muita välineitä ja aloitteita, joilla pyritään suojelemaan kulttuuriomaisuutta.

Komissio antoi vuosina 2000, 2005 ja 2009 kolme kertomusta[14] neuvoston direktiivin 93/7/ETY[15] soveltamisesta. Näistä viimeisessä todettiin, että direktiivin tarkistamista olisi harkittava. Näin ollen komission perusti kulttuuriesineiden vientiä ja palauttamista käsittelevään komiteaan ad hoc -työryhmän, jonka tarkoituksena oli määrittää direktiivin soveltamisen ongelmia ja ehdottaa niihin ratkaisuja. Työryhmä on jo saanut tehtävänsä päätökseen, ja sen päätelmät esitellään komitealle vuonna 2011. Koska tämän direktiivin liite on täsmälleen sama kuin perusasetuksen liite I, sen muuttamista koskevalla päätöksellä voi olla suoraan vaikutusta perusasetukseen.

Neuvosto perusti kokoelmien liikkuvuutta käsittelevän työryhmän kulttuurialan työsuunnitelmassaan kaudelle 2008–2010 Euroopan unionin kulttuuria koskevan asialistan[16] täytäntöönpanon yhteydessä. Työryhmä esitti loppukertomuksensa kesäkuussa 2010[17]. Tämän työryhmän työn pohjalta uusi työryhmä tutkii osana kulttuurialan työsuunnitelmaa vuosiksi 2011–2014[18] tapoja ja keinoja, joilla lainausmenettelyjä voidaan yksinkertaistaa valtiontakuujärjestelmiin keskittymällä.

Marraskuussa 2008 annetuissa neuvoston päätelmissä korostettiin kulttuuriesineiden laittoman kaupan ehkäisemisen ja torjumisen tarvetta. Tältä osin komissio on tehnyt sopimuksen kulttuuriesineiden laittoman kaupan ehkäisemistä ja torjumista koskevan tutkimuksen tekemisestä. Tutkimuksen pitäisi valmistua vuoden 2011 loppuun mennessä.

ASETUKSEN SOVELTAMINEN 1. TAMMIKUUTA 2000–31. JOULUKUUTA 2010

Tilastotietoja soveltamisesta jäsenvaltioissa

Tavallisen vientiluvan käyttö soveltamisasetuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti

Tavallista vientilupaa käytetään yleensä kaikkeen perusasetuksen mukaiseen vientiin. Yhteenveto jäsenvaltioiden myöntämien tavallisten vientilupien määrästä on liitteessä 1 .

Liitteessä 2 esitetään, miten myönnettyjen lupien määrä on kehittynyt tarkasteltavana olevalla ajanjaksolla, kun on siirrytty 15 jäsenvaltion EU:sta (2003) 27 jäsenvaltion EU:hun (2010). Siitä käy myös ilmi, mikä on kunkin jäsenvaltion myöntämien lupien osuus kokonaismäärästä. Tilastoista näkyy, että kulttuuriesineitä viedään Euroopan unionin alueelta lähinnä kolmesta jäsenvaltiosta. Vientiä tapahtuu ennen kaikkea Yhdistyneestä kuningaskunnasta, jonka osuus oli keskimäärin 45 prosenttia vuosina 2000–2010. Seuraavina olivat Italia (noin 26 prosenttia) ja Ranska (noin 15 prosenttia).

Toukokuun 1. päivänä 2004 tapahtuneen laajentumisen jälkeen vain 1 prosentti kaikista vientiluvista on ollut uusien jäsenvaltioiden myöntämiä. Näistä 46 prosenttia on ollut Tšekin myöntämiä, ja Tšekki onkin niistä ainoa, joka on myöntänyt merkittävän määrän vientilupia.

Myönnettyjen tavallisten vientilupien kokonaismäärä kasvoi 16 117:stä vuonna 2000 vuoden 2007 huippuun, 21 557 vientilupaan (lisäystä 34 prosenttia). Vuonna 2010 määrä oli laskenut 18 176:een. Uusissa jäsenvaltioissa myönnettyjen tavallisten vientilupien määrä on hyvin pieni, joten havaitun kasvun ei voida katsoa johtuvan laajentumisesta.

