EUVL 2011, L 77, s. 1.

Jotka eivät olennaisesti eroa sen nykyisistä toiminnoista.

Ks. myös tuomion 15.9.2016, Landkreis Potsdam-Mittelmark (C-400/15, EU:C:2016:687) 30 kohta, jossa unionin tuomioistuin totesi, että muu kuin taloudellinen toiminta ei kuulu kuudennen arvonlisäverodirektiivin soveltamisalaan.

Ks. myös tuomio 22.10.2009, Swiss Re Germany Holding (C-242/08, EU:C:2009:647, 32 kohta).

Ks. direktiivin 2008/8 johdanto-osan kolmas perustelukappale, jonka mukaan kaikkien palvelujen suoritusten verotuspaikan olisi periaatteessa oltava paikka, jossa ne tosiasiallisesti kulutetaan. Vaikka palvelujen suorituspaikkaa koskevaa yleistä sääntöä muutettaisiin tällä tavalla, tietyt poikkeukset tästä yleisestä säännöstä olisivat kuitenkin edelleen tarpeen hallinnollisista ja poliittisista syistä.

On syytä huomata, ettei ennakkoratkaisupyynnössä ole viitteitä siitä, että pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevien palvelujen kulutuspaikka olisi jossain muualla kuin Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Vaikka se ei käykään ilmi ennakkoratkaisupyynnöstä, on oletettava, että WTL:n liiketoiminnan kotipaikka on Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Irlannin mukaan tällainen lähestymistapa olisi ilmiselvästi sen oikeusvarmuutta koskevan tavoitteen vastainen, johon arvonlisäverodirektiivin suorituspaikkaa koskevilla säännöillä pyritään, ja ristiriidassa sen vaatimuksen kanssa, että suorituksen on kuuluttava jonkin näistä säännöistä alaan. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus katsoo, että yksikään suorituspaikkaa koskevista artikloista ei tue näkemystä, jonka mukaan verovelvolliselle, joka ei toimi yksinomaan yksityisessä ominaisuudessa vaan ammattimaisesti (ts. WTL:n kaltainen henkilö), suoritettujen palvelujen suorituspaikka voi olla paikka, johon suorittaja on sijoittautunut. Kyseisen hallituksen mukaan arvonlisäverodirektiivin 43, 44 ja 45 artikla tai täytäntöönpanoasetuksen 19 artikla eivät tue tällaista näkemystä. Se huomauttaa, että WTL itsekään ei mainitse mitään arvonlisäverodirektiivin, täytäntöönpanoasetuksen tai oikeuskäytännön kohtaa, joka tukisi tällaista päätelmää. WTL:n kanta, jonka mukaan arvonlisäverodirektiivin 44 artiklaa ei sovelleta sen vastaanottamiin palveluihin, tarkoittaa näin ollen, että kun WTL vastaanottaa palveluja toisesta jäsenvaltiosta, suorituspaikka ei ole Yhdistynyt kuningaskunta eikä mikään muukaan jäsenvaltio. Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen mukaan tästä seuraava verottamatta jääminen on vastakohta sille, mitä suorituspaikkaa koskevilla säännöillä pyritään saavuttamaan.

Ks. analogisesti tuomio 31.5.2016, Reha Training (C-117/15, EU:C:2016:379, 28–34 kohta). Ks. arvonlisäveron yhteydessä tuomio 15.9.2016, Landkreis Potsdam-Mittelmark (C-400/15, EU:C:2016:687, 37 kohta). Ks. myös 22.10.2009 annetun tuomion Swiss Re Germany Holding (C-242/08, EU:C:2009:647) 31 kohta, jossa unionin tuomioistuin totesi, että yhteisen arvonlisäverojärjestelmän asianmukainen toiminta ja sen yhdenmukainen tulkinta edellyttävät, että kuudennen arvonlisäverodirektiivin 9 artiklan 2 kohdan e alakohdan viidennessä luetelmakohdassa ja 13 artiklan B kohdan a alakohdassa olevia käsitteitä vakuutustoiminta ja jälleenvakuutustoiminta ei määritellä eri tavalla sen mukaan, kummassako säännöksessä niitä käytetään. On kuitenkin syytä korostaa, että saman tuomion 32 kohdassa unionin tuomioistuin myös totesi, että kuudennen direktiivin 9 artiklan 2 kohdan e alakohdan viidennessä luetelmakohdassa mainitut palvelujen suoritukset ovat nimittäin yhteisön oikeuden käsitteitä, joita on tulkittava yhdenmukaisesti toisistaan poikkeavista tulkinnoista johtuvan kaksinkertaisen verotuksen tai verottamatta jättämisen välttämiseksi. Kursivointi tässä. Yhdenmukaisen tulkinnan edellytys ei mielestäni ole itsetarkoitus, vaan sen ohjenuorana toimii pikemminkin kaksinkertaisen verotuksen tai verottamatta jättämisen välttämistä koskeva yleisperiaate.

