|
25.1.2017 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 19/27 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/120,
annettu 24 päivänä tammikuuta 2017,
Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian, Perun ja Ecuadorin välisen kauppasopimuksen liitteessä II määrättyjä alkuperäsääntöjä koskevista poikkeuksista, joita sovelletaan tiettyjen Ecuadorista peräisin olevien tuotteiden kiintiöissä
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon unionin tullikoodeksista 9 päivänä lokakuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 (1) ja erityisesti sen 58 artiklan 1 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Neuvosto valtuutti päätöksellä (EU) 2016/2369 (2) Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian ja Perun väliseen kauppasopimukseen Ecuadorin liittymisen huomioon ottamiseksi liitettävän pöytäkirjan, jäljempänä ’pöytäkirja’, allekirjoittamisen unionin puolesta. Päätöksen (EU) 2016/2369 mukaisesti pöytäkirjaa on sovellettava väliaikaisesti, kunnes sen tekemistä varten tarvittavat menettelyt on saatettu päätökseen. Pöytäkirjaa sovelletaan väliaikaisesti 1 päivästä tammikuuta 2017 alkaen. |
|
(2) |
Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian, Perun ja Ecuadorin välisen kauppasopimuksen, jäljempänä ’sopimus’, liite II koskee käsitteen ”alkuperätuotteet” määrittelyä ja hallinnollisen yhteistyön menetelmiä. Liitteen lisäyksessä 2 A määrätään eräiden tuotteiden osalta vuotuisten kiintiöiden yhteydessä sovellettavista poikkeuksista mainitussa liitteessä vahvistettuihin alkuperäsääntöihin. Sen vuoksi on tarpeen säätää näiden poikkeusten soveltamista koskevista edellytyksistä Ecuadorista peräisin olevan tuonnin osalta. |
|
(3) |
Komission olisi hallinnoitava liitteessä II olevassa lisäyksessä 2 A vahvistettuja kiintiöitä vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskevien tulli-ilmoitusten hyväksymispäivien aikajärjestyksen mukaisesti komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 (3) mukaisesti. |
|
(4) |
Oikeuden tullimyönnytyksiin olisi edellytettävä asianmukaisen alkuperätodistuksen esittämistä tulliviranomaisille. |
|
(5) |
Jotta varmistetaan pöytäkirjassa esitetyn kiintiöjärjestelmän kitkaton soveltaminen, tätä asetusta olisi sovellettava samasta päivästä, jona pöytäkirjaa aletaan väliaikaisesti soveltaa. |
|
(6) |
Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat tullikoodeksikomitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian, Perun ja Ecuadorin välisen kauppasopimuksen, jäljempänä ’sopimus’, liitteessä II olevassa lisäyksessä 2 A vahvistettuja alkuperäsääntöjä koskevia poikkeuksia sovelletaan tämän asetuksen liitteessä vahvistetuissa kiintiöissä.
2 artikla
Edellä 1 artiklassa vahvistetun poikkeuksen soveltaminen edellyttää, että liitteessä lueteltujen tuotteiden mukana on sopimuksen liitteessä II esitetty alkuperäselvitys.
3 artikla
Liitteessä esitettyjä tariffikiintiöitä hallinnoidaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 49–54 artiklan mukaisesti.
4 artikla
Tämä asetus tulee voimaan kolmantena päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2017.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä, 24 päivänä tammikuuta 2017.
Komission puolesta
Puheenjohtaja
Jean-Claude JUNCKER
(1) EUVL L 269, 10.10.2013, s. 1.
(2) Neuvoston päätös (EU) 2016/2369, annettu 11 päivänä marraskuuta 2016, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian ja Perun väliseen kauppasopimukseen Ecuadorin liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn liittymispöytäkirjan allekirjoittamisesta unionin puolesta sekä sen väliaikaisesta soveltamisesta (EUVL L 356, 24.12.2016, s. 1).
(3) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/2447, annettu 24 päivänä marraskuuta 2015, unionin tullikoodeksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä (EUVL L 343, 29.12.2015, s. 558).
LIITE
Tavaran kuvauksen sanamuotoa on pidettävä ainoastaan ohjeellisena. Etuusjärjestely määräytyy tässä liitteessä CN-koodien mukaan, sellaisina kuin ne ovat tämän asetuksen antamisajankohtana, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhdistetyn nimikkeistön tulkintasääntöjen soveltamista.
|
Järjestysnumero |
CN-koodi |
Tavaran kuvaus |
Kiintiökausi |
Kiintiön määrä (nettotonnia, jollei toisin mainita) |
|
09.7501 |
3920 |
Muut laatat, levyt, kalvot, kaistaleet ja nauhat, muovia, ei kuitenkaan huokoista muovia eikä muihin aineisiin vahvistamalla, kerrostamalla, tukemalla tai vastaavalla tavalla yhdistetyt |
1.1.–31.12. |
15 000 |
|
09.7502 |
6108 22 00 |
Naisten ja tyttöjen pikkuhousut ja muut alushousut, neulosta, tekokuitua |
1.1.–31.12. |
200 |
|
09.7503 |
6112 31 |
Miesten ja poikien uimapuvut, neulosta, synteettikuitua |
1.1.–31.12. |
25 |
|
09.7504 |
6112 41 |
Naisten ja tyttöjen uimapuvut, neulosta, synteettikuitua |
1.1.–31.12. |
100 |
|
09.7505 |
6115 10 |
Tukisukat (esimerkiksi suonikohjusukat), neulosta |
1.1.–31.12. |
25 |
|
09.7506 |
6115 21 00 |
Muut sukkahousut, synteettikuitua, yksinkertainen lanka pienempi kuin 67 desitexiä, neulosta |
1.1.–31.12. |
40 |
|
09.7507 |
6115 22 00 |
Muut sukkahousut, synteettikuitua, yksinkertainen lanka vähintään 67 desitexiä, neulosta |
1.1.–31.12. |
15 |
|
09.7508 |
6115 30 |
Muut naisten pitkät sukat ja polvisukat, yksinkertainen lanka pienempi kuin 67 desitexiä, neulosta |
1.1.–31.12. |
25 |
|
09.7509 |
6115 96 |
Muut, synteettikuitua, neulosta |
1.1.–31.12. |
175 |
|
09.7510 |
7321 |
Uunit, kamiinat, liedet (myös jos niissä on lisäkattila keskuslämmitystä varten), grillit, hiilipannut, kaasukeittimet, lämpölevyt ja niiden kaltaiset talouslaitteet, muut kuin sähköllä toimivat, sekä niiden osat, rautaa tai terästä |
1.1.–31.12. |
20 000 kappaletta |
|
09.7511 |
7323 |
Pöytä-, keittiö- ja muut talousesineet sekä niiden osat, rautaa tai terästä; rauta- ja teräsvilla; padanpuhdistimet sekä puhdistus- ja kiillotussienet ja -käsineet ja niiden kaltaiset tavarat, rautaa tai terästä |
1.1.–31.12. |
50 000 |
|
09.7512 |
7325 |
Muut valetut tavarat, rautaa tai terästä |
1.1.–31.12. |
50 000 |