UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
16 päivänä heinäkuuta 2026 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2000/31/EY – 1 artiklan 5 kohta – Soveltamisala – Rahapelitoimintaa koskeva poikkeus – Rahapelien mainostaminen – Tällaisen mainoksen säilyttäminen (hosting) – 14 artikla – Hosting-palvelujen tarjoajien vastuujärjestelmä – Aktiivinen rooli – Hosting-palvelun tarjoajan ja palvelun vastaanottajan välinen kaupallinen sopimus
Asiassa C‑421/24,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Consiglio di Stato (ylin hallintotuomioistuin, Italia) on esittänyt 11.6.2024 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 14.6.2024, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Autorità per le Garanzie nelle Comunicazioni (AGCOM)
vastaan
Google Ireland Ltd,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja K. Jürimäe (esittelevä tuomari), presidentti K. Lenaerts, joka hoitaa toisen jaoston tuomarin tehtäviä, sekä tuomarit F. Schalin, M. Gavalec ja Z. Csehi,
julkisasiamies: M. Szpunar,
kirjaaja: hallintovirkamies E. Sartori,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 10.9.2025 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Google Ireland Ltd, edustajinaan F. Angeloni, A. Bellan, M. Berliri ja G. Gelera, avvocati,
– Italian hallitus, asiamiehenään S. Fiorentino, avustajinaan R. Guizzi ja F. Varrone, avvocati dello Stato,
– Belgian hallitus, asiamiehinään C. Jacob ja L. Van den Broeck, avustajinaan V. Ramognino, avocat, ja R. Verbeke ja P. Vlaemminck, advocaten,
– Tšekin hallitus, asiamiehinään A. Edelmannová, M. Smolek ja J. Vláčil,
– Portugalin hallitus, asiamiehinään P. Barros da Costa, L. Medeiros ja A. Silva Coelho,
– Euroopan komissio, asiamiehinään L. Armati, P. A. Messina ja J. Szczodrowski,
kuultuaan julkisasiamiehen 27.11.2025 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä) (EYVL 2000, L 178, s. 1) 1 artiklan 5 kohdan ja 14 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain Google Ireland Ltd (jäljempänä Google), joka on Irlannin oikeuden mukaan perustettu yhtiö, ja Autorità per le Garanzie nelle Comunicazioni (viestintäalan sääntelyviranomainen, Italia; jäljempänä AGCOM) ja jossa on kyse seuraamusmaksusta, jonka AGCOM on määrännyt Googlelle rahapelisivustojen mainostamisesta ja myynninedistämisestä.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 2000/31 johdanto-osan 12, 16, 21 ja 42 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(12) On tarpeen jättää tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle tietyt toiminnat sen vuoksi, että palvelujen tarjoamisen vapautta ei näillä aloilla voida tässä vaiheessa taata [EUT-sopimuksen] tai voimassa olevan johdetun oikeuden nojalla. Näiden toimintojen poissulkeminen ei rajoita sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta mahdollisesti tarpeellisten välineiden käyttöä. – –
– –
(16) Arpajaistoiminnan jättäminen tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle koskee ainoastaan rahapelejä, lottoa ja veikkausta tai vedonlyöntiä, joihin liittyy rahallista arvoa omaavien panosten asettaminen. Tähän eivät sisälly markkinointiarpajaiset ja ‑kilpailut tai ‑pelit, joiden tarkoituksena on lisätä tavaroiden tai palvelujen myyntiä ja joihin liittyvien mahdollisten maksujen tarkoituksena on ainoastaan myynninedistämisen kohteena olevien tavaroiden tai palvelujen hankkiminen.
– –
(21) Yhteensovitetun alan ulottuvuus ei estä yhteisössä tulevaisuudessa toteutettavaa tietoyhteiskunnan palveluja koskevaa yhdenmukaistamista eikä kansallisella tasolla tulevaisuudessa yhteisön oikeuden mukaisesti annettavan lainsäädännön soveltamista. Yhteensovitettu ala kattaa ainoastaan vaatimukset, jotka liittyvät verkossa suoritettavaan toimintaan, kuten verkossa suoritettavaan tiedotukseen, mainontaan, ostoihin ja verkossa tehtäviin sopimuksiin. Se ei käsitä tavaroihin liittyviä jäsenvaltioiden lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia, kuten turvallisuusnormeja, merkintävelvoitteita tai vastuuta tavaroista, eikä jäsenvaltioiden vaatimuksia, jotka liittyvät tavarantoimituksiin tai kuljetuksiin, lääkkeiden jakelu mukaan lukien. – –
– –
(42) Poikkeukset tässä direktiivissä säädetystä vastuusta koskevat ainoastaan tapauksia, joissa tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajan toiminta rajoittuu tietoverkon teknisenä operaattorina toimimiseen ja käyttöoikeuden tarjoamiseen viestintäverkkoon, jossa kolmansien osapuolten antamia tietoja siirretään tai talletetaan väliaikaisesti siten, että tarkoituksena on pelkästään tietojen siirron tehostaminen. Tämä toiminta on luonteeltaan puhtaasti teknistä, automaattista ja passiivista, jolloin tietoyhteiskunnan palvelun tarjoaja ei tunne siirrettäviä tai tallennettavia tietoja eikä valvo niitä.”
4 Direktiivin 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Tavoite ja soveltamisala”, säädetään seuraavaa:
”1. Tämän direktiivin tavoitteena on edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa varmistamalla tietoyhteiskunnan palvelujen vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä.
2. Tällä direktiivillä lähennetään siinä määrin, kuin se on tarpeen 1 kohdassa tarkoitetun tavoitteen toteuttamiseksi, tiettyjä tietoyhteiskunnan palveluihin sovellettavia kansallisia säännöksiä, jotka koskevat sisämarkkinoita, palvelun tarjoajien sijoittautumista, kaupallista viestintää, sähköisessä muodossa tehtäviä sopimuksia, välittäjien vastuuta, käytännesääntöjä, tuomioistuinten ulkopuolella tapahtuvaa riitojen ratkaisemista, oikeussuojakeinoja ja jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä.
– –
5. Tätä direktiiviä ei sovelleta:
a) verotuksen alalla;
b) [yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24.10.1995 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY (EYVL 1995, L 281, s. 31) ja henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta televiestinnän alalla 15.12.1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/66/EY (EYVL 1998, L 24, s. 1)] soveltamisalaan kuuluviin tietoyhteiskunnan palveluihin liittyviin kysymyksiin;
c) kysymyksiin, jotka liittyvät kartellilainsäädännön piiriin kuuluviin sopimuksiin tai käytänteisiin;
d) seuraaviin tietoyhteiskunnan palveluihin liittyviin toimiin:
– notaarien tai vastaavien ammatinharjoittajien toimet siltä osin kuin niihin sisältyy suora ja nimenomainen yhteys julkisen vallan käyttämiseen,
– asiakkaan edustaminen ja hänen etujensa puolustaminen tuomioistuimessa,
– arpajaistoiminta, johon liittyy rahallista arvoa omaavien panosten asettaminen esimerkiksi rahapeleissä, lotossa ja veikkauksessa tai vedonlyönnissä.”
5 Direktiivin 3 artiklan, jonka otsikko on ”Sisämarkkinat”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Kunkin jäsenvaltion on huolehdittava siitä, että sen alueelle sijoittautuneen palvelun tarjoajan tarjoamien tietoyhteiskunnan palvelujen osalta noudatetaan kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavia, yhteensovitettuun alaan kuuluvia kysymyksiä koskevia kansallisia säännöksiä.
2. Jäsenvaltiot eivät voi yhteensovitettuun alaan liittyvien syiden vuoksi rajoittaa toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapautta.”
6 Direktiivin 2000/31 II luvun 4 jaksoon, joka koskee välittäjinä toimivien palvelun tarjoajien vastuuta, sisältyvät kyseisen direktiivin 12–15 artikla. Sen 14 artiklassa, jonka otsikko on ”Säilytys (’hosting’)”, säädetään seuraavaa:
”1. Jos tietoyhteiskunnan palvelun tarjoaminen käsittää palvelun vastaanottajan toimittamien tietojen tallentamisen, jäsenvaltioiden on varmistettava, että palvelun tarjoaja ei ole vastuussa palvelun vastaanottajan pyynnöstä tallennettujen tietojen osalta, edellyttäen, että:
a) palvelun tarjoajalla ei ole tosiasiallista tietoa laittomasta toiminnasta tai tiedoista eikä hänen tiedossaan vahingonkorvausvaatimuksen kyseessä ollen ole tosiasioita tai olosuhteita, joiden perusteella toiminnan tai tietojen laittomuus on ilmeistä;
tai
b) palvelun tarjoaja toimii viipymättä tietojen poistamiseksi tai niihin pääsyn estämiseksi heti saatuaan tiedon tällaisista seikoista.
2. Edellä 1 kohtaa ei sovelleta, kun palvelun vastaanottaja toimii palvelun tarjoajan johdon tai valvonnan alaisena.
3. Tämä artikla ei vaikuta tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen mahdollisuuteen vaatia jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmän mukaisesti palvelun tarjoajaa lopettamaan tai estämään väärinkäytökset, eikä se myöskään vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuteen vahvistaa menettelyjä, joita sovelletaan tietojen poistamiseen tai niihin pääsyn estämiseen.”
Italian oikeus
7 Työntekijöihin ja yrityksiin kohdistuvaa arvonantoa koskevista kiireellisistä toimenpiteistä 12.7.2018 annetun asetuksen nro 87 (decreto-Legge 12 luglio 2018, n. 87 – Disposizioni urgenti per la dignità dei lavoratori e delle imprese; GURI nro 161, 13.7.2018; jäljempänä asetus nro 87/2018) 9 §:ssä kielletään kaikenlainen, myös epäsuora, rahavoittoja sisältävien pelien tai veikkausten ja vedonlyönnin sekä onnenpelien millä tahansa välineellä toteutettu mainonta, mukaan luettuna urheilu-, kulttuuri- tai taidetapahtumissa, televisio- tai radiolähetyksissä, päivä- ja aikakauslehdissä, julkaisuissa yleensä, ulkomainonnassa ja digitaalisilla ja telemaattisilla uutiskanavilla, sosiaalinen media mukaan luettuna, toteutettu mainonta. Kyseisen kiellon rikkomisen tapauksessa toimeksiantajalle, jakelu- tai kohdevälineen tai ‑sivuston omistajalle ja tapahtuman tai toiminnan järjestäjälle määrätään hallinnollinen seuraamusmaksu, jonka suuruus on 20 prosenttia sponsoroinnin tai mainonnan arvosta ja joka tapauksessa vähintään 50 000 euroa rikkomusta kohden.
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
8 Italian viestintäalan sääntelyviranomainen AGCOM määräsi 19.7.2022 tekemällään päätöksellä Googlelle 750 000 euron suuruisen hallinnollisen seuraamusmaksun asetuksen nro 87/2018 9 §:n, jossa kielletään kaikenlainen, myös epäsuora, rahapelien millä tahansa välineellä toteutettu mainonta, rikkomisesta.
9 AGCOM moitti Googlea siitä, että se oli sallinut rahapelien verkkosivustojen myynninedistämisen erään sisällöntuottajan viidellä YouTube-videoverkkoalustan (jäljempänä YouTube-alusta) kanavalla julkaisemien videoiden avulla. Lisäksi kaikilla näillä kanavilla esitettiin videoita, joissa käyttäjää kehotettiin hänen iästään riippumatta lähettämään videoita omista voitoistaan, jotta kyseinen sisällöntuottaja saattoi mainitulle käyttäjälle maksettavaa korvausta vastaan jakaa videoita suurimmista saaduista voitoista. Seuraamusmaksun määräämisen lisäksi AGCOM velvoitti Googlen poistamaan YouTube-alustalta 630 mainitun sisällöntuottajan videota ja sellaiset tämän videot, joiden sisältö oli samankaltainen ja joilla myös rikottiin asetuksen nro 87/2018 9 §:ssä säädettyä kieltoa.
10 Google nosti kyseisestä päätöksestä kanteen Tribunale amministrativo regionale per il Laziossa (Lazion alueellinen hallintotuomioistuin, Italia). Kyseinen tuomioistuin katsoi, että Google ei ollut rikkonut asetuksen nro 87/2018 9 §:n säännöksiä. Mainittu tuomioistuin nimittäin luokitteli YouTube-alustan tarjoamat palvelut hosting-palveluiksi ja päätteli tämän perusteella, että Googleen oli sovellettava Italian oikeuden, jolla direktiivin 2000/31 14 artikla oli saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä, säännösten mukaista vastuusta vapauttamista.
11 AGCOM valitti saman tuomioistuimen antamasta ratkaisusta Consiglio di Statoon (ylin hallintotuomioistuin, Italia), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. Kyseisen valituksen tueksi AGCOM väittää, että direktiiviä 2001/31 ei sovelleta pääasiassa kyseessä oleviin mainoksiin, koska kyseisen direktiivin 1 artiklan 5 kohdassa suljetaan rahapelitoiminta sen soveltamisalan ulkopuolelle.
12 Google puolestaan väittää, että kyseistä direktiiviä sovelletaan. Sen mukaan saman direktiivin 1 artiklan 5 kohdassa säädetty poikkeus ei koske hosting-palveluiden tarjoajia vaan ainoastaan rahapelipalveluiden tarjoajia. Lisäksi Google katsoo, että sillä ei ole hosting-palvelujen tarjoajana velvollisuutta tarkistaa sen YouTube-alustalla julkaistujen videoiden sisältöä. Näin ollen AGCOMin päätöksessä velvoitetaan sensuuriin ja rajoitetaan kyseisen alustan käyttäjien sananvapautta ja Googlen palvelujen tarjoamisen vapautta.
13 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, voidaanko direktiiviä 2000/31 soveltaa pääasian tosiseikkoihin. Sen johdanto-osan 21 perustelukappaleen toisesta virkkeestä ilmenee, että verkossa suoritettavaa mainontaa on pidettävä kyseisessä direktiivissä tarkoitettuna verkossa suoritettavana toimintana. Mainitun direktiivin 1 artiklan 5 kohdan d alakohdan kolmannesta luetelmakohdasta voidaan siten päätellä, että Euroopan unionin lainsäätäjän tarkoituksena on ollut jättää saman direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle kaikki rahapelialan toiminnat mukaan luettuna niiden verkkomainonta.
14 Siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin katsoo, että direktiiviä 2000/31 sovelletaan pääasiassa kyseessä olevaan toimintaan, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin aikoo esittää tuomioistuimelle toisen kysymyksen, joka koskee kyseisen direktiivin 14 artiklassa säädetyn vastuuta koskevan poikkeusjärjestelmän ulottuvuutta.
15 Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, voidaanko kyseistä järjestelmää soveltaa Googleen, kun otetaan huomioon, että se teki kyseessä olevan sisällöntuottajan kanssa kaupallisen kumppanuussopimuksen (”YouTube Partnership Programme”, jäljempänä kaupallinen kumppanuus), jonka yhteydessä Googlella ei ole pelkästään vain puhtaasti tekninen ja neutraali rooli verkossa julkaistavan sisällön suhteen. Kyseisessä kumppanuudessa määrätään yhtäältä kyseisen sisällöntuottajan jokaisen videon alussa esitetystä mainonnasta syntyvien ja Googlen keräämien tulojen jakamisesta. Toisaalta Google saa suoraan mainitun sisällöntuottajan kanavien tilaajien maksut ja maksaa ne tälle edelleen. Mainitun kaupallisen kumppanuuden solmimiseksi saman sisällöntuottajan on täytettävä tietyt Googlen asettamat edellytykset. Erityisesti hänen on ylitettävä tilaajien määrää ja videoidensa katseluaikaa koskevia kynnysarvoja. Lisäksi ennen tällaisen kaupallisen kumppanuussopimuksen tekemistä YouTube-alustan sisällöntuottajan kanssa Google myös valvoo videoiden sisältöä siten, että se tutkii kanavan teemaa, katsotuimpia tai uusimpia videoita ja kyseisten videoiden metatietoja (otsikot, kuvaukset jne.). Kyseinen valvonta ei kuitenkaan pidä sisällään kanavan kaikkien videoiden täydellistä valvontaa.
16 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muistuttaa, että direktiivin 2000/31 14 artiklaa sovelletaan ainoastaan sellaiseen hosting-palvelujen tarjoajaan, jolla on neutraali rooli siten, että se on vain puhtaasti teknisessä roolissa. Kyseisen tuomioistuimen mukaan on niin, että kun otetaan huomioon Googlen harjoittama tuottajien sisältöjen valvonta ja kyseisten tuottajien kaupallisen toiminnan ”optimointi” jakamalla tuloja viimeksi mainittujen kanssa, Googlen asemaa ei voida pitää neutraalina.
17 Näissä olosuhteissa Consiglio di Stato on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Sovelletaanko direktiivin 2000/31 14 artiklassa tarkoitettua hosting-palvelujen tarjoajien vastuujärjestelmää saman direktiivin 1 artiklan 5 kohdan perusteella myös rahavoittoja sisältävien pelien tai veikkausten ja vedonlyönnin verkkomainontaan sekä onnenpelien mainontaan?
2) Sovelletaanko direktiivin 2000/31 14 artiklassa tarkoitettua vastuujärjestelmää Googlen kaltaiseen hosting-palvelujen tarjoajaan niiden YouTube-kanavien haltijoiden julkaiseman sisällön osalta, joiden kanssa Google on tehnyt edellä mainitun kaltaisen kaupallisen kumppanuussopimuksen?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
18 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2000/31 1 artiklan 5 kohdan d alakohdan kolmatta luetelmakohtaa tulkittava siten, että tietoyhteiskunnan palvelu, joka muodostuu videoiden säilyttämisestä verkossa, kuuluu kyseisen direktiivin soveltamisalaan silloin, kun kyseisiin videoihin sisältyy mainoksia tässä säännöksessä tarkoitetusta arpajaistoiminnasta, johon liittyy rahallista arvoa omaavien panosten asettaminen.
19 On muistutettava, että direktiivin 2000/31 1 artiklan 1 ja 2 kohdasta ilmenee, että sen tarkoituksena on edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Yhtäältä sillä luodaan oikeudellinen kehys, jolla taataan tietoyhteiskunnan palvelujen vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä ja joka muodostuu erityisesti kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun sellaisen menettelyn soveltamisesta, jonka nojalla yhteensovitetulla alalla tietoyhteiskunnan palveluja säännellään ainoastaan siinä jäsenvaltiossa, jonka alueelle kyseisten palvelujen tarjoajat ovat sijoittautuneet. Toisaalta mainitussa direktiivissä ja erityisesti sen II ja III luvussa säädetään säännöksistä, joilla lähennetään siinä määrin, kuin se on tarpeen kyseisen tavoitteen toteuttamiseksi, tiettyjä kyseisiin palveluihin sovellettavia kansallisia säännöksiä (tuomio 16.6.2026, WebGroup Czech Republic ym., C‑188/24 ja C‑190/24, EU:C:2026:492, 54 kohta).
20 Direktiivin 2000/31 1 artiklan 5 kohdan d alakohdassa säädetään, että kyseistä direktiiviä ei sovelleta kyseisessä säännöksessä lueteltuihin tietoyhteiskunnan palveluihin liittyviin ”toimiin”, joihin kuuluu sen kolmannessa luetelmakohdassa mainittu ”arpajaistoiminta, johon liittyy rahallista arvoa omaavien panosten asettaminen esimerkiksi rahapeleissä, lotossa ja veikkauksessa tai vedonlyönnissä”. Lisäksi kyseisen direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleessa täsmennetään, että kyseisessä kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettuun poikkeukseen eivät sisälly markkinointiarpajaiset ja ‑kilpailut tai ‑pelit, joiden tarkoituksena on lisätä tavaroiden tai palvelujen myyntiä ja joihin liittyvien mahdollisten maksujen tarkoituksena on ainoastaan myynninedistämisen kohteena olevien tavaroiden tai palvelujen hankkiminen.
21 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös sen asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut tavoitteet, jonka osa säännös on (ks. tuomio 6.10.1982, Cilfit ym., 283/81, EU:C:1982:335, 20 kohta ja tuomio 19.12.2024, Ford Italia, C‑157/23, EU:C:2024:1045, 42 kohta).
22 Tältä osin on todettava, että direktiivin 2000/31 1 artiklan 5 kohdan d alakohdan kolmannen luetelmakohdan sanamuodosta, kyseisen säännöksen asiayhteydestä ja erityisesti mainitun säännöksen tavoitteesta käy ilmi, että siinä säädettyyn poikkeukseen eivät sisälly ainoastaan rahapelit sellaisinaan vaan myös kyseisiin rahapeleihin erottamattomasti liittyvät toiminnat ja erityisesti toiminta, joka muodostuu kyseisessä säännöksessä tarkoitetun rahapelitoiminnan mainonnasta verkossa.
23 Nimittäin yhtäältä sekä kyseinen poikkeus että muut kyseisen direktiivin 1 artiklan 5 kohdassa säädetyt poikkeukset on muotoiltu laajasti, mikä osoittaa, että niissä tarkoitettuja aloja, kysymyksiä, toimia ja toimintaa on tulkittava laajasti (ks. vastaavasti tuomio 27.4.2022, Airbnb Ireland, C‑674/20, EU:C:2022:303, 29 kohta).
24 Toisaalta ja ennen kaikkea mainitun direktiivin johdanto-osan 12 perustelukappaleesta ilmenee, että sen 1 artiklan 5 kohdan tarkoituksena on jättää sen soveltamisalan ulkopuolelle tietyt toiminnat sen vuoksi, että palvelujen tarjoamisen vapautta ei näillä aloilla voida tässä vaiheessa taata EUT-sopimuksen tai voimassa olevan johdetun oikeuden nojalla. Erityisesti sellaisen arpajaistoiminnan osalta, johon liittyy rahallista arvoa omaavien panosten asettaminen, unionin tuomioistuin on nimittäin jo todennut, että onnenpelejä koskeva lainsäädäntö kuuluu alueisiin, joilla on huomattavia eroja jäsenvaltioiden välillä moraalisten, uskonnollisten ja kulttuuristen näkökohtien osalta. Koska alaa ei ole yhdenmukaistettu unionissa, jokaisen jäsenvaltion on arvioitava näillä alueilla omien arvoarvostelmiensa mukaisesti, mitä vaatimuksia on asetettava kyseisten intressien suojaamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 2.3.2023, Recreatieprojecten Zeeland ym., C‑695/21, EU:C:2023:144, 14 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
25 Jotta voidaan taata harkintavalta, jota jäsenvaltiot tarvitsevat voidakseen säännellä tehokkaasti rahapelialaa omien arvoarvostelmiensa mukaisesti, niiden on voitava unionin oikeutta noudattaen säännellä kaikkia kyseiseen alaan erottamattomasti liittyviä toimintoja, mukaan luettuna sitä koskeva mainonta.
26 Tästä seuraa, että direktiivin 2000/31 1 artiklan 5 kohdan d alakohdan kolmatta luetelmakohtaa on tulkittava siten, että kyseistä direktiiviä ei sovelleta toimintaan, joka muodostuu kyseisessä säännöksessä tarkoitetun rahapelitoiminnan verkkomainonnasta.
27 Tästä ei kuitenkaan seuraa, että tällaisten mainosten hosting-toiminta verkossa sisältyisi myös direktiivin 2000/31 1 artiklan 5 kohdan d alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamisalaan.
28 Toisin kuin rahapelien verkkomainonnasta muodostuva toiminta, hosting-toiminta verkossa ei nimittäin liity erottamattomasti kyseisiin rahapeleihin. Viimeksi mainittu toiminta, joka muodostuu yksistään palvelun vastaanottajan toimittamien sisältöjen tallentamisesta, on lähtökohtaisesti neutraalia suhteessa tallennettuihin sisältöihin eikä vaihtele niiden luonteen perusteella. Näin ollen tässä säännöksessä tarkoitetun pelitoiminnan mainosten hosting-toiminta verkossa ei eroa muista muun tyyppisen mainonnan tai laajemmin muiden sisältöjen hosting-toiminnasta. Erityisesti kyseisellä toiminnalla ei ole suoraa yhteyttä mainittuihin rahapeleihin eikä sen tarkoituksena ole niiden edistäminen.
29 Kuten julkisasiamies korostaa ratkaisuehdotuksensa 34 kohdassa, näin ollen ei ole tarpeen jättää kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle rahapelien mainosten hosting-toimintaa verkossa sen mahdollistamiseksi, että jäsenvaltiot voivat halutessaan toteuttaa omien arvoarvostelmiensa mukaisesti rahapelien hallitun kasvun politiikkaa.
30 Edellä esitettyjen seikkojen perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2000/31 1 artiklan 5 kohdan d alakohdan kolmatta luetelmakohtaa on tulkittava siten, että tietoyhteiskunnan palvelu, joka muodostuu videoiden säilyttämisestä verkossa, kuuluu kyseisen direktiivin soveltamisalaan silloinkin, kun kyseisiin videoihin sisältyy mainoksia tässä säännöksessä tarkoitetusta arpajaistoiminnasta, johon liittyy rahallista arvoa omaavien panosten asettaminen.
Toinen kysymys
31 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2000/31 14 artiklaa tulkittava siten, että sitä sovelletaan videoverkkoalustan ylläpitäjään, joka on tehnyt kyseistä alustaa videoiden levittämiseen määrätyllä kanavalla käyttävän henkilön kanssa kaupallisen kumppanuussopimuksen, jossa määrätään mainostulojen jakamisesta, ja joka on kyseisen sopimuksen tekemisen tai toteuttamisen yhteydessä tutkinut kyseisen kanavan sisältöä ja erityisesti sen pääteemaa, katsotuimpia tai uusimpia videoita taikka kyseisten videoiden metatietoja.
32 Direktiivin 2000/31 14 artiklan 1 kohdassa todetaan edellytykset, joiden täyttyessä siinä tapauksessa, että tietoyhteiskunnan palvelun tarjoaminen käsittää palvelun vastaanottajan toimittamien tietojen tallentamisen, jäsenvaltioiden on varmistettava, että palvelun tarjoaja ei ole vastuussa palvelun vastaanottajan pyynnöstä tallennettujen tietojen osalta. Tältä osin edellytetään, että palvelun tarjoajalla ei ole tosiasiallista tietoa laittomasta toiminnasta tai tiedoista eikä hänen tiedossaan vahingonkorvausvaatimuksen kyseessä ollen ole tosiasioita tai olosuhteita, joiden perusteella toiminnan tai tietojen laittomuus on ilmeistä, tai jos hän saa tiedon tällaisista seikoista, hän toimii viipymättä tietojen poistamiseksi tai niihin pääsyn estämiseksi heti kyseisen tiedon saatuaan.
33 Kyseisen 14 artiklan 1 kohdassa oleva säilytyksen (hosting) käsite ei sulje pois sitä, että palvelu, jonka tarkoituksena on myös tallennettujen tietojen levittäminen tai jakaminen, voi tietyin edellytyksin kuulua tämän käsitteen alaan. Se, että ylläpitäjän tarjoamaan palveluun sisältyy sille siirrettyjen tietojen tallentaminen, ei kuitenkaan sellaisenaan riitä siihen, että voitaisiin päätellä, että kyseinen palvelu kuuluu kaikissa tapauksissa direktiivin 2000/31 14 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan (tuomio 16.6.2026, WebGroup Czech Republic ym., C‑188/24 ja C‑190/24, EU:C:2026:492, 106 ja 107 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
34 Jotta näin olisi, asianomaisen palvelun tarjoajan on ehdottomasti oltava direktiivin 2000/31 12–14 artiklassa tarkoitettu välittäjänä toimiva palvelun tarjoaja. Tämän osalta kyseisen direktiivin johdanto-osan 42 perustelukappaleesta ilmenee, että siinä säädetyt vastuuta koskevat poikkeukset koskevat ainoastaan tapauksia, joissa tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajan toiminta rajoittuu tietoverkon teknisenä operaattorina toimimiseen ja käyttöoikeuden tarjoamiseen viestintäverkkoon. Mainitussa 42 perustelukappaleessa todetaan myös, että kyseinen toiminta on luonteeltaan puhtaasti teknistä, automaattista ja passiivista, jolloin kyseinen palvelun tarjoaja ei tunne siirrettäviä tai tallennettavia tietoja eikä valvo niitä (ks. vastaavasti tuomio 22.6.2021, YouTube ja Cyando, C‑682/18 ja C‑683/18, EU:C:2021:503, 105 kohta ja tuomio 16.6.2026, WebGroup Czech Republic ym., C‑188/24 ja C‑190/24, EU:C:2026:492, 108 kohta).
35 Sen selvittämiseksi, voidaanko videoverkkopalvelun ylläpitäjä direktiivin 2000/31 14 artiklan 1 kohdan mukaisesti vapauttaa jäsenvaltion oikeuden mukaisesta vastuustaan kyseisessä oikeudessa kiellettyjä rahapelien mainoksia sisältävien videoiden osalta, on näin ollen tutkittava aluksi, onko kyseisen ylläpitäjän rooli neutraali, eli onko sen menettely puhtaasti teknistä, automaattista ja passiivista, mikä merkitsee sitä, että se ei tunne tallentamiaan sisältöjä eikä valvo niitä, vai onko mainitulla ylläpitäjällä sitä vastoin sellainen aktiivinen rooli, jonka vuoksi tämä tuntee nämä sisällöt tai valvoo niitä (tuomio 22.6.2021, YouTube ja Cyando, C‑682/18 ja C‑683/18, EU:C:2021:503, 106 kohta ja tuomio 16.6.2026, WebGroup Czech Republic ym., C‑188/24 ja C‑190/24, EU:C:2026:492, 109 kohta).
36 Kun otetaan huomioon direktiivin 2000/31 42 perustelukappale, nämä kaksi sisältöjen tuntemista ja valvontaa koskevaa edellytystä on ymmärrettävä vaihtoehtoisiksi ja toisiinsa nähden itsenäisiksi edellytyksiksi (tuomio 16.6.2026, WebGroup Czech Republic ym., C‑188/24 ja C‑190/24, EU:C:2026:492, 110 kohta).
37 Siten yhtäältä tietoyhteiskunnan palvelun ylläpitäjä, joka valvoo tallennettuja tietoja, jää kyseisen direktiivin 14 artiklan 1 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle, vaikka se ei tuntisikaan kyseisiä tietoja niiden käsittelyn automatisoinnin vuoksi. Tällainen ylläpitäjä kuitenkin valvoo tallennettuja tietoja erityisesti käytetyn algoritmin avulla. Niin kauan kuin se on tämän algoritmin avulla ennalta määrittänyt tällaisen tiedon levittämisen tai levittämättä jättämisen edellytykset, merkitystä ei ole sillä, ettei kyseinen ylläpitäjä itse toteuta muita täydentäviä toimenpiteitä, jotka johtavat levittämistä varten tallennettujen tietojen edistämiseen, muuttamiseen tai poistamiseen (tuomio 16.6.2026, WebGroup Czech Republic ym., C‑188/24 ja C‑190/24, EU:C:2026:492, 110 ja 111 kohta).
38 Tältä osin on täsmennettävä, että jos sen lisäksi, että käytetyllä algoritmilla luokitellaan ja indeksoidaan tiedot niiden saatavuuden parantamiseksi, sillä määritetään ylläpitäjän tai sen palvelun edun mukaisesti, millä edellytyksillä, millä tavoin ja missä tärkeysjärjestyksessä kyseisiä tietoja levitetään tai ollaan levittämättä, mainittu ylläpitäjä valvoo kyseisiä tietoja, joten sen tarjoamaa palvelua ei voida pitää direktiivin 2000/31 14 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”tietoyhteiskunnan palveluna, jonka tarjoaminen käsittää palvelun vastaanottajan toimittamien tietojen tallentamisen” (tuomio 16.6.2026, WebGroup Czech Republic ym., C‑188/24 ja C‑190/24, EU:C:2026:492, 112 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
39 Toisaalta silloin, kun tietoyhteiskunnan palvelun ylläpitäjän toiminta merkitsee, että se tuntee säilyttämänsä sisällön, kyseinen ylläpitäjä jää mainitun 14 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle eikä ole tarpeen osoittaa, että hän on myös valvonut kyseistä sisältöä.
40 Tältä osin on todettava, että se, että verkkoalustan ylläpitäjä saa sattumalta tiedon määrätystä laittomasta sisällöstä kaikkien sen alustalla julkaistujen videoiden joukossa, ei riitä jättämään sitä saman 14 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle. Sama pätee silloin, jos kyseinen ylläpitäjä saa kolmannelta osapuolelta tiedon siitä, että sen alustalla on julkaistu tällainen sisältö. Näissä kahdessa tilanteessa on nimittäin niin, että jos kyseinen ylläpitäjä jätettäisiin mainitun soveltamisalan ulkopuolelle, direktiivin 2000/31 14 artiklan 1 kohta menettäisi tehokkaan vaikutuksensa, koska kyseisessä säännöksessä nimenomaisesti annetaan tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajalle mahdollisuus hyötyä mainitussa säännöksessä säädetystä poikkeuksesta, jos se saatuaan tiedon laittomasta sisällöstä toimii viipymättä kyseisen sisällön poistamiseksi tai mainittuun sisältöön pääsyn estämiseksi.
41 Myöskään se, että videoverkkoalustan ylläpitäjä soveltaa teknisiä toimenpiteitä, joilla pyritään löytämään kyseisen alustan välityksellä yleisölle välitetyistä videoista sisällöt, jotka ovat unionin oikeuden tai kansallisen oikeuden säännösten vastaisia, ei merkitse sitä, että kyseisellä ylläpitäjällä on aktiivinen rooli, jonka vuoksi se ei kuulu tämän direktiivin 14 artiklan 1 kohdassa säädetyn vastuusta vapauttamista koskevan järjestelmän piiriin (ks. vastaavasti tuomio 22.6.2021, YouTube ja Cyando, C‑682/18 ja C‑683/18, EU:C:2021:503, 109 kohta).
42 Ei voida myöskään katsoa, että pelkästään jo verkkoalustan ylläpitäjän toiminta, jonka seurauksena sillä on kaikkien sen alustalle ladattujen sisältöjen kattava tuntemus, on omiaan viemään siltä mahdollisuuden hyötyä direktiivin 2000/31 14 artiklassa säädetystä vastuuta koskevasta poikkeuksesta.
43 Sitä vastoin silloin, kun verkkoalustan ylläpitäjän toiminnasta seuraa, että se tuntee käyttäjän kyseiselle alustalle lataaman olennaisen sisällön, se ei voi vedota direktiivin 2000/31 14 artiklassa säädettyyn vastuuta koskevaan poikkeukseen.
44 Kuten unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus todeta, asia on näin silloin, kun verkkoalustan ylläpitäjä antaa apua, joka muodostuu muun muassa kyseisellä alustalla julkaistujen ilmoitusten esityksen optimoinnista tai niiden edistämisestä. Tässä tilanteessa ylläpitäjällä ei nimittäin ole ollut välittäjänä toimivan neutraalia asemaa vaan sillä on ollut aktiivinen rooli, jonka vuoksi se tuntee näiden ilmoitusten sisällöt tai valvoo niitä. Se ei näin ollen voi kyseisten ilmoitusten yhteydessä vedota direktiivin 2000/31 14 artiklassa tarkoitettuun vastuuta koskevaan poikkeukseen (tuomio 12.7.2011, L’Oréal ym., C‑324/09, EU:C:2011:474, 116 kohta).
45 Näin on myös silloin, kun videoverkkoalustan ylläpitäjä tutkii tulonjakosopimuksen tekemistä varten videokanavan pääteemaa, kyseisen kanavan katsotuimpia tai uusimpia videoita taikka kyseisten videoiden metatietoja. Vaikka kyseisen sisältöä koskevan tutkimuksen – riippumatta siitä, onko se automatisoitu vai luonnollisten henkilöiden suorittama – tarkoituksena on varmistaa, että kyseistä kaupallista kumppanuussopimusta pyytävä sisällöntuottaja noudattaa alustan tällaisen kumppanuuden saamiselle asettamia sääntöjä, kyseisen alustan ylläpitäjä tuntee sen seurauksena konkreettisesti videokokonaisuuden olennaisen sisällön, joten se ei voi väittää harjoittavansa puhtaasti teknistä, automaattista ja passiivista toimintaa ja olevansa siten neutraalissa välittäjän roolissa.
46 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että YouTube-alustan ylläpitäjän ja tiettyjen kyseisellä alustalla luodulla kanavalla videoita julkaisevien sisällöntuottajien välisen kaupallisen kumppanuussopimuksen puitteissa Google tutkii kyseisen sopimuksen tekemisen tai toteuttamisen yhteydessä kyseisen kanavan olennaisen sisällön ja erityisesti sen pääteeman, katsotuimmat tai uusimmat videot taikka kyseisten videoiden metatiedot. Kyseinen sisällön tutkimisen – riippumatta siitä, onko se automatisoitu vai luonnollisten henkilöiden suorittama – tarkoituksena on erityisesti varmistaa, että kyseistä kaupallista kumppanuussopimusta pyytävä sisällöntuottaja noudattaa alustan tällaisen kumppanuuden saamiselle asettamia sääntöjä, ja näin ollen se täydentää vakiovalvontaa, jota toteutetaan erotuksetta kaikkien YouTube-alustalle ladattujen videoiden osalta. Mainittu tutkimus koskee myös sisältöjen alkuperäisyyttä ja laatua. Asianomainen sisällöntuottaja voi hyötyä Googlen tarjoamasta mainostulojen jakojärjestelmästä vain silloin, jos sisältöjä koskevia kyseisiä erityisiä edellytyksiä noudatetaan.
47 Näin ollen, ja ellei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkistuksesta muuta johdu, on todettava, että tutkiessaan pääasiassa kyseessä olevia YouTube-kanavia Google ei voinut kohtuudella olla tietämätön siitä, että niiden pääteemana olivat raha- ja onnenpelit ja että ne sisälsivät lukuisia tällaisia pelejä mainostavia videoita asetuksen nro 87/2018 9 §:n vastaisesti.
48 Kaikista edellä esitetyistä seikoista seuraa, että direktiivin 2000/31 14 artiklaa on tulkittava siten, että sitä ei sovelleta videoverkkoalustan ylläpitäjään, joka on tehnyt kyseistä alustaa videoiden levittämiseen määrätyllä kanavalla käyttävän henkilön kanssa kaupallisen kumppanuussopimuksen, jossa määrätään mainostulojen jakamisesta, ja joka on kyseisen sopimuksen tekemisen tai toteuttamisen yhteydessä tutkinut kyseisen kanavan sisältöä ja erityisesti sen pääteemaa, katsotuimpia tai uusimpia videoita taikka kyseisten videoiden metatietoja.
Oikeudenkäyntikulut
49 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä) 1 artiklan 5 kohdan d alakohdan kolmatta luetelmakohtaa
on tulkittava siten, että
tietoyhteiskunnan palvelu, joka muodostuu videoiden säilyttämisestä verkossa, kuuluu kyseisen direktiivin soveltamisalaan silloinkin, kun kyseisiin videoihin sisältyy mainoksia tässä säännöksessä tarkoitetusta arpajaistoiminnasta, johon liittyy rahallista arvoa omaavien panosten asettaminen.
2) Direktiivin 2000/31 14 artiklaa
on tulkittava siten, että
sitä ei sovelleta videoverkkoalustan ylläpitäjään, joka on tehnyt kyseistä alustaa videoiden levittämiseen määrätyllä kanavalla käyttävän henkilön kanssa kaupallisen kumppanuussopimuksen, jossa määrätään mainostulojen jakamisesta, ja joka on kyseisen sopimuksen tekemisen tai toteuttamisen yhteydessä tutkinut kyseisen kanavan sisältöä ja erityisesti sen pääteemaa, katsotuimpia tai uusimpia videoita taikka kyseisten videoiden metatietoja.
Allekirjoitukset
* Oikeudenkäyntikieli: italia.