Bryssel 4.2.2025

COM(2025) 31 final

2025/0013(NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission ajoneuvoja koskevien sääntöjen yhdenmukaistamista käsittelevässä maailmanfoorumissa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta maaliskuussa 2025 esitettäviin E-sääntöjä koskeviin ehdotuksiin


PERUSTELUT

1.EHDOTUKSEN KOHDE

Tämän ehdotuksen kohteena on päätös, jolla vahvistetaan Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission ajoneuvoja koskevien sääntöjen yhdenmukaistamista käsittelevässä maailmanfoorumissa (WP.29) EU:n puolesta otettava kanta, joka koskee voimassa oleviin E-sääntöihin tehtävien muutosten hyväksymistä.

2.EHDOTUKSEN TAUSTA

2.1.Vuoden 1958 tarkistettu sopimus ja rinnakkaissopimus

Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) sopimuspuolten välillä on tehty kaksi sopimusta, joiden avulla kehitetään yhdenmukaistettuja vaatimuksia moottoriajoneuvojen kaupan teknisten esteiden poistamiseksi ja moottoriajoneuvojen korkeatasoisen turvallisuuden ja ympäristönsuojelun varmistamiseksi. Nämä sopimukset ovat

–sopimus pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien yhdenmukaisten teknisten vaatimusten hyväksymisestä sekä näiden vaatimusten mukaisesti annettujen hyväksymisien vastavuoroista tunnustamista koskevista ehdoista (vuoden 1958 tarkistettu sopimus) ja

–pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin ja/tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien maailmanlaajuisten teknisten sääntöjen vahvistamista koskeva sopimus (rinnakkaissopimus).

Vuoden 1958 tarkistettu sopimus tuli voimaan EU:ssa 24. maaliskuuta 1998 ja rinnakkaissopimus 15. helmikuuta 2000. Näihin sopimuksiin liittyvää työtä valvoo WP.29.

2.2. Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission ajoneuvoja koskevien sääntöjen yhdenmukaistamista käsittelevä maailmanfoorumi

WP.29 tarjoaa yhtenäiset puitteet ajoneuvoja koskeville maailmanlaajuisesti yhdenmukaistetuille säännöille. WP.29 on YK:n puitteissa toimiva pysyvä työryhmä, jolla on erityinen toimeksianto ja oma työjärjestys. Se toimii maailmanlaajuisena foorumina, jolla voidaan käydä avoimia keskusteluja moottoriajoneuvoja koskevista säännöistä ja vuoden 1958 tarkistetun sopimuksen ja rinnakkaissopimuksen täytäntöönpanosta. Kaikki YK:n jäsenet ja kaikki YK:n jäsenten perustamat alueelliset taloudelliset yhdentymisjärjestöt voivat osallistua täysimääräisesti WP.29:n toimintaan ja liittyä WP.29:n hallinnoimien ajoneuvoja koskevien sopimusten sopimuspuoliksi. Euroopan unioni on näiden sopimusten sopimuspuoli. 1  

WP.29 kokoontuu kolme kertaa vuodessa eli maalis-, kesä- ja marraskuussa. Tekniikan kehityksen ottamiseksi huomioon WP.29 voi kokouksissaan hyväksyä

uusia E-sääntöjä,

uusia UNECE:n päätöslauselmia,

uusia UNECE:n maailmanlaajuisia teknisiä sääntöjä (GTR-sääntöjä),

muutoksia voimassa oleviin vuoden 1958 tarkistettuun sopimukseen perustuviin E-sääntöihin ja päätöslauselmiin ja

muutoksia rinnakkaissopimukseen perustuviin GTR-sääntöihin ja päätöslauselmiin.

Muutoksista käydään ennen kutakin WP.29:n kokousta tekniset keskustelut asianomaisissa WP.29:n apuelimissä.

Sen jälkeen WP.29 voi hyväksyä

vuoden 1958 tarkistettuun sopimukseen perustuvia ehdotuksia läsnä olevien ja äänestykseen osallistuvien sopimuspuolten määräenemmistöllä tai

rinnakkaissopimukseen perustuvia ehdotuksia läsnä olevien ja äänestykseen osallistuvien sopimuspuolten yksimielisellä päätöksellä.

