Johdanto

1.

BdM Banca SpA, aiemmin Banca Popolare di Bari SpA (jäljempänä valittaja), vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan 20.12.2023 annetun tuomion Banca Popolare di Bari v. komissio (T‑415/21, EU:T:2023:833; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi sen kanteen, jolla vaadittiin korvausta Italian Banca Tercasille myöntämästä valtiontuesta (asia SA.39451 (2015/C) (ex 2015/NN)) 23.12.2015 annetusta komission päätöksestä (EU) 2016/1208 ( 2 ) (jäljempänä Tercas-päätös) aiheutuneesta vahingosta.

2.

Käsiteltävässä valituksessa unionin tuomioistuinta pyydetään tarkastelemaan joitakin sopimussuhteen ulkopuolista Euroopan unionin vastuuta koskeviin kanteisiin liittyviä perinteisiä kysymyksiä, kuten ensinnäkin Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklassa tarkoitetun vanhentumisajan alkamisajankohtaa erityisesti tehtäessä eroa ”kertaluonteisen” ja ”jatkuvaluonteisen” vahingon välillä, toiseksi SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomisen mahdollista luonnehtimista ”riittävän ilmeiseksi” SEUT 340 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetussa merkityksessä ja kolmanneksi toimielimen – tässä tapauksessa komission – moititun toiminnan ja valittajalle väitetysti aiheutuneen vahingon välisen syy-yhteyden arvioimista erityisesti tilanteessa, jossa vahinko on voinut aiheutua useiden syiden yhteisvaikutuksesta.

Asian tausta ja valituksenalainen tuomio

3.

Tercas-päätöksessä komissio katsoi, että Banca d’Italian (Italian keskuspankki) 7.7.2014 hyväksymät toimenpiteet Fondo interbancario di tutela dei depositin (pankkienvälinen talletussuojarahasto, Italia; jäljempänä FITD) Banca Tercasin (jäljempänä Tercas), ( 3 ) jonka koko varallisuus on ollut valittajan omistuksessa 1.10.2014 lähtien, hyväksi ovat SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea, joka on perittävä takaisin tuensaajalta. ( 4 ) FITD toteutti 4.2.2016 ”vapaaehtoisia toimenpiteitä” Tercasin hyväksi, ja valittaja sulautti Tercasin 14.7.2016 absorptiosulautumisella itseensä.

4.

Tercas-päätös kumottiin 19.3.2019 annetulla unionin yleisen tuomioistuimen tuomiolla Italia ym. v. komissio, ( 5 ) joka pysytettiin valitusmenettelyssä 2.3.2021 annetulla unionin tuomioistuimen tuomiolla komissio v. Italia ym. ( 6 ) (jäljempänä yhdessä Tercas-tuomiot). Näiden tuomioiden jälkeen valittaja vaati komissiota korvaamaan Tercas-päätöksen antamisesta väitetysti aiheutuneet vahingot. Komissio hylkäsi tämän vaatimuksen.

5.

Valituksenalaisella tuomiolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajan kanteen, jolla vaadittiin kyseisten vahinkojen korvaamista. Todettuaan, etteivät toiminnan lainvastaisuutta ja syy-yhteyttä koskevat edellytykset täyty, ( 7 ) unionin tuomioistuin katsoi, että kanne on hylättävä eikä vahingon tosiasiallisuutta koskevaa edellytystä ole tarpeen tutkia. ( 8 )

Asian käsittely unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten lausumat

6.

Valittaja teki 26.2.2024 valituksen valituksenalaisesta tuomiosta. Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin yhtäältä kumoaa valituksenalaisen tuomion ja toisaalta ensisijaisesti ratkaisee itse asian lopullisesti ja velvoittaa unionin, jota komissio edustaa, maksamaan sille 203,3 miljoonaa euroa korvauksena aineellisista vahingoista ja asianmukaisen korvausmäärän aineettomista vahingoista sekä velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut, tai toissijaisesti palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

7.

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin jättää valituksen tutkimatta tai hylkää sen tehottomana ja joka tapauksessa kokonaisuudessaan perusteettomana tai toissijaisesti hylkää vahingonkorvausvaatimuksen täysin perusteettomana ja velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

8.

Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 30.9.2025 pidetyssä istunnossa.

Asian tarkastelu

9.

Valitus jakautuu kolmeen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen koskee Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklassa tarkoitettua kanneoikeuden vanhentumista vahingonkorvauskanteen yhden vahinkoperusteen osalta, toinen SEUT 107 artiklan 1 kohdan väitetyn rikkomisen luonnehtimista ”riittävän ilmeiseksi” SEUT 340 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetussa merkityksessä ja kolmas komission moititun toiminnan ja valittajalle väitetysti jälkimmäisessä määräyksessä tarkoitetulla tavalla aiheutuneen vahingon välistä syy-yhteyttä.

Ensimmäinen valitusperuste

10.

Ensimmäinen valitusperuste koskee Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklan rikkomista siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin jätti kanteen tutkimatta henkilöstön vähentämisestä aiheutuneen vahingon osalta. Valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se katsoi, että kyseinen vahinko konkretisoitui, kun 30.12.2015 käyttöön otettu kannustinohjelma hyväksyttiin, ( 9 ) ja että se oli kertaluonteinen, ( 10 ) vaikka tämä vahinko ei tosiasiallisesti aiheutunut kyseisestä ohjelmasta vaan myöhemmistä toimenpiteistä, jotka johtivat henkilöstön konkreettiseen vähentämiseen, ja oli näin ollen jatkuvaluonteinen. ( 11 )

11.

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklassa, jota sovelletaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävään menettelyyn kyseisen perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla, määrätään, että vanhentumisaika sopimussuhteen ulkopuolista unionin vastuuta koskevissa asioissa on viisi vuotta tapahtumasta, johon korvausvelvollisuus perustuu. ( 12 ) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan vanhentumisaika alkaa kulua, kun kaikki korvausvelvollisuuden perusteena olevat edellytykset täyttyvät, ja erityisesti, kun korvattava vahinko on syntynyt. ( 13 ) Vanhentumisaika ei näin ollen ala kulua vahingon aiheuttaneen tapahtuman tapahtumishetkestä vaan hetkestä, jolloin asianomaisille henkilöille tosiasiallisesti syntyi vahinkoa. ( 14 )

12.

Valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin ainoastaan totesi, että henkilöstön vähentämisestä mahdollisesti aiheutunut vahinko johtui kannustinohjelmasta, joka otettiin käyttöön 30.12.2015, ja että vanhentumisaika oli siten päättynyt, kun valittaja esitti vaatimuksensa komissiolle, selittämättä nimenomaisesti, minkä luonteisesta vahingosta oli kyse.

13.

Tältä osin on todettava, että koska kannustinohjelma oli sitova, väitetty vahinko on konkretisoitunut ajankohtana, jona kyseinen ohjelma hyväksyttiin, ( 15 ) eikä sillä, että se pantiin täytäntöön jonain toisena ajankohtana, ole tässä merkitystä. ( 16 ) ”Jatkuvaluonteisella vahingolla” tarkoitetaan nimittäin vahinkoa, joka ei ilmene minkään yksittäisen tapahtuman aikana vaan joka syntyy ja kehittyy vähitellen ja jonka määrä kasvaa suhteessa kuluneiden päivien lukumäärään. ( 17 ) Tällaisen vahingon syynä ei siis ole mikään yksittäinen tapahtuma vaan jokin pitkään jatkunut tilanne, kun taas käsiteltävässä asiassa väitetty vahinko on pysynyt muuttumattomana kannustinohjelman hyväksymisestä lähtien.

14.

Pitää paikkansa, ettei valittaja kannustinohjelman hyväksymisajankohtana pystynyt määrittämään vahingon täsmällistä määrää, joka saattoi vaihdella sen mukaan, tulisiko ohjelma menestymään vai epäonnistumaan. Kyseisenä ajankohtana valittaja pystyi kuitenkin arvioimaan väitetyn vahingon enimmäismäärän ja järjestämään tarvittavat varat varautuakseen tähän mahdollisuuteen. SEUT 340 artiklan toisessa kohdassa ei sitä paitsi estetä asian saattamista unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi välittömästi uhkaavia ja riittävällä varmuudella ennakoitavissa olevia vahinkoja koskevan unionin lähtökohtaisen vastuun toteamiseksi, vaikka vahingon suuruutta ei vielä voitaisikaan täsmällisesti määrittää. ( 18 )

15.

