–

Uber France SAS, edustajinaan Y. Chevalier, Y. Boubacir ja H. Calvet, avocats,

–

Nabil Bensalem, edustajanaan T. Ismi-Nedjadi, avocat,

–

Ranskan hallitus, asiamiehinään D. Colas ja R. Coesme,

–

Viron hallitus, asiamiehenään N. Grünberg,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään H. Stergiou ja M. Bulterman,

–

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–

Suomen hallitus, asiamiehenään S. Hartikainen,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään H. Tserepa-Lacombe, Y. Hottiaux, Y. G. Marinova, G. Braga da Cruz ja F. Wilman,

–

EFTAn valvontaviranomainen, asiamiehinään C. Zatschler, Ø. Bø, M. L. Hakkebo ja C. Perrin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee teknisiä standardeja ja määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 22.6.1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/34/EY (EYVL 1998, L 204, s. 37), sellaisena kuin se on muutettuna 20.7.1998 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 98/48/EY (EYVL 1998, L 217, s. 18) (jäljempänä direktiivi 98/34), 1 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan ja palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY (EUVL 2006, L 376, s. 36) 2 artiklan 2 kohdan d alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty rikostuomioistuimessa, jossa asia on saatettu vireille suoralla haasteella ja jossa asianomistaja on esittänyt vaatimuksia, vireille pannussa oikeudenkäynnissä, jossa Uber France SAS:ää syytetään siitä, että se on ottanut lainvastaisesti käyttöön järjestelmän, jolla luodaan yhteys omia ajoneuvojaan käyttävien ei-ammattimaisten kuljettajien ja kaupunginsisäisiä kuljetuksia haluavien henkilöiden välille.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Unionin oikeus

Direktiivi 98/34

3

Direktiivin 98/34 1 artiklan 2, 5, 11 ja 12 alakohdassa säädetään seuraavaa:

–

’etäpalvelulla’ palvelua, joka toimitetaan siten, että osapuolet eivät ole samanaikaisesti läsnä,

–

ilmaisulla ’sähköisessä muodossa’ palvelua, joka lähetetään lähetyspaikasta ja vastaanotetaan määränpäässä tietoja elektronisesti käsittelevien laitteiden (mukaan lukien digitaalinen pakkaaminen) tai tietojen säilytyksen avulla, ja joka lähetetään, siirretään ja vastaanotetaan kokonaan linjoja, radioyhteyttä, optisia tai muita elektromagneettisia välineitä käyttäen,

–

’palvelun vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä toimitettavalla palvelulla’ palvelua, joka toimitetaan henkilökohtaisen pyynnön perusteella tapahtuvana tiedonsiirtona.

–

määräyksen katsotaan koskevan nimenomaisesti tietoyhteiskunnan palveluja, jos sen perusteluissa ja sen säädösosassa todetaan, että sen erityistavoitteena on joko kokonaisuudessaan tai tiettyjen erikseen täsmennettyjen säännösten osalta nimenomaisesti ja kohdennetusti säännellä näitä palveluja,

–

määräyksen ei katsota koskevan nimenomaisesti tietoyhteiskunnan palveluja, jos se koskee niitä vain epäsuorasti tai satunnaisesti.

4

Kyseisen direktiivin 8 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

5

Teknisiä määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 9.9.2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/1535 (EUVL 2015, L 241, s. 1) 10 ja 11 artiklan perusteella direktiivi 98/34 on kumottu 7.10.2015.

Direktiivi 2006/123

6

Direktiivin 2006/123 johdanto-osan 21 perustelukappaleen mukaan ”kuljetuspalvelut, mukaan luettuina kaupunkiliikenne, taksi- ja ambulanssikuljetukset sekä satamapalvelut, olisi jätettävä tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle”.

7

Direktiivin 2006/123 2 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaan direktiiviä ei sovelleta kuljetusalan palveluihin, mukaan lukien satamapalvelut, jotka kuuluvat EY:n perustamissopimuksen kolmannen osan V osaston, josta on tullut EUT-sopimuksen kolmannen osan VI osasto, soveltamisalaan.