Ennen kutakin WP.29:n kokousta vahvistetaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 218 artiklan 9 kohdan nojalla annettavassa neuvoston päätöksessä EU:n puolesta otettava kanta

uusiin E-sääntöihin, GTR-sääntöihin ja UNECE:n päätöslauselmiin ja

E-sääntöjen, GTR-sääntöjen ja UNECE:n päätöslauselmien muutoksiin, täydennyksiin ja oikaisuihin.

2.3. Suunniteltu WP.29:n säädös

Maaliskuun 4.–7. päivänä 2025 pidettävässä 195:nnessä kokouksessaan WP.29 voi hyväksyä

ehdotukset muutoksiksi E-sääntöihin nro 13, 39, 48, 49, 79, 83, 92, 96, 100, 105, 116, 124, 138, 148, 149, 152, 158, 161, 162, 163, 168 ja 171,

ehdotuksen uudeksi E-säännöksi sähkökäyttöisten hybridiajoneuvojen ja täyssähköajoneuvojen, joissa käyttövoiman lähteenä on useampi kuin yksi sähkökone, järjestelmätehon määrittämisestä ja

ehdotuksen muutokseksi valonlähdeluokkien yhteisistä määritelmistä annettuun konsolidoituun päätöslauselmaan.

3. EU:N PUOLESTA OTETTAVA KANTA

WP.29-järjestelmä vahvistaa ajoneuvostandardien kansainvälistä yhdenmukaistamista. Vuoden 1958 tarkistettu sopimus on tässä suhteessa olennainen, sillä sen ansiosta EU:n valmistajat voivat toimia yhteisten tyyppihyväksyntäsääntöjen pohjalta ja tietävät, että sopimuspuolet hyväksyvät niiden tuotteet kansallisen lainsäädäntönsä mukaisina.

Tämän ansiosta on pystytty moottoriajoneuvojen yleisestä turvallisuudesta annetulla asetuksella (EY) N:o 661/2009 kumoamaan yli 50 EU-direktiiviä ja korvaamaan ne vuoden 1958 tarkistetun sopimuksen puitteissa laadituilla vastaavilla säännöillä.

Vastaavaa mallia sovelletaan myös Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2018/858, 2 jossa vahvistetaan hallinnolliset säännökset ja tekniset vaatimukset kaikkien uusien ajoneuvojen, järjestelmien, komponenttien ja erillisten teknisten yksiköiden tyyppihyväksyntää ja markkinoille saattamista varten. Kyseisellä asetuksella sisällytetään vuoden 1958 tarkistetun sopimuksen nojalla vahvistetut säännöt EU-tyyppihyväksyntäjärjestelmään joko tyyppihyväksyntää koskevina vaatimuksina tai EU:n lainsäädännön vaihtoehtoina.

Kun WP.29 on hyväksynyt ehdotuksen uudeksi E-säännöksi tai voimassa olevaan E-sääntöön tehtäviksi muutoksiksi, UNECE:n pääsihteeri antaa vastaavan säädöksen tiedoksi sopimuspuolille. Sääntö tulee voimaan, elleivät määrävähemmistön muodostavat sopimuspuolet esitä vastalauseita kuuden kuukauden kuluessa. Sen jälkeen kukin sopimuspuoli voi saattaa säädöksen osaksi asianomaisia kansallisia sääntöjään. EU:ssa osaksi lainsäädäntöä saattaminen saadaan päätökseen, kun säädökset on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Nyt olisi vahvistettava EU:n kanta

–ehdotuksiin E-sääntöihin nro 13, 39, 48, 49, 79, 83, 92, 96, 100, 105, 116, 124, 138, 148, 149, 152, 158, 161, 162, 163, 168 ja 171 tehtäviksi muutoksiksi, joilla saatetaan seuraavia koskevat vaatimukset ajan tasalle:

–Raskaiden ajoneuvojen jarrut – muutetaan hidastinta koskevia vaatimuksia, jotka kattavat koko ajoneuvoyhdistelmän (eli vetoajoneuvon ja perävaunun) massan. Lisäksi oikaistaan moottorikäyttöisiin ajoneuvoihin sovellettavat seisontajarrujärjestelmää koskevat vaatimukset.