Vaikka katsottaisiin valittajan tapaan, että väitetty vahinko alkoi konkretisoitua ”ensimmäisestä maksusta lähtien” tai että sen vaikutukset ilmenivät vähittäin sitä mukaa kuin työntekijät suostuivat kannustinohjelmaan, nämä olosuhteet eivät kuitenkaan merkitsisi sitä, että vahinkoa voitaisiin pitää ”jatkuvaluonteisena”. Mielestäni tällaisessa tilanteessa ei voida millään oikeudellisella perusteella tehdä eroa ensimmäisen maksun ja sitä seuraavien maksujen välillä, ( 19 ) ja vahingon on pikemminkin katsottava muodostuvan sellaisten vahinkojen kokonaisuudesta, jotka aiheutuivat siitä, että työntekijät suostuivat kukin vuorollaan kannustinohjelmaan, jolloin kullakin näistä vahingoista on oma vanhentumisaikansa.

16.

Tältä osin on kuitenkin riittävää todeta, kuten komissio huomauttaa kirjelmissään, että valittaja määritti vahingonkorvausvaatimuksensa viittaamalla 31.12.2015 päivättyyn taseeseen tehtyyn varaukseen, eikä se ole esittänyt mitään näyttöä, joka liittyisi niihin eri ajankohtiin, jolloin työntekijät ovat suostuneet valittajan ehdottamaan kannustinohjelmaan.

17.

Edellä esitetyn perusteella katson, että ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.

Toinen valitusperuste

18.

Toinen valitusperuste perustuu SEUT 340 artiklan toisen kohdan rikkomiseen siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin ei katsonut, että komission lainvastainen menettely merkitsi unionin oikeuden ”riittävän ilmeistä rikkomista”, eikä soveltanut asianmukaisesti tämän oikeuden vakavaa ja selvää rikkomista koskevaa perustetta. Valittaja väittää yhtäältä, ettei komissiolla ollut mitään harkintavaltaa arvioidessaan, oliko FITD:n Tercasin hyväksi toteuttama toimenpide SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, tai että sillä oli joka tapauksessa vain rajallinen harkintavalta, ja toisaalta, ettei unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon Tercas-päätöksen kohteena olleiden tosiseikkojen tosiasiallista ja oikeudellista monimutkaisuutta tai että käsiteltävässä asiassa sen olisi joka tapauksessa pitänyt sulkea pois tämä monimutkaisuus.

19.

Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että arviointivirheestään huolimatta ( 20 ) komissio ei ollut syyllistynyt riittävän ilmeiseen SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomiseen, koska sääntöjenvastaisuus, johon komissio syyllistyi, ei ollut poikkeuksellinen kilpailusääntöjen noudattamisen valvonnasta vastaavan toimielimen normaalissa, varovaisessa ja huolellisessa toiminnassa. ( 21 )

20.

Muistutan aluksi, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sellaisen oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeisestä rikkominen, joka on yhtenä edellytyksenä sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymiselle, on kyseessä, kun toimielin on ylittänyt selvällä ja vakavalla tavalla sen harkintavallalle asetetut rajat. ( 22 ) Tällaisen ylittämisen toteaminen edellyttää siten sellaisen sääntöjenvastaisuuden toteamista, johon tavanomaisesti varovainen ja huolellinen viranomainen ei olisi vastaavissa olosuhteissa syyllistynyt.  ( 23 )

21.

Sen määrittämiseksi, onko unionin oikeussäännön rikkomista pidettävä riittävän ilmeisenä, on tarkasteltava toimielimen toiminnan alaa, edellytyksiä ja asiayhteyttä. Tältä osin huomioon otettavia seikkoja ovat muun muassa rikotun oikeussäännön selkeys ja täsmällisyys sekä kyseisellä oikeussäännöllä unionin viranomaiselle annetun harkintavallan laajuus, säänneltävän tilanteen monitahoisuus, lainsäädännön soveltamis- tai tulkintavaikeudet sekä mahdollisen oikeudellisen virheen anteeksiannettavuus tai anteeksiantamattomuus. ( 24 )

22.