Erityisen avoimen vientiluvan käyttö soveltamisasetuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaisesti

Erityinen avoin vientilupa koskee yksityishenkilön tai järjestön tietyn kulttuuriesineen toistuvaa väliaikaista vientiä. Yhteenveto jäsenvaltioissa kiertävien erityisten avointen vientilupien määrästä on liitteessä 3 .

Tilastojen mukaan vain seitsemän jäsenvaltiota (Kreikka, Ranska, Kypros, Alankomaat, Puola, Slovenia ja Yhdistynyt kuningaskunta) on käyttänyt tämän tyyppistä vientilupaa, ja Puola on käyttänyt sitä selkeästi eniten.

Liitteessä 4 esitetään niiden henkilöiden tai järjestöjen määrä, jotka ovat saaneet erityisen avoimen vientiluvan.

Yleisen avoimen vientiluvan käyttö soveltamisasetuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti

Yleinen avoin vientilupa koskee kaikkien niiden kulttuuriesineiden väliaikaista vientiä, jotka kuuluvat museon tai muun laitoksen pysyvään kokoelmaan. Yhteenveto jäsenvaltioissa kiertäneiden yleisten avointen vientilupien määrästä on esitetty liitteessä 5 .

Tilastoista käy ilmi, että vain kahdeksan jäsenvaltiota (Bulgaria, Saksa, Kreikka, Ranska, Kypros, Puola, Portugali ja Slovenia) on käyttänyt tämän tyyppisiä vientilupia.

Vaikka erityisiä ja yleisiä avoimia vientilupia käytetään vain muutamissa jäsenvaltioissa, nämä jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet, että ne ovat kulttuuriesineiden viennin hallinnan ja valvonnan tärkeitä välineitä.

Evätyt tavalliset vientiluvat

Yhteenveto jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten epäämien vientilupahakemusten määrästä on liitteessä 6 .

Pääsyyt vientiluvan epäämiselle ovat olleet i) hakemusten puutteellisuus ja ii) se, että vietävä esine on katsottu kyseisen jäsenvaltion kansallisaarteeksi.

Koko EU:ssa evättyjen vientilupien prosentuaalinen osuus on hyvin pieni, vain 0,3 prosenttia kaikista myönnetyistä vientiluvista.

Sääntöjen vastaisiksi todetut lähetykset

Liitteessä 7 on sovellettavien sääntöjen vastaisiksi todettujen lähetysten määrä. Jäsenvaltiot ilmoittivat kaikkiaan 473 tapauksesta 10 vuoden aikana, mikä on hyvin vähän verrattuna kaikkien myönnettyjen vientilupien määrään.

Muutamat jäsenvaltiot ilmoittivat, että yleensä tulliviranomaiset olivat havainneet sääntöjen vastaiset lähetykset. Tapauksen mukaan ja asiassa sovellettavan kansallisen lainsäädännön perusteella jatkotoimia toteuttivat joko toimivaltaiset viranomaiset tai syyttäjät. Joissakin tapauksissa tilanne voitiin ratkaista myöntämällä vientilupa taannehtivasti.

Tulliviranomaisten valvontastrategia

Monet jäsenvaltiot ilmoittivat, että kulttuuriesineiden suojeleminen on tärkeä osa niiden politiikkaa ja että tästä syystä tulliviranomaisia koulutetaan havaitsemaan mahdollinen kulttuuriesineiden laiton vienti.

Jäsenvaltiot ilmoittivat, että niiden tullitoimipaikoissa käytettiin riskienhallintaa, jonka perusteella lähetyksiä valitaan vientitarkastukseen. Jäsenvaltioiden mukaan tarkastuksia lisätään, kun kyseessä ovat ”hyvin riskialttiit” lähetykset.

Osa jäsenvaltioista ilmoitti keskittyvänsä erityisesti matkailijoihin.