–Nopeus- -ja matkamittarilaitteistot ja niiden asennus – päivitetään nopeusmittareihin sovellettavia vaatimuksia lisäämällä määräyksiä, jotka koskevat a) ajoneuvossa olevan matkamittarin ajokilometriarvojen tarkkuutta, b) ajoneuvossa olevan matkamittarin ajokilometriarvojen luvattoman muuttamisen estämistä ja c) kuljettajalle esitettävien ajokilometriarvojen tarkkuutta ja luvattoman muuttamisen estämistä.

–Valaisimien ja merkkivalolaitteiden asennus – yhdenmukaistetaan vaatimukset, jotka koskevat punaisen valaisimen näkyvyyttä ajoneuvon eteen ja/tai valkoisen valon näkyvyyttä ajoneuvon taakse, E-sääntöjen nro 148 ja 149 muutossarjojen 01 mukaisesti. Selkeytetään ja yhdenmukaistetaan maastoajoneuvoja koskevia vaatimuksia, jotka koskevat ajovalaisimien asennuskorkeudesta riippuvaa lähivalon pystykaltevuutta. Lisätään tiehen heijastettaviin kuljettajaa avustaviin ohjeisiin uusi ennustettavaa reittiä koskeva kuvio ja parannetaan vikojen havaitsemiseen ja niistä ilmoittamiseen liittyviä vaatimuksia saattamalla ne useiden valonlähteiden käyttöön liittyvän tekniikan kehityksen mukaisiksi. Saatetaan ajan tasalle vaatimukset, jotka koskevat yhden tai useamman lähivaloa tuottavan valonlähteen tai valonlähdemoduulin yhteenlaskettua nimellisvalovirtaa.

–Puristussytytysmoottorien ja maa- tai nestekaasulla toimivien kipinäsytytysmoottorien päästöt – tehdään tekstinlaadinnallisia selvennyksiä.

–Ohjauslaitteet – lisätään tiettyjä hyväksyntävaatimuksia koskevan vapautuksen piiriin automaattisesti ohjattuja ohjaustoiminteita, jotka jo kuuluvat E-säännön nro 171 soveltamisalaan.

–Luokkien M1 ja N1 ajoneuvojen päästöt – tehdään tekstinlaadinnallisia selvennyksiä.

–Moottoripyörien korvaavat pakoäänenvaimennusjärjestelmät – parannetaan vaatimuksia, joilla estetään ei-alkuperäisten pakoäänenvaimennusjärjestelmien luvaton muuttaminen.

–Maatalous- ja metsätraktoreihin sekä liikkuviin työkoneisiin asennettavien moottorien hyväksyntä moottorin päästöjen osalta – tehdään tekstinlaadinnallisia selvennyksiä.

–Sähköisellä voimalaitteella varustetut ajoneuvot – vahvistetaan uusia määräyksiä, jotka koskevat valmistajien teollis- ja tekijänoikeuksia, ja parannetaan lämpöpropagaatioon ja sähkökäyttöisten ajoneuvojen hyväksyntään sovellettavia vaatimuksia.

–Vaarallisten aineiden kuljetukseen tarkoitetut ajoneuvot – yhdenmukaistetaan E-säännön nro 105 teksti vaarallisten aineiden kansainvälisiä tiekuljetuksia koskevan sopimuksen (ADR) viimeisimmän version kanssa.

–Luvattoman käytön estävät ja hälytysjärjestelmät – saatetaan E-säännön nro 116 teksti vastaamaan E-säännössä nro 157 olevaa E-säännön nro 10 teknisten vaatimusten noudattamista edellyttävää tekstiä.

–Henkilöautojen varaosapyörät – selvennetään joitakin E-säännön nro 124 määräyksiä alumiiniseoksesta ja magnesiumseoksesta valmistettujen pyörien testauksen osalta.

–Hiljaiset maantieajoneuvot – selvennetään vaatimuksia, jotka koskevat suurinta äänenpainetta ajoneuvon etutason kohdalla ajoneuvoa peruutettaessa.