Tältä osin rikotulla oikeussäännöllä unionin viranomaiselle annetun harkintavallan laajuus on vain yksi huomioon otettavista seikoista sen määrittämiseksi, onko kyseinen viranomainen syyllistynyt kyseisen oikeussäännön riittävän ilmeiseen rikkomiseen. Vaikka kyseessä on merkityksellinen seikka, jota on tarkasteltava kaikissa tapauksissa, siitä, ettei rikotussa oikeussäännössä jätetä harkintavaltaa, ei välttämättä seuraa, että sen rikkominen on riittävän ilmeinen. Kunkin yksittäistapauksen olosuhteista riippuen voidaan nimittäin ottaa huomioon muita seikkoja, kun otetaan huomioon asiayhteys, jossa todettu rikkominen on tapahtunut. Oikeussäännön, joka ei jätä viranomaiselle harkintavaltaa, rikkominen ei siten olosuhteiden valossa välttämättä ole selkeä ja siten riittävän ilmeinen – muun muassa siksi, että se johtuu sellaisesta oikeudellisesta virheestä, joka on anteeksiannettava, kun otetaan huomioon kyseisen oikeussäännön sisältävään säädökseen liittyvät tulkintavaikeudet. ( 25 )

23.

Näin ollen unionin tuomioistuimen soveltamaan vastuuperusteeseen sisältyy yhtäältä subjektiivinen tekijä, joka koskee toimielimelle jätettyä harkintavaltaa, ja toisaalta asiayhteyteen liittyviä objektiivisia tekijöitä. ( 26 ) Vaikka pelkkä unionin oikeuden rikkominen voi tietyissä tilanteissa johtaa riittävän ilmeisen rikkomisen toteamiseen, jos rikotussa oikeussäännössä jätetään kyseiseen rikkomiseen syyllistyneelle unionin viranomaiselle vain vähäinen tai jopa olematon harkintavalta, ( 27 ) tällainen toteamus voi perustua vain kyseiseen rikkomiseen liittyvien olosuhteiden kokonaisuuteen, jos niiden tarkastelusta ei ilmene mitään muuta merkityksellistä seikkaa, jonka vuoksi harkintavallan rajojen ylittämisen ei olisi katsottava olevan selvä ja vakava. ( 28 )

24.

Käsiteltävässä asiassa Tercas-tuomioissa todettiin, että Tercas-päätöksen lainvastaisuus johtui lähinnä kahdesta käsitteellisestä virheestä, joista ensimmäinen liittyi sekaannukseen valtion toimenpiteeksi katsomista koskevan edellytyksen ja valtion varoista myöntämistä koskevan edellytyksen välillä ( 29 ) ja toinen tuen – jonka tässä tapauksessa oli myöntänyt yksityinen yksikkö – valtion toimenpiteeksi katsomista koskevan edellytyksen arvioimiseen samalla perusteella kuin se arvioitaisiin tilanteessa, jossa tuen on myöntänyt julkinen yritys. ( 30 )

25.

Ensinnäkin valtion toimenpiteeksi katsomista koskevan edellytyksen ja valtion varoista myöntämistä koskevan edellytyksen välisestä sekaannuksesta on todettava, että Tercas-päätöksessä komissio ei tehnyt eroa näiden kahden edellytyksen välillä, koska sen mukaan kumpaankin liitetyt todisteet olivat samat.

26.

Tältä osin on todettava, ettei ole epätavallista, että komissio – unionin tuomioistuinten tapaan – arvioi jotkin valtiontuen kriteereistä yhdessä, jos tutkittavana olevat tosiseikat ovat kummankin edellytyksen tapauksessa samat. ( 31 ) Tämä pätee erityisesti tuensaajalle annettua taloudellista etua ja toimenpiteen valikoivuutta koskeviin edellytyksiin (esim. verotuksellisten tukien osalta), ( 32 ) kilpailun vääristymistä ja jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvaa vaikutusta koskeviin edellytyksiin ( 33 ) ja – käsiteltävässä tapauksessa merkityksellisiltä osin – toimenpiteen valtion toimenpiteeksi katsomista ja valtion varojen käyttämistä koskeviin edellytyksiin. ( 34 )

27.