Toimivaltaisten tullitoimipaikkojen rajoittaminen

Perusasetuksen 5 artiklan 1 kohdassa jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus rajoittaa kulttuuriesineiden vientimuodollisuuksien suorittamisesta vastaavien toimivaltaisten tullitoimipaikkojen lukumäärää.

Yhdeksän jäsenvaltiota (Bulgaria, Kreikka, Espanja, Kypros, Luxemburg, Unkari, Malta, Portugali ja Yhdistynyt kuningaskunta) on käyttänyt tätä mahdollisuutta. Tämän katsotaan yleisesti tehostavan tarkastuksia ja parantavan nimettyjen tullitoimipaikkojen lähellä sijaitsevien museoiden ja muiden tiedelaitosten kanssa tehtävää yhteistyötä.

Hallinnollinen yhteistyö

Suurin osa jäsenvaltioista ilmoitti, että asiaankuuluvien viranomaisten (luvan myöntävät viranomaiset, tulli, poliisi) välinen yhteistyö oli kansallisella tasolla hyvää. Yhteistyö perustuu säännöllisiin tapaamisiin ja yhteiseen koulutukseen. Joissakin jäsenvaltioissa yhteistyö on järjestetty kyseessä olevien viranomaisten välillä tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan tai vastaavan sopimuksen perusteella.

Italia ilmoitti, että sen luvan myöntävillä viranomaisilla on suora yhteys kulttuuriesineisiin erikoistuneeseen poliisiyksikköön (Comando Carabinieri Tutela Patrimonio Culturale).

Osa jäsenvaltioista ilmoitti, että EU:n tason yhteistyö oli riittämätöntä. Hallinnollisen yhteistyön suuntaviivoista sovittiin vuonna 2003 kulttuuriesineiden vientiä ja palauttamista käsittelevän komitean työn tuloksena. Suuntaviivojen ajan tasalla pitäminen on kuitenkin osoittautunut hankalaksi.

Kansainvälistä yhteistyötä tehdään esimerkiksi Europolin ja Interpolin kaltaisten elinten kanssa.

Sähköisten järjestelmien käyttö

Vientilupaa ei voi edelleenkään hakea sähköisellä lomakkeella valtaosassa jäsenvaltioista. Myös silloin, kun sähköinen lomake on saatavilla, varsinainen hakemus on toimitettava paperiversiona.

Muutamat jäsenvaltiot ilmoittivat kehittävänsä sähköisiä järjestelmiä, joissa voidaan sekä jättää kulttuuriesineiden vientilupaa koskeva hakemus että myöntää vientilupa.

Jäsenvaltioiden ehdotukset

Rahallisten kynnysten muuttaminen tietyissä kulttuuriesineiden luokissa

Perusasetuksen 10 artiklan mukaan liitteessä I tarkoitetut rahalliset kynnykset voidaan saattaa ajan tasalle taloudellisten ja rahapoliittisten indikaattorien mukaisesti.

Kulttuuriesineiden vientiä ja palauttamista käsittelevässä komiteassa käytyjen keskustelujen perusteella vaikuttaa siltä, ettei jäsenvaltioiden enemmistö puolla nykyisten kynnysten muuttamista. Komissio ei siis aio antaa ehdotusta niiden ajan tasalle saattamisesta.

Nopean tietojenvaihdon väline

Monet jäsenvaltiot ilmaisivat olevansa sitä mieltä, että tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden ja komission välillä voitaisiin lisätä ja että ajan tasalla olevien yhteystietojen pitäisi olla saatavilla verkkopohjaisessa välineessä.

Vastauksena näihin ehdotuksiin komissio päätti perustaa CIRCA-palvelimelle erityisen kulttuuriesineiden vientiä koskevan eturyhmän. Kyseessä on julkishallinnon tarpeisiin suunniteltu ekstranet-väline, jossa on tarjolla suljettuun käyttöön varattua internettilaa tietojen ja asiakirjojen vaihtamista varten sekä muita toimintoja.

Näille sivuille perustettiin osio, jossa on kansallisten viranomaisten yhteystiedot. Tietojen ajan tasalla pitäminen on kuitenkin osoittautunut hankalaksi.