–Merkkivalolaitteet – oikaistaan yksittäisen merkkivalolaitteen hyväksyntämerkin koon määrittämistä varten annettu virheellinen viittaus.

–Tienvalaisulaitteet – korjataan tiettyjä lähivalaisimille tehtäviin fotometrisiin mittauksiin sovellettavia vaatimuksia, mihin kuuluu myös vikojen havaitsemiseen ja niistä ilmoittamiseen liittyvien vaatimusten saattaminen useiden valonlähteiden käyttöön liittyvän tekniikan kehityksen mukaisiksi. Lisäksi oikaistaan erinäisiä tuotannon vaatimustenmukaisuutta koskevissa taulukoissa esitettyjä enimmäisvalovoima-arvoja.

–Luokkien M1 ja N1 ajoneuvojen kehittyneet hätäjarrutusjärjestelmät (AEBS) – vahvistetaan koko ajoneuvon EU-tyyppihyväksyntään perustuvia E-säännön nro 152 määräyksiä, jotka koskevat virtuaalitestauksen käyttöä fyysisten testien vaihtoehtona.

–Peruuttaminen – selkeytetään taustakameran ja ilmaisinjärjestelmän testausolosuhteita.

–Luvattoman käytön estolaitteet – saatetaan E-säännön nro 161 teksti vastaamaan E-säännössä nro 157 olevaa E-säännön nro 10 teknisten vaatimusten noudattamista edellyttävää tekstiä.

–Ajonestolaitteet – saatetaan E-säännön nro 162 teksti vastaamaan E-säännössä nro 157 olevaa E-säännön nro 10 teknisten vaatimusten noudattamista edellyttävää tekstiä.

–Ajoneuvon hälytysjärjestelmät – saatetaan E-säännön nro 163 teksti vastaamaan E-säännössä nro 157 olevaa E-säännön nro 10 teknisten vaatimusten noudattamista edellyttävää tekstiä.

–Todelliset ajonaikaiset kokonaispäästöt (RDE-päästöt) – selvennetään tarvetta tehdä testituloksista kolmivaiheinen tai nelivaiheinen analyysi moottorin polttoainetyypistä riippuen (diesel tai bensiini). Lisäksi yhdenmukaistetaan kannettaviin päästöjenmittausjärjestelmiin (PEMS) sovellettavat pitoisuuksien ja päästöjen korjausta koskevat määräykset E-säännön nro 49 määräysten kanssa.

–Hallinta-avustimet (DCAS-järjestelmät) – vahvistetaan uusia vaatimuksia sellaisille DCAS-järjestelmille, jotka tukevat järjestelmän käynnistämiä ohjausliikkeitä ja/tai sallivat kädet ohjauspyörälle -pyyntöjen ohittamisen.

–ehdotukseen

–uudeksi E-säännöksi sähkökäyttöisten hybridiajoneuvojen ja täyssähköajoneuvojen, joissa käyttövoiman lähteenä on useampi kuin yksi sähkökone, järjestelmätehon määrittämisestä. Tarkoitus on sisällyttää GTR-säännön nro 21 vaatimukset nyt ehdotettavaan uuteen E-sääntöön.

WP.29:n on tarkoitus äänestää näistä ehdotuksista kokouksessaan 4.–7. maaliskuuta 2025.

Lisäksi on tarpeen vahvistaa EU:n kanta

–ehdotukseen valonlähdeluokkien yhteisistä määritelmistä annettuun konsolidoituun päätöslauselmaan tehtäväksi muutokseksi, jolla päätöslauselmaan lisätään uudet valodiodivalonlähteen luokat LW7A ja LW7B.

EU:n olisi tuettava edellä mainittuja säädöksiä, koska ne ovat unionin autoteollisuutta turvallisuuden, automaation ja päästöjen osalta koskevan sisämarkkinapolitiikan samoin kuin sen liikenne-, ilmasto- ja energiapolitiikan mukaisia.