Toiseksi valtion toimenpiteeksi katsomista koskevan edellytyksen arvioimisesta on todettava, että pitää paikkansa, kuten Tercas-tuomioista ilmenee, ( 35 ) että komissio ei voinut käsiteltävässä asiassa tukeutua siihen, että viranomaisten tosiasiallisen vaikutusvallan ja määräysvallan puuttuminen FITD:hen nähden oli epätodennäköistä, vaan se oli velvollinen osoittamaan, että kyseisestä tukitoimenpiteestä oli päätetty viranomaisten tosiasiallisen vaikutusvallan tai määräysvallan johdosta. Unionin tuomioistuinten mukaan komissio lähinnä sovelsi väärää arviointiperustetta.

28.

Katson kuitenkin, että käsiteltävän asian olosuhteissa komissio joutui tutkimaan monitahoisen todisteiden kokonaisuuden sen selvittämiseksi, missä määrin viranomaiset olivat osallistuneet kyseessä olevien toimenpiteiden toteuttamiseen, kun ne oli myöntänyt FITD:n kaltainen yksikkö, joka ei suoralta kädeltä vaikuttanut ”yksityiseltä” ottaen huomioon erityisesti sen hybridiluonne ja sen yhteydet Banca d’Italiaan. ( 36 ) Kuten unionin yleinen tuomioistuin aivan oikein totesi valituksenalaisen tuomion 120 kohdassa, komission oli sovellettava SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontuen käsitettä oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen vuoksi erityisen monitahoisena pidettävässä asiayhteydessä, jossa tukitoimenpiteet oli myöntänyt yksityinen yksikkö ja jossa oli arvioitava niitä olosuhteita ja seikkoja, joiden perusteella toimenpide voidaan katsoa valtion toimenpiteeksi, Tercas-päätöksessä tarkoitettujen kansallisten toimenpiteiden tosiasiallista ja oikeudellista asiayhteyttä, valtion edustajien osallistumista toimenpiteen eri vaiheisiin sekä FITD:n julkista mandaattia.

29.

Vaikka sitä paitsi SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu valtiontuen käsite on objektiivinen käsite, valtiontuen kriteerejä tulkittaessa voi silloinkin, kun se ei edellytä monitahoisten tosiseikkoja koskevien tai taloudellisten arviointien tekemistä, ( 37 ) tulla esiin hyvin monitahoisia oikeudellisia kysymyksiä, kuten käsiteltävässä asiassa. ( 38 ) Tosiseikkojen tutkiminen voi nimittäin harkintavallan puuttuessakin aiheuttaa luonnostaan vaikeuksia oikeudellisten peruskäsitteiden tulkinnassa ja etenkin niiden soveltamisessa ja johtaa senkaltaisiin käsitteellisiin virheisiin, joista komissiota nyt arvostellaan. ( 39 )

30.

Näin ollen katson, että vaikka komissiolla oli käsiteltävässä asiassa hyvin vähän tai ei ollenkaan harkintavaltaa, sen arvioitavana olleen tilanteen monitahoisuudella on edelleen merkitystä selvitettäessä, syyllistyikö komissio unionin oikeuden riittävän ilmeiseen rikkomiseen. ( 40 ) Näin ollen merkityksellinen kriteeri sen arvioimiseksi, onko kyse ”riittävän ilmeisestä rikkomisesta”, on joka tapauksessa huolellisesti toimivaa viranomaista koskeva kriteeri.

31.

Tästä seuraa, että komission käsiteltävässä asiassa tekemiä virheitä voidaan luonnehtia ”pelkiksi arviointivirheiksi”, jotka eivät sellaisenaan riitä sen toteamiseen, että kyseessä on unionin oikeuden selvä ja vakava rikkominen – toisin sanoen sääntöjenvastaisuus, jollaista tavanomaisen varovainen ja huolellinen viranomainen ei olisi vastaavissa olosuhteissa tehnyt –, joka voisi synnyttää unionin vastuun. ( 41 )

32.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että toinen valitusperuste hylätään.

Kolmas valitusperuste

33.

