EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 31.1.2025
COM(2025) 23 final
LIITE
asiakirjaan
ehdotus neuvoston päätökseksi
Euroopan unionin ja Singaporen tasavallan välisen digitaalista kauppaa koskevan sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta
EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 31.1.2025
COM(2025) 23 final
LIITE
asiakirjaan
ehdotus neuvoston päätökseksi
Euroopan unionin ja Singaporen tasavallan välisen digitaalista kauppaa koskevan sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta
LIITE
EUROOPAN UNIONIN
JA
SINGAPOREN TASAVALLAN
VÄLINEN
DIGITAALISTA KAUPPAA KOSKEVA SOPIMUS
Johdanto
Euroopan unioni, jäljempänä ’unioni’,
ja
Singaporen tasavalta, jäljempänä ’Singapore’,
jäljempänä yhdessä ’osapuolet’ tai erikseen ’osapuoli’, jotka
OTTAVAT HUOMIOON tiiviin ja pitkäaikaisen kumppanuutensa, joka perustuu Brysselissä Belgiassa 19 päivänä lokakuuta 2018 tehdyssä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Singaporen tasavallan kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa, jäljempänä ’kumppanuus- ja yhteistyösopimus’, esitettyihin yhteisiin periaatteisiin ja arvoihin, panemalla täytäntöön sen kauppaa koskevat määräykset,
HALUAVAT syventää Brysselissä Belgiassa 19 päivänä lokakuuta 2018 tehdyllä Euroopan unionin ja Singaporen tasavallan välisellä vapaakauppasopimuksella, jäljempänä ’vapaakauppasopimus’, perustettua vapaakauppa-aluetta,
PITÄVÄT 1 päivänä helmikuuta 2023 allekirjoitettua Euroopan unionin ja Singaporen digitaalista kumppanuutta, jäljempänä ’digitaalinen kumppanuus’, aloitteena, jolla edistetään unionin ja Singaporen välistä yhteistyötä useilla digitaalitalouden aloilla ja luodaan mahdollisuuksia yhteisille aloitteille ja toimille digitaalitalouden uusilla ja kehittyvillä aloilla,
PITÄVÄT 1 päivänä helmikuuta 2023 allekirjoitettuja Euroopan unionin ja Singaporen digitaalisen kaupan periaatteita digitaalisen kumppanuuden keskeisenä saavutuksena, joka kuvastaa osapuolten yhteistä sitoutumista avoimeen digitaalitalouteen ja tarjoaa yhteisen kehyksen digitaalisen kaupan vauhdittamiselle,
TUNNUSTAVAT digitaalitalouden ja digitaalisen kaupan merkityksen ja sen, että jatkuva taloudellinen menestys riippuu siitä, että osapuolet kykenevät yhdessä hyödyntämään teknologista edistystä olemassa olevan liiketoiminnan parantamiseksi, uusien tuotteiden ja markkinoiden luomiseksi ja päivittäisen elämän parantamiseksi,
TOTEAVAT digitaalitalouden ja digitaalisen kaupan tarjoamat taloudelliset mahdollisuudet ja tavaroiden ja palvelujen laajemman saatavuuden yritysten ja kuluttajien kannalta;
OVAT PÄÄTTÄNEET syventää taloussuhteitaan uusilla ja kehittyvillä aloilla kahdenvälisten etuuskohteluun perustuvien kauppasuhteidensa puitteissa,
HALUAVAT vahvistaa kahdenvälisiä etuuskohteluun perustuvia kauppasuhteita osana yleisiä suhteitaan ja johdonmukaisesti näihin suhteisiin nähden ja toteavat, että tämä sopimus yhdessä vapaakauppasopimuksen kanssa muodostaa uuden toimintaympäristön ja vapaakauppa-alueen, joka edistää digitaalisen kaupan kehitystä osapuolten välillä,
TOTEAVAT, että on tärkeää tehdä yhteistyötä digitaalisten sääntöjen ja standardien laatimiseksi ja yhteentoimivuuden helpottamiseksi luotettavalla ja turvallisella tavalla, jotta edistetään digitaalista kauppaa helpottavaa avointa, läpinäkyvää, syrjimätöntä ja ennakoitavaa sääntely-ympäristöä,
OVAT PÄÄTTÄNEET helpottaa sellaisen luotettavan ja turvallisen digitaalisen ympäristön luomista, joka edistää kuluttajien ja yritysten etuja ja parantaa kansalaisten luottamusta,
VAHVISTAVAT sitoutumisensa vapaakauppasopimuksen kestävän kehityksen periaatteisiin ja jakavat vision digitaalisesta kaupasta taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävän kehityksen keskeisenä mahdollistajana,
TOTEAVAT, että digitaalinen kauppa edistää talouden vihreää ja digitaalista siirtymää, ja katsovat siksi, että digitaalisen kaupan säännöissä olisi otettava huomioon tulevaisuuden vaatimukset ja reagoitava innovaatioihin ja kehittyvään teknologiaan,
TOTEAVAT, että digitaalinen kauppa tukee yrittäjyyttä ja lisää kaikkien ihmisten ja kaikenkokoisten yritysten vaikutusmahdollisuuksia maailmantaloudessa parantamalla yhteentoimivuutta, innovointia, kilpailua ja tieto- ja viestintäteknologian saatavuutta, erityisesti naisyrittäjien ja mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten parissa, samalla kun edistetään sellaisten ryhmien ja yksilöiden digitaalista osallisuutta, joihin saattaa kohdistua suhteettomasti digitaalisen kaupan esteitä,
TOTEAVAT, että ne ovat toisistaan riippuvaisia digitaalitalouteen liittyvissä asioissa ja että johtavina verkkotalouksina on niiden yhteisenä etuna suojella kriittistä infrastruktuuria ja varmistaa turvallinen ja luotettava internet, joka tukee innovointia sekä taloudellista ja sosiaalista kehitystä,
TUNNUSTAVAT kansainvälisen kaupan ja investointien avoimuuden merkityksen kaikkien sidosryhmien edun kannalta,
PYRKIVÄT luomaan nykyaikaisen ja dynaamisen yhteistyökehyksen, joka vastaa nopeasti etenevän ja kehittyvän digitaalitalouden ja digitaalisen kaupan tarpeisiin,
VAHVISTAVAT UUDELLEEN oikeutensa harjoittaa sääntelyä alueillaan oikeutettujen poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi,
TÄYDENTÄVÄT osapuolten kansainvälistä ja alueellista johtavaa roolia pyrittäessä digitaalitaloutta ja digitaalista kauppaa koskeviin kunnianhimoisiin vertailuarvoihin, sääntöihin ja standardeihin,
VAHVISTAVAT UUDELLEEN sitoutumisensa San Franciscossa 26 päivänä kesäkuuta 1945 allekirjoitettuun Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjaan ja ottavat huomioon Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 10 päivänä joulukuuta 1948 antamassa Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa vahvistetut periaatteet,
OTTAVAT HUOMIOON oikeutensa ja velvollisuutensa, jotka perustuvat Marrakeshissa Marokossa 15 päivänä huhtikuuta 1994 tehtyyn Maailman kauppajärjestön perustamissopimukseen, jäljempänä ’WTO-sopimus’, sekä muihin monen- ja kahdenvälisiin digitaalista kauppaa ja digitaalitaloutta koskeviin yhteistyösopimuksiin ja -välineisiin, joiden osapuolia molemmat osapuolet ovat,
OVAT SOPINEET SEURAAVAA:
ENSIMMÄINEN LUKU
YLEISET MÄÄRÄYKSET
1 ARTIKLA
Tavoite
Tämän sopimuksen tavoitteena on helpottaa tavaroiden ja palvelujen digitaalista kauppaa osapuolten välillä tämän sopimuksen määräysten mukaisesti. Tätä sopimusta sovelletaan kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen puitteissa, ja se muodostaa yhdessä vapaakauppasopimuksen kanssa vapaakauppa-alueen vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen, jäljempänä ’GATT 1994 -sopimus’, XXIV artiklan (Alueellinen soveltaminen – rajaliikenne – tulliliitot ja vapaakauppa-alueet) ja palvelukaupan yleissopimuksen, jäljempänä ’GATS-sopimus’, V artiklan (Taloudellinen yhdentyminen) mukaisesti.
2 ARTIKLA
Soveltamisala
1.Tätä sopimusta sovelletaan osapuolen toimenpiteisiin, jotka vaikuttavat sähköisin välinein käytävään kauppaan.
2.Tätä sopimusta ei sovelleta seuraaviin:
a)audiovisuaalialan palvelut;
b)yleisradiolähetykset; 1 ;
c)osapuolen hallussa olevat tai sen käsittelemät taikka sen puolesta käsitellyt tiedot tai tällaisiin tietoihin liittyvät toimenpiteet 2 , mukaan lukien niiden keräämiseen, tallentamiseen tai käsittelyyn liittyvät toimenpiteet, lukuun ottamatta 16 artiklassa (Julkisen sektorin tietojen avoimuus) määrättyjä toimenpiteitä.
3.Tätä sopimusta ei sovelleta julkista valtaa käytettäessä tarjottaviin palveluihin 3 tai toteutettuun toimintaan.
4.Selkeyden vuoksi todetaan, että toimenpiteeseen, joka vaikuttaa sähköisesti toimitettavan tai suoritetun palvelun tarjoamiseen, sovelletaan vapaakauppasopimuksen kahdeksannen luvun asiaa koskeviin määräyksiin, mukaan lukien vapaakauppasopimuksen liitteet 8-A ja 8-B, sisältyviä velvoitteita sekä kyseisiin velvoitteisiin mahdollisesti sovellettavia poikkeuksia.