PÄÄTELMÄT

Jäsenvaltiot eivät ole ilmoittaneet suuremmista ongelmista perusasetuksen ja sen soveltamisasetuksen päivittäisessä soveltamisessa. Vaikuttaa siltä, että vuonna 1993 käyttöön otettu järjestelmä kulttuuriesineiden viennin valvonnan varmistamiseksi unionin ulkorajoilla on ollut todella käytössä valtaosassa jäsenvaltioista, joskin käytön laajuus on vaihdellut huomattavasti.

Järjestelmän toimintaa voitaisiin parantaa kehittämällä menetelmä jäsenvaltioiden ja komission välisen yhteistyön tiivistämiseksi.

Komissio seuraa tämän kertomuksen aiheena olevaan kulttuuriesineiden vientiin mahdollisesti vaikuttavien muiden EU:n laajuisten ja kansainvälisten aloitteiden kehittymistä. Se kiinnittää erityistä huomiota 2.5 kohdassa mainitun laitonta kauppaa koskevan tutkimuksen tuloksiin. Jos näiden aloitteiden tuloksena ilmenee tarve järjestelmän parantamiseen, komissio on valmis ryhtymään toimeen.

* * *

Komissio pyytää Euroopan parlamenttia, neuvostoa ja Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa ottamaan tämän kertomuksen huomioon.

LIITTEET

Liite 1: Tavalliset vientiluvat[19]

Vuosi |

| 2000 |2001 |2002 |2003 |2004 |2005 |2006 |2007 |2008 |2009 |2010 | | BE | 0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |ei tietoa |ei tietoa | | BG | | | | | | | |21 |5 |0 |0 | | CZ | | | | |0 |0 |0 |0 |61 |2 |53 | | DK | 0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |1 |1 |ei tietoa |ei tietoa | | DE | 0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 | | EE | | | | |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 | | IE | 0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 | | EL | 0 |0 |0 |1 |2 |0 |0 |0 |0 |0 |0 | | ES | 0 |0 |0 |1 |1 |0 |0 |0 |0 |ei tietoa |ei tietoa | | FR | 17 |18 |17 |18 |6 |12 |12 |7 |22 |28 |18 | | IT | 0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 | | CY | | | | |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 | | LV | | | | |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 | | LT | | | | |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 | | LU | 0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |ei tietoa |ei tietoa | | HU | | | | |0 |0 |0 |0 |0 |ei tietoa |ei tietoa | | MT | | | | |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 | | NL | 0 |0 |0 |0 |0 |1 |0 |0 |0 |0 |3 | | AT | 0 |0 |0 |0 |0 |1 |1 |0 |0 |1 |1 | | PL | | | | |79 |0 |0 |0 |0 |0 |0 | | PT | 0 |1 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 | | RO | | | | | | | |0 |0 |0 |0 | | SI | | | | |0 |0 |0 |0 |0 |ei tietoa |ei tietoa | | SK | | | | |0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 | | FI | 0 |0 |0 |0 |7 |6 |2 |0 |1 |0 |1 | | SE | 0 |0 |0 |0 |0 |0 |0 |2 |1 |0 |3 | | UK | 9 |9 |3 |1 |2 |3 |0 |6 |0 |2 |3 | | | | | | | | | | | | | | | Yhteensä |26 |28 |20 |21 |97 |23 |15 |37 |91 |33 |82 | |

[pic]

[1] Neuvoston asetus (EY) N:o 116/2009, annettu 18 päivänä joulukuuta 2008, kulttuuriesineiden viennistä (Kodifioitu toisinto) (EUVL L 39, 10.2.2009, s. 1). Tällä asetuksella korvataan kulttuuriesineiden viennistä 9 päivänä joulukuuta 1992 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 3911/92 (EYVL L 395, 31.12.1992, s. 1), jota oli sovellettu 30 päivästä maaliskuuta 1993.

[2] Komission asetus (ETY) N:o 752/93, annettu 30 päivänä maaliskuuta 1993, kulttuuriesineiden viennistä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3911/92 soveltamista koskevista säännöksistä (EYVL L 77, 31.3.1993, s. 24).

[3] Komission kertomus neuvostolle, Euroopan parlamentille ja talous- ja sosiaalikomitealle kulttuuriesineiden viennistä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3911/92 ja jäsenvaltion alueelta laittomasti vietyjen kulttuuriesineiden palauttamisesta annetun neuvoston direktiivin 93/7/ETY soveltamisesta (KOM(2000) 325, 25.5.2000).

[4] Neuvoston asetus (EY) N:o 974/2001, annettu 14 päivänä toukokuuta 2001, kulttuuriesineiden viennistä annetun asetuksen (ETY) N:o 3911/92 muuttamisesta (EYVL L 137, 19.5.2001, s. 10).

[5] Neuvoston asetus (EY) N:o 806/2003, annettu 14 päivänä huhtikuuta 2003, kuulemismenettelyä (määräenemmistö) noudattaen annetuissa neuvoston säädöksissä säädetyn täytäntöönpanovallan käytössä komissiota avustavia komiteoita koskevien säännösten mukauttamisesta päätökseen 1999/468/EY (EUVL L 122, 16.5.2003, s. 1).

[6] Neuvoston päätös 1999/468/EY, tehty 28 päivänä kesäkuuta 1999, menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä (EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23).

[7] Komission asetus (EY) N:o 656/2004, annettu 7 päivänä huhtikuuta 2004, kulttuuriesineiden viennistä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3911/92 soveltamista koskevista säännöksistä annetun asetuksen (ETY) N:o 752/93 muuttamisesta (EUVL L 104, 8.4.2004, s. 50).

[8] United Nations Layout Key for Trade Documents, New York ja Geneve, 2002 (ECE/TRADE/270).

[9] EUVL C 164, 16.7.2009, s. 6.

[10] EUVL C 134, 13.6.2009, s. 9.

[11] Neuvoston direktiivi 93/7/ETY, annettu 15 päivänä maaliskuuta 1993, jäsenvaltion alueelta laittomasti vietyjen kulttuuriesineiden palauttamisesta (EYVL L 74, 27.3.1993, s. 74).

[12] Unescon yleissopimus kulttuuriomaisuuden luvattoman tuonnin, viennin ja omistusoikeuden siirron kieltämiseksi ja ehkäisemiseksi, Pariisi, 14. marraskuuta 1970. Yleissopimuksen ovat ratifioineet seuraavat jäsenvaltiot: Belgia, Bulgaria, Tšekki, Tanska, Saksa, Viro, Kreikka, Espanja, Ranska, Italia, Kypros, Liettua, Unkari, Alankomaat, Puola, Portugali, Romania, Slovenia, Slovakia, Suomi, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta.

[13] Unidroit’n yleissopimus varastetuista tai laittomasti maasta viedyistä kulttuuriesineistä, Rooma, 24. kesäkuuta 1995. Yleissopimuksen ovat ratifioineet seuraavat jäsenvaltiot: Tanska, Kreikka, Espanja, Italia, Kypros, Liettua, Unkari, Portugali, Romania, Slovenia, Slovakia ja Suomi.

[14] KOM(2000) 325, 25.5.2000 (ks. alaviite 3); KOM(2005) 675, 21.12.2005 ja KOM(2009) 408, 30.7.2009.

[15] Ks. alaviite 11.

[16] Neuvoston päätöslauselma, tehty 16 päivänä marraskuuta 2007, Euroopan unionin kulttuuria koskevasta asialistasta (EUVL C 287, 29.11.2007, s. 1).

[17] ”Final report and recommendations to the Cultural Affairs Committee on improving the means of increasing the mobility of collections”, kokoelmien liikkuvuutta käsittelevä asiantuntijatyöryhmä (avoin koordinointimenetelmä), kesäkuu 2010.

[18] Neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätelmät kulttuurialan työsuunnitelmasta vuosiksi 2011–2014 (EUVL C 325, 2.12.2010, s. 1).

[19] Tilastoissa voi olla pieniä eroja niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat ilmoittaneet tietonsa luokittain, sillä yksi vientilupa voi koskea useampaa kuin yhtä luokkaa.