On syytä huomata, että komissio itse on viitannut ilmaisun joka toimii tässä ominaisuudessaan käyttöön arvonlisäverodirektiivin 44 artiklassa kömpelönä. Totean, ettei tämä ongelma rajoitu arvonlisäverodirektiivin englanninkieliseen versioon. Sama ongelma tulee siten esille esimerkiksi ranskankielisessä (agissant en tant que tel), italiankielisessä (che agisce in quanto tale), portugalinkielisessä (agindo nessa qualidade), espanjankielisessä (que actúe como tal) ja saksankielisessä versiossa (als solcher – – erbringt/als solcher handelt).

Tuomio 16.10.2014, Welmory (C-605/12, EU:C:2014:2298, 41 kohta). Kyseisen tuomion 50 kohdassa unionin tuomioistuin totesi, että arvonlisäverodirektiivin 44 artiklan kaltaisella säännöksellä määritetään palvelujen verotuspaikka nimeämällä verotuksellinen liittymäkohta ja sillä siten rajoitetaan jäsenvaltioiden toimivaltaa.

Ks. direktiivin 2008/8 johdanto-osan toinen perustelukappale.

Arvonlisäverodirektiivin 196 artikla lisäksi vahvistaa, että arvonlisäveron on velvollinen maksamaan sellainen verovelvollinen tai sellainen arvonlisäverotunnisteen saanut oikeushenkilö, joka ei ole verovelvollinen, jolle suoritetaan arvonlisäverodirektiivin 44 artiklassa tarkoitettu palvelu, jos kyseisen palvelun suorittaa verovelvollinen, joka ei ole sijoittautunut kyseisen jäsenvaltion alueelle.

Direktiivin 2008/8 johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa selvennetään arvonlisäverodirektiivin 45 artiklan soveltamisalaa.

Espanjan hallitus väittää, että arvonlisäverodirektiivin 43 artiklan 1 kohta on selventävä säännös, jolla pyritään ehkäisemään verovelvollisen määrittelemiseen liittyvää epävarmuutta. Arvonlisäverodirektiivin 43 artiklan 2 kohdassa verovelvollisen asema kuitenkin ulotetaan koskemaan oikeushenkilöitä, jotka eivät ole verovelvollisia mutta joilla on arvonlisäverotunniste ja joiden voidaan edellyttää käyttävän arvonlisäveron itseverotusjärjestelmää, jos ne tekevät sijoituksen. Espanjan hallituksen mukaan arvonlisäverodirektiivin 44 artiklassa käytetään ilmaisua joka toimii tässä ominaisuudessaan, jotta sen soveltamisalan ulkopuolelle jätetään ne, jotka toimivat yksityishenkilöinä. Tämän mukaisesti täytäntöönpanoasetuksen 19 artiklassa säädetään, että verovelvollista, joka vastaanottaa palveluja yksinomaan yksityiskäyttöön, pidetään ei-verovelvollisena. Tästä seuraa sen mukaan selvästi, että muita verovelvollisia (kuten WTL:ää) on kohdeltava edelleen verovelvollisina. Irlanti katsoo, että arvonlisäverodirektiivin 43 artiklasta yksinkertaisesti seuraa – ja sitä on näin ollen tulkittava siten –, että kun palvelut suoritetaan verovelvolliselle, palvelujen käyttötarkoituksesta riippumatta saman direktiivin 44 artiklaan sisältyviä palvelujen suorituspaikkaa koskevia sääntöjä sovelletaan suoritettuihin palveluihin kokonaisuudessaan.