Näillä säädöksillä on erittäin myönteinen vaikutus EU:n autoteollisuuden kilpailukykyyn ja kansainväliseen kauppaan. Äänestämällä näiden säädösten puolesta edistetään teknistä kehitystä, saadaan mittakaavaetuja, estetään sisämarkkinoiden hajanaistuminen ja varmistetaan, että autoteollisuuden standardeja sovelletaan yhdenmukaisesti kaikkialla EU:ssa.

Ulkopuolista asiantuntemusta ei tarvittu tämän ehdotuksen yhteydessä. Moottoriajoneuvoja käsittelevä tekninen komitea on kuitenkin tarkastellut sitä.

4.OIKEUSPERUSTA

4.1. Menettelyllinen oikeusperusta

4.1.1. Periaatteet

SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdassa määrätään, että neuvosto tekee päätökset ”sopimuksella perustetussa elimessä unionin puolesta esitettävien kantojen vahvistamisesta, silloin kun tämän elimen on annettava säädöksiä, joilla on oikeusvaikutuksia, lukuun ottamatta säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan sopimuksen institutionaalisia rakenteita”.

Ilmaisu ”säädökset, joilla on oikeusvaikutuksia” kattaa säädökset, joilla on oikeusvaikutuksia kyseiseen elimeen sovellettavan kansainvälisen oikeuden vuoksi. Ilmaisu ”säädökset, joilla on oikeusvaikutuksia” kattaa myös välineet, joilla ei ole sitovaa vaikutusta kansainvälisen oikeuden nojalla mutta jotka ”voivat vaikuttaa ratkaisevasti sen säännöstön sisältöön, jonka unionin lainsäätäjä antaa”. 3

4.1.2. Soveltaminen käsillä olevassa asiassa

WP.29 on elin, jossa UNECE:n sopimuspuolet keskustelevat vuoden 1958 tarkistetun sopimuksen ja rinnakkaissopimuksen täytäntöönpanosta.

Säädökset, jotka WP.29:n on määrä hyväksyä, ovat säädöksiä, joilla on oikeusvaikutuksia.

Suunniteltuun säädökseen sisältyvät E-säännöt sitovat EU:ta. Yhdessä UNECE:n päätöslauselmien ja GTR-sääntöjen kanssa ne voivat vaikuttaa ratkaisevasti ajoneuvojen tyyppihyväksyntää koskevan unionin lainsäädännön sisältöön.

Suunnitelluilla säädöksillä ei täydennetä eikä muuteta sopimuksen institutionaalisia rakenteita.

Ehdotetun päätöksen menettelyllinen oikeusperusta on sen vuoksi SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohta.

4.2. Aineellinen oikeusperusta

4.2.1.    Periaatteet

SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan nojalla annettavan päätöksen aineellinen oikeusperusta määräytyy ensisijaisesti sen suunnitellun säädöksen tavoitteen ja sisällön perusteella, jota EU:n puolesta otettava kanta koskee.

Suunnitellulla säädöksellä voi olla kaksi tavoitetta tai kaksi osatekijää, joista toinen voidaan yksilöidä pääasialliseksi ja toinen vain liitännäiseksi. Tässä tapauksessa SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan nojalla tehtävällä päätöksellä on oltava yksi ainoa aineellinen oikeusperusta eli se, joka koskee pääasiallista tai määräävää tavoitetta tai osatekijää.

4.2.2. Soveltaminen käsillä olevassa asiassa

Suunniteltujen säädösten pääasiallinen tarkoitus ja sisältö on lainsäädännön lähentäminen. Ehdotetun päätöksen aineellinen oikeusperusta on sen vuoksi SEUT-sopimuksen 114 artikla.

4.3. Päätelmät

Ehdotetun päätöksen oikeusperustana tulisi olla SEUT-sopimuksen 114 artikla luettuna yhdessä SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan kanssa.

2025/0013 (NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission ajoneuvoja koskevien sääntöjen yhdenmukaistamista käsittelevässä maailmanfoorumissa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta maaliskuussa 2025 esitettäviin E-sääntöjä koskeviin ehdotuksiin

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 114 artiklan luettuna yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)Unioni liittyi neuvoston päätöksellä 97/836/EY 4 Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) sopimukseen pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien yhdenmukaisten teknisten vaatimusten hyväksymisestä sekä näiden vaatimusten mukaisesti annettujen hyväksymisien vastavuoroista tunnustamista koskevista ehdoista, jäljempänä ’vuoden 1958 tarkistettu sopimus’. Vuoden 1958 tarkistettu sopimus tuli voimaan 24 päivänä maaliskuuta 1998.

(2)Unioni liittyi neuvoston päätöksellä 2000/125/EY 5 sopimukseen pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin ja/tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien maailmanlaajuisten teknisten sääntöjen vahvistamisesta, jäljempänä ’rinnakkaissopimus’. Rinnakkaissopimus tuli voimaan 15 päivänä helmikuuta 2000.

(3)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2018/858 6 vahvistetaan hallinnolliset säännökset ja tekniset vaatimukset kaikkien uusien ajoneuvojen, järjestelmien, komponenttien ja erillisten teknisten yksiköiden tyyppihyväksyntää ja markkinoille saattamista varten. Kyseisellä asetuksella sisällytetään vuoden 1958 tarkistetun sopimuksen nojalla vahvistetut säännöt, jäljempänä ’E-säännöt’, EU-tyyppihyväksyntäjärjestelmään joko tyyppihyväksyntää koskevina vaatimuksina tai unionin lainsäädännön vaihtoehtoina.

(4)Ajoneuvoja koskevien sääntöjen yhdenmukaistamista käsittelevä maailmanfoorumi, jäljempänä ’WP.29’, voi vuoden 1958 tarkistetun sopimuksen 1 artiklan ja rinnakkaissopimuksen 6 artiklan nojalla hyväksyä ehdotukset muutoksiksi E-sääntöihin, maailmanlaajuisiin teknisiin sääntöihin, jäljempänä ’GTR-säännöt’, ja UNECE:n päätöslauselmiin samoin kuin ehdotukset uusiksi E-säännöiksi, GTR-säännöiksi ja UNECE:n päätöslauselmiksi, jotka koskevat ajoneuvojen hyväksyntää. Kyseisten määräysten nojalla WP.29 voi lisäksi hyväksyä ehdotuksia luviksi laatia muutoksia GTR-sääntöihin tai luviksi laatia uusia GTR-sääntöjä ja hyväksyä ehdotuksia GTR-sääntöihin liittyvien toimeksiantojen pidentämiseksi.

(5)WP.29 voi 4 ja 7 päivän maaliskuuta 2025 välisenä aikana pidettävässä ajoneuvoja koskevien sääntöjen yhdenmukaistamista käsittelevän maailmanfoorumin 195. kokouksessa hyväksyä ehdotukset muutoksiksi E-sääntöihin nro 13, 39, 48, 49, 79, 83, 92, 96, 100, 105, 116, 124, 138, 148, 149, 152, 158, 161, 162, 163, 168 ja 171, ehdotuksen uudeksi E-säännöksi sähkökäyttöisten hybridiajoneuvojen ja täyssähköajoneuvojen, joissa käyttövoiman lähteenä on useampi kuin yksi sähkökone, järjestelmätehon määrittämisestä ja ehdotuksen muutokseksi valonlähdeluokkien yhteisistä määritelmistä annettuun konsolidoituun päätöslauselmaan.

(6)E-säännöt sitovat unionia. Yhdessä UNECE:n päätöslauselman kanssa ne vaikuttavat ajoneuvojen tyyppihyväksyntää koskevan unionin lainsäädännön sisältöön. Sen vuoksi on aiheellista vahvistaa kanta, joka otetaan unionin puolesta WP.29:ssä siltä osin kuin on kyse näiden ehdotusten hyväksymisestä.

(7)Tyyppihyväksyntämenettelyn yhteydessä saatujen kokemusten ja tekniikan kehityksen vuoksi olisi muutettava tai täydennettävä tiettyjä näkökohtia ja ominaisuuksia koskevia vaatimuksia, jotka liittyvät E-sääntöihin nro 13, 39, 48, 49, 79, 83, 92, 96, 100, 105, 116, 124, 138, 148, 149, 152, 158, 161, 162, 163, 168 ja 171 ja valonlähdeluokkien yhteisistä määritelmistä annettuun konsolidoituun päätöslauselmaan.