3 ARTIKLA
Sääntelyoikeus
Osapuolet vahvistavat uudelleen oikeutensa toteuttaa alueellaan sääntelyä oikeutettujen politiikan tavoitteiden saavuttamiseksi; tällaisia tavoitteita ovat kansanterveyden, sosiaalipalveluiden, julkisen koulutuksen, turvallisuuden, ympäristön tai yleisen moraalin suojeleminen, sosiaalinen suojelu tai kuluttajansuoja, yksityisyyden suoja ja tietosuoja sekä kulttuurin monimuotoisuuden edistäminen ja suojeleminen.
4 ARTIKLA
Määritelmät
Tässä sopimuksessa tarkoitetaan
a)’kaupallisella sähköisellä viestillä’ sähköistä viestiä, joka lähetetään kaupallisessa tarkoituksessa henkilön sähköiseen osoitteeseen minkä tahansa yleisesti tarjottavan televiestintäpalvelun kautta ja joka sisältää ainakin sähköposti-, teksti- ja multimediaviestejä (SMS- ja MMS-viestit) sekä muuntyyppisiä sähköisiä viestejä, sikäli kuin osapuolen säädöksissä tai määräyksissä niin säädetään;
b)’kuluttajalla’ ketä tahansa luonnollista henkilöä, joka harjoittaa digitaalista kauppaa muussa kuin ammatillisessa tarkoituksessa;
c)’soveltamisalaan kuuluvalla henkilöllä’ 5 artiklaa (Rajat ylittävät tietovirrat) sovellettaessa seuraavia:
I)osapuolen luonnollinen henkilö;
II)osapuolen yritys; tai
III)unionin tai Singaporen ulkopuolelle sijoittautunut meriliikenteen harjoittaja, joka on unionin jäsenvaltion tai Singaporen luonnollisten henkilöiden määräysvallassa ja jonka alukset on rekisteröity unionin jäsenvaltion tai Singaporen lainsäädännön mukaisesti ja joka purjehtii jäsenvaltion tai Singaporen lipun alla;
d)’sähköisellä todentamisella’ prosessia tai tekoa, jolla todetaan sähköisen viestinnän tai liiketoimen osapuolen henkilöllisyys tai varmistetaan sähköisen viestinnän eheys;
e)’sähköisellä laskutuksella’ laskun automaattista sähköistä luomista, käsittelyä ja vaihtoa myyjän ja ostajan välillä strukturoidussa tietomuodossa;
f)’sähköisen laskutuksen kehyksellä’ sähköistä laskutusta helpottavaa järjestelmää;
g)’sähköisillä maksuilla’ maksajan sähköisesti suorittamaa, henkilöön kohdistuvan rahasaatavan siirtoa, jonka maksunsaaja hyväksyy, mutta ei keskuspankkien maksupalveluja, joihin liittyy rahoituspalvelujen tarjoajien välisiä suorituksia;
h)’sähköisellä allekirjoituksella’ sähköisessä muodossa olevia tietoja, jotka ovat sähköisessä tietoviestissä tai jotka on kiinnitetty tai loogisesti liittyvät siihen ja joita voidaan käyttää siihen, että tunnistetaan tietoviestiin liittyvä allekirjoittaja ja että allekirjoittaja ilmaisee hyväksyvänsä tietoviestissä olevat tiedot;
i)asiakirjan ’sähköisellä versiolla’ osapuolen määräämässä sähköisessä muodossa olevaa asiakirjaa;
j)’loppukäyttäjällä’ henkilöä, joka ostaa tai tilaa internetyhteyden internetyhteyspalvelun tarjoajalta;
k)’yrityksellä’ oikeushenkilöä tai sivuliikettä tai edustustoimistoa;
l)’osapuolen yrityksellä’ 5 artiklaa (Rajat ylittävät tietovirrat) sovellettaessa yritystä, joka on perustettu tai muulla tavoin järjestetty osapuolen lainsäädännön mukaisesti ja, jos kyseessä on oikeushenkilö, joka harjoittaa merkittävää liiketoimintaa kyseisen osapuolen alueella 4 ;
m)’rahoituspalvelulla’ vapaakauppasopimuksen 8.49 artiklan (Soveltamisala ja määritelmät) 2 kohdan a alakohdassa määriteltyä rahoituspalvelua;
n)’julkisen sektorin tiedoilla’ tietoja, jotka omistaa tai joita pitää hallussaan mikä tahansa julkishallinnon taso ja valtiosta riippumaton elin käyttäessään minkä tahansa julkishallinnon tason sille siirtämää toimivaltaa;
o)’oikeushenkilöllä’ mitä tahansa sovellettavan oikeuden mukaan joko voiton tavoittelemiseksi tai muuta tarkoitusta varten asianmukaisesti perustettua tai muulla tavoin järjestettyä, yksityisessä tai julkisessa omistuksessa olevaa oikeussubjektia, kuten yrityksiä, säätiöitä, henkilöyhtiöitä, yhteisyrityksiä, yksityisiä elinkeinonharjoittajia tai yhdistyksiä;
p)’toimenpiteellä’ mitä tahansa osapuolen toimenpidettä, joka voi olla lain, asetuksen tai määräyksen, säännön, menettelyn, päätöksen tai hallinnollisen toimen muodossa tai missä tahansa muussa muodossa;
q)’osapuolen toimenpiteillä’ toimenpiteitä, joita toteuttavat tai pitävät voimassa
I)keskus-, alue- tai paikallistason hallintoelimet tai viranomaiset; ja
II)julkishallinnon ulkopuoliset elimet käyttäessään keskus-, alue- tai paikallistason hallintoelinten tai viranomaisten niille siirtämiä valtuuksia;
r)’osapuolen luonnollisella henkilöllä’ henkilöä, joka on Singaporen tai jonkin Euroopan unionin jäsenvaltion 5 lainsäädännön mukaan kyseisen maan kansalainen;
s)’verkkopalvelulla’ palvelua, joka tarjotaan sähköisesti ilman, että osapuolet ovat samanaikaisesti läsnä;
t)’henkilötiedoilla’ kaikenlaisia tunnistettua tai tunnistettavissa olevaa luonnollista henkilöä koskevia tietoja;
u)’alueella’ kummankin osapuolen osalta aluetta, johon tätä sopimusta sovelletaan 43 artiklan (Alueellinen soveltaminen) mukaisesti;
v)’ei-toivotulla kaupallisella sähköisellä viestillä’ kaupallista sähköistä viestiä, joka lähetetään ilman vastaanottajan suostumusta tai vastaanottajan nimenomaisesta kiellosta huolimatta;
w)’WTO:lla’ Maailman kauppajärjestöä.
TOINEN LUKU
DIGITAALISTA KAUPPAA KOSKEVAT SÄÄNNÖT
A JAKSO
LUOTETTAVAT TIETOVIRRAT
5 ARTIKLA
Rajat ylittävät tietovirrat
1.Osapuolet ovat sitoutuneet varmistamaan sähköisen rajat ylittävän tiedonsiirron, jos tämä toiminta liittyy sopimuksen piiriin kuuluvan henkilön liiketoiminnan harjoittamiseen.
2.Tätä varten osapuoli ei saa ottaa käyttöön tai pitää voimassa toimenpiteitä, joilla kielletään 1 kohdassa tarkoitettu rajat ylittävä tiedonsiirto tai rajoitetaan sitä
a)edellyttämällä osapuolen alueella sijaitsevien laskentakeskusten tai verkkoelementtien käyttöä tietojen käsittelyyn, myöskään määräämällä käyttämään osapuolen alueella sertifioituja tai hyväksyttyjä laskentakeskuksia tai verkkoelementtejä;
b)vaatimalla tietojen säilyttämistä osapuolen alueella tallentamista tai käsittelyä varten;
c)kieltämällä tietojen tallentaminen tai käsittely toisen osapuolen alueella;
d)asettamalla tiedon rajat ylittävän siirtämisen ehdoksi laskentakeskusten tai verkkoelementtien käyttö osapuolten alueella tai tietojen säilyttäminen osapuolten alueella; tai
e)kieltämällä tiedonsiirto osapuolen alueelle.
3.Osapuolet seuraavat tämän määräyksen täytäntöönpanoa ja arvioivat sen toimivuutta kolmen vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Osapuoli voi milloin tahansa ehdottaa toiselle osapuolelle 2 kohtaan sisältyvien rajoitusten luettelon tarkistamista, myös siinä tapauksessa, että toinen osapuoli on päättänyt olla ottamatta käyttöön tai pitämättä voimassa tulevassa kahden- tai monenvälisessä sopimuksessa 2 kohdassa lueteltujen toimenpiteiden lisäksi muuntyyppisiä toimenpiteitä. Tällaiseen pyyntöön on suhtauduttava myötämielisesti.
4.Tämän artiklan määräykset eivät estä osapuolta ottamasta käyttöön tai pitämästä voimassa toimenpiteitä, jotka ovat ristiriidassa 2 kohdan kanssa yleisen edun mukaisen oikeutetun tavoitteen 6 saavuttamiseksi, edellyttäen että
a)toimenpidettä ei sovelleta tavalla, joka merkitsisi mielivaltaista tai perusteetonta syrjintää tai kaupan peiteltyä rajoittamista; ja
b)toimenpiteellä ei oteta käyttöön tiedonsiirron rajoituksia, jotka ovat mittavampia kuin on tarpeen tavoitteen saavuttamiseksi 7 .
6 ARTIKLA
Henkilötietojen suoja
1.Osapuolet tunnustavat, että yksilöillä on oikeus yksityisyyden ja henkilötietojen suojaan ja että tätä koskevat tiukat ja täytääntöönpanokelpoiset vaatimukset lisäävät luottamusta digitaalitalouteen ja edistävät kaupan kehitystä.
2.Kumpikin osapuoli ottaa käyttöön tai pitää voimassa oikeudellisen kehyksen, jossa säädetään yksityishenkilöiden henkilötietojen suojasta.