Ei voida sivuuttaa sitä, että kyseiseen säännökseen (kuudennen arvonlisäverodirektiivin 9 artiklan 2 kohdan e alakohtaan) ei sisältynyt käsitettä verovelvollinen tässä ominaisuudessaan. Tähän seikkaan nimittäin vedottiin nimenomaisesti 6.11.2008 annetun tuomion Kollektivavtalsstiftelsen TRR Trygghetsrådet (C-291/07, EU:C:2008:609) 29 kohdassa, ja tämä yksinkertaisti suuresti unionin tuomioistuimen tehtävää kyseisessä asiassa. Kyseisessä tuomiossa kuitenkin lopulta todettiin, että sitä, joka vastaanottaa konsulttipalveluja toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelta verovelvolliselta ja joka harjoittaa sekä tiettyä taloudellista toimintaa että toimintaa, joka ei kuulu näiden direktiivien soveltamisalaan, on pidettävä verovelvollisena, vaikka hankinta tehdään yksinomaan direktiivien soveltamisalaan kuulumatonta toimintaa varten. En näe mitään syytä poiketa tästä toteamuksesta käsiteltävässä asiassa siitä jokseenkin valitettavasta tavasta huolimatta, jolla unionin lainsäätäjä on laatinut sekä arvonlisäverodirektiivin 43 että 44 artiklan.

Ellei hänellä ole päinvastaista tietoa.

Sama päättely pätee WTL:n väitteeseen, jonka mukaan se ei toimittanut arvonlisäverotunnistetta täytäntöönpanoasetuksen 55 artiklan mukaisesti, koska se ei ole verovelvollinen tässä ominaisuudessaan. Täytäntöönpanoasetuksen 55 artiklaa on myös tulkittava arvonlisäverodirektiivin 44 artiklan valossa.

Sellaisena kuin se määritellään arvonlisäverodirektiivin 43 artiklassa.

Tältä osin Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus totesi vastauksessaan unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen, että kaksinkertaisen verotuksen vaara on seurausta sääntöjen ristiriitaisista tulkinnoista ja että tämä ongelma voidaan ratkaista vain tulkitsemalla sääntöjä yhdenmukaisesti. Espanjan hallitus totesi vastauksessaan unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen, että tulkitsemalla arvonlisäverodirektiivin 43 ja 44 artiklaa, direktiivin 2008/8 johdanto-osan neljättä perustelukappaletta ja täytäntöönpanoasetuksen 19 artiklaa yhdessä (ja niiden systematiikan mukaisesti) varmistetaan, ettei kaksinkertainen verotus ole mahdollista. Irlanti myös totesi vastauksessaan unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen, että jos hankkija on määrittänyt itse oikein, onko vastaanotetut palvelut hankittu sen veronalaista toimintaa varten, myös silloin, kun sitä pidetään verovelvollisena arvonlisäverodirektiivin 43 artiklan nojalla, kaksinkertaista verotusta ei pitäisi tapahtua.

Komissio totesi vastauksessaan unionin tuomioistuimen kysymykseen, että WTL ”ei ole yksityishenkilö vaan yhteisö, joka on päättänyt rekisteröityä arvonlisäverotusta varten. Sitä kohdellaan samalla tavalla kuin mitä tahansa muuta verovelvollista (tai mitä tahansa muuta arvonlisäverotusta varten rekisteröityä oikeushenkilöä, joka ei ole verovelvollinen). Toisin sanoen siihen sovelletaan palvelujen suorituspaikkaa koskevia sääntöjä, joita sovelletaan yritysten välisiin liiketoimiin. Vain sellaisiin palveluihin, jotka vastaanottaa verovelvollinen mutta joita käytetään sen henkilöstön henkilökohtaiseen käyttöön (tai verovelvollisen, joka on luonnollinen henkilö, henkilökohtaiseen käyttöön), sovelletaan yritysten ja kuluttajien välisiin liiketoimiin sovellettavia sääntöjä. Kyseessä olevia [WTL:n] vastaanottamia palveluja ei ole tarkoitettu yksityishenkilön henkilökohtaiseen käyttöön. On täysin yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaista, että ainoastaan yksityishenkilöiden henkilökohtainen käyttö kuuluu viimeksi mainittujen sääntöjen piiriin.

Ks. tuomio 13.3.2008, Securenta (C-437/06, EU:C:2008:166, 30 ja 31 kohta). Ks. myös tuomio 12.2.2009, Vereniging Noordelijke Land- en Tuinbouw Organisatie (C-515/07, EU:C:2009:88, 36 ja 37 kohta) ja tuomio 15.9.2016, Landkreis Potsdam-Mittelmark (C-400/15, EU:C:2016:687).