Kolmas valitusperuste koskee SEUT 340 artiklan toisen kohdan ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklan e alakohdan ja 96 artiklan rikkomista siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi, että komission lainvastaisella toiminnalla ei ollut syy-yhteyttä väitettyyn vahinkoon eli siihen, että asiakkaiden luottamus valittajaan heikkeni. ( 42 )

34.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan syy-yhteyttä koskeva edellytys koskee lähinnä sitä, että unionin toimielinten menettelyn ja vahingon välillä on riittävän suora syy-yhteys; valittajan on näytettävä tämä yhteys toteen siten, että moititun menettelyn on oltava vahingon ratkaiseva syy. ( 43 )

35.

Käsiteltävässä asiassa valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin siitä, että se totesi komission toiminnan ja asiakkaiden menettämiseen liittyvien vahinkoperusteiden välisen syy-yhteyden poissulkemiseksi, ettei valittaja ollut erottanut omia asiakkaitaan Tercasin asiakkaista eikä täsmentänyt niiden kunkin suuruusluokkaa.

36.

Toisin kuin valittaja väittää, unionin yleinen tuomioistuin ei suinkaan tyytynyt toteamaan, ettei valittaja ollut erottanut omia asiakkaitaan Tercasin asiakkaista, vaan se katsoi, ettei valittaja ollut myöskään esittänyt mitään erityisiä perusteluja sen ratkaisemiseksi, johtuivatko Tercasin asiakkaiden ja suorien talletusten menetykset Tercas-päätöksestä, ( 44 ) mitä valittaja ei ole kiistänyt.

37.

Joka tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisessa tuomiossa, että valittajan asiakkaiden päätökset, joista väitetty vahinko oli aiheutunut, liittyivät kyseisten asiakkaiden omiin taloudellisia etuja koskeviin arviointeihin, ja se totesi tämän seuraavien seikkojen perusteella: ensinnäkään valittajan asiakkailla ei ollut mitään Tercas-päätökseen perustuvaa oikeudellista velvollisuutta, toiseksi Tercas-päätökseen ei sisältynyt mitään sellaista, joka saisi valittajan näyttämään kykenemättömältä toteuttamaan vaihtoehtoisia toimenpiteitä Tercasin hyväksi tai joka vähentäisi valittajan uskottavuutta ja sen asiakkaiden luottamusta siihen, ja kolmanneksi Italian hallitus ja valittaja olivat ilmoittaneet heti Tercas-päätöksen tiedoksi antamisen jälkeen, että vapaaehtoiset toimenpiteet olivat jo toteuttamiskelpoisia ja ettei Tercas-päätöksestä näin ollen aiheutuisi kielteisiä vaikutuksia. ( 45 )

38.

Tältä osin valittaja tyytyy vain arvostelemaan unionin yleisen tuomioistuimen päätelmiä osoittamatta, että ne perustuisivat oikeudelliseen virheeseen tai tosiseikkojen tai todisteiden huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla.

39.

Toiseksi valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se viittasi virheellisesti tuomioon Fondazione Cassa di Risparmio di Pesaro ym. v. komissio. ( 46 )

40.

Tältä osin on riittävää todeta, että unionin yleinen tuomioistuin viittasi kyseiseen tuomioon ainoastaan hylätäkseen valittajan väitteen, jonka mukaan siinä vahvistettiin valittajan näkemys, ja totesi, ettei kyseinen tuomio riitä osoittamaan syy-yhteyden olemassaoloa. Valittajan esittämillä väitteillä ei näin ollen voida kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen arviointia, joka ei perustu kyseiseen tuomioon.

41.

Kolmanneksi valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se totesi, että väitetty vahinko oli aiheutunut useiden syiden yhteisvaikutuksesta.

42.

Tältä osin on muistutettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kyseisen vahingon on pitänyt todella aiheutua siitä menettelystä, josta toimielimiä moititaan. Silloinkin, kun toimielimet ovat saattaneet olla osallisina sen vahingon syntymiseen, jonka korvaamista on vaadittu, tällainen osallisuus saattaa olla liian kaukainen muiden seikkojen, kuten muille henkilöille, tässä tapauksessa valittajille, kuuluvan vastuun vuoksi. ( 47 ) Lisäksi, vaikka kysymys syy-yhteydestä teon ja vahingon välillä on oikeuskysymys ja kuuluu siksi unionin tuomioistuimen toimivaltaan valitusasioissa, ( 48 ) unionin yleisen tuomioistuimen arviointi syy-yhteydestä jää tosiseikkojen osalta unionin tuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle valitusasioissa, jos kyse ei ole tosiseikkojen tai todisteiden ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla. ( 49 ) Tämän vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on kuitenkin ilmettävä asiakirjoista selvästi ja tarvitsematta ryhtyä uudelleen arvioimaan tosiseikastoa ja todisteita. ( 50 )

43.

Käsiteltävässä asiassa valittaja riitauttaa neljä niistä viidestä seikasta, jotka unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon valituksenalaisen tuomion 144–149 kohdassa sulkeakseen pois komission toiminnan ja väitetyn vahingon välisen syy-yhteyden, eli ensinnäkin vuoden 2015 tilinpäätökseen kirjatut tappiot, toiseksi sijoittajille tiedottamisen laiminlyönnin, joka johti hallinnollisiin seuraamuksiin ja rikostutkintoihin, kolmanneksi sen, että Tercas oli maksukyvytön jo vuonna 2013, ja neljänneksi sen, että kustannukset, jotka aiheutuivat Tercas-päätöksen väitettyjä kielteisiä vaikutuksia lieventävistä toimenpiteistä, eivät johtuneet välittömästi kyseisestä päätöksestä. ( 51 )

44.

Aluksi on todettava, että toisin kuin valittaja väittää, mahdollisten useiden samanaikaisten syiden vaikutus ei välttämättä rajoitu vahingonkorvauksen määrälliseen arviointiin, vaan se voi tapauksen mukaan heikentää itse syy-yhteyttä moititun toiminnan ja väitetyn vahingon välillä.

45.

Ensinnäkin valittaja väittää vuoden 2015 tilinpäätökseen kirjatuista tappioista, että sen omien asiantuntijoiden mukaan nämä tappiot ovat voineet aiheuttaa enintään osan – eli arviolta 50 prosenttia – asiakkaiden menetyksistä. ( 52 ) Valittaja ei kuitenkaan osoita, että valituksenalaisessa tuomiossa olisi otettu tosiseikat tai todisteet huomioon vääristyneellä tavalla, eikä myöskään riitauta muita asiayhteyteen liittyviä seikkoja, jotka unionin yleinen tuomioistuin otti tässä yhteydessä huomioon, eli sitä, että siitä lähtien, kun Tercas hankittiin vuonna 2014, valittajaa koskevat taloudelliset indikaattorit vain heikkenivät, ja että valittajan osakkeiden nimellisarvon alentaminen, josta päätettiin valittajan vuotta 2015 koskevan vuosikertomuksen perusteella ja samoihin aikoihin, kun se hyväksyttiin (eli 24.4.2016), aiheutti tyytymättömyyttä valittajan asiakaskunnassa, ( 53 ) sitä, että joulukuun 2014 ja joulukuun 2015 välisenä aikana eli ennen Tercas-päätöksen antamista valittaja jo menettänyt 4,9 prosenttia suorista talletuksistaan, ( 54 ) eikä sitä, että osuuspankkiuudistus, jonka valittaja itse mainitsi yhtenä niistä syistä, joiden vuoksi se oli joutunut harkitsemaan uudelleen vuosien 2015–2019 liiketoimintasuunnitelmaansa ja korvaamaan sen uudella vuosiksi 2016–2020 laaditulla suunnitelmalla, oli osaltaan vaikuttanut valittajan asiakaskunnan luottamuksen heikentymiseen. ( 55 )

46.

Siitä, että valittajan mukaan sen johdolle määrätyistä seuraamuksista päätettiin vasta väitetyn vahingon ilmenemisen jälkeen, on todettava, että valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin totesi Commissione Nazionale per le Società e la Borsan (Consob) (rahoitus- ja sijoitustuotteita valvova viranomainen, Italia) päätöksistä ilmenevän, että marraskuun 2014 ja kesäkuun 2015 välisenä aikana tehtyjen pääomankorotusten yhteydessä valittaja ei ollut ilmoittanut käytettyä menetelmää sijoittajille ja oli näin vahvistanut osakkeiden hinnan korkeammaksi kuin sen määrittämisestä vastaava asiantuntija, joten valittajan johtoon oli kohdistunut vuodesta 2017 lähtien hallinnollisia seuraamuksia ja rikostutkintoja. ( 56 ) Unionin yleisen tuomioistuimen arvion mukaan nämä seuraamukset, jotka määrättiin sen ajanjakson jälkeen, jona vahinko on oletetusti tapahtunut, vain tukevat sitä, että asiakkaiden luottamuksen menetykseen on todennäköisesti ollut syynä valittajan aiempi käyttäytyminen.

47.

Tercasin aiemmista maksuvaikeuksista ( 57 ) valittaja väittää, ettei se voinut olla kyseisen vahingon pääasiallinen syy, koska maksuvaikeudet olivat olleet tiedossa jo pitkään ja koska prosessia, jossa Tercas integroitui valittajaan, olivat juuri maksuvaikeuksien vuoksi edeltäneet vuodesta 2014 lähtien paitsi FITD:n toimenpiteet Tercasin rahoitusvajeen kattamiseksi kokonaisuudessaan myös lisätoimenpiteet sekä Tercasin että valittajan omavaraisuusasteen vahvistamiseksi. On todettava, ettei näillä väitteillä voida osoittaa, että Tercas ei ollut maksuvaikeuksissa ja että unionin yleinen tuomioistuin otti tältä osin tosiseikat tai todisteet huomioon vääristyneellä tavalla.

48.

Siltä osin kuin on kyse kustannuksista, jotka aiheutuivat Tercas-päätöksen väitettyjä kielteisiä vaikutuksia lieventävistä toimenpiteistä, ( 58 ) on todettava, ettei valittaja ole osoittanut, että jos Tercas-päätöstä ei olisi tehty, talletukset eivät olisi vähentyneet eikä asiakkaita olisi menetetty, ja että korjaavat toimenpiteet oli tosiasiallisesti toteutettu nimenomaan Tercas-päätöksestä aiheutuneiden tappioiden eikä minkään muiden seikkojen johdosta.

49.

Neljänneksi valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklan e alakohdassa ja 96 artiklassa tarkoitettua asiantuntijalausuntoa hankkimatta totesi, että valittajan esittämät tekniset raportit eli erään tilintarkastustoimiston ja erään yliopistoprofessorin laatimat raportit olivat epäluotettavia.

50.

On kuitenkin todettava, että valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin ei tyytynyt pelkästään kyseenalaistamaan näiden raporttien luotettavuutta. Se päinvastoin katsoi ensinnäkin, että tilintarkastustoimiston tekninen raportti ei osoittanut, että Tercas-päätös olisi ollut kyseisen vahingon välitön ja ratkaiseva syy, toiseksi, että yliopistoprofessorin laatiman teknisen raportin luotettavuutta heikensi se, että hän itse myönsi, että valittajalle oli aiheutunut merkittäviä tappioita vuonna 2015 ja että vuoden 2016 lopusta lähtien Tercas-päätös oli ollut vain yksi väitetyn vahingon syistä, ja kolmanneksi, että näihin kahteen raporttiin, jotka sitä paitsi perustuivat valittajan itsensä esittämiin tositteisiin, ei sisältynyt mitään Tercas-päätöksen ja väitetyn vahingon välistä syy-yhteyttä koskevaa oikeudellista arviointia. ( 59 )

51.

Joka tapauksessa jälleen on katsottava, että valittaja tyytyy riitauttamaan unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin tosiseikoista ja että valittaja ehdottaa uutta arviointia osoittamatta tai edes väittämättä, että tosiseikat tai todisteet olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla.

52.

Siltä osin kuin unionin yleisen tuomioistuimen väitetään hylänneen mainitut tekniset raportit asiantuntijalausuntoa hankkimatta, on myös korostettava, että sen arvioiminen, onko prosessinjohtotoimen tai asian selvittämistoimen toteuttaminen tarkoituksenmukaista, kuuluu yksinomaan unionin tuomioistuimille, eikä niiden tarvitse toteuttaa tällaisia toimia, jos ne katsovat, etteivät asianosaisten esittämät tiedot ole riittäviä syy-yhteyden olemassaolon arvioimiseksi.

53.

Edellä esitetyn huomioon ottaen ehdotan, että kolmas valitusperuste hylätään.

Ratkaisuehdotus

54.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen.