28.4.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 126/22


Valitus, jonka Willem Stols on tehnyt 28.2.2012 virkamiestuomioistuimen asiassa F-51/08 RENV, Stols v. neuvosto, 13.12.2011 antamasta tuomiosta

(Asia T-95/12 P)

2012/C 126/43

Oikeudenkäyntikieli: ranska

Asianosaiset

Valittaja: Willem Stols (Halsteren, Alankomaat) (edustajat: asianajajat S. Rodrigues, A. Blot ja C. Bernard-Glanz)

Muu osapuoli: Euroopan unionin neuvosto

Vaatimukset

Valittaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

ottamaan valituksen tutkittavaksi

kumoamaan virkamiestuomioistuimen ensimmäisen jaoston asiassa F-51/08 RENV 13.12.2011 antaman tuomion

hyväksymään hänen ensimmäisessä oikeusasteessa esittämänsä vaatimukset ja

velvoittamaan neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut molemmissa oikeusasteissa.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valituksensa tueksi valittaja vetoaa seuraaviin valitusperusteisiin.

1)

Ensimmäinen valitusperuste, joka perustuu siihen, että virkamiestuomioistuin rikkoi unionin oikeutta tarkastelleessaan ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyä ensimmäistä kanneperustetta, joka liittyi Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja ilmeiseen arviointivirheeseen:

kun se sovelsi arviointiperustetta, josta ei säädetä henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdassa (valituksenalaisen tuomion 46 ja 47 kohta)

kun se perusteli tuomionsa puutteellisesti ja kyseenalaisti henkilöstösääntöjen 5 artiklassa säädetyn kahteen tehtäväryhmään luokittelun (valituksenalaisen tuomion 52–54 kohta) ja

kun sen perustelujen tosiseikasto ei pitänyt paikkaansa ja se tulkitsi virheellisesti henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua kieliä koskevaa arviointiperustetta (valituksenalaisen tuomion 50 ja 51 kohta).

2)

Toinen valitusperuste, joka perustuu siihen, että virkamiestuomioistuin teki oikeudellisesti virheellisen päätelmän, kun se tarkasteli henkilöstösääntöjen 59 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja syrjintäkiellon periaatteen loukkaamiseen liittyvää toista kanneperustetta sikäli kuin se hylkäsi toisen kanneperusteen tehottomana, vaikka ensimmäistä kanneperustetta ei ollut näytetty toteen, joten se oli tehnyt useita oikeudellisia virheitä katsoessaan, ettei ensimmäistä kanneperustetta ollut näytetty toteen (valituksenalaisen tuomion 59 ja 60 kohta).