Ranskan lainsäädäntö

8

Liikennelakiin (code des transports) lisättiin takseista ja yksityisistä henkilöautokuljetuksista 1.10.2014 annetulla lailla nro 2014-1104 (loi n° 2014-1104 du 1er octobre 2014 relative aux taxis et aux voitures de transport avec chauffeur; JORF 2.10.2014, s. 15938) L. 3124-13 §, jonka sanamuoto on seuraava:

9

Rikoslain 131-39 §:n 2–9 momentissa säädetään seuraavaa:

Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys

10

Uber France tarjoaa älypuhelimen sovelluksen välityksellä Uber Pop ‑nimistä palvelua, jonka kautta se luo yhteyden omia ajoneuvojaan käyttävien ei-ammattimaisten kuljettajien ja kaupunginsisäisiä kuljetuksia haluavien henkilöiden välille. Kuten tribunal de grande instance de Lille (Lillen alioikeus, Ranska) on ennakkoratkaisupyynnössä huomauttanut, kyseisen sovelluksen avulla tarjotun palvelun yhteydessä mainittu yhtiö vahvistaa tariffit, kerää kunkin matkan hinnan asiakkaalta ennen kuin se suorittaa siitä osan ajoneuvon ei-ammattimaiselle kuljettajalle ja laatii laskut.

11

Uber Francea syytetään kyseisessä tuomioistuimessa, jossa asia on saatettu vireille suoralla haasteella ja jossa asianomistaja Nabil Bensalem on esittänyt vaatimuksia, ensinnäkin siitä, että se on käyttänyt 2.2. ja 10.6.2014 alkaen harhaanjohtavia kaupallisia menettelyjä, toiseksi siitä, että se on osallistunut 10.6.2014 alkaen taksitoiminnan lainvastaiseen harjoittamiseen, ja kolmanneksi siitä, että se on ottanut 1.10.2014 alkaen lainvastaisesti käyttöön järjestelmän, jolla asiakkaita saatetaan yhteen sellaisten henkilöiden kanssa, jotka suorittavat vastikkeellisesti henkilökuljetuksia tieliikenteessä alle 10-paikkaisilla ajoneuvoilla.

12

Tribunal de grande instance de Lille totesi 17.3.2016 annetulla tuomiolla Uber Francen syyllistyneen syytteessä todettuun harhaanjohtavaan kaupalliseen menettelyyn, ja se vapautti kyseisen yhtiön taksitoiminnan lainvastaiseen harjoittamiseen osallistumista koskevasta syytteestä.

13

Mainitulla tuomioistuimella oli sellaisen järjestelmän, jolla asiakkaita saatetaan yhteen ei-ammattimaisten kuljettajien kanssa, lainvastaista käyttöön ottamista, josta määrätään seuraamus liikennelain L. 3124-13 §:ssä, koskevan syytteen osalta epäilyjä siitä, onko kyseisellä säännöksellä katsottava vahvistettavan direktiivin 98/34 1 artiklan 5 alakohdassa tarkoitettu tietoyhteiskunnan ”palveluja koskeva määräys”, jonka viimeksi mainitun direktiivin 8 artiklan 1 kohdan mukaisen ilmoittamisen laiminlyönti merkitsee sitä, ettei siihen voida vedota yksityisiä vastaan, vai pikemmin direktiivin 2006/123 2 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettu ”kuljetusalan palveluja” koskeva määräys.

14

Tämän perusteella tribunal de grande instance de Lille päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu

15

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksensä ensimmäisessä osassa lähinnä, onko direktiivin 98/34 1 artiklaa ja direktiivin 2006/123 2 artiklan 2 kohdan d alakohtaa tulkittava siten, että kansallinen säännöstö, jossa säädetään rikosoikeudellisista seuraamuksista sellaisen järjestelmän käyttöönoton osalta, jolla asiakkaita saatetaan yhteen sellaisten henkilöiden kanssa, jotka suorittavat vastikkeellisesti henkilökuljetuksia tieliikenteessä alle 10-paikkaisilla ajoneuvoilla, vaikkei heillä ole tähän lupaa, on luonnehdittava tietoyhteiskunnan palveluja koskevaksi määräykseksi, johon sovelletaan direktiivin 98/34 8 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyä velvollisuutta ilmoittaa se etukäteen komissiolle, vai koskeeko tällainen säännöstö sitä vastoin kuljetusalan palvelua, joka on suljettu direktiivin 98/34 ja direktiivin 2006/123 soveltamisalan ulkopuolelle.

16

Aluksi on huomautettava, että pääasiassa kyseessä olevassa säännöstössä määrätään vankeuden, sakon, ammatillisen tai yhteiskunnallisen toiminnan harjoittamista koskevan kiellon, yrityksen toimipaikkojen sulkemisen ja menettämisen kaltaisia rikosoikeudellisia seuraamuksia sellaisen järjestelmän käyttöönotosta, jolla asiakkaita saatetaan yhteen sellaisten henkilöiden kanssa, jotka suorittavat ilman lupaa henkilökuljetuksia tieliikenteessä.

17

Pääasiassa on niin, että kyseessä oleva palvelu koostuu siitä, että ei-ammattimaiset kuljettajat saatetaan älypuhelimen sovelluksen välityksellä korvausta vastaan yhteen sellaisten henkilöiden kanssa, jotka haluavat kaupunginsisäisen kuljetuksen, ja kyseisen palvelun yhteydessä – kuten tämän tuomion 10 kohdassa on todettu – mainitun palvelun suorittaja vahvistaa tariffit, kerää kunkin matkan hinnan asiakkaalta ennen kuin se suorittaa siitä osan ajoneuvon ei-ammattimaiselle kuljettajalle ja laatii laskut.

18

Unionin tuomioistuimella, jonka käsiteltäväksi oli saatettu ennakkoratkaisupyyntö siviiliasian yhteydessä, on ollut 20.12.2017 antamassaan tuomiossa Asociación Profesional Elite Taxi (C-434/15, EU:C:2017:981) tilaisuus tarkentaa tällaisen palvelun oikeudellista luonnehdintaa unionin oikeuden kannalta.

19

Unionin tuomioistuin katsoi siten aluksi, että välityspalvelu, jonka avulla älypuhelimen sovelluksen välityksellä voidaan lähettää tietoja, jotka koskevat kuljetuspalvelun varaamista matkustajan ja omaa ajoneuvoaan käyttävän kuljetuksen suorittavan ei-ammattimaisen kuljettajan välillä, täyttää lähtökohtaisesti kriteerit sen luokittelemiseksi direktiivin 98/34 1 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetuksi ”tietoyhteiskunnan palveluksi” (tuomio 20.12.2017, Asociación Profesional Elite Taxi, C-434/15, EU:C:2017:981, 35 kohta).

20

Unionin tuomioistuin huomautti kuitenkin, että kyseisen tuomion taustalla olevassa asiassa kyseessä oleva välityspalvelu ei koostunut pelkästään välityspalvelusta, jolla luodaan älypuhelimen sovelluksen avulla yhteys omia ajoneuvojaan käyttävien ei-ammattimaisten kuljettajien ja kaupunginsisäistä kuljetusta haluavien henkilöiden välille (ks. vastaavasti tuomio 20.12.2017, Asociación Profesional Elite Taxi, C-434/15, EU:C:2017:981, 37 kohta).

21

Unionin tuomioistuin totesi tältä osin, että asianomaisen yhtiön tarjoama välityspalvelu oli erottamattomasti yhteydessä yhtiön luomaan kaupunkiliikenteen yksilöllisen kuljetuspalvelun tarjontaan, kun otettiin huomioon ensimmäiseksi se, että mainittu yhtiö toimitti sovelluksen, jota ilman nämä kuljettajat eivät olisi päätyneet tarjoamaan kuljetuspalveluita eivätkä kaupunginsisäisiä kuljetuksia haluavat henkilöt olisi käyttäneet mainittujen kuljettajien palveluja, ja toiseksi se, että mainittu yhtiö käytti ratkaisevaa vaikutusvaltaa kyseisten kuljettajien tarjoamien palveluiden edellytyksiin muun muassa määrittämällä matkan enimmäishinnan, keräämällä tämän hinnan asiakkaalta ja suorittamalla sen jälkeen osan siitä ajoneuvon ei-ammattimaiselle kuljettajalle ja käyttämällä sellaista valvontavaltaa ajoneuvojen ja niiden kuljettajien laadun sekä heidän käytöksensä suhteen, että kuljettajat voitiin tarvittaessa sulkea toiminnan ulkopuolelle (ks. vastaavasti tuomio 20.12.2017, Asociación Profesional Elite Taxi, C-434/15, EU:C:2017:981, 38 ja 39 kohta).

22

Unionin tuomioistuin päätteli näiden seikkojen perusteella, että tuossa asiassa kyseessä olleen välityspalvelun oli katsottava olevan erottamaton osa kokonaispalvelua, jonka pääasiallinen osatekijä on kuljetuspalvelu, eikä se täten vastannut direktiivin 98/34 1 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetun tietoyhteiskunnan palvelun määritelmää vaan direktiivin 2006/123 2 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettua kuljetusalan palvelun määritelmää (ks. vastaavasti tuomio 20.12.2017, Asociación Profesional Elite Taxi, C-434/15, EU:C:2017:981, 40 kohta).

23

Unionin tuomioistuin päätteli tästä muun muassa, ettei kyseistä välityspalvelua säännelty direktiivillä 2006/123, koska kuljetusalan palvelut kuuluvat kyseisen direktiivin 2 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaan niihin palveluihin, jotka on nimenomaisesti suljettu mainitun direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle (ks. vastaavasti tuomio 20.12.2017, Asociación Profesional Elite Taxi, C-434/15, EU:C:2017:981, 43 kohta).

24

Tämä päätelmä pätee samoista syistä pääasiassa kyseessä olevaan välityspalveluun, koska unionin tuomioistuimen käytössä olevista tiedoista ilmenee, että kyseinen palvelu ei eroa olennaisesti tämän tuomion 21 kohdassa kuvatusta palvelusta, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkastettava.

25

Jollei tästä tarkastuksesta muuta johdu, pääasiassa kyseessä olevan kaltainen säännöstö, johon vedotaan mainitun välityspalvelun tarjoavan yhtiön osalta vireille pannussa rikosasiassa, ei siis voi kuulua direktiivin 2006/123 soveltamisalaan.

26

Tästä seuraa, että kyseistä säännöstöä ei voida luonnehtia direktiivin 98/34 1 artiklassa tarkoitetuksi tietoyhteiskunnan palveluja koskevaksi määräykseksi eikä sitä koske näin ollen kyseisen direktiivin 8 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetty velvollisuus ilmoittaa se etukäteen komissiolle.

27

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella kysymyksen ensimmäiseen osaan on vastattava, että direktiivin 98/34 1 artiklaa ja direktiivin 2006/123 2 artiklan 2 kohdan d alakohtaa on tulkittava siten, että kansallinen säännöstö, jossa säädetään rikosoikeudellisista seuraamuksista sellaisen järjestelmän käyttöönoton osalta, jolla asiakkaita saatetaan yhteen sellaisten henkilöiden kanssa, jotka suorittavat vastikkeellisesti henkilökuljetuksia tieliikenteessä alle 10-paikkaisilla ajoneuvoilla, vaikkei heillä ole tähän lupaa, koskee ”kuljetusalan palvelua” siltä osin kuin sitä sovelletaan älypuhelimen sovelluksen välityksellä tarjottuun välityspalveluun, joka on erottamaton osa kokonaispalvelua, jonka pääasiallinen osatekijä on kuljetuspalvelu. Tällainen palvelu ei kuulu näiden direktiivien soveltamisalaan.

28

Kun otetaan huomioon kysymyksen ensimmäiseen osaan annettu vastaus, sen toiseen osaan, joka koskee tilannetta, jossa tällainen säännöstö olisi – siltä osin kuin sitä sovelletaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen palveluun – pitänyt ilmoittaa direktiivin 98/34 8 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla, ei ole tarpeen vastata.

Oikeudenkäyntikulut

29

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.