3.Kehittäessään henkilötietojen suojaa koskevaa oikeudellista kehystään kummankin osapuolen olisi otettava huomioon asiaankuuluvien kansainvälisten elinten tai järjestöjen laatimat periaatteet ja ohjeet, kuten yksityisyyttä ja henkilötietojen suojaa koskevassa yhteisessä julistuksessa 8 tarkoitetut periaatteet sekä Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön, jäljempänä ’OECD’, suuntaviivat, jotka koskevat yksityiselämän suojaa ja henkilötietojen siirtämistä maiden välillä.
4.Kumpikin osapuoli varmistaa, että sen 2 kohdan mukainen oikeudellinen kehys tarjoaa luonnollisille henkilöille syrjimättömän henkilötietojen suojan.
5.Kumpikin osapuoli julkaisee yksityishenkilöille tarjoamaansa henkilötietojen suojaa koskevat tiedot, mukaan lukien ohjeet siitä, miten
(a)yksityishenkilöt voivat käyttää oikeussuojakeinoja; ja
(b)yritykset voivat noudattaa lakisääteisiä vaatimuksia.
6.Kumpikin osapuoli kannustaa alueellaan toimivia yrityksiä avoimuuteen henkilötietojen suojaan liittyvien toimintaperiaatteidensa ja menettelyjensä osalta.
7.Ottaen huomioon, että osapuolet voivat soveltaa erilaisia oikeudellisia lähestymistapoja henkilötietojen suojaan, niiden olisi tutkittava tapoja lähentää näitä eri järjestelmiä toisiinsa, myös rajat ylittävien tietovirtojen helpottamiseksi. Tähän voi sisältyä sääntelyn tulosten tunnustaminen joko itsenäisesti tai vastavuoroisella järjestelyllä, laajemmat kansainväliset kehykset tai yhteiset ohjeet yhteisten rajat ylittävien tiedonsiirtomekanismien käytöstä.
8.Osapuolet pyrkivät vaihtamaan tietoja 7 kohdassa tarkoitetuista mekanismeista, joita sovelletaan niiden lainkäyttöalueilla.
9.Osapuolet kannustavat kehittämään välineitä, joiden avulla yritykset voivat osoittaa henkilötietojen suojaa koskevien normien ja parhaiden käytäntöjen noudattamisen.
10.Osapuolet pyrkivät vaihtamaan tietoja ja kokemuksia 9 kohdassa tarkoitettujen tietosuojan noudattamisen osoittavien välineiden käytöstä sekä edistämään välineidensä lähentämistä toisiinsa.
11.Mikään tässä sopimuksessa ei estä osapuolta ottamasta käyttöön tai pitämästä voimassa 2 kohdassa tarkoitetussa oikeudellisessa kehyksessään toimenpiteitä, joita se pitää asianmukaisina, mukaan lukien henkilötietojen rajat ylittävää tiedonsiirtoa koskevien sääntöjen hyväksyminen ja soveltaminen, edellyttäen, että osapuolen lainsäädännössä säädetään välineistä, jotka mahdollistavat siirrot siirrettyjen tietojen suojaamista koskevin yleisesti sovellettavin edellytyksin.
12.Kumpikin osapuoli ilmoittaa toiselle osapuolelle toimenpiteistä, jotka se ottaa käyttöön tai pitää voimassa 11 kohdan mukaisesti.
B JAKSO
ERITYISET MÄÄRÄYKSET
7 ARTIKLA
Tullit
Osapuolet eivät saa määrätä tulleja, jotka koskevat sähköisinä siirtoina tapahtuvia toimituksia.
8 ARTIKLA
Ei ennakkolupaa
1.Osapuoli ei saa vaatia ennakkolupaa pelkästään sen perusteella, että palvelua tarjotaan verkossa, eikä asettaa tai pitää voimassa mitään muuta vaikutukseltaan vastaavaa vaatimusta 9 .
2.Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta telepalveluihin, yleisradiopalveluihin, rahapelipalveluihin, oikeudellista edustusta koskeviin palveluihin tai notaarien tai vastaavien ammatinharjoittajien palveluihin sikäli kuin niillä on suora ja nimenomainen yhteys julkisen vallan käyttämiseen.
9 ARTIKLA
Sähköisessä muodossa tehdyt sopimukset
Jollei osapuolen säädöksissä tai määräyksissä toisin säädetä, osapuoli ei saa kieltää sähköisen sopimuksen 10 oikeusvaikutuksia, oikeudellista pätevyyttä tai täytäntöönpanokelpoisuutta pelkästään sillä perusteella, että sopimus on tehty sähköisesti.
10 ARTIKLA
Sähköinen todentaminen ja sähköinen allekirjoitus
1.Jollei osapuolen säädöksissä tai määräyksissä toisin säädetä, osapuoli ei saa kieltää sähköisen allekirjoituksen oikeusvaikutuksia, oikeudellista pätevyyttä tai hyväksyttävyyttä todisteena oikeudellisissa menettelyissä pelkästään sillä perusteella, että se on sähköisessä muodossa.
2.Osapuoli ei saa ottaa käyttöön tai pitää voimassa toimenpiteitä, joilla:
a)kielletään sähköisen liiketoimen osapuolia yhdessä määrittämästä asianmukaisia sähköisiä todentamismenetelmiä tai sähköistä allekirjoitusta liiketoimeaan varten; tai
b)evätään sähköisten liiketoimien osapuolilta mahdollisuus osoittaa oikeus- tai hallintoviranomaisille, että niiden liiketoimet ovat kaikkien oikeudellisten vaatimusten mukaisia sähköisen todentamisen tai sähköisen allekirjoituksen osalta.
3.Sen estämättä, mitä 2 kohdassa määrätään, osapuoli voi edellyttää, että tiettyyn ryhmään kuuluvien liiketoimien osalta sähköisen todentamisen menetelmän tai sähköisen allekirjoituksen varmentaa sen lainsäädännön mukaisesti akkreditoitu viranomainen tai että se täyttää tietyt suorituskykyvaatimukset, jotka olisi laadittava avoimien ja läpinäkyvien prosessien avulla ja joiden olisi liityttävä ainoastaan kyseisten liiketoimien ryhmän erityispiirteisiin.
4.Sikäli kuin osapuolen säädöksissä tai määräyksissä niin säädetään, osapuoli soveltaa 1–3 kohtaa sähköisiin leimoihin, sähköisiin aikaleimoihin ja sähköisiin rekisteröityihin jakelupalveluihin.
5.Osapuolet kannustavat yhteentoimivan sähköisen todentamisen käyttöä.
11 ARTIKLA
Lähdekoodi
1.Kumpikaan osapuoli ei saa vaatia toisen osapuolen luonnollisen tai oikeushenkilön omistamien ohjelmistojen lähdekoodin siirtämistä tai käyttöä edellytyksenä tällaisten ohjelmistojen tai tällaisia ohjelmistoja sisältävien tuotteiden tuonnille, viennille, jakelulle, myynnille tai käytölle sen alueella tai alueelta.
2.Selkeyden vuoksi todetaan, että
a)28 artiklaa (Vakauden ja luotettavuuden turvaamista koskeva poikkeus), 29 artiklaa (Yleiset poikkeukset) ja 30 artiklaa (Turvallisuuteen perustuvat poikkeukset) voidaan soveltaa osapuolen toimenpiteisiin, jotka on hyväksytty tai pidetty voimassa sertifiointimenettelyn yhteydessä;
b)1 kohtaa ei sovelleta toisen osapuolen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön vapaaehtoisesti suorittamaan ohjelmiston lähdekoodin siirtoon tai käyttöoikeuden myöntämiseen kaupallisin perustein, kuten julkisten hankintojen tai muiden vapaasti neuvoteltujen sopimusten yhteydessä, tai avoimen lähdekoodin lisenssien nojalla, kuten avoimen lähdekoodin ohjelmistojen yhteydessä; ja
c)1 kohta ei vaikuta osapuolen sääntely-, lainvalvonta- tai lainkäyttöelinten oikeuteen vaatia ohjelmiston lähdekoodin muuttamista sellaisten säädöstensä tai määräystensä mukaisiksi, jotka eivät ole ristiriidassa tämän sopimuksen kanssa.
3.Mikään tässä artiklassa ei vaikuta
a)osapuolen sääntelyviranomaisten, lainvalvonta- tai lainkäyttöelinten tai vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten 11 oikeuteen vaatia ohjelmiston lähdekoodin siirtoa tai käyttää sitä joko ennen tällaisen ohjelmiston tuontia, vientiä, jakelua, myyntiä tai käyttöä tai niiden jälkeen tarkastuksia tai tutkimuksia, täytäntöönpanotoimia tai oikeudellisia menettelyjä varten turvatakseen osapuolen säädösten tai määräysten mukaisuuden pyrittäessä saavuttamaan oikeutetut julkisen politiikan tavoitteet 12 , sillä edellytyksellä, että sovelletaan suojatoimia luvattoman ilmitulon estämiseksi;
b)osapuolen tuomioistuimen, hallintotuomioistuimen, kilpailuviranomaisen tai muun asiaankuuluvan elimen vaatimuksiin, jotka koskevat kilpailulainsäädännön rikkomisen korjaamista, tai osapuolen säädösten tai määräysten mukaisiin vaatimuksiin, jotka eivät ole ristiriidassa sopimuksen kanssa ja jotka koskevat oikeasuhteisen ja kohdennetun pääsyn tarjoamista ohjelmiston lähdekoodiin, mikä on tarpeen digitaalisille markkinoille pääsyn esteiden poistamiseksi, jotta varmistetaan, että nämä markkinat pysyvät kilpailukykyisinä, oikeudenmukaisina, avoimina ja läpinäkyvinä;
c)teollis- ja tekijänoikeuksien suojaamiseen ja noudattamiseen; tai
d)osapuolen oikeuteen toteuttaa toimenpiteitä vapaakauppasopimuksen julkisia hankintoja koskevan luvun 9.3 artiklan (Turvallisuus ja yleiset poikkeukset) mukaisesti; artiklaa sovelletaan soveltuvin osin tähän artiklaan.
12 ARTIKLA
Kuluttajansuoja verkossa
1.Tätä artiklaa sovellettaessa ’harhaanjohtavaan, petolliseen ja vilpilliseen kaupalliseen toimintaan’ sisältyvät seuraavat:
a)olennaisesti väärien tietojen antaminen, mukaan lukien implisiittiset asiavirheet tai virheelliset väitteet esimerkiksi tavaroiden tai palvelujen laadusta, hinnasta, käyttötarkoitukseen soveltuvuudesta, määrästä tai alkuperästä;
b)toimitettavien tavaroiden tai palvelujen mainostaminen ilman aikomusta toimittaa niitä tai ilman kohtuullista toimitusmahdollisuutta;
c)tavaroiden tai palvelujen toimittamatta jättäminen kuluttajalle sen jälkeen, kun kuluttajalta on veloitettu maksu, ellei se ole oikeutettua perustelluista syistä; ja
d)veloittaminen kuluttajalta tavaroista tai palveluista, joita ei ole pyydetty.
2.Kumpikin osapuoli ottaa käyttöön tai pitää voimassa toimenpiteitä, mukaan lukien säädökset ja määräykset, joilla kielletään harhaanjohtava, petollinen ja vilpillinen kaupallinen toiminta, joka aiheuttaa tai saattaa aiheuttaa haittaa kuluttajille sähköisen kaupankäynnin yhteydessä.
3.Sähköiseen kaupankäyntiin osallistuvien kuluttajien suojelemiseksi kumpikin osapuoli ottaa käyttöön tai pitää voimassa toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on varmistaa
a)että kuluttajille annetaan mahdollisuus muutoksenhakuun oikeuksiensa vaatimiseksi, mukaan lukien oikeus oikeussuojakeinoihin, jos maksettuja tavaroita tai palveluja ei ole toimitettu tai tarjottu sopimuksen mukaisesti;
b)että tavaroiden tai palvelujen tarjoajat toimivat oikeudenmukaisesti ja rehellisesti kuluttajiin nähden;
c)että tavaroiden tai palvelujen tarjoajat antavat selkeät, täydelliset, tarkat ja avoimet tiedot tavaroista tai palveluista, mukaan lukien mahdolliset ostoehdot; ja
d)tavaroiden turvallisuus tavanomaisen tai kohtuudella ennakoitavissa olevan käytön aikana.
4.Kuluttajien suojelemiseksi sähköisen kaupankäynnin yhteydessä osapuolet pyrkivät ottamaan käyttöön tai pitämään voimassa toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että tavaroiden ja palvelujen tarjoajat antavat selkeät, täydelliset, tarkat ja avoimet tiedot identiteetistään ja yhteystietonsa 13 .
5.Osapuolet tunnustavat, että on tärkeää antaa kuluttajansuojavirastoille tai muille asiaankuuluville elimille riittävät täytäntöönpanovaltuudet.
6.Osapuolet tunnustavat, että on tärkeää, että niiden kuluttajansuojavirastot tai muut asiaankuuluvat elimet tekevät yhteistyötä, mukaan lukien tietojen ja kokemusten vaihto, ja että tehdään yhteistyötä asianmukaisissa yhteistä etua koskevissa tapauksissa, jotka koskevat kuluttajien oikeuksien rikkomista sähköisen kaupankäynnin yhteydessä, jotta voidaan parantaa kuluttajansuojaa verkossa, jos tästä on päätetty yhdessä.
7.Kumpikin osapuoli asettaa kuluttajansuojaa koskevat säädökset ja määräykset julkisesti ja helposti saataville.
8.Osapuolet tunnustavat, että on tärkeää tarjota kuluttajille sähköisen kaupankäynnin yhteydessä vähintään yhtä korkea kuluttajansuoja kuin muiden kaupan muotojen yhteydessä.
9.Kumpikin osapuoli edistää kuluttajien oikeussuojamekanismien saatavuutta ja tietoisuutta niistä, myös rajat ylittävää kauppaa harjoittavien kuluttajien kannalta.
13 ARTIKLA
Ei-toivotut kaupalliset sähköiset viestit
1.Osapuolet tunnustavat, että on tärkeää edistää luottamusta sähköiseen kaupankäyntiin muun muassa avoimilla ja tehokkailla toimenpiteillä, joilla rajoitetaan ei-toivottuja kaupallisia sähköisiä viestejä. Tätä varten kumpikin osapuoli ottaa käyttöön tai pitää voimassa toimenpiteitä, joissa
a)edellytetään, että kaupallisten sähköisten viestien lähettäjät tarjoavat niiden vastaanottajille, jotka ovat luonnollisia henkilöitä, mahdollisuuden estää kyseisten viestien jatkuva vastaanottaminen; ja
b)edellytetään kummankin osapuolen säädösten ja määräysten mukaisesti vastaanottajien, jotka ovat luonnollisia henkilöitä, antamaa hyväksyntää kaupallisten sähköisten viestien vastaanottamista varten.
2.Sen estämättä, mitä 1 kohdan b alakohdassa määrätään, kumpikin osapuoli sallii, että luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka ovat keränneet kyseisen osapuolen lainsäädännön mukaisesti vastaanottajan, joka on luonnollinen henkilö, yhteystiedot tavaroiden toimittamisen tai palvelujen tarjoamisen yhteydessä, saavat lähettää kyseiselle käyttäjälle kaupallisia sähköisiä viestejä omista vastaavista tavaroistaan tai palveluistaan.
3.Kumpikin osapuoli varmistaa, että kaupalliset sähköiset viestit ovat selvästi tunnistettavissa sellaisiksi, että niissä ilmoitetaan selvästi, kenen puolesta ne lähetetään, ja että ne sisältävät tarvittavat tiedot, jotta vastaanottajat, jotka ovat luonnollisia henkilöitä, voivat milloin tahansa pyytää kyseisten viestien lopettamista, ja että ne ovat maksuttomia, sikäli kuin osapuolen säädöksissä ja määräyksissä niin säädetään.
4.Kumpikin osapuoli tarjoaa mahdollisuuden oikeussuojakeinoihin sellaisia ei-toivottujen kaupallisten sähköisten viestien toimittajia kohtaan, jotka eivät noudata 1–3 kohdan nojalla käyttöön otettuja tai voimassa pidettyjä toimenpiteitä.
5.Osapuolet pyrkivät tekemään yhteistyötä soveltuvissa molempien etuja koskevissa tapauksissa, jotka koskevat ei-toivottujen kaupallisten sähköisten viestien sääntelyä.
14 ARTIKLA
Yhteistyö digitaalista kauppaa koskevissa kysymyksissä
1.Osapuolet vahvistavat, että digitaalinen kumppanuus muodostaa digitaalisen yhteistyön keskeisen kehyksen, myös yhteistä etua koskevilla aloilla, kuten tekoäly, digitaaliset identiteetit ja datainnovaatiot.
2.Osapuolet vaihtavat osapuolten säädösten ja määräysten puitteissa digitaalisen kaupan sääntelykysymyksiä koskevia tietoja seuraavista aiheista:
a)yhteentoimivan sähköisen todentamisen tunnustaminen ja edistäminen sekä sähköisiä allekirjoituksia koskevan vastavuoroista tunnustamista koskevan sopimuksen toteutettavuus tulevaisuudessa;
b)ei-toivottujen kaupallisten sähköisten viestien käsittely;
c)kuluttajien ja digitaalisten alustojen työntekijöiden suojelu;
d)verkkoympäristön kannalta merkitykselliset tekijänoikeuksia koskevat oikeudelliset kehykset; ja
e)muut digitaalisen kaupan kehittämisen kannalta merkitykselliset asiat.
3.Osapuolet tekevät tarvittaessa yhteistyötä ja osallistuvat aktiivisesti kansainvälisiin foorumeihin digitaalisen kaupan kehityksen edistämiseksi.
4.Selkeyden vuoksi todetaan, että tämä määräys ei rajoita 6 artiklan (Henkilötietojen suoja) soveltamista.
15 ARTIKLA
Pääsy internetiin ja sen käyttö digitaalista kauppaa varten
1.Osapuolet tunnustavat edut, joita saadaan sen varmistamisesta, että niiden alueella olevat loppukäyttäjät voivat osapuolten sovellettavien politiikan, säädösten ja määräysten mukaisesti
a)saada pääsyn valitsemiinsa sovelluksiin ja palveluihin ja käyttää niitä, mikä edellyttää kohtuullista verkonhallintaa, jolla ei estetä tai hidasteta tietoliikennettä kilpailuedun saamiseksi 14 ;
b)käyttää valitsemiaan laitteita, edellyttäen, että tällaiset laitteet eivät haittaa muiden laitteiden, verkon tai verkon kautta tarjottavien palvelujen turvallisuutta; ja
c)saada tietoa käyttämänsä internetyhteyden tarjoajan verkonhallintakäytännöistä.
2.Selkeyden vuoksi todetaan, että mikään tässä artiklassa ei estä osapuolia ottamasta käyttöön toimenpiteitä, joiden tarkoitus on suojata yleistä turvallisuutta verkon käyttäjien osalta.
16 ARTIKLA
Julkisen sektorin tietojen avoimuus
1.Tässä artiklassa ’metadatalla’ tarkoitetaan dataa koskevia rakenteellisia tai kuvailevia tietoja, kuten sisältöä, muotoa, lähdettä, oikeuksia, tarkkuutta, alkuperää, toistuvuutta, jaksotusta, tarkkuutta, julkaisijaa tai vastuussa olevaa tahoa, yhteystietoja, tiedonkeruumenetelmää tai asiayhteyttä.
2.Osapuolet tunnustavat, että helpottamalla julkisen sektorin tietojen yleistä saatavuutta ja käyttöä edistetään taloudellista ja sosiaalista kehitystä, kilpailukykyä, tuottavuutta ja innovointia. Tätä varten osapuolia kannustetaan laajentamaan tällaisten tietojen kattavuutta esimerkiksi tekemällä yhteistyötä asiaan liittyvien sidosryhmien kanssa ja kuulemalla niitä.
3.Jos osapuoli päättää asettaa julkisen sektorin tiedot digitaalisesti kaikkien saataville ja käyttöön, sen on pyrittävä varmistamaan, että
a)tiedot asetetaan saataville koneellisesti luettavassa ja avoimessa muodossa;
b)tiedot asetetaan tarvittaessa saataville spatiaalisen tiedon mahdollistavassa muodossa;
c)tiedot ovat sellaisessa muodossa, että niiden haku, nouto, käyttö, uudelleenkäyttö ja jakelu on helppoa;
d)tiedot asetetaan saataville luotettavien, käyttäjäystävällisten ja vapaasti saatavilla olevien sovellusrajapintojen kautta;
e)tiedot asetetaan saataville uudelleenkäyttöä varten noudattaen kaikilta osin osapuolten henkilötietojen suojaa koskevia sääntöjä;
f)tiedot päivitetään tapauksen mukaan oikea-aikaisesti;
g)tietoihin liitetään metatiedot, jotka perustuvat mahdollisuuksien mukaan yleisesti käytettyihin muotoihin, joiden avulla käyttäjä voi ymmärtää ja käyttää tietoja; ja
h)tiedot asetetaan yleisesti saataville maksutta tai kohtuullisin kustannuksin.
4.Jos osapuoli päättää asettaa julkisen sektorin tiedot digitaalisesti kaikkien saataville ja käyttöön, sen on pyrittävä välttämään sellaisten ehtojen asettamista, jotka ovat syrjiviä tai jotka kohtuuttomasti estävät tai rajoittavat näiden tietojen käyttäjää
a)toistamasta, uudelleen jakamasta tai uudelleen julkaisemasta näitä tietoja;
b)uudelleen ryhmittelemästä näitä tietoja; tai
c)käyttämästä tietoja kaupallisiin ja muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin, myös uuden tuotteen tai palvelun tuotantoprosessissa.
5.Osapuolet pyrkivät tekemään yhteistyötä löytääkseen tapoja, joilla kumpikin osapuoli voi laajentaa pääsyä osapuolen julkistamiin julkisen sektorin tietoihin ja niiden käyttöä, mukaan lukien käytäntöjä ja politiikkaa koskevien tietojen ja kokemusten vaihto, julkisen sektorin käyttöä laajemmalle, jotta voidaan parantaa ja luoda liiketoiminta- ja tutkimusmahdollisuuksia etenkin pienille ja keskisuurille yrityksille, jäljempänä ’pk-yritykset’.
17 ARTIKLA
Sähköinen laskutus
1.Osapuolet tunnustavat sähköisen laskutuksen merkityksen, jotta voidaan parantaa digitaalisen kaupan kustannustehokkuutta, tehokkuutta, tarkkuutta ja luotettavuutta, mukaan lukien sähköiset hankinnat. Kumpikin osapuoli tunnustaa edut, jotka saadaan sen varmistamisesta, että yhden osapuolen alueella sähköiseen laskutukseen käytettävät järjestelmät ovat yhteentoimivia toisen osapuolen alueella sähköiseen laskutukseen käytettävien järjestelmien kanssa, ja tunnustaa sähköisen laskutuksen standardien merkityksen keskeisenä tekijänä tässä.
2.Kumpikin osapuoli varmistaa, että sähköiseen laskutukseen liittyvien toimenpiteiden täytäntöönpano sen alueella on suunniteltu tukemaan rajat ylittävää yhteentoimivuutta osapuolten sähköisen laskutuksen kehysten välillä. Tätä varten osapuolet käyttävät tarvittaessa sähköiseen laskutukseen liittyvien toimenpiteidensä pohjana kansainvälisiä kehyksiä, standardeja, ohjeita tai suosituksia.
3.Osapuolet tunnustavat, että on taloudellisesti tärkeää edistää sähköistä laskutusta koskevien yhteentoimivien puitteiden maailmanlaajuista käyttöönottoa. Tätä varten osapuolet pyrkivät jakamaan parhaita käytäntöjä ja tekemään yhteistyötä sähköistä laskutusta koskevien yhteentoimivien järjestelmien käyttöönoton edistämiseksi.
4.Osapuolet pyrkivät tekemään yhteistyötä aloitteissa, joilla edistetään, kannustetaan, tuetaan tai helpotetaan sähköisen laskutuksen käyttöönottoa yrityksissä. Tätä tarkoitusta varten osapuolet pyrkivät
a)edistämään sähköistä laskutusta tukevia toimintaperiaatteita, infrastruktuureita ja prosesseja; ja
b)lisäämään tietoisuutta sähköisestä laskutuksesta ja kehittämään siihen liittyviä valmiuksia.
18 ARTIKLA
Paperiton kauppa
1.Jotta rajat ylittävälle tavarakaupalle voitaisiin luoda paperiton toimintaympäristö, osapuolet tunnustavat, että on tärkeää poistaa tavaroiden tuontiin, vientiin tai kauttakuljetukseen tarvittavat paperilomakkeet ja -asiakirjat. Tätä varten kumpaakin osapuolta kannustetaan tapauksen mukaan poistamaan paperilomakkeet ja -asiakirjat ja siirtymään tietopohjaisissa muodoissa olevien lomakkeiden ja asiakirjojen käyttöön.
2.Kumpikin osapuoli pyrkii asettamaan julkisesti saataville tavaroiden tuontia, vientiä tai kauttakuljetusta varten tarvittavat lomakkeet ja asiakirjat sähköisessä muodossa. Tätä kohtaa sovellettaessa ilmaisu ’sähköinen muoto’ sisältää automaattiseen tulkintaan ja sähköiseen käsittelyyn ilman ihmisten osallistumista soveltuvat esitysmuodot sekä digitoidut kuvat ja lomakkeet.
3.Kumpikin osapuoli pyrkii hyväksymään tavaroiden tuonnissa, viennissä tai kauttakuljetuksessa tarvittavien lomakkeiden ja asiakirjojen täytetyt sähköiset versiot oikeudellisesti kyseisten lomakkeiden ja asiakirjojen paperiversioita vastaaviksi.
4.Osapuolet pyrkivät tekemään yhteistyötä kahdenvälisesti ja kansainvälisillä foorumeilla edistääkseen tavaroiden tuonnissa, viennissä tai kauttakuljetuksessa tarvittavien lomakkeiden ja asiakirjojen sähköisten versioiden hyväksymistä.
5.Laatiessaan aloitteita, joilla mahdollistetaan paperiton kaupankäynti, kumpikin osapuoli pyrkii ottamaan huomioon kansainvälisten järjestöjen sopimat menetelmät.
6.Kumpikin osapuoli tunnustaa, että on tärkeää helpottaa kaupankäynnissä käytettävien sähköisten asiakirjojen vaihtoa yritysten välillä niiden alueella ja niiden säädösten ja määräysten mukaisesti.
19 ARTIKLA
Yksi palvelupiste
1.Osapuolet tunnustavat, että yhden palvelupisteen järjestelmät helpottavat kauppaa, myös digitaalista kauppaa, ja vahvistavat vapaakauppasopimuksen 6.13 artiklassa (Yksi palvelupiste) antamansa sitoumuksen pyrkiä perustamaan sellainen järjestelmä tai ylläpitämään sellaista järjestelmää, joka helpottaa kaiken tavaroiden vientiä, tuontia ja kauttakuljetusta varten tulli- ja muussa lainsäädännössä edellytetyn tiedon toimittamista yhtenä sähköisenä toimituksena.
2.Osapuolet kehittävät yhteistyötä muun muassa vaihtamalla tarvittaessa ja tapauksen mukaan tulliin liittyviä tietoja jäsennellyn ja säännöllisen sähköisen viestinnän avulla osapuolten tulliviranomaisten välillä ja kummankin osapuolen säädösten ja määräysten mukaisesti riskinhallinnan ja tullivalvonnan tehokkuuden parantamiseksi, toimien kohdentamiseksi tavaroihin, jotka muodostavat riskin tulojen keräämiselle tai turvallisuudelle, ja laillisen kaupan helpottamiseksi. Vapaakauppasopimuksen 16.2 artiklalla (Erikoistuneet komiteat) perustettu tullikomitea voi tarvittaessa keskustella asioista, ehdottaa suosituksia ja tehdä päätöksiä tämän artiklan täytäntöönpanemiseksi.
20 ARTIKLA
Sähköisiä liiketoimia koskeva kehys
1.Kumpikin osapuoli pyrkii ottamaan käyttöön tai pitämään voimassa sähköisiä liiketoimia koskevan oikeudellisen kehyksen, joka on yhdenmukainen YK:n kansainvälisen kauppaoikeuden toimikunnan (UNCITRAL) sähköistä kaupankäyntiä koskevan vuoden 1996 mallilain periaatteiden kanssa.
2.Kumpikin osapuoli pyrkii
a)välttämään sähköisiin liiketoimiin kohdistuvaa tarpeetonta sääntelyrasitetta; ja
b)helpottamaan asianomaisten henkilöiden osallistumista sähköisiä liiketoimia koskevan oikeudellisen kehyksen kehittämiseen.
3.Osapuolet tunnustavat, että on tärkeää helpottaa siirrettävissä olevien sähköisten asiakirjojen käyttöä. Tätä varten kumpikin osapuoli pyrkii hyväksymään tai pitämään voimassa oikeudellisen kehyksen, jossa otetaan huomioon siirrettävässä olevia sähköisiä asiakirjoja koskeva UNCITRALin mallilaki vuodelta 2017.
21 ARTIKLA
Sähköiset maksut 15
1.Osapuolet panevat merkille sähköisten maksujen nopean kasvun, erityisesti uusien sähköisten maksupalvelujen tarjoajien tarjoamat palvelut, ja tunnustavat, että
a)on hyödyllistä tukea turvallisten, tehokkaiden, luotettavien, suojattujen, kohtuuhintaisten ja helposti saatavilla olevien rajat ylittävien sähköisten maksujen kehittämistä edistämällä kansainvälisesti hyväksyttyjen standardien käyttöönottoa ja käyttöä, edistämällä sähköisten maksujärjestelmien yhteentoimivuutta ja kannustamalla hyödyllistä innovointia ja kilpailua sähköisissä maksupalveluissa;
b)on tärkeää ylläpitää turvallisia, tehokkaita, luotettavia, suojattuja ja helposti saatavilla olevia sähköisiä maksujärjestelmiä säädöksillä ja määräyksillä, joissa otetaan tarvittaessa huomioon tällaisten järjestelmien riskit; ja
c)on tärkeää mahdollistaa turvallisten, tehokkaiden, luotettavien, suojattujen, kohtuuhintaisten ja helposti saatavilla olevien sähköisten maksutuotteiden ja -palvelujen käyttöönotto viipymättä.
2.Tätä tarkoitusta varten kumpikin osapuoli pyrkii
a)ottamaan asiaankuuluvien sähköisten maksujärjestelmien osalta huomioon kansainvälisesti hyväksytyt maksustandardit sähköisten maksujärjestelmien yhteentoimivuuden parantamiseksi;
b)kannustamaan rahoituspalvelujen tarjoajia ja sähköisten maksupalvelujen tarjoajia käyttämään avoimia alustoja ja arkkitehtuureja ja asettamaan sovellettavien tietosuojasääntöjen mukaisesti saataville rahoitustuotteidensa, -palvelujensa ja -liiketoimiensa sovellusrajapintoja, jotta helpotetaan yhteentoimivuuden, kilpailun, turvallisuuden ja innovoinnin lisäämistä sähköisissä maksuissa; tähän voi sisältyä kumppanuuksia kolmansiin osapuoliin kuuluvien palveluntarjoajien kanssa, edellyttäen että noudatetaan asianmukaista riskinhallintaa; ja
c)helpottamaan innovointia ja kilpailua tasapuolisten toimintaedellytysten mukaisesti sekä uusien rahoitustuotteiden ja -palvelujen ja sähköisten maksutuotteiden ja -palvelujen käyttöönottoa viipymättä, esimerkiksi hyväksymällä sääntelyn ja teollisuuden testiympäristöjä.
3.Kumpikin osapuoli asettaa viipymättä julkisesti saataville sähköisiä maksuja koskevat säädöksensä ja määräyksensä, mukaan lukien ne, jotka liittyvät lakisääteiseen hyväksyntään, lupavaatimuksiin, menettelyihin ja teknisiin standardeihin.
22 ARTIKLA
Kyberturvallisuus
1.Osapuolet tunnustavat, että kyberturvallisuuteen kohdistuvat uhkat heikentävät luottamusta digitaaliseen kauppaan.
2.Osapuolet tunnustavat kyberuhkien muuttuvan luonteen. Kyberuhkien tunnistamiseksi ja lieventämiseksi ja siten digitaalisen kaupan helpottamiseksi osapuolet pyrkivät
a)kehittämään kyberturvallisuuspoikkeamiin reagoinnista vastaavien kansallisten yksiköidensä valmiuksia; ja
b)tekemään yhteistyötä osapuolten sähköisiin verkkoihin vaikuttavien haittaohjelmien haitallisen tunkeutumisen tai levittämisen tunnistamiseksi ja lieventämiseksi, kyberturvallisuuspoikkeamiin puuttumiseksi viipymättä sekä tietojen jakamiseksi, jotta lisätään tietoisuutta ja edistetään parhaita käytäntöjä.
3.Osapuolet panevat merkille kyberuhkien muuttuvan luonteen ja niiden kielteiset vaikutukset digitaaliseen kauppaan ja tunnustavat riskiperusteisten lähestymistapojen merkityksen tällaisiin uhkiin puuttumisessa niin, että samalla minimoidaan kaupan esteet. Kyberturvallisuusriskien tunnistamiseksi ja niiltä suojautumiseksi, kyberturvallisuustapahtumien havaitsemiseksi sekä kyberturvallisuuspoikkeamiin reagoimiseksi ja niistä toipumiseksi kumpikin osapuoli pyrkii näin ollen käyttämään ja kannustamaan lainkäyttöalueellaan toimivia yrityksiä käyttämään riskiperusteisia lähestymistapoja, jotka perustuvat riskinhallinnan parhaisiin käytäntöihin ja standardeihin, jotka on laadittu yhteisymmärryksessä ja avoimesti.
23 ARTIKLA
Standardit, tekniset määräykset ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyt
1.Tässä artiklassa sovelletaan kaupan teknisiä esteitä koskevan sopimuksen liitteen 1 määritelmiä soveltuvin osin.
2.Osapuolet tunnustavat standardien, teknisten määräysten ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjen merkityksen ja panoksen hyvin toimivan digitaalitalouden edistämisessä ja digitaalisen kaupan esteiden vähentämisessä, koska niillä parannetaan yhteensopivuutta, yhteentoimivuutta ja luotettavuutta.
3.Osapuolet kannustavat elimiään osallistumaan ja tekemään yhteistyötä yhteistä etua koskevilla aloilla kansainvälisillä foorumeilla, joiden osapuolia molemmat osapuolet ovat, digitaaliseen kauppaan liittyvien kansainvälisten standardien kehittämisen ja käytön edistämiseksi. Digitaalitalouteen liittyvillä yhteistä etua koskevilla kehittyvillä aloilla osapuolet pyrkivät tähän myös digitaalisen kaupan kannalta merkityksellisten palvelujen osalta.
4.Osapuolet tunnustavat, että mekanismit, jotka helpottavat vaatimustenmukaisuuden arvioinnin tulosten rajat ylittävää tunnustamista, voivat helpottaa digitaalista kauppaa. Osapuolet pyrkivät käyttämään tällaisia mekanismeja, joihin kuuluvat kansainväliset tunnustamissopimukset siitä, miten sääntelyviranomaiset hyväksyvät vaatimustenmukaisuuden arvioinnin tulokset. Digitaalitalouteen liittyvillä yhteistä etua koskevilla kehittyvillä aloilla osapuolet pyrkivät tähän myös digitaalisen kaupan kannalta merkityksellisten palvelujen osalta.
5.Tätä varten osapuolet pyrkivät tai kannustavat elimiään digitaaliseen kauppaan liittyvillä yhteistä etua koskevilla aloilla
a)yksilöimään standardeja, teknisiä määräyksiä ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjä koskevia yhteisiä aloitteita ja tekemään niihin liittyvää yhteistyötä; ja
b)tekemään yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa, jotta voitaisiin ymmärtää paremmin standardeja, teknisiä määräyksiä ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjä osapuolten, teollisuuden ja muiden asiaankuuluvien sidosryhmien välillä.
6.Osapuolet tunnustavat tietojenvaihdon ja avoimuuden merkityksen digitaalisen kaupan standardien, teknisten määräysten ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjen valmistelun, hyväksymisen ja soveltamisen kannalta ja vahvistavat vapaakauppasopimuksen 4.8 artiklan (Avoimuus) mukaiset sitoumuksensa. Digitaalitalouteen liittyvillä yhteistä etua koskevilla kehittyvillä aloilla osapuolet tunnustavat tietojenvaihdon ja avoimuuden merkityksen digitaalisen kaupan kannalta merkityksellisiä palveluja koskevien standardien, teknisten määräysten ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjen valmistelussa, hyväksymisessä ja soveltamisessa ja pyrkivät pyynnöstä ja tarvittaessa kannustamaan omia elimiään antamaan tietoja digitaalisen kaupan kannalta merkityksellisiä palveluja koskevista standardeista, teknisistä määräyksistä ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyistä.
24 ARTIKLA
Pienet ja keskisuuret yritykset
1.Osapuolet tunnustavat pk-yritysten keskeisen roolin osapuolten kahdenvälisissä kauppa- ja investointisuhteissa sekä mahdollisuudet, joita digitaalinen kauppa voi tarjota näille yrityksille.
2.Osapuolet tunnustavat sidosryhmien, myös yritysten, keskeisen roolin tämän artiklan täytäntöönpanossa.
3.Parantaakseen pk-yritysten mahdollisuuksia hyötyä tästä sopimuksesta osapuolet pyrkivät vaihtamaan tietoja ja parhaita käytäntöjä digitaalivälineiden ja -teknologian hyödyntämisestä, jotta voidaan parantaa pk-yritysten osallistumismahdollisuuksia digitaaliseen kauppaan.
25 ARTIKLA
Digitaalinen osallisuus
1.Osapuolet tunnustavat digitaalisen osallisuuden merkityksen sen varmistamiseksi, että kaikilla ihmisillä ja yrityksillä on se, mitä ne tarvitsevat osallistuakseen digitaalitalouteen, edistääkseen sitä ja hyötyäkseen siitä. Osapuolet tunnustavat, että on tärkeää laajentaa ja helpottaa digitaaliseen kauppaan osallistumisen mahdollisuuksia poistamalla sen esteitä.
2.Tätä varten osapuolet tekevät yhteistyötä asioissa, jotka liittyvät digitaaliseen osallisuuteen, mukaan lukien sellaisten henkilöiden osallistuminen digitaaliseen kauppaan, joiden digitaaliseen kauppaan osallistumiseen saattaa kohdistua suhteettomia esteitä. Tällaiseen yhteistyöhön voi kuulua
a)digitaalista osallisuutta koskevien kokemusten ja parhaiden käytäntöjen jakaminen, mukaan lukien asiantuntijoiden välinen tiedonvaihto;
b)digitaalisen kaupan mahdollisuuksiin kohdistuvien esteiden tunnistaminen ja poistaminen;
c)menetelmien ja menettelyjen jakaminen, jotta voidaan laatia tietojoukkoja ja tehdä analyysejä, jotka liittyvät sellaisten henkilöiden osallistumiseen digitaaliseen kauppaan, joiden digitaaliseen kauppaan osallistumiseen saattaa kohdistua suhteettomia esteitä; ja
d)muita osapuolten yhteisesti sopimia aloja.
3.Digitaaliseen osallisuuteen liittyvät yhteistyötoimet voidaan toteuttaa koordinoimalla tarvittaessa osapuolten virastoja ja sidosryhmiä.
4.Osapuolet osallistuvat aktiivisesti WTO:n ja muiden kansainvälisten foorumien toimintaan edistääkseen aloitteita, joilla edistetään digitaalista osallisuutta digitaalisessa kaupassa.
26 ARTIKLA
Tietojenvaihto
1.Kumpikin osapuoli perustaa maksuttoman, tästä sopimuksesta tietoa sisältävän julkisesti saatavilla olevan digitaalivälineen tai pitää sitä yllä; siihen sisältyvät seuraavat:
a)tämän sopimuksen teksti;
b)tämän sopimuksen tiivistelmä; ja
c)mahdolliset lisätiedot, joita osapuoli pitää hyödyllisinä, jotta pk-yritykset ymmärtävät tämän sopimuksen hyödyt.
2.Kumpikin osapuoli tarkastelee säännöllisesti tämän artiklan mukaisesti saataville asetettuja tietoja varmistaakseen, että tiedot ja linkit ovat ajantasaisia ja tarkkoja.
3.Kumpikin osapuoli pyrkii mahdollisuuksien mukaan varmistamaan, että tämän artiklan mukaisesti saataville asetetut tiedot ovat saatavilla englanniksi.
27 ARTIKLA
Sidosryhmien osallistuminen
1.Osapuolet pyrkivät löytämään mahdollisuuksia edistää tämän sopimuksen mukaisen digitaalisen kaupan hyötyjä sidosryhmien, kuten yritysten, kansalaisjärjestöjen, akateemisten asiantuntijoiden ja muiden sidosryhmien, keskuudessa.
2.Osapuolet tunnustavat sidosryhmien osallistumisen ja asiaankuuluvien aloitteiden ja foorumien edistämisen merkityksen osapuolten sisällä ja välillä tarpeen mukaan tämän sopimuksen puitteissa.
3.Osapuolet voivat tarvittaessa ottaa mukaan asianomaisia sidosryhmiä, kuten yrityksiä, kansalaisjärjestöjä ja akateemisia asiantuntijoita, tämän sopimuksen täytäntöönpanoa ja nykyaikaistamista varten.
KOLMAS LUKU
POIKKEUKSET, RIITOJENRATKAISU JA INSTITUTIONAALISET JA LOPPUMÄÄRÄYKSET
A JAKSO
POIKKEUKSET
28 ARTIKLA
Vakauden ja luotettavuuden turvaamista koskeva poikkeus
1.Mikään tässä sopimuksessa ei estä osapuolta ottamasta käyttöön tai pitämästä voimassa toimenpiteitä toiminnan vakauteen liittyvistä syistä 16 esimerkiksi:
a)sijoittajien, tallettajien, vakuutuksenottajien tai sellaisten henkilöiden, joiden omaisuudenhoidosta vastaa rahoituspalveluiden tarjoaja, suojelu; tai
b)osapuolen rahoitusjärjestelmän luotettavuuden ja vakauden varmistaminen.
2.Jos tällaiset toimenpiteet eivät ole tämän sopimuksen määräysten mukaisia, niitä ei saa käyttää keinona välttää osapuolelle sopimuksen mukaisesti kuuluvia sitoumuksia tai velvoitteita.
3.Tämän sopimuksen määräyksiä ei saa tulkita siten, että osapuoli olisi velvoitettu paljastamaan yksittäisten kuluttajien liiketoimiin ja tileihin liittyviä tietoja tai julkisten elinten hallussa olevia luottamuksellisia tai yksityisiä tietoja.
29 ARTIKLA
Yleiset poikkeukset
Tähän sopimukseen sovelletaan soveltuvin osin vapaakauppasopimuksen 2.14 artiklaa (Yleiset poikkeukset) ja 8.62 artiklaa (Yleiset poikkeukset).
30 ARTIKLA
Turvallisuuteen perustuvat poikkeukset
Tähän sopimukseen sovelletaan soveltuvin osin vapaakauppasopimuksen 16.11 artiklaa (Turvallisuuteen perustuvat poikkeukset).
31 ARTIKLA
Pääomanliikkeitä ja maksuja koskevat tilapäiset suojatoimenpiteet
Tähän sopimukseen sovelletaan soveltuvin osin vapaakauppasopimuksen 16.10 artiklaa (Pääomanliikkeitä ja maksuja koskevat tilapäiset suojatoimenpiteet).
32 ARTIKLA
Verotus
Tähän sopimukseen sovelletaan soveltuvin osin vapaakauppasopimuksen 16.6 artiklaa (Verotus).
B JAKSO
RIITOJENRATKAISU
33 ARTIKLA
Riitojenratkaisu
Vapaakauppasopimuksen neljännentoista luvun (Riitojen ratkaiseminen) määräyksiä sovelletaan soveltuvin osin kaikkiin osapuolten välisiin riitoihin, jotka koskevat tämän sopimuksen tulkintaa ja soveltamista.
34 ARTIKLA
Sovittelujärjestelmä
Vapaakauppasopimuksen viidennentoista luvun (Sovittelujärjestelmä) määräyksiä sovelletaan tähän sopimukseen soveltuvin osin, eivätkä ne rajoita 33 artiklan (Riitojenratkaisu) mukaisia osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia.
35 ARTIKLA
Avoimuus
Vapaakauppasopimuksen neljännentoista luvun voimassa olevien määräysten täydentämiseksi kumpikin osapuoli julkistaa viipymättä
a)vapaakauppasopimuksen 14.3 artiklan (Neuvottelut) 2 kohdan mukaisen neuvottelupyynnön;
b)vapaakauppasopimuksen 14.4 artiklan (Välimiesmenettelyn aloittaminen) 2 kohdan mukaisen välimiespaneelin asettamista koskevan pyynnön;
c)vapaakauppasopimuksen 14.5 artiklan (Välimiespaneelin asettaminen) 7 kohdan mukaisesti määritetyn välimiespaneelin asettamispäivän, vapaakauppasopimuksen liitteessä 14-A (Välimiesmenettelyn työjärjestys) olevan 42 säännön mukaisesti määritetyn amicus curiae -lausumien määräajan ja vapaakauppasopimuksen liitteessä 14-A (Välimiesmenettelyn työjärjestys) olevan 46 säännön mukaisesti määritetyn välimiespaneelimenettelyn työkielen;
d)välimiespaneelimenettelyssä toimitetut tiedot ja lausumat, jolleivät osapuolet toisin sovi; ja
e)vapaakauppasopimuksen 14.15 artiklan (Yhteisesti sovittu ratkaisu) mukaisesti saavutetun yhteisesti sovitun ratkaisun.
C JAKSO
INSTITUTIONAALISET MÄÄRÄYKSET
36 ARTIKLA
Institutionaaliset määräykset
1.Tähän sopimukseen sovelletaan soveltuvin osin vapaakauppasopimuksen 16.1 artiklaa (Kauppakomitea) ja 16.2 artiklan (Erikoistuneet komiteat) 1 kohdan d alakohtaa.
2.Vapaakauppasopimuksen 16.2 artiklan 1 kohdan d alakohdan nojalla perustettu palvelukauppaa, investointeja ja julkisia hankintoja käsittelevä komitea vastaa tämän sopimuksen tehokkaasta täytäntöönpanosta, lukuun ottamatta 19 artiklaa (Yksi palvelupiste).
3.Tähän sopimukseen sovelletaan soveltuvin osin vapaakauppasopimuksen 8.64 artiklaa (Palvelukauppaa, investointeja ja julkisia hankintoja käsittelevä komitea).
4.Tähän sopimukseen sovelletaan soveltuvin osin vapaakauppasopimuksen 16.2 artiklan 2, 3 ja 4 kohtaa, 16.3 artiklaa (WTO:n kehittyvät säännöt), 16.4 artiklaa (Päätöksenteko) ja 16.5 artiklaa (Muutokset).
D JAKSO
LOPPUMÄÄRÄYKSET
37 ARTIKLA
Tietojen luovuttaminen
1.Minkään tämän sopimuksen määräyksen ei voida tulkita velvoittavan osapuolta tarjoamaan saataville luottamuksellisia tietoja, joiden paljastaminen estäisi lain noudattamisen, olisi muutoin yleisen edun vastaista tai vaarantaisi yksittäisen julkisen tai yksityisen yrityksen oikeutetut kaupalliset edut.
2.Kun osapuoli toimittaa säädöstensä ja määräystensä nojalla luottamuksellisiksi katsottuja tietoja kauppakomitealle, tullikomitealle tai palvelukauppaa, investointeja ja julkisia hankintoja käsittelevälle komitealle, toisen osapuolen on käsiteltävä kyseisiä tietoja luottamuksellisina, ellei tiedot toimittanut osapuoli toisin sovi.
38 ARTIKLA
Voimaantulo
1.Osapuolet hyväksyvät tämän sopimuksen omien menettelyjensä mukaisesti.
2.Tämä sopimus tulee voimaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona osapuolet ovat vaihtaneet kirjalliset ilmoitukset, joilla ne vahvistavat täyttäneensä tämän sopimuksen voimaan saattamiseksi tarvittavat oikeudelliset vaatimuksensa ja menettelynsä. Osapuolet voivat sopia muusta päivämäärästä.
39 ARTIKLA
Kesto
1.Tämä sopimus on voimassa rajoittamattoman ajan.
2.Osapuoli voi ilmoittaa toiselle osapuolelle kirjallisesti aikomuksestaan irtisanoa tämä sopimus.
3.Tämän sopimuksen voimassaolo päättyy kuusi kuukautta 2 kohdassa tarkoitetun ilmoittamisen jälkeen.
4.Kumpi tahansa osapuoli voi pyytää 30 päivän kuluessa 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen toimittamisesta neuvotteluja siitä, olisiko tämän sopimuksen jonkin määräyksen voimassaolon päättymisen tultava voimaan myöhemmin kuin 3 kohdassa määrättynä päivämääränä. Tällaisten neuvottelujen on käynnistyttävä 30 päivän kuluessa siitä, kun osapuoli on toimittanut tällaisen pyynnön.
40 ARTIKLA
Velvoitteiden täyttäminen
Osapuolet toteuttavat kaikki tarvittavat yleiset tai erityiset toimenpiteet varmistaakseen tästä sopimuksesta johtuvien velvoitteidensa täyttämisen. Ne huolehtivat siitä, että tämän sopimuksen tavoitteet saavutetaan.
41 ARTIKLA
Suhde muihin sopimuksiin
1.Tämä sopimus on erottamaton osa kumppanuus- ja yhteistyösopimuksella ja vapaakauppasopimuksella säänneltyjä unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Singaporen välisiä yleisiä suhteita, ja se muodostaa osan yhteisestä institutionaalisesta kehyksestä. Se on erityissopimus, jolla pannaan täytäntöön kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen kauppaa koskevat määräykset ja joka muodostaa yhdessä vapaakauppasopimuksen kanssa vapaakauppa-alueen GATT 1994 -sopimuksen XXIV artiklan (Alueellinen soveltaminen_Rajaliikenne_Tulliliitot ja vapaakauppa-alueet) ja GATS-sopimuksen V artiklan (Taloudellinen yhdentyminen) mukaisesti.
2.Seuraavat vapaakauppasopimuksen artiklat lakkaavat olemasta voimassa, ja ne korvataan tämän sopimuksen artikloilla seuraavasti:
a)vapaakauppasopimuksen 8.54 artikla (Tietojenkäsittely) korvataan tämän sopimuksen 5 artiklalla (Rajat ylittävät tietovirrat);
b)vapaakauppasopimuksen 8.57 artiklan (Tavoitteet) 3 kohta korvataan tämän sopimuksen 5 artiklalla;
c)vapaakauppasopimuksen 8.57 artiklan 4 kohta korvataan tämän sopimuksen 6 artiklalla (Henkilötietojen suoja);
d)vapaakauppasopimuksen 8.58 artikla (Tullit) korvataan tämän sopimuksen 7 artiklalla (Tullit);
e)vapaakauppasopimuksen 8.60 artikla (Sähköiset allekirjoitukset) korvataan tämän sopimuksen 10 artiklalla (Sähköinen todentaminen ja sähköinen allekirjoitus); ja
f)vapaakauppasopimuksen 8.61 artikla (Sähköistä kauppaa koskeva sääntely-yhteistyö) korvataan tämän sopimuksen 14 artiklalla (Yhteistyö digitaalista kauppaa koskevissa kysymyksissä).
3.Selkeyden vuoksi todetaan, että osapuolet sopivat, että mikään tässä sopimuksessa ei edellytä niiden toimivan tavalla, joka ei olisi yhteensopiva niiden WTO-sopimuksen mukaisten velvoitteiden kanssa.
42 ARTIKLA
Ei välitöntä vaikutusta
Selvyyden vuoksi todetaan, että minkään tämän sopimuksen määräyksen ei voida tulkita luovan keillekään henkilöille muita oikeuksia tai velvollisuuksia kuin osapuolten välillä kansainvälisen oikeuden mukaisesti luodut oikeudet ja velvollisuudet.
43 ARTIKLA
Alueellinen soveltaminen
Tätä sopimusta sovelletaan
a)unionin osalta alueisiin, joihin sovelletaan Euroopan unionista tehtyä sopimusta ja SEUT-sopimusta niissä määrätyin edellytyksin; ja
b)Singaporen osalta sen alueeseen.
Tämän sopimuksen viittaukset ’alueeseen’ on tulkittava tässä mielessä, ellei nimenomaisesti toisin määrätä.
44 ARTIKLA
Todistusvoimaiset tekstit
Tämä sopimus laaditaan kahtena kappaleena bulgarian, englannin, espanjan, hollannin, iirin, italian, kreikan, kroaatin, latvian, liettuan, maltan, portugalin, puolan, ranskan, romanian, ruotsin, saksan, slovakin, sloveenin, suomen, tanskan, tšekin, unkarin ja viron kielellä, ja jokainen teksti on yhtä todistusvoimainen.
Yleisradiolähetyksillä tarkoitetaan vapaakauppasopimuksen 8.25 artiklan (Määritelmät) a alakohdassa määriteltyjä lähetyksiä.
Selkeyden vuoksi todetaan, että tällaisiin toimenpiteisiin kuuluvat toimenpiteet, jotka liittyvät tällaisten tietojen keräämiseen, tallentamiseen tai käsittelyyn käytettäviin järjestelmiin, infrastruktuuriin tai laitoksiin.
Tässä sopimuksessa ’julkista valtaa käytettäessä tarjottavalla palvelulla’ tarkoitetaan samaa kuin GATS-sopimuksessa, mukaan lukien soveltuvin osin GATS-sopimuksen rahoituspalveluja koskeva liite.
Unioni katsoo, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 54 artiklaan kuuluva käsite ”tosiasiallinen ja jatkuva yhteys” unionin jonkin jäsenvaltion talouteen vastaa ”merkittävän liiketoiminnan” käsitettä.
Käsitteeseen ’luonnollinen henkilö’ sisältyvät Latviassa pysyvästi asuvat luonnolliset henkilöt, jotka eivät ole Latvian tai minkään muun valtion kansalaisia mutta joilla on Latvian säädösten ja määräysten nojalla oikeus saada kansalaisuudettoman henkilön passi (muukalaispassi).
Tätä artiklaa sovellettaessa ’yleisen edun mukaista oikeutettua tavoitetta’ on tulkittava objektiivisesti, ja sen on mahdollistettava esimerkiksi yleisen turvallisuuden, julkisen moraalin tai ihmisten, eläinten tai kasvien elämän tai terveyden suojelemisen, yleisen järjestyksen ylläpitämisen, yhteiskunnan muiden perustavanlaatuisten intressien, kuten sosiaalisen yhteenkuuluvuuden, verkkoturvallisuuden, kyberturvallisuuden, turvallisen ja luotettavan tekoälyn, suojelemisen tai disinformaation levittämiseltä suojaamisen kaltaisten tavoitteiden tai muiden vastaavien yleisen edun mukaisten tavoitteiden saavuttaminen, ottaen huomioon digitaaliteknologian muuttuva luonne ja siihen liittyvät haasteet.
Selkeyden vuoksi todetaan, että tämä määräys ei vaikuta tämän sopimuksen muiden poikkeusten tulkintaan eikä niiden soveltamiseen tähän artiklaan eikä osapuolen oikeuteen vedota niihin.
Annettu Pariisissa 22 päivänä helmikuuta 2022 järjestetyssä indopasifisen alueen yhteistyötä käsittelevässä ministerifoorumissa.
Selkeyden vuoksi todetaan, että osapuolta ei estetä vaatimasta ennakkolupaa verkkopalvelua varten tai hyväksymästä tai pitämästä voimassa muita vaikutukseltaan vastaavia vaatimuksia, jos se pohjautuu muihin poliittisiin perusteisiin.
Selkeyden vuoksi todetaan, että sähköisiin sopimuksiin kuuluvat sopimukset, jotka on tehty vuorovaikutuksessa automaattisen viestijärjestelmän kanssa.
Tässä artiklassa ’vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksella’ tarkoitetaan osapuolen asiaankuuluvaa valtiollista elintä tai viranomaista taikka valtiosta riippumatonta elintä, joka käyttää osapuolen valtiollisen elimen tai viranomaisen sille siirtämiä valtuuksia ja joka suorittaa menettelyt kyseisen osapuolen sovellettavien säädösten tai määräysten noudattamisen arvioimiseksi.
Näihin voivat sisältyä 5 artiklan (Rajat ylittävät tietovirrat) 4 kohdassa olevassa alaviitteessä 6 luetellut tavoitteet.
Kun kyseessä on välittävä palveluntarjoaja, tietojen on sisällettävä myös tavaran tai palvelun tosiasiallisen tarjoajan identiteetti ja yhteystiedot.
Sovellettaessa 1 kohdan a alakohtaa osapuolet tunnustavat, että internetyhteyspalvelun tarjoaja, joka tarjoaa tilaajilleen tiettyä sisältöä yksinoikeudella, ei toimi tämän periaatteen vastaisesti.
Selkeyden vuoksi todetaan, että mikään tässä artiklassa ei edellytä, että osapuoli myöntäisi toisen osapuolen sähköisille maksupalveluntarjoajille, jotka eivät ole sijoittautuneet sen alueelle, pääsyn keskuspankkien maksupalveluihin, joihin liittyy rahoituspalvelujen tarjoajien välisiä suorituksia.
Ilmaisu ’vakautta ja luotettavuutta koskevat syyt’ kattaa yksittäisen rahoituspalveluiden tarjoajan toiminnan turvallisuuden, vakauden, rehellisyyden tai siihen liittyvän taloudellisen vastuun ylläpitämisen.