Samassa tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin korostaa myös, etteivät komission toimeenpanovaltaansa käyttäessään määräämät seuraamukset edellytä mitään erityistä neuvoston antamaa lupaa, koska neuvosto, kun se on antamassaan perusasetuksessa vahvistanut käsiteltävää asiaa koskevat olennaiset säännöt, siirtää komissiolle yleisen toimivallan niiden soveltamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen antamiseen ilman, että sen on tarpeen täsmentää siirretyn toimivallan keskeistä sisältöä, ja että säännös, jossa kyseinen valtuutus ilmaistaan yleisesti, on riittävä perusta kyseiselle toimivallan siirrolle.

36—41 kohta.

Kansallisen tuomioistuimen mukaan komissio on lisäksi perusasetusta täytäntöönpannessaan sen sijaan valinnut aivan toisenlaisen menettelytavan. Kansallinen tuomioistuin johtaa soveltamisasetuksen viidennestä ja seitsemännestä perustelukappaleesta,

Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 9 kohta.

Kansallinen tuomioistuin katsoo tämän takia, että mainittujen kahden toimielimen valitsemien menettelytapojen välisestä erosta seuraa, ettei perusasetuksen 11 artiklaa voida pitää pätevänä oikeudellisena perustana käsiteltävänä olevassa asiassa kyseessä olevan seuraamuksen osalta. Koska soveltuvia laillisia perustoja ole myöskään perustamissopimuksessa, kansallisen tuomioistuimen mukaan komissiolla olisi pitänyt olla neuvoston perustamissopimuksen 145 artiklaan perustuvalla asetuksella antama erityinen lupa, jotta se olisi voinut hyväksyä kyseessä olevan toimenpiteen.

Jokaiselle jäsenvaltiolle osoitetaan taattu vuosittainen kokonaismäärä, joka jaetaan sen jälkeen tuottajien kesken tilakohtaisiin kiintiöihin. Kuten erityisesti perusasetuksen kolmannesta perustelukappaleesta seuraa, tilakohtaisten kiintiöiden sisällä erotetaan meijereille toimitettavaa maitoa varten jaettavat määrät suoramyyntiä varten jaettavista. Näistä ensiksi mainitut käsittävät lähes koko maidontuotannon.

Ks. tilintarkastustuomioistuimen erityismietinnössään N:o 4/93 maidontuotannon säätelemiseksi käyttöön otettavan kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta esittämät seikat (EYVL 1994, C 12, s. 1).

Vaikka edellä esitetystä seuraa, että 15.5. on merkittävä ja lisämaksua koskevat säännökset huomioon ottaen täysin perusteltu eräpäivä, on kuitenkin lisättävä, ettei komissio ole esittänyt mitään perusteita, joiden perusteella kyseistä määräaikaa olisi pidettävä myös pakottavana. Komissio ei nimittäin ole väittänyt, että mikä tahansa, jopa lyhytkin viive todella heijastuu seuraavaan määräaikaan juuri kuvatuin kielteisin seurauksin. Nämä seuraukset vaikuttavat mielestäni siten täysin hypoteettisilta. Tätä päätelmää tukee siten, kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, se että toimivaltainen viranomainen ei ollut vielä edes aloittanut tilityksiä käsiteltävänä olevassa asiassa kansallisella tasolla saadessaan tiedot kyseiseltä meijeriltä.

Ottaen huomioon, ettei ole näytetty toteen, että vähäinenkin meijereille tietojen antamista varten asetetun määräajan ylitys vaarantaa lisämaksua koskevan järjestelmän toiminnan, on pääteltävä, ettei sellainen seuraamus, joka kohdistuu vähäiseen viiveeseen yhtä ankarana kuin paljon pitempään viiveeseen, ole tarpeen komission tavoitteleman päämäärän saavuttamiseksi, joka on tietojen välittäminen nopeasti.

Kansallisen tuomioistuimen ja meijerin esittämän väitteen osalta, joka perustuu siihen, että rahamääräinen seuraamus lasketaan toimitettujen maitomäärien eikä lisämaksun määrän perusteella, on syytä korostaa, kuten olen jo huomauttanut, että soveltamisasetuksen 3 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn rahamääräisen seuraamuksen erityisenä tavoitteena on saada meijerit täyttämään tuottajien toimittamia maitomääriä koskevien tietojen toimittamista koskeva velvollisuutensa. On selvää, ettei tällainen velvollisuus ole suoraan yhteydessä vaikkakin siihen liittyvään mutta kuitenkin erilliseen lisämaksun maksamista koskevaan velvollisuuteen. Tästä seuraa, että jos seuraamuksen määrän vahvistamisessa käytetään tätä laskentaperustetta, sellaiset meijerit, jotka ovat lähettäneet omat tietonsa liian myöhään mutta joita ei tiliselvitysten jälkeen ole velvoitettu lisämaksun maksamiseen, eivät joudu maksamaan mitään. Lisäksi on otettava huomioon, että tämä seikka ei ainoastaan ole syrjivä, vaan se estää myös sen tavoitteen saavuttamisen, jonka vuoksi seuraamus on säädetty. Kuten komissio on korostanut, niiltä meijereiltä saatavat tiedot, jotka eivät ole ylittäneet tilakohtaisia viitemääriä ja joita ei tämän vuoksi ole velvoitettu lisämaksun maksamiseen, ovat kansallisen tason laskelmien mahdollistamiseksi yhtä tärkeitä kuin tilakohtaiset viitemäärät ylittäneiltä meijereiltä saatavat tiedot. Lisäksi on syytä ottaa huomioon myös se, että seuraamuksen määrän laskemisen kytkeminen toimitettuihin maitomääriin on mahdollistanut sellaisen porrasteisen järjestelmän käyttöönoton, jossa voidaan seuraamuksen määrä eriyttää meijerin liikevaihdon mukaan. Edellä toteamani perusteella on siten päädyttävä siihen, että laskentaperuste, jonka komissio on valinnut käytettäväksi riidanalaisessa säännöksessä säädetyn seuraamuksen laskemisessa, on oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden.

Meijeri väittää tämän vuoksi, että kyseessä olevan seuraamuksen pätevyyden arvioimisessa on sovellettava rikosoikeudellisia periaatteita, jollainen on erityisesti nulla poena sine culpa -periaate (ei rangaistusta ilman syyllisyyttä). Tämän vuoksi on katsottava, että edellä mainittu seuraamus on laiton, koska rahamääräisiä seuraamuksia määrättäessä ei oteta huomioon sitä, onko säädetyn määräajan ylittänyt meijeri syyllistynyt virheelliseen menettelyyn.