(8)Jotta voitaisiin ottaa huomioon tekniikan kehitys ja edistää puhdasta liikkuvuutta, olisi hyväksyttävä ehdotus uudeksi E-säännöksi sähkökäyttöisten hybridiajoneuvojen ja täyssähköajoneuvojen, joissa käyttövoiman lähteenä on useampi kuin yksi sähkökone, järjestelmätehon määrittämisestä.

(9)Nämä ehdotukset ovat autoteollisuutta koskevien unionin strategisten poliittisten suuntaviivojen mukaisia,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Ajoneuvoja koskevien sääntöjen yhdenmukaistamista käsittelevän maailmanfoorumin 4 ja 7 päivän maaliskuuta 2025 välisenä aikana pidettävässä 195. kokouksessa unionin puolesta otettava kanta on äänestää tämän päätöksen liitteessä lueteltujen ehdotusten puolesta.

2 artikla

Tämä päätös on osoitettu komissiolle.

Tehty Brysselissä

   Neuvoston puolesta

   Puheenjohtaja

(1)    Neuvoston päätös 97/836/EY, tehty 27 päivänä marraskuuta 1997, Euroopan yhteisön liittymisestä Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sopimukseen pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien yhdenmukaisten teknisten vaatimusten hyväksymisestä sekä näiden vaatimusten mukaisesti annettujen hyväksymisien vastavuoroista tunnustamista koskevista ehdoista (vuoden 1958 tarkistettu sopimus) (EYVL L 346, 17.12.1997, s. 78).Neuvoston päätös 2000/125/EY, tehty 31 päivänä tammikuuta 2000, pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin ja/tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien maailmanlaajuisten teknisten sääntöjen vahvistamista koskevan sopimuksen (”rinnakkaissopimus”) tekemisestä (EYVL L 35, 10.2.2000, s. 12).
(2)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/858, annettu 30 päivänä toukokuuta 2018, moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen sekä tällaisiin ajoneuvoihin tarkoitettujen järjestelmien, komponenttien ja erillisten teknisten yksiköiden hyväksynnästä ja markkinavalvonnasta, asetusten (EY) N:o 715/2007 ja (EY) N:o 595/2009 muuttamisesta sekä direktiivin 2007/46/EY kumoamisesta (EUVL L 151, 14.6.2018, s. 1).
(3)    Unionin tuomioistuimen tuomio 7.10.2014, Saksa v. neuvosto, C-399/12, ECLI:EU:C:2014:2258, 61–64 kohta.
(4)    Neuvoston päätös 97/836/EY, tehty 27 päivänä marraskuuta 1997, Euroopan yhteisön liittymisestä Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sopimukseen pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien yhdenmukaisten teknisten vaatimusten hyväksymisestä sekä näiden vaatimusten mukaisesti annettujen hyväksymisien vastavuoroista tunnustamista koskevista ehdoista (vuoden 1958 tarkistettu sopimus) (EYVL L 346, 17.12.1997, s. 78, ELI: http://data.europa.eu/eli/dec/1997/836/oj).
(5)    Neuvoston päätös 2000/125/EY, tehty 31 päivänä tammikuuta 2000, pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin ja/tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien maailmanlaajuisten teknisten sääntöjen vahvistamista koskevan sopimuksen (”rinnakkaissopimus”) tekemisestä (EYVL L 35, 10.2.2000, s. 12, ELI: http://data.europa.eu/eli/dec/2000/125/oj).
(6)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/858, annettu 30 päivänä toukokuuta 2018, moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen sekä tällaisiin ajoneuvoihin tarkoitettujen järjestelmien, komponenttien ja erillisten teknisten yksiköiden hyväksynnästä ja markkinavalvonnasta, asetusten (EY) N:o 715/2007 ja (EY) N:o 595/2009 muuttamisesta sekä direktiivin 2007/46/EY kumoamisesta (EUVL L 151, 14.6.2018, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2018/